Prinsessa Estelle on amerikkalaismedian salajuoni

Salaliittoteoreetikoissa on eräs tavattoman mielenkiintoinen ominaisuus. He tunnustavat toistensa salaliitot, vaikka ne olisivat keskenään täydellisessä ristiriidassa.

He voivat sulassa sovussa keskustella vapaamuurareiden salaisesta maailmanhallituksesta, Yhdysvaltain ilmavoimien HAARP-kokeista, Bilderberg-kokouksiin osallistuvista reptiliaaneista, rokotteiden ja kemikaalivanojen alumiinista sekä Keniassa syntyneen ääri-islamistisen Barack Obaman marxilaisesta kummisedästä, Ted Kennedystä. Se ei tunnu haittaavan ketään, että salajuonet ovat pahemmassa ristiriidassa keskenään kuin todellisuuden kanssa.

Myös poliittisella kartalla salaliittoteoreetikot ovat tolkuton käsitesoppa. Ayn Randiaan tavaileva fundamentalistiminarkisti voi veljeillä talousdemokratiasta ja Zeitgeistista vaahtoavan kansallisbolševikin kanssa, holokaustin kieltävä uusnatsi peukuttaa kannabiksen laillistamista ajavan luomuhipin Facebook-päivityksiä.

He ovat ystäviä ja liittolaisia, joille muu yhteiskunta on vihollinen. Media, suuryritykset, ammattiliitot, puolueet ja kirkko kuhisevat erilaisia saatananpalvojia, illuminaatteja, ulkoavaruuden olentoja ja kasvissyöjiä.

Toiminnalla ei tietenkään ole varsinaista perustetta. Salaliittoteoreetikkojen yhteinen ominaisuus on, ettei julkinen valta yleensä ole mitenkään loukannut heidän kansalaisoikeuksiaan. Tosin yksinäiselle vapaustaistelijalle ylinopeussakkokin näyttäytyy mielipidevainona. Ja auta armias, jos vouti yrittää ulosmitata sakkorästejä.

Salaliittoteoreetikko on henkilö, jonka filosofiassa joutsenet eivät ole valkoisia; joutsenia on pakko olla useampaa väriä, mutta hallitus on kätkenyt muut paitsi valkoiset.

Paranoia ei valitettavasti ole harmitonta kylähulluutta. Se on yksi äärimmäisimmistä narsismin muodoista: salaliittoteoreetikko pystyy vakuuttamaan itsensä – sekä lähipiirinsä ja haalimansa yleisön – omasta ainutlaatuisesta tärkeydestään. Että maailman suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat tahot käyttävät tähtitieteellisiä resursseja vain vaientaakseen hänet. Tunnetusti salaliitot perustuvat mittavan luokan gambiitteihin – maailman salaiset johtajat ovat valmiita uhraamaan tukuttain ihmisiä vain saadakseen asiansa etenemään, esimerkiksi lavastamalla sopivan uhrilampaan syylliseksi.

Tämä tietenkin pakottaa salaliittouskovaisen käyttämään kaikkia keinoja itseään ja lähimmäisiään puolustaakseen. Ei ole sattumaa, että seonneimmat olettavat olevansa sodassa. Seuraukset ovat yleensä katastrofaalisia.

Suomessa on vallalla useita häkellyttäviä salaliittoteorioita. Menestyksekkäin on tietenkin niin sanottu maahanmuuttokriittisyys eli Eurabia-teoria, joka perustuu pitkälti sille uskolle, että julkista valtaa käyttää kulissien takana salainen matriarkaalinen punavihreä ”mokuklusteri”.

Mutta kintereillä laukkaa jo muitakin.

Loivassa mutta vahvassa nousukiidossa ollut ”Suomen antifasistinen komitea” on saanut viime vuosina tililleen muutamia pistevoittoja taistelussaan todellisuutta vastaan.

Oikeussosiologian dosentin tittelin saanut tohtori Johan Bäckman sai jossain lyhyeksi jääneen akateemisen uransa vaiheessa päähänpinttymän, jonka mukaan neuvostoimperiumin ja nykyisen Venäjän kohtaamat todelliset ja kuvitellut vastoinkäymiset johtuvat ”fasisteista”. Vuonna 1971 syntynyt Bäckman ei ymmärrettävistä syistä itse ehättänyt mukaan alkuperäiseen taistolaisporukkaan, mutta aikaansaapaa miestä pieni myöhästyminen ei hetkauta.

Dosentin tyytyväisyydeksi Venäjän nykyhallinto on omaksunut neuvostoaikaisen terminologian sellaisenaan, vaikka täältä maailman onnistuneimmasta valtiosta katsottuna Kremlin oma hallintomalli näyttäisi sisältävän roppakaupalla fasistisia ominaisuuksia.

Bäckmanilaisessa kalvinismissa maailma on jaettu hyviin ja pahoihin sen mukaan, miten ihmiset tai organisaatiot suhtautuvat Venäjään. Tuttuun tapaan mitään kompromisseja ei hyväksytä: fasisteja ovat kaikki, jotka eivät kyllin pontevasti todista rakastavansa Vladimir Putinia ja tämän taustaorganisaatiota – ja loppujen lopuksi myös Bäckmania itseään.

Aivan varmaa ei ole, missä määrin Johan Bäckman itse uskoo fasistiteoriaansa, mutta ainakin hänellä on uskollinen seurakunta. Pastori Juha Molari, ohjaaja Jussi Parviainen ja Venäjän hallitus muiden mukana.

Melko pian voidaan huomata, että Suomessa on ehkä parisenkymmentä kansalaista, jotka eivät ole fasisteja. Dosenttia ahdistaa suunnattomasti, että pohjoista valtakuntaamme kalvaa näin syvälle syöpynyt Hollywoodin kulttuurivaikutus.

Ymmärtäväisenä miehenä Bäckman tietysti suo rivikansalaisille erehdysvaransa. Mistäpä oppimaton rahvas saisi tietää totuuden länsimaista pankkiirimafiaa vastaan kamppailevan presidentti Putinin rakkaudentäyteisestä sydämestä ja oikeauskoisuudesta, kun valtamedia syytää tuutin täydeltä fasistien valepropagandaa?

Onneksi on Janus Putkonen.

Janus Putkonen pitää yllä Verkkomedia.org-nimistä nettijulkaisua, jonka pääasiallinen tehtävä on olla ”kansalaismedia” ja tässä ominaisuudessa taistella ”valtamediaa” vastaan. Valtamediaksi Putkonen luokittelee kutakuinkin kaikki, jotka tekevät viihdeuutisia tai käyttävät Venäjän ulkopuolisia kansainvälisiä uutistoimistoja.

Ennen kaikkea valtamedia toimii Putkosen mukaan savuverhona niin sanotulle uudelle maailmanjärjestykselle, NWO:lle, josta pintautuu joka hetki uusia todisteita. Erityisen mieluisia todisteita ovat puuttuvat todisteet. Jos missään ei kerrota juutalaisten pankkiirien, Hollywoodin ja – mikäpä ettei – Kansallisen Kokoomuksen tekemästä kassakaappisopimuksesta, se merkitsee vuorenvarmaa evidenssiä tällaisen sopimuksen olemassaolosta.

Putkosen silmissä mainio esimerkki Suomea jäytävästä sensuurista on männätalvena syntynyt Ruotsin prinsessa ja kruununperillinen, joka ohitti kotimaisessa uutisvirrassa toviksi viimeiset viisisataa vuotta jatkuneen Iranin ja Syyrian kriisin. Natsikorttiin päättyvässä artikkelissaan Putkonen maalailee huolestunutta kuvaa prinsessa Estellen varjostamasta kansastamme, joka ei tiedä, että juuri nyt on käynnistymässä kolmas maailmansota.

Toki, jos jatketaan päätoimittajan kanssa samanlaisella googlailulinjalla, voidaan todeta, että viimeisen 12 kuukauden aikana Iran ja Syyria ovat aika hyvin kyenneet taistelemaan prinsessavauvan kanssa otsikoista.

Hetkinen, käytettiinkö tässä sanaa ”päätoimittaja”? Niin, Verkkomedia mielellään esiintyy uutismediana. Sillä on uutispalvelun tunnusmerkit ja päätoimittaja. Joka on julkisesti omalla sivustollaan kiistänyt olevansa mikään päätoimittaja. Eikä Verkkomediakaan loppujen lopuksi ole kuin jonkinlainen julkinen ilmoitustaulu:

Jos haen rahankeräyslupaa Verkkomedialle, olisin itse tai edustamani yhteisön kautta juridisesti vastuussa siitä mihin rahat käytetään – ja allekirjoittaessani Verkkomedian toiminta-ajatuksen poliisiviranomaisille, myöntäisin myös kantavani vastuun kaikesta informaatiosta mitä sivustolla liikkuu, eikös totta?

Paitsi että päätoimittajan tittelillä verkkojulkaisua pyörittävä henkilö on joka tapauksessa vastuussa palvelunsa sisällöistä, jos se vain vaikuttaa toimitetulta. Rahankeräysluvan hankkiminen ei tee hankkeesta enää virallisempaa, mutta kukaties laillisempaa.

Miten sitten lienee – Verkkomedian ylläpito on joka tapauksessa sijoittanut jokaiseen blogitekstiinsä huolelliset vastuuvapauslausekkeet. Kaiketikin turhaan, sillä tekstit joka tapauksessa ovat järjestään Verkkomedian toimituksen julkaisemia.

Verkkomedian varsinainen uutistuotanto on toki yhtä eksentristä alkaen Riikka Söyringin siteeraamasta WorldNetDailyn raportista, jonka mukaan ehkäisyvalistus on yhtä kuin holokausti, aina Annu Kivisen laajaan yhteenvetoon Bilderbergin aikeista vakoilla eurooppalaisia tietoverkkoja. Myös Janus Putkosen alullepanema kiitosadressi Venäjän asevoimien komentaja Makaroville mennee tän on pakko olla trolli -kategoriaan.

Ja nyt palaamme tuttuu hahmoon, sillä tosielämän kannalta epäilemättä hurjinta sisältöä Verkkomediassakin on silti dosentti Johan Bäckmanin harjoittama ihmisoikeustaistelu Syyriassa. Niin, siis hänhän oli Venäjän lähettämänä tarkkailijana muun muassa tapaamassa presidentti Al-Assadia. Koska miksi ei.

Tietysti kaikista Suomen viestimistä juuri Janus Putkosen kipparoima Verkkomedia otti osaa Bäckmanin masinoimaan solvauskampanjaan, jolla yritettiin mustamaalata professori Teivo Teivaista.

Venäjällä tehty Pussy Riot -ryhmän Putin-kriittinen performanssi johti nopeasti syytteisiin ja melkoisen koviin vankeusrangaistuksiin. Jutun taustat on summattu oivallisesti nimimerkki Veli Itäläisen eli Antti Rautiaisen artikkelissa viime maaliskuulta. Tapaus kiinnitti kansalaisoikeusaktivistien huomion myös ulkomailla.

Ankarat syytteet ja uhkaavat tuomiot herättivät alusta asti vastalauseiden myrskyn pitkin länsimaita: Björk, Madonna ja lukuisat muut julkkikset asettuivat oitis pidätettyjen punkkarifeministien puolelle – siitäkin huolimatta, että Pussy Riotin ideologia lienee liian hapokasta mille tahansa kansakunnalle.

Suomessa valtiovalta piti naamansa PaasikivenKekkosen linjalla, mutta muiden vapaampien kansalaisten muassa professori Teivainen halusi keskustella asiasta maailmanpoliittisilla kaupunkikävelyillään. Juttu myös onnistui: kymmenet ihmiset seurasivat Teivaisen kintereillä paikasta toiseen, myös Katajanokalle.

Muutaman päivän sisällä kävelyretkestä venäläismedia alkoi kirkua valtavin otsikoin, miten venäläisvastainen suomalaisprofessori oli yrittänyt tunkeutua virtsakanisterin kanssa Uspenskin katedraaliin muutamien nuorten naisten seurassa häpäisytarkoituksessa. Tietojen mukaan professori Teivo Teivaista odottaisi venäläisnaisten tavoin kahden vuoden vankeusrangaistus. Myöhemmin sanktiota korjattiin ylöspäin aina viiteen vuoteen asti. Yksi huutokuorolaisista oli The Moscow Times, suomalaisen Sanoma Oy:n julkaisema uutisväline.

Suomalaiset olivat kuin ällikällä lyötyjä, vaikka venäläisten uutistoimistojen käyttämä lähde mainittiin avoimesti: dosentti Johan Bäckman, ”suomalainen ihmisoikeusaktivisti”.

Uutinen lähti kiertämään maailmaa. UPI lainasi sen omaan uutisrotaatioonsa sellaisenaan. Ja Suomessa uutinen siis poimittiin Verkkomediaan.

Odotettuaan liian pitkään housut kintuissa suomalaiset alkoivat toimia. Nolostunut Verkkomedia poisti uutisensa – jonka Iltalehti oli jo ehtinyt noteerata – ja Helsingin yliopisto julkisti oikaisun, joskaan ei heti venäjäksi. Varsinaisesta mediasta aluksi vain Voima-lehdessä ja sittemmin Iltalehdessä otettiin äänekkäästi kantaa asiaan.

Yleisradio havahtui lopulta kutsumaan Teivaisen vieraakseen radio-ohjelmaan, joka on kuultavissa tästä. Viimeisten joukossa myös Helsingin Sanomat alkoi miettiä vastuutaan alueellisena viestintämonopolina. Toimittaja Saska Saarikoski laati pääkirjoitussivulle eriskummallisen, mutta ainakin jossain määrin asiansa ajavan avoimen kirjeen Venäjän Suomen suurlähettiläälle.

Tietenkään fasisteja kaikkialla näkevä Bäckman ei ole jäänyt vierestä seuraamaan kampanjansa onnistumista. Hän käytti momentumia hyväkseen ja julkaisi verkkosivuillaan vetoomuksen Teivo Teivaisen erottamiseksi virastaan. Osa vetoomuksen allekirjoittajista on sittemmin perunut mukaantulonsa. Myös taiteilijoiden PAND-rauhanjärjestö havahtui huomaamaan, että yhdistyksen nimeä on käytetty luvatta.

Dosentti myös kääräisee ketunhännän kainaloonsa ja väittää kirkkain silmin, ettei hän ole loanheittoa aloittanut. Eihän se ole koskaan raiskaajan, vaan uhrin vika:

Ympäri palloa leviävät inhimilliset väärinkäsitykset Teivaisen yrityksistä heitellä Uspenskiin virtsaa, hänen pidätyksestään, syytteestä ja mahdollisesti viiden vuoden rangaistuksesta kertovat vain siitä, minkälaisia ajatuksia Teivaisen mielentila maailman ihmisissä herättää.

* * *

Otsikoita aiheesta ja aiheen vierestä:

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

  1. Tämä episodi on aika hurjalla tavalla tuonut esiin sen, miten helposti eräs dosentti saa ihan päästään keksimänsä jutun ensin koko naapurimaan mediaan ja sitä kautta myös suomalaiseen. Sitä varmaan jonkun verran jäytäisi herätä aamulla todellisuuteen jossa pari sataa miljoonaa uutisten lukijaa ja katselijaa on sitä mieltä, että olet virtsakanisterimies. Sinänsä olen sitä mieltä, että dosentin voisi aivan hyvin pistää tuosta käräjille sekä kunnianloukkauksesta että väärästä ilmiannosta. Joskushan sen rajan on tultava vastaan.

  2. Jos Bäckman joutuisi suomalaiseen vankilaan kunnianloukkauksesta, niin arvatkaapa millaisia uutisia venäläisissä lehdissä taas olisi. Sitä iloa en soisi Bäckmannille. Sen sijaan huvittaisi nähdä hänet venäläisessä vankilassa.

    Oikeastaan tapaus Bäckman on suorastaan puhutteleva taideperformanssi; mitä sananvapaudella oikeastaan tarkoitetaan? Saako sananvapauden nimissä valehdella? Entäs jos asetelma olisi toisin päin: jokin länsimedia esittäisi Putinin hallinnon toimet hieman kierossa valossa? Älähtäisimmekö siinäkin tapauksessa?

    Jos salaliittoteoreetikoista on ollut jotain hyötyä, niin ainakin sen paljastaminen miten eri tavalla asiat voi nähdä. Jos joku näkee taivaalla chemtrailejä, niin mistä tiedämme, että ”valtamedian” näkökyky on yhtään sen parempi?

  3. Jami Järvinen on nuori mies, joka tahtoo kirjoittaa vauhdikkaasti. Vauhdikkuus on ihan okei blogeihin. Omasta puolestani olisin toivonut, että vauhdikkuutta ei olisi tavoiteltu vilpittömyyden ja rehellisyyden kustannuksella. Kirjoittajan olisi aina hyvä joutua kasvotusten niiden henkilöiden kanssa, joista hän kirjoittaa: jos sen jälkeen hän tahtoo säilyttää saman vauhdikkuutensa, niin sitten kirjoittelulle on kai perustelunsa. Järvisen väite jostakin Bäckmanin ”uskollisesta seurakunnasta” on lapsellinen ja typerä: olen dosenttia vanhempi mies, minulla on hyvä koulutus dosenttiin verrattuna ja kuulun myös eri seurakuntaan: Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Järvinen olisi voinut olla tarkkaavaisempi ja nähnyt melko vaivattomasti myös erilaisia korostuksia ja suoranaisia erilaisia näkemyksiä, joita itse kullakin on. Tietysti nyt on trendikästä olla yltiövauhdikas, kun saa kirjoittaa jotain Bäckmania vastaan. Tuossa vauhdissa faktat tahtovat kadota. Myös väitteet kalvinistisesta maailman jaosta hyviin ja pahoihin on aivan typerä tässä yhteydessä. Itse asiassa niin Bäckman väitöskirjassaan kuin minä väitöskirjassani arvioimme kriittisesti tuollaista lahkoille joskus tyypillistä luokittelua mustiin ja valkoisiin, hyviin ja pahoihin. Tietysti keskustelua ja argumentointia ei tulisi poistaa sillä perusteella, että olen arvoinut kriittisesti niitä, jotka suhtautuvat poikkeuksellisen intohimoisesti Kreml-negatiivisesti. Miksi asiaa ei saisi tuoda esille? Eikö se ole pikemmin yhteiskunnallisen keskustelun kannalta kiinnostava seikka? Järvinen innokkuudessaan keksii myös käsitteen ”Bäckmanin fasistiteoriasta”. Mielestäni tuollaisten käsitteiden kehittelyssä blogistikin voisi olla vastuullisempi, hänen tulisi eritellä teorian sisältö ja näyttönsä väitteensä perustaksi sekä selvitettävä, millä perusteella ja minkälaisten eroavuuksin kukin henkilö liittyy tuohon väitettyyn ”fasistiteoriaan”. Lisättäköön, että minua on julkisuudessa liitetty liian usein virheellisesti ”taistolaisiin” tai muihin poliittisiin leimasanoihin, mutta en ole mitenkään taistolainen, stalinisti niin kuin en edes kuulu mihinkään poliittiseen ryhmäkuntaan, vaan olen poliittisesti väritön työtön mies.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.