Vieraskynä
Suomen kansantalouden kehitys on seisahtunut juoksussaan. Edistys jauhaa paikoillaan ja lainsäädäntö on muuttunut veden äyskäröimiseksi uppoavasta valtiolaivasta. Hallitus koettaa pelastaa talousjärjestelmän siltä itseltään siirtämällä verotuksen painopisteitä ansiotulojen, omaisuustulojen ja arvonlisäverojen välillä puolelta toiselle.
Taantumaan ei kuitenkaan ole vain ”tultu”. Passiivimuoto on petollinen. Kaikesta näkee, että keskeinen syy sekä suomalaisten että – lopulta – koko globaalin yhteisön lamaannukselle johtuu marxistis-leninistisen valtiokokeilun romahtamisesta vuosina 1989–1991.
Useista myös itse tunnustamistaan valuvioista huolimatta Keski- ja Itä-Euroopan kansandemokraattiset tasavallat – ja etenkin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto – työskentelivät johdonmukaisesti ja määrätietoisesti työväenluokan luokkatietoisuuden kohottamiseksi sille tasolle, jossa se olisi valmis ottamaan vastaan tiedostavien etujoukkojen tekemän esityön, siirtymään kohti vallankumouksellista liikettä ja historian loppua.
Ideologisten saavutusten mittaamattomasta arvosta kertoo jotain, että romahtamisen todellisuus alkoi näkyä keskimääräiselle kotitaloudelle vasta kymmenen, joskus jopa kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Luokkataistelun hedelmiä korjattiin niin kauan, että proletariaatti unohti olevansa proletariaatti.
Viimeistään 2010-luvulla kaikille oli selvää, että kapitalistinen valtiomuoto on tullut tiensä päähän. Oli aika tehdä johtopäätöksiä. Valitettavasti näitä johtopäätöksiä valvoivat tahot, joiden etuihin kuului takertua kapitalistiseen järjestelmään siitä riippumatta, oliko se nousemassa vai uppoamassa. Puhumme tietenkin porvaristosta.
21. vuosisadan uusporvarillinen hegemonia on syntynyt uskomattomien tieteellisten ja teknisten läpimurtojen selässä ratsastaen. Höyrykoneiden teollinen vallankumous tuhosi kaiken vanhasta säätyerioikeuksien kulttuurista, puolijohteiden atomitason vallankumous pyyhkäisi tieltään 1900-luvun alusta asti valtiorajoja piirtelevän, lakia säätävän kamreeriporvariston. Joissakin toiveikkaissa piireissä tämä on johtanut kuvitelmaan, että seuraava tekninen vallankumous poistaa loputkin luokat ja vie meidät ihmiskuntana kohti kukoistusta.
Mutta Karl Marx totesi jo vuonna 1848, että kapitalismi elää jatkuvasta vallankumouksesta. Se murskaa itsensä ja synnyttää itsensä uudelleen omista raunioistaan.
Talouden ja yhteiskunnan säännöt eivät ole muuttuneet, vaikka rikkauksien ja vallan keskittyminen on siirtynyt uusiin käsiin. Patruunavallan sijasta elämme nyt bittimiljardöörien digitaalisessa liekanarussa. Järjestelmä on palauttanut itsensä ja se käyttää voimakeinoja kaikkia epäilijöitään vastaan. Se tietää olevansa haavoittunut ja toimii sen mukaisesti.
Meillä ei ole varaa toiveisiin. Jos emme ota valtaa, se murskaa meidät. Ainoa jäljellä oleva keino korjata tilanne on räjäyttää koko rakennelma. On poistettava omistavat luokat. Kapitalistinen järjestys tuhotaan kovia otteita käyttäen vallankumouksessa tai suostuttelemalla osakkeenomistajat kaikissa yrityksissä vapaaehtoisesti luovuttamaan omistuksensa kollektiiviselle omistajalle – työläisille, asiakkaille, paikalliselle yhteisölle, kansainväliselle järjestäytyneelle organisaatiolle tai, väliaikaisena ratkaisuna, valtiolle.
Prosessi ei ole helppo eikä taatusti veretön. Kuoleva kapitalistinen järjestelmä tulee taistelemaan vastaan ja ihmishenkien menettäminen on väistämätöntä. Tämän tunnistaminen on keskeinen osa ajattelun muutosta, jolla pääsemme keskustelussa eteenpäin.
Patrick Länsimäki
Kirjoittaja on tämän vuoden ylioppilas