Avainsana: guggenheim

  • Mitä ne ajattelevat meistä?

    1-MTV_Push-BlockParty-10-09-2014-highreso-Jussi_Ratilainen-0836_87852__web

    Pikkujoulujen jatkoilla liian ohuissa vaatteissa jäätävässä räntäsateessa yökerhoon jonottava suomalainen tietää, että jossakin perkeleen kaukana meren takana rikkaat ja kuuluisat siemailevat hawaijipaitaisen metroseksuaalin sekoittamia drinkkejä smaragdinvihreänä helmeilevän valtameren rannalla ja tietävät.

    Siellä ne sanoinkuvaamattomat naurussa suin ajattelevat hänen vettynyttä, tärisevää olemustaan. He käveleskelevät ikuisessa lauantai-iltaisessa auringonpaisteessa liekehtivillä marmorilaatoilla hehkumassa ylellisiin tuoksuihin kääriytynyttä etevämmyyttä, jonka rinnalla saa sohjossa uitettu ugri aina kärsiä ja hävetä. Heidän aurinkolaseistaan heijastuva Suomi-kuva näyttää ilottomalta kuin suurhyökkäys Kannaksella.

    Suomalainen häpeää.

    Onneksi nykymuotoinen markkinatalous on tuonut ratkaisun: mobiiliapplikaationa toteutettu VIP-kortti. Sillä pääsee rahvaan ravintolajonosta viereiseen, taatusti parempaan ravintolajonoon.

    Helsingin kaupungin johto ja useimmat porvaripuolueita edustavat valtuutetut ovat juuri tuo VIP-korttiaan älypuhelimeensa lataava laskuhumalainen keskiuusmaalainen tuotepäällikkö Baarikärpäsen jonossa. He kuulevat päänsä sisällä ääniä, hienostunein laulavin aksentein artikuloivia ääniä, jotka ilkkuvat Helsingin vaatimatonta yleisilmettä, sen asukkaiden tuulipukuja, sen lähiöbaareja, sen kotikutoisuutta. He häpeävät.

    Kuudensadantuhannen asukkaan suurkaupunki ei voi vain tilata netistä premium-jäsenkorttia Sedu Koskisen klubille. Sen on lähetettävä delegaatio karvalakit kourassa anomaan audienssia korkeilta herroilta Guggenheim-säätiössä ja Viacom-konsernissa. Kynnysraha maksetaan ja Helsinki vaihtaa jonosta toiseen, mutta tällä kertaa jonon päässä häämöttää mahdollisuus ostaa samppanjaa kymmenen euroa edullisemmin.

    Helsinki osti Guggenheimilta selvityksen parin miljoonan euron summalla, josta kaupunki pulitti 1,2 miljoonaa. Rahoilla saatiin lumoava fantasiakertomus siitä, miten Helsinki nostetaan maailman metropolien joukkoon, jos se vain pumppaa kaksin käsin pääomia rapakon taakse. Kansalaismielipide kaatoi projektin, mutta kohta se pulpahti takaisin pinnalle kuin Turun toriparkki.

    Hanke on tuomittu jatkumaan niin kauan kuin Kokoomuksen ja Vihreiden valtuustoryhmien alemmuuskompleksi kestää ja niin kauan kuin Guggenheim on valmis myymään ihmelääkettään.

    Hiukan myöhemmin Helsinki löysi kukkarostaan Viacomin porstuassa nelisensataatuhatta euroa täysin tarpeetonta rahaa, jolla ei kerta kaikkiaan ollut mitään käyttöä. Yhdessä kulttuuriministeriöltä saadun samankokoisen ja niin ikään joutavan viisisatasrullan kanssa massit riittivät herättämään MTV:n huomion. Entinen musiikkikanava lupasi harkitsevansa European Music Awards -gaalansa järjestämistä Helsingissä, mikäli helsinkiläiset ostavat jollakin tekosyyllä kanavalta lähetysaikaa. Tämä tekosyy oli MTV Push Helsinki -niminen lumefestivaali, josta kaikki tarpeellinen on sanottu tässä Fifi-lehden artikkelissa.

    850 000 euroa myöhemmin Viacom ilmoitti, ettei EMA valitettavasti tule stadiin, sillä – tiedotteesta lyhennettynä – ”se ei käy”:

    MTV:n Euroopassa omistava Viacom International Media Networks on tyytyväinen toteutuneeseen yhteistyöhön ja haluaisi tämän vuoksi jatkaa MTV PUSH Helsinki -konseptin kehittelyä. Toisaalta yhtiö on kuitenkin ilmoittanut, että Helsingin tavoittelemaa MTV Europe Music Awards eli EMA-gaalaa ei ainakaan vuonna 2016 nähdä Helsingissä. Järjestäjien mukaan Helsinki ei nykyisellään vastaa jatkuvasti kasvavan tapahtuman edellyttämiin majoitus- ja saavutettavuusvaatimuksiin kaikilta osin.

    Kaupunkimarkkinointiyksikön päällikkö Saila Macherea ei silti harmita, että julkisia varoja pantiin sadointuhansin sileäksi hankkeeseen, jonka Viacom olisi voinut viheltää poikki heti kättelyssä yksinkertaisesti googlaamalla Helsingin majoituskapasiteetin. Jossain kuvitellussa galaksissa näet on tavattoman tärkeää tietää, että…

    Verrattaessa kampanjan nähneitä niihin, jotka eivät kampanjaa nähneet, Helsingin imagoon liittyvät suurimmat positiiviset muutokset tapahtuivat attribuuttien ”fun” (+136%), ”young” (+85 %), ”cool” (+70 %) ja ”stylish” (+69 %) kohdalla.

    Ei tarvitse hävetä enää!

  • Burger King

    Trickle down. Se on englantia ja tarkoittaa valumista tai ehkä kuvaavammin norumista. Ilmiötä on seurattu etenkin kuluttajatutkimuksessa. Pähkinänkuoressa kyseessä on teoria siitä, miten ilmiöt valuvat ylhäältä alaspäin, rikkailta köyhille. Kulutustrendien pitkäaikainen tutkiminen tukee valumahypoteesia jossain mitassa, mutta systeemissä on melkoisesti vaihtelua ja ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa ennustamattomuutta, kuten Tilastokeskuksen artikkeli asiasta toteaa.

    Valumaefektiä on myös pyritty soveltamaan kansantalouden hoidossa. Verohuojennuksin ja bonusjärjestelyin on keskitetty vaurautta jo entuudestaan rikkaimmille kansanosille, jotta nämä, teorian mukaan, alkaisivat henkilökohtaisen kulutuksen, työpaikkojen ja investointien muodossa tihkua talouskasvua allaan kärkkyvälle keskiluokalle. Keskiluokalle valuneen uuden ostovoiman myötä hyvinvointi lopulta noruisi myös köyhimmille. Samalla vähäväkisimmät voisivat turvata toimeentulonsa tilanteessa, jossa sosiaalietuuksista on jouduttu edellä mainittujen veronkevennysten takia leikkaamaan.

    Trickle downin parempi suomennos olisi siis kusetus.

    Kulttuuripolitiikassa trickle downilla tarkoitetaan Kokoomuksen ja Vihreiden sekä taistolaistraumojaan tuulettavien toimittajien ja satunnaisten osinkomiljonäärien tavoitetta siirtää huomattavia summia yksityistä ja etenkin julkista pääomaa pois valitettavan tehottomasta ynnä omapäisestä ”kivijalkataiteesta” ja satsata satojamiljoonia yhteen taide- tai oikeastaan muotoilu- ja arkkitehtuurimuseoon, jonka tuotemerkin amerikkalainen Solomon R. Guggenheimin säätiö omistaisi.

    Guggenheim-museota perustellaan sekä työpaikkojen luomisella että maagisella taidesäteilyllä, jota kulttuurimonumentti hehkuisi ympäristöönsä. Hankkeessa yhdistyvät siis sekä talouden valumateoria että uusi kulttuuriparadgima. Jos joku kerettiläinen ehdottaisi samankokoista jättipanostusta taiteeseen itseensä, se tuomittaisiin Kansallisessa Kokoomuksessa järjettömänä tuhlauksena.

    Kaupankäynti on ihmiskunnan historian vanhin vuorovaikutuksen muoto seksin ja tappelun jälkeen. Se on myös hyvin intiimi suoritus, jossa osapuolten tulee noudattaa mitä hienostuneimpia käytös- ja kunniakoodeja. Huonot kaupankäyntitavat johtavat nopeasti siihen, että sopimuksia ei allekirjoiteta tai ne perutaan ja kaltoin kohdeltu osapuoli varoittaa myös muita käymästä kauppaa huijarin kanssa.

    Toki kaikki kaupanhierontatilanteet historian saatossa eivät ole samanlaisia. Silti Helsingin kaupunginjohdon käytös ostajan roolissa on hämmentävää. Kaksi vuotta sitten tuotettaan kaupitellut myyjäosapuoli jäi kiinni yrityksestään narrata asiakas allekirjoittamaan vuosisadan puhallus. Nyt sama käärmeöljykauppias otetaan taas vastaan kuin kaivattu arvovieras.

    Kukaan ei osaa sanoa, mistä kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen sinivihreän blokin pohjaton luottamus Guggenheimiin kumpuaa. Asenteen tajuaisi, jos myytävä tuote olisi ehdottoman välttämätön, ja myyjällä siihen yksinoikeus. Mutta amerikkalainen taidemuseo-franchise ei ole Helsingin kaupungille mikään pakkohankinta. Eihän se ei ollut ostoslistalla alun alkaenkaan.

    Museohanke pulpahti esiin tyhjästä kolme vuotta sitten, tammikuussa 2011, jolloin Helsingin kaupunginhallitus kenenkään pyytämättä osti Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin kanssa Guggenheim-säätiöltä ”selvityksen” – paksun printtipumaskan erilaisia konditionaaleja siitä, miten edullista ja tuottavaa kaikki voisi olla, jos vain jokainen samppanjakännissä keksitty johtopäätös sattuisi menemään kivasti seuraavat 30 vuotta.

    Temppu herätti närää ja ihmettelyä. Vaikka kyseessä voi hyvinkin olla mannermailla suosittu uutuuskäytäntö, harva kansalainen on omassa elämässään joutunut aivan rahalla ostamaan mainoksia. Etenkään kahdella miljoonalla eurolla.

    Yleisön hapan reaktio koko prosessiin kuitattiin joukkoviestimissä kulttuurivihamielisyytenä, umpimielisenä kansallismielisyytenä, juutalaisvastaisuutena, taistolaisuutena ja ravintola Kosmoksessa 1970-luvulla punaviiniä litkivien kulttuurivasemmistolaisten muutosvastarintana. Pyrrhoksen voitto, murahteli Helsingin Sanomain vimmaisin guggenheimilainen, pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield, kun hanke viimein ammuttiin alas äärimmäisen epäsuosittuna.

    Helsingin johtajia mennen tullen vedättänyt Guggenheim-säätiö muuttui kansalaisten silmissä arvostetusta taideinstituutiosta rosvojoukoksi, jonka ahneudelle vetää vertoja vain sen ylimielisyys. Museota hehkuttaneet suomalaiset saivat maanmiehiltään osakseen pelkkää ivaa ja halveksuntaa. Meemihahmoksi taantunut museojohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén otti hatkat ja siirtyi tykkänään rapakon taakse.

    Guggenheim tuli siis takaisin. Ei hattu kourassa ja pahoitellen aiemman tarjouksensa hävyttömyyttä, vaan viattomasti kuin känninen baarilähentelijä, joka on unohtanut yrittäneensä kouria samaa daamia vasta puoli tuntia sitten.

    Uusi ehostettu tarjous sentään tupsahti kaupunginisille maksutta. Ehkä Janne Sirén konsultoi pro bono, kun matkakulut Buffalosta osavaltion kaakkoislaidan miljoonakaupunkiin ovat huomattavasti pienemmät kuin aikoinaan Helsingistä.

    Tarjous, jonka voi jokainen käydä vakoilemassa täältä, on tietenkin saanut osakseen kritiikkiä. Vihreiden Lilja Tamminen, jota kukaan ei pahimmissa huumehoureissaankaan kehtaisi väittää taistolaiseksi, on muuttanut säätiön tarjoaman sanahelinän numeroiksi, jotka ovat tylyt. Hanke ei ole kannattavaa bisnestä Guggenheimin omienkaan laskelmien mukaan, saati reaalitodellisuudessa.

    Rakennuskulut otettaisiin suoraan kaupungin ja valtion kukkarosta – eikä edes Sauna-Timo voi olla niin löylynlyömä, että kuvittelisi alustavan kustannusarvion olevan lähelläkään lopullista. Ei, vaikka viimeinenkin rakennusmies palkattaisiin pimeästi Romaniasta.

    Rakennuskustannusten jälkeen putiikin pitäisi korukielisten mainospuheiden mukaan pyöriä lahjoitusvaroin ja lippu- sekä myyntituloin vuodesta toiseen. Budjettiin jäisi vain aivan pikkiriikkinen viiden miljoonan euron ”nettokustannus”, jonka Helsingin kaupunki pistouvaisi.

    Ainoa poikkeus valtiolle ja kaupungille osoitettuun maksuvaatimuslistaan on Guggenheimin lisenssimaksu, 30 miljoonaa euroa, jolle olisi jälleen halukkaita lahjoittajamesenaatteja jonoksi asti. Yhtään nimeä listalla tietenkään ei vielä näy, sillä osinkoruhtinaat yhä odottavat hallituksen myöntävän taidemuseolahjoitukselle verovähennysoikeuden. Eihän se näet käy laatuun, että lahjoitetaan miljoonia Guggenheimille ja silti pitäisi vielä ylläpitää hyvinvointivaltiota.

    Toisaalta Guggenheim on tullut aiempaan verrattuna hiukan vastaan. Uudessa tarjouksessa on kihautettu kävijämääräennustetta kaksin käsin, sehän ei maksa mitään. Nyt museoon siis aikoo purjehtia jo 550 000 Guggenheim-turistia vuosittain. Toinen iso myönnytys on uusi paikka. Vielä 2011 Guggenheim-säätiö ilmoitti, ettei käy sille muu tontti kuin Katajanokka, mutta pari vuotta myöhemmin Etelärantakin alkoi kiinnostaa. Aivan käsittämättömän höveliydenpuuskan vallassa Guggenheim-säätiö jopa lupautui maksamaan itse arkkitehtikilpailun, jotta saataisiin selville, millaisen talon helsinkiläiset pääsevät säätiölle lahjoittamaan.

    Nämä valtavat huojennukset aiempiin sopimusehtoihin ja kauniit muistot edelliseltä neuvottelukierrokselta saivat kokoomuslaiset, ruotsalaiset ja vihreät heittäytymään hempeämielisiksi. Kaupunginhallitus päätti, että tokihan tontti annetaan. Onhan nyt melkein luvattu, että kaikki tai ainakin osa on monin paikoin ilmaista.

    Siinä missä kaupunginhallituksen laitaporvaristo hyväksyi julkisen rahankäytön tuhlaamisen ilman mitään varaumia, Vihreät – De Gröna ilmoittivat asettaneensa museohankkeelle ”tiukat reunaehdot”. He laativat korskean tiedotteen, jossa vaadittiin jämerästi lukuisia asioita, jotka sinänsä lienevät tulkintakysymyksiä: Arkkitehtuurikilpailu ei saa merkitä ostopäätöstä, arkkitehtuurikilpailua ei saa järjestää julkisin varoin, kaupungin pitää teettää oma selvit… Hetkinen! Otetaanpa pakkia. Arkkitehtuurikilpailua ei saa järjestää julkisin varoin. Lukiko siellä niin?

    Kyllä. Siksi on melko ymmärrettävää, että jopa muutamien viherkonkareiden keskuudessa otettiin hiukan ällistyneinä vastaan tieto valtion yllätystuesta hankkeelle.

    https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=552556288174589&id=323160917780795

    Kokoomuslaiset olivat näet keskenään sekä Guggenheim-säätiön kanssa varmistaneet hyvissä ajoin, että työ- ja elinkeinoministeriö voi rahoittaa arkkitehtuurikilpailua. Rahahanat avaava pykälä bongattiin jo edelliskierroksella puurakentamisohjelma-nimisestä maabrändihuijauksesta, mutta useimmat olivat jo ehtineet unohtaa asian.

    Mitään Puu-Guggenheimia ei tietenkään olla rakentamassa, mutta lattialistat saattavat olla koivua, mikäli kehittämispäällikkö Markku Karjalaisen Ilta-Sanomille antamaan lausuntoon on luottaminen:

    Se riittää, että suunnittelussa ilmennetään kestävällä tavalla puun käyttömahdollisuuksia tulevaisuuden rakennusmateriaalina. Se, kuinka paljon puuta käytetään, on suunnittelijoiden tehtävä miettiä,

    Petkutetut viherpoliitikot ilmoittivat pienen nettidebatin jälkeen yhteisenä kantanaan, etteivät voi tukea hanketta, jos se kompastuu heti ensimmäiseen reunaehtoonsa. Guggenheim-säätiö otti onkeensa ja ilmoitti vetäneensä raha-anomuksensa pois valtiolta. Sen jälkeen oletettavasti kaikki synnit olikin jälleen annettu anteeksi ja Vihreiden rajaton luotto taidemuseokauppiaisiin palasi kuin taikaiskusta.

    Kokoomuslaiset olivat aluksi juonenkäänteistä näreissään. Kykypuolueen elinkeinoministeriä harmitti vietävästi, kun amerikkalaisvieraat ei suostuneetkaan tuhlaamaan veronmaksajien rahoja. Kaikeksi onneksi Kokoomuksen viestintänerot saivat ujutettua joukkoviestimiin Guggenheim-uskossaan horjumattoman Lasse Männistön tiedotteen, jonka mukaan puolue on aivan onnensa kukkuloilla säätiön suunnanmuutoksesta.

    Ensimmäisen ehdon tultua täytetyksi rimaa hipoen jäljelle jää yhä pitkä lista vihreitä vaatimuksia.

    Nämä ehdot eivät sinänsä vaadi mitään radikaaleja toimenpiteitä Guggenheim-säätiöltä, mikäli lisenssimaksu hoituu luvattuun tapaan yksityisin varoin tai valtion rahalla – kaipa tuota puurakennusrahoitusta voi tähänkin pistää. Sen sijaan ostajalle luetaan tiukat luvut.

    Museon käyttövarat pitäisi kaupungin osalta hoitaa elinkeinorahoituksesta, jotta Helsingin omat taidehankkeet eivät joudu suoraan leikkauslistalle. Valtion suhteen ei vaatimuksia esitetä. Puolueelle sopii vallan mainiosti, että massit otetaan vaikka vasemmistoministerin vastuulla olevasta kulttuuribudjetista. Kuka tietää, ehkä samalla saataisiin nujerrettua kaupunkisuunnitteluvihreiden vihaama Museovirasto.

    Guggenheimin rakennuskulut saa Vihreiden puolesta kernaasti ottaa sellaisenaan julkisista varoista. Edelleenkään valtion osuus rahoituksesta ei kuulu reunaehtojen piiriin. Riittää, kunhan se vain hoituu. Elinkeinoministeri ehättikin Helsingin Sanomissa jo kiistämään, että hänen ministeriönsä olisi käyttämässä omia rahojaan moiseen. Ehkä Vapaavuori on tässä edeltäjänsä linjoilla. Tokaisihan Jyri Häkämies ennen elinkeinoelämän lobbariksi ryhtymistään, että ”tämä on kulttuuriministeri Arhinmäen hanke, koska kyseessä on taidemuseo”.

    Helsingin kaupungin osalta Guggenheim-miljoonien on Vihreiden mukaan mahduttava kymmenen vuoden investointihaarukkaan. Siksi puolueen päävaatimus Guggenheim-listalla liittyy yllättävästi Itä-Helsinkiin. Jotain on otettava pois, jotta uusi menoerä mahtuu sisään. Ja kuten viime Guggenheim-keskustelussa opittiin, Vihreitä ei mikään muu koko tunnetussa maailmankaikkeudessa ärsytä niin paljon kuin itähelsinkiläinen liikenneinfrastruktuuri.

    Niinpä Vihreät vaativat, että kaupunki luopuu Kehä I:n monitasoliittymän rakentamisesta Itäkeskuksessa. Vain sillä ehdolla puolue suostuu avaamaan kaupungin rahahanat museolle, jota he ovat itse alusta asti kannattaneet. Asetelmaa voisi verrata tilanteeseen, jossa Kokoomus ei suostu yhteisöverojen alentamiseen, ellei teollisuuden päästönormeista tingitä.

    Vihreillä – De Gröna ei ole äänestäjiä Kehä I:n varrella – saati ulkopuolella – joten vaatimus ei sisällä pienintäkään poliittista riskiä.

    Mitä Kokoomukseen tulee, puolueen mukaan homma on nyt taputeltu. Arkkitehtikisa käydään säädetyssä järjestyksessä ja Guggenheim Helsingin rakennustyöt alkavat vuonna 2015. Muodollista päätöstä ei tarvinne edes antaa – onhan säätiö osoittanut tähän mennessä niin valloittavaa avoimuutta, että hankkeen jarruttelu kunnallisdemokratian varjolla olisi pikkumaista kiusantekoa. Jos kuitenkin tiukan paikan eteen joudutaan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n valtuustoryhmillä on hallussaan enemmistö, joka kestää jopa parit tyhjät äänet.

    Enää pitäisi tietää, mitä helvettiä Helsingin kaupunki on Guggenheimille rakentamassa Eteläsatamaan. Tähän parhaimman vastauksen on antanut mielenkiintoisesti Marimekon toimitusjohtaja, joka sattuvasti vertaa taidemuseobrändiä suuriin amerikkalaisiin ketjuravintoloihin.

    Ja hän on siis Guggenheimin kannattaja.

  • 2013: Suuri liha- ja perunamiesten vuosi (2/2)

    Kaasuputki-blogin kaksiosainen suuri vuosikatsaus lähestyy loppuaan. Ensimmäisen puoliskon voi lukea täältä.

    Heinäkuu

    Suomen herranpelkoinen kansa hälytettiin lomiltaan säikähtämään turvapaikanhakijoita, kansalaistottelemattomuutta ja hiukan myös juutalaisia. Muuten heinäkuu sujui leppoisasti, mitä nyt James Hirvisaari.

    2.7. Ulkoministeriö: Edward Snowden hakenut turvapaikkaa Suomesta

    • Ennen vanhaan Suomi palautti neuvostoloikkarit itänaapuriin, mitä kovasti paheksuttiin oikeistossa. Vanhasuomalainen myöntyväisyys kuitenkin voitti kamppailun Kansallisen Kokoomuksen sielusta. 1970-luvun ”remonttimiesten” aloittama työ kantoi hedelmää ja merkitsi paluuta puolueen suurelle linjalle: totaaliseen konformismiin. Tai suomettuneisuuteen, kuten Ben Zyskowicz sen sanoisi, mutatis mutandis.

    2.7. Kate Middleton given CONDOMS from Finnish government to mark royal baby

    • The Mirror järkyttyi Yhdistyneen kuningaskunnan kruununperijälle lahjaksi lähetetystä Kelan äitiyspakkauksen sisällöstä mitä brittiläisimmin, muttei ehkä silti yhtä paljon kuin suomalaiset veronmaksajat, jotka alkoivat heti laskea, kuinka monta sentin miljoonasosaa per capita tämä holtiton tuhlaus kustansi kotimaassa.

    10.7. Kotimaa: Ministeri Räsäsen puheista useita kanteluita

    • Ministeri piti puheen, jossa esitettiin nimiä mainitsematta tukea Nelson Mandelan, Mahatma Gandhin ja Greenpeacen kaltaisille lainrikkojille. Vasemmistolaiset pillastuivat tästä niin paljon, että liittyivät kirkkoon vain voidakseen erota kirkosta uudelleen.

    13.7. Puheenaihe: Rock on korvannut politiikan

    • Aamulehden iäkkäämmänpuoleisen avustajan aikakoneesta singahti kolumni, jossa väitetään vasemmistolaisten vastustavan Guggenheimia, koska Neuvostoliitossa kuunnellaan rockia eikä missään nimessä Karlheinz Stockhausenia.

    14.7. Italian senaattori vertasi mustaa ministeriä orankiin

    • James Hirvisaari säikähti, että joku aikoo mennä hänen ohitseen rasistisessa typeryydessä:

    16.7. Kansanedustaja piilotteli ihmisiä maahanmuuttoviranomaisilta

    • Anna Kontula teki kuten Päivi Räsänen oli kehottanut ja kuunteli omaatuntoaan eikä lain kirjainta.

    17.7. Anna Kontulan lasta uhkailtu

    • Suomalaiset maahanmuuttokriitikot kostivat sen Anna Kontulan lapselle.

    30.7. Guggenheimin johtajat Suomeen elokuussa

    • Ei kuuta ilman Guggenheimia. Taidemuseo on pakko rakentaa syistä, joita Ben Zyskowicz edelleenkin kutsuisi suomettumiseksi, mikäli vuosi olisi 1973 ja kyseessä olisi Eremitaaši.

    31.7. Toimitusjohtaja ja henkilökunta sanoutuvat irti Magneettimediasta

    • J. Kärkkäinen Oy yrittää ponnettomasti ottaa etäisyyttä omistamaansa rokote- ja juutalaiskriittiseen survivalismijulkaisuun, jonka päätoimittaja on konsernin perustaja ja pääomistaja.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/636017923075914

    Elokuu

    Suomen kaikien aikojen huonoimman yhtyeen mukaan nimetty kuukausi sisälsi kikkelihuumoria ja Paavo Arhinmäen hassunkurisia kommelluksia. Lisäksi Guggenheim, tuo taidemuseoiden James Hirvisaari.

    3.8. Rallikuhinaa Ouninpohjalla: Viuhahtelija juoksi ajoreitille

    • Sananmuunnosten ystävät kiittävät.

    5.8. Haglund: Guggenheim haluaa valtion mukaan rahoittamaan museohanketta

    • Hallituksen porvaririntaman porvarillisin ministeri hoksasi, että yksityinen yritys pärjäisi huomattavasti paremmin, jos sitä pidettäisiin yllä verovaroin.

    11.8. Uimareiden kivekset vaarassa Ruotsissa – pahamaineista kalalajia löytyi Juutinraumasta

    • Elimäen perimmäinen tarkoitus -kirjassa on tälle uhkakuvalle oma sanansa: sexnappa.

    11.8. Kalatutkijalta huojentava tieto suomalaiskiveksille: ”Pallinsyöjäkala” räjähtää, ennen kuin ehtii tänne

    • ”Anjovis ei ole vaaraksi sukukalleuksille.” Hyvät naiset ja herrat: TUOMAS MANNINEN.

    17.8. Outo sähköpostiviesti menneisyydestä – Kuka oli aikaansa edellä vuonna 1970?

    • Täällä Pohjois-Karjalassa on jo pitkään ihmetelty.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=656172721060434&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    20.8. Oras Tynkkynen tukee Arhinmäen tempausta

    • Suorastaan harmi, että Vihreän Langan toimitus kävi muokkaamassa ”Oras Tynkkynen: ’Arhinmäen lippu oli rupuisen pieni’” -otsikon tuohon uuteen, kuohittuun muotoonsa.

    21.8. Kulttuuriministeri IL:ssä: ”Cheekit ovat sontaa”

    • Paavo Arhinmäki antoi Gloria-lehdelle haastattelun, jossa sanoi hiphopin kimaltelevampaa alalajia skeidaksi. Toimittaja suomensi sanan sonnaksi, koska arveli slangisanan olevan liian outo. Sonta-virkettä lainattiin Iltalehdessä, mistä Perussuomalaisen toimitus sen bongasi. Muotoilu mitä luontevimman syyn pelata Stalin-kortti – pelätty bolševikkijohtaja tunnetusti dissasi bileräppäreitä.

    22.8. Asiantuntija: Osa homekouluihin käytettävästä elvytysrahasta valuisi ulkomaille

    • Mielenkiintoinen jos kohta hiukan ksenofobinen asiantuntija vastustaa homeen runtelemien päiväkotien ja koulujen kunnostamista valtion varoilla, koska tämä raha menisi ulkomaisille urakoitsijoille päinvastoin kuin kuntien omista varoista kustannetut homeremontit.

    28.8. ”Kohentakaa silmälasejanne” – ja rillitön ministeri kohensi

    • Yleisradiossa oli sellainen kiihkeä uutispäivä.

    31.8. EK jyrähtää kirkolle: Miettikää vielä!

    • Elinkeinoelämän keskusliitto kehottaa myös Jeesusta kohottamaan viittaansa, kumartumaan ja ottamaan se kuin mies. Ovathan kyseessä talkoot, joissa jokaisen on tehtävä osuutensa, jotta pääomat jaksaisivat keskittyä yhteen kekoon ja alkaa hiljalleen valua kultasateena vähäväkisten ja osattomien kirkkaille kasvoille.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/660080477336325

    Syyskuu

    Ja niin koitti kaikkien aikojen superkuukausi! Nokian myynti! Marjanpoimijat! Hetero Pride! Sini Saarela! Onko koskaan syyskuu ollut eeppisempi?

    1.9. Egyptissä vakoilusta epäilty joutsen olikin ranskalainen kattohaikara

    • Ohimenevän hetken suomalaiset luulivat Tuomas Mannisen loikanneen Ilta-Sanomista Yleisradioon.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/663229803688059

    3.9. Muut kanavat kertoivat Nokia-kaupasta, MTV3 näytti Kauniita ja Rohkeita

    • Nokian puhelimet myytiin Microsoftille. Valitettavasti MTV3:n uutisilla oli juuri tuolloin ulosmarssi. Jos tästä Markkinoinnin & Mainonnan uutisesta poistettaisiin kaikki ivallisuus, jäljelle jäisivät vain rivivälit.

    3.9. Kemijoki Oy aloittaa selvitystyön mahdollisesta uudesta toimintamallista sekä käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut

    • Nokian uutispommin nostamassa pölyssä oli Kemijoen pelastus. Uutinen koko henkilöstön potkuista ei herättänyt pienintäkään supinaa Rovaniemen eteläpuolisessa Suomessa.

    3.9. Nokia valitsi armottoman ajan: ”Kaikki tämä Kekkosen 113-vuotispäivänä”

    • Kanki-Kaikkonen löysi Nokia-kaupoissa sen huonoimman puolen.

    9.9. Susi söi pystykorvan Rääkkylässä

    • Karjalaisen otsikkoa tuunattiin hiukan, kun ilmeni, että hei, nyt vittu oikeesti.

    10.9. Saunaklapikielto on uutisankka

    • Reijo Tossavainen on yritteliäs mies. Ei ole niin älytöntä huhua, etteikö hän olisi jo etukäteen päättänyt uskoa sitä – vain voidakseen syytää blogiinsa toinen toistaan iljettävämpää valetta.

    16.9. Kajaus: Marjayrittäjä tekee tutkintapyynnön Vasemmistonuorten puheenjohtajasta

    • Kuka muistaa, kun Vasemmistonuoret antoivat 5 000 euroa per lätty jokaiselle thaimaalaiselle vain kiusatakseen ulkomaalaista halpatyövoimaa hyväksikäyttävää rehellistä yrittäjää?

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/669475056396867

    19.9. Tokmanni jakoi ilmaisia ämpäreitä Tampereen keskustassa – tässä tulos

    • Tästä alkoi ämpärijonojen loputon vuo.

    19.9. Jani Salomaa järjestää Hetero Priden, koska ”media pakottaa kaikki suvaitsemaan seksuaalivähemmistöjä”

    • Hetero Pride oli ehkä vuoden 2013 merkittävin tapahtuma. Ei aktiona sinänsä, mutta seurauksiltaan. Homoseksuaalisia impulsseja pelkäävien miesten kärkihahmona olivat pirkanmaalaiset Janit Viinikainen ja Salomaa, sekä heidän hyvät ystävänsä Klaus Elovaara ja Seppo Lehto.

    22.9. Hetero Priden aktiivi: ”Olin väärässä paikassa väärään aikaan uusnatsien kanssa”

    • Jani Viinikainen ei ollut siellä ja silloinkin photoshopattuna.

    22.9. Hetero Priden aktiivi myöntää sittenkin osallistuneensa natsikuviin

    • Paitsi että olihan hän siellä, juksasi ensin.

    23.9. Natsikohu: Valtuutettu sekä erotettiin että erosi itse Kangasalla

    • Hetero Priden giljotiini käynnistyi. Perussuomalainen liike kutistui yhdellä jäsenellä.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=674154302595609&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    29.9. Greenpeacen suomalaisaktivisti kahdeksi kuukaudeksi vankilaan Venäjällä

    • Suomalaiskonservatiiveja koeteltiin vielä syyskuun loppuminuuteilla selkkauksella, joka vaaransi toviksi Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävälliset ja luottamukselliset välit. Sini Saarelan pidätys venäläisellä öljynporauslautalla herätti ugrilaisessa soturikansassa ikiaikaisen halun pyytää anteeksi tsaarilta.

    30.9. Valtuutetun puheenvuoro meni överiksi – ”Ei yhtä pitkää puheenvuoroa enää koskaan kenellekään”

    • Savolainen abortinvastustaja piti maratonpuheen joko huvikseen tai koska kuvitteli jarruttavansa jotakin modernia päätöstä. Ymmärrettävästi perussuomalainen, kuten kaikki Suomen käsittämämättömimmät poliitikot.

    Lokakuu

    Hetero Priden jälkilämmöissä sattui pitkin lokakuuta kaikkea, tai oikeastaan vain Seppo Lehto. Lisäksi Greenpeace kiinnosti kaikkia keskivartalopyylevyydestä kärsiviä 58-vuotiaita miestoimittajia, joiden mielestä mitään lakipykälää ei saa edes etäältä uhmata sen enempää Suomessa kuin Pyhällä Venäjänmaalla. Ainoana poikkeuksena tietysti tieliikennelaki, joka on täynnä pikkumaisia sääntöjä nopeusrajoituksista ja sulkuviivoista.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/677971532213886

    2.10. Kansanedustaja Hirvisaaren vieras teki natsi­tervehdyksiä eduskunnassa

    • Seppo Lehto.

    3.10. Homokammoa pursuvan Hirvisaaren kootut töräykset

    • Kai Hirvasnoro unohti ansiokkaalta listaltaan James Hirvisaaren heinäkuisen instant-klassikon, jonka tämä ajatusten Vääksyn kanava julkaisi Twitterissä:

    3.10. Entisen Neuvostoliiton velka Suomelle maksettu nyt kokonaan

    • Lokakuussa 2013 lakkautettiin yksi miesten saunavuorojen puheenaihe.

    8.10. Hirvisaari perustaa Muutos 2011 -nimisen eduskuntaryhmän

    • Perussuomalaiset potkaisivat James Hirvisaaren pois, mikä leikkasi jäljelle jäävän eduskuntaryhmän ulkomaalais- ja homokammoa lähes kaksi prosenttiyksikköä.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/680171595327213

    11.10. Ministeri Heidi Hautala eroaa tehtävästään

    • Näillä paikoin Iltalehden toimittajat poksauttivat auki samppanjapullon.

    11.10. Keskustan Alatalo ministeri Kyllösestä: ”Onko hänkin ollut Greenpeacen etäohjauksessa”

    • Entisestä suosikkimuusikko Mikko Alatalosta on kehittynyt niin vastenmielinen populisti, että hän on enää yhtä neekerivitsiä vaille valmis astumaan Perussuomalaisten johtoon.

    14.10. Lauri Karhuvaara palasi ruutuun

    • Ja koko maailma pysähtyi.

    14.10. Kohuopettaja Korhonen Rahvaassa: ”Yltiösuvaitsevaisuus on idiotismia”

    • ”Varoituksen saanut opettaja katsoo joutuneensa punavihreyden uhriksi.”

    15.10. Hautala-gate: Ay-konkarit käyttivät Matti Putkosta viestinviejänä

    15.10. Hautala-paljastuksen kirjoittanut Pekka Tiinanen tyrmää Ylen väitteet

    • Ajankohtaisen kakkosen ja Iltalehden toimittajat jäivät Pressiklubille kinastelemaan siitä, kumpi saa isyyden hashtagiin #hautalagate.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=686936697984036&set=a.118491171495261.20065.118231471521231

    24.10. Perinnekilta: Lauri Törni ei ollut natsi

    • Sotahullun äärioikeistolaisen muistoa palvova järjestö lähetti lentosuukon Venäjän presidentille.

    25.10. IS selvitti – tällaiset ovat vihreiden ja Greenpeacen yhteydet

    • Ilta-Sanomat teki jymypaljastuksen: ympäristöliikkeen aktivistit ovat aktiivisia ympäristöliikkeessä. Luojan kiitos kukaan ei ole kertonut lasikuution pölhöpopulisteille vaikkapa Vasemmistonuorten pääsihteerin Greenpeace-urasta: Ulla Appelsin saattaisi puhkaista verisuonen aivoissaan pelkästä onnesta.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/683077795036593

    Marraskuu

    Vuoden 2013 toiseksi viimeinen kuukausi koostui lähinnä Cheekistä, Pekka Himasesta ja Cheekistä. James Hirvisaari oli poikkeuksellisen vaitelias, mutta popcorn-kauppiaiden onneksi Junes Lokka sitäkin äänekkäämpi.

    3.11. Eurovaaliehdokas huoritteli Ylen päällikköä – Yle harkitsee toimia

    • Junes Lokassa yhdistyvät James Hirvisaaren seksuaalieettinen vakaumus, Seppo Lehdon sanavarasto ja Kuun pimeälle puolelle kaksi miljardia vuotta sitten pudonneen meteoriitin sosiaaliset taidot.

    5.11. Vuoden isäksi kolme työn ja perheen yhdistänyttä

    • Suomesta löydettiin kolme miestä, joilla on työpaikka.

    7.11. Manuel Castells: Ilman apua Suomi olisi osa Neuvostoliittoa

    • Manuel Castells saapui aikakoneella 1940-luvulta ja puolusti Hitleriä.

    8.11. Huippututkija puolustaa Himasta: ”Pekkahan on yritetty tappaa”

    • Manuel Castells löysi todisteita salaliitosta Pekka Himasen surmaamiseksi.

    https://www.facebook.com/alfrehn/posts/10151527858406337

    11.11. Armeija kielsi Suomen Sisun juhlat Santahaminassa

    • Kielto sinänsä oli turha, sillä tuskinpa Suomen Sisu olisi muutenkaan suostunut tulemaan Itä-Helsinkiin.

    12.11. Lieksan perussuomalaisten johtaja: Emme kokoonnu samassa tilassa somalialaisten kanssa

    • Aina, kun joku yrittää todistella, ettei Pohjois-Karjalassa tai etenkään Lieksassa ole muuta Suomea enempää rasisteja, lieksalaiset tekevät kaikkensa kumotakseen mokoman todistuksen.

    16.11. Myymälävaras pilasi varastamansa tuotteen otsahiellään

    • Lahti – Suomen Chicago.

    https://www.facebook.com/anna.kontula.1/posts/10152047768673701

    26.11. Arhinmäki vähätteli jälleen Cheekiä

    • Ilta-Sanomat valehteli.

    26.11. Arhinmäeltä lähti sokka irti

    • SDP aloitti eurovaalikampanjansa pääteemallaan, joka on Cheek. Kukaan ei tiedä, mitä ja kenen asiaa demarit yleensä ajavat, joten Cheekin kansansuosiolla on yhtä hyvä ratsastaa kuin millä tahansa muullakin. Eero Vainio jätti avoimen jäsenhakemuksen Perussuomalaisiin vertaamalla Paavo Arhinmäestä lukemaansa otsikkoa Stalinin vankileireihin. Puolueensa varapuheenjohtajan tavoin lööppijournalisteja sokeasti uskova Timo Harakka lähti mukaan leikkiin tällä viskutuksellaan:

    https://twitter.com/TimoHarakka/status/405343382647480320

    Joulukuu

    Lumeton ja lämmin joulukuu kiertyi itsenäisyypäivän ympärille. Tampere-talolla kaikkein kuluneimpia ikivihreitä kuunnellut yleisö ei edes arvannut, että ulkona vaanii mielenosoitus.

    4.12. Olkiluoto 3:n viivästyminen – korvausvaatimus kasvoi 2,7 miljardiin euroon

    • Ydinvoimalanrakennusteollisuus on yksi niistä äärimmäisen harvoista toimialoista, joissa projekti myöhästymisestä voidaan sakottaa työn tilaajaa, ei tekijää. Tosin Hans Välimäki voisi olla kiinnostunut mahdollisuudesta sakottaa asiakasta, mikäli keittiössä mokataan.

    4.12. Padasjoen ps-valtuutettu teki Hirvisaaret

    • Perussuomalaisten nousu politiikan huipulle sai aikaan kaikkialla Suomessa toistuneen manööverin, jossa järjestödemokratiansa taitavat ammattikiipijät kaappasivat puolueen hihhuleilta ja harrastelijoilta. Esimerkkitapaus Padasjoelta.

    6.12. Kuvat: Veltto Virtanen toi omat kaljat – levisivät Tampere-talon eteen!

    • Syntymähumalassa ei pilsneriä kovempia aineita tarvita. Vaikka Velton tapauksessa on kyllä puhuttava kongenitaalisesta kaatokännistä. Lisäksi juhlaan osallistui muutamia syntymäkrapulaisia, kuten tämä keskustalainen Twitter-päivitys osoittaa:

    8.12. Kiakkovierasjuhlien organisaattorina vasemmistojärjestö

    9.12. Kiakkovierasjuhlan suunnittelukokouksen osoite: Näsilinnankatu 22

    10.12. Arhinmäen allekirjoituksella ”massit” mellakkajärjestäjälle

    • Itsenäisyyspäivän ratoksi järjestetyissä Kiakkovierasjuhlissa esiintyi häiriökäyttäytymistä, mikä sai äärioikeiston pois tolaltaan – oletettavasti siksi, koska ketään ei puukotettu. Perussuomalainen-lehden Matias Turkkila pani Googlen sauhuamaan ja löysi todisteet seuraavista: Veikko Eranti toimii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa, Tampereella on vapaita kokoustiloja ja Paavo Arhinmäki on leikannut tuntuvasti Kommunistisen Nuorisoliiton tukia sekä korottanut Perussuomalaisten Nuorten saamia avustuksia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/716893638321675

    10.12. Talvisotahiihto houkuttelee suomalaisia ladulle

    • ”Marjo Matikainen-Kallström kertoi, että oman aktiiviuransa aikana hän usein tunsi kilpailevansa Talvisodan hengessä.”

    11.12. Talvisodan muistomerkkikilpailun voittaja selvillä

    • Enää pitäisi selvittää talvisodan voittaja.

    12.12. Humisee, en kuule

    • Kaarina Hazard pyyhki joutessaan lattiaa kaikilla itsenäisyyspäivän tapahtumista vaahdonneilla kaistapäillä.

    14.12. Amorellalla katkaistiin alkoholitarjoilu

    • Suomalaiset menivät paniikkiin, kun laiva ajoi karille. Haveri sinänsä olisi mennyt ohi, mutta anniskelun lopettaminen oli jopa pahempaa kuin keväisen abiristeilyn nälänhätä.

    17.12. Lapsiperheen on pakko autoilla

    • Rakennettua ympäristöä kammoava espoolaisperhe muutti asumaan pellolle, jonne pääsee vain uusilla isoilla saksalaisilla henkilöautoilla.

    18.12. Lennu pani ranttaliksi presidentin jouluseremoniassa

    • Kuvasta päätellen ranttali oli melko vaatimaton.

    21.12. Venäläisyritykseltä ydinvoimala Suomeen

    • Venäläinen ydinvoimala tehdään täsmälleen päinvastoin kuin ranskalainen: urakoitsija maksaa sen itse.

    29.12. Perussuomalaisten Packalén: Kaupungin vuokralaiset pisteytettävä ja huonoimmat siirrettävä Vesalaan

    • Aivan viime minuuteilla kaikkien unohtama kansanedustaja Tom Packalén käynnisti kirivaihteen ja yritti ohittaa suunnattoman pitkän jonon yltääkseen vielä vuoden 2013 typerimmäksi perussuomalaiseksi. Ja kun Hetero Priden järjestäjät sekä James Hirvisaari ovat voittopuolisesti vaihtaneet jengiä persuista Muutos 2011:een, voidaan tämä titteli ehkä Packalénille suodakin.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/726692360675136

  • Tuulimyllyt

    Rafael Sabatini: Scaramouche

    Tämä on uutta Suomessa. Kansalaiset yhdistivät voimansa eri puolilla poliittista kenttää, nostivat meteliä netissä ja baaripöydissä ja saivat aikaan muutoksia vallan kabineteissa sovittuun poliittiseen lehmänkauppaan. Elinkeinoelämän, valtamedian, korkeiden virkamiesten ja oikeistopoliitikkojen yritys tyssäsi laajaan kansanrintamaan, joka sanoi pontevasti EI.

    Occupy Wall Street sai suomalaisen vastineensa.

    Ei, tällä ei tarkoiteta Torikokousta, jossa ei laimean alkuinnostuksen jälkeen ole ollut kipinää muualla kuin hamppuaktivistien jointeissa.

    Occupy osoittaa, miten vaikeaa on tuoda aktivismia Yhdysvalloista Suomeen. Yhteiskunnalliset ongelmat Yhdysvalloissa ja Suomessa ovat aivan liian erilaiset toimiakseen samoilla iskulauseilla. Rapakontakaiselle Occupy-aktivistille Suomi on valmis utopia, jossa ei ole muuta vikaa kuin vasemmistolaisuus ja bensiinin hinta. Mitä Occupy-liike voi vaatia maassa, jossa on maailman laajin ilmaisunvapaus, ilmainen korkeakoulutus ja valtiollinen sairausvakuutus?

    Tietenkin on paljon tehtävää. Suomi ei ole likikään valmis. Saavutettua hyvinvointia romutetaan kaikkialla ideologisin perustein ja systeemissä on valuvikoja ennestäänkin. Mutta ollakseen vakuuttava kansanliikkeellä on oltava selvästi artikuloitu ajatus. Pelkkä teltta ja tuohtumus eivät riitä. Pari kolme ikiopiskelijaa kirjoittamassa blogia Kiasman nurmikolla ei ole kansanliike.

    Itse asiassa kotimainen Occupy-porukka ei kauempaa katsottuna eroa mitenkään minikaivurissa istuvista Facebook-vedonlyöjistä. Pienellä lisämietinnällä nämä kaksi olisi voinut jopa yhdistää, mikä olisi ollut voitto jokaiselle osapuolelle. Ketään ei olisi häädetty leiripaikoiltaan, sponsorit olisivat tukeneet hanketta avokätisesti ja vuoden telttailun jälkeen mielenosoittajat olisivat saaneet kaivurit omakseen.

    Unohdetaan siis teltat.

    Ja unohdetaan muuten samaan syssyyn Pekka Haavisto.

    Muutamien media- ja politiikka-asiantuntijoiden mukaan Haaviston presidenttiehdokkuus synnytti poikkeuksellisen aktivisminpuuskan, lähestulkoon Suomen arabikevään. Politiikan toimittajat ajattelivat Lähi-idän kansannousua ja laativat kolumneja siitä, miten Haavisto on Suomen Twitter-presidentti.

    Kieltämättä Haaviston vaalikampanjalla oli mittava mediahuomio. Syystäkin, olihan kyseessä Anssi Kelan ja Tommy Lindgrenin Movember-tempauksen jatko-osa. Hurjan näkyvyyden saavuttanut idioottimainen viiksenkasvatus muuttui vaalityöksi jotakuinkin vuorokaudessa.

    Jälkiviisauden räikeässä valokeilassa on helppo nähdä, että haavistolaiset tekivät virheen tulkitessaan toimittajakavereittensa metelin aidoksi kannatukseksi. Occupyn tavoin asia tuotiin näyttämölle ilman sisältöä. Keskiluokan asiaa myytiin vasemmistohipeille. Tai päinvastoin. Ehdokkaan aate katosi ”vihreään hämärään”. Haavistoa myytiin omille kannattajilleen väsähtäneen ironisin ”kakkonen on ykkönen” -iskulausein eikä missään varsinaisesti perusteltu, miksi tämä ukko olisi parempi kuin se toinen.

    Löysät puheet ”Haavisto-ilmiöstä” jäivät pelkiksi toiveiksi. Kampanja yhdisti kansalaisia joka väestöryhmästä vain siinä tapauksessa, että Anssi Kela, Pertti Jarla ja Jussi Lähde tulkitaan väestöryhmiksi.

    Parasta olisi ollut vain jatkaa Movemberia. Kela ja Lindgren olisivat sinnikkäästi tuuheuttaneet kalapuikkojaan, haastaneet muita mukaan ja muistuttaneet äänestäjiä siitä, mistä Haavisto tunnettiin parhaiten – viiksistä, jotka hän ajoi pois ryhtyessään harmaatukkaiseksi keskustaoikeistolaiseksi valtiomieheksi. Kukaties se olisi palauttanut etenkin varttuneempien äänestäjien mieleen sen Vihreää liittoa perustamassa olleen aatteellisen räkäjarru-Pekan, joka ei koskaan rinnastaisi sikalan nurkalla hiiviskeleviä salakuvaajia tiluksilla larppaaviin uusnatseihin.

    Sauli Niinistö valittiin tasavallan presidentiksi kaikkien aikojen äänivyöryllä. Haaviston kampanja ei haastanut ketään eikä mitään.

    * * *

    Todellinen Suomen Occupy on Helsingin Guggenheim-projekti. Tai oikeammin siihen kohdistunut kritiikki.

    Helsingin kokoomuslainen kaupunginjohto yritti pakottaa demokraattiset luottamuselimet hyväksymään kaikkien aikojen vedätyksen sillä varjolla, että kyse on vaihtoehdottomasta, ainutkertaisesta tilaisuudesta. Valtuuston olisi pitänyt toimia pelkkänä kumileimasimena.

    Projektille saatiin tukijoita kaikkialta sieltä, mistä niitä ei olisi jo ihan imagosyistä pitänyt hakea. Guggenheim-museota lobbasivat yhden prosentin edustajat – kokoomuspoliitikot, Vihreiden oikean laidan kulttuurivaikuttajat ja elikeinoelämä.

    Ja kaikki haluttiin toteuttaa julkisin varoin: selvitys, lisenssimaksut, rakennustyö. Puheet yksityisestä rahoituksesta jäivät pelkäksi utuiseksi lupailuksi niin kauan kuin ainutkaan hanketta mainostanut miljonääri ei oikeasti latonut taaloja tiskiin. Ehkä jokunen miljoona olisi saattanut etsiä tiensä Solomon R. Guggenheim -säätiön pohjattomalle tilille, mikäli Rafaela Seppälän ja hänen pohattaystäviensä ajama vaatimus lahjoitusten verovähennysoikeudesta olisi toteutunut. Mikä olisi tietenkin tarkoittanut sitä, että jokainen rikkailta kerätty Guggenheim-euro olisi ollut mutkan kautta pois julkisesta rahoituksesta.

    Ei mikään ihme, että Jussi Pajusen esittämän Guggenheim-hankkeen vastustus laajeni huomattavan nopeasti yli kaikkien puolue- ja aaterajojen. Yhteiskunnallisen nelikentän äärimmäisissä kulmissa libertaarit ja kommunistit tai niin ikään omilla tahoillaan punavihreän Voima-lehden ja kansallismielisen Hommaforumin aktiivit saivat yhteisen vihollisen, jota kelpasi pommittaa jopa vaikka ristiriitaisemminkin argumentein.

    Vastarinta sai aivan erityistä pontta, kun taiteilijat itse ottivat – Osmo Rauhala ja Nanna Susi ymmärrettävästi poislukien – vahvasti skeptisen asenteen prosessiin, joka mitä ilmeisimmin perustui kaikkien olemassa olevien ja suunniteltujen suomalaisten taideohjelmien ja -instituutioiden loputtomaan halveksuntaan.

    Blogit, YouTube-videot ja kansalaisadressit ovat sinkoilleet pitkin nettiä toinen toistaan tuuppien siitä sekunnista alkaen, kun oman taidemuseonsa Guggenheimille uhrannut Janne Gallen-Kallela-Sirén esitteli hankkeen yhtään minään muuna kuin miljoonaluokan puhalluksena.

    Vastustuksen monipuolisuus hämmensi museohankkeeseen sitoutunutta Helsingin Sanomia siinä määrin, ettei julkaisu osannut päättää, pitäisikö sen syyttää vastustajia natseiksi vai bolševikeiksi. Pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield kokeili viimein molempia kortteja.

    (Jos sattumalta joku ei kaikkia vaiheita muista, keskustelun elementit voi  kerrata täällä, täällä ja täällä.)

    Yleensä Suomessa ei voida vaikuttaa päätöksiin, joista ”on sovittu”. Guggenheimin tapauksessa oli jo hyvissä ajoin predestinoitu museon sijaintipaikka, säätiön perustaminen ja arkkitehtikilpailun järjestäminen, koko homman rahoitus ja epäilemättä myös keskeiset johtajanimitykset. Kanavaterminaalin purkutyöt käynnistettiin oitis. Tarkoitus oli selvä: kunhan rahaa olisi poltettu kyllin monta miljoonaa ja tonttikin olisi paalutettu, rakennustyötä ei olisi enää mitään mieltä estää. Yritykset vaikuttaa jotenkin ”on sovittu” -prosessiin olisivat quijotemaista taistelua tuulimyllyjä vastaan.

    ”Jos tuulimyllyt osoittautuvat aivan liian ylivoimaisiksi”, toteaa etevä päähenkilö Rafael Sabatinin mestariteoksessa Scaramouche, ” – on minun kai katsottava, olisiko tuulelle jotain tehtävissä.”

    Ja tuuli kääntyi.

    Guggenheim-sopimuksen äänekäs vastarintaliike keräsi kiihtyvällä tahdilla joukkoja riveihinsä, kriittinen massa saavutettiin. Yhtäkkiä Guggenheim-puuhahenkilöt huomasivat olevansa yksin. Poliittinen tuki hankkeelle katosi. Taustalla kummitteli jytkyn, Suomen todellisen arabikevään, aave. Puolueet eivät voineet ottaa riskiä: kun budjetin rivien väleihinkin katoavista pienistä menoista höylätään pois roposia, joille olisi aivan oikeaa käyttöä, miljoonien tyhjästä nyhjäistyjen veroeurojen pumppaaminen hintavaan tuotemerkkiin olisi ollut poliittinen itsemurha. Suurimpien valtuustoryhmien riveissä luettiin Helsingin Sanomain teettämää tutkimusta kauhun vallassa. Se oli kaikkine virhemarginaaleineenkin täydellinen tyrmäys: 92 % kaupunkilaisista vastustaisi Guggenheimia, jos se jäisi veronmaksajien maksettavaksi.

    Isoista puolueista SDP oivalsi ensimmäisenä, ettei sen kannata edes uskollisuudesta Kokoomukselle ampua itseään päähän. Taitavina pelureina demarit sysäsivät kysymyksen asiantuntijoille ja jättivät sinivihreän enemmistön pallottelemaan palavalla pommilla keskenään.

    Vihreät sinnittelivät viimeiseen minuuttiin asti. Puolueessa oli vahvaa ristivetoa niin kuin aiemminkin VR:n makasiinien ja Musiikkitalon kohdalla, mutta loppujen lopuksi hanke ammuttiin alas. Kaupunginhallitus päätti äänin 8–7, ettei asiaa viedä valtuustokäsittelyyn, vaan haudataan jonnekin peruskallioon.

    Virallisen selityksen mukaan kaupunginjohtajan neuvottelema sopimus todettiin käyttökelvottomaksi ja siksi valtuustoryhmän vastarinta liian suureksi.

    Luonnollisestikaan oikeiston herrat ja rouvat eivät tätä uskoneet, sillä jokin ulkopuolinen syy sille on oltava, miksi muuten niin pragmaattiset teknokraattivihreät eivät kannattaneet maailmanhistorian parasta diiliä.

    Demarit puhuivat kokoomuslaiset ympäri likaisessa apulaiskaupunginjohtajapelissään. Siinäpä syy! Näin ainakin valittaa Risto Rautava. Kokoomuspomon kanssa rintamaan yhtyy Vihreiden Kimmo Helistö, jonka missio Vihreässä liitossa on olla aina eri mieltä kuin muu puolue. Hiukan samaa uumoillaan myös vastapuolella: Guggenheimia alusta asti kritisoinut Lehtiyhtymä ei mitenkään jarruttele emeritustyömarkkinajohtaja Johannes Koroman viherbashingia.

    Itkuvirret motiiveista ja kostoista ovat silti vain oire. Valtamediana par excellence Helsingin Sanomat ei ole voinut sulattaa kansalaisten oma-aloitteisuutta. Aktivismi on kivaa vain niin kauan kuin se on voimatonta. Kun se merkitsee siivoustalkoita siirtolapuutarhassa tai ulosmarssia pankin sivukonttorista.

    Kun kokonainen metropolialue äityy nimbyilemään, pääkirjoituksista ja kommenteista katoaa itsehillintä.

    Lehdessä ollaan hyvästä syystä huolissaan. Samoin Kansallisessa Kokoomuksessa. Toistasataa vuotta kestäneen demokratiakokeilun jälkeen suomalaiset ovat oppineet jotain kansalaisvaikuttamisesta. Kun se on tehty kerran, se voidaan tehdä uudelleen.

    Oululainen Kaleva-lehti, jota ei luulisi stadilaisen taidemuseohankkeen pätkääkään liikuttavan, toteaa taistolaisvihaa tihkuvassa solvauksessaan profeetallisesti:

    Arhinmäen ministerikauden muistettavimmaksi saavutukseksi saattaakin jäädä taidemuseo, jota ei rakennettu.

    Asia voi näet hyvinkin olla niin.

  • Kansanäänestys?

     

    Ilta-Sanomat uutisoi näyttävästi, että Timo Soinin lupsakka presidentinvaalikampanja oli liiankin leppoisa. Infamöösistä jytkystä on hämäräperäisen tutkimuksen mukaan haihtunut puolet. Oikeistojohtajien keskuudessa ovatkin puoluesihteerit jo läpsineet yläfemmoja. Kunnallisvaaleihin on kuukausitolkulla aikaa ja trendi on selvä: Kokoomus ja Keskusta purjehtivat navakassa myötätuulessa kohti vaalivoittoa eikä demareillakaan liene hätää. Kaikki pääsevät rohmuamaan itselleen osansa hajoavasta persukannatuksesta.

    Ja Vihreät – no, he tietävät joka tapauksessa kuittaavansa 2–3 prosenttiyksikön kannatusnousun Pekka Haaviston piikkiin, kävi mitä kävi.

    Muutamissa ryhmissä on siis vallalla ylimielistä, rahvasta täydellisesti halveksivaa ”vastajytkyn” henkeä. Oletetaan, että voidaan tehdä mitä huvittaa. Ainoa haastaja on hajoamassa omiin kriiseihinsä, joten mitäpä hätää tässä. Jos nyt vaikka jossain Loimaalla tai Sievissä menisikin karismaattisen kylänpäällikön imussa läpi valtuustosalillinen persuja, niin väliäkö tuolla. Kunhan Helsinki pysyy Kokoomuksella ja tämän kahdella kilpakosijalla, SDP:llä ja Vihreillä.

    Niin, Helsinki. Miksi aina puhutaan Helsingistä eikä vaikkapa Tuusniemestä tai Muoniosta, kyselevät suivaantuneet reunasuomalaiset. Katsotaan lukuja. Lappilaisen Muonion arvioidut verotulot ovat 7,5 miljoonaa euroa, pohjoissavolaisen Tuusniemen 6,9 miljoonaa. Helsingin verotulojen arvioidaan vuonna 2012 olevan yli 2,75 miljardia euroa. Yksi Helsinki siis vastaa karkeasti 370 Muoniota tai hiukan alle neljääsataa Tuusnientä. Kyllä, siitä on keskusteltava toistonkin uhalla.

    Pääkaupungilla on erityisenä vitsauksenaan se, että koko stadi on Kansallisen Kokoomuksen pysyvä läänitys. Sellaista kataklysmiä ei ole nähtykään, etteivätkö töölöläismummot rämpisi aamuyhdeksältä lähimmälle äänestyspaikalle raapustamaan kotitalousopettajan virheettömällä käsialallaan suosimansa kokoomusehdokkaan numeroa.

    Kaikkien muiden puolueiden täytyy sentään joka vaalikaudella ansaita äänestäjänsä uudelleen.

    Siksi on kiehtovaa, jos kohta iljettävää, seurata, millaisella kiireellä Helsingin kolmen suuren valtuustoryhmissä yritetään runnoa läpi galaktista huijausta, Katajanokan Guggenheim-museota. Aivan kuin oletettaisiin, että mikäli helsinkiläisiä viilataan linssiin jo kevättalvella, he eivät ehkä muista asiaa syksyllä.

    Muutamaan kertaan tässäkin blogissa esitellyssä taidegalleriassa on kyse hankkeesta, jonka pohjahinta on 180 miljoonaa euroa. Kustannukset tulevat ilman muuta paisumaan tästä, sen pitäisi olla sanomattakin selvää. Vai ovatko Guggenheim-lobbarit valmiit panttaamaan omat asunto-osakkeensa sen puolesta, ettei budjetti ylity?

    Projekti, joka jo itsessään on melko epäilyttävä, muuttuu keskellä taantumaa silkaksi ylimieliseksi ihmisvihaksi. Ei budjettia voi toisaalta leikata ja toisaalta räjäyttää. Tosin tämän huomaaminen on populismia eli väärin.

    Muutamat sarkasmiinsa tukehtuvat sinivihreät ovat pidelleet ketunhäntää kainalossa kysyessään, eikö juuri tällainen massiivirakentaminen olisi toivottua keynesiläistä, ”vasemmistolaista” elvytyspolitiikkaa. Heille on sanottava, että mikäli verorahoilla heidän mielestään on yhtäkkiä niin suotavaa tehdä interventioita markkinatalouteen, toimittakoon sittenkin suurimman hyödyn perusteella. Voidaan aivan aiheellisesti kysyä, olisiko Guggenheim edes elvytyssyistä kovinkaan korkealla julkisen kuluttamisen toivelistalla.

    Jos Helsingillä sattuisi olemaan 180 miljoonaa euroa ylimääräistä nyt ja epämääräisiä miljoonia jaettavaksi seuraavien 20 vuoden aikana kulttuurille, miksi se pitäisi työntää yhteen taloon ja sitä mielensä mukaan käyttävälle ulkomaiselle säätiölle? Yhä, jos puoletkaan koko potista – jota siis ei ole olemassa – käytettäisiin ihan oikeaan taiteentukemiseen Helsingissä, kaupunki ällistyttäisi jo muutamassa vuodessa koko maailmaa.

    Kuten sanottua, tolkutonta kiirehtimistä Guggenheim-hankkeessa pidetään yllä, koska projekti halutaan allekirjoittaa nyt – juuri kun kansalaiset ovat sokaistuneita presidentinvaaleista ja suopealla mielellä korruptoituneimpiakin poliitikkoja kohtaan. Mitä julkisempaa keskustelu on ja mitä lähemmäksi kunnallisvaaleja mennään, sitä enemmän myös demokraattisesti valitut luottamushenkilöt joutuvat pohtimaan omaa vastuutaan eli valtuustopaikkansa uusimista. Ja sehän ei olisi ollenkaan kivaa, siis painetaan kaasua.

    On kuitenkin olemassa vaikuttamisväylä, jolla voidaan varmasti estää hulluuden leviäminen: kunnallisaloite Helsingin kaupungille. Lyhyesti:

    Me allekirjoittaneet äänestysoikeutetut helsinkiläiset esitämme, että Helsingin kaupunginvaltuusto järjestää neuvoa-antavan kansanäänestyksen Guggenheim-museohankkeen toteuttamisesta verovaroin.

    Tarkemmin asiasta kerrotaan Pörrö Sahlbergin, viikkiläisen vihreän, sanoin hanketta varten perustetussa blogissa:

    Tavoitteena on kerätä 25 000 allekirjoitusta. Tavoite on pähkähullu ja realistinen, molempia samanaikaisesti. Uskon, että kuukaudessa on mahdollista kerätä tarpeeksi nimiä, jotta kunnallinen neuvoa-antava kansanäänestys on pakko ottaa käsittelyyn.

    Kysymys on lopultakin siitä, miten asiat halutaan hoitaa. On olemassa perinteinen, suomettunut konsensuspolitiikka, jossa valikoitujen eturyhmien edustajat sopivat keskenään asiat, pakottavat luottamushenkilöt ryhmäkurilla kannattamaan valmisteltua päätöstä ja välttävät viimeiseen asti julkista keskustelua. Tätä linjaa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén sekä yllättävän useat liberaalipoliitikot kannattavat.

    Mutta on myös olemassa länsimaisen, avoimuuteen ja vapaaseen mielipiteenvaihtoon perustuvan julkisen valmistelun tie, jossa äänestäjille ja täysivaltaisille kansalaisille aivan oikeasti perustellaan, miksi heidän myönteinen kantansa olisi välttämätön. Tätä puolta edustavia ihmisiä ovat mm. Berndt Arellin tapaiset kulttuurivaikuttajat nimitelleet milloin stalinisteiksi, milloin persujunteiksi.

    • Kansanäänestys Guggenheimista -sivun faniksi on suositeltavaa liittyä heti, vaikkei itse olisikaan helsinkiläinen. Riittää, että on Facebookissa. | Kansanäänestys Guggenheimista (Facebook)
    • Blogi aiheesta ohjeineen ja linkkeineen. | Kansanäänestys Guggenheimista (Blogspot)
    • Into-kustannuksen Guggenheim-pamfletti julkistetaan ma 30.1. klo 13.00 Pressiklubilla Helsingin päärautatieasemalla. | Guggenheimin varjossa
  • Guggenheimo


    Maailmanhistorian paras idea – Guggenheim Helsinkiin – on hienoisessa vastatuulessa. Muuten asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mutta valitettavasti jokainen itsenäiseen ajatteluun kykenevä kansalainen vastustaa sitä. Tai ainakin esittää vahvan epäilyksensä projektin toteutukseen niillä ehdoilla, joilla se on kaupunkilaisille haluttu myydä.

    Kritiikki puolestaan haavoittaa kuolettavasti pientä, hieman vainoharhaista väestönosaa.

    Suomessa, näet, on koko joukko kaksijalkaisia, joiden sisäinen almanakka jäi vuoteen 1986 – siihen maailmaan, jossa jokaisen on valittava joukkonsa Neuvostoliiton ja vapauden välillä. He tietenkin ovat lännen puolella. Heidän henkisessä horisontissaan David Hasselhoff ei koskaan ehtinyt laulaa ”I’ve been looking for a freedomia” sortuvan Berliinin muurin laella.

    Tautia on sikäli vaikea itsediagnosoida, koska eräs sen sinnikkäimmistä oireista on vilpitön usko siihen, että on itse yksin tulevaisuuden airut. Vuodesta 2012 katsottuna 80-lukulaisten pakkomielteinen futurismi näyttää tutulta, jos kohta hiukan retrolta, mikä mitä ilmeisimmin johtuu siitä, että valmistautuessaan ikuisesti koittamattomaan tulevaisuuteen he tulivat luoneeksi nykyajan.

    Nyt enää he – tai oikeammin heidän mielikuvituksessaan elävät kulttuuritaistolaiset – pitävät yllä Neuvosto-Helsinkiä. Laila Snellmanille, Saska Saarikoskelle  tai Eeropekka Rislakille Happoradion sietämätön renkutus ”Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan” ei ole ironinen viittaus vuosituhannen vaihteen sinipunavihreään festarikansaan, vaan itäsaksalaisten agenttien aivan autenttinen yritys soluttautua heidän töölöläisiin kulttuuriyhdistyksiinsä.

    Ehkä kaupungin kokeminen pelkästään taksissa istumalla rajoittaa liikaa näköaloja.

    Mutta viis välittäkäämme heistä – tässä kooste uusimmista Guggis-kuulumisista:

  • G

    Jami tutki raha-asioitaan verkkopankissa. Klikkaukset eivät olleet suotuisat. Tili oli ylittynyt ja ensimmäinen huomautusmaksu oli jo veloitettu. Opintolainan lyhennykseen raha oli riittänyt, mutta muilta osin tilanne vaikutti lohduttomalta. Puhelinoperaattorin karhukirje pölyttyi pöydällä. Seuraava kirje olisi jo perintätoimistolta.

    Siinä maha missä painitaan: puhelin pärähti soimaan.

    – Hei, täällä on Irjakaarina Kaskiahde Sanoma Magazines Finlandista, päivää, sanoi ääni.

    Saatanan puhelinmyyjät, miksi ne eivät koskaan selvitä asiakkaittensa verotietoja? Ymmärtäisivät soittaa vain maksukykyisille.

    – Me olemme tilanneet sinulle Aku Ankan, ääni jatkoi.

    Me? Tilanneet? Aku Ankan? Tokihan Jami mieluusti luki Aku Ankkaa. Hän oli lapsena ollut kateellinen kavereilleen, joille Aku oli kannettu kotiin. Mutta se oli ollut liian kallis silloin, ja se oli liian kallis yhä. Eikä itse asiassa likikään välttämätön osa elämää.

    – Anteeksi, kuka tilasi?

    – Me täällä tilasimme sinun puolestasi. Saat Aku Ankan tästä lähtien joka keskiviikko.

    – Seeelvä… Mistä tässä on kysymys?

    – Me olemme tutkineet asiaa. Aku Ankka on tunnettu hahmo kaikkialla maailmassa ja suosituin sarjakuvajulkaisu Suomessa. Tiedämme, että ystäväsi varmaankin arvostaisivat sinua enemmän, jos voisivat vieraillessaan luonasi lukea aina uusimman Aku Ankan.

    – Öö? Okei?

    – Toivotamme sinulle iloisia lukuhetkiä! Hei, hei!

    Puhelu katkesi. Nähtävästi Irjakaarinalla oli kiire soitella myös toisille ihmisille.

    Kolme päivää myöhemmin Jami sai kirjeen Aku Ankan kustantajalta. Hän avasi kuoren uteliaana.

    ”Hyvä asiakkaamme”, kirje alkoi. ”Kiitämme tilauksestanne. Aku Ankan tavallinen vuositilaushinta on 95 euroa, mutta ymmärtänette, että tässä tapauksessa joudumme vaatimaan Teiltä 250 euron vuosimaksun. Tilaus on voimassa 20 vuotta eikä sitä voi perua. Ensimmäisten viiden vuoden maksu suoritetaan etukäteen.”

    The Guggenheim Helsinki would demonstrate a heliotropic quality that makes it responsive to the unique light and seasonal conditions of the Nordic region.

    Gutenbergin galaksissa kellään ei ole kivaa ja erityisesti Jorma Janne Gallen-Kallela-Sirénillä on kurjaa. Se näkyy kauas. Maineikas esi-isä pyörii kumpujen kätkössä, kun etäisesti samanniminen perillinen rypee tuntemattomuudessa. Isovaarin lähin partneri oli marsalkka Mannerheim, Jannen paras ystävä on newyorkilainen luomuviljelijä Osmo Rauhala.

    Janne Sirén johtaa Helsingin taidemuseota. Hänellä on hallussaan Suomen vaikuttavimpiin kuuluva kokoelma, muttei sanottavammin näyttelytiloja. Taidemuseo on levittäytynyt Helsinkiin yhtä elegantisti kuin kaupunginkirjasto: hiukan sinne ja tänne. Käyntikortissa voi olla mairitteleva titteli, mutta missä kelpaisi vieraita kestitä?

    Osmo Rauhala still manages his family’s farm, and many of his paintings and videos deal with nature and its relationship to civilization.

    Taidemuseolle on toki kaavailtu uusia tiloja, mutta…

    Ei pidä aliarvioida tuttavaverkostoja. GKS:n kaveri ”Kisu” Ehrnroothin valinta The Solomon R. Guggenheim Foundationin johtokuntaan avasi portin, jonka kautta amerikkalaissäätiölle selvisi mahdollisuus siirtää pieleen mennyt Vilna-hanke vauraalle ja itsetunto-ongelmaiselle pohjoismaalle. Hankkeella on sitäkin enemmän kiire, kun muistetaan Abu Dhabiin kirjaimellisesti povatun jättiläismenestyksen olevan ”luovalla tauolla”, jossa mikään muu ei edisty kuin Guggenheim-brändin alamäki.

    Mannerheimista Guggenheimiin! Säätiön suomalaisjäsenen kautta Helsingin taidemuseon johtaja heitti täkynsä koukkuineen kaupungin päättäjille. Pelissä oli paljon. GKS saisi kukaties ihan oikean jättiläismuseon egonsa loppusijoituspaikaksi, ikuisten rahoitushuoliensa kanssa painiva säätiö saisi miljoonia vastikkeettomia dollareita ja Helsingin kaupunki saisi laskun.

    Pakko. Yrittää.

    Helsingin päättäjiä on toistakymmentä vuotta pehmitetty puheilla jokseenkin kuvitteellisesta ”kansainvälisestä metropolikilpailusta”, jossa jokin arvoituksellinen taho jakaa pisteitä sen mukaan, kuinka isoja taloja kussakin kylässä on. Ja Guggenheimiin liittyy aina isous.

    Apaja oli siis otollinen.

    Myönteistä päätöstä auttaa isojen kavereiden tuki. Itse pirukaan ei tiedä, miksi suomalainen bisneseliitti haluaa Guggenheimin, mutta se tosiaan himoitsee sitä. Ehkä siksi, koska museota hallinnoiva säätiö on eräänlainen miljonääriklubi?

    Yhtä kaikki, pienemmissäkin kaupungeissa kokoomusvaikuttajien kuolaneritys käynnistyy refleksien nopeudesta riippuen sekuntien kuluessa siitä, kun teollisuusjohtajat vihjaavat olevansa jonkin idean kannattajia – koski se sitten uuden ydinvoimalan rakentamista, taidemuseon ostamista tai pään työntämistä hydrauliseen puristimeen. Reaalikapitalismissahan ei niin suurta julkista menoerää ole keksittykään, etteikö se kelpaisi elinkeinoelämälle. Paitsi jos kyseessä on tuloerojen tasaaminen. Se olisi veronmaksajien rahojen holtitonta tuhlaamista.

    Ja tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa, ettei pääomatuloista kanneta kunnallisveroa. Siis sitä rahaa, jolla Guggenheim aiotaan maksaa.

    Itse asiassa lopuistakin veroista pitäisi päästä eroon, ehdottaa Kansallinen Kokoomus. Kuningaspuolueen masinoimassa vallankumouksen takaisinkelauksessa päästään pian veroista pysyvästi vapautettujen säätyjen luomiseen.

    Vauhtisokeudessaan kaupunginisät ja museokauppiaat eivät vaivautuneet edes tiedustelemaan valtiovallan halua päästä jakamaan kustannuksia. Tietenkin valtioneuvosto avaa rahahanat, onhan hankkeessa mainittu innovaatio. Onhan? Katalaksi onneksi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei kuitenkaan anna rahaa. Mistäpä antaisi, kun lompsa on tyhjä. Ketään yllättämättä kokoomuslainen elinkeinoministeri Jyri Häkämies yrittää silti yhä tunkea kymmenien miljoonien menoerää takaisin Arhinmäelle kulttuuribudjettia nakertamaan.

    Ehkä Kokoomuksen ideana onkin vain lakkauttaa suomalainen kulttuuri.

    The city would be responsible for funding and overseeing the development and construction of the museum, possibly with support from the Finnish government, foundations, corporate donors, and private citizens. The city would also provide or secure the museum’s operational funding. The Guggenheim would have no financial obligations with respect to the design, development, construction, or operation of the museum.

    Yksimielisessä rintamassa muun työnantajaleirin mukana täysin rajoittamatonta museotuhlausta liputtaa Helsingin Sanomat. Pääkirjoitustasolla lehti ottaa kipakan kannan. Guggenheim on pantava alkuun ennen kuin demokratia alkaa vaikuttaa päätöksentekoon:

    Tämä vuosi on kunnallisvaalivuosi, ja mitä lähemmäs vaaleja mennään, sitä vaikeammaksi tällaisen investointipäätöksen tekeminen käy. Päätöksen siirtäminen vaalien yli merkitsisi taas asian viivästymistä ainakin vuodella. Mikään uusi asiahan Guggenheim-hanke ei ole, sillä se julkistettiin lähes tasan vuosi sitten. Olisi onnetonta, jos tällainen mahdollisuus jätettäisiin käyttämättä.

    Kokonainen vuosi! Ihmisikä!

    Todellisuudessa asiasta ei tietenkään ole keskusteltu, koska kaikki ovat odottaneet nyt saatua selontekoa. Eli Guggenheim-säätiön mainosta, jonka se härskisti teetti asiakkaansa rahoilla.

    Helsingin Sanomat tiedusteli myös viisastelijoiden kerholta, HS-raadilta, mitä he tuumivat ajatuksesta. Päätoimittajan harmiksi enemmistö oli vastaan, mutta sentään 39 % raatilaisista kannatti museon rakennuttamista.

    Vai kannattiko sittenkään? Vastauksista selviää, että monilla kyllä-puolueenkin jäsenillä on puolustavalle mielipiteelleen tiukemmat täsmennysvaatimukset ja reunaehdot kuin useimmilla vastustajilla.

    Mari K. Niemi:

    Jos Helsinki on keskeinen maksaja, millaisesta taide- ja kulttuuritoiminnasta rahat ovat pois?

    Paula Tuovinen:

    Jos venäläisille myönnetään viisumivapaus. Jos muun kulttuuritoiminnan rahoitus ei vähene. Jos hankkeelle saadaan yksityistä rahoitusta. Jos rakennuksen suunnittelussa otetaan huomioon monitaiteisuus.

    Matti Kalliokoski:

    Jos laskelmat osoittautuvat riittävän realistiksi ja yksityisiä rahoittajia löytyy.

    Claes Andersson:

    Rahoitus pitää järjestää niin, ettei se kavenna muita julkisia palveluja kaupungissa.

    Aku Louhimies:

    Yksityisellä rahoituksella.

    Katja Tukiainen:

    Taiteilijana olen kiinnostunut uusista mahdollisuuksista ja tottunut ottamaan riskejä, mutta kysymys Guggenheimin rahoituksesta saa minut toivomaan että olisin taloustieteilijä.

    Maria Pettersson:

    […] Gukkis ei saa olla pois muista suurista kulttuurihankkeista, kuten keskustakirjastosta (jonka muuten voisi sijoittaa uuden taidemuseon yhteyteen).

    Seppo Zetterberg:

    Ei lisämuseo pahitteeksi ole, kunhan sen varjolla ei kuristeta muita museoita. Suomessa museot ovat valitettavasti harmaita varpusia, joille kulttuuritahdon osoituksena järjestetään pakollista talviruokintaa, mutta muuten ne joutuvat elämään omaa hiljaista elämäänsä. Jos Guggenheim-mantra puhkeaa vuosikymmenen lopulla täyteen kukoistukseensa, se saattaa jättää yhä enemmän vaille huomiota Suomen muun, niukkuudessa elävän mutta tärkeän museolaitoksen.

    Riiko Sakkinen:

    Taiteilijana iloitsen uudesta museosta, mutta antikapitalistina näen sen dystooppisena. Vastustan julkisen palvelun eli Helsingin taidemuseon yksityistämistä.

    [iframe width=”100%” height=”166″ src=”http://w.soundcloud.com/player/?url=http%3A%2F%2Fapi.soundcloud.com%2Ftracks%2F33707605&show_artwork=true”]

    Kokoomuslaisten ohella vihreä tuki ajatukselle on ollut alusta asti selvä. Talousliberalistisen estetiikkapuolueen inho Kekkosta, 70-lukua ja agraari-Suomea kohtaan ulottuu henkisten rakenteiden ohella fyysisiin. Jos se on vanhaa, se pitää purkaa.

    Ei mikään sattuma, että Helsingin Vihreiden puheenjohtaja toivoo ”valtakunnan paraatipaikan” somistamista suunnilleen millä tahansa, kunhan siihen liittyy wow ja design. Vihreää näet ahdistaa outo käänteisnationalismi, joka sykkii vahvana kuin perussuomalaisen homofobia. Vaikka ulkomaalaisvieras ei ole sitä sanonut ääneen, katseen suunta on sen aina kavaltanut: Kanavaterminaali on niin blasé. Kohta ei enää uskalla käydä edes Barcelonassa – ties vaikka ilkkuisivat helsinkiläiselle maalaisserkulle.

    Vihreällä valtuustoryhmällä onkin Helsingin Sanomain tapaan tulenpalava hoppu. Ville Ylikahri pelännee eniten, että valtuutetut saisivat päättää asiasta faktojen, ei sokean innostuksen pohjalta. Punavihreästä marginaalista kumpuavat arvostelevat puheenvuorot sivuutetaan. Jopa Osmo Soininvaaran varoittelut vaikuttavat kaikuvan kuuroille korville. Noloa nillittämistä ties mistä peruspalveluista. Jätetään vaikka joku liikenneympyrä rakentamatta.

    Konversio hipeistä jupeiksi kiihtyy.

    There would be no plastic bags available for customers purchasing items at the store.

    Guggenheim-projekti huokuu uutta kulttuuripoliittista paradigmaa, jonka mukaan keskittämällä paljon jännää yhteen paikkaan se tulee maagisesti säteilemään ympärilleen luovuutta. Ajatus on tietenkin saatu talouspolitiikasta, jossa uskotaan suurten tuloerojen luovan vaurautta: kuvitellaan, että keventämällä äveriäimpien ihmisten sekä yritysten verotusta luodaan rikkauskeskittymiä, joista hyvinvointi jollain tieteiskirjallisuudessa keksityllä tempulla valuu ympäristöönsä.

    Toisin sanoen panemalla kaikki Helsingin taidemäärärahat yhteen huippumuseoon koko Uusimaa ja lopulta Suomi muuttuu Guggenheim-säätiön kuratoimaksi kulttuurionnelaksi.

    Toki – joku saattaisi ehkä haksahtaa ajattelemaan, että jakamalla puoletkin kaavaillusta Guggenheim-panostuksesta taiteentekijöille suomalainen kulttuuriosaaminen saisi ihmiskunnan historian suurimman sähköstartin ja itse asiassa tekisi Suomesta koko maailman ihaileman taidesuurvallan. Mutta koska se on väärää ajattelua, sosialismia, siitä on vaiettava.

    There is a small antiglobal faction in Finland that considers large international companies “imperialistic.”

    Ymmärrettävästi kenenkään pyytämättä ja kaikille yllätyksenä pöydälle kannettu hanke on herättänyt kiivasta keskustelua. Taiteilija Silja Rantanen teilasi projektin valmistelun Ykkösen aamu-tv:ssä ja heti perään kirjailija Kalle Isokallio sanoi samat sanat Jälkiviisaissa ja höysti kommenttiaan Iltalehden kolumnillaan.

    Taidemaailman kannatus ylikansalliselle franchiselle on ylipäänsä ollut rajallista. Guggenheimilla on kova maine, muttei välttämättä toivotunlainen. Useat pieleen menneet laajentumishankkeet ja lukuisat taloudelliset väärinkäytökset eivät luo kuvaa niinkään dynaamisesta taideorganisaatiosta kuin markkinoita kahmivasta, aggressiivisesta liikeyrityksestä. Taidekriitikko Otso Kantokorven ynseys Guggenheimia kohtaan on suorastaan eeppistä, mutta nuivia puheenvuoroja on esitetty muuallakin.

    The permanent collection of the Guggenheim Foundation will not form a centerpiece of the new museum.

    Kiasmassa hankkeella ei ole liikaa ystäviä. Vaikka esitettyä tulokasta ei suorastaan torpata, museojohtaja Pirkko Siitarin blogimerkintä sisältää vahvoja varauksia:

    Kiasman näkökulmasta hanke tulisi toteuttaa niin, ettei se entisestään kavenna Kiasman tai alan muiden toimijoiden jo pienentyneitä määrärahoja. Jos museohankkeen käynnistäminen kuitenkin tarkoittaisi toimintakykyisten kulttuuri-instituutioiden aseman heikentämistä ja rahoituksen leikkaamista, kaventaa se merkittävästi suomalaista taidekenttää ja vaarantaa monimuotoisen taidetarjonnan.

    Kulttuurineuvos Tuula Arkio, entinen Valtion taidemuseon ylijohtaja, pitää laskelmaa tolkuttomana, ylimielisenä ja jopa hiukan moraalittomana:

    Jos valtio lähtee mukaan, on rahojen tultava matkailu- tai elinkeinomomentilta. En voi mitenkään pitää eettisesti hyväksyttävänä, jos rahoitus viedään olemassa olevilta kulttuurilaitoksilta, joiden resursseja jatkuvasti supistetaan.

    Hanna Ojamo Suomen Taiteilijaseurasta tyrmää Guggenheimin suoraan:

    Tämä on jopa taiteen kentällä ymmärretty väärin: uusi Guggenheim ei korvaa vanhan kaupungin taidemuseon toimintoja, vaan hajottaa ne kahtaalle ottaen sen näyttelytoiminnan ja projektit, mutta siirtäen tärkeän funktion, kokoelmat ja niiden esittämisen, muualle. Missään 187-sivuisen raportin sivuilla ei sanota, että kokoelmia esitettäisiin Guggenheimin katon alla.

    Hiukan jäsennellymmin Ojamo ja taiteilijaseuralaiset ottavat kantaa Helsingin Sanomain mielipidekirjoituksessaan:

    Ajatus siitä, että kuvataiteilijat tarvitsisivat Guggenheim-museota kehittyäkseen, on typerryttävä. Ammatissa aktiivisesti toimivat, erityisesti nuoret suomalaiset kuvataiteilijat ovat jo kansainvälisiä.

    Of course, a Guggenheim Helsinki would raise the profile of the city, bolster tourism, and create jobs, among numerous other benefits.

    Vaikka taidemuseo – tai tässä tapauksessa pelkät kuoret – on kulttuurihanke, museota on myyty kansalaisille ennen kaikkea investointina, josta koituu mittavia kansantaloudellisia hyötyjä. Jopa siinä mitassa, että kaupungin suorastaan kannattaa ottaa lisävelkaa kaksin käsin. Esitystä pitää siis tarkastella samalta pohjalta.

    Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti, VTT Jenni Pääkkönen lyttää nämä oletukset blogissaan sekä Taloussanomien haastattelussa: luvut eivät kestä tarkastelua. Kyseessä on totaalinen uhkayritys, jossa riskit on jaettu hiukan epäsymmetrisesti: kaupunki 100 %, Guggenheim-säätiö 0 %.

    Tällainen ”heads I win tails you lose” -skenaariohan on tullut ikävä kyllä tutuksi pankkiirien bonuksista, joissa voitot jaetaan pankkiireille ja tappiot veronmaksajille.

    Yhden nauloista arkkuun naputtelee Taloussanomien Risto Pennanen. Hän esittää kolumnissaan suorasanaisesti, ettei Helsingin kassan tyhjentäminen Guggenheim-unelmiin itse asiassa edistä metropoliajattelua lainkaan. Espoolaisia voi olla vaikea houkutella maksamaan Katajanokalle rakennettavan parisataamiljoonaisen taidegallerian kulunkeja:

    Tässä tilanteessa luulisi, että fuusiohaluinen Helsinki laittaisi oman taloutensa kuntoon ennen kuin se alkaa kosiskella väkipakolla naapureita. Kannattamattomalta näyttävä Guggenheim-hanke tuskin lisää Espoon fuusiohalua, vaikka myönnettäköön, että 200 miljoonan hanke ei sentään millään muotoa ratkaise fuusiokysymystä.

    Yllättävää tukea taiteilijat ja palveluistaan huolestuneet kaupunkilaiset saavat kaikkien talousviisaiden ja hallitusammattilaisten äidiltä, Sirkka Hämäläiseltä, joka toteaa MTV3:lle kylmästi:

    Jos se on niin kannattavaa bisneksenä kun on sanottu, niin eiköhän silloin pitäisi löytyä yksityisestä sektorista siihen rahoitustakin.

    Mutta huoli pois! Tahattoman koomisista itsenäisyyspäivän vastaanoton mekoistaan tunnetuksi tullut Marko Ahtisaaren vaimo sentään lupaa lahjoittaa tuhat euroa museon perustamiseen.

    On the other side, it might be possible to reduce the funding gap by adopting a tighter policy on personnel and exhibition costs.

    Joka tapauksessa kaupungin johto vaikuttaa olevan valmis kävelemään kansalaismielipiteen yli, koska ”tämä tilaisuus ei toistu” ja villin huhun mukaan jokin toinen yhtä pahasti Guggenheimin edessä suomettunut henkisten kääpiöiden valtakunta haluaisi projektin omakseen.

    Keskellä säästöbudjettia ja kutistuvaa taloutta satojenmiljoonien satsaaminen fiilispohjalta pilvilinnaan kuvastaa ääretöntä ylimielisyyttä ja äänestäjien halveksuntaa. Valitettavasti Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n omahyväisyyttä ei voi mikään naarmuttaa. Paitsi demokratian ääni, onhan kunnallisvaalivuosi. Perussuomalaiset teroittavat jo hampaitaan tietäen, että jokainen suljettu kirjasto, koulu ja terveysasema tarkoittaa heille viittä valtuutettua lisää.

    Vallankin, jos ja kun asia viedään läpi ilman minkäänlaista käsittelyä parissa viikossa.

    Helsingin ja helsinkiläisten kannalta prosessista koituu pelkästään huonoja seurauksia. Sopimus valmistellaan kiireellä ja allekirjoitettaneen helmikuussa, jonka jälkeen lisenssimaksut alkavat virrata viivytyksettä Atlantin taakse. Ankara sopimussakko estää prosessin keskeyttämisen. Ja kaiken kukkuraksi syksyn vaalien jälkeen kaupunkia hallitsevat kansallismieliset ultrakonservatiivit, joille guggenheimilaiset ihan vapaaehtoisesti tarjoilevat jytkyn.

    Miksi?

    Koska Janne Gallen-Kallela-Sirénillä oli tylsää Gutenbergin galaksissa ja Jussi Pajusella tarve päteä.

    Tekstiä varten haalittuja linkkejä jokaisen luettavaksi

    Lisäyksiä:

  • Meitä hallitaan

    Toisinaan syntyy keskustelua siitä, kuinka meitä tulisi hallita. Suomessa mielipiteet polarisoituvat sen mukaan, kannattaako ylimmän vallan haltijaksi eduskuntaa vai presidenttiä.

    Parlamentaristien mukaan vahvoilla valtaoikeuksilla varustettu presidentti on uhka demokratialle, koska hänellä on kuusivuotinen vaalikausi ja koska hän ei vastaa teoistaan kellekään. Sillä ainahan meillä on jos.

    Jos vaikka presidentti päättää toimia eduskunnan tahdon vastaisesti? Jos presidentti tulee hulluksi? Jos presidentti ei ole kiva?

    Sinänsä demokratian ei pitäisi olla ongelmissaan presidentinkään kanssa, onhan hänet valittu suoralla kansanvaalilla. Kävellessään parlamentin yli presidentti siis tekee sen täsmälleen saman kansan puolesta, joka myös kansanedustajat valitsee. Ehkä valitus pitkästä vaalikaudesta tarkoittaa ennen kaikkea, että presidentti ei edusta kansankunnan tämänhetkistä mielipidettä?

    Vakavampi ongelma parlamentaristien mukaan on presidentin vastaamattomuus. Pääministeri sentään joutuu vastaamaan eduskunnalle, presidentti ei vastaa kuin Jumalalle ja itselleen. Tätä pidetään laajoissa kansalaispiireissä taantumuksellisena.

    Ja siinä tavoitetaan villakoiran ydin.

    Suomi jää jälkeen! Parlamentaristien keskeinen motiivi presidenttiongelmassa on häpeä. Asiassa on vahva G-lataus. G siis tarkoittaen Guggenheimia eli ”mitä ne ajattelevat meistä siellä ulkomailla”. Toimittajat vihjailevat, että Euroopan unionissa nauretaan, kun on katettava kaksi lautasta. VOIKO TÄTÄ IHMINEN KESTÄÄ? Niinpä Suomeen ajetaan pääministerivetoista järjestelmää hiukan samoilla perusteilla kuin Helsinkiin suunnitellaan Guggenheimin taidemuseota: sen ajatellaan vievän Suomea kohti tarkemmin määrittelemättömiä ”länsimaita”, nostavan Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

    Erityisesti parlamentarismin ja Guggenheim-museon toivotaan poistavan kulttuuristamme ummehtuneet 70-lukulaiset jäänteet – joita kukaan ei ole omin silmin nähnyt, mutta joista tuolla kymmenluvulla opiskelleet oikeisto- ja keskustaveteraanit ovat jokaiselle kuuntelijalle aina valmiita luennoimaan. Ei siis sattumaa, että vahvaa pääministeriä ja Guggenheimia lobbaavat erityisesti Vihreät De Gröna, joiden olemassaolo perustuu suomettumisen vastustamiseen.

    Vihreää presidenttikritiikkiä ei silti pidä tykkänään tuomita pelkäksi museoiduksi kekkoskauhuksi. Suomalainen järjestelmä on luotu Topeliuksen Välskärin kertomusten maailmaan – se olettaa eduskunnan koostuvan herroista, säätyläisistä, jotka kuppaavat talonpoikia ja joita vastaan kansalla on vain yksi liittolainen: kuningas.

    Idea on tuotu antiikin Roomasta, jossa ”tasavalta” oli ylhäissyntyisten patriisien hallussa ja jossa enemmistön halpasäätyiset plebeijit halusivat luoda tälle saneluvallalle vastapainon, kansantribuunin, jolla oli veto-oikeus senaatin päätöksiin.

    Maassa, jossa julkinen valta takaa kaikille ilmaiset tai vähintään edulliset palvelut äitiyspakkauksesta aina korkeimpaan akateemiseen koulutukseen asti, tämä asenne on päätön. Eduskunta koostuu kaikesta pahasta puheesta huolimatta normikansasta: ilman omaa ahkeruutta vallankahvaan ei pääse rikkainkaan perintömiljonääri. Vaaditaan ansioita, joita ei mitata rahassa. Mainonta on aina kallista, mutta ei saavuttamattomissa. 10-vuotias Corolla on kalliimpi kuin läpimenoon riittävä kampanjabudjetti.

    Lisäksi on muistettava, että ääniä ei voi ostaa. Muutenhan Kokoomuksella olisi sataprosenttinen mandaatti myydä hellimänsä isänmaa Yhdysvaltain sotateollisuudelle.

    Siksipä, jos ja kun presidentin valtaa halutaan rajoittaa, se pitäisi perustella tarpeella vahvistaa kansalaisten luottamusta eduskuntaan. Tarpeella saada tylsämielinen kansa uskomaan, ettei sen omista riveistä koottu parlamentti tee vapaista talonpojista maaorjia. Että on itse asiassa hiukan nurinkurista äänestyttää samoilla kansalaisilla lainsäätäjä ja sen vartija.

    Eduskunta itse ei ole suoraan syyllinen alennustilaan. Se heijastelee kansan tahtoa. Parlamentarismin vahvin vastalause on 39-henkinen perussuomalaisryhmä, joka yksimielisesti kannattaa vahvaa presidenttiä, joka näyttäisi herroille – toisin sanoen heille itselleen – kaapin paikan.

    Jonkun pitäisi kertoa Perussuomalaisille kansanedustajille, ettei heitä ole äänestetty eduskuntaan vastustamaan omaa valtaansa.

  • Hyödyn aikakausi

    Hyöty.

    Idiootit meuhkaavat netissä, huoltoasemilla ja kalliimpienkin kaljahanojen äärellä siitä.

    ”Mitä hyötyä meille on pakkoruotsista?” he tivaavat maailmankaikkeudelta. ”Mitä hyötyä meille on lukutaidottomasta maahanmuuttajasta?”

    Eivät he koskaan nojaa hyvinvoinnin pullistamia poskilihojaan pöydän hakkaamisesta kovettuneisiin kämmeniinsä ja kysy, onko mistään muustakaan mitään hyötyä, koska vastaus saattaisi altistaa heidät entistäkin nopeammalle itsemurhalle.

    Mitä hyötyä meille on Hommaforumista? Onko Perussuomalaiset rp. ollut koko olemassaolonsa aikana millään muotoa hyödyllinen järjestö? Onko selkäytimeen asti upotettu kyky purkaa, puhdistaa ja koota 7.62 RK 62 osoittautunut hyödyllisemmäksi taidoksi kuin – sanokaamme – ruotsin epäsäännöllisten verbien kertaaminen?

    Mitä hittoa hyödyllä edes tarkoitetaan? Teollisia työpaikkoja, mobiilipeli-innovaatioita, pidentynyttä elinikää? Valaistumista?

    Hyöty on vaarallinen käsite. Se on argumenttien neutronipommi, joka tuhoaa käyttäjänsä, mutta jättää väittelyn ehjäksi. Eikä auta, vaikka kuinka olettaisi olevansa hyvien puolella pahoja vastaan.

    Kulta-Katriinaa omasta halustaan ABC-asemilla ryystävät fundamentalistisuomalaiset ovat äänekkäitä, mutta kaikeksi onneksi heitä ei kuunnella loppuun asti. ”Lopetetaan kaikki hyödytön” on napakka puolueohjelma, mutta valitettavasti kuolemaksi koko yhteiskunnalle.

    Mutta he eivät ole ainoita hyötyretoriikan käyttäjiä.

    Toisenlaiset idiootit eivät meuhkaa – kotona opittujen käytöstapojensa ansiosta he osaavat aiheuttaa hyödyn nimissä vahinkoa lähimmäiselleen hillitymmin äänenpainoin. Jos he olisivat kulmabaarissa tai huoltoasemalla, he olisivat siellä vain ironisesti. He pääsevät sanomalehteen muuallekin kuin katugallupiin, tekstiviestipalstalle tai rikossähkeisiin.

    Sanomalehdessä he sanovat näin:

    Vaikka selvitys ei johtaisikaan Guggenheim-museon toteuttamiseen, sen sisältöä voidaan käyttää suomalaisen museokentän kehittämiseen.

    Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén

    Helsinki saisi kuvataiteesta nostetta ja kansainvälistä näkyvyyttä. Bilbaon museolla on ollut huomattava merkitys kaupungin taloudelle ja kehitykselle.

    Ylipormestari Jussi Pajunen

    Yleisesti hyväksytty käsitys on, että kulttuurikohteilla on suuri myönteinen vaikutus myös kansakuntien taloudelliselle kasvulle edellyttäen, että kohteet syntyvät osana kokonaisvaltaista kehityssuunnitelmaa.

    Ylipormestari Jussi Pajunen

    Äkkiseltään en näe ongelmallisena tilojen, näyttelytoiminnan ja näyttelyhallinnon yhdistämistä.

    Helsingin taidemuseon johtokunnan puheenjohtaja Veikko Halmetoja (vihr.)

    Se on sekä vientihanke, mutta myöskin tuo Suomelle hirveän paljon. Minä luulen, että tämä tukee suomalaisia taiteilijoita ja antaa heille suuria uusia mahdollisuuksia.

    Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson

    Sillä on ainutlaatuiset edellytykset auttaa meitä näkemään miten paljon merkittävämpi osa aikamme taiteella voi olla tulevaisuudessamme

    Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen

    Helsinkiin halutaan Guggenheim-säätiön omistama ja hallinnoima taidemuseo. Ei siksi, että siellä on taidetta, vaan siksi, koska se olisi kaikkia hyödyttävä  hanke.

    Bilbaon kovia kokenut biskajalaiskaupunki on ahkerasti esillä hankkeen kaunopuheisten puuhahenkilöiden lausunnoissa. Keskustelun outona taustaoletuksena on, että Helsinki on taantuva raskaan telakka- ja konepajateollisuuden kaupunki, joka kärsii muuttotappiosta ja jonka voi pelastaa vain ylikansallinen taide-elämyskeskus, kansainvälisesti tunnetulla Guggenheim-brändillä silattu McTaidemuseo.

    Etunenässään vanhat taistelutoverit Janne Gallen-Kallela-Sirén ja Berndt Arell – muistamme heidät Teemu Mäen avoimesta kirjeestä ”kolmen koplalle” – Suomen johtavat kulttuuriylimykset puhuvat taiteesta ja tarkoittavat franchise-yritystä.

    ”Lisää taidetta, hienoa!” on argumentti, jota ei ole sanottu kovinkaan pontevasti kaiken hyötypuheen keskellä. Ehkä se johtuu siitä, että Guggenheimin takia joudutaan uhraamaan Helsingin kaupungin oma taidemuseo. (Ainakin aluksi. Toivottavasti edes Helsingin taidemuseon nykyinen johtaja on huomannut pedata itselleen paikan uuden supermuseon johtokunnassa – siis jahka nämä kaupungilta vastikkeetta saadut pari miljoonaa on juotu.)

    Hyöty on suomalaista keskustelua kalvava syöpä. Kulttuuriuutisissa ei puhuta taiteesta, sen miljoonista merkityksistä tai sen yksilöllisestä kokemisesta. Ei, taide pitää perustella jollakin, joka näyttää uudelta Nokialta. Faktoista viis, kunhan sille voidaan laskea numeraalinen arvo.

    Käsittämättömän kallis Musiikkitalo runnottiin nykyiselle paikalleen sillä verukkeella, että se tarjoaa harjoitus- ja esiintymistiloja muillekin kuin Rso:lle tai Helsingin kaupunginorkesterille; että siitä tulee ”kansalaisfoorumi”, eräänlainen tosielämän Facebook, jossa jäyhät ugrit spontaanisti käyskentelevät lattemukit kädessään verkostoitumassa lähimmäiseensä Sibiksen opiskelijaryhmien jazzatessa lupsakasti taustalla. Tämä sitten nostaisi Helsingin kulttuurikaupunkien joukkoon ja auttaisi vaikkapa rekrytoimaan ulkomaisia huippuosaajia suomalaisyrityksiin.

    Viimeistään tällaisten visioiden kohdalla sinnikkäinkin konserttitilojen ystävä joutuu tekemään hartiavoimin töitä, jottei yhtyisi huoltoasemien miesten kiroilevaan huutokuoroon.

    Guggenheim-museo ei toki tule kohtaamaan mitään vastustusta. Mikäli kaupungin lahjoittamat miljoonat riittävät vakuuttamaan G-miehet, museo rakennetaan. Se kohoaa Katajanokalle tai Töölönlahdelle, muttei minnekään muualle. Rakennuksen maksaa Guggenheim-säätiö [korjaus: kaupunkihan sen maksaa], joka tulee myös korjaamaan tuotot kyseisestä kohteesta. Helsingin kaupunki luonnollisesti kustantaa osansa (esimerkiksi puolet), koska se on juuri päättänyt ulkoistaa amerikkalaismuseolle oman näyttelytoimintansa.

    Suunnitellusta taidemuseosta lienee omat hyötynsä ja taatusti myös paljon haittaa. Näitä ei pidä korostaa tai kätkeä. Mutta niihin koko taidemuseohanke ei tyhjene. Viriävässä taidepoliittisessa keskustelussa pitäisi muistaa muuan seikka. Tieteiden ja taideiden kohdalla näet tavoitellaan ennen kaikkea totuutta ja kauneutta. Hyöty on viimeinen ja vaikeimmin näihin kahteen liitettävä määre.