Viime jaksossa Emil menetti viattomuutensa kukan syntisen Teijan sylissä.
Tekstiä ei vieläkään suositella alle 16-vuotiaille.
4. luku
Hamppuköysi oli hiertänyt Teijan herkät ranteet, nilkat, nivustaipeet ja kaulan vereslihalle, mutta suomalaisen raivaajakansan sisukas sielu ei ollut moksiskaan. Hänellä oli tehtävä, jonka hän aikoi suorittaa parhain päin.
Uusi-Pappilan raskaan kurkihirren alla ei ollut kuunaan haudottu yhtä salakavalaa suunnitelmaa. Pastori Skog oli toki kokenut konspiraattori ja ensimmäisten joukossa kieltäytynyt lukemasta helmikuun manifestia. Siksi hän oli myös saanut niskoittelustaan ankarat nuhteet läheisen garrisonin komentajalta, Tapio Liinojalta. Mutta jopa hänen vankka häränniskansa olisi vavissut, mikäli Herran enkeli olisi käynyt kuiskaamassa, mitä Emil-pojan kamarissa oli tekeillä.
”Haluatko sinä?” Teija kysyi keimaillen pojalta, josta hän oli tehnyt täyden miehen. Hänen suupielensä olivat yhä remmien ruhjomat, mutta silti hymyhuulet yhä puristuivat suutelemaan Emilin sykähtelevää miehuutta.
”Haluan, haluan!” Emil urahti.
Notkeasti nainen kierähti pois syljen, hien, veren ja toinen toistaan syntisempien ruumiineritteiden kirjomilta lakanoilta ja sysäsi nuorukaisen sijalleen. Ennen kuin Emil oli huomannutkaan, hänen kätensä olivat tiukasti sidotut.
”Jumpe”, hän noitui ihastuksissaan.
”Kuka antoi luvan puhua?” Teija kivahti ja antoi sanoilleen pontta ratsupiiskalla, jonka hän oli huomannut Emilin seinällä.
”Auts, auts!” Emil kiljahteli.
”Eihän tässä mikään auta”, Teija äkämystyi ja sitoi Emilille suukapulan. Hän tanssitti piiskaa vielä nuorukaisen pehmeimmillä ruumiinosilla ja sitoi lopulta viimeisetkin raajat.
Emil oli nyt paketissa kuin joululahja.
”Sinä olet nyt paketissa kuin joululahja”, Teija kihersi.
Emil ynähteli tuskan ja kiihkon sekaisin puuskutuksin. Hän ei ollut eläissään ollut yhtä himokas ja pelokas.
”Nyt…” Teija kuiskasi Emilin korvaan. ”Nyt on aika kertoa sinulle totuus.”
Nainen kumartui poimimaan lattialta vaatteensa. Pukeutuessaan hän selosti:
”Viime kesänä sinulla oli suhde erääseen Sirpaan. Turha yrittää kiistää, hän kertoi minulle. Te tapailitte juhannuspyhinä ja heinänteon jälkeen. Jossain vaiheessa Sirpa tuli sinusta raskaaksi. Mutta sinä torjuit hänet ja hän meni koskeen.”
Teijan äänessä oli kyyneleitä, mutta myös terästä.
”Sirpa oli kasvattisisareni, Terovaaran isännän tytär, minun elämäni. Kun hänen eloton ruumiinsa löydettiin rantakivikkoon huuhtoutuneena, minä vannoin kostoa.”
Nyt Teija oli täysissä pukeissa. Hän kumartui alastoman Emilin ylle.
”Ja kostoni minä saan.”
Jatkuu…