Äiti, tytöt kiusaa

Kouvolan keskustassa on vuonna 1936 päivätty muistomerkki, jolla pyritään kunnioittamaan kaikkien niiden sotien voittajia, joissa voittajaosapuoli on ollut suomalainen tai saksalainen. Kivipaaden alaosaan on runoiltu värssy: Uhrimieli, sankaruus, isänmaamme voimakkuus Runo on sattuvasti valittu, sillä se kuvastaa täsmällisesti suomalaisen miehen tuntoja. Tärkeintä on olla uhri. Jos ei oikeasti, niin ainakin tuntea itsensä sellaiseksi. Paremman viholliskuvan […]

Viivin mies

Suomeen valittiin jälleen maan kaunein nainen, ja niin vain kävi, että kansalaisten suosio kasautui vantaalaisen Viivi Pumpasen solakoille hartioille. Viihdealalla jo entuudestaan työskennelleen Pumpasen valintaa ei ainakaan vaikeuttanut muiden muassa Lola Wallinkosken järjestämä Facebook-julkisuuskampanja. Valinta ei ollut mitenkään kehno, onhan Viivi nätti tyttö ja ennen kaikkea hauskanniminen. Mutta niin kuin mikään yritys demokratiaksi ei ole […]

Linkitti Helsingin Sanomain nettikeskusteluun, sai neljä vuotta!

Suomalaisia on hellitty lukuisilla pikku-uutisilla taas. Päivi Lipponen kuuli, että jossakin on kuollut hevonen, jota vielä voisi vähän piiskata. | JSN päättää saako vainajaa pilkata? (Uusi Suomi) Lopulta lähiomainen loukkaantui! Lukutaidottomat makkaraniskat kautta maan ejakuloivat housuihinsa. | Tony Halmeen äiti lehdessä: Kolumni loukkasi sydänjuuria myöten (MTV3) Jos Mervi Tapola seurustelisi maahanmuuttajan kanssa, hänen henkensä saattaisi […]

Mannerheimin tuuttaus

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä. ” Kerran Marski oli kovasti kyllästynyt jostakin syystä, ja siitä tuli aikamoinen prosessi. Hän asui Sairilassa ja lähti aamulla sieltä kaupunkiin adjutanttinsa kera. Miten oli, hirmu suuri halkoauto – tiet oli aurattu hyvin kapeiksi – ajaa keskellä tietä edellä. Marskin auto tulee perästä ja ne […]

Hyvin vakava henkilö ja muita uutispommeja

Uutisia aiheesta ”en minä sitä kolumnia viitsinyt lukea, mutta perustin varmuuden vuoksi Facebook-ryhmän” ”Mä voin mennä sinne snagarille keskellä yötä, koska mä tiedän ja tunnen sen kielen, mutta en mä itse sitä käytä”, sanoo hyvin vakava henkilö, jonka mukaan myös Helsingin Sanomain kulttuuritoimitus on, öh, Baabelin torni. | Tony Halme on poissa, mutta Viikingin viikate […]

Seuraavaksi Kaarina Hazard haukkuu sotiemme veteraanit

Se alkoi, kun entinen kansanedustaja jätti tämän matoisen maailman. Arvellut kuolinsyyt – sairaskohtaus, itsemurha, vahinko – olivat sivuseikkoja. Tärkeintä oli, että miehisen miehen kuolemantapauksen käsittely ei kuulu naisille. Ja Kaarina Hazard nyt ainakin on aivan liian ruma ja lihava ollakseen mitään muuta kuin kateellinen Tony Halmeelle tämän saavutuksista. Kun muutamat poikkipuoliset sanat Tony Halmeen elämäntyöstä […]

Kiitos 2009–2010

Työelämävalmennus on työharjoittelua niille, jotka ovat jo kokeilleet siipiään työelämässä ja joilla on vaikkapa oikeus työttömyyspäivärahaan. Se on siis tukimuoto, jota etenkin aikuiset ihmiset käyttävät vaikeassa työllisyystilanteessa. Aivan erityisesti silloin, kun he yrittävät päästä uudelle alalle tai muuten hankkia työnsaannille välttämätöntä kokemusta. Vielä vuonna 2009 työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä tuki työelämävalmennukseen oli 43,88 €/työpäivä. Tuntipalkaksi […]

Räätäli Halme

Tunnettu suomenruotsalainen valtiopäivämies, urheilija ja runoilija kuoli kotonaan reilut kaksi viikkoa ennen tammisunnuntain 92. vuosipäivää. Terveysongelmiensa kanssa kamppaillut entinen kansanedustaja ja elokuvista sekä televisiostakin tutuksi tullut taiteilija Tony Halme menehtyi vain 47-vuotiaana tammikuun 10. vuonna 2010. Traagiseksi kuolinsyyksi on joissakin viestimissä esitetty itsemurhaa luvattomalla ampuma-aseella. Uutista tosin ei ole vahvistettu. Tony Halme ei ollut pienten […]

Facebook

Ääri-isänmaallinen Uusi Suomi on tuohtunut siitä, miten juutalaisomisteinen (ja kukaties venäläisrahoitteinen) Facebook kehtaa poistaa ryhmän, jossa noin 30 000 rasistia tai muuten vain ulkomaalaisvastaista ihmistä vaatii Suomen muuttamista vitivalkoiseksi, hivenen agnostiseksi, mutta muuten toki kaikin puolin pietististis-luterilaiseksi suomenkieliseksi yhtenäisvaltioksi. Nimimerkki Sokrates toteaakin: Asialla lienee ollut….. Kukkahattusedät ja -tädit, ihan varmasti Suomen viranomaiset ovat olleet yhteydessä […]

Uutisia 2010-luvulle

Kohumissien tuotantolinjoissa on ylitetty puolueen keskuskomitean seitsenvuotissuunnitelman tavoitteet 58 prosentilla. | Kohu-Oona jätti missikisat! (MTV3) Kohu- eli Missi-Oona saanee oman televisio-ohjelmansa lähiaikoina, jahka hänen uudet viisilitraiset rintansa on asennettu. | Varkaudesta tuomittu Missi-Oona poseeraa rohkeassa kuvassa, katso! (MTV3) Suomen kansa: ”Tapamme kirveellä ja poltamme kaikki väkivaltarikolliset, jotka tulevat maahamme!” | Keskustele Espoon tragediasta (Iltalehti) Kapitalismin […]