Avainsana: illuminati

  • Joulukalenteri: Konspiraatiot viikonvaihteeksi

    17

    Tänään on 3. adventtisunnuntain aloittaman viikon toiseksi viimeinen päivä. Liturginen väri on violetti tai sininen. Vuosi hiipii kohti loppuaan, sen sijaan kirkkovuosi on vasta alkanut. Mayakalenterin mukaan nyt on meneillään toiseksi viimeinen ajastaika, sillä joulukuussa 2012 Nibiru tuhoaa maailman.

    Ainakin, jos salaliittoteoreetikoilta kysytään.

    Uusi Suomi on perustettu kenties Suomen parhaimmalle serverille. Se pystyy pitämään yllä valtavan määrän vapaaehtoista sisällöntuotantoa ja tarjoamaan sadoilletuhansille lukijoille uusimmat ultraisänmaalliset blogipäivitykset lähes olemattomilla vasteajoilla.

    Niklas Herlinillä saattoi olla jokin jalo ajatus, kun hän perusti verkkojulkaisunsa. Ajatus saattoi liittyä vaikkapa konsensus-Suomea halvaannuttavan vaihtoehdottomuusmyytin murtamiseen. Tai ehkä hän ajatteli vain tehdä rahaa; eivät miljardööritkään ole aivan immuuneja tarpeelle tienata omat kaljarahansa.

    Joka tapauksessa jokin meni hullusti.

    Uusi Suomi täyttyi salaliittouutisista. Innokkaat itse itsensä nimittäneet erikoistutkijat tonkivat uupumatta tunkioita, jonne arvelevat kaikkivoivan hallituksen ja upporikkaiden liikemiesten kätkeneen todisteet juomaveden fluorauksesta tahi amalgaamipaikkoihin asennetuista radiolähettimistä.

    • Uuden Suomen vapaaehtoisista avustajista Jan Rossi, ”sitoutumaton kansainvälisen politiikan ja ihmisoikeustilanteen tarkkailija”, on erikoistunut juutalaisten lisäksi Bilderberg-ryhmän tarkkailuun. Häntä huolestuttaa aivan erityisesti ryhmän ja median sanaton yhteistyösopimus, jonka nojalla joukkoviestimet eivät kerro mitään koko organisaatiosta.
    • Perussuomalaisia edustava Mertsi Lanki on puolestaan havainnut, että Tattarisuon tapauksen jäljet ovat yhä tuoreet: vapaamuurarit ovat soluttautuneet Kansalliseen Kokoomukseen tavoitteenaan tehdä kaikista suomalaista homopariskuntia.
    • Hiukan samoilla linjoilla on Kokoomuksesta Kristillisdemokraattien kautta Itsenäisyyspuolueeseen päätynyt Jouko Piho, joka arvelee Suomea mädättävän homomyönteisen buumin johtuvan ennen kaikkea illuminaateista.
    • Pihon puoluetoveri Riikka Söyring edustaa kansainvälisesti nopeimmin levinnyttä ns. chemtrails-tarkkailua. Lentokoneiden jättämät juovat taivaalla ovat ilmiselvästi paksuuntuneet, mikä viittaa siihen, että hallitus, juutalaiset tai Bilderberg pyrkivät kylvämään jotain tunnistamatonta kemikaalia muiden muassa Suomenkin luontoon.

    Mutta varsinainen kysymys karkaa Uuden Suomen ulottumattomiin. Kun ajatellaan, että taipumus vainoharhaiseen salaliittouskoon voi hyvinkin olla vakio – että jokaisessa ihmisryhmässä on tietty osuus foliopipokansaa, tulee mieleen hyytävä ajatus.

    Tavallisille kansalaisille uutta maailmanjärjestystä ja aivopesua edustavat Bilderberg-ryhmän tai vapaamuurareiden kaltaiset väsähtäneet pankkiirit ja poliitikot. Samalla unohdetaan, että ihmisiä nämäkin syytetyt vain ovat, alttiita samoille harhoille kuin alamaisensa.

    Toisin sanoen: millaisia mahtavatkaan olla bilderbergiläisten vainoharhat?

  • Pietismejä

    Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja Antti-Pekka ”AP” Pietilä. Hän on paljon vartija, sillä konserni julkaisee roimaa nivaskaa mainoslehtiä pitkin Suomea.

    Journalistiliiton taulukkopalkkojen perään kitisevien avustajien vaimentamiseksi Pietilä onkin ottanut tavakseen kierrättää materiaalia lehdestä toiseen. Ennen kaikkea hän tekee tätä omien kolumniensa kanssa.

    Syntyy säästöä ja saadaan laatua.

    Erityisesti Pietilä on inspiroitunut kuluneen vuoden suurista homopuheenvuoroista. Näitä usein uskonnollisten kysymysten kanssa tangeeraavia avautumisia voitaneen kutsua vaikkapa pietismeiksi. Ne julkaistaan aina kaikissa Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä.

    Helsingin Pride-kulkueen jälkimainingeissa elokuussa 2010 kirjoitettu ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” kysyi, miksi Suomi salli homomaahanmuuttajien julkisen masturbaation. Lokakuussa laadittu pietismi ”Piispat eivät osaa mediapeliä” tarttuu kirkkoa jäytävään ongelmaan, jossa häntä heiluttaakin koiraa – tässä tapauksessa Kristuksen ruumiin ollessa koira ja julkisen keskustelun näytellessä hännän vaativaa roolia.

    Trilogian kolmannessa osassa Pietilä luo synteesiä rietastelevien homoseksuaalien ja selkärangattomien pappien yhteistoiminnasta marssittamalla näyttämölle salaliiton. Kristillisdemokraattisen ostrakismoksen uhriksi joutuneen lehtori Jouko Pihon viiltävä analyysi Illuminatin konspiraatioista saa viimeinkin tukea establishmentin sisäpiireistä:

    Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina.

    Ultraovelasti varjoissa vaaninut ”Yhteys” – jo nimikin viittaa avaruusolentoihin – on pitänyt kynttiläänsä niin visusti vakan alla, ettei yksikään ”iso media” ole oivaltanut heidän tarkoitusperiään. Vain salaisuuksiin vihkiytyneet saattoivat tietää, että yhteys.org-osoitteessa on julkaistu järjestön toimintakertomuksia ja pöytäkirjoja vuodesta 2003. Ja absoluuttisesti yksikään ei taatusti ollut perillä kirkon uudistusta markkinoivasta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka ehdokaslistat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

    Liian myöhään, vasta vaalien jälkeen, saattoi Pietilä hyödyntää syväkurkkua, jonka oli yhyttänyt ties mistä Helsingin syntisestä homokapakasta:

    Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”

    Antti-Pekka Pietilän vuoratessa pipoaan alumiinifoliolla muut kuluttaja-kansalaiset voivat pohtia, olisiko parempi, jos hän ottaisi mallia kollegastaan, vahvasti heteroseksuaalisesta toimittaja Aleksi Valavuoresta, ja hankkisi nipun homokavereita. Sellaisia saa melkein minkä tahansa media- tai kustannusyhtiön juhlista.

    Poislukien tietenkin siis Lehtiyhtymän bileet.