Kaasuputki

Avainsana: facebook

  • Suloinen myrkynkeittäjä

    Suomen kielen vaarallisin lause on tämä: ”Hei, se oli vain koira.”

    Koiraharrastaja rakastaa lemmikkiään kuin itseään ja paljon enemmän kuin puolisoaan tai lapsiaan. Uuden siipan saa baarista, lapsia voi tehdä, mutta koira on täysin ainutlaatuinen, ainutkertainen olento, jonka jokainen karva on elämys ja ulosteet puhdasta kultaa. Siksi koiraa tulee puolustaa kaikilta uhkatekijöiltä, olivat ne sitten todellisia tai itse keksittyjä. Eikä näissä keinoissa ole mitään rajaa. Lakikirja revitään ensimmäisenä, sitten unohdetaan normaalit yhteisölliset pidäkkeet ja lopulta myös henkilökohtaiset arvot.

    Mikäli edes vahingossa syntyy epäilys, että jossain tunnetun maailmankaikkeuden perukoilla joku ajattelee pahaa juuri minun rakkaasta hauvavauvastani, enempää ei tarvita: koiranomistajalla on mielestään oikeus ja itse asiassa velvollisuus suorittaa vaikkapa ennaltaehkäisevä kansanmurha.

    Eläinparka ei tietenkään itse ole syypää mihinkään. Koira on ihmisen vanhin kumppani ja niitä harvoja toisen eläinlajin edustajia, joiden kanssa puhumme samaa kieltä. Mutta sitä mukaa kuin koiraa on sudesta kesytetty, ihminen on muuttunut verenhimoisemmaksi.

    Facebookiin aikanaan pelkäksi yhteisöllisyyttä hehkuttavaksi hauskanpidoksi perustettu ITÄ-HELSINKI-ryhmä muuttui nopeasti lynkkausporukaksi, kun netissä levisi huhu koiria myrkyttävästä ihmisestä. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että ainoa jokseenkin todennettu myrkytystapaus oli havaittu Tampereella. Joku oli tietävinään tuttavansa koiran kuolleen ”johonkin myrkkyyn” Kontulankaarella – ja joku toinen oli havainnut vanhemman naishenkilön pudottelemassa leivänpaloja kadunvarteen samassa lähiössä.

    ”Myrkyttäjästä” otettiin valokuva.

    Reipas kontulalaismies oli kertomansa mukaan hyökännyt rouvan kimppuun kännykän kameran kanssa tällä avausrepliikillä: ”Ootsä joku vitun koiranmyrkyttäjä?”

    Nainen oli hädissään sännännyt pakoon, minkä jälkeen koko Facebook tiesi, että syyllinen on löydetty. Eihän syytön pakenisi tuntematonta päällekarkaajaa. Etenkään, jos sattuu osaamaan suomea hiukan huonosti. Tampereen Kalevan myrkkysyötit muuttuivat Helsingin Kontulan myrkkysyöteiksi, puluja ruokkinut isoäiti koirantappajaksi.

    Internetin suojeluskuntalaiset olivat heti valmiita tappamaan epäillyn.

    Isoäiti sai myös lisänimen ”huora”, koska jotenkin tämä liittyy löyhään sukupuolimoraaliin. Etenkin nuoret miehet huomasivat hyvän tilaisuuden puolustaa toistaiseksi tappamattomia koiria ja kiillottaa omaa kilpeään suoltamalla tappouhkauksia, joiden rinnalla natsiorganisaatiot alkavat vaikuttaa pyhäkouluilta.

    Niin, siis isoäiti. Naisen lapsenlapsi huomasi yhtäkkiä mummostaan levitellyn pitkin nettiä väkivaltaisia uhkauksia. Hän vastasi lyhyesti kertomalla, että kyseinen nainen on hänen kielitaidoton isoäitinsä, jonka ainoa rikos on lintujen ruokkiminen – mikä on kiellettyä ja mistä hänelle on myös kerrottu.

    Tietenkään oikaisu ei auttanut mitään. Ryhmään putkahti innokkaan vigilantin ottama kasvokuva samasta naisesta bussissa matkalla Vesalaan. Tässä vaiheessa naiseen viitattiin jo suoraan ”myrkyttäjämummona”.

    Koirantappajajahdissa on samoja piirteitä kuin ulkomaalaisvastaisuudessa ja pedofiilien vaanimisessa. Koira muuttuu äkkiä jo lapseksi, koska epäilemättä koko kansallinen henkiinjääminen on kiinni siitä, saadaanko mummo hirtettyä.

    Ja muistutukseksi: ei se kiintymys koiriin tokikaan johdu siitä, että rotukoirat maksavat niin paljon. Eikä nyt ole väliä, vaikka mummo ei olisikaan myrkyttäjä, sillä varmuuden vuoksi ja hyvällä asiallahan tässä ollaan.

  • I accidentally the whole Internet

    Sinä päivänä pakotettiin homot takaisin kaappeihin. Yhdellä blogimerkinnällä murskattiin kymmenien vuosien ajan rakkaudella rakennetun valtarakennesensitiivisen seksuaali-identiteettidiskurssin herkät perustukset.

    Kaikki alkoi, kun Facebookiin ilmestyi avoimelle tapahtumaseinälle julkiseksi tarkoitettu palaute. Viesti oli vihainen kuin juhannusöinen hyttysparvi. Pian siihen oli kiinnitetty huomiota pitkin sosiaalista mediaa. Yleinen reaktio oli sangen yksimielinen – HÄH?

    Hyvin äkkiä tapahtui jako kahteen tai oikeastaan kolmeen leiriin. Yksi porukka koki heteronormatiivisia valtarakenteita millään tavalla uusintavien sanavalintojen poistamiseen tähtäävän toiminnan tärkeämmäksi kuin keinot, millä siihen pyritään. Toinen porukka – johon Kaasuputki-blogikin melko selvästi kuuluu – jäi ihmettelemään, miten kukaan pystyy vakavissaan perustamaan väitteensä kokonaisen kaupunkikulttuuriorganisaation homovastaisuudesta kahteen 50-lukulaisia juhannustansseja jäljittelevässä tapahtumassa heitettyyn biisienvälihuutoon, joista kumpikaan ei eksplisiittisesti sisällä vaatimuksia homouden kieltämiseksi sen enempää paikan päällä kuin globaalisti.

    Kolmas porukka ovat tietenkin ne, jotka eivät halua tökkiä hulluksi muuttunutta keskustelua millään ruumiinulokkeellaan. Melko kuvaavaa oli, että ensimmäisenä koko jupakasta sanoutuivat irti useat kaikkea-muuta-kuin-heterot.

    Tyystin näiden kolmen ulkopuolella on neljäs ja kaikkein suurin ryhmä: kaikki muut. Kohu on syntynyt ja elänyt pääasiassa helsinkiläisen ja pitkälti akateemisen väestöryhmän sisällä. Siinä mielessä se muistuttaa 1970-luvun taistolaisvääntöjä. Niin kuin silloinkin väestön ylivoimaisesti suurin enemmistö kaikkine sukupuolineen ja rooleineen ei ole lainkaan kartalla kohusta. Ei edes siinä tapauksessa, että yhteiskuntatieteitä tutkineet kirjanoppineet selittäisivät vaikeimmat sanat. Alkuperäinen kohun aihe menee ehdottomasti yli hilseen, mutta niin mennee myös siitä syntynyt metakeskustelu. Äärimmäisen hienostunut teoreettisuus tai aivan suoranainen skolastiikka eivät ole relevantteja muille kuin teorian tutkijoille itselleen.

    Kaasuputkeen asiasta väännetty blogimerkintä keräsi kahdessa vuorokaudessa nelisenkymmentätuhatta kävijää, mikä tarkoittaa, että juttu on blogin historian suosituin. Se on myös jaettu Facebookissa tuhansia kertoja. Joka linkin alla on joku kysynyt, miksi Kaasuputki teki aiheesta blogin ja mitä se ajaa sillä. Huolestuneimmat ovat tivanneet, eikö blogi kanna vastuuta siitä, että tekstiä voi käyttää myös vahvistuksena konservatiivisille arvoille.

    Nämä ovat yksinkertaisia vastattavia.

    Blogi syntyi puheenvuorona typeryyttä, filmaamista ja vainoharhoja vastaan. Varsinaisen lähdetekstin aihe olisi voinut olla mikä tahansa – kuten se on monta kertaa Kaasuputken historiassa ollutkin. Se, että typeryys tällä kertaa kalahti heteronormatiivisia valtarakenteita pönkittävien tai niiden torjumista liian maltillisesti ajavien sanavalintojen vastaiseen taisteluun, on vain valitettava sivujuonne.

    Mitä sitten ajetaan? Ei välttämättä mitään suoraan. Tai jos jotain, niin oikeutta vastata älyttömyyksiin mieluummin naurulla kuin vihalla. Kaiken lisäksi naurunalaiseksi tekeminen saattaa vaikuttaa parhaimmassa tapauksessa niin, että joskus myöhemmin joku muu henkilö muistaa juhannustanssikohun ja nukkuu yön yli ennen kuin astelee julkisuuteen jonkin todellisen tai kuvitellun epäkohtansa kanssa.

    Tuloksiakin on saatu. Näin asiasta on keskusteltu muualla:

    Vastuuvapauslauseke: Kaasuputki-blogi sen enempää kuin kirjoittajansakaan eivät kannusta ketään syrjimään tai sallimaan syrjintää sillä perusteella, että syrjinnän kohde kuuluu johonkin väestöryhmään. Koitetaan elää ihmisiksi.

  • Kaikkien aikojen järjettömin keskustelu

    Itsenäisen Suomen historian syvin ja kammottavin ihmisoikeusrikos tehtiin We Love Helsinki -verkoston onnentäyteistä jälleenrakennusaikaa ja Aarno Laitisen lapsuutta simuloivissa tanssiaisissa perjantaina, juhannusaattona 2012. Tuona nimenomaisena iltana iskelmämusiikkia levyltä soittanut Antti Suniala eli uusi Hitler sanoi näin:

    Lavalla tanssi kolme naisparia, skarpatkaa vähän miehet, ja hakekaa!

    Hetkeä myöhemmin toinen tiskijukka – mikäli kuvaus pitää paikkansa – täydensi uuden holokaustin pykälää julmemmalla sortotoimenpiteellä:

    Naiset ovat erityisen kauniita, koska ovat laittautuneet – he ovat laittautuneet teitä varten, pojat.

    Repliikit taltioi eräässä keskisuuressa ympäristöpuolueessa vaikuttava kansalaisoikeustaistelija, joka näki tässä viiltävimmän yhteiskunnallisen vääryyden sitten kansalaissodan. Hän laati Facebookiin tanssitapahtuman sivulle tuohtuneen avauksen:

    Hei! Olisin kaivannut etukäteen tietoa siitä, että kyseessä oli eksklusiivisesti heteroseksuaaleille suunnatut tanssit, jotta olisin osannut jättää tulematta. Olen pitänyt tätä We Love Helsinkiä -konseptia raikkaana, enkä siksi osannut odottaa hetero-eksklusiivisuutta.

    Tämän jälkeen kaikki sulut olivat auki.

    Keskustelu on täydellisen järjetön. Vielä alkumetreillä pari kolme kommentoijaa pyrkii asettamaan tapahtunutta mittakaavaansa. Että kyseessä ovat dj:den välispiikit ja että iskelmätanssiaiset ovat lähtökohtaisestikin melko vahvoihin stereotyyppeihin perustuva sukupuoliroolileikki. Syytetty dj itse kommentoi myös. Hän pahoittelee, että oli mennyt kehottamaan miehiäkin lattialle.

    Palautteenantajalle tämä ei käy. Hänen haukankatseensa läpäisee ironian suojakuoret. Hän käy hyökkäykseen. Eihän kukaan pyrkisi vähättelemään hänen tekemäänsä huomiota brutaalista ihmisoikeusloukkauksesta ilman ongelmia omassa seksuaali-identiteetissä.

    Itse asiassa, kun kansalaistuohtuja ajattelee asiaa tarkemmin, kyseessä on ilmiselvä yritys suorastaan kieltää aiheesta puhuminen. Ja aihehan on tärkeämpi kuin mikään koskaan. Miksi se halutaan vaieta kuoliaaksi? Salaliitto alkaa hahmottua. We Love Helsingin homovastainen salaliitto.

    Vellovassa vuoro- tai oikeammin ohipuhelussa varsinainen aihe katoaa välittömästi. Syntyy kiivaita sivurönsyjä muun muassa siitä, saavatko lesbot hakea heteronaisia tanssiin ja pitäisikö järjestyksenvalvojia ohjeistaa suojelemaan ensiksimainittuja jälkimmäisten aggressiivisilta vastusteluilta. Totuushan on, että heteroseksuaalisuuteen kuuluu luonnostaan väkivaltaisuus.

    Tässä vaiheessa Naisasialiitto Unionin jäsenlehti Tulva tulee mukaan debattiin blogimerkinnällään, jossa toimittaja Aikku Meura sivuuttaa heterofobisten herjojen valtavan kimaran ja väittää kylmästi, että juhannustanssijat ovat vähintään sisimmässään pride-kaasuttajia.

    Keskustelu käy tätä kirjoittaessani yhä kuumana. Monet nettikeskustelijat osoittavat hyvin selkeästi kaapin paikan niille juhlijoille, jotka eivät mahdu normiin eivätkä suostu alistumaan hetero-oletuksiin.

    Logiikka menee homovastaisten kommentoijien mielissä näin: Kaikkia ei voi miellyttää. Homot ja muut erityisryhmät tanssikoot omissa tapahtumissaan, jos eivät ymmärrä huumoria. Nythän on juhannuskin, hymyä huuleen, älkää riidelkö turhista.

    Koska mikään ei sano ”Teuvo Hakkarainen” niin kuin Hel-Looksista karanneet stadilaishipsterit Siltasessa, Tulvan blogissa tullaan samaan johtopäätökseen kuin sodan aloittaneen henkilön kommenteissa: We Love Helsinki on entisten ja nykyisten Kallion lukiolaisten keskuuteen ujuttautunut Perussuomalaisten viides kolonna, jonka salakavala aie on tuhota taistelu sukupuolineutraalin kaupunkiympäristön puolesta sisältä päin.

    Varhaisessa vaiheessa keskusteluun liittyy jokunen aktiivinen ja ilmiselvä trolli. Tällaisilla tarkoitetaan härnäämismielessä kirjoittuja kommentteja, joita ei missään tapauksessa saisi ottaa vakavissaan, mikäli haluaa säilyttää maineensa ajattelukykyisenä ihmisenä. Valitettavasti nettikoomikot eivät aina tule ajatelleeksi, että sarkamisokeutta esiintyy melko useallakin ihmisellä. Se, mikä on yhdelle suorastaan hävyttömän räikeä liioitelma – käytännössä sama kuin löisi kakun naamaan –, on toiselle vihapuhetta.

    Keskustelu toisin sanoen on elävä esimerkki ironiakyvyttömien kokemasta syrjinnästä nettikielenkäytössä.

    Monenlaisesta perseilystä ja puhtaasta ärsyttämisenhalusta johtuen keskustelu koostuu enimmäkseen mielettömästä sönköttämisestä puolin ja toisin, mutta tokihan määrä korvaa laadun. Omissa tiukkasävyisissä kommenteissaan Tulvan päätoimittaja Atlas Saarikoski ja keskustelun aloittanut henkilö uskovat, että asia on vakava, koska eihän näin monta viestiä turhasta kirjoitettaisi.

    Kaikesta huomaa, että he eivät ole vierailleet Jouko Pihon blogissa.

    Kun tanssien järjestäjä, Timo Santala, ehättää lupsakasti vastailemaan syytöksiin, jotka ovat alun dj-huolimattomuudesta paisuneet koskemaan kokonaista homojen vastaisen sodan organisoimista, hän ei oivalla laisinkaan, että vastapuolella on lietsottu itseä vihaan tuntikausien ajan:

    Ihmettelen että WHL-brändin toiminnanjohtajalla on varaa olla sanoutumatta irti homofobisuudesta ja olla antamatta kunnon vastinetta. Ihmettelen ettei toiminnanjohtaja voi kuvitella ottavansa kantaa asiaan lomallansa, ellei sitten lennä avaruuteen, jossa netti ei toimi. Minua ei kiinnosta henkilökohtainen keskustelu kanssasi. Kuten sanoin, kyse ei ole henkilökohtaisesta asiasta. Olisin luullut, että näin ison tapahtuman ja tapahtumien (!) järjestäjä tuntisi vastuunsa. Viesti minusta on, ettei WHL:ää kiinnosta kuin enemmistön miellyttäminen. Surullista.

    ”Enemmistön miellyttäminen” on kiehtova sanapari tilanteessa, jossa puhutaan Siltasessa pidetyistä luovan luokan retrobileistä. Kansakunnan – tai edes sen queer-vähemmistöjen – enemmistö ei ollut edes kuullut koko tapahtumasta. Ja täydellisen varmaa on se, ettei paikalla ole ollut enemmistöksi asti edustusta Suomen Sisusta.

    Mutta mistä tässä siis oli kyse loppujen lopuksi? We Love Helsingin Juhannustanssien pääsylipun hinta oli ovella 15 €. Ennakkoon ostettuna 12 € ja kahdelle päivälle hankittuna 10 €/päivä. Epäilemättä tarjoilutkaan eivät olleet ilmaisia ja järjestäjät suorastaan yllyttivät käyttämään baarin palveluita. Suomen korkea alkoholiverotus tunnetaan. Ilman huomattavia vaate- ja matkakulujakin tanssikeikka tuli maksamaan jokaiselle omilla rahoillaan liikkeellä olleelle yli 30 € per päivä.

    Se on raha, jolla pienituloinen syö viikon.

    Todelliset kustannukset ovat kuitenkin huomattavasti korkeammat, sillä järjestäjät itsekin toivoivat vieraiden erityisen ahkerasti käyttävän puhvetin palveluita ja pukeutuvan ”vanhan ajan malliin”. Parturi- ja kampaajakäynnit, taksimatkat ja Helsingin ulkopuolelta tulleiden hotelliyöt ovat iloja, joihin vaaditaan melko hyvät kuukausitulot.

    Mutta missä nyt on valitus aiheesta? Facebook-aktivistien mielestä tapahtuman luokkaluonne ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Yhtäkkiä on täysin normaalia olettaa, että jokaisella on varaa vapaasti tehdä valintansa erilaisiin kotkotuksiin osallistumisesta pelkältä fiilispohjalta.

    We Love Helsinki tukee ja ylläpitää sortavia luokkarakenteita!

    Jos ja kun ollaan riidanhaastamiseen asti huolissaan pienimmistäkin syrjinnän hyväksymiseen viittaavista merkeistä, pitäisi olla tässäkin asiassa johdonmukainen.

    Päivitys (27.6., klo 21.35): Artikkelin jatkokommentointi on nyt suljettu. Nähdäkseni tässä on kaikkien osapuolien näkemyksiä julkaistu aivan kiitettävästi.

    Päivitys (10.10.2017, klo 20.40): Keskustelun masinoineen henkilön nimi on pyynnöstä poistettu.

  • Some sweet some

    Helsingin Sanomain pitkä marssi kohti nuorisoa ja 1990-luvulla muotiin tullutta vuorovaikutteisuutta on kurkottanut aivan uusiin syvyyslukemiin. Kansalaisjournalismiksi hennosti naamioitu kaljamainos tivaa ”nasevia” Facebook-tilapäivityksiä, joiden voimalla siideripissiksiä nauratettaisiin Viikon päivitys -nimisessä talk showssa.

    ”Näin unta et olin Iron Man mut välil pysty vaihtaa Hulkkiin jos halus, HUH!” – Joonas Wörlin

    Koko kuvio haiskahtaa. Sanoma-konserni ei tiettävästi aivan vielä piehtaroi niissä samoissa rahavaikeuksissa kuin muu maa, joten Sol-oluen kanssa solmittu sponsorisopimus ja ilmaiseksi saatu mediamateriaali edustavat pahempaa kuin vain journalistista laiskuutta. Se on kuluttajalle ulkoistettua markkinointia, jossa yhden Meksikon-matkan hinnalla – minkä epäilemättä meksikolainen olutmerkki pistouvaa – saadaan haltuun Sanoman avustajasopimuksen tapaisilla ehdoilla kaikki oikeudet kansalaisten aivoituksiin.

    Veera Luoma-aho, joka sijaistaa Anu Silfverbergiä Nyt-liitteen virallisena kolumnistina, kirjaili saman julkaisun häntäpäähän sattumalta teemaa sivuavan tekstin. ”Meidän tehtävämme ei ole olla pörssinoteerattu yhtiö. Tehtävämme on tehdä maailmasta avoimempi ja verkottuneempi”, sanoo Mark Zuckerberg kolumniin lainatussa pätkässä.

    Helsingin Sanomat todella rakastaa Facebookia.

    Zuckerberg huppareineen edustaa uuden aikakauden – kuinka helposti lanseeraammekaan uusia aikakausia! – yritystoimintaa. Se kaihtaa ironiaa ja kyynisyyttä, jolle Nyt-liitettä tekevät 30–40-vuotiaat ovat altistuneet 1990-luvun lamavuosina.

    Luoma-aho pohtii sinänsä oivaltavasti yhteisöpalvelun ja sen rakentaneen nuorisolauman missiota. ”He tahtovat käyttää kykynsä työhön, jolla on merkitys”, hän kirjoittaa parikymppisistä monimiljonääreistä.

    Siis sellaisia merkityksiä kuin Viikon päivitys tai esimerkiksi Hesburgerin uusi salaatti.

    Kyllä, todellisuus harvoin vastaa markkinointitiimin korulauseita.

    ”Olin tänään kollegan kanssa taksin takapenkillä, kreattiin ja väsättiin preseä samaa palaveria varten johon oltiin matkalla. Kuski otti asiakseen vilkaista ketkä ne siellä takana istuu ja tiedustella, että ”oottekohan te pojat nyt ihan tosissanne”. En tiedä kertooko tämä enemmän siitä mitä teen, suomalaisista taksikuskeista vai suomesta luovan työn luvattuna maana. Joka tapauksessa olimme hiljaa loppumatkan. Meinasin käydä inttämään et tässä nyt vähän stormataan ja ”et täs vaiheessa kaikki idikset on hyviä”, mut emmä sit jotenkin.” – Olli Sirén

    Kaiken pahan lisäksi Nyt-liitteen toimittajat itse ovat siinä määrin arkoja toteuttamaan Zuckerbergin avoimuusissiota, että Helsingin Sanomat on katsonut parhaaksi pestata mystisen päivitysekspertti Kaarle Hurtigin (”1703 Facebook-kaveria”) kuorimaan kerman päältä. Mies tekeekin laatutyötä bongaamalla kuonasta kultahippuja.

    Niin kuin tämä:

    ”Miksi lottoaminen on niin vaikeaa?” – Roosa Rudkiewicz

    Voiman Fifi-verkkolehdessäkin toisinaan hirnuva nettipersoona Veera Hidas-Elina yritti Kaasuputken ystävällisellä avustuksella ehdottaa Nyt-liitteen puffijournalisteille sisältöä.

    Torjuivat. Päivitys 3.6.: Siellähän se nyt onkin!

    Nyt on sinun vuorosi yrittää, lukija.

  • Sosiaalinen media

    Renessanssista lähtien eurooppalaista yhteiskuntaa ovat rakentaneet yksityinen yritteliäisyys ja sen pönkittämä tarve itsemääräämisoikeuteen. Kun talous liberalisoitiin, ihmisen vapauttaminen oli jo oven takana. Feodalismin kahleet katkottiin ja Amerikan sekä Ranskan vallankumouksissa muotoiltiin moderni järjestys, jossa vapaa markkinatalous ja länsimainen demokratia kulkevat käsi kädessä. Molemmat ovat itseohjautuvia järjestelmiä, joissa erilaisten yksilöiden ja kansanryhmien muodostamat vastinparit haastavat toisensa kauniissa, vankan dialektisessa prosessissa. Markkinoilla ovat yritykset ja kuluttajat, demokratiassa puolueet ja äänestäjät. Kaikkia yhdistää halu toteuttaa itseään vapaasti.

    Valtio- ja kauppatieteissä oletetaan, että tämä vuorovaikutus toteutuu yksinkertaisesti molemminpuolisen itsekkyyden kautta: kuluttaja haluaa nautintoa, kauppias haluaa voittoa ja kumpikin saa haluamansa vapailla markkinoilla. Tätä on liberalismi. Yhdistettynä talouden puitteita säätelevään virheettömään demokratiaan tuloksena on moraalisesti tahraton länsimainen oikeusvaltio.

    Yhteiskunnassamme puolueet sen enempää kuin yrityksetkään eivät voi pakottaa kansalaisia tyytymään epämukavuuksiin. Nämä reagoivat lompakoillaan tahi äänestyslipuillaan. He tyrmäävät kehnot tarjoukset ja tukevat hyviä. Valintojensa perusteena kuluttaja-äänestäjät käyttävät utilitaristista järkeään: he arvioivat hinta-laatu-suhdetta tai puntaroivat vaaliohjelmaa ja molemmissa tapauksissa suhteuttavat päätöksen omaan elämäntilanteeseensa.

    Näin markkinoiden näkymätön käsi jauhaa hyvinvointia ja maailmanhengen tahdonilmaus toteutuu kansanvallassa. Smith ja Hegel myhäilevät synteesin eleganssille sfääriensä kirkkaudessa.

    Kommunismin hapattamat 1900-luvun frankfurtilaisfilosofit ovat kuitenkin varauksellisia. Rationaalisen kuluttaja-äänestäjän ideaa ei yksikään ajattelija toki tohdi epäillä, mutta päätöksentekoon vaaditaan myös informaatiota. Tässä tapauksessa se on puutteellista – viestinnän häiriöiden takia vaurioitunutta. Jokainen tietoteoreetikko ymmärtää, että virheellinen viestintä aiheuttaa virheelliset premissit, joista seuraa kumuloituvasti virheellinen deduktio.

    Informaatiohäiriöistä suurin ja tärkein on tietenkin valtiollinen sensuuri. Toinen on tiedon monopolisointi ja yleensäkin perinteisen joukkoviestinnän yksisuuntaisuus. Näiden lisäksi on olemassa kaikissa suurissa byrokratioissa sekä yksityisellä että julkisella puolella esiintyvä rikkinäisen puhelimen ongelma.

    Vajavaisen tiedon vuoksi oikeusvaltio on yhtäkkiä epäoikeusvaltio sortaessaan alimpien luokkien kansalaisia tai tykkänään oikeudettomia ihmisiä, joiden pääsyä tietoon tahattomasti tai suorastaan tarkoituksella rajoitetaan ja jotka toisaalta eivät pääse itse tuottamaan tietosisältöjä.

    Niinpä ei tarvitse olla Pekka Himanenkaan oivaltaakseen, että arabikevät ynnä Occupy Wall Street ovat muuttaneet kaiken.

    Twitter, Facebook ja nettikeskustelut ovat paikanneet talouden ja politiikan tärkeimmän ongelman: informaatioaukot. Sosiaalinen media tekee sen, mihin Kansanradio ei kyennyt – se tavoittaa kaikki täydellisessä, sensuroimattomassa vertaisverkossa. Se syöttää informaatiota joka taholle. Liberalistiset vallankumousliikkeet saadaan viimeinkin päätökseensä, kun talouskriisejä ja kansan tahtoa vastustavia poliittisia päätöksiä aiheuttanut viestinnän kitka – etenkin alhaalta ylöspäin suuntautuvassa kommunikaatiossa – on poistettu Facebook-vaseliinilla.

    2010-luvulla kansalaisyhteiskunnan kolme perustoimijaa ovat hedelmällisessä yhteistyössä. Yritykset tuottavat, poliitikot lupaavat ja kansalaiset osallistuvat.

    * * *

    Vuonna 2011 – kansannousujen ja jytkyn keskellä – suomalainen pikaruokafranchise Hesburger lanseerasi nettikampanjan, jossa kansalaiset saivat itse suunnitella ja äänestää mieluisinta hampurilaiskomboa.

    Syntyi demokratian, vapaan markkinatalouden ja sosiaalisen median yhteenliittymä, joka osoitti vastaansanomattomasti, miten niin sanottu Twitter-demokratia toteutuu Suomessa.

    Vastedes muistettakoon, että aina, kun joku pitää innoittuneen puheenvuoron uuden median ja kansalaisvaikuttamisen ällistyttävästä muutoksesta ja siitä, kuinka se sysää kaiken tieltään, puhutaan yhden megakalorin hampurilaisesta, jossa on ”muhkea megasämpylä, 2 kotimaista naudanjauhelihapihviä, kurkkumajoneesia, BBQ-kastiketta, ketsuppia, salaattia, cheddarjuustoa, sipulikuutioita, pekonia ja sipulirenkaita” ja jonka nimi on Megamättö.

    Ai, niin, ja siis Suomen Julian Assange on Juho Kuismin. Onnea myös hänet kouluttaneelle Riihimäen ammattioppilaitokselle.

  • Korkeimman oikeuden rinnalle pitäisi perustaa syvin vääryys

    14

    Joulukalenteri 2011

    Kaasuputki-blogilla – ja ehkä etenkin sen kirjoittajalla – on maine kaikesta turhasta nillittävänä, herkästi ärsyyntyviä ääritahoja provosoivana perusvasemmistolaisena kaikenvihaajana ja keskiaikaista inkvisiotakin pahempana keskustelun sensuroijana.

    Sen kunniaksi:

    Lista tämän hetken suurimmista vääryyksistä

    1. Taktinen äänestäminen
      ”Joo, Paavo tuli mulla vaalikoneessa ykköseksi ja sitä mä äänestin eduskuntavaaleissakin, mutta sillä on se kasettimaksu, joka on ihan hanurista ja todistaa, että ministeri-Audi, öhö. Ja sit totanoinniinku jos Pekka Haavisto ei pääse tokalle kierrokselle, niin mä kyllä eroan Vasemmistoliiton Facebook-sivuilta.”
    2. Itäkeskuksen bussiterminaalin sadekatos
      Suomessa on satanut aina. Ilmastonmuutoksen edetessä sateet vain lisääntyvät. Itäkeskuksessa ei silti voi odottaa bussia kastumatta, koska katokset on rakennettu ohjaamaan vesiryöpyt ihmisten niskaan.
    3. N-viivat ja yhdysmerkit
      Sellaista tiedotetta ei ole keksittykään, ettei siinä olisi Microsoft Wordin luomaa automaattista luettelomerkkiä sanaliitoksissa (à la ”Da Vinci –koodi”) ja heti perään yhdysmerkkiä ajatusviivan paikalla.
    4. Vaalimökit
      Yhtään kampanjaa ei voi vetää ilman niitä, mutta kukaan ei tiedä, mihin niitä tarvitaan. Siis muuhun kuin Rautatientorin baareista konttaavien humalaisten selviämisasemiksi. Mihin ne ovatkin aivan omiaan ja minkä vuoksi ne voisikin muuttaa pysyviksi rakenteiksi – ja ottaa vaikka kaupungin tai jonkin puolijulkisen järjestön haltuun,
    5. Blogit, joissa listataan asioita
      Et muuta keksinyt? Vaikka tänään olisi ollut ihan hyvä uutispäivä, mm. siitä, miten paska paikka Lappi on.
    6. Facebook-ystäväpyynnöt tuntemattomilta tutuilta
      Mitään viestiä ei tule ystäväpyynnön saatteena, pyynnön lähettäjä käyttää FB-nimeä ”Kukko Pilli” ja profiilikuvanaan Tohtori Sykeröä. Hänen seinänsä on suljettu ulkopuolisilta ja ystävälistaa ei näytetä. Tavattiinko me viikko sitten julkkareissa vai eilen Sirdiessä?
    7. Timo Haapala
      Leif Salmén pyörii haudassaan.
    8. Reggae
      Koska reggae.

  • Kaasuputken tunnustuspalkinnot 2011

    9

    Joulukalenteri 2011

    Joulukuu on jo hyvässä vauhdissa ja on tullut aika arpoa vuoden 2011 Kaasuputken tunnustuspalkinnot ansioituneille tahoille.

      Viitasaarelainen sahuri Teuvo Hakkarainen ottakoon vastaan julkisen tunnustuksen saavutuksistaan markkinoinnin ja silmänkäännön saralla: hän onnistui saamaan sekä itsensä että Pekka Haaviston vaikuttamaan sympaattisilta olennoilta. Sen kunniaksi jälleen kerran: Teuvo Hakkarainen – Bileet minareetin tolpan nokassa.
    — — —
    Kriisiviestinnän järkähtämättömässä hallinnassa meritoituneelle Aamulehdelle ja sen päätoimittaja Jouko Jokiselle ojennettakoon täten erityiskiitos Norjan kesäisen joukkomurhan tulkitsemisesta miehisen seksintarpeen ja halipulan valitettavaksi sivuoireeksi, joka olisi ollut vältettävissä kiltin tytön kainolla suostumuksella.  
     — — —
      Satavuotias suomalainen sarjakuva on ansainnut kaiken huomion ja kunnioituksen jo yksin sen takia, että ala on säilynyt hengissä Suomessa, vaikka sen toimijat ovat yhtä vaikeita ihmisiä kuin taidemaalarit ja kirjailijat yhteensä.
     — — —
    Punaiset farmarihousut kuitatkoot prenikan vilpittömästä pyrkimyksestä muuttua vaatekappaleesta veropoliittiseksi lyömäaseeksi. Koska farkut eivät omin voimin pääse noutamaan kunniakirjaansa, puettakoot nämä ensin Björn Wahlroosin ylle.  
     — — —
      Saksalaisen vientiteollisuuden, Euroopan unionin yhteisvaluutan ja presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen puolesta läntättäköön yksi kunnianosoitus malliliimalla lähimpään ministeri-Audiin. Jytkyvaalien jälkeen Suomeen synnytettiin hallitus, mitä Timo Soini ei koskaan kyennyt antamaan Arhinmäelle anteeksi. Vaalivoittajien itseaiheutetusta katkeruudesta syntyi käsite ministeri-Audi, jonka kuohkealle takapenkille kaikki muut paitsi Soini halusivat.
     — — —
    Muistelun- ja vakoilunhaluisten kansalaispiirien juhlallisella yhteispäätöksellä esitettäköön vielä lopuksi Kaasuputken erikoiskunnianauha yhteisöpalvelu Facebookin Timelinelle, joka on vuoden viimeisillä hetkillä alkanut viimeinkin tehdä tuloaan käyttäjätileille. Tuhannet autuaasti unohdetut kännipäivitykset usean vuoden takaa saavat uuden elämän uteliaiden ystävien ivallisissa käsissä.

  • Ihmisten välisestä ystävyydestä

    Ihmissuhteet – ne ovat kenties hankalimmat asiat itse kunkin elämässä. Kvantittuneiden spinien laskeskelu on helppoa kuin heinänteko, kun sitä verrataan inhimillisen parinmuodostuksen mutkikkaisiin yhtälöihin.

    Hyvä esimerkkitapaus ihmissuhteiden loputtomasta kiemuraisuudesta on Matin ja Tepon jälkeen maailman kuuluisin turkulaiskaksikko, Elina Kiikko ja Ilkka Kanerva. Tunnetun poliitikon ja lentokenttätyöntekijän yhteiselämä kun on ollut kampaamokeskusteluiden keskiössä jo vuosia eikä edes Jumalan silmien alla annettu lupaus aviosäätyyn astumisesta ole vakuuttanut ihmisiä siitä, että asia olisi loppunkäsitelty.

    Kun eihän se ole.

    Kanervalla on tunnustetusti vahvat ja näppärät sormet, joilla naisen saa syttymään, joten voidaan olettaa hänen naisystäviensä luonnostaankin olevan erityisen alttiita juuri tekstuaaliselle lähestymistavalle. Niinpä, kun Elina Kiikon ja täysin tuntemattoman Klaus Tuomisen mobiiliviestinnällinen ”kengurumeininki” kävi ilmi, kansalaiset eivät juuri korviaan lotkauttaneet.

    Jotain outoa kuviossa on. Entinen uimarinrouva ja missifinalisti Susanna Sievinen tunsi sisikunnassaan kurnivan journalistisen uutisnälän. Tottuneesti hän tarttui härkää sarvista ja haastatteli omalla, kieliopillisesti haasteellisella tavallaan koko ménage à trois’n.

    Egorazzin Comic Sans -kylläisessä artikkelissa Tauskiksi Tauskin paikalle haluava Tuominen myöntää, että intiimi tekstisuhde alkoi facebookitse vasta kaksi viikkoa sitten. Hän tietää Elina Kiikon käyttävän ”Victoria’s Secret piksuja”, ja ehkä on tullut vähän tavattuakin. Ymmärrettävästi Elina Kiikko on tästä huomiosta äimänä. Hän ei ole tunne koko jätkää ja että senhän piti olla kiinnostunut lastensuojelusta.

    Mutta miksi text and tell? Tuominen myöntää, että koko tempun takana oli vain mystinen tarve näpäyttää Ilkka Kanervaa. Miksi? Koska se on Ilkka Kanerva. Joka ei silti aio menettää malttiaan, vaikka rouvansa on – pysäyttäkää painokoneet – vastannut tekstariin.

    Normaalissa, aikuisten maailmassa tekstiviestien, pikkutuhmienkaan, vaihtelua ei pidetä suhteena sinänsä. Vaan julkkiksiin pätevät samat säännöt kuin peruskoululaisiin: jos ne puhuu kahdestaan, ne seuccaa.

    Mutta entäpä, kun ystävyys- tai seurustelusuhteessa petetään. Katastrofi!

    Tällainen kauhunhetki koettiin, kun Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja Timo Soini koki rakkaimman ääniharavansa puhuneen hoopoja, toivottaneen kreikkalaisille sotilasvallankaappausta.

    ”Tähänkö loppui Perussuomalaisten taru?” (keskustelija Hommaforumilla)

    Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon ystävyys joutui Kiikko–Kanerva-pariskunnan tavoin koetukselle pahimpaan yläastetyyliin. Tohtorin verbaliikka kävi keulimaan sosiaalisessa mediassa tavalla, joka oli liikaa maisterille. Suomalaiseen perinnäistapaan Venäjältä palaileva puoluejohtaja joutui jo junassa etähyllyttämään Mestarin ja sanomaan joitakin kovia sanoja koko puolueensa teutaroivalle sisufraktiolle. Tapahtumain kulkua on turha tässä käydä enempää läpi, sillä kaikki on dokumentoitu tarkoin täällä ja täällä, kiitos Vihreiden De Gröna superbloggaaja Erkki Perälän.

    ”Jos otsikko on totta, niin tämä on koko maahanmuuttokriittisen liikkeen historian synkin päivä.” (toinen keskustelija Hommaforumilla)

    Tohtori Halla-ahon ja vennamolaispuolueen välistä paritanssia kiinteästi monitoroiva puskaraiskausfoorumi sähköistyi. Nyt jo yli 35-sivuinen keskustelu pohtii edelleen, mikä meni vikaan ja miksi. Kuten aina idolien riidoissa ja eroissa, myös tässä tapauksessa pettymystään ruotinut fanilauma oivalsi jo alkumetreillä, mistä päästä kansaa kusetetaan.

    ”Tankkicausti” eteni kulovalkean tavoin ulkopuolisten syyllisten etsimiseen. Inha media koko jutun juonitteli!

    Timpen sanomiset on todnäk. toimittajien erektiossaan laatimia orgastisia fantasioita, eikä lähelläkään totuutta, luulen. Odotellaas vielä hetki ihan virallista pläjäystä. Mitään oikeaa syytä erottamiselle en näe.

    Elämme todellakin ihmeellisä asioita kuin jonkun perkeleen naamakirjan jorinat ovat roskalehtien lööppikamaa.  Ehdotan siis naamakirjan käyttäjille lisäverolappua. Vaikkapa 1000 euroa per vuosi.

    Mistä sinä tiedät varmuudella, että onko Soini sanonut niin kuin iltapulju väittää. Sinä ja moni muu näytätte pitävän iltapuljun uutista totuutena..

    Mielenkiintoisin sivujuonne homma-ammeessa syntyneessä ristiaallokossa oli Jussi Halla-ahon kautta aikojen käsittämättömimmän mediaulostulon pintautuminen uudelleen.

    (Valitettavasti, kuten Todellisuus.orgissa jo aikojen alussa todettiin, Alma Mediassa epäilemättä vihataan Rotutohtorin lisäksi urheilevia lapsiakin.)

    Koska joka tapauksessa on selvää, että Jussi Halla-ahosta ei voi julkaista minkäänlaista lehtikuva ilman, että se todetaan pilkanteoksi, voidaan itse asiassa ryhtyä tekemään sitä ihan oikeasti.

    Ilta-Sanomat saa luvan aloittaa tällä: Halla-aho lupasi muuttaa tyyliään – Soini esittikin kahta viikkoa itse. Voilà!

    * * *

    Muita uutisia maailmasta

     

  • Kuuma koira

    Amerikkalaiset, jotka ovat etevin kansakunta maailmassa, ovat kehittäneet sanan ”puppy-kicker”, jolla he viittaavat ihmiseen, joka on pahempi kuin Hitler. Führerhän oli tunnetusti eläinrakas ihminen.

    Facebookiin on tässä hengessä perustettu ryhmä, jonka missio on selvä. Se yllyttää vahingontekoihin, pahoinpitelyihin ja jopa murhiin, joilla kostetaan kaikenlaiset pennunpotkijaiset. Ryhmään on joulun jälkeen liittynyt ennätysmäärä ihmisiä vastikään uutisiin päässeen eläinrääkkäystapauksen vuoksi.

    Sivun ylläpito uskoo hämmästyttävästi, että oikeusvaltio toteutuu kauneimmin, kun vigilantit kansalaiset käyvät ojentamassa lähimmäisiään pesäpallomailoin:

    Julkaisemme tällä sivulla jatkossa eläinrääkkäyksistä tuomittujen nimet, valokuvat sekä oikeuden päätökset.

    Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -ryhmässä on tätä kirjoitettaessa 42 550 jäsentä. Ahdistavan monet ovat valmiita kostamaan lemmikkieläimille tehdyt tai aiotut vääryydet kidutuskuolemalla tai jollakin muulla näppärällä Natsi-Saksassa koetetulla menetelmällä. Suomen laki on liian lepsu, koska se ei sisällä mm. eläinrääkkääjien pakkosterilointia.

    * * *

    Useat ryhmän jäsenet ovat puolustelevinaan itseään väittämällä, että heidän ainoa motiivinsa on suojella somia, ihmisrakkaita lemmikkieläimiään ”pahoilta ihmisiltä”. Tässä he valitettavasti pettävät sekä itseään että rakastamiaan nelijalkaisia. Mekanismi on sama kuin kaikissa noitavainoissa. Pääosaan nousee verenhimo, joka kohdistuu mieluiten johonkin tarpeeksi ulkopuoliseen vähemmistöön: rikoksesta tuomittuihin, tummaihoisiin, juutalaisiin tai kulakkeihin – tai unelmatapauksessa yhteen ainoaan ihmiseen.

    Tietenkin verisissä kostofantasioissa on luvallista piehtaroida. Se on täsmälleen yhtä sallittua kuin ajatukset seksistä päiväkotilasten kanssa. Sitä ei vain saisi oikeasti tehdä. Jo rikokseen yllyttäminen on rikos.

    Eläinrääkkäyksestä epäiltyjen ihmisten nimien, valokuvien, osoitetietojen, Facebook-profiilien, perheenjäsenten nimien tai minkään muunkaan yksityiskohtaisen tiedon levittäminen ja tästä koituvien vahingontekojen hehkuttaminen ei ole enää eläinsuojelua, vaan väärentämätöntä pahuutta. Se on ihmisyyttä alhaisimmillaan, sillä järjestelmällinen vaino ei enää ole ”yksittäistapaus”, vaan nerokkaiden ihmisaivojen synkissä kammioissa kypsynyttä julmuutta.

    * * *

    Pohjimmiltaan tämä väkivaltaisten väkivallanvastustajien kiimainen raivo herättää kysymyksen, jonka vastaus voi olla pelottava.

    Näyttävätkö koiranpennunpotkijat sittenkin vähän liian tutuilta?

    Yleinen havainto on ollut, että sukupuolivähemmistöjen tasa-arvovaatimusten äänekkäimmät vastustajat tapaavat jäädä jossain vaiheessa kiinni ns. rysän päältä. Samoin pedofiilien jahtaajat eivät mitään muuta ajattelekaan kuin aikuisten miesten ja viisivuotiaiden lasten välistä seksiä. Ja eläinrääkkääjien kidutuskuolemasta päiväunia näkevät ihmiset…

    No, ehkä kysymys oli hiukan mauton ja koko ajatus kaukaa haettu. Mikä nyt saa kenetkin syttymään, antaa kaikkien kukkien kukkia. Yksityisajattelu on onneksi yksityisasia.

    Sellaisena se tulisi pitääkin.

    * * *

    Uutisissa sanottua:

    • Lukijaraati suosittelee rangaistukseksi elinkautista tai hirttotuomiota. | Koiran raa’asta taposta epäillyt kiinni (Ilta-Sanomat)
    • Uuden Suomen lukijat teeskentelevät, etteivät muka ymmärrä, millä tavalla Facebook-ryhmän ylläpitäjä voisi olla vastuussa ”sisäisen suojeluskuntalaisensa” löytäneitten kansalaisten verkon ulkopuolisista aktiviteeteista. | Poliisi pelkää ”koirankiduttajien” puolesta (Uusi Suomi)
    • ”[E]läinrääkkäyksen varsinainen rankaiseminen tulee tapahtumaan naapurien ja kylänmiesten toimesta. Toivottavasti Äänekoskelta löytyy kansalaisymmärrystä hoitaa tämä tärkeä asia.” | Poliisi tutkii koiranpennun raakaa pahoinpitelyä (Helsingin Sanomat)

  • Lapualaisten Facebook-kuvista kohu Suomessa

    Kaasuputki 80 vuotta sitten

    Vuonna  1930, kahdeksankymmentä vuotta sitten, Suomessa kohistiin Lapuan liikkeen kyydityksistä – tai muilutuksista, kuten niitä pohjalaisen Muilun isännän mukaan kutsuttiin. Eräs varhaisista kulminaatiopisteistä oli vaasalaisen Työn Ääni -sanomalehden painon tuhoaminen ja sitä seurannut oikeudenkäynti. Kun tekijät eivät malttaneet olla postittamatta Facebook-profiileihinsa kuvia painon sabotoinnista ja myöhemmin avaintodistajan pahoinpitelemisestä, monet muutkin kuin äärivasemmistolaiset ihmisoikeusaktivistit älähtivät.

    Lapualaiset eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi moisesta pienestä provokaatiosta piti niin paljon pitää melua.

    ”Kommunistit kyllä aloittivat”, sanoo Lapuan liike. Tai kuten Kai Pöntinen sen muotoili eurovaalien alla:

    Lapuanliike oli merkityksellinen kansanliike ja sitä tarvittiin silloin, kuten jo edelläkin vastasin. Keinot vain pikkasen menivät ulkoparlamentarismin puolelle. Kommunismin suhteen pitää olla aina varpaillaan.

    Koska Kansallinen Kokoomus on aina antautunut oikeistolaisen, vaan ei ikinä vasemmistolaisen terrorin edessä, eduskunta päätti kieltää kommunistien toiminnan Suomessa vielä samana vuonna.