Letkajenkka olisi voittanut

Ruotsalaiset eivät ole oikein tottuneet olemaan huonoja popissa. Kuva: Aftonbladet

Ruotsissa on maansuru penkin alle menneiden Eurovision laulukilpailujen takia. Suomalaisiahan länsinaapurin nielemä karvas kalkki ei niin paljon harmita – viisuissa jos missä kansallinen ylpeys kukoistaa ja tärkeintä on Ruotsin häviö. Eikä lajillakaan ole niin väliä.

Lisäksi ruotsalaisten murhe on kuin kylmägeeliä ugrien jomottavaan itsetuntoon. Vastahan toissapäivänä Suomen kiljuva jalopeura joutui antautumaan samassa tilanteessa.

Totuuden nimissä pitäisi silti muistaa, ettei Suomen viisumenestys ole ollut koskaan kummoinen. Siksi Yleisradion tapaamien asianharrastajien kommentit kaipaisivat ns. reality checkin:

– Sen on oikeastaan unohtanut, miltä se tuntuu, kun Suomi ei pärjää viisuissa. Nyt se sitten konkretisoitui, kuvaili tuntojaan Martti Heikkinen.

Lordi on ainoa koskaan voittanut suomalaisartisti Euroviisujen historiassa. Yhtään kakkos- tai kolmossijaa ei ole koskaan tullut. Suomen ”menestyminen”, so. pääseminen nykymuotoisten Euroviisujen finaaliin asti, on ollut tuttu näky Lordin jälkeen vain kolme kertaa. Varsinaisesti sitä ei vielä voi nimittää riemuvoitoksi.

Mutta ei tappiota ilman russofobista salaliittoteoriaa:

Heikkisen mieleen tuli ensimmäisenä, että Itä-Euroopan maat äänestivät toisiaan ja tämän takia Suomi ei selvinnyt finaaliin.

Euroviisujen äänestysjärjestelmää on muutettu täksi vuodeksi siten, että yleisöäänien osuus on puolet ja toisen puolen muodostavat kansallisten ammattilaisraatien antamat äänet. Radio Suomen viisukommentaattori Jorma Hietamäki pohti kisan ratkettua, onko äänestyssysteemi edelleenkään oikeudenmukainen.

– En usko, että on sellaista Valko-Venäjän raatia, joka ei antaisi Venäjälle pisteitä. Raatien jäsenet kuitenkin pitävät sen oman piirinsä musiikista. Tämä ei ole kuitenkaan moite. Tämä on pelkää viihdettä ja musiikkia ja kyse ei ole urheilusuorituksesta, jossa sadan metrin juoksun voittaa se, joka juoksee nopeimmin.

Joillekin ihmisille Eurovision laulukilpailu on tuhahteluiden aihe. Muusikot ilman muuta tuomitsevat koko kisan, koska heidän rock-purisminsa ei salli mitään muuta kuin tiluttavan kitarasankaruuden. Mutta aivan oma joukkonsa ovat ne lukemattomat ihmiset, jotka näkevät huomattavan paljon vaivaa ilmoittaakseen, että viisut ovat ”joutava” tapahtuma.

Mielenkiintoista joutavuutta se, joka niin paljon tunteita herättää.

Mikä Euroviisuissa sitten on niin erinomaista? Yksinkertaisesti niiden tolkuttomuus. Eurovision laulukilpailu on maailmanhistorian ainoa hanke, jossa kiihkomielinen nationalismi kanavoidaan kolmen minuutin mittaisiksi, kansainväliselle homoyleisölle suunnatuiksi kimalluspurskeiksi.

Ympäri Euraasiaa yrmyt levy-yhtiöpomot, Neuvostoliitossa oppinsa saaneet kulttuuriministerit ja vasta äsken verisistä sisällissodista selvinneet pikkudiktaattorit valjastavat kaikki maittensa voimavarat tuottaakseen televisioon teoksen, jossa koko kansakunnan keikistelevin komeljanttari huokailee käsittämättömiä interjektioita ysäridancen tahdissa – pukeutuneena pelkkiin kultapaljettistringeihin.

Juuri näin pitäisi aina kaiken kansallismielisyyden ja patriotismin ilmetä!

Torstaina 27.5. oli Euroviisujen toinen semifinaali. Tässä otteita Kaasuputken Facebook-sivulla olleesta liveseurannasta:

Liettua – InCulto

  • Liettua & ruutuhousu-galore.
  • Tämän kappaleen taustalla ovat Suurlähettiläät ja Sami Saari.

Armenia – Eva Rivas

  • BOSAT.
  • Hyvin oli kameramies zoomannut Eva Rivasin/Rivaksen laulusuoritukseen.

Israel – Harel Skaat

  • Ovatko PALESTIINALAISTERRORISTIT kivittäneet Israelin laulajan ikkunat?
  • Uoo-vooouu-uooo-oooouuvoooouu…

Tanska – Chanée & N’evergreen

  • Bogart Co.!
  • Kuka muistaa vuoden 1989? Nämä ovat sieltä.

Sveitsi – Michael von der Heide

  • BALALAIKKASOOLO!
  • Sveitsi ei ikinä saa anteeksi Celine Dionia, mutta kyllä tää ”golden shower” -biisi AIKA PALJON auttaa.

Ruotsi – Anna Bergendahl

  • Ruotsi luottaa tänä vuonna Jasminen blondiversioon.
  • Mitä hittoa? Kitara katosi, mutta SE SOI EDELLEEN?

Azerbaidzan – Safura

  • Portaissa oli valot, jotka syttyivät, kun niille astuu. Tästä onkin ollut aikaa, kun viimeksi on nähty sellaista.

Ukraina – Alyosha

  • Ukrainan larppaajatyttö ottaa kantaa.

Alankomaat – Sieneke

  • Vader Abraham! Smurffit!
  • Shalalii, shalalaa!

Romania – Paula Seling & Ovi

  • Soittakaa tää biisi joskus Comeetassa, jooko?
  • Romania, laulajatar-pianistinne äänestä ja ruumiinmuodoista 12 x 12 points!

Slovenia – Ansambel Žlindra & Kalamari

  • Folkkia ja sporttia.
  • Hitto, miten MIKÄÄN voi näyttää yhtä paljon siltä kuin ala-asteen opettajat olisivat tehneet ”rokki-shown” kaikkien kuudesluokkalaisten myötähäpeäksi?

Irlanti – Niamh Kavanagh

  • Irlanti luottaa siihen, että kun kyllin monta vuosituhatta vetää tätä samaa balladia huilusooloineen, kahdeksas viisuvoitto on väistämätön.
  • Titanic epäilemättä upposi vain saadakseen irlantilaisballadit loppumaan.

Bulgaria – Miro

  • Perhana, täähän on Via Dolorosa.
  • Sehän sujui kuin rasvattu kerubi.

Kypros – Jon Lilygreen & The Islanders

  • Kyproksenwalesilaiset, tuo liian vähän sorrettu minoriteetti.
  • ”Mä vähän rämpytän kitaraa ja laulan sun esipuberteettisen tyttäresi kyyneliin.”

Kroatia – Feminnem

  • Kroatian joukkue jätti sitten Mirandan kotiin.
  • Kello on liian paljon pelkille balladeille, ihmiset!

Georgia – Sopho Nizharadze

  • Georgian vahvaa kansallistunnetta edustaa norjalainen jollotus.
  • Jolloti-jolloti.

Turkki – maNga

  • ”Emoturkkilaisia!” huudahtaa studioyleisö sohvalta, tyrmistyneenä.
  • Rokki saavutti viimeinkin Turkin. Ja siellä siirryttiin suoraan pomppuheviin.

Jatkoon eli finaaliin etenivät nämä maat: Georgia, Ukraina, Turkki, Israel, Irlanti, Kypros, Azerbaidzan, Romania, Armenia ja Tanska.

UPDATE (10.04): Ruotsalaisten maansuru on saanut raivokkaita muotoja. Melodifestivalenin johtaja Christer Björkmania ollaan savustamassa pois palliltaan ja viisufinaalin boikotti on ainakin Aftonbladetin lukijoiden mielestä välttämätöntä.

Aftonbladetin lukijat eivät tällaista menoa sulata!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.