Kaasuputki

Avainsana: olli immonen

  • Luksuspuolueen syöksykierre

    Kuka muistaa sellaisen puolueen kuin Perussuomalaiset rp? Valtava jytkyjengi täynnä oikeita vastauksia kysymyksiin, joita huolestuneet perheenisät esittävät.

    Paitsi että ei.

    Entinen protestipuolue osoittautui ensimmäisen todellisen kriisin iskiessä pelkäksi kuplaksi. Ilmapallo täynnä peilikuvalleen masturboivien keskiluokkaisten miesten huohotusta.

    Lopultakin.

    Merkit ovat olleet ilmassa kauan. Tyhjyys on tavallaan sisäänrakennettu populismiin, mutta kehitys huipentui, kun Suomen Sisun ja sittemmin Hommaforumin riveistä tihkunut rationaalinen rasismi alkoi kalvaa puolueen vennamolaista selkärankaa.

    Timo Soini, perussuomalaisten perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja kirjoitti vuonna 2014 poliittisissa muistelmissaan lähes sivulauseeseen oleellisen huomion:

    Olli Immoselle minä olen joskus ihmetellyt, että ”Etkö sinä nyt muuta ongelmaa näe kuin monikulttuurisuuden. Luulisi, että kun olet pienen lapsen isä, sinulla olisi lapsilisistä ja neuvoloista asiaa, mutta ei, sinä ajat yhtä raidetta.”

    (Timo Soini: Peruspomo)

    Olli Immonen, peruspomoa yli kaksikymmentä vuotta nuorempi työkyvyttömyyseläkeläinen, ei tietenkään nähnyt ongelmia, koska eihän hänellä sellaisia ollut. Immonen on koko elämänsä ollut yhteiskunnan rahanjaossa saamapuolella. Epäilemättä tylsän ja kaikin puolin puhtoisen arkensa suojissa Immonen kehitti itselleen monenlaista aavesärkyä, tässä tapauksessa salaliittoteorian ”monikulttuurisuudesta”. Siitä tuli hänen mielikuvitusvihollisensa, jota vastaan hänet on tuomittu kamppailemaan.

    Ja mikäpä kamppaillessa. Itseään vastaan on miellyttävää painia. Vastustaja on aina yhtä helppo aina selättää, mutta silti se palaa takaisin odottamaan uutta löylytystä.

    Puoluejohdon riemuksi Immosen turbovaihteella sykkineen mantelitumakkeen paisuttelemat pelkotilat osuivat kauniisti yksiin perussuomalaisten vaaliohjelman kanssa. Eikä Immonen ollut suinkaan ainoa. Immosta tekopyhästi ripittäneen Soinin lahjomaton nenä haistoi kentällä pelon jo kaukaa. Niinpä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa listalla oli huikea joukko immosia; varjojen, peilikuvien ja tuulenpuuskien säikyttämiä tyhjänsäpsähtelijöitä. Kruununjalokivenä tietenkin yli-immonen, FT Jussi Halla-aho.

    Nämä immoset olivat omana aikanaan täsmälleen kansakunnan pulssilla. Heitä tarvittiin, koska perussuomalaiset myyvät uhkakuvia hyvinvoivalle keskiluokalle. Se on puolueen sisäänheittotuote. Ensin piirretään kuva mörrimöykystä, sitten ehdokkaat tai kannattajat kukin taipumustensa mukaan esittävät väkivaltaisia ratkaisuja mörrimöykyn nujertamiseksi. Tärkeintä on, että kaikki uskovat mörrimöykyn olemassaoloon.

    Viimeisinä vuosinaan puoluejohdossa jopa Soinikin luovutti ja koetti ammentaa syvältä pullean itsetyytyväisyytensä uumenista jotain, jolle irvistellä kauhusta. Hän keksi tällaiseksi koko kansaa yhdistäväksi kuolemanvaaraksi polkupyöräilijät, fillarikommunistit. Kohtalon ironiaa, että hänet syrjäytti polkupyöräilevä fasisti.

    Laariin satoi niin kauan kuin Suomessa ei oikeasti ollut mitään pelättävää. Perussuomalaiset keksivät päättömiä kauhuvisioita palavista lähiöistä, maahanmuuttajista, islamisaatiosta, uimahalleista, kasvisruokapäivästä, naisista ja feminismistä – sekä polkupyöristä – ja keskiluokkaiset äänestäjät hyväksyivät viestin, koska tulosta näytti syntyvän. Ei ole Oulusta tullut jihadistista kalifaattia Olli Immosen vahtivuorolla. Hyvä kun siellä kirjoittelee niitä blogejaan.

    Yksimielisesti peruskansa äänesti vaalista toiseen eduskunnan ja kunnanvaltuustot täyteen lapsenhakkaajia, uusnatseja ja muita ammattirikollisia.

    Sitten immosten aika päättyi kuin seinään. Iloisen 20-luvun ja Blutfahnea leyhyttelevien ruskeapaitojen ryhdikkään marssin sijaan Eurooppaan ja Suomeen saapui COVID-19-keuhkotauti. Kylväessään ympärilleen tuhoa koronavirus tuli repineeksi ammottavan aukon perussuomalaisten pelkokoneiston kylkeen. Rasistien Titanic alkoi vajota hyiseen hautaansa.

    Muuttuneessa tilanteessa kaikki puheenaiheet nollattiin. Ihmisiä alkoi kuolla ja joutua teholle. Työttömyys räjähti kokonaisten toimialojen sulkeutuessa. Ja kaikki tietävät, että tämä on vasta alkua, ensimmäinen tuotantokausi. Horisontissa kasvaa suunnaton talouskriisi. Osa yleisöstä alkaa ounastella, että ilmastonmuutos iskee vielä lujempaa. Keskellä nopeasti leviävää aivan todellista katastrofia perussuomalainen vihapuhe paljastaa todelliset karvansa.

    Se on, mikä se on aina ollut: vauraan eliitin ylellisyystuote.

    Mielipidetiedustelut osoittavat, että kyllä kansa tietää. Hätääntyneet ihmiset kokoontuvat luotettujen johtajiensa ympärille hakemaan turvaa ja opastusta. Pääministerin puolue saa suomalaisessa kontekstissa poikkeuksellisia kannatuslukuja, kun taas äärioikeiston suosio romahtaa.

    Tai vielä pahempaa: äärioikeisto unohdetaan.

    Uudessa todellisuudessa ketään ei kahta sekuntia kiinnosta perussuomalaisen varavaltuutetun epäilemä burkini iisalmelaisessa uimahallissa, kun oma äiti kamppailee elämästään teho-osastolla henkitorviavanne kurkussaan.

    Koko kevään valtakunta on kököttänyt kukin kodissaan tai lähimmässä sellaista vastaavassa laitoksessa katsomassa, kun pääministeri Sanna Marin toistaa valtioneuvoston kansliassa laaditun tiedotteen sanasta sanaan huolellisesti ääntäen kuin puhuisi keskittymishäiriöiselle alakoululaiselle. Pääministeri tietää mitä tekee. Tampereen kaupunginvaltuuston raitiovaunukeskustelu opettaa. On poliittinen itsemurha olettaa yleisön koostuvan aikuisista.

    Myötämielisinä yhtiökumppaneina vasemmiston, vihreiden ja ruotsalaisten ministerit toteavat oman osuutensa. Jopa keskustalaiset komppaavat.

    Kukaan ei kuule Matti Putkosen muminaa räjähtelevistä lepakoista.

    Ei edes silloin, kun kansanrintamaan tulee rakoja. Niin kuin nyt, kun entinen talonpoikaispuolue rimpuilee hukatun tasavaltaisen perintönsä ja 2000-luvun oligarkkimissionsa puristuksissa. Oppositiolle olisi tässä paikka iskeä kiilaa, laajentaa railoa. Olisi, vaan ei ole.

    Erityisesti kykypuolue ei kykene. Petteri Orvolla ja muilla kuninkaantekijöillä olisi kukaties haluja suorittaa vallankaappaus, mutta nyt ei ole aika tai paikka vaarantaa koronapandemian hoitoon varattuja miljarditukiaisia puolueen eturyhmille. Tuttuun tapaan äänekkäimmät ulostulot on jätetty kokoomuksen nuoriso-osaston salonkifasistien kontolle.

    Mitä siis tekevät perussuomalaiset, kun hallituksen horjahtelun säikäyttämät kansalaiset kääntyvät eduskunnan suurimman oppositioryhmän puoleen? Mitä vastauksia suomalaiset Jussi Halla-aholta saavat, kun huoli toimeentulosta, vanhempien henkiinjäämisestä ja lasten tulevaisuudesta kalvaa mieltä?

    Persujen vastaus pelokkaalle kansalle oli 420 sivua pitkä kirjainbukkake, joka kuuluu tiivistäen suunnilleen näin:

    ”Vittu, kun muijat ei anna pillua kuin mamuille.”

    Tämähän on aivan linjassa halla-aholaisen ydinviestin kanssa jo kahden vuosikymmenen varrelta, joten ei ole mikään suunnaton ihme, että sitä kirjoittamaan palkattiin Jussi Halla-ahon ja perussuomalaisen ohjelmajohdon hyvin tuntema kaikkien alojen tohtorintutkinnon kahdesti suorittanut Jukka Hankamäki.

    Pirukaan ei tiedä, mitä tällä loputtoman pitkällä valikoimalla 2000-luvun alun salaliittoteorioita yritettiin kertoa, mutta kirjan julkaisusta ja siten myös sisällöstä vastanneen ajatuspajan toiminnanjohtaja Marko Hamilon mukaan:

    Asiasisältö oli hyvin suuressa osassa kirjaa aivan täyttä timanttia.

    Totuus kiihottaa -timanttia hiottiin pitkään ja hartaasti. Hankamäki aloitti työnsä Suomen Perusta -ajatushautomossa projektitutkijana jo elokuussa 2018. Hänen työtään valvoivat ja ohjasivat Suomen Perustan johtajat Simo Grönroos ja edellä mainittu Hamilo sekä perussuomalaisten julkaisutoiminnasta vastaava Matias Turkkila. Hänelle maksettiin palkkaa valtion kukkarosta sekä suorana ajatushautomotukena että perussuomalaisten puoluetuesta.

    Koska teos vaikuttaa kootun sen kummemmin toimittamatta Hankamäen omista blogimerkinnöistä, se paikka paikoin pulppuaa kämynostalgiaa paremmilta ajoilta, kun Suomi eli yhä vahvaa Nokia-vetoista huippusuhdannetta. Tuttuakin tutummat salaliittoteoriat nousevat Hankamäen tekstimassassa haudoistaan. Hän muistuttelee nuoria lukijoitaan Bilderbergistä…

    Jo Marko Hamilo ja Martti Valkonen paljastivat kirjoissaan Punavihreä kupla ja Journalismin salat, miten tiettyjä juttuaiheita vastaan aloitetaan valtava sensurointivyörytys toimituksissa, ja tiettyjä henkilöitä sekä puolueita halveksutaan avoimesti ja ylimielisesti. Sensuroijat ovat yleensä joko ”edistyksellisen” sukupolven über-tankkeja, uusvasemmistolaiseen agendaan sitoutuneita nuoria tai pääomapiireissä ja Bilderberg-seurassa marinoituja päätoimittajia, jotka määrittelevät asenteiden muokkaukseen ja mielipiteiden manipulaatioon tähtäävät tarkoitusperät viestimissä.

    … Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:stä…

    Tieteilijöiden listautuminen maahanmuuton kautta tapahtuvan maailmanvallankumouksen kannattajiksi sekä valtamedian tapa vetää verkkoihinsa vihervasemmistolaisen ideologian sokaisemia tutkijoita antaa selvän näytön median ja tieteen yhteistoiminnasta, jossa kiilusilmäiset kommunistit, feministinaiset ja Demla-juristit vetävät yhtä köyttä kansallisvaltiomme kiskomiseksi kohti katastrofia. Monet tieteenharjoittajat ryömivät deportationaktivistien riveihin vain merkkinä halustaan ilmaista aggressiota turvapaikkapolitiikkaa kiristäneen oikeistohallituksen tekemiä yliopistojen määrärahaleikkauksia kohtaan. He eivät ymmärtäneet, millä tavoin pakolaisten vastaanottokulut ja yliopistojen määrärahaleikkaukset liittyivät toisiinsa. Yliopistolaisten resursseista jouduttiin leikkaamaan, koska maahan oli humahtanut satojen miljoonien kulut aiheuttava vierasmaalaisten joukkio.

    … Uuden Suomen blogialustasta…

    Esimerkiksi Uuden Suomen puheenvuoropalsta mainostaa itseään ”vaikutusvaltaisen suomalaisen mediaksi” ja ”maan vaikuttavimmaksi blogipalveluksi”, vaikka kyseiseen verkkolehteen ovat jääneet kiistelemään lähinnä vihervasemmistolaiset kommentaattorit, ja lehti itse tuottaa valheellista kuvaa maassamme vallitsevasta mielipideympäristöstä sensuroimalla oppineiden tekstejä. ”Poimintoihin” lehden toimitus nostaa suosikkiensa Eija-Riitta Korholan (kok.), Sari Essayahin (kd.) ja Anneli Jäätteenmäen (kesk.) blogitekstejä. Heitä kaikkia yhdistää sovinnainen ja keskustahakuinen kristillis-konservatiivisuus, poliittinen pudokasmaisuus ja pelastautuminen Euroopan unionin huomaan.

    … kommunistien hallitsemasta korkeakoulusektorista…

    Ikävä totuus on, että vihervasemmistolla on poliittinen värisuora yhteiskuntatieteellisellä koulutusalalla Helsingin yliopistossa, eikä tilanne ole muissa yliopistoissa yhtään parempi vaan jopa huonompi. Maailmanpolitiikan politiikan professori Heikki Patomäki on Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, ja toinen saman oppiaineen professori Teivo Teivainen on kirkkain silmin julistautunut ”vasemmistolaiseksi” blogissaan. Yleisen taloustieteen professori Markus Jäntti kuuluu Vasemmistoliiton perustajiin. Poliittisen historian professori Kimmo Rentola on entinen Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen. Yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo on Vihreän liiton jäsen ja vaaliehdokas. Yliopistonlehtorit ja dosentit Thomas Wallgren (sd.) ja Panu Raatikainen (vas.) puolestaan pitävät huolen poliittisesta monipuolisuudesta filosofiassa. Heille ei siis riitä asiantuntijavallan käyttö eikä se manipulaatio, jolla he taivuttelevat uusia opiskelijoita omaksumaan vasemmistolaisen maailmankuvan, vaan he tavoittelevat myös poliittista valtaa poliittisissa toimielimissä. Heitä säestävät edellä mainitut yleisvasemmistolaiset oikeustieteilijät ja poliittisin perustein ”tieteelliselle” uralle nostettujen tutkijoiden kuoro. Heidän toimintansa niin on räikeässä ristiriidassa tieteellisten puolueettomuusihanteiden kanssa, että arvonantoni heitä kohtaan on painunut nollan alapuolelle, täysin pakkasen puolelle.

    … jokseenkin yllättävästi nimetyistä kommunistitoimittajista…

    Toteamus vaikuttaa viattomalta, mutta oikeasti siinä sanotaan, että ‟meillä toimituksissa pitää olla koko ajan käsitys siitä, miten jutut toimivat valitsemamme poliittisen agendan hyväksi‟. Sama näkemys kiteytyy myös lehden toimittajan Saska Saarikosken toteamuksessa, että ”Helsingin Sanomissa me ajatellaan itse. On sattumaa, että me ajatellaan kaikki samalla tavalla.” Tämä on samanlaista sattumaa kuin se, että kolhoosissa kaikki ovat kommunisteja. Lauseen itseironia oli tuomittu epäonnistumaan, sillä lehden puolueellisuus on arkinen tosiasia.

    … ja Hikipedia-vittuilusivustosta, jolle itselleenkin tämä täyden luvun mittainen suitsutus oli täydellinen yllätys.

    https://twitter.com/Hikipediainfo/status/1269956001433870343

    Mutta eniten Hankamäki tietysti vaahtoaa kahdesta asiasta: rotuopista ja naisista. Tarkemmin muotoiltuna valkoisista heteronaisista, joiden emättimet harmillisen suppusuisina estävät valkoista heteromiestä toteuttamasta rodunjalostustehtäväänsä. Homoseksuaalisuudestaan äänekäs tohtori Hankamäkihän on itse joutunut – oletettavasti harmikseen – irtisanoutumaan tästä kansallisvelvoitteesta.

    Jakojäännöksiksi itsensä kokeneet suomalaiset naiset ovat pariutuneet kehitysmaista tulleiden miesten kanssa, niin kuin myös ne kauniina pidetyt ja liian korkeasti itsensä arvottaneet naiset, jotka ovat joutuneet suomalaisten miesten hyljeksimiksi oman ylpeytensä ja koppavuutensa vuoksi. Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan. Samalla naiset ovat käyttäneet myös väestöpoliittista valtaa, sillä rajat ylittävillä pariutumisillaan he ovat muokanneet kansamme geeniperintöä tavalla, joka on rikkonut biologisen rodun, etnisesti määriteltävissä olevan kansan, valtio-opillisesti jäsenneltävissä olevan kansakunnan, juridisen kansalaisuuden ja valtiofilosofisesti voimassa olevan kansallisvaltion välisen ekvivalenssin sekä korrelatiivisen ja luottamuksellisen suhteen.

    Hankamäen tekstin kommentoiminen on ongelmallista, koska se suhtautuu olemassa olevaan todellisuuteen täysin välipitämättömästi. Tai kuten hän itse toteaa Yleisradiolle: ”Tällainen tulkinta ei ole sen kummemmin todistuva oikeaksi kuin vääräksikään.”

    Perussuomalaisten omasta palautteesta päätellen puoluepamput olivat kuvitelleet tilaavansa Hankamäeltä mediakritiikin, eivät umpirasistista vuodatusta, jossa syyllistetään 13-vuotiaita tyttöjä (”lutkanarsistit”) siitä, etteivät he suo sulojaan valkoisille heteromiehille. Lopputulos ei silti ollut yllätys sen kummemmin tilaajalleen kuin äänestäjille. Kuten todettua, Hankamäki on ollut mukana perussuomalaisessa liikkeessä ja sen liepeillä vuosikaudet eikä hänen ajattelunsa ole sen enempää vierasta kuin kavahdettavaakaan Halla-ahon tutkijankammiossa.

    Vaikka perussuomalaiset vetivät tekstin pois serveriltään, lopputulos on ja pysyy. Puolueen kärki on immoistunut täydelliseksi mustaksi aukoksi. Siinä missä Timo Soini vielä viitsi vatkata äänestäjiensä pitkän päivätyön kovettamia käsiä liitosalueiden raviradoilla tyhjää puhuessaan, on Jussi Halla-aho uponnut ajatushautomoineen niin syvälle akateemisilla käsitteillä saivartelun suohon, ettei se kiihota enää kuin innokkaimpia lahkolaisia. Perussuomalaisuus ei vastaa millään tasolla yhdenkään suomalaisen arkihuoliin. Se on hyvien aikojen puolue.

    Sitä saa mitä tilaa.

  • Äärivasemmistolainen katukahakka Jyväskylässä – miksi Paavo Arhinmäki ei pyydä anteeksi?

    Jyväskylässä väitetään tapahtuneen pahoinpitely, josta ei ole ainuttakaan todistetta. Ei ainakaan uskottavaa todistetta. Muutamat silminnäkijälausunnot, ”uhrin” lausunto ja poliisin tiedotteet sekä joukkoviestimien artikkelit vaikenevat lähes täysin toisen osapuolen toiminnasta yhteenotossa.

    Vihervasemmistolaisen valtamedian haastattelemat silminnäkijät ovat poliittiselta katsannoltaan arveluttavia, kuten eräs Vihreiden kolmen vuoden takainen kuntavaaliehdokas. Toinen silminnäkijä on toimittaja eli hyvin varmasti kommunisti, joka on todennäköisesti tuotu paikalle varta vasten levittämään kulttuurimarxilaista propagandaa. Videokuvatodisteita tuskin julkaistaan välikohtauksesta, jota ei ole tapahtunut.

    Mikäli jokin tapaturma on muka oikeasti ilmennyt, on todennäköisintä, että äärivasemmistolaiset provokaattorit ensin hyökkäsivät rauhanomaisen isänmaallisen kulkueen kimppuun, jolloin mahdollinen ”pahoinpitely” tapahtui vain itsepuolustukseksi. Suomalaiset eivät koskaan pahoinpitele sivullisia niin kuin ulkomaalaiset. Monikulttuurisuuteen sitoutunut ja Demla ry:n talutusnuorassa kulkeva poliisi ei kerro, oliko tappelun toinen osapuoli mukana aktiivisesti. Joka tapauksessa Paavo Arhinmäen tulisi pyytää anteeksi, sillä Arhinmäki on syyllistynyt vihapuheisiin ja antanut kulttuuriministerinä palkintorahaa poliisisurmaajan mukaan nimetylle artistille. Arhinmäki on jopa osallistunut mellakkaan.

    Tässä yhteydessä myös Li Anderssonin olisi syytä pahoitella väkivaltaan yllyttäviä lausuntojaan, jotka tuovat mieleen Neuvostoliiton.

    Väitetyn pahoinpitelyn eli kahden osapuolen välisen tappelun uutisointi on ollut yllättävän laajaa, vaikkei tapahtumien kulusta ja tappelun aloittajista ole mitään tietoa. Kahakka on jo johtanut Suomen kansainvälisen maineen rapautumiseen. Median vasemmistolaisuudesta kertoo sekin, ettei yli 70 lasta henkihieveriin tai kuoliaaksi potkineesta maahanmuuttajajengistä ole tehty samanlaista juttua, vaikka nämä lukuisat monikulttuurisuudesta johtuvat rikokset ovat jokaista yksityiskohtaa myöten täysin verifioitua faktaa päinvastoin kuin väitteet ”pahoinpitelyn” aiheuttamista ”vammoista”.

    Lisäksi ”uhri” on viimeisten tietojen mukaan väkivaltainen rikollinen ja vaarallinen narkomaani, joka kaksi vuotta sitten pakotti avoimeen yleisötilaisuuteen saapuneen aivan tavallisen kansalaisen turvautumaan sattumalta mukana olleen teräaseen käyttöön puolustustarkoituksessa.

    Äärivasemmiston rettelöinti ei ole harvinaista Jyväskylässä. Luotettavien havaintojen mukaan kaupungissa on ilmennyt pyrkimyksiä neuvostomalliseen totalitarismiin. Poliisia nämä eivät kiinnosta – virkavalta vartioi ainoastaan muutamaa kansallissosialistia eikä puutu tummaihoisten tai vihervasemmiston toistuviin mellakoihin. Tämä johtuu siitä, että Suomi on sosialistinen dystopia, joka syrjii nuoria suomalaisia miehiä.

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153389017569847&set=a.10151290914934847.492327.567709846&type=1&theater

    Kansanedustaja Olli Immosta ja perussuomalaisia on vaadittu sanoutumaan irti kansallissosialismista, vaikka Immonen vain vahingossa osui Eugen Schaumanin haudalle siellä täysin sattumalta samaan aikaan olleiden Suomen Vastarintaliikkeen edustajien kanssa ja ajautui näitä tuntematta yhteiseen valokuvaan. Eihän yhteiskuvassa ole mitään rikollista. Missään tapauksessa Olli Immonen ei ole ikinä edes kuullut kansallissosialisteista ennen kuvaustilannetta eikä kuvaa ottaessa tullut nimiä kyseltyä.

    Muistettakoon nyt, että vaikka Immosen kaverikuva kansallissosialistien kanssa oli pelkkä onneton sattuma, kirjastopuukotuksen ”uhrin” läsnäolo Jyväskylän Sokoksella ei missään tapauksessa sellainen ollut.

    Tunnetusti kansallissosialismi on yksi sosialismin eli vihervasemmistolaisuuden laji – olihan Adolf Hitlerkin kasvissyöjä – joten kyseessä on korkeintaan maanpetoksellisten kommunistien välinen kärhämä. Miksi siinä olisi muuten sana ”sosialismi”? Jopa Hitler itse on sanonut olevansa sosialisti eikä Hitler ikinä valehtelisi. Tämän tähden ennen kaikkea Erkki Tuomiojan tulisi pahoitella aiheuttamaansa vaaratilannetta.

    Ex-kansanedustaja James Hirvisaaren sanoihin onkin siksi helppo yhtyä:

    ”Itse olisin toki mielissäni, jos kansallisen edun nimissä Tuomiojan ja Arhinmäen ja Anderssonin ja muiden kommareiden ja äärivasemmistolaisten toiminta kiellettäisiin.”

  • Yhden miehen kansa

    immonen

    Olli Immonen vihaa suomalaisia. Hän vainoaa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pienituloisia lähimmäisiään vain sillä perusteella, että he asuvat paikkakunnalla, josta hän ei pidä, tai ansaitsevat kapean leipänsä laillisesti ammatista, jota hän ei hyväksy. Hän on ajatuspoliisi, joka kieltäisi eriävät mielipiteet siinä missä tosiasiatkin, jos voisi. Immonen on Suomen törkein elitisti.

    Oululaispoliitikon toiminnan irstautta kasvattaa roimasti se totuus, että Immonen itse on hyväpalkkainen poliittinen broileri, jonka tase Suomen valtion kannalta – Perussuomalaisten teettämän tutkimuksen perusteella ­– on raskaasti miinusmerkkinen. Immonen ei ole aikuisen elämänsä aikana ennättänyt edes aloittaa hyvinvointivaltiolta saamiensa etujen takaisinmaksua ennen siirtymistään vieläkin muhkeammille kansanedustajapalkkioille.

    Ajattelukykyiselle ihmiselle koulutustasoon katsomatta tuottaa tuskaa yrittää suhtautua Immosen loputtoman pitkiin, kauttaaltaan vainoharhaisiin vuodatuksiin ikään kuin punnittuja tosiasiaväittämiä sisältäminä poliittisina avauksina. Kaikesta näkee, että Immosen käsitys todellisuudesta on niin pahasti vääristynyt, ettei mitään yhteistä keskustelurajapintaa kansan enemmistön kanssa enää ole. Kaikki mitä Olli Immonen kirjoittaa ”punavihreästä kuplasta” kertoo oikeasti hänestä itsestään.

    Eivätkö nämä Immoselta poimitut lainaukset sovi Immoseen ja hänen tukijoukkoihinsa lähes sellaisenaan?

    Kyseinen muita ylenkatsova porukka on jo puolen vuosisadan ajan kilvan halveksinut ja polkenut kansallisia perinteitä ja kansallisidentiteettiä kansan enemmistön mielipiteistä piittaamatta.

    Tyypillistä vasemmistohegemonialle on se, että se pyrkii kieltämään kaikki ikävät tosiasiat sekä vaientamaan sen kannalta epämieluisan ja haitallisen yhteiskunnallisen keskustelun.

    Vasemmistohegemonian kannattajat pyrkivät tekemään kaikista vähemmistöistä uhreja. Tämän jälkeen he ryhtyvät kiihkomielisesti puolustamaan näitä ”sorrettuja” väestönosia ja siten pyrkivät pönkittämään omaa agendaansa ja valta-asemaansa yhteiskunnassa.

    Ylimielisenä elitistinä Olli Immonen asettuu tavallisen ihmisen yläpuolelle ja jakaa korkeasta norsunluutornistaan väkeä vuohiin ja lampaisiin. Väärentämättömän hybriksen vallassa hän varaa itselleen ja vain itselleen oikeuden määritellä, ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja, kuka elää, kuka kuolee.

    Kansanedustaja on vienyt suvaitsemattomuutensa niin pitkälle, että se alkaa muodostua ongelmaksi hänen äänestäjilleenkin. Hän ei halua tutustua haukkumiinsa yliopisto-opiskelijoihin, toimittajiin, tuomareihin, kilpaileviin poliitikkoihin, helsinkiläisiin tai kulttuuri- ja taideammateissa laihaa elinkeinoaan kokoon raapiviin kansalaisiin ympäri Suomea. Hänelle nämä ihmiset ovat kategorisesti vihollisia, eivät ihmisiä ja maanmiehiä.

    Selvää on tietenkin, että näiden kuviteltujen vihollisten uhreja ovat Immosen kaltaiset keski- ja hyvätuloiset miehet.

    Immosen mukaan hänenkaltaistensa nationalistien sanomisen ja ajattelun vapautta on kahlittu julmasti paheksuntaa ja vastaväitteitä käyttämällä. Immoselle porvarilliset käytöstavat näyttäytyvät sensuurina ja hänen nuhtelemisensa vainona. Tässä mielessä mies ei ole kauhean kaukana naapurinsa Sanna Ukkolan ajatusmaailmasta. Muistammehan blogimerkinnän, jossa Ukkola vertasi Kalevan päätoimittajan kokemaa Facebook-keskustelua korruptoituneen diktatuurin harjoittamaan mielivaltaiseen sensuuriin. Lisääköhän Oulun kaupunki juomaveteen jotain perspektiiviharhaa aiheuttavaa hallusinogeeniä?

    Kaikissa salaliittoteorioissa on eräs ristiriita, jota toisen kauden kansanedustaja ei itse halua tai edes kykene näkemään. Hänen mukaansa Suomea pitää lujassa pihtiotteessa kaikkea julkista toimintaa säätelevä ”vasemmistohegemonia”. Jos näin todella olisi, miksi ihmeessä kukaan tämän antinationalistisen diktatuurin jäsen ei ole pysäyttänyt hänen nousuaan lainsäätäjäksi tai estänyt häntä julkaisemasta vihasaarnojaan? Saattaa olla ylittämätön isku vapaustaistelijan identiteetille, kun usva aivoissa hälvenee ja senaattori tajuaa, ettei mitään ”vasemmistohegemoniaa” ole olemassa ja että kukaan ei juonittele Olli Immosen suun tukkimiseen tähtäävää valtiollista salaliittoa.

    Pohjimmiltaan Immonen toki on vain kannattajiaan hyväksikäyttävä oikeistopoliitikko. Hän ajaa kaksilla rattailla niin kuin kuka hyvänsä populisti. Immonen voi kirjoittaa näin…

    Koska vasemmisto ja oikeisto elävät tänä päivänä liitossa keskenään, on tästä syystä kansallismielisyys ainoa varteenotettava vastavoima nykyiselle rahanvallan ja monikulttuurisuuden nimiin vannovalle globalistiselle järjestelmälle. Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous.

    … mutta Perussuomalaiset joka tapauksessa kannattavat TTIP-sopimusta. Eikä siinä ole riviäkään Olli Immosen hellimistä kansallissosialistisista tavoitteista.

  • Itäkeskus – Östra centrum

    Maskuliinisuuden kriisistä ja klassisesta koulukiusatuksi tulemisen tunteesta kärsivien keskituloisten valkoihoisten miesten uhriuskonto – niin sanottu maahanmuuttokriittisyys – sisältää eräänä lahkonaan kiehtovan mysteerikultin, jossa koetaan erityisesti Itä-Helsingin rakennettuun ympäristöön sijoittuvia hallusinaatioita.

    Hurskaan maahanmuuttokriitikon on kyettävä vilpittömästi uskomaan näkevänsä palavat lähiöt, kymmenientuhansien khatia jauhavien somalialaisten apaattiset massat ja valkoihoisten naisten teolliset raiskaukset. Hänen on kyettävä kuvailemaan nettifoorumeilla uskonveljilleen, miltä muezzinien vihapuhetta pulppuavat rukouskutsut kuulostavat itähelsinkiläisten moskeijoiden minareeteista.

    Erityisen tärkeää on pystyä esittämään Itäkeskuksen kahviloissa notkuvat somalimiehet kuin he olisivat lintuja Hitchcockin kauhuelokuvassa: kymmeniä jokaisella neliömetrillä, kaikki uhkaavan näköisinä. Vielä parempi, jos heidät esittää resitoimassa Koraanista kohtia, joissa pyhässä sodassa kaatuneille luvataan 72 neitsyttä paratiisissa. Ympärillä tietenkin kauppakeskuksen savuavat rauniot.

    Tämä kaikki vierailematta kertaakaan Helsingin itäisissä kaupunginosissa.

    Etenkin pohjoispohjalaisille nuorukaisille mystinen Itäkeskus-visio on keskeisessä roolissa kasvamisessa tavallisesta hiukan vainoharhaisesta paikalliseksentrikosta kunnallispoliitikoiksi ja kansallisen tason mielipidevaikuttajaksi – parhaimmassa tapauksessa lopulta ehkä kansanedustajaksi.

    Aistein havaittavan reaalimaailman kannalta maahanmuuttokriittisyysuskonto on hivenen kiusallista. Me itähelsinkiläiset kun saatamme olla joissakin pienissä maantieteeseen ja demografiaan liittyvissä asioissa aavistuksen eri mieltä oululaisten ITE-oikeistopoliitikkojen kanssa.

    Esimerkiksi kaikessa.

    Itäkeskuksessa on erivärisiä ihmisiä, mutta sen ei pitäisi olla ongelma muille kuin rasisteille. Ylivoimaisesti suurin muualta muuttanut väestöryhmä ovat savolaiset eli niin sanotut maaltamuuttajat. Vastaantulijat niin metrossa kuin kauppakeskuksessa ovat voittopuolisesti täsmälleen samannäköisiä kuin serkkunsa Varkaudessa.

    Autoja Itäkeskuksessa ei polteta. Muualla maassa ongelma näkyy olevan yleisempi:

    Puotinharjun ostoskeskus Puhoksessa on moskeija, mutta valitettavasti ei minkäänlaista minareettia. Harvempi taitaa tietää, että heti vieressä sijaitsee evankelis-luterilaisen seurakunnan Matteuksenkirkko. Jostain syystä nämä kaksi temppeliä eivät ole moksiskaan toistensa läheisyydestä.

    Itäkeskuksesta on melko vähän tietoa joukkoviestimissä. Se tietenkin vaikeuttaa mielikuvan muodostamista alueesta. Media kaihtaa Itä-Helsingin lähiöitä, mikä on ehkä vähiten yllättävä yhdistävä tekijä islamofobien ja journalistien välillä. Molemmat saavat siten tietonsa kentältä ainoastaan poliisitiedotteiden välityksellä – eikä miekkahihoja kiinnosta raportoida tylsien nukkumalähiöiden arkisista asioista.

    Maahanmuuttokriitikoiden puolustukseksi on sanottava, että useimmat heistä asuvat suunnattomien etäisyyksien päässä Itäkeskuksesta – Oulussa, Espoossa tai Eirassa. Toimittajilla ei ole sitäkään veruketta. Helsingin Sanomain lasikuutio sijaitsee ydinkeskustassa varttitunnin metromatkan päässä palavista lähiöistä. Laiskanpuskeat erkkolaisjournalistit kuitenkin laativat kernaammin uutisia omalla pihallaan tapahtuvista asioista, kuten kevyen liikenteen väylä Baanasta tai Lasipalatsin salavasta, kuin uudesta sushiravintolasta Kontulassa.

    Yhtenä harvoista poikkeuksista oli matka, jonka Helsingin Sanomat teki oululaisen eurabiateoreetikko Olli Immosen kanssa Itäkeskukseen kesällä 2011. Kokemus saattoi olla yhtä uusi sekä haastattelijalle että haastateltavalle.

    Kaasuputki-blogi kantaa nyt kortensa julkisen palvelun kekoon ja julkaisee paljastavan valokuvareportaasin Itäkeskuksesta. Helvetinmoisesta laiskuudesta johtuen kuvauspaikaksi on valittu lähinnä vain Itis-kauppakeskus eikä koko Itäkeskuksen kaupunginosa. Kuvausajat ovat kello 17 ja 19, vain pari tuntia koko maailmaa järkyttäneen kulttuurien yhteentörmäyksen jälkeen.

  • Pilakuva

    20

    Joulukalenteri 2011

    – Vieläkö se jatkaa? Aina kun pitäisi puhua ruskeiden ihmisten maahantulon estämisestä tai minareettikiellosta, se katsoo minua ja purskahtaa nauruun. Kohta kyllä menen itkemään tästä Ristolle.

  • Kohtaat tumman muukalaisen

    Oululaisen kansanedustaja Olli Immosen maailmankuva ei ole ainutlaatuinen. Edesmennyt brittikirjailija Douglas Adams kuvasi sen tarkasti teoksessaan Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki jo vuosia ennen Immosen syntymää.

    Kyseinen romaani alkaa kertomuksella Krikit-planeetasta, jolla elää herkkä, kauniita rakkauslauluja harrastava kansa. Taivaankappaleella on yksi aivan erityinen ominaisuus: sitä kiertää niin sankka tomupilvi, etteivät sen asukkaat ole koskaan nähneet aurinkoa, kuita tahi tähtiä; he eivät yleensä tienneet avaruuden olemassaolosta.

    Eräänä päivänä kaksi uskaliaampaa tiedemiestä kuitenkin päätyy rakentamaan raketin, joka vie heidät ylempään ilmakehään. He ovat planeetan ensimmäiset ihmiset, jotka koskaan ovat nähneet maailmankaikkeuden.

    – Se on tuhottava, he sanovat.

    Tuon maailmankaikkeuskriittisen planeetan asukkaiden ajattelumalli elää ja voi hyvin Perussuomalaisten nationalistisiivessä. Kun Olli Immonen saapui ensimmäistä kertaa elämänsä aikana Itä-Helsinkiin ja oletettavasti näki ensimmäistä kertaa islaminuskoisia ihmisiä, hän koki olemassaoloaan uhkaavan kriisin. Hänen mielestään oli väärin, että Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla on ”postmoderni” taideteos ja että Puotinharjussa on islaminuskoisia.

    Immonen hengenheimolaisineen näet uskoo, että islaminuskoisuus on luonnotonta. Se ei sovi Suomeen, jos minnekään. Se tekee ihmisestä oitis kelvottoman, eräänlaisen anti-ihmisen.

    Tai oikeastaan sekin riittää, että näyttää muslimilta.

    (Siis että on ruskea.)

    Maahanmuuttokriittisyys eli nuivismi on ideologia, jolla on näennäisesti rationaaliset perusteet, joiden päälle on kasvanut paksu pitkälle vedettyjen tulkintojen sedimentti. Sikäli se muistuttaa uskontoa. Skolastiset debatit tukkivat Hommaforumin, kun hurskaat ja hurskaammat oppineet pohtivat, kuinka monta maahanmuuttajaa väijyy Kaisaniemen pensaissa ja Varissuon ostoskeskuksella.

    Dogmatiikka syntyy apologiasta. Hyvä maahanmuuttokriitikko on sosiologi, kulttuurintutkija ja uskontotieteilijä voidakseen vakuuttaa pakanat uskonsa oikeutuksesta. Hän osaa käyttää asiaankuuluvaa jargonia. Tosin raa’an tutkimuksen sijasta maahanmuuttokriitikon sosiologia muistuttaa pikemminkin astrologian suhdetta astronomiaan.

    Laaditaanhan horoskoopit tieteellisesti. Kukapa voisi kiistää tutkituista ja olemassa oleviksi tunnetuista taivaankappaleista ja niiden suhteellisista sijainneista tehtyjen havaintojen perusteita.

    Nuivismissa ja astrologiassa näillä aksiomaattisilla totuuksilla perustellaan tosin täysin poskettomia ennustuksia ja arvoasetelmia. Väittämien kyseenalaistajalle osoitetaan faktoja: voidaanko kiistää, ettei aurinko nouse elokuussa Leijonan tähtikuviossa? Eikö ole totta, että muslimienemmistöisissä valtioissa on Suomea korkeammat syntyvyysluvut?

    Oireellista on, että ”tiedon” muututtua ”totuudeksi” mikään empiirinen havainto ei enää kumoa mielikuvia. Skeptikko murisee, että aurinkomerkit voivat olla kuukauden verran pielessä ilmoitetuista päivämääristään, mutta se ei jarruta astrologin päätelmiä. Onhan aivan normaalia olettaa pikku leijonapersoonan olevan päämäärähakuisempi kuin muut, suorapuheinen ja pöyhkeä, ja kukaties poikkeuksellisen altis sydän- ja verisuonitaudeille. Ja tietenkin Suomesta tulee Eurabian kalifaatin pohjoinen osavaltio kahdensadan vuoden kuluttua. Koska islam.

    Yllättävästi moni julkiskeptikko on samalla intohimoinen maahanmuuttokriitikko. Epäilylläkin on siis rajansa. Kukapa ei tahtoisi uskoa johonkin?

    Kuten kaikki uskonnot, nuivismi rakentuu todistuksille, joihin uskonnon opit ankkuroidaan. Valistumattoman korvissa puheet kansojen älykkyyseroista, joidenkin kulttuurien kyvyttömyydestä elää länsimaisessa yhteiskunnassa ja uutiseen kuin uutiseen liitetyt raiskaustilastot ovat vain rasistista ja sovinistista sanahelinää. Mutta aivan ytimessä ovat kuitenkin muutamat tieteenfilosofiset ajatelmat:

    1. Maailma kehittyy tai edistyy.
    2. Kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat muuttumattomia vakioita tai kehittyvät itse yksisuuntaisesti ja vääjäämättömästi.
    3. Kehityskulkuun ei ole mahdollista vaikuttaa inhimillisin keinoin.

    Olli Immonen käyttää näitä maahanmuuttokritiikin kolmea pääolettamaa apunaan hahmotellessaan rakkaan koti-Suomensa vaiheita nyt ja tulevaisuudessa. Hän toteaa profeetallisesti, että 1. Eurooppa vaiheittain islamisoituu maahanmuuton, maahanmuuttajien korkean syntyvyyden ja uskonnollisen käännytystyön kautta.

    Hän uskoo myös, että 2. maahanmuutto pysyy nykyisellään tai lisääntyy; että maahanmuuttajien lähtömaiden syntyvyysluvut per nainen toistuvat tästä ikuisuuteen sellaisenaan tai kasvavin määrin – sekä rajojen takana että Suomessa. Hän uskoo, että Eurooppa ja Suomi ovat muilta osin sadan vuoden kuluttua sellaisia kuin Eurooppa ja Suomi nyt.

    Hänen kuvitelmissaan 3. islam on eräänlainen luonnonvoima, joten sitä vastaan pitää toimia konkreettisin turvajärjestelyin. Ehkä siis pitäisi rakentaa muuri maamme ympärille.

    Kun katsotaan Maahanmuuton vuosikatsausta vuodelle 2010, saadaan selville, millaiset todelliset luvut uhkaavat maagisesti Suomen olemassaoloa. Turvapaikanhakijoiden määrä on vastoin nuivistista kasvuideologiaa kutistunut eikä Suomi vieläkään ota vastaan kuin mitättömän noron maailman pakolaisvirroista:

    • Ruotsi: 31 819
    • Norja: 10 064
    • Suomi: 4 018.

    Suomeen tuli vuonna 2010 turvapaikanhakijoita seuraavista maista: Irak 575 (muutos vuodesta 2009 -620), Somalia 571 (-609), Bulgaria 485 (-254)

    Missään tapauksessa yksikään uuden eduskuntamme Immosista ei katsele näitä numeroita sellaisina kuin ne ovat. Ei nuivisti ajattele maahanmuuttoa samassa lauseessa Suomen nurinkurisen väestöpyramidin kanssa – puhumattakaan, että hän ikinä hairahtuisi ajattelemaan ihmistä numeroiden takana.

    Hän ajattelee Suomen rajojen sisäpuolella olevia 6 593 Somalian kansalaista. Tilastokeskuksen mukaan heidän määränsä oli kohonnut edellisvuodesta 18,4 %. Laskutaitoisena miehenä Immonen pystyy päättelemään saman kuin kuka tahansa: jos Suomessa asuvien somalialaisten määrä kasvaa 18,4 prosenttia joka vuosi, Suomessa asuu 50 vuoden kuluttua 30 666 781 Somalian kansalaista!

    Kukaan ei tietenkään varsinaisesti perustele, miksi tämä maahanmuutto pitäisi estää ja mikä on varsinaisesti se uhka, jota vastaan nuivistit taistelevat vastajihadissaan. Eihän pelkkää lukumäärää tarjoava ennuste perustele, missä ongelma piilee. Jos nykyisen Euroopan valtauskonnoksi vakiintuisi seuraavien parinsadan vuoden aikana islam, mitä se tarkoittaisi muuten kuin teologisesti tarkasteltuna? Vaikka hyväksyttäisiin mielipuolinen oletusarvo ”islamilaisen kulttuurin” tuhatvuotisesta muuttumattomuudesta, maahanmuuttokriitikko ei pysty kertomaan planeetan tulevaisuudesta mitään enempää kuin keskimääräinen horoskooppimaakari.

    Vihaisia miehiä on aina ollut. Koska natsikortti on vähän väsynyt, tutkitaan toista ilmansuuntaa.

    Nuoressa neuvostovaltiossa ymmärrettiin leniniläisittäin, että luokkataistelu on parasta suorittaa pikaisesti ja fyysisesti. Marxin yhteiskuntateorioita oiottiin ja proletariaatti – tai oikeammin sen ideologisesti motivoidut johtajat – kohosi ylimmäksi kansanluokaksi melko suorasukaisesti poistamalla muut kansanluokat elävien kirjoista.

    1970-luvun Länsi-Euroopassa tätä mallia sovellettiin lukuisissa äärivasemmiston terrori-iskuissa ja poliittisissa murhissa. Suomessa ei väkivallan tielle lähdetty, mutta proletariaatin diktatuuria ja verenpunaista vallankumousta saarnattiin. Stalinilla oli Suomessa koko joukko nuoria ymmärtäjiä, joista moni kohosi eduskuntaankin. Heitä elähdytti fantasia, joka kauhistutti suurinta osaa kansasta ja jopa useimpia heidän puoluetovereistaan.

    Ehkä Olli Immonen olisi saattanut jollekin eri vuosikymmenelle syntyessään vihata kulakkeja yhtä paljon kuin hän nyt vihaa islaminuskoisia.