Lussedagen

Folkhälsan, Hufvudstadsbladet ja Svenska Yle valitsivat Suomen Luciaksi tänä vuonna Vanessa Erikssonin Jomalasta, Ahvenanmaalta. Muut ehdokkaat olivat Amanda Stenius ja Majken Stenberg Helsingistä, Frida Hasselblatt ja Sara Lindholm Espoosta, Moa Nyström Korppoosta, Olivia Andersson Sulvasta, Katariina Karjala Porista, Anna Nylund Purmosta ja Emilia Nygård Siuntiosta. Folkhälsanin informatiivisen verkkoartikkelin mukaan Lucian päivää on vietetty ensimmäisen kerran Pohjoismaissa vuonna 1764 Länsi-Göötanmaalla. Lucia […]

Lucian päivän onnittelukimara

Jokavuotiseen tapaan Kaasuputki-blogi ja koko Suomen kansa onnittelevat joulukuun kolmantenatoista kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeä syntymäpäivän johdosta. Lisäksi toivotettakoon lykkyä Elin Anderssonille, joka valittiin marraskuun lopulla Suomen Lucia-neidoksi, sekä Gävlen olkipukille, joka on vähintään tähän päivään asti urhoollisesti välttänyt tuhoutumisen pyromaanin uhrina.