Kategoria: ulkomaat

  • Japani: uutiskooste

    Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.

    Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.

    Ja hyvin onkin onnistuttu!

    Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.

    * * *

    Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.

    Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.

    Lieneekin paikallaan muistuttaa Helsingin Sanomain lehtiartikkelista vajaan kolmen vuoden takaa: ”Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta”. Kun oikein pinnistellään aivoja, saattaa jossain synapsissa välähtää.

    Rahaa!

    Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?

    Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.

    Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainen oli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.

    Kataisen kintereillä Ben Zyskowicz harrasti jyristelyä:

    – Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.

    Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.

    Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.

    (Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)

  • Viekää tuhkatkin uurnasta

    Ruotsissa oli vaalit, joista kaiken oleellisen kertoo Arto Huovinen Kansan Uutisten artikkelissaan. Lisäksi megafoni.org tarjoaa Janne Hernesniemeltä analyysintapaistakin.

    Tiivistellen: Vähemmän kiihkeä oikeisto voitti, vaikka ei saanutkaan enemmistöä eduskuntaan. Vasemmisto hävisi ja etenkin sosiaalidemokraatit ottivat turpiin. Häviäjäblokin sisällä vihreät saivat äänivyöryn. Blokkien ulkopuolella ruskeita ihmisiä vastustava ryhmä imaisi komean 5,7 prosentin siivun kaikista äänistä.

    Ruotsista tuli siis Suomi.

    Koska vaalien voittajakoalitio on äärettömän tylsä – periaatteessa ruotsinkielinen versio uuniperunasta – ja häviäjät nyt vain ovat luonnostaan seksittömiä, kiinnitettäköön huomio 20-henkiseen arjalaistiimiin, joka kiilasi uutena tulokkaana valtiopäiville.

    En återgång till den assimileringspolitik som gällde fram till mitten av 1970-talet och som innebär att det är invandrarna som skall anpassa sig till det svenska samhället och inte tvärtom.

    Tätä lupaavat Ruotsidemokraatit, Sverigedemokraterna. Puolue, jonka vankka tukialue on Skoonessa ja jonka aktiivit ovat usein suomalaisia – ja joka siis voitti Ruotsin vaalit ohjelmallaan, jossa vaaditaan maahanmuuton hillitsemistä ja maassa asuvan väestön pakkoruotsalaistamista.

    Ei enää verorahoja suomalaiseläkeläisten omankielisiin palveluihin! Mamma, du måste bara lära sig svenska, nu.

    Kenties suomalaisten kansallinen itseinho ratkaisi länsinaapurin vaalit.

    Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että SD:n ohjelma ei ole aivan näin yksiulotteinen. Maan kaikki ongelmat ratkaistaan pakkoruotsin lisäksi rekisteröimällä pedofiilit, laittamalla enemmän ihmisiä vankilaan ja – niin, korottamalla eläkkeitä. Sitten kaikkien kelpaa!

    Voittajaporukka on hyvin mielenkiintoinen. Media onkin poiminut esiin muutamia asioita:

    • Eduskuntaan valittiin yksin Ruotsidemokraattien listoilta kolme maahanmuuttajataustaista, kuten sanonta kuuluu: suomalaisista vanhemmista siinneet Richard Jomshof ja Erik Almqvist ynnä ”torniolaistaustainen” Lars Isovaara. | Monia uusia ruotsinsuomalaisia nousee valtiopäiville (Sisuradio)
    • Kansanedustaja Kenth Ekeroth aikoo käyttää vasta hankkimaansa valtaa karkottaakseen kaikki islaminuskoiset pois Ruotsista. Siis koska islam on uusi natsikommunismi. | Nu kräver de makten (Aftonbladet)
    • Toki vaaleissa valittiin paljon muutakin kuin 349 kansanedustajaa. Pehmeäposkiset oikeistopopulistit joutuvat häpeämään pastellivärisiä samettihousujaan ensimmäisen aidon VALTUUSTONATSIN edessä. Sieg Heil! Onneksi perinteinen natsius ei ole uutta, pahaa natsismia niin kuin islam. | Kansallissosialistit saivat ensimmäisen kunnanvaltuutettunsa Ruotsissa (Helsingin Sanomat)

    Vaikka… Niin, no, loppujen lopuksi mitään mullistavaa maan tavoissa ei ole povattu tapahtuvaksi. Intomieliset ihmiset marssivat komeasti rasismia vastaan – mutta vasta hävittyjen vaalien jälkeen – ja herra von Arnold Antonin otsakaiverruskin kadonnee tästä maailmasta jälkiä jättämättä.

    * * *

    Sillä välin Suomessa: Auton kattoon ilmestyi lommo Rovaniemellä (Lapin Kansa)