Kategoria: politiikka

Maksetut viulut

Vaalirahoituskohun suurimmat konnat ovat yhä pyrkimässä eduskuntaan eivätkä he näissäkään vaaleissa ole kyenneet kertomaan äänestäjilleen, kuka heidän mainoksensa on maksanut.

Kansallinen Kokoomus tarjoaa Helsingin vaalipiirissä kolmen ehdokkaansa rahoitustiedot. Vaikka Pia Pakarisen ottama 50 000 euron laina on aika mojova näky sinänsä, se kertoo vain yksittäisen ehdokkaan hyvistä luottotiedoista, ei sponsorien määrästä.

Pirkanmaa 16.4. Yksi ainoa kokoomuslainen vaalirahailmoitus. Eikä se ole Marja Tiuran.

Uudellamaalla viisi kokoomuslaista on kyennyt tulemaan julkisuuteen rahoittajineen. Yksikään ennakkoilmoituksen tehneistä ei ole Jyrki Katainen, josta Voima-lehden Susanna Kuparisella on hiukan sanottavaa:

Kaksi vuotta Santahaminan juhlien jälkeen, MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa syyskuussa 2009, Katainen väitti haastattelun lopuksi, että vaalirahaskandaali ei liity kokoomukseen millään tavalla.

”Ei kokoomus ole saanut senttiäkään Novalta tai KMS:ltä.”

Voiko olla mahdollista, että Katainen on ollut vaalirahoittajille kiitokseksi järjestetyssä tilaisuudessa tietämättä, että kokoomus on saanut heiltä vaalirahaa?

Kymen vaalipiirin Jyri Häkämies ei ole ehtinyt vääntäytymään hänkään tietokoneen ääreen kertoakseen vaalibudjetistaan. Ehkä puolustusministerillä on ollut liian kiire leikkiä vuoden 1918 valkoista terroria vauraiden ystäviensä kanssa?

Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat voittopuolisesti ilmoittaneet rahoittajansa. Vielä kun loputkin saisivat koneensa käytiin.

Tällä hetkellä Vihreät johtavat avoimuuskilpaa – käytännössä jokainen on ilmoittanut rahoituksensa. Kakkossijalla ovat piraatit ja vasemmistolaiset, mutta niskaan huohottavat jo keskustalaiset, jotka ilmeisesti ovat oppineet virheistään.

Yllättävän monet ehdokkaat muuten luottavat omien rahojen käyttöön. Yhtenä heistä Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki, jonka liki 43 tuhannen euron kampanjabudjetista 41 000 sattui löytymään takataskusta.

Sillä saakin, mitä haluaa.

Kantoja kaskessa

Vaalit ovat siirtyneet siihen vaiheeseen, että puolueet ovat joutuneet lyömään kaikkein varjelluimpia valttikorttejaan pöytään. On jouduttu esittämään mielipiteitä.

Avauksia tehdään edelleen siellä, missä kuuluukin, toisin sanoen poliittisessa vasemmistossa. Paavo Arhinmäki vertaa kapitalismia Windowsiin, mutta jättää kertomatta, olisiko kommunismissa kaikilla iPadit.

Sosiaalidemokraatitkin ovat terhakoituneet olemaan jostakin jotain mieltä. Tosin heidän ainoa kantansa liittyy eläkeiän korotusuhkaan. Mutta se on hyvä alku.

Kansallinen Kokoomus on Wille Rydmanin suulla sitä mieltä, että sotaveteraanit taistelivat Kansallisen Kokoomuksen puolesta. Ja ehkä myös ruotsin kieltä vastaan. Neuvostoliitto tunnetusti lobbasi pakkoruotsia.

Perussuomalaisten mielipideilmasto vaihtelee. He eivät vieläkään ole päättäneet, pitäisikö heidän kieltää holokausti vai juhlia sitä hyvänä ja tarpeellisena tekona.

Vihreiden ja Kristillisdemokraattien alennustilaa kuvaa parhaiten tämä ruutukaappaus Ilta-Sanomista. Sattuvasti osui mainos uutisartikkelin loppuun. Kun puolueella ei ole oikein mitään omaa sanottavaa, lainataan toisilta.

