Meitä hallitaan

Toisinaan syntyy keskustelua siitä, kuinka meitä tulisi hallita. Suomessa mielipiteet polarisoituvat sen mukaan, kannattaako ylimmän vallan haltijaksi eduskuntaa vai presidenttiä.

Parlamentaristien mukaan vahvoilla valtaoikeuksilla varustettu presidentti on uhka demokratialle, koska hänellä on kuusivuotinen vaalikausi ja koska hän ei vastaa teoistaan kellekään. Sillä ainahan meillä on jos.

Jos vaikka presidentti päättää toimia eduskunnan tahdon vastaisesti? Jos presidentti tulee hulluksi? Jos presidentti ei ole kiva?

Sinänsä demokratian ei pitäisi olla ongelmissaan presidentinkään kanssa, onhan hänet valittu suoralla kansanvaalilla. Kävellessään parlamentin yli presidentti siis tekee sen täsmälleen saman kansan puolesta, joka myös kansanedustajat valitsee. Ehkä valitus pitkästä vaalikaudesta tarkoittaa ennen kaikkea, että presidentti ei edusta kansankunnan tämänhetkistä mielipidettä?

Vakavampi ongelma parlamentaristien mukaan on presidentin vastaamattomuus. Pääministeri sentään joutuu vastaamaan eduskunnalle, presidentti ei vastaa kuin Jumalalle ja itselleen. Tätä pidetään laajoissa kansalaispiireissä taantumuksellisena.

Ja siinä tavoitetaan villakoiran ydin.

Suomi jää jälkeen! Parlamentaristien keskeinen motiivi presidenttiongelmassa on häpeä. Asiassa on vahva G-lataus. G siis tarkoittaen Guggenheimia eli ”mitä ne ajattelevat meistä siellä ulkomailla”. Toimittajat vihjailevat, että Euroopan unionissa nauretaan, kun on katettava kaksi lautasta. VOIKO TÄTÄ IHMINEN KESTÄÄ? Niinpä Suomeen ajetaan pääministerivetoista järjestelmää hiukan samoilla perusteilla kuin Helsinkiin suunnitellaan Guggenheimin taidemuseota: sen ajatellaan vievän Suomea kohti tarkemmin määrittelemättömiä ”länsimaita”, nostavan Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Erityisesti parlamentarismin ja Guggenheim-museon toivotaan poistavan kulttuuristamme ummehtuneet 70-lukulaiset jäänteet – joita kukaan ei ole omin silmin nähnyt, mutta joista tuolla kymmenluvulla opiskelleet oikeisto- ja keskustaveteraanit ovat jokaiselle kuuntelijalle aina valmiita luennoimaan. Ei siis sattumaa, että vahvaa pääministeriä ja Guggenheimia lobbaavat erityisesti Vihreät De Gröna, joiden olemassaolo perustuu suomettumisen vastustamiseen.

Vihreää presidenttikritiikkiä ei silti pidä tykkänään tuomita pelkäksi museoiduksi kekkoskauhuksi. Suomalainen järjestelmä on luotu Topeliuksen Välskärin kertomusten maailmaan – se olettaa eduskunnan koostuvan herroista, säätyläisistä, jotka kuppaavat talonpoikia ja joita vastaan kansalla on vain yksi liittolainen: kuningas.

Idea on tuotu antiikin Roomasta, jossa ”tasavalta” oli ylhäissyntyisten patriisien hallussa ja jossa enemmistön halpasäätyiset plebeijit halusivat luoda tälle saneluvallalle vastapainon, kansantribuunin, jolla oli veto-oikeus senaatin päätöksiin.

Maassa, jossa julkinen valta takaa kaikille ilmaiset tai vähintään edulliset palvelut äitiyspakkauksesta aina korkeimpaan akateemiseen koulutukseen asti, tämä asenne on päätön. Eduskunta koostuu kaikesta pahasta puheesta huolimatta normikansasta: ilman omaa ahkeruutta vallankahvaan ei pääse rikkainkaan perintömiljonääri. Vaaditaan ansioita, joita ei mitata rahassa. Mainonta on aina kallista, mutta ei saavuttamattomissa. 10-vuotias Corolla on kalliimpi kuin läpimenoon riittävä kampanjabudjetti.

Lisäksi on muistettava, että ääniä ei voi ostaa. Muutenhan Kokoomuksella olisi sataprosenttinen mandaatti myydä hellimänsä isänmaa Yhdysvaltain sotateollisuudelle.

Siksipä, jos ja kun presidentin valtaa halutaan rajoittaa, se pitäisi perustella tarpeella vahvistaa kansalaisten luottamusta eduskuntaan. Tarpeella saada tylsämielinen kansa uskomaan, ettei sen omista riveistä koottu parlamentti tee vapaista talonpojista maaorjia. Että on itse asiassa hiukan nurinkurista äänestyttää samoilla kansalaisilla lainsäätäjä ja sen vartija.

Eduskunta itse ei ole suoraan syyllinen alennustilaan. Se heijastelee kansan tahtoa. Parlamentarismin vahvin vastalause on 39-henkinen perussuomalaisryhmä, joka yksimielisesti kannattaa vahvaa presidenttiä, joka näyttäisi herroille – toisin sanoen heille itselleen – kaapin paikan.

Jonkun pitäisi kertoa Perussuomalaisille kansanedustajille, ettei heitä ole äänestetty eduskuntaan vastustamaan omaa valtaansa.

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Meitä hallitaan”

  1. Heikki Jansson avatar
    Heikki Jansson

    Mitä vaahtoat tai vaahdotaan presidenttivallasta tai parlamentin tai hallituksen vallsta. Kaikki kolme ovat suoraan tai välillisesti kansan valitsemia ja jokaisella on hyvät ja huonot puolet. Vahva presidentinvaltaa puolustetaan ja sen paremmuutta vakuutetaan jatkuvuudella maan johdossa, hallituksen hyvyyttä taas sen vastuullisuudella parlamentille ja eduskunnan ylivaltaa puolustetaan sillä, että siellä on kaikki poliittiset voimat.

    Presidenttipeli, jossa nyt yksi toisensa jälkeen nousee ylös ja vakuuttaa että tämän oma ehdokas on varmasti ehdottomasti parhain (esim. radio-ohjelmissa) on minusta ällöttävää. Kaikki presidenttiehdokkaat ovat varmasti ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, mutta onko heidän poliittinen tausta ja mielipiteet minulle soveltuvia, on toinen, ja ainakin minun osaltani ratkaiseva. Siihen en tarvitse savolaismummon tai -ukon mielipiteitä enkä näkemystä, että vihreiden olemassaolo perustuu kekkoslaisuuden vastustamiseen. Vihreitä ei juuri edes ollutkaan Kekkkosen valtakaudella, joka pääasiassa paransi maamme itsenäisyyttä ja valmisteli maamme liittymistä EEC:hen (edelse EU:ta) kylmän sodan aikana! Se oli Kekkosen ansio.

    Silloin oli saatu rakentaa Suomea 30 vuotta rauhassa porvaripolitiikan luovutettua Suomen raunioissa puolustajien, eli voittajavaltioiden nimeämän valvontakomission ja sen puheenjohtajan Andrei Zhdanovin haltuun.

    Tämä komensii sitten lainsäätäjän Suomessa, eli eduskunnan, hyväksymään lain jolla suomalaiseet rankaisivat sotasyllisiään Zhamovin käskystä. Silloin suomalaiset olivat todella suomettuneita, sillä siitä olivat Yhdysvaltojen Trueman, Ison-Britannian Churchill ja Stalin keskenään sopineet Moskovassa 1942 kun nämä sopivat, että Suomi kuuluu neuvostoliiton etupiiriin. Suomi oli hävinnyt sodan ja porvarit olivat joutuneet hyväksymään välirauhan ja lasku tappiosta, johon porvaripuolueet olivat politiikallaan Suomen johtaneet vuosina 1918-1944 aggressiivisella idänpolitiikallaan, jolla haluttiin murskata bolsjevismi, jäi tietysti sodan mahdollisesti tarpeettomien uhrien lisäksi kansan maksettavaksi. Jos politiikka olisi ollut toinen olisi sodat ehkä vältewtty. Jos olisi käynyt niin ei noita uhreja olisi ollut, muttei liioin olisi ketään meistäkään, enkä minä olisi tätä kirjoittanut. Mutta kuka osaa sanoa, mitä kaikkea olisikaan tapahtunut, jos.

    Siinä minusta presidenttipeliä muka suomettumista vastaan. Suomi pystyi vieläpä kylmän sodan aikana, kun oli vallalla sekä amerikkalaisten dominoteoria, jolla sanottiin että jos yksikin maa luisuu pois USA:n etupiiristä, sitä seuraavat kaikki muutkin, ja Bresjnev-oppi, joka sanoi että Varsovan liitto puuttuu asiaan, jos yksikin sosialistinen maa luisuuu länsivaltojen piiriin, ja näistä huolimatta Kekkonen sai pikkuhiljaa nyittyä Suomelle riittävästi ulkopoliittista siimaa, että Suomi sai Neuvostoliitolta luvan mennä mukaan EEC:hen.

    Presidenttipeliäsi koskeva blogikirjoituksesi kommentoisin vaikka näin.

    Terv
    /7 Heikki J.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *