Längelmäki

Längelmäellä oli suunnilleen 1700 asukasta, kun se poistettiin Suomen kartalta. Se oli käynyt pitkän ja hirvittävän kuolinkamppailun väen vanhetessa ja vähentyessä. Kasvukeskukset Tampere ja Jyväskylä olivat sittenkin liian kaukana. Koulut oli suljettu yksi kerrallaan, yksityiset kaupat olivat lopettaneet heti perässä. Minkä maaltapako säästi, sen lama nitisti. Länkipohjassa oli vielä 90-luvulla neljä baaria ja kolme kauppaa, nyt kumpaakin on vain yksi.

Längelmäveden rannoille kaavoitetut luksusalueet alkoivat houkutella varakkaita tamperelaisia vuosituhannen vaihteessa, mutta liian hitaasti. Maanitellakseen kuntaansa lisää lapsiperheitä längelmäkeläiset ehtivät lahjoitusvaroin ja talkootyönä rakentaa jopa jäähallin – lautaverhoillun, vaatimattoman rakennelman, mutta jäähallin joka tapauksessa.

Vaan aika loppui. Valtio määräsi pitäjästä tapporahan. Aiempien kuntaliitosten pöhöttämät naapurikaupungit Orivesi ja Jämsä tarttuivat haasteeseen ja repivät kunnan kahtia.

Längelmäen ikivanhat kylät päätyivät pieniksi, tuskin näkyviksi osasiksi pinta-alaltaan suuria, mutta väkiluvultaan vaatimattomia naapurikaupunkeja. Eikä ole kirkossa (1772, Antti Piimänen) kuulutettua, etteikö lisää kuntaliitoksia olisi tekeillä. Harvaan asuttu Orivesi saattaa jonakin päivänä olla Tampereen itäisin kaupunginosa. Tai pala Kangasalaa, Ruovettä – tahi Jämsää. Kehitys näyttää hyytävällä tavalla historian takaisinkelaukselta.

Kaikki tämä siksi, koska suomalainen kuntarakenne on kelvoton.

Mikä on kunta? Muutamasta kylästä koostuva, demokraattisesti johdettu itsehallinnollinen yhteisö, jolla on veronkanto-oikeus ja muutamia julkisia velvollisuuksia. Kuntien autonomia on vahva ja rikkomaton; se suojaa kuntalaisia Helsingin herrojen mielivallalta. Suomi on liittovaltio, joka täyttää Euroopan unionin subsidiariteettiperiaatteen kauniisti. Omassa kunnassa tiedetään parhaiten, mitä paikalliset olot vaativat. Tästä voisi jatkaa loputtomiin.

Paitsi että.

Kuntien tulisi tuottaa valtion määräämät palvelut sekä kuntalaisten äänestämät lisät, mutta vain usean kymmenentuhannen asukkaan yhteisöistä saadut verokertymät ovat riittäviä. On siis pakko rakentaa suunnattomia usean kunnan palveluorganisaatioita ja samalla lisätä verokertymää muodostamalla liki yhtä suuria kuntaliitoksia.

Syntyy Salon tai Kouvolan tapaisia megakaupunkeja, joissa on pieniä hylättyjä keskuksia ja yksi toimiva kunnantalo. Sitä kutsutaan tehokkuudeksi. Tietenkin. Sitä voisi kutsua myös stalinismiksi. Suuruuden ekonomia on Neuvostoliiton kestävin perintö länsimaissa. Se, ja demokratian korvaaminen virkavallalla.

Kun kuntapalvelut tuottaa yli viidenkymmenen tai sadan kilometrin päässä kököttävä etähallinto pelkkien satelliittikuvien ja kalliilla palkattujen ”asiantuntijoiden” perusteella, koko kunnallisdemokratiasta jää pelkkä naurettava irvikuva. Entiselle längelmäkeläiselle on täysin sama, sulkeeko Jämsän kaupunki vai Suomen valtio hänen kotikylänsä kirjaston. Puhumattakaan sellaisista kunnista kuin Helsinki, jossa Tampereen kokoiset alueet saavat alle kymmenen edustajaa valtuustoon päättämään kouluista ja terveyskeskuksista.

Syntyy numeropäätöksiä. Asukkaita voidaan kuulla, mutta he todellakaan eivät saa päättää. Vinkiäläinen pientilallinen vaikuttaa vuonna 2020 omaa kotiseutuaan koskeviin päätöksiin vähemmän kuin koskaan ennen sitten torpparivapautuksen.

Ja kyllä, tähän on jo olemassa eräs ratkaisu. What would Jesus do? Kukaties paljon parjatusta kansankirkosta olisi nyt esikuvaksi.

Seurakunnilla on käytössään yksi pelimerkki enemmän kuin kunnilla, nimittäin kahden tason paikallishallinto. Suurten kuntaliitosten yhteydessä seurakuntienkin määrä vähenee, mutta yhä niitä on yli 500. Päinvastoin kuin kunnat ne voivat muodostua seurakuntayhtymäksi. Tällöin paikallinen lähiseurakunta jatkaa toimintaansa oman, vaaleilla valitun seurakuntaneuvostonsa johtamana. Ja ylintä valtaa käyttää paikallinen liittohallitus, koko seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto.

Seurakuntaneuvostojen tapaiset kaupunginosavaltuustot pitäisivät hylätyt taajamat kartalla. Asiat menisivät valmisteluun pontevammin, puhumattakaan psykologisesta vaikutuksesta. Oma kotipaikka olisi edelleen olemassa omana, omalaatuisena itsenään. Ja olisihan se vieraankin edelleen mukava tulla mökille Längelmäelle.

Niin kuin ennen vanhaan.

Ota osaa keskusteluun

1 kommentti

  1. Tarkennuksena, että Mänttä-Ruovesi on jo nyt aikalailla amalgoitunut hallintoyksikkö. Vaikka varsinaista kuntaliitosta ei ole tehtykään, sosiaali- ja terveystoimi (ja sitä myöten 80% kunnan palveluista) on jo yhtä yksikköä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.