Vaalikoneen alkolukko

Kas, nythän on vaalit. Aloitetaanpa sen kunniaksi iloinen vaalijuttujen sarja. Aluksi kurkistellaan vaalikoneisiin. Mutta vain ujosti.

* * *

Yleisradion vaalikone antoi seuraavat yhdeksän vasemmistolaista ja yhden kommunistin suosituslistaksi eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä.

  1. 58 Leppänen, Joonas (Vas.)
  2. 56 Immonen, Katri (Vas.)
  3. 66 Reuter, Martina (Vas.)
  4. 60 Mithiku, Hanna (Vas.)
  5. 69 Vuorjoki, Anna (Vas.)
  6. 61 Modig, Silvia (Vas.)
  7. 64 Pihlaja, Kirsi (Vas.)
  8. 59 Lintunen, Tiina (Vas.)
  9. 47 Pere, Paula (SKP)
  10. 63 Patomäki, Heikki (Vas.)

Vaalikoneet ovat ärsyttäviä kapistuksia, mutta välttämättömiä.

Niiden kysymykset ohjaavat vaalikeskustelua. Ne ovat kirjaimellisesti mielipideautomaatteja. Päällekkäisyyksiä on paljon: samat teemat toistuvat eri mediatalojen kysymyspattereissa.

Lisäksi ne kysyvät älyttömiä asioita. Omistusasunnon asuntolainan korkovähennys? Taitettu indeksi? Hankalia talouspoliittisia kysymyksiä, joista jo nyt tiedetään, etteivät ne kuulu kansanedustajille, vaan valtiovarainministeriön virkamiehille ja Elinkeinoelämän Keskusliiton hyvinsyötetyille asiantuntijoille.

Nämähän ovat yleensä samoja tyyppejä. Antaa heidän pohtia, miten rikkaat voisivat lisätä tuloeroja.

Ehdokkaat itse kaipaisivat yksinkertaisempia arvoituksia. Kuten kanta homoavioliittoihin tai lasten satuttamiseen kasvatusmielessä. Ne eivät edellytä mitään muuta kuin vakaumuksen.

Oleellisimpia silti ovat ne kysymykset, joilla mitataan ehdokkaan itsetuhoisuuden ja yleisen hukassaolon aste.

Kaupungilla kerrotun legendan mukaan nykyisen pub Kasin Kulman paikalla Hämeentien ja Sturenkadun kulmassa ammoin sijainnut Alan Mesta piti oveaan lukittuna koko päivän. Ovenpielessä oli soittokello. Jos pystyi paikallistamaan ovikellon ja painamaan sitä, oli tarpeeksi selväpäinen päästäkseen kaukalolle. Muussa tapauksessa oli syytä palata takaisin Kyläsaaren romukasojen alle selviämään.

Tämä jalo perinne jatkuu yhä eri muodoissaan. Vaalikoneiden kännitestereitä ovat kysymykset vanhuksista ja lapsista. Pitäisikö vanhuksille taata laadukas hoito? Ei pitäisi? Väärin. Tervemenoa takaisin unohdukseen. Vain hullu vastustaa jotain, jota koko kansakunta kannattaa. Eikä hulluja pidä päästää eduskuntaan jo siellä olevien lisäksi.

Kokeillaan.

Yleisradion vaalikoneen vanhuskysymys on seuraavanlainen:

On pikaisesti säädettävä vanhustenhoitolaki joka määrittelee laadukkaan hoidon kriteerit ja sanktiot niiden laiminlyömisestä.

Parikin ei-vastausta ilmenee. Näin sen perustelee Piraattipuolueen libertaariehdokas Jari Metsälä Helsingin vaalipiirissä:

Markkinat hoitavat asian paremmin.

Helsingin Sanomain vaalikoneessa on tiukempi kysymys:

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan niin sanottua ikälakia, johon mahdollisesti kirjataan yhtenäisiä ikäihmisten hoidon laatuvaatimuksia ja palvelutakuu. Pitäisikö ikäihmisten hoivatakuu kirjata lakiin ja velvoittaa kunnat tarjoamaan vanhuksille subjektiivinen oikeus hoivaan?

