Luksuspuolueen syöksykierre

Luksuspuolueen syöksykierre

Kuka muistaa sellaisen puolueen kuin Perussuomalaiset rp? Valtava jytkyjengi täynnä oikeita vastauksia kysymyksiin, joita huolestuneet perheenisät esittävät.

Paitsi että ei.

Entinen protestipuolue osoittautui ensimmäisen todellisen kriisin iskiessä pelkäksi kuplaksi. Ilmapallo täynnä peilikuvalleen masturboivien keskiluokkaisten miesten huohotusta.

Lopultakin.

Merkit ovat olleet ilmassa kauan. Tyhjyys on tavallaan sisäänrakennettu populismiin, mutta kehitys huipentui, kun Suomen Sisun ja sittemmin Hommaforumin riveistä tihkunut rationaalinen rasismi alkoi kalvaa puolueen vennamolaista selkärankaa.

Timo Soini, perussuomalaisten perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja kirjoitti vuonna 2014 poliittisissa muistelmissaan lähes sivulauseeseen oleellisen huomion:

Olli Immoselle minä olen joskus ihmetellyt, että ”Etkö sinä nyt muuta ongelmaa näe kuin monikulttuurisuuden. Luulisi, että kun olet pienen lapsen isä, sinulla olisi lapsilisistä ja neuvoloista asiaa, mutta ei, sinä ajat yhtä raidetta.”

(Timo Soini: Peruspomo)

Olli Immonen, peruspomoa yli kaksikymmentä vuotta nuorempi työkyvyttömyyseläkeläinen, ei tietenkään nähnyt ongelmia, koska eihän hänellä sellaisia ollut. Immonen on koko elämänsä ollut yhteiskunnan rahanjaossa saamapuolella. Epäilemättä tylsän ja kaikin puolin puhtoisen arkensa suojissa Immonen kehitti itselleen monenlaista aavesärkyä, tässä tapauksessa salaliittoteorian ”monikulttuurisuudesta”. Siitä tuli hänen mielikuvitusvihollisensa, jota vastaan hänet on tuomittu kamppailemaan.

Ja mikäpä kamppaillessa. Itseään vastaan on miellyttävää painia. Vastustaja on aina yhtä helppo aina selättää, mutta silti se palaa takaisin odottamaan uutta löylytystä.

Puoluejohdon riemuksi Immosen turbovaihteella sykkineen mantelitumakkeen paisuttelemat pelkotilat osuivat kauniisti yksiin perussuomalaisten vaaliohjelman kanssa. Eikä Immonen ollut suinkaan ainoa. Immosta tekopyhästi ripittäneen Soinin lahjomaton nenä haistoi kentällä pelon jo kaukaa. Niinpä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa listalla oli huikea joukko immosia; varjojen, peilikuvien ja tuulenpuuskien säikyttämiä tyhjänsäpsähtelijöitä. Kruununjalokivenä tietenkin yli-immonen, FT Jussi Halla-aho.

Nämä immoset olivat omana aikanaan täsmälleen kansakunnan pulssilla. Heitä tarvittiin, koska perussuomalaiset myyvät uhkakuvia hyvinvoivalle keskiluokalle. Se on puolueen sisäänheittotuote. Ensin piirretään kuva mörrimöykystä, sitten ehdokkaat tai kannattajat kukin taipumustensa mukaan esittävät väkivaltaisia ratkaisuja mörrimöykyn nujertamiseksi. Tärkeintä on, että kaikki uskovat mörrimöykyn olemassaoloon.

Viimeisinä vuosinaan puoluejohdossa jopa Soinikin luovutti ja koetti ammentaa syvältä pullean itsetyytyväisyytensä uumenista jotain, jolle irvistellä kauhusta. Hän keksi tällaiseksi koko kansaa yhdistäväksi kuolemanvaaraksi polkupyöräilijät, fillarikommunistit. Kohtalon ironiaa, että hänet syrjäytti polkupyöräilevä fasisti.

