Kaasuputki

Kategoria: sunnuntai-marski

  • Mannerheim ja fiktiivinen savolaiseukko

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marski osasi olla tuolla oikealla lailla ystävällinen. Saatamme mielessämme kuvitella sen savolaiseukon, joka Mikkelin apteekin kulmalla tuli Marskia vastaan ja lyykähti syvään ja kysyi että ihanko ite. Ja saatamme kuvitella Marskin, joka korkeudestaan kumartui taputtamaan eukkoa olkapäälle ja sanoi että ihan ite. Vaikka asetelma olisi keksitty, se on kuitenkin tosi, koska se täydellisesti vastaa sitä kuvaa, joka meillä on Marskista.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheimin reväärit

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Oli tullut jonkinlainen ristiriita Marsalkan ja Airon välillä, ja Marsalkka oli sanonut Airolle vähän terävänlaisesti, jolloin Airo puolestaan oli sanonut:

    – Herra Marsalkka. Minä olen useamman kerran pyytänyt päästä sotatoimiyhtymään, ja kaikkien muiden vastaavanlaisiin pyyntöihin on suostuttu. Minun pyyntööni ei ole suostuttu, mutta nyt pyydän, että tähän pyyntööni ehdottomasti suostuttaisiin. En missään tapauksessa halua olla täällä yhtään päivää enää.

    Tämä tapahtui aamupäivän esittelyssä.

    Tuli sitten iltaesittely. Airo sanoi, ettei hän mene esittelemään, ja lähetti jonkun lähimiehiänsä. Marsalkka kysyi heti:

    – Missä Airo on? Käskekää Airo tänne!

    Airo tuli ja hyvin kylmästi ja persoonattomasti suoritti koko esittelyn. Kun esittely oli päättynyt – huoneessa oli suuri karttapöytä – Marsalkka sanoi:

    – Kenraali, nouskaa istumaan tähän pöydälle!

    Katseli siinä vähän Airoa ja kysyi:

    – Kuinka leveät nuo kenraalin housujen reväärit ovat? Ne kai ovat hiukan leveämmät kuin normaalit?

    Airo hätkähti eikä osannut heti sanoa, sillä hän ei muistanut, mikä sen leveyden ohjesäännön mukaan piti olla, mutta siinä oli pöydän reunalla senttimetrimitta, vilkaisi nopeasti sitä ja sanoi:

    – Viisi senttiä, herra Marsalkka!

    – Niin, minulla on juuri uudet housut menemässä räätäliin ja minä teetän juuri samalla tavalla kuin kenraalin housut.

    Kun Airo nousi siitä, niin Marsalkka jatkoi:

    – Kun me olemme sentään täällä kahden sodan aikana olleet niin paljon tekemisissä, niin emme suinkaan me voi erota.

    Ojensi kätensä, ja sillä se oli selvä.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Tupla-Mannerheim

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marsalkka oli eräällä matkalla hyvällä tuulella ja kertoi, kuinka hänet ensimmäistä kertaa oli kutsuttu Blücherin luokse päivälliselle ja hänen pöytädaamikseen oli sijoitettu eräs saksalainen nainen, ihastuttava joka suhteessa. Nainen oli ottanut puheeksi Vapaussodan ja puhunut von der Goltzista, joka vapautti Suomen. Marsalkkaa tämä puhe rupesi vähän pistämään, ja hän sanoi naiselle jotakin. Tämä lausui:

    – Niin, Marsalkkahan oli toinen, joka oli Suomen pelastaja jne.

    Marsalkka sanoi, ettei hän voinut olla virkkamatta:

    – Siinä tapauksessa täytyy sanoa, että meitä on kolme, jotka olemme vapauttaneet Suomen.

    Nainen oli katsonut pitkään ja kysynyt: – Kuka se kolmas on?

    – Se kolmas on kapteeni Förbom. – Kuka on kapteeni Förbom?

    – Hän on se Arcturuksen kapteeni, joka toi jääkärit Suomeen.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

    Koska juhannusviikonloppuna jäi julkaisematta Mannerheim-anekdootti, lisätään tähän alle pieni bonuskertomus.

    ”

    Kun Mannerheim v. 1917 jätti Venäjän ja matkusti läpi kuohuvan maan, hän yöpyi kerran eräässä rajan lähellä sijaitsevassa linnassa. Mieliala oli levoton, sillä pelättiin vallankumouksellisten hyökkäystä. Kenraalin isäntä ja adjutantti eivät menneet levolle, vaan valvoivat koko yön. Yhtäkkiä kuulivat he voimakasta jyrinää. Talon emäntä kysyi hengitystään pidättäen, oliko se tykkien jylinää.

