Kaasuputki

Avainsana: arkkipiispa

  • Heteroseksuaaliset homorummuttajat

    Eduskunta kumosi lakivaliokunnan esityksen, joka mukaan kansalaisaloitetta tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi ei oteta käsittelyyn. Nyt lain valmistelu etenee suureen valiokuntaan, joka tiedetään jo entuudestaan myötämieliseksi lakimuutokselle. Tämän jälkeen lakiesitys tuodaan istuntosaliin ensimmäiseen käsittelyyn, jossa kansanedustajat tekevät siihen muutosesityksensä, ja toiseen käsittelyyn, jossa asiasta äänestetään.

    Perjantaisen 105–92-tuloksen perusteella on melko selvää, että tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään ennen vaalikauden päättymistä.

    Kyseessä on hyvin pienitöinen pätkä lakitekstiä. Sen muuttaminen ei edellytä veronkorotuksia tai lainanottoa. Viranomaisen ei tarvitse ostaa uusia laitteita tai palkata työntekijöitä. Kenenkään ei tarvitse muuttaa mitään elämässään sen takia. Kenenkään ei ole pakko mennä naimisiin, mutta yhä useammalle se on nyt mahdollista. Muutokset eivät ota kantaa avioliiton tarkoitukseen saati sen uskonnollisiin merkityksiin.

    Pohjapaperiksi otetussa kansalaisaloitteessa on kourallinen konkreettisia sanamuutoksia nykyiseen lakiin. Lain muotoilusta poistetaan maininnat ”miehestä ja naisesta”, ja korvataan ne vain henkilöillä. Adoptio-oikeus muutetaan vastaamaan nykyisten avioparien oikeuksia. Puolisot voivat ottaa toistensa sukunimet.

    On myös muutamia itsestäänselvyyksiä, joihin uusi laki vaikuttaa. Nykymallisessa miehen ja naisen avioliitossa mies oletetaan automaattisesti pariskunnalle syntyvän lapsen isäksi – täysin siitä riippumatta, kuka lapsen on oikeasti siittänyt. Ymmärrettävistä syistä isyysolettamasta on tingittävä naisparien avioliitoissa. Miesparit eivät voisi lapsia tehdäkään.

    Uusi laki korjaa lisäksi erään transsukupuolisten henkilöiden catch-22-tilanteen. Naimisissa oleva henkilö ei saa uutta, korjattua sukupuoltaan juridisesti vahvistetuksi niin kauan kuin hän on aviosuhteessa.

    Muuten toki transihmisten asema pysyy ongelmallisena – Suomi kuuluu niihin maihin, joissa sukupuolen korjaaminen edellyttää todistetun sterilisaation. (Translain uudistusta kiirehtivän vetoomuksen voi käydä täyttämässä täällä: https://www.amnesty.fi/vetoomukset/translakiuudistus-vaarassa/)

    Sukupuolimoraaliselta kannalta tarkasteltuna tasa-arvoinen avioliittolaki on suuri edistysaskel konservatiivien tavoitteille. Uuden lain myötä yhä useammat homo- ja biseksuaalit sitoutuvat yhteen rakkaussuhteeseen loppuelämäkseen. Sukupuolinen holtittomuus vähenee. Vesa-Matti Saarakkalan kaltaisten salskeiden nuorukaisten ei tarvitse enää torjua lemmenkipeiden homomiesten lähentelyitä uimahallien suihkutiloissa. Yksiavioiseen suhteeseen valat vannoen lupautuneet ihmiset kun eivät promiskuiteettiin sorru edes viekoittelevan perussuomalaismiehen silmäniskuista.

    Tasa-arvoinen avioliittolaki vahvistaa ennen kaikkea perheen asemaa yhteiskunnan perusyksikkönä.

    Lakialoitteen hyväksyminen on silti johtanut joihinkin käsittämättömiin reaktioihin. Erityisen hanakasti on jälleen kerran erottu kirkosta. Syy jää tuntemattomaksi, sillä kaikella käytettävissä olevalla järjellä ajateltuna samaa sukupuolta olevien avio-oikeus ei ota mitään keneltäkään pois, ja joka tapauksessa maallisella avioliittolailla ei ole mitään tekemistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

    Martti Luther opettaa näin Vähässä Katekismuksessa:

    Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu.

    Yksi kirkosta eroamisen syyksi ilmoitettu peruste on ollut arkkipiispa Kari Mäkisen pohdiskelu tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen tai hylkäämisen mahdollisista seurauksista kirkon kannalta. Facebook-statuksessaan arkkipiispa otti samalla hyvin maltillisesti kantaa lain puolesta. Taustalla oli vankka kristillinen etiikka:

    Riippumatta siitä, minkä päätöksen eduskunta nyt tekee ja millaista polkua kirkko tulee kulkemaan, sateenkaariparien ja -perheiden puolustaminen on tärkeää. Se ei minulle ole mielipidekysymys. Se on kristillisen uskon pohjalta nouseva kysymys ihmisarvosta.

    Mutta ylihurskas kirkkokansa on kyvytön ajattelemaan mitään muuta kuin panemista. Useat jyrkän linjan uskovaiset menettivät loputkin pidäkkeet, kun jopa arkkipiispa muodosti seksuaalieettisen kannan, joka ei tuominnut kaikkia sodomiitteja jalkapuuhun.

    Valitettavasti kansalaiset ovat sattuneet unohtamaan muutamia tosiseikkoja:

    • Homoseksuaalisuus on ollut Suomessa sallittua 43 vuotta.
    • Homoseksuaalisuutta ei ole pidetty sairautena 33 vuoteen.
    • Homoseksuaaliset parit ovat voineet virallistaa parisuhteensa jo 12 vuoden ajan.

    Homoseksuaalisuutta ei ole siis ”hyväksytty” nyt sen enempää kirkossa kuin eduskunnassakaan, sillä homous on ollut osa laillista yhteiskuntaamme jo kauan Urho Kekkosen ajoista asti. Homoseksuaalisuus sinänsä on ollut keskuudessamme aina, se ei ole mikään muoti-ilmiö. Se on luonnollisempaa kuin avioliitto. Eläinkunnassa homoutta on havaittu 1 500 lajilla, homofobiaa ei muilla kuin ihmisillä.

    Jos siis luontoa käytetään perusteluna, homouden vastustaminen on luomisjärjestyksen itsensä vastustamista.

    Nyt olemme tilanteessa, jossa ”homorummutuksesta” keuhkoavat ääriheterot ovat vuodesta toiseen täyttäneet lehtien sivut ja nettifoorumit käsittämättömällä määrällä seksifantasioita miesten välisistä anaaliyhdynnöistä. He louskuttavat kiimaisia leukojaan eläimiin– ja lapsiinsekaantumisesta paljastaen itsestään ehkä enemmän kuin oli tarkoitus. Vastapuoli ei ole mitään siihen suuntaan ikinä edes vihjannut, onhan kyseessä oikeusperiaate eivätkä mitkään bakkanaalit.

    Syvimmälle peräsuoleen on tiensä kairannut James Hirvisaari, joka tekee uudelleenvalinnastaan aina vain haastavampaa hämäläisille kannattajilleen.

    James Hirvisaari ei voi ajatella kuin yhtä asiaa.

    Näiden anaalifiksaatiosta kärsivien heteroiden ansiosta ihmiset ensi kertaa eroavat kirkosta siksi, että sen ylipaimen on pitänyt avioliittoa hyvänä vaihtoehtona vapaille seksisuhteille. O tempora, o mores.

    PS. Ensimmäinen adventtisunnuntai 30.11. aloitti uuden kirkkovuoden. Sen kunniaksi voi vaikkapa liittyä kirkkoon.

  • Kuka sai kakkosta homoilta?

    Suomessa on pienimmänkin arvion mukaan vähintään 80 000–300 000 ihmistä, jotka eivät suosi seksuaalisessa kanssakäymisessään tavanomaista siittimen viemistä emättimeen lisääntymistarkoituksessa. Heillä on näiden seksiharrastustensa ohella myös paha tapa aivan rakastumalla rakastua johonkin muuhun kuin vastakkaista biologista sukupuolta olevaan ihmiseen.

    Useimmiten heikäläisistä puhuttaessa viitataan biologisesti ja sosiaalisesti itsensä miehiksi mieltäviin miehiin, jotka kiintyvät ja tuntevat sukupuolista vetoa toisiin, tismalleen samoilla attribuuteilla varustettuihin miehiin. Heitä kutsutaan homoiksi.

    Tietysti myös on naisia, jotka rakastuvat naisiin. Heitä kutsutaan kuumiksi kissoiksi. Tästä aiheesta onkin olemassa iso nippu elokuvia.

    Eriskummallinen ongelma näiden ihmisten elämässä on se, että huolimatta heidän tavastaan suorittaa varusmiespalvelus, äänestää Kokoomusta, maksaa veroja, hankkia tutkinto ja noudattaa liikennesääntöjä he eivät voi solmia avioliittoa.

    Niinpä asiasta on käyty aina aika ajoin keskustelua, jossa homoja ja lesboja edustavat homot ja lesbot sekä Elsa Saisio, kun taas julkista valtaa edustaa joukko raivopäisiä fundamentalistikristittyjä.

    Lopputulos ei yllätä ketään, ellei noin pariakymmentätuhatta suomalaista, jotka luulivat Päivi Räsästä kirkolliseksi auktoriteetiksi.

    Vaan tutkitaanpa. Taannoinen kakkoskanavan teemailta sai aikaan ilmiön, joka jakaa kansan viiteen ryhmään. Tästä voidaan tehdä lupsakka nelikenttä.

    LIBERAALIT FUNDAMENTALISTIT
    ATEISTIT ITKEVÄT ONANOIVAT
    USKOVAISET ITKEVÄT ONANOIVAT

    Juuri nyt vapaamieliset kansalaiset sekä uskovaisella että uskomattomalla puolella ovat hätää kärsimässä. Heidän mielestään homojen avio- ja muut kansalaisoikeudet olisivat kiehtova puheenaihe, mutta valitettavasti fundamentalistit ovat kaapanneet koko areenan.

    Eroakirkosta.fi-palvelun ympärille linnoittautunut kristofobinen lahko on ottanut vastaan yhä uusia käännynnäisiä, mutta niin on tehnyt myös vastapuolen umpikristillinen puolue. Kummankin joukon ääriajattelijat toitottavat ennakkoluulojaan totuuksina pitkin viestintäkenttää.

    Kokonaan keskustelun ulkopuolella on viides ryhmä – monipuolinen kansanjoukko, joita asia ei koske, ja jotka luultavasti tekevät molempia taulukossa esitetyistä verbeistä tälläkin hetkellä, tuskissaan, koska inttäminen on varastanut median huomion.

    Yksi tällainen ulkopuolisten joukko ovat tietenkin homot, joiden alkuperäinen tavoite olla tavallisia kansalaisia unohtui heti, kun Jumala nostettiin pöydälle.

    Seta ry:n hallituksen jäsen, teemaillassakin kunnostautunut Manne Maalismaa ilmaisee asian ytimekkäästi, fundamentalistit vievät nyt ja muut vikisevät:

    Joku totesi Facebook-keskustelussa jotakuinkin niin, että fundisten kanssa väittely on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa – ne kaataa nappulat, paskoo pöydälle ja lentävät sitten kertomaan voitosta omilleen.

    Ikävä kyllä marssijärjestys on selvä. Homot odottakoot vuoroaan, kun ensin pohditaan, minkä vuosisadan mukaista tulkintaa Raamatusta tulisi Suomessa noudattaa ja miten häviäjiä pitäisi rangaista.

    Kirkkohysteriaa

    Keskeisin syy siihen, miksi suomalainen uskontokeskustelu on niin ärsyttävää, on kirkon omassa rakenteessa. Kukaan ei voi tietää, missä kirkko loppuu ja hulluus alkaa. Herätysliikkeillä on historiallisista syistä ollut oma paikkansa valtavan suuressa luterilaisessa viitekehyksessä. Kahjoimmatkin lahkot ovat suosiolla käyneet kuulemassa paikallista leipäpappia sen sijaan, että olisivat rehdisti kapinoineet esivaltaa vastaan, kuten Ranskan hugenotit ja Englannin puritaanit tekivät.

    Kirkon johdossa on toiveikkaasti kuviteltu nerokkaasti paketoidun sisäisen herätysliikkeen olevan ”kirkon omatunto”, vaikka olisi pitänyt ymmärtää, että se on sen syöpä.

    Tänäkin päivänä synkän ilottomat pohjoispohjalaiset lestadiolaissaarnaajat pitävät huolen, ettei Kristuksen ruumis ajaudu liian syvälle eteläisen vapaamielisyyden pyörteisiin – missä mielessä evankelis-luterilainen kirkko on täsmälleen samanlainen yhteisö kuin Vasemmistoliitto.

    Myöhemmät herätysliikkeet ovat säilyttäneet osan tästä vaikutusvallasta kansankirkossa, vaikka ovat kooltaan aina vain pienempiä. Uuspietistit eli viidesläiset edustavat 1960-luvulla syntyneitä järjestöjä, taistolaissotien veteraaneja, jotka eivät piittaa massoista, vaan operoivat postmodernisti julkisuuden ja järjestödemokratian junttalistojen kautta. Yhtymäkohtansa vasemmiston vaikeuksiin tässäkin.

    Ja nyt kirkko on menettänyt veronmaksajia enemmän kuin koko viidennessä herätysliikkeessä on jäseniä. Kriisi on tosiasia. Miten kirkko reagoi?

    Lässyttämällä, kuten ennenkin.

    ”Toivon tietysti, että kirkossa jaksettaisiin olla” sanoo Helsingin vastaleivottu ylipapitar Irja Askola hiippakuntansa paikallislehdessä. ”Kirkon äänihän on monipuolinen, ja esimerkiksi minä kannatan linjaa, jonka mukaan pappi voi siunata homo- tai lesboparin.”

    Arkkipiispa Kari Mäkinen komppaa Askolaa omalla nuhjuisella tavallaan. ”Nämä reaktiot kertovat sen, että kansankirkko on tärkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

    ”Kirkon monipuolinen ääni” – nähkääs – tarkoittaa maallikon, omasta seksielämästään tarkan seurakuntalaisen korvissa vain yhtä asiaa: Pentti Oinosen ja Päivi Räsäsen aivokuolleet argumentit insestistä tai eläimiinsekaantumisesta ovat piispojen mielestä samanarvoisia kuin kainoinkin toive siitä, että jos jokainen vain saisi pitää kynttiläänsä vakan alla.

    Eipä ihme, että tv-väittelyssä piispakatrasta juuri tällä vaisulla tavalla edustanut tamperelainen Matti Repo on saanut sapiskaa sekä vasemmistoälykkö Jiri Niemiseltä että teologian tohtori Kari Latvukselta.

    Kari Latvus:

    Vähänkin asioiden taustoja tunteva tietää, etteivät Kristillisdemokraatit, Kansanlähetys ja Patmos-järjestö edusta luterilaisen kirkon keskilinjaa vaan ovat äärikonservatiivia liikkeitä ja edustavat äärimmäisiä mielipiteitä. Äärikonservatiivit eivät ole kirkko.

    Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita. Mikä selittää piispan nukahduksen ja puheet?

    Jiri Nieminen:

    Sen sijaan uskon Tampereen piispa Matti Repon kyvyttömyyden piispuuteen Ajankohtaisen kakkosen keskusteluillassa tulleen muillekin kuin itselleni järkytyksenä ja repäisseen kirkon väliverhon kahtia paljastaen sakariston onttouden. Repo kun ei nähtävästi ole koskaan ymmärtänyt sitä, että mitä eroa on sillä, onko Tampereen piispa vai kappalaisen viransijainen Urjalan seurakunnassa.

    Johtajien tehtävä on johtaa. Kirkollisveronsa kiltisti maksavat seurakuntalaiset eivät halua, että kaikki lampaat johdetaan teuraalle vain siksi, että paimenet heittäytyvät susien hyökätessä demokraateiksi.

    Entäs sitten?

    Liberaalit uskovaiset muovaavat Jumalasta ihmisen kuvan tavalla, johon ateisteilla ei ole mitään lisättävää. Raamatusta poimitaan rusinat pullasta. Jumala on kulloinkin vallitsevien arvojen ja yksilön toiveiden heijastuma.

    Niinkin yllättävän tahon kommentaattori kuin Savon Sanomien ajankohtaistoimituksen esimies pukee sanoiksi keskustelun kompastuskiviä. Yksi tällainen on Raamattu, jonka tulkinnassa konservatiivisiipi johtaa nyt kilpailua.

    Ilman mitään hiuksienhalkomista Uusi testamentti tarjoilee muutamia selvääkin selvempiä kohtia, joissa homoseksuaaliset teot tuomitaan. Niitä ei voi selittää pois. Eikä homojen kokemaa syrjintää vähennä tuumaakaan se, että liberaaliteologit lepertelevät Raamatun olevan sisimmässään ihan kivasti homoystävällinen.

    Kun se ei ole.

    Apostoli Paavali kieltää homouden syntinä (Room. 1:26-27) ja muun väittäminen on niin räikeää älyllistä epärehellisyyttä, että ei ihmekään, jos kirkosta erotaan.

    Sen sijaan, että yritetään valkopestä Paavalin puheita, pitäisi katsoa, mitä muuta hän sanoo eri asioista, ja miten kirkko niihin suhtautuu.

    Paavali kieltää naisia olemasta kirkossa ilman huivia (1. Kor. 11:6), miehiä kasvattamasta hiuksiaan (1. Kor. 11:14), ketään ennustamasta (Apt. 16:16), ketään ottamasta avioeroa (1. Kor. 7:1-16) ja kaikkia olemasta tuomitsematta millään tavalla niitä, jotka eivät seurakuntaan kuulu (1. Kor. 5:12-13).

    Jokainen Paavalin muotoilema kehotus on edelleen Raamatussa kaikkien luettavana riippumatta siitä, miten siihen on suhtauduttu ennen ja miten siihen suhtaudutaan nyt.

    Valtava määrä ohjeita sisältää asiakohtia, joista kukaan ei piittaa. Mitä tulisi sanoa kirkkoherrojen lapsista tahi tottelemattomista orjista? Missä on julkinen paheksunta, kun lyhyttukkainen nainen istuu kirkonpenkissä ilman pipoa? Paavalille tämä olisi ollut homoseksuaalisen aktin veroinen törkeys.

    Pitkä tukka on miehellä kauhistus? Edes Päivi Räsänen ei ole väittänyt, että Beatles-tukka tekee seurakuntanuoresta kelpaamattoman käymään Herran ehtoollisella. Gospelbändejä katsoessa käy ilmi väistämättä, että Paavalin hiusmallia ei enää noudateta, vaikka apostoli on antanut täysin selvät ohjeet.

    Evankelis-luterilainen kirkko on sopinut itsensä kanssa, etteivät tekstit ole vesitiiviitä. Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat ovat olleet ahkeran tulkinnan kohteena. Mikä on uskolle oleellista ja mistä voidaan tinkiä?

    Hiusten pituus, orjuus ja avioeron ottaneiden vihkiminen ovat tällaisia asioita, joissa kirkko on myöntänyt Paavalin olleen hiukan äkkiväärä. Nyt sen olisi pohdittava vikkelästi ja vakavissaan, olisiko suhde homoseksuaalisiin tekoihin samantapainen anakronismi.

    Eikä lopputulosta saa pelätä. Mikäli homouden hyväksyminen osoittautuu ylivoimaiseksi, se pitää sanoa ääneen. Kirkkokansa kaipaa ennen kaikkea selvän kannan, oli se kuinka kauhea hyvänsä.

    Sitä odotellessa voisi maallinenkin yhteiskunta kokeilla, josko homopareihin saattaisi  jo pikku hiljaa alkaa suhtautua niin kuin ihmisiin yleensä.

    Jeesuksen ja homojen välinen riita otsikoissa

    • Savon Sanomien toimittaja tekee hyviä havaintoja uskonnosta, muttei tiedä mitään ateismista. Jos Sami Vainio olisi edes kerran eläissään vieraillut Tiede-lehden keskustelupalstalla, hän tietäisi, että eturivin islamofobit ovat nimenomaan espoolaisia ateisti-insinöörejä. | Kristityt maallisella tuomiolla (Savon Sanomat)
    • ”Koraani ajaa joillekin saman asian kuin Raamattu.” Jari Tervo löysi humaanista, homomyönteisestä sielustaan mamukriitikon.| Homoilta ja ihmisoikeudet (Uusi Suomi)
    • ”Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet”, sanoo Raimo Ilaskivi, jonka mukaan homot ovat tämän päivän taistolaisia. | Tukitaanko Päivi Räsäsen suu? (Iltalehti)
    • Te idiootit. | Kirkosta eronneet eivät voi äänestää seurakuntavaaleissa (Kirkon tiedotuskeskus)
    • Lopuksi tuote, jota Kaasuputki-blogi suosittelee kaikille keskusteluun osallistuneille. | Baby Jesus Butt-plug (Divine Interventions)