Edellisessä episodissa osat kääntyivät päälaelleen ja Emil joutui pinteeseen.
5. luku
Toivo Emilin katseessa sammui kuin katkaisijasta kääntämällä. Teija ei ollut tunnettu huumorintajustaan – nainen oli ilmeisen vakavissaan. Nuorukaisen aivoissa vilisi toinen toistaan pelottavampia todennäköisyyksiä.
”Yritin keksiä, mikä olisi katalinta, mitä voisin tehdä sinulle”, Teija tokaisi.
Nainen istui tiukasti köyttämänsä Emilin vieressä vuoteella. Eipä ollut Uusi-Pappilan perintöpunkka arvannut, millaista elämää sekin joutui vielä vanhoilla päivillään kokemaan. Mietteliäänä patjan oljet narskahtelivat Teijan helläksi läimäytellyn takamuksen alla.
”Kun tästähän tämä kaikki alkoi”, Teija jatkoi ja puristi monivuotisten heinätöiden kovettamin käsin Emiliä siitä arasta ruumiinosasta, joka oli poikaparkaa synnin tielle viekoitellut. Mies ynähti tuskasta, muttei uskaltanut liikkua.
”Harkitsin jo, että leikkaisin pois”, Teija vihjasi ja kaivoi essunsa taskusta eilen hiotun puukon. Sen veriuraan hyytynyt hurme sai Emilin lähes pyörtymään.
Mutta tyttö puisteli päätään. ”Sitten oivalsin, että se olisi sinulle liian helppoa.”
Teija nousi ylös, oikaisi asuaan ja marssi ovelle.
”Keksin jotain ovelampaa. Odotin oikeaa hetkeä antautua sinulle. Tiesitkö, että viime vuodostani on kulunut kaksi viikkoa?”
Emilin katse oli yhtä kysymysmerkkiä.
”Se tarkoittaa, että me saamme lapsen.”
Hän tarttui ovenripaan ja paiskasi uksen selkoselälleen. Emilin silmät olivat pullistua päästä, kun hän näki isänsä, pastori Skogin, seisovan kynnyksellä kaikessa ankaruudessaan liperit tärkättyinä.
”Sinäkin, poikani!” pastori jyrähti. ”Nyt tiedän sinut tämän nuoren naisen tulevan lapsen isäksi. Jahka olet kylliksi miettinyt sitä synnin taakkaa, jonka olet kontollesi tienannut, tulen vihkimään teidät lailliseksi aviopariksi. Saat luvan kantaa vastuuta teoistasi!”
Teija poisti suukapulan nuorukaisen huulilta. Lannistettuna Emil parahti itkuun: ”Te peijoonit, tähän päättyivät iloiset poikamiesvuoteni!”
* * *
Epilogi
Emilistä varttui suoraselkäinen isänmaanystävä, joka sittemmin taisteli vapaussodassa laillisten joukkojen puolella ja antautui rauhan olojen palattua pellervolaiselle osuustoiminta-aatteelle. Hän kasvatti pojastaan Matti Eskosta kunnon miehen, joka kunnioitti perhearvoja ja puolestaan palkittiin Mannerheim-ristillä urheudestaan rintamapalveluksessa.
Teija vihittiin Emilin kanssa hyvissä ajoin ennen pojan syntymää.
Kotirouvaksi jäänyt Teija oli etenkin appensa mieleen. Usein nämä kaksi, kirkkoherran vakanssista viimein syytingille jäänyt rovasti Skog ja Teija-miniä, keskustelivatkin kahden kesken uskonkysymyksistä myöhään yöhön Uusi-Pappilan pirtissä tai kirkkoherran kamarin puolella. Joskus Emil osui kuulemaan oven läpi tuota vaimealla äänellä käytyä keskustelua. ”Mitä luulet, uskooko hän vieläkin?” oli heidän tavallisin lauseensa.
Kysymys hiukan loukkasi Emiliä, vaikkei hän sitä ikinä puheeksi ottanut. Tottahan hän oli uskossa nyt ja aina kuin viaton pikkulapsi.