Huonon ylistys

Kumma kyllä hänen ajatuksensa kääntyivät äkkiä hänen omaan tutkimustyöhönsä… noetiikkaan… ja hänen siinä viime aikoina saavuttamaansa menestykseen.

Kadonnut symboli lienee huonoin Dan Brownin kaikista jännitysromaaneista. Se on paljon sanottu, kun muistetaan, etteivät aiemmatkaan olleet mitään mestariteoksia.

Brownin kirjoissa ei ole juonta. Hahmot ajattelevat lakkaamatta ääneen Wikipediasta löydettyjä etymologioita ja luennoivat toisilleen tarpeettomia elämäkertatietoja, joista suurin osa perustuu nettikeskusteluihin ja tv-sarjoihin. Sivut täyttyvät meneillään olevaan kertomukseen tyystin liittymättömistä ajatuskuplista, jotka Brown kekseliäästi kirjoittaa kursiivilla. Onko kukaan toinen kirjailija tullut ajatelleeksi tätä tehokeinoa? Ympäri kaupunkia kuolee ihmisiä ja kaiken takana on 1600-lukulaisen sudokun taakse kätketty Suuri Salaisuus, josta jo alkumetreillä tietää, että se on jokin latteus, jonka selvittämiseksi Robert Langdon, ja vain Robert Langdon, kutsutaan paikalle.

Ne eivät ole merkkejä, Langdon ajatteli. Ne ovat symboleita.

Langdon… Robert… Retorisen kysymyksen paikka. Kuka on Robert Langdon?

Dan Brownin sankari, professori Robert Langdon, opettaa symbologia-nimistä fiktiivistä oppiainetta näsäviisaille viisivuotiaille Harvardin yliopistossa. Hänellä ei ole ominaisuuksia, mikä ei sinänsä haittaa, koska ei muillakaan henkilöillä ole.

Kadonneessa symbolissa Robert Langdonin tehtävä on esitellä viattomalle lukijaparalle Washington D.C:n arkkitehtuuria, luennoida sivukaupalla vapaamuurareista ja toivoa, ettei murhaaja lataa muurariteemaista videota YouTubeen. Tämän hän tekee äimistelemällä asioita puhelimessa, olemalla vankina pienissä suljetuissa tiloissa tai muistelemalla vanhoja luentojaan.

Neronkin on vaikea ymmärtää muinaisia mysteereitä.

Ja murhaaja riehuu vapaana. Vapaamuurarien Salaista Sanaa jahtaa mielipuolinen kummajainen: kauttaaltaan tatuoitu, itsensä kastroinut, ultrarikas mystikko, joka on lukenut liian vähän Umberto Econ Foucaultin heiluria. Ilmenee, että hän aikoo tatuoida kovasti kaivatun vapaamuurarisanan päähänsä ja kuolla. Lukijalle ei kerrota, miksei hänelle olisi voinut tuota sallia heti ensimmäisessä lauseessa.

Nimittäin Mal’akh-ressukan päästyä hengestään käy ilmi, että tämän tappamalla ja kiduttamalla tavoitellun sanan ovat tienneet jokseenkin kaikki. Eikä ihme, sillä kyseinen sana on ”Raamattu”. Kukaties on vain hyvä, että konna kuoli ennen kuin ehti hakata Pipliaa päähänsä.

* * *

Sitä, mitä seuraavaksi tapahtui, Langdon ei osannut lainkaan aavistaa.

Nyt – jos tämä blogi olisi Robert Langdonin luento, juuri tällä hetkellä salista kuuluisi hivenen tuohtunut nuoren ihmisen ääni, joka kysyisi:

– Mutta miksi siis luette näitä kirjoja, jos ne ovat niin huonoja, arvoisa bloginpitäjä?

Miksi ei! Maailma tarjoaa asukkailleen elämyksiä, joiden laatua sopii pohtia. Yleisin tunne länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa on pettymys. Ihmisparka odottaa saavansa jotakin. Häntä pitäisi naurattaa, itkettää, ylevöittää, suututtaa, säikäyttää, rauhoittaa. Mainostajan etevät julisteet metroasemilla ja tienvarsitauluissa lupaavat, että tämän elokuvan, tämän kirjakerhon, tämän uutuusjäätelön myötä elämä muuttuu Stendhal-syndroomaa pursuavaksi juhlaksi. Käsi sydämelle, kuinka usein lupaus viedään loppuun asti?