Uudenmaan Johannes Hirvaskoski (Kesk.) vastustaa:

Tulisi hakea keinoja joilla omaiset saadaan kannustettua enemmän huolehtimaan vanhuksista. Yksi tällainen voisi olla lisärakennusoikeuden myöntäminen ns. sivuasuntoa varten.

Adam Smithin näkymätön käsikö niitä makuuhaavoja hoitaa? Rakennusluvat vanhustenhoidon esteenä! Näillä teeseillä ei vaaleja voiteta.

Vihjeeksi vain tuleville ehdokkaille: luvatkaa mieluummin miljardi euroa  vanhuksille ja kaksi miljardia lapsille. Kun nämä lupaukset kariutuvat, voitte syyttää siitä muita poliitikkoja. Näin voitte sekä syödä että säästää mehevän vaalikakkunne. Tästä on olemassa mainio esimerkkitapauskin: Vihreät ja ydinvoimapäätös. (Sekä Vihreät ja toimeentulotukilaki, Vihreät ja urkintalaki…)

Japani: uutiskooste

Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.

Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.

Ja hyvin onkin onnistuttu!

Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.

* * *

Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.

Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.

Lieneekin paikallaan muistuttaa Helsingin Sanomain lehtiartikkelista vajaan kolmen vuoden takaa: ”Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta”. Kun oikein pinnistellään aivoja, saattaa jossain synapsissa välähtää.

Rahaa!

Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?

Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.

Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainen oli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.

Kataisen kintereillä Ben Zyskowicz harrasti jyristelyä:

– Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.

Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.

Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.

(Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)

Punaisten housujen progressiivisuudesta

Vuoden 2009 verotuksen mukaan Björn Wahlroos tienasi melko heikosti. Sekä ansio- että pääomatulot kutistuivat puoleen edellisvuotisesta. Pääomatuloja tuli 5,8 miljoonaa euroa ja palkkaa Wahlroos kuittasi vaatimattomat 1,2 miljoonaa. Pankinjohtaja-maanviljelijä Wahlroosin verojen suuruutta on hankala arvioida, sillä näiden tulojen muodostumista ei ole eritelty. Ovatko pääomatulot esimerkiksi olleet osinkotuloa? Tällöin niistä 30 % olisi ilman kahta sanaa verovapaata.

Kolmekymmentä prosenttia 5,8 miljoonasta on 1 740 000 euroa. Mikäli Nallen pääomatulot kertyivät osingoista, hän sai koko vuoden ajan arkena ja pyhänä 200 euroa tunnissa puhtaana käteen. Myös nukkuessaan.

Oletetaan silti, että Wahlroos sai vain laajasti ymmärrettyä ”pääomatuloa”, jota ei maksanut julkisesti noteerattu osakeyhtiö. Tällöin koko 5,8 miljoonaa olisi veronalaista tuloa, josta 28 prosentin siivun jälkeen jää kouraan ainoastaan 4 176 000 €.

Björn Wahlroos siis nettosi omistustensa avulla noin kahdeksan euroa minuutissa läpi koko lamavuoden 2009. Kuinka monella on kahdeksan euron minuuttipalkka?

Lisäksi tietenkin on muistettava 47,5 % suuruinen ansiotuloverotus. 18 % menee Salon kaupungin pohjattomaan kukkaroon ja loput 29,5 % korjaa ahne valtio ylläpitääkseen Helsingin ja Turun välistä moottoritietä. 1,2 miljoonan euron palkkatuloista Björn Wahlroosille jää vain – ja taas kerran on laskelman helpottamiseksi unohdettava ne kymmenet ja sadat verovähennykset, joihin näinkin ansioitunut seniorikansalainen on takuulla oikeutettu – 630 000 €. Mikäli konsernijohtaja on noudattanut vuosisataisen työväenliikkeen taistelemaa 37,5 tunnin viikkotyöaikaa, hänen nettotuntipalkakseen saadaan kutakuinkin 350 euroa.

Ei ihme, että veroremontti on oikeistohallituksen (ja tulevan äärioikeistohallituksen) päätavoite. Onhan Björn Wahlroosin verorasitus täysin sietämätön.

Tosin kartanonherra Wahlroos ei ole tällä kertaa ollut itse asialla. Helmikuun alusta asti kaikki kynnelle kykenevät kokoomuslaiset ovat rientäneet selittämään, että vaikka Björn Wahlroosin ansiotuloveroprosentti olisi pyöreä nolla, hänen verotuksensa olisi mitä progressiivisinta.