Laariin satoi niin kauan kuin Suomessa ei oikeasti ollut mitään pelättävää. Perussuomalaiset keksivät päättömiä kauhuvisioita palavista lähiöistä, maahanmuuttajista, islamisaatiosta, uimahalleista, kasvisruokapäivästä, naisista ja feminismistä – sekä polkupyöristä – ja keskiluokkaiset äänestäjät hyväksyivät viestin, koska tulosta näytti syntyvän. Ei ole Oulusta tullut jihadistista kalifaattia Olli Immosen vahtivuorolla. Hyvä kun siellä kirjoittelee niitä blogejaan.

Yksimielisesti peruskansa äänesti vaalista toiseen eduskunnan ja kunnanvaltuustot täyteen lapsenhakkaajia, uusnatseja ja muita ammattirikollisia.

Sitten immosten aika päättyi kuin seinään. Iloisen 20-luvun ja Blutfahnea leyhyttelevien ruskeapaitojen ryhdikkään marssin sijaan Eurooppaan ja Suomeen saapui COVID-19-keuhkotauti. Kylväessään ympärilleen tuhoa koronavirus tuli repineeksi ammottavan aukon perussuomalaisten pelkokoneiston kylkeen. Rasistien Titanic alkoi vajota hyiseen hautaansa.

Muuttuneessa tilanteessa kaikki puheenaiheet nollattiin. Ihmisiä alkoi kuolla ja joutua teholle. Työttömyys räjähti kokonaisten toimialojen sulkeutuessa. Ja kaikki tietävät, että tämä on vasta alkua, ensimmäinen tuotantokausi. Horisontissa kasvaa suunnaton talouskriisi. Osa yleisöstä alkaa ounastella, että ilmastonmuutos iskee vielä lujempaa. Keskellä nopeasti leviävää aivan todellista katastrofia perussuomalainen vihapuhe paljastaa todelliset karvansa.

Se on, mikä se on aina ollut: vauraan eliitin ylellisyystuote.

Mielipidetiedustelut osoittavat, että kyllä kansa tietää. Hätääntyneet ihmiset kokoontuvat luotettujen johtajiensa ympärille hakemaan turvaa ja opastusta. Pääministerin puolue saa suomalaisessa kontekstissa poikkeuksellisia kannatuslukuja, kun taas äärioikeiston suosio romahtaa.

Tai vielä pahempaa: äärioikeisto unohdetaan.

Uudessa todellisuudessa ketään ei kahta sekuntia kiinnosta perussuomalaisen varavaltuutetun epäilemä burkini iisalmelaisessa uimahallissa, kun oma äiti kamppailee elämästään teho-osastolla henkitorviavanne kurkussaan.

Koko kevään valtakunta on kököttänyt kukin kodissaan tai lähimmässä sellaista vastaavassa laitoksessa katsomassa, kun pääministeri Sanna Marin toistaa valtioneuvoston kansliassa laaditun tiedotteen sanasta sanaan huolellisesti ääntäen kuin puhuisi keskittymishäiriöiselle alakoululaiselle. Pääministeri tietää mitä tekee. Tampereen kaupunginvaltuuston raitiovaunukeskustelu opettaa. On poliittinen itsemurha olettaa yleisön koostuvan aikuisista.

Myötämielisinä yhtiökumppaneina vasemmiston, vihreiden ja ruotsalaisten ministerit toteavat oman osuutensa. Jopa keskustalaiset komppaavat.

Kukaan ei kuule Matti Putkosen muminaa räjähtelevistä lepakoista.

Ei edes silloin, kun kansanrintamaan tulee rakoja. Niin kuin nyt, kun entinen talonpoikaispuolue rimpuilee hukatun tasavaltaisen perintönsä ja 2000-luvun oligarkkimissionsa puristuksissa. Oppositiolle olisi tässä paikka iskeä kiilaa, laajentaa railoa. Olisi, vaan ei ole.

