Avainsana: iisalmi

  • Me täällä äärikeskustassa olemme jo pitkään ihmetelleet

    Tällaisia presidentillisiä viisauksia minä, iisalmelainen mieskirjailija, tuossa tuumiskelin, kun istuin työhuoneessani kauhistelemassa kaikkea hiukan liian monimutkaista.

    Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset.

    Tolkun ihminen ei kiistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia eikä hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin.

    En ihan tähän hätään muista, mistä olin saanut sen mielikuvan, että suomalaisessa turvapaikanhakijakeskustelussa olisi olemassa kaksi ääripäätä. Siis että Suomen perustuslain ja vaikkapa Geneven pakolaissopimuksen takaamien oikeuksien puolustaminen on jotenkin täsmälleen yhtä paha asia kuin ihmisten vainoaminen heidän uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella.

    Vielä vähemmän muistan todisteita sen puolesta, että yksikään poliitikko tai asiantuntija kiistäisi maahanmuuttoon liittyvän mitään ongelmia. Vähän koetin googlata netistä, jos vaikka joku punavihreässä kuplassaan näsäviisasteleva helsinkiläinen taistolaisnuori olisi lämpimikseen valehdellut, ettei 32 000 turvapaikanhakijan joukossa ole minkäänlaista uhkaa kellekään, mutta ei nyt osunut haaviin.

    Mutta ei sillä ole väliä, onko väitteeni totta vai ei – näin nämä nyt vain koetaan.

    Minä tällaisena tolkun ihmisenä olen äärimaltillinen ja vaadin, että viranomaiset toimivat täsmälleen niin kuin ovat koko ajan toimineet. Se, että kuorrutan nämä täydellisen yhdentekevät nollavaatimukseni sellaisilla kriisiajan paniikkitermeillä kuin ”rajalliset resurssit”, ”kaikista hädänalaisimmat”, ”todelliset turvapaikan tarvitsijat”, ”hallitsematon pakolaisvirta” ja ”yhteiskuntarauha”, on vain minulle kirjailijana suotu literääri tehokeino.

    Sekin oli minulta vähän hassu ajatus, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja heidän niukimmin mahdollisin resurssein tapahtunut auttamisensa olisi voitu tehdä ”omien kansalaistemme kustannuksella”, mutta tulipa nyt tuolla tavoin muotoiltua. Emmehän me tolkun ihmiset tietenkään yleensä ajattele, että pakolaisten telttapatjat ja kauravellit olisi suoraan ulosmitattu sotaveteraanien hoitoon varatusta budjetista. Näin nämä nyt vain koetaan. Ei, kun tuonhan minä sanoin jo.

    Kaltaiseni tolkun ihminen on aivan toisenlainen kuin raiskaajia rakastavat ”suvakit”. Me sentään tuomitsemme turvapaikanhakijoiden tekemän seksuaalisen häirinnän. Ja rikokset. Ja kaiken. Itse asiassa me tolkun ihmiset taidamme uskoa, että maahanmuuttoon ja turvapaikanhakuun liittyy pelkkiä mittavia ongelmia. Kun meille sanotaan ”turvapaikanhakija”, me kuulemme ”raiskaaja”.

    En silti tarkoita, että olisimme rasisteja niin kuin nämä kaduilla partioivat räyhääjät. Me emme räyhää ja tappouhkaile, me vain ajattelemme niin kuin he. Se on aivan eri asia.

    Tolkun ihminen ymmärtää, mitä rasistit yrittävät tehdä. He yrittävät vihaa ja pelkoa lietsomalla saada tolkun ihmisiä liittymään heihin, jotta viha, pelko, epäluulo ja turvattomuus lisääntyisivät. Tolkun ihminen ei tähän lankaan mene.

    Nimittäin, kun me tolkun ihmiset pohdimme näitä maahanmuuttajia ja muita yhteiskuntaamme luonnostaan kuulumattomia asioita, me tiedämme – päinvastoin kuin rasistit – että kyllä tumminkin murjaani voi olla osa pohjoista kansaamme. Hänen pitää vain olla kiitollinen, nöyrä, katsoa maahan, mutta ennen kaikkea hänen on oltava sopeutuvainen.

    Tolkun ihminen olettaa, että ihminen, joka saa maastamme turvaa ja suojaa, osaa antaa sille arvoa eikä ylenkatso tai halveksi kulttuuriamme tai uskontojamme. Tolkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä. Tolkun ihminen osaa kunnioittaa mutta myös vaatia kunnioitusta – sekä olla itse sen arvoinen.

    Sopeutumattomat vierasmaalaiset ovat niitä pahimpia terroristeja. Sellaiset kuuluvat meidän tolkun ihmisten mielestä saunan taak…

  • Nälkäinen kurikkalainen, hyönteisiä Bulgariassa sekä koleerinen Mannerheim

    Suomen nuoret ovat itse kukin jälleen kerran valmistuneet opinahjoistaan. Suvivirren veisattuaan he ovat rientäneet Esplanadille kumoamaan punssimaljat kansallisrunoilijan näköispatsaan lyyrisessä katveessa, kenties laulaa luikauttaneet maakuntalaulut – ehkäpä juurikin Kesäpäivän Kangasalla – vain hetkeä myöhemmin kirmatakseen kesälaitumilleen kuin nuoret vasikat. Tätä riviä tapaillessasi, lukijani, nämä spes patriae jahtaavat ylioppilaiden ja maistereiden perinteisin tavoin perhosia valkolakit tuleentuneen ohran värisillä kutreillaan keikkuen, uittavat tukkeja pahaisiksi lentojätkiksi naamioituneina – tai virittelevät helkavirsimaratonia, joka sykähdyttäisi kyynisimpienkin vanhasuomalaisten sydämiä juhannusyön taianomaisissa tunnelmissa.

    Missään tyhjiössä nämä lapsukaiset eivät silti ole lukujaan lukeneet, sillä tapahtumia ja uutisaiheita on ollut Suomi ja maailma väärällään.

    Kehittyvien Maakuntien Suomi:

    Universumi:

    • ”Johnny Depp rakastui ranskalaiseen laulajatähteen Vanessa Paradikseen 12 vuotta sitten”, Iltalehden lainaama konekäännös kertoo, ja mainitsee Deppin tätä ennen seurustelleen Monsieur Mossen Kate-nimisen lehtolapsen kanssa. | Hän on maailman kadehdituin vaimo (Iltalehti)
    • Urheilija juoksi suu auki – saalisti bulgarialaisen hyönteisharvinaisuuden. Tuhannet valkolakkiset perhoshaaveilijat ovat närkästyksissään. | Suomalaissuunnistaja nielaisi ötökän – kisa täysin pipariksi (Ilta-Sanomat)

    * * *

    Ja koska on sunnuntai, niin muistetaan myös tämä:

    Mannerheim

    Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


    Näen vieläkin edessäni ne tappioilmoituskaavakkeet, mitenkä hän punakynällä veti viivan alle, jos oli jotakin erikoista, josta piti antaa selvitys: Mistä näinkin suuri tappio taas johtuu, mitä siellä oli tapahtunut? Tämä esittely oli aika lailla jännittävä tilaisuus, ja siihen piti valmistua huolellisesti. Jos ei pystynyt vastaamaan, niin hän oli hyvin koleerinen herra, joka antoi aika lailla satikutia. Sattui joskus, ettei ollut asiasta täysin perillä tai joku oli antanut toisenlaisen selityksen vähän ennemmin. Silloin joutui erikoiseen tilanteeseen, josta piti selviytyä nokkeluudella.”

    (Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)