Ensimmäisten joukossa Kimmo Sasi (laht.) ehätti kertomaan Kokoomuksen puoluejulkaisussa, että ”Suomessa kaikki verot ovat progressiivisia”. Kaikkien kaljupäiden tavoin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on erikoistunut hiusten halkomiseen. Hän sivaltaa typeriä kommunisteja terminologian hurmeisella säilällä:

Alun perin tasaverolla (poll tax) tarkoitettiin järjestelmää, jossa jokainen maksaa yhtä monta euroa veroa eli rahoittaa valtiota yhtä paljon, mutta jokainen saa yhteiskunnan palveluita tarpeidensa mukaan. Suomessa tasaverolla tarkoitetaan nykyisin prosenttimääräisesti samansuuruista veroa tuloista eli oikeammin suhteellista veroa.

Aivan oikein Sasi käy läpi suomalaisen verotuksen olemassa olevia progressioita. Ansiotuloista mitattu valtion verotus on ”voimakkaan progressiivinen” ja kunnallisverotuksessakin on ansiotulovähennys, joka leikkaa pienituloisten verotaakkaa. Minkä Sasi jättää mainitsematta, on kunnallisveroäyrin progression katoaminen ylemmissä desiileissä. Vaikka palkka olisi kymmenkertainen Björn Wahlroosin reiluun miljoonaan verrattuna, kunta ei ota enempää kuin tuon 17–19 prosenttia. Ja aivan hiiskumaton Sasi on siitä, ettei pääomatuloista kanneta kunnallisveroa senttiäkään.

Joskus veroprogressio ilmenee oudoissa paikoissa. Ainakin Sasin mukaan on olemassa miljardöörejä, jotka ovat kyllin tyhmiä pitääkseen omaisuusmassojaan yhden prosentin koron tarjoavilla säästötileillä:

Esimerkiksi ensi vuoden ennustettu inflaatio on 2,5 prosenttia. Talletukselle saa korkoa nyt yhden prosentin. Tallettajan omaisuuden arvo siis putoaa ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kuitenkin tallettaja maksaa 1 prosentin korosta 28 prosenttia veroa. Koska myyntivoitoissakaan ei oteta inflaatiota huomioon, maksaa moni myyntivoiton saanut pääomaveroa puhtaasta inflaatiovoitosta, eli veroprosentti on helposti yli 100.

Ehdottomasti goottilaisimmillaan Kimmo Sasi on maalaillessaan synkkää kuvaa osakesijoittajasta, joka pitkospuiden päässä sijaitsevassa harmaassa suotöllissään luhistuu ”progressiivisen” osinkoverotuksen alle.  Saadessaan osinkoja vaikkapa neljä miljardia euroa voittoa tekevästä osakeyhtiöstä tämä osakasparka joutuu likimain ottamaan velkaa selviytyäkseen yli-inhimillisistä veroistaan.

Pääomaverojärjestelmään on kuitenkin luotu suuria osinkotuloja varten myös progressiivinen elementti.

Niin, kuten alussa mainittiin, osinkotuloista vajaa kolmannes on automaattisesti verotonta – verotuksen määrä lasketaan 70 prosentin mukaan. Tarkoittaako Sasi sitä? Ei, hänen mukaansa osinkoverotus on progressiivista, koska:

Pörssinoteerattu yhtiö maksaa tulostaan 26 prosenttia veroa ja sitten osingonsaaja maksaa vielä osingosta veroa. Näin yhtiön kautta saadun osinkotulon veroprosentti on 40,5 prosenttia.

Kimmo Sasin opin mukaan siis yhtiön maksama vero on ikään kuin osakkeenomistajan maksamaa veroa. Tätä kahden tykkänään eri tahon maksamaa verotusta hän nimittää progressiiviseksi. Näillä main lukija alkaa jo ymmärtää, miten ”kaikki verot ovat progressiivisia” – kysymys on vain käsitteen määrittelystä koskemaan mitä tahansa verotusmuotoa.