Siksi viisas ihminen asettaa odotukset negatiivisiksi. Kun odottaa jotain ikävää, yllättyy aina iloisesti.

* * *

Otetaan esimerkiksi työporukan saunailta. Toinen makkara ja neljäs olut on menossa. Miehet rapsuttelevat kivespussejaan, naiset kohentelevat pyyhkeitä rintojensa peitoksi. Pomot on haukuttu ja yt-neuvotteluiden uhat on käsitelty, mutta intiimiin avautumiseen ilta on vielä liian nuori. Tunnelma on vaitonainen. Siksi joku avaa suunsa ja kysyy:

– Tietääkös kukaan mitään hyviä vitsejä?

Hiljaisuus tiivistyy. Ehkä yksi karauttelee kurkkuaan ja kertoo kuiskaten ikivanhan, väärin muistetun koululaisvitsin. Loput tuijottelevat olutpullojensa etikettejä synkin katsein. Leppoisa ilta alkaa olla siinä. Joku jättää kaljansa kesken ja rupeaa kaivamaan putkikassistaan puhtaita tennissukkia. Kotiin on mentävä, vaikka sielläkään ei ole muuta tekemistä kuin katsella keskiyön teinivampyyrisarjaa.

Vaan jos kysymys muotoillaan toisin:

– Mikä on huonoin kuulemanne vitsi?

Jo syntyy säpinää. Haara-asennot leviävät, posket alkavat punoittaa. Mieleen nousee jokin äärettömän rivo tai käsittämättömän surkea juttu. Sen, minkä naapuriluokan Mikko kertoi lapsena. Sen, millä tyttären lyhytaikainen rasistipoikaystävä yritti murtaa jäätä grillillä.

– Ruotsalainen, suomalainen ja norjalainen menivät jättiläisen perseeseen…

– … Mulkku meni piiloon pensaaseen ja Vetoketju kiipesi lipputankoon…

– … Että Kiinassa sataa paskaa!

Kaikki osaavat huonoja juttuja. Mitä huonompia, sen parempia. Tunnelma muuttuu iloiseksi. Uusia olutpulloja availlaan, viiniä lorotellaan kaksin käsin. Joku antaa jo pyyhkeen valua yltään. ”Hyi kauheeta, kun sä oot törkee…”

Parhaimmassa tapauksessa jotakin huonoa vitsiä muistellaan vielä vuosien kuluttua kahvitauolla.

* * *

Hyvät kirjat, hyvät elokuvat, hyvät vitsit. Kaikki nämä ovat aina suotavia. Tästä ei liene erimielisyyksiä.

Karu totuus valitettavasti on, että pahinta huonoa on liikkeellä verrattomasti enemmän parasta hyvää. Huonojen kirjojen lukeminen huonoina on siis realistin vastaus markkinointitiimin luomaan hypeen.

Dan Brown ON kehno, siitä ei ole yli pääseminen.

Aivan liian monta kertaa lukija avaa kirjan, jossa hän luulee olevan maailman laadukkainta toimintaviihdettä ja katharttinen loppuratkaisu. Yhä uudellen hän tulee pettymään karvaasti. Sitä vastoin huonon kirjallisuuden ystävää hellitään aina oikealla kammottavuuskimaralla.

– Oijoi, tämä on taattua Dan Brownia!

* * *

Lisää aiheesta:

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

  1. kiitos rusakko kirja-arvostelusta, jos Kadonnut symboli on huonompi kuin Da Vinci-koodi niin sen täytyy olla todella huono… Vähän samalla periaatteella olen lukenut M.Sariolan dekkareita. Myös Patricia Cornwellin jotkut tuotokset ovat aikamoista kukkua ollakseen niinkin suosittuja.

  2. Objektiivinen arvostelu ilman äärimmäistä negatiivisuutta kaikkea kohtaan olisi ollut ihan mukava lukea tämän ulinan sijaan.
    ”Siksi viisas ihminen asettaa odotukset negatiivisiksi. ” Tiivistää kaiken.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.