Erityisesti kykypuolue ei kykene. Petteri Orvolla ja muilla kuninkaantekijöillä olisi kukaties haluja suorittaa vallankaappaus, mutta nyt ei ole aika tai paikka vaarantaa koronapandemian hoitoon varattuja miljarditukiaisia puolueen eturyhmille. Tuttuun tapaan äänekkäimmät ulostulot on jätetty kokoomuksen nuoriso-osaston salonkifasistien kontolle.

Mitä siis tekevät perussuomalaiset, kun hallituksen horjahtelun säikäyttämät kansalaiset kääntyvät eduskunnan suurimman oppositioryhmän puoleen? Mitä vastauksia suomalaiset Jussi Halla-aholta saavat, kun huoli toimeentulosta, vanhempien henkiinjäämisestä ja lasten tulevaisuudesta kalvaa mieltä?

Persujen vastaus pelokkaalle kansalle oli 420 sivua pitkä kirjainbukkake, joka kuuluu tiivistäen suunnilleen näin:

”Vittu, kun muijat ei anna pillua kuin mamuille.”

Tämähän on aivan linjassa halla-aholaisen ydinviestin kanssa jo kahden vuosikymmenen varrelta, joten ei ole mikään suunnaton ihme, että sitä kirjoittamaan palkattiin Jussi Halla-ahon ja perussuomalaisen ohjelmajohdon hyvin tuntema kaikkien alojen tohtorintutkinnon kahdesti suorittanut Jukka Hankamäki.

Pirukaan ei tiedä, mitä tällä loputtoman pitkällä valikoimalla 2000-luvun alun salaliittoteorioita yritettiin kertoa, mutta kirjan julkaisusta ja siten myös sisällöstä vastanneen ajatuspajan toiminnanjohtaja Marko Hamilon mukaan:

Asiasisältö oli hyvin suuressa osassa kirjaa aivan täyttä timanttia.

Totuus kiihottaa -timanttia hiottiin pitkään ja hartaasti. Hankamäki aloitti työnsä Suomen Perusta -ajatushautomossa projektitutkijana jo elokuussa 2018. Hänen työtään valvoivat ja ohjasivat Suomen Perustan johtajat Simo Grönroos ja edellä mainittu Hamilo sekä perussuomalaisten julkaisutoiminnasta vastaava Matias Turkkila. Hänelle maksettiin palkkaa valtion kukkarosta sekä suorana ajatushautomotukena että perussuomalaisten puoluetuesta.

Koska teos vaikuttaa kootun sen kummemmin toimittamatta Hankamäen omista blogimerkinnöistä, se paikka paikoin pulppuaa kämynostalgiaa paremmilta ajoilta, kun Suomi eli yhä vahvaa Nokia-vetoista huippusuhdannetta. Tuttuakin tutummat salaliittoteoriat nousevat Hankamäen tekstimassassa haudoistaan. Hän muistuttelee nuoria lukijoitaan Bilderbergistä…

Jo Marko Hamilo ja Martti Valkonen paljastivat kirjoissaan Punavihreä kupla ja Journalismin salat, miten tiettyjä juttuaiheita vastaan aloitetaan valtava sensurointivyörytys toimituksissa, ja tiettyjä henkilöitä sekä puolueita halveksutaan avoimesti ja ylimielisesti. Sensuroijat ovat yleensä joko ”edistyksellisen” sukupolven über-tankkeja, uusvasemmistolaiseen agendaan sitoutuneita nuoria tai pääomapiireissä ja Bilderberg-seurassa marinoituja päätoimittajia, jotka määrittelevät asenteiden muokkaukseen ja mielipiteiden manipulaatioon tähtäävät tarkoitusperät viestimissä.

… Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:stä…

Tieteilijöiden listautuminen maahanmuuton kautta tapahtuvan maailmanvallankumouksen kannattajiksi sekä valtamedian tapa vetää verkkoihinsa vihervasemmistolaisen ideologian sokaisemia tutkijoita antaa selvän näytön median ja tieteen yhteistoiminnasta, jossa kiilusilmäiset kommunistit, feministinaiset ja Demla-juristit vetävät yhtä köyttä kansallisvaltiomme kiskomiseksi kohti katastrofia. Monet tieteenharjoittajat ryömivät deportationaktivistien riveihin vain merkkinä halustaan ilmaista aggressiota turvapaikkapolitiikkaa kiristäneen oikeistohallituksen tekemiä yliopistojen määrärahaleikkauksia kohtaan. He eivät ymmärtäneet, millä tavoin pakolaisten vastaanottokulut ja yliopistojen määrärahaleikkaukset liittyivät toisiinsa. Yliopistolaisten resursseista jouduttiin leikkaamaan, koska maahan oli humahtanut satojen miljoonien kulut aiheuttava vierasmaalaisten joukkio.

… Uuden Suomen blogialustasta…

Esimerkiksi Uuden Suomen puheenvuoropalsta mainostaa itseään ”vaikutusvaltaisen suomalaisen mediaksi” ja ”maan vaikuttavimmaksi blogipalveluksi”, vaikka kyseiseen verkkolehteen ovat jääneet kiistelemään lähinnä vihervasemmistolaiset kommentaattorit, ja lehti itse tuottaa valheellista kuvaa maassamme vallitsevasta mielipideympäristöstä sensuroimalla oppineiden tekstejä. ”Poimintoihin” lehden toimitus nostaa suosikkiensa Eija-Riitta Korholan (kok.), Sari Essayahin (kd.) ja Anneli Jäätteenmäen (kesk.) blogitekstejä. Heitä kaikkia yhdistää sovinnainen ja keskustahakuinen kristillis-konservatiivisuus, poliittinen pudokasmaisuus ja pelastautuminen Euroopan unionin huomaan.

… kommunistien hallitsemasta korkeakoulusektorista…

Ikävä totuus on, että vihervasemmistolla on poliittinen värisuora yhteiskuntatieteellisellä koulutusalalla Helsingin yliopistossa, eikä tilanne ole muissa yliopistoissa yhtään parempi vaan jopa huonompi. Maailmanpolitiikan politiikan professori Heikki Patomäki on Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, ja toinen saman oppiaineen professori Teivo Teivainen on kirkkain silmin julistautunut ”vasemmistolaiseksi” blogissaan. Yleisen taloustieteen professori Markus Jäntti kuuluu Vasemmistoliiton perustajiin. Poliittisen historian professori Kimmo Rentola on entinen Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen. Yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo on Vihreän liiton jäsen ja vaaliehdokas. Yliopistonlehtorit ja dosentit Thomas Wallgren (sd.) ja Panu Raatikainen (vas.) puolestaan pitävät huolen poliittisesta monipuolisuudesta filosofiassa. Heille ei siis riitä asiantuntijavallan käyttö eikä se manipulaatio, jolla he taivuttelevat uusia opiskelijoita omaksumaan vasemmistolaisen maailmankuvan, vaan he tavoittelevat myös poliittista valtaa poliittisissa toimielimissä. Heitä säestävät edellä mainitut yleisvasemmistolaiset oikeustieteilijät ja poliittisin perustein ”tieteelliselle” uralle nostettujen tutkijoiden kuoro. Heidän toimintansa niin on räikeässä ristiriidassa tieteellisten puolueettomuusihanteiden kanssa, että arvonantoni heitä kohtaan on painunut nollan alapuolelle, täysin pakkasen puolelle.

… jokseenkin yllättävästi nimetyistä kommunistitoimittajista…

Toteamus vaikuttaa viattomalta, mutta oikeasti siinä sanotaan, että ‟meillä toimituksissa pitää olla koko ajan käsitys siitä, miten jutut toimivat valitsemamme poliittisen agendan hyväksi‟. Sama näkemys kiteytyy myös lehden toimittajan Saska Saarikosken toteamuksessa, että ”Helsingin Sanomissa me ajatellaan itse. On sattumaa, että me ajatellaan kaikki samalla tavalla.” Tämä on samanlaista sattumaa kuin se, että kolhoosissa kaikki ovat kommunisteja. Lauseen itseironia oli tuomittu epäonnistumaan, sillä lehden puolueellisuus on arkinen tosiasia.

… ja Hikipedia-vittuilusivustosta, jolle itselleenkin tämä täyden luvun mittainen suitsutus oli täydellinen yllätys.

Mutta eniten Hankamäki tietysti vaahtoaa kahdesta asiasta: rotuopista ja naisista. Tarkemmin muotoiltuna valkoisista heteronaisista, joiden emättimet harmillisen suppusuisina estävät valkoista heteromiestä toteuttamasta rodunjalostustehtäväänsä. Homoseksuaalisuudestaan äänekäs tohtori Hankamäkihän on itse joutunut – oletettavasti harmikseen – irtisanoutumaan tästä kansallisvelvoitteesta.

Jakojäännöksiksi itsensä kokeneet suomalaiset naiset ovat pariutuneet kehitysmaista tulleiden miesten kanssa, niin kuin myös ne kauniina pidetyt ja liian korkeasti itsensä arvottaneet naiset, jotka ovat joutuneet suomalaisten miesten hyljeksimiksi oman ylpeytensä ja koppavuutensa vuoksi. Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan. Samalla naiset ovat käyttäneet myös väestöpoliittista valtaa, sillä rajat ylittävillä pariutumisillaan he ovat muokanneet kansamme geeniperintöä tavalla, joka on rikkonut biologisen rodun, etnisesti määriteltävissä olevan kansan, valtio-opillisesti jäsenneltävissä olevan kansakunnan, juridisen kansalaisuuden ja valtiofilosofisesti voimassa olevan kansallisvaltion välisen ekvivalenssin sekä korrelatiivisen ja luottamuksellisen suhteen.

Hankamäen tekstin kommentoiminen on ongelmallista, koska se suhtautuu olemassa olevaan todellisuuteen täysin välipitämättömästi. Tai kuten hän itse toteaa Yleisradiolle: ”Tällainen tulkinta ei ole sen kummemmin todistuva oikeaksi kuin vääräksikään.”

Perussuomalaisten omasta palautteesta päätellen puoluepamput olivat kuvitelleet tilaavansa Hankamäeltä mediakritiikin, eivät umpirasistista vuodatusta, jossa syyllistetään 13-vuotiaita tyttöjä (”lutkanarsistit”) siitä, etteivät he suo sulojaan valkoisille heteromiehille. Lopputulos ei silti ollut yllätys sen kummemmin tilaajalleen kuin äänestäjille. Kuten todettua, Hankamäki on ollut mukana perussuomalaisessa liikkeessä ja sen liepeillä vuosikaudet eikä hänen ajattelunsa ole sen enempää vierasta kuin kavahdettavaakaan Halla-ahon tutkijankammiossa.

Vaikka perussuomalaiset vetivät tekstin pois serveriltään, lopputulos on ja pysyy. Puolueen kärki on immoistunut täydelliseksi mustaksi aukoksi. Siinä missä Timo Soini vielä viitsi vatkata äänestäjiensä pitkän päivätyön kovettamia käsiä liitosalueiden raviradoilla tyhjää puhuessaan, on Jussi Halla-aho uponnut ajatushautomoineen niin syvälle akateemisilla käsitteillä saivartelun suohon, ettei se kiihota enää kuin innokkaimpia lahkolaisia. Perussuomalaisuus ei vastaa millään tasolla yhdenkään suomalaisen arkihuoliin. Se on hyvien aikojen puolue.

Sitä saa mitä tilaa.