Koko vuodatuksen pihvi on kuitenkin arvonlisävero. Siitä on väännetty eduskunnassa ja verkkokeskusteluissa.

Tämä kyseinen verotuksen muoto kohdistuu vain kulutukseen eikä siten huomioi mitenkään ihmisten maksukykyä saati tasaa tuloeroja. Vai mitä sanoo Sasi…?

Kulutusveroihinkin on kuitenkin luotu progressiivinen rakenne. Tätä progressiivisuutta on viime vuosina vahvistettu. Välttämättömyystuotteiden, kuten ruuan ja lääkkeiden arvonlisävero, on alhaisempi, jotta niiden hankkimiseen kaikilla olisi varaa. Toisaalta ylellisyyskulutuksesta rangaistaan. Kalliiden suuripäästöisten autojen autovero on hyvin korkea.

Näin! Köyhät ostavat viidensadan euron kuukausituloillaan ihanan edullisia perunoita ja lääkkeitä, kun taas rikkaat panevat haisemaan rutkasti rujommin verotetuilla citymaastureillaan. Kimmo Sasi siis vahvistaa sen, minkä puoluejohtaja Jyrki Katainen oli tovia aiemmin Turun Sanomien kolumnissaan todennut kokoomuslaiseksi veroprogressioksi:

Välttämättömyyshyödykkeet, kuten ruoka, lääkkeet ja joukkoliikenne ovat verotettuina huomattavasti alennetuilla prosenteilla. Pienituloisen ostoksista suuri osa painottuu näihin kevyesti verotettuihin tuotteisiin. Siksi suurituloinen maksaa kulutuskoristaan isompaa veroprosenttia.

Logiikkahan on pettämätön. Pienituloisen kaikki rahat menevät välttämättömyystarvikkeisiin, kun taas vauraammalla väestönosalla on varaa hiukan tuhlatakin. Jokainen punaisia päin posottava Audi on kuin nelipyöräinen ilosanoma: katsokaa, köyhät, tästä maksetuilla veroilla teidänkin suojatiellä murtuneet luunne on kipsattu!

Uutispäivä Demarissa Kansallisen Kokoomuksen visio ”progressiivisesta arvonlisäverosta” noteerattiin. Lehden mukaan Suomen valtiovarainministeri oli kansanedustaja Pia Viitasen ahdistelemana selittänyt asiaa eduskunnan kyselytunnilla näin:

Sen nyt jokainen ymmärtää. Siellä on enemmän lääkkeitä, jotka ovat alemmalla verokannalla verotettuja. Siellä on ruokaa, joka on alemmalla verokannalla verotettua.

Sitten ovat vaikkapa moottoriveneet tai muut, jotka ovat sillä korkeammalla. Tai lenkkitossut tai muut, jotka ovat korkeammalla verokannalla verotettuja.

Tietysti on muistettava – aivan aluksi – että Kataisen sekä Sasinkin lyyrinen kuvaus työkyvyttömyyseläkerahojaan puoli-ilmaiseen apteekkiin kantavasta, Helsingin herroille kiitollisesta mökinmummosta ei ole aivan totuudenmukainen. Vaikka lääkkeillä on pienempi arvonlisävero kuin vaikkapa moottoriveneillä, Jyrki Katainen aivan omakätisesti nosti lääkeverotusta kahdeksasta yhdeksään prosenttiin kesällä 2010.

Toinen seikka on se, että edes Niklas Herlin ei osta päivittäin moottoriveneitä ja lenkkitossuja, vaan käy näillä kauppaa lähes yhtä harvakseltaan kuin kuka tahansa alemman keskiluokan kansalainen. Käytännössä verokertymä tulee pieni- ja keskituloisilta. Suuri osa Suomen kansasta ostaa talon, auton, kesämökin ja urheilujalkineet, vaikka pankissa ei olisikaan globaalin satamatekniikkayrityksen osakepottia.

Veroprosentti on kaikille sama, mutta veron osuus tuloista ei. Arvonlisävero on regressiivinen, sen on myöntänyt jo kapitalistinenkin tiedemies.