    – Ei, vastasi rauhallinen adjutantti, – se on herra kenraali, joka nukkuu.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheimin näkökulma

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Ensimmäinen teko, jonka Mannerheim teki ’vapautettuaan itsensä päällikkyydestä’ itärintamalla ja otettuaan vastaan ylipäällikkyyden Suomessa, oli valtiomiehen teko. Se oli vaatimus, että ulkomaiseen apuun ei turvauduttaisi. Virheellinen on luulo, että tämä vaatimus olisi syntynyt omakohtaisesta kunnianarkuudesta; hän oli siksi kokenut sotilas, että ymmärsi ottaneensa epätoivoisen urakan. Hän osasi katsoa asiaa historiallisesti eikä vain sen hetken ongelmana; katsoa sitä kansakunnan jatkuvan olemassaolon näkökulmasta – hän, kolmekymmentä vuotta vieraalla maalla palvellut soturi, oli itsenäisyysmiehempi kuin ansioituneet itsenäisyysmiehemme. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Snellman, joka meillä syvimmin on oivaltanut kansakunnan olemassaolon edellytykset, olisi ollut samaa mieltä kuin hän. – Tottahan kyllä on, että Mannerheimin vaatimukseen suostuttiin, mutta Svinhufvud, joka oleskeli Etelä-Suomessa, pehmeni ja kutsui saksalaiset apuun. Inhimillistä – mutta todistaa vain, että kaikesta jyryydestään huolimatta Ukko-Pekka oli liian melto luonne valtiomieheksi.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ilman everstinrouvaa

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Olin vuonna 1933 keväällä Vuoksen Jääkäripataljoonan komentajana. Eräänä lauantai-iltana soitettiin Viipurista II divisioonasta, että marsalkka tulee huomenna Airon ja jonkun muun seurassa, matkustaa Kiviniemen kautta ja tahtoo syödä aamiaista Kiviniemessä. Kun soitto tuli lauantai-iltana myöhään, ei juttu ollut aivan yksinkertainen. Ajattelin upseerikerhoa. Ei voitu järjestää. Täytyi järjestää kotiini, vaikka vaimoni oli matkoilla. Soittelin apteekkiin, josta saatiin punaviiniä ja jotakin muuta kokoon. Siitä tulikin hauska aamiainen. Marski jatkoi matkaansa ja lähetti kiitoskortin.

    Tämä siis tapahtui vuonna 1933 keväällä. Meni sitten vuosia, olin Berliinissä sotilasasiamiehenä ja palasin. Talvisodan jälkeen toukokuussa istuin vaimoni kanssa Savoyssa sattumalta syömässä. Marski istui nurkkapöydässä Waldenin kanssa. Yhdentoista maissa hän nousi ylös ja lähti pois. Hän sivuutti meidän pöytämme, pysähtyi, tervehti, kääntyi vaimoni puoleen ja sanoi:

    – Valitan syvästi, ettei everstinrouva ollut läsnä silloin, kun minä vuonna 1933 kävin Kiviniemessä kotonanne lounasta syömässä.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Nälkäinen kurikkalainen, hyönteisiä Bulgariassa sekä koleerinen Mannerheim

    Suomen nuoret ovat itse kukin jälleen kerran valmistuneet opinahjoistaan. Suvivirren veisattuaan he ovat rientäneet Esplanadille kumoamaan punssimaljat kansallisrunoilijan näköispatsaan lyyrisessä katveessa, kenties laulaa luikauttaneet maakuntalaulut – ehkäpä juurikin Kesäpäivän Kangasalla – vain hetkeä myöhemmin kirmatakseen kesälaitumilleen kuin nuoret vasikat. Tätä riviä tapaillessasi, lukijani, nämä spes patriae jahtaavat ylioppilaiden ja maistereiden perinteisin tavoin perhosia valkolakit tuleentuneen ohran värisillä kutreillaan keikkuen, uittavat tukkeja pahaisiksi lentojätkiksi naamioituneina – tai virittelevät helkavirsimaratonia, joka sykähdyttäisi kyynisimpienkin vanhasuomalaisten sydämiä juhannusyön taianomaisissa tunnelmissa.

    Missään tyhjiössä nämä lapsukaiset eivät silti ole lukujaan lukeneet, sillä tapahtumia ja uutisaiheita on ollut Suomi ja maailma väärällään.

    Kehittyvien Maakuntien Suomi:

    Universumi:

    • ”Johnny Depp rakastui ranskalaiseen laulajatähteen Vanessa Paradikseen 12 vuotta sitten”, Iltalehden lainaama konekäännös kertoo, ja mainitsee Deppin tätä ennen seurustelleen Monsieur Mossen Kate-nimisen lehtolapsen kanssa. | Hän on maailman kadehdituin vaimo (Iltalehti)
    • Urheilija juoksi suu auki – saalisti bulgarialaisen hyönteisharvinaisuuden. Tuhannet valkolakkiset perhoshaaveilijat ovat närkästyksissään. | Suomalaissuunnistaja nielaisi ötökän – kisa täysin pipariksi (Ilta-Sanomat)

    * * *

    Ja koska on sunnuntai, niin muistetaan myös tämä:

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Näen vieläkin edessäni ne tappioilmoituskaavakkeet, mitenkä hän punakynällä veti viivan alle, jos oli jotakin erikoista, josta piti antaa selvitys: Mistä näinkin suuri tappio taas johtuu, mitä siellä oli tapahtunut? Tämä esittely oli aika lailla jännittävä tilaisuus, ja siihen piti valmistua huolellisesti. Jos ei pystynyt vastaamaan, niin hän oli hyvin koleerinen herra, joka antoi aika lailla satikutia. Sattui joskus, ettei ollut asiasta täysin perillä tai joku oli antanut toisenlaisen selityksen vähän ennemmin. Silloin joutui erikoiseen tilanteeseen, josta piti selviytyä nokkeluudella.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ei paranna rotua

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Reichsgesundheitsführer Contin vierailu Päämajassa antoi Marskille aiheen muistettavaan repliikkiin.

    Conti oli Hitlerin puolueen vanhimpia jäseniä ja hänen läheinen ystävänsä, lastenlääkäri, lihava, yli 40-vuotias mies, Saksan lääkintähuollon diktaattori, voi sanoa. Hän oli tullut Suolahden seurassa Päämajaan, ja Marski kutsui hänet lounaalle.

    Conti sijoitettiin Marskin toiselle puolen, toiselle Erfurth. Kun muuta oli puhuttu, Conti rupesi selittelemään, kuinka ihmiset ovat erilaisia. Saksalaiset ovat etevin rotu ja suomalaiset ovat hyvää joukkoa myös. Täytyy pitää huoli maailman onnellistamisesta, mutta sitä varten pitäisi vain hyvien ihmisten lisääntyä ja ehkäistä huonojen lisääntyminen. Niinpä esimerkiksi puolalaisten ei pitäisi saada lapsia.

    Läsnäolijat näkivät, miten Marskin poskilla rupesi puna hehkumaan: varma suuttumisen merkki. Mutta mitä Marski tekee? Saappaalla hän ei voi heittää ystävällismielisen valtion edustajaa.

    Hän taputti olkapäälle Erfurthia, joka oli suunnilleen yhtä vanha kuin hänkin, ja sanoi:

    – Kuulkaahan nyt, hra Reichsgesundheitsführer! Kenraali Erfurth ja minä olemme jo niin vanhoja, että emme enää voi auttaa teitä rodunparannuksissanne.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

    – Poikkeuksellisesti sunnuntainen Mannerheim-anekdootti julkaistaan vasta tiistaina. Blogin ylläpito pahoittelee.

  • Mannerheimillakaan ei ollut heilaa helluntaina

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Hän oli aivan erilainen kuin kaikki toiset miehet ja vaikeasti tavoitettava saalis. Kauneimmat ja älykkäimmät arvelivat, että sellainen yksinäinen sankari oli suuren vaivan arvoinen. Mutta kuinka kiivaaksi ajo tulikin, näytti Mannerheim aina väittävän kiinni joutumisen vaaran. Hän oli hetken ansassa, mutta jo seuraavassa pääsi vapaaksi. Hän oli myös hyvin avomielinen naisellisen kauneuden ihailija, mutta hän ihaili mieluummin turvallisen välimatkan päästä kuin antoi sitoa itseään ja ne, jotka valitsivat hänet riistaotukseksi, huomasivat pian, että häntä oli yhtä vaikea vangita kuin saada kotka hämähäkin verkkoon. He nakkelivat oikukkaasti niskojaan, kun lopuksi ymmärsivät, että lintuja ei pyydetä samalla tavoin kuin kärpäsiä.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja eheytys

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Marskille suotiin varsin vähän vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta aina kun mahdollisuus aukeni, hänen teoilleen antoi leimansa kokonaisnäkemys, valtiomiehen näkemys. Toukokuun 16. päivän muuttaminen sankarivainajien päiväksi oli sellainen teko; se tasoitti viimeisenkin kansaa halkaisevan kuilun. Ei ole ehkä liikaa sanoa, että koko itsenäisyytemme aikana Mannerheim elävimmin oivalsi kansan eheyttämisen tarpeellisuuden.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

  • Mannerheim ja professorin erehdys

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.

    ”

    Mannerheimin asunnon edustalla seisoi kerran v. 1918 vartiossa muudan professori. Ajan käydessä pitkäksi hän sytytti tupakan, mutta huomasi samassa kenraalin saapuvan. Professori koetti pitää tupakkaa piilossa takanaan ja nosti viimein lakkia. Ohi mennessään Mannerheim pysähtyi hetkeksi ja kuiskasi vapaaehtoisen vartiomiehen korvaan:

    – Sekin oli väärin.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)