Avainsana: jutta urpilainen

  • Typerien uutisten worldrekord

    Kun kysytään keneltä hyvänsä joensuulaiselta, kiteeläiseltä tai kesälahtelaiselta, tulee yksi asia selväksi: Karjalan kysymyksestä on neuvoteltava Venäjän kanssa vakavissaan. Liian pitkään ovat karjalaiset saaneet sinnitellä juonittelevien kommunistien ikeessä, keinotekoisten rajojen emämaastaan erottamina.

    Kyllä! Helsingin tulenpunaisten sosialistipäättäjien on tartuttava härkää sarvista ja tehtävä selväksi Dmitri Medvedeville sekä Vladimir Putinille, että Täyssinän rauhan rajaa on kunnioitettava.

    Pohjois-Karjala on palautettava venäläisille!

    Vuosikausia helsinkiläiset ovat yrittäneet sopeuttaa pohjoiskarjalaisia ”maan tapoihin” – turhaan. Venäläisessä kansojen meressä pohjoiskarjalaiset saisivat toteuttaa heimolleen ominaisia perinnäistapoja kenenkään häiritsemättä – taivas on korkea ja Moskova on kaukana, kuten musikat tapaavat lohkaista. Jää hyvästi, Pohjois-Karjala-projekti!

    Toki on tunnustettava, että joensuulaiset eivät ole tykkänään vastuussa suomalaisten henkisestä alennustilasta. Jopa aivan eteläisimmän Perus-Suomen rajojen sisäpuolella on ollut jälleen siksi paljon aivopieruja, että jonkun pitäisi jo kohta avata ikkunat Eurooppaan ja tuulettaa.

  • Työväenliike kutistui valkopesussa

    Jutta Urpilainen. Kuva: SDP

    Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on kutistunut käsittämättömän pieneksi. Tällä hetkellä sillä on vain yksi kansanedustaja, mikä on entiselle valtionhoitajapuolueelle mahdoton tilanne.

    Toki eduskunnassa istuu koko joukko ydinvoimaa kannattavia ulkomaalaisvastaisia miehiä ja naisia, joista useiden nimet löytyvät SDP:n jäsenrekisteristä. Minkään sortin sosialisteja nämä Kokoomuksen ay-siiven kellokkaat eivät ole olleet vuosikausiin.

    Mediakin on pannut merkille aatteellisten demareiden kadon, joka ei jätä toimittajaressukoille muuta kuin vaatteelliset demarit. ()

    Iltalehden lystikkäästi nimetty ”Stailaaja” teki telkkaria katsellessaan vallankumouksellisen havainnon, että eksoottisissa kaukomaissa kaikenlaisten sutturoiden kanssa koko ajan matkusteleva Kimmo Kiljunen käyttää hassunkurisia vaatteita. Siinäpä mainio jutunaihe!

    * * *

    Totta puhuen yhden poliittisen liikkeen syöksykierre ei oikeasti ole minkään puolueen etu. SDP:n romahdus vaikuttaa yleiseen politiikan arvonantoon. Siksi sekä vasemmiston että oikeiston kannalta mitä toivottavinta, että Hakaniemessä oltaisiin jo kokoamassa suurta lähetystöä, joka marssisi Suomen tämän hetken vähiten äärioikeistolaisen presidenttikandidaatin pakeille ja pyytäisi hänet myös demareiden ehdokkaaksi.

    Ehkä Pitkänsillan ylittänyt lähetystö voisi muutenkin olla se viimeinen puuttuva tekijä, jota tarvitaan, jotta Sauli Niinistö suostuisi lähtemään ehdolle. Suomen kansalle hänen valintansa olisi kuin Pyhän Kolminaisuuden voitto, yhden miehen värisuora: railakkaan vihreä kokoomusjohtaja, joka tunnetusti olisi myös työväen presidentti.

    Niinistö tosin joutuisi käymään ankarat väittelyt SDP:n jääräpäisen ydinvoimaklikin kanssa; he kun eivät hevillä hyväksy kokoomusjohtajan ekoanarkistisia aloitteita.

    * * *

    Muitakin jännittäviä asioita on puolen viikon otsikoissa ollut:

  • Pensselisedät

    Minkä ilmanvastuksessa häviää, sen asenteessa voittaa!Huulenlämmittimet tekevät tuloaan takaisin kansalliseen diskurssiin. Jos koskaan, niin nyt on helppo yhtyä erään iltapäivälehden lukijoiden kannanottoihin. Janne Ahosen ja Matti Hautamäen viikset on säilytettävä kansallisena monumenttina ja kunnianosoituksena menneiden aikojen räkäjarruille. Suomen kansa muistaa 80-luvulta siloposki-Nykäsen ja viiksi-Weissflogin eeppisen taistelun mäkiherruudesta. Puhumattakaan brittiläisestä Eddie Edwardsista ja hänen kalapuikoistaan.

    Muillakin tavoin naamakarvat ovat pinnalla tämän päivän talviurheilussa. Vastikään valittiin slovenialainen leninistifilosofi Slavoj Žižek Suomen alppimaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Parta huurussa laskettelutiimiämme tsemppaava psykoanalyytikko… Mitä?

    * * *

    Maamme kuuluisin viiksipari kiertää Suomea Ebdo Mihemmedin nenän alla. Sentään tätä kiertuetta kukaan ei näe ongelmana, sillä ”Pensseli-setä” ei aio jäädä tänne myötyriksi. Suomalaisten on näet vaikea sietää sitä, että kukaan ihminen koko planeetalla haluaisi viihtyä karussa isänmaassamme. Mitä pikemmin kaikki lähtevät pois, sitä parempi se on viimeiselle Suomeen jäävälle asukkaalle.

    Ei niitä vieraita liikaa kaivata. Tulevat poimimaan marjamme ja hymyilemään. Metrossakin oli kerran huntu yhdellä naisella.

    * * *

    Verkkorasistien eli ihonväri- ja uskontoperustaisten perusturvankieltäjien suunnaton aktiivisuus on tehnyt vaikutuksen poliitikkoihin, jotka eivät malta olla tätä vapaaehtoistyöntekijöiden verkostoa hyödyntämättä.

    Ensimmäisenä tontille riensi Kansallinen Kokoomus, mutta pian sen myös demarit päättivät, että heille ilman muuta kelpaavat rasistien äänet. Jutta Urpilaisenmaassa maan tavalla” -aloitteen perimmäinen tavoite lienee ollut muistuttaa äänestäjiä siitä, että sosiaalidemokraattien sosialismikäsityksessä on aina flirttailttu kansallis-etuliitteen kanssa.

    * * *

    Eräänä maailman suurimmista maastamuuttokansoista suomalaisilla ei luulisi olevan varaa kuittailla. Onneksi meillä finnjäveleillä voi pian olla taas tilaisuus päästä treenaamaan muuttoa ruotsalaisen sosiaaliturvan varaan.

    Tai kuten Petja Jäppinen on muutaman kerran huomauttanut, joskus voisivat myös umpisuomalaiset yrittää kotoutua.

    * * *

    Talouden saralla on sentään hyviä uutisia. Supisuomalaiset Facebook-ahtaajat saivat duunia! Nyt, toverit, muistakaa pitää kiinni oikeuksistanne – henkilöstövuokrausyhtiöt ovat aika pahamaineisia.

    Mitä muuten tuohon patrioottiseen uhrautumiseen tulee, se taisi olla vähän turhaa puuhaa. Kun nyt jälkeenpäin katsotaan, niin eihän tässä mitään hätää ollut. Mutta ajatus on tärkeintä.