Kykypuolueen veroselitys olisi tuomittu kaikkialla toivottomaksi, ellei hätiin olisi rientänyt puolueen soturi, kansanedustaja Sampsa Kataja. Björn Wahlroosin nimissä hän kaunisteli Jyrki Kataisen moottorivenepuheita ja keksi kuin keksikin esimerkin, jonka avulla rikkaiden maksama arvonlisävero muuttuu progressiiviseksi.

Rikkaat ostavat merkkituotteita!

Ne ovat kalliimpia kuin halpahallituotteet!

Tai, kuten Kataja lausahti eduskunnassa 8. helmikuuta 2011 kello 14.01:

Mitä sitten tulee arvonlisäveron kohdentumiseen, kyllä se niin on, vaikka puhuttaisiin sitten ihan samasta tuotteesta, vaikka farkuista, että kun Björn Wahlroos menee tuonne Gantin myymälään ja ostaa ne 300 euron vaaleanpunaiset farkut, niin hän maksaa siihen päälle 69 euroa veroa. Kun kaupan myyjä menee Prismaan ja ostaa sieltä 30 euron farkut, niin hän maksaa siitä vajaa 7 euroa veroa. Wahlroos maksaa kyllä ihan samasta farkusta 61 euroa enemmän veroa. Tämä on ihan oikein. Verotus kohdistuu niin, että hyvätuloiset maksavat kuluttamastaan tuotteesta enemmän, ja mikä parasta, tuo vero kohdentuu ulkomailla tehtyyn työhön. Se mahdollistaa lopulta myös sen, että tuolla Prisman kassalla, (Puhemies: 2 minuuttia!) kun työn verotus kevenee, myöskin pystytään palkkaamaan lisää myyjiä ja työllisyys kasvaa.

Kuulitko, Björn! Et sitten käy Prismassa. Se on veronkiertoa.

Sosialistinen realismi

Kansan Uutisten kolumnisti Emilia Kukkala esittää erinomaisen sarjan kysymyksiä työperäisestä maahanmuutosta ja sen tarveharkinnasta. Vastauksia hän odottaa sekä vasemmistokonservatiiveilta että näiden ääniä kalastelevilta poliitikoilta. Tästä esimerkkinä käy vaikkapa Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi, joka vasta hiljattain ehätti lipaisemaan halpatyövoimaa pelkääviä ammattiyhdistysmiehiä pelaamalla maahanmuuttokritiikkikortin.

Ulkomaalaisvastaisuudella ratsastamista kutsutaan yleensä ”realismiksi”. Fiksun miehen maineessa oleva Mustajärvikin varmistelee selustaansa toteamalla jo etukäteen, että hänen vilpitön tavoitteensa pienipalkkaisten ihmisten maahantulon estämiseksi tullaan tulkitsemaan monenlaisten vihertaistolaisten puheissa rasismiksi.

Mustajärven kielenkäytössä ”yleishumanismi” koostuu täsmälleen samoista sisällöistä kuin perussuomalaisten ahkerasti hokema ”kukkahattuilu”: tavallisen työntekijän pahin vastustaja ei ole Elinkeinoelämän Keskusliiton hyväntahtoinen patruuna, vaan arkielämästä vieraantunut, valkoista miestä apurahapalkalla sortava viherfemakko – se, joka ei koskaan vahingossakaan pohdi, mitä vaikutuksia HALLITSEMATTOMALLA MAAHANTULOLLA on ylikiiminkiläisen betoniraudoittajan ansiosidonnaisiin työttömyyspäivärahoihin.

Eli kuten Emilia Kukkala asian ilmaisee:

Helpot ratkaisut ovat kivoja ja suurimmat valheet helpoimpia uskoa. Persut sen tietävät. Ongelma: kansaa kyykytetään. Ratkaisu: rajat kiinni. Marinoidaan patenttipökäle duunariretoriikassa ja tarjotaan niin kuumana, ettei paskaa ehdi maistaa kun kieli palaa.

Kukaan ei ole kiistämässä Mustajärven toteamaa elinkeinoelämän katalista aikeista. Ilman muuta herrat ja rouvat oikeistopoliitikot haluavat työmarkkinoille lisää ihmisiä, jotka eivät ole perillä oikeuksistaan ja jotka ovat valmiita tekemään töitä työehtosopimuksista piittaamatta tai jopa alle minimipalkan. Tällaisia ihmisiä ovