Ruhtinaskunta

The_Prince_and_Princess_of_Monaco

Sydänkeskiajan Välimeri oli pienten kilpailevien kaupunkivaltioiden temmellyskenttä. Kaksi vaikutusvaltaisinta olivat Genova ja Venetsia, joiden välisen kilpailun huipentumisen on kaunopuheisimmin ilmaissut Mika Waltari romaanissaan Johannes Angelos. Alakuloinen kulttuuripessimisti murehti mysteerien ja kohtalonuskon täyttämän Bysantin – tai yleensä romantisoidun menneisyyden – väistymistä historian romukoppaan, kun nuoret ja nälkäiset teknokraattiyhteisöt vaihtavat vanhempiensa hurskaan uskon faustiseen sopimukseen kaikesta vallasta ja vauraudesta maallisessa maailmassa.

Bysantin moneen kertaan ryöstäneet kauppiastasavallat päätyivät myöhemmin kukin tahoillaan uusien, vieläkin häikäilemättömämpien kansallisvaltioiden saaliiksi, mutta satojen vuosien ajan Genovan tasavalta oli läntisen Välimeren mahtivaltio. Sen hallinnasta kamppaili neljä sukua. näistä yksi oli Grimaldi-nimen omaksunut perhe.

Sisällissotansa tukikohdaksi Grimaldit ottivat vuodesta 1297 alkaen haltuunsa Monacon kallion – strategisesti tärkeän luonnonmuodostelman Ligurian rannikolla. Historia päätti toisin. Grimaldit toki palasivat muutamaan otteeseen Genovaan, mutta lopulta Serenissima Repubblica päätyi toisiin käsiin. Ruhtinassuku luovutti ja jäi Monacoon. Kauppaa ei luultavasti ole tarvinnut katua.

Monacon ruhtinaan arvo periytyy kulloisenkin kruunupään vanhimmalle miespuoliselle jälkeläiselle. Ruhtinaskunnan primogenituuri ei silti ole jäykän agnaattinen. Jos sopivaa ukkoa ei kohdalle osu, myös nainen voi periä valtaistuimen. Näin on myös pari kertaa käynyt, vaikkakaan hallitsevia ruhtinattaria ei ole juuri ollut. Monacolaisrouvat ovat kovin kärkkäästi luovuttaneet vallan aviomiehilleen, jotka puolestaan ovat omaksuneet Grimaldi-nimen.

Tämänhetkinen ruhtinas, Albert II, oli vuosikaudet epämääräisen playboyn maineessa. Kaksi aviotonta lastakaan eivät ole riittäneet kumoamaan huhuja ruhtinaan todellisesta seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Hovijuorupiireissä tavattiinkin huokailla, miten Monacon Albert ja Ison-Britannian Edward olisivat muodostaneet hyvän parin.

Asioilla on tapana järjestyä tai ne järjestetään. Kukaan ei tiedä tai ainakaan tunnusta, miten Albert kohtasi komean arjalaisen eteläafrikkalaisen kilpauimarin, Charlene Wittstockin, mutta kihlat vaihdettiin. Jatko ei silti edennyt aivan niin notkeasti kuin saduissa. Pariskunnan julkiset hellyydenosoitukset herättivät huomiota puuttumisellaan. Ihmiset alkoivat ounastella, että nuorikko on joko huumattu tai ostettu tai molempia. Charlenen jopa väitettiin yrittäneen karata omista vihkiäisistään.

Oli järjestely millainen hyvänsä, sopimus on taatusti nyt täytetty, sillä ruhtinatar Charlene synnytti keskiviikkona kaksi lasta, tytön ja pojan. Kaksosista nuorempi, Jacques Honoré Rainier, noussee jonakin päivänä ruhtinas Jacques II:ksi. Jos eläisimme vanhoja hyviä aikoja, nimi suomennettaisiin Jaakoksi.

Jaskan sisko, Viking Linen suositun risteilyaluksen kaimaksi ristitty Gabriella Thérèse Marie joutuu tyytymään osaansa upporikkaana ylhäisaatelisena perijättärenä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.