Sisäinen terroristi

Sisäinen terroristi

Oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on luultavasti tärkein kaikista oikeuksista. Tätä oikeutta on viime vuosina nakerrettu joka puolelta. Erityisesti naisten oikeus turvallisuudentunteeseen on kokenut raskaita iskuja.

Jos oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on tärkein oikeus, tämän turvallisuudentunteen vähentäminen, saati poistaminen, on rikoksista vakavin. Rikoksen kataluutta syventää se, että rikolliset itse toimivat tässä oikeudenkäynnissä kantajina, syyttäjinä ja tuomareina.

Suomalaiset pelkäävät nyt enemmän kuin koskaan ennen. Me pelkäämme valtionvelkaa, susia, tuulivoimaa ja piru ties mitä, mutta ennen kaikkea me pelkäämme ulkomaalaisia – siis turvapaikanhakijoita – ja terrorismia.

Kasvaneen turvattomuudentunteen taustalla ei ole todellisen uhan absoluuttinen kasvaminen. Meitä on yksinkertaisesti vain peloteltu niin paljon kuin kehdataan. Ja kyllähän nuo kehtaavat.

Tämä kommentti muuten ei tarkoita, että ketään muka ei ahdisteltaisi, ryöstettäisi tai raiskattaisi, tai että kaikki pelot olisivat turhia. Kyllä ahdistellaan, kyllä ryöstetään ja kyllä raiskataan. Ja kyllä sitä tekevät ja kokevat kaikki väestöryhmät ihonväriin ja uskontoon katsomatta.

Eri asia on, kuinka todennäköisesti ryöstö, raiskaus tai murha osuu omalle kohdalle.

Kun laskeskellaan erilaisten väestöryhmien yli- ja aliedustuksia rikostilastoissa, unohdetaan ilmiselvä fakta: suomalainen on itse itselleen moninkertaisesti vaarallisempi kuin mikään ulkopuolinen uhka. Vuonna 2014 Suomessa tehtiin 790 itsemurhaa. Se on yli kymmenkertaisesti enemmän kuin murhia (78 kappaletta). Yksikään murha ei ollut terrori-isku. Kaiken järjen mukaan Soldiers of Odinin tulisi partioida meitä itseämme, ei tuntemattomia puskaraiskaajia vastaan. (Silti: myös itsemurhien määrä on koko ajan vähentynyt.)

Sananmukaisesti määriteltynä pelon kylväminen on terrorismia.

Suomen pahimmat terroristit eivät resitoi Koraanin vihasuuria rukoushuoneissaan. Todelliset terroristit ovat heitä, jotka eniten vetoavat pelkoihimme.

Terroristeja ovat julkisen velan kasvulla pelottelevat liikepankkien ekonomistit ja turvapaikanhakijoiden hallitsemattomalla seksuaalivietillä pelottelevat rasistit.

Terroristeja ovat laskevista levikeistään huolestuneet iltapäivälehtien päätoimittajat ja puoluekannatustaan maksimoivat populistipoliitikot sekä tietenkin puolueettomuuttaan korostavat tutkijat, jotka ovat koko turvattomuusnarratiivin keskeisiä arkkitehteja.

Terroristeja ovat jengitunnuksiinsa sonnustautuneet katupartiomiehet. Kun he jalkautuvat julkisille paikoille, he eivät lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin korostavat uhkaa. He ovat pelottavia henkilöitä itsessään – eihän kukaan voi varmasti tietää olevansa turvassa heidän rotupuhtausvaatimuksiltaan – mutta myös säikyttelevät kyseenalaisen suojelunsa kohteita uskottelemalla, että kaikkialla vaanii kauheita ulkomaalaisia, jotka voivat minä hetkenä hyvänsä kenenkään toisen estämättä raiskata suomalaisneitoja; että ilman heidän jatkuvaa läsnäoloaan jotain kauheaa tapahtuu.

Terroristeja ovat poliisit, jotka toistavat äärirasististen nettijulkaisujen villit huhut ”poliisin tiedustelutietoina”. Tämäkin terrorismi toimii kahdella rintamalla. Vahvistamalla pahantahtoiset ja usein rikkinäisen puhelimen moneen kertaan vääristämät nettijuorut poliisi saa monet tasapainoisemmatkin ihmiset uskomaan mielettömiin salaliittoihin. Samalla poliisi heikentää omaa uskottavuuttaan niissä kansalaisissa, jotka haluaisivat edes virkavallan pitävän kiinni faktoista.

Terroristeja ovat tasavallan presidentti ja pääministeri, jotka hyväksyvät poliisien ja populistitoimittajien vahvistamattomat väitteet totuuksina.

Suuri kysymys on, miksi hyväksymme yltyvän pelon. Miksi emme vaadi mediaa, poliitikkoja ja elinkeinoelämää lopettamaan pelko- ja vihakampanjoitaan? Miksi poliisi haluaa lietsoa pelkoja eikä valaa öljyä laineille?

Nimittäin kohta pelko on johtamassa siihen, mitä pelottelijat väittävät torjuvansa. Hurskaat puheet ja vaatimukset naisrauhasta kääntyvät itseään vastaan, kun naiset pakotetaan pelkäämään jokaista kadunkulmaa ja lumikinosta. Presidentistä katupartiolaisiin kaikki nämä huolestuneet ”tolkun ihmiset” – kaikki miehiä – ovat rajaamassa naisten vapautta. He tekevät kaduistamme turvattomia sanomalla niitä turvattomiksi.

Maassa, joka ylpeilee pitkällä ja vankalla tasa-arvokehityksellään, naiset pysyvät kotilieden ääressä oman pelkonsa kahlitsemina.

Yhdysvaltain pitkäaikaisin presidentti Franklin D. Roosevelt sanoi virkaanastujaispuheessaan maaliskuussa 1933 tämän:

So, first of all, let me assert my firm belief that the only thing we have to fear is…fear itself — nameless, unreasoning, unjustified terror which paralyzes needed efforts to convert retreat into advance.

Vapaasti suomennettuna:

Aluksi haluan vakuuttaa vankan käsitykseni olevan, että ainoa asia, jota meidän on pelättävä, on… pelko itse – nimetön, järjetön, perusteeton kauhu, joka halvaannuttaa tarvittavat toimet, joilla perääntyminen voidaan kääntää etenemiseksi.

Läkkä ääreen, saatana.