Talvivaara Digital

Aivan aluksi voidaan tarkastella lukua.

500 598 000 €.

Se ei ole Yleisradion budjetti. Se on Suomen valtion vuonna 2011 maksama suora yritystuki. Siis veronmaksajien rahaa yksityisille yrityksille. Sitä ei koskaan saada takaisin, sillä se ei ole lainaa.

Toinen luku voisi olla tämä:

18 540.

Se on keskoskaappien määrä, jonka tuolla puolella miljardilla joka vuosi saisi, mikäli valtiovalta ei sponsoroisi markkinataloutta, vaan keskittyisi vauvojen hengen pelastamiseen.

Kolmaskin luku on:

500.

Suomessa syntyy joka vuosi keskimäärin lähes 4000 keskosvauvaa, joista noin 500 on vakavimmin avun tarpeessa olevia pikkukeskosia, toisin sanoen alle puolitoistakiloisia tai syntyneet ennen 32. raskausviikkoa.

Eikö olisikin uskomattoman räikeää populismia väittää, että mikäli valtio ei lapioisi vastikkeetonta tukea kapitalistille, kaikilla pienillä keskosillamme olisi kaappinsa ja jokaisella vielä 36 ylimääräistä varalla?

Pelkästä populismista puheenvuoro muuttuisi rikolliseksi tyhmyydeksi tai väärentämättömäksi kusipäisyydeksi, jos samalla kaavalla perusteltaisiin jotain aivan muuta epäkohtaa. Vaikkapa television ohjelmatarjontaa.

Talvi Digital Oy ja yhtiön perustaja, Pekka ”Peko” Korpela, saivat 11.4. niin sanotun paskahalvauksen, kun molemmat oivalsivat salatun yhteyden Yleisradion rahoituksen ja Suomen holtittoman lapsikuolleisuuden välillä. Talvi Digitalin kauhuksi Yleisradio osteleekin amerikkalaisen HBO:n tuotantoja eikä keskoskaappeja.

Yhtiö julkaisi Facebook-sivullaan asiaa käsittelevän valokuvan.

Myöhemmin konserni oivalsi, että Helsingin Suomalaisen Klubin kokoamalta Arvo Ylppö -kunnianosoitussivulta luvatta poimittu 1980-luvun keskoskuva ei ainakaan lisää asiakkaiden luottamusta yrityksen ammattitaitoon. Kuva katosi.

”Näköjään tosiasioiden tunnustaminen on meille kaikille niin kovin vaikeaa”, yritys ilmoitti epäanteeksipyynnössään. Joka myös katosi hetkeä myöhemmin. Jäljelle jäivät vain hallituksen puheenjohtajan omat blogimerkinnät Uuden Suomen Puheenvuorossa:

Korpelan ja Talvi Digitalin järjettömän kampanjan takana on maltillisesti ilmaistuna omintakeinen päättelyketju: jos Yleisradio ei ostaisi Game of Thrones -sarjaa Yhdysvalloista, jostakin taikalähteestä vapautuisi kolmisenkymmentätuhatta euroa per peruttu lähetys HUS:n käyttöön.

No, tämä ei tietenkään ole totta. Yhden Game of Thrones -lähetyksen hinta ei ole 30 000 € ja – huom! – Yleisradion lakisääteinen tehtävä ei ole pelastaa vauvoja kätkytkuolemalta. Korpelakin tietää asian jollain tasolla ja siksi hän tunnustaa Voiman Fifi-verkkolehden haastattelussa tehneensä järjettömän rinnastuksensa vain nostaakseen esille toisen, hänen omaa tuotantoyhtiötään lähemmin liippaavan puheenaiheen.

Viis vauvoista, mutta kun jengi ei striimaa.

Talvi Digitalin perustajan viestin pohjalla, hapenpuutteeseen menehtyneiden keskosten mätänevien ruumiiden alla, on viimeinen looginen umpisolmu: Yleisradio tuhoaa vapaan kilpailun tarjoamalla viihdeohjelmia. Ratkaisuksi Korpela vaatii, että Yleisradiolta poistetaan kaikki viestintätoiminta, joka ei ole ehdottoman välttämätöntä. Tai, kuten hän sen yhdessä tuhannesta samaa asiaa jankkaavassa blogimerkinnässään muotoilee:

Omassa arvomaailmassani antaisin YLE:lle 200.000.000,00 eur vuosittain journalistisesti korkeatasoiseen tuotantoon yhteiskunnallisten epäkohtien esiinnostamiseksi.

Pirukaan ei tiedä, mitä Pekka Korpela asialla tarkoittaa – etenkin kun hänen oma firmansa tekee töitä myös Yleisradion viihdetuotannoille – mutta selvästi herraa korpeaa eniten se, että jossakin hänen yksityisessä maailmankaikkeudessaan on liuta kuluttajia, jotka eivät halua ostaa maksullisia nettipalveluita:

Nykyisillä populistisilla Mannerheim-elokuva, ”Pakko Tanssia”, muilla ”huuhaa” sisällöillä ja amerikkalisille Time Warnerille maksamalla Game fo Thrones sarjalla YLE vain kosii kansaa ja hidastaa vapaiden markkinoiden, digitaalisten maksupalvelujen ja viestinnän kehittymistä.

Tässä on ajatusharha, jonka voisi sallia 1980-luvun keskoskaapissa kuoliaaksi kituvalle vauvalle, muttei oikein mediatuotantoyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Korpela vaikuttaa kuvittelevan, että mikäli Yleisradio ei lähettäisi viihdeohjelmia, ihmiset ryntäisivät sankoin joukoin tilaamaan Satuhäänsä, tamperelaiset maalaiskomediansa ynnä Uutisvuotonsa Talvi Digitalin yhteistyökumppanilta, Elisa Viihteeltä.

Ajatus on samanlainen kuin Jarkko Tontilla, joka vajaat vuosi sitten herätti kohua väittämällä kirjastojen aiheuttavan ”ilmaisuuden kulttuuria, jossa kirjaa ei arvosteta”.

Homma saattaa oikeasti olla jopa aivan päinvastoin. Julkinen eli näennäisesti maksuton viihdetarjonta ei ikinä kata kaikkea tarvetta. Se herättää ruokahalun, lisää kysyntää. Tätä väitettä sopii testata vierailemalla ahkerien kirjastonkäyttäjien luona ja tutkimalla heidän kirjahyllyjään. Kovimmat lukutoukat myös ostavat eniten kirjoja.

Audiovisuaalisten kuluttajatuotteiden markkinoissa toistuu samansuuntainen mekanismi.

Suomeen on tullut lyhyessä ajassa iso nippu erilaisia mediapalveluita. HBO avasi oman nettistriimaussivunsa, mutta samalla apajalla ovat myös Netflix, kaikki laajakaistaoperaattorit ja kaupalliset tv-kanavat. Ne ovat avanneet kukin oman maksupalvelunsa suomalaisille tietäen vallan hyvin, että maassa on myös yleisradiotoimintaa.

Ne tietävät, että kuluttajat ovat valmiit maksamaan näistä palveluista, vaikka Yle-vero astuikin voimaan.

Itse asiassa ajoitus on hyvin tarkka. Juuri nyt on hyvä astua markkinoille, kun lupamaksusysteemi väistyy historiaan. Tv-maksu saattoi oikeastikin jarruttaa kulutusta, sillä se piti maksamalla maksaa. Se oli maksutavasta riippuen 50–200 euroa suoraan pankkitililtä. Sen jälkeen tahtoa – tai aina rahaakaan – lehden tai nettipalvelun tilaamiseen ei välttämättä enää ollut.

Sen sijaan veromuotoinen maksu ei kirpaise millään tavalla, ei oikeasti. Se katoaa muiden verojen joukkoon eikä näy menoeränä kukkarossa. Se siis jättää psykologisesti katsottuna enemmän tuhlausvaraa.

HBO:n Game of Thrones ja True Blood ovat hyviä sisäänheittotuotteita. Näyttämällä näitä sarjoja Yleisradio luo kaupallisille palveluille uusia yleisöjä. Asetelma hyödyttää kaikkia osapuolia. Julkinen palvelu väistää suosiolla. Se antaa maksukanaville ja nettijakelijoille etuajo-oikeuden eikä tarjoa on demand -muotoista palvelua. Jopa Ylen Areena-palvelussa näkyvät viihdeohjelmat ovat saatavilla vain rajoitetun ajan, minkä jälkeen fanilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tilaus tai ostaa dvd-boksi.

Musiikkibisneksessä ollaan siinäkin jälleen askeleen muuta alaa edellä.

Mikäli Talvi Digitalin perustajaa kuunneltaisiin, Radio Suomi pitäisi lakkauttaa. Hän ei kirjoita niin blogissaan, mutta sitähän hän tarkoittaa. Jos televisiossa ei saa Korpelan mukaan näyttää viihdettä, miksi radiossa saisi soittaa iskelmiä? Entisten nuorten sävellahja aivan varmasti estää kehittämästä Spotifyn tapaisia viihderatkaisuja. Arvatenkin jokainen kesämökin paristokäyttöisessä matkaradiossa soinut hittibiisi on myös ”yksi keskoskaappi vähemmän”.

Jostain syystä kuitenkin poppia striimataan yhä enemmän ja aivan laillisesti. Eikö Ylex:n riemukas aamutiimi onnistunutkaan tappamaan vauvojen ohessa suomalaista musiikkiteollisuutta?

Pekka Korpelan into nostaa kuolevia pikkukeskosia tikunnokkaan on monella tavalla iljettävä. Ensinnäkin tietysti siksi, että se on täydellisesti puppua. Suomessa ei kuole keskosvauvoja siihen, että välineitä näiden hoitoon ei olisi saatavilla tai että Yleisradio veisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin rahoja. Pienten keskosvauvojen ennuste on aina epävarma eikä asiaan täysin syyttömän osapuolen osoittelu palauta kenenkään lasta elävien kirjoihin.

Toinen juttu on peruspalveluiden rahoitusvajeen todellisten syyllisten etsiminen. Jos Suomella yhtäkkiä ei olisikaan varaa vastasyntyneiden hoitoon tai uuteen lastensairaalaan, Pekka Korpela ei voisi kuin katsoa yrittäjätovereineen peiliin. Hallitus antoi heille budjettikehysriihessä mojovat veronalennukset, kahden Yleisradiollisen verran vuodessa. Miksi tämä ei lainkaan haittaa lapsirakasta johtajaa?

Eräässä läpeensä kahjoista US-blogauksistaan Korpela nostaa esiin vielä yhden vääryyden. Hän huomaa aivan oikein, että sosiaali- ja terveysministeriöltä on kehysriihessä nipsaistu pois 30 miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta. Se merkitsee melkoista romahdusta muiden muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimustyössä.

Vääristyneellä logiikallaan Korpela tietenkin selittää, että pienentämällä Yleisradion rahoitusta voitaisiin  THL:ltä riistetyt tutkimusmäärärahat palauttaa. Räyhätessään Yleisradiosta Korpela ei kuitenkaan huomaa, että summaa itse asiassa ei ole leikattu. Se on vain siirretty toiselle momentille, Jyrki Kataisen henkilökohtaiseksi karkkirahaksi.

Eikö tämän tulisi olla päällimmäisenä keskostemme hoidosta huolestuneen yritysjohtajan puheenvuorossa?

No, kaikeksi onneksi Perkka Korpelan ja Talvi Digitalin ei tarvitse aivan yksin tarpoa pohjattoman typeryyden suolla. Sanoma Osakeyhtiö on aivan kintereillä sukeltamassa lähimpään suonsilmäkkeeseen.

10.4. Helsingin Sanomat julkaisi jutun, jossa lehti valjasti sokean kehitysvammaisen naisen ajamaan asiaansa eli Yleisradion rahoittamisen alasajamista. Suomen Kuvalehdessä Kalle Kinnunen aivan oikein kutsui tuota  ”päiväksi, jolloin Yle-raivo meni yli”.

Nelosen ja Helsingin Sanomain yhteisesti tuottama niljakas sosiaaliporno oli tähdätty osoittamaan, miten kauhean epäreilu tämä uusi Yle-vero on. Sitä joutuu maksamaan jopa henkilö, joka ei voi käyttää Ylen palveluita.

Työnantajalleen sokeasti uskollinen Susanna Reinboth ei sekuntiakaan vaivaa päätään sillä, että kaikki suomalaiset veronmaksajat ovat samassa veneessä. Jopa täysin tulottomat kansalaiset joutuvat osallistumaan Suomen rahoittamiseen. Arvonlisävero ei katso kuluttajan ikää tai vamma-astetta ja kiinteistövero koskettaa kaikkia, joilla asunto on. Eikä Yleisradiolla ole niiden maksamiseen osaa eli arpaa.

Artikkeli on tietyssä mielessä jopa halpamaisempi kuin Korpelan keskoskaappihölmöily. Se edustaa avuttoman ihmisen härskiä hyväksikäyttöä ja poikkeuksellisen paksua ahneutta. Sanoma-konserni omistaa yli puolet suomalaisesta mediasta ja on liikevaihdoltaan viisi kertaa Yleisradion kokoinen, mutta loputtomasta itkemisestä päätellen sekään ei riitä. Mikael Pentikäinen haluaa istua seitsemän kuningaskunnan Rautavaltaistuimella.

* * *

Amerikkalainen HBO on muuten itse halunnut suosia eurooppalaisessa jakelussa yleisradioyhtiöitä. Syyt ovat taiteelliset: draamasarjojen pitkät jaksot on kuvattu ehjinä kokonaisuuksina, joita ei saisi pilkkoa mainostauoilla. Vapaassa markkinataloudessa näinkin voidaan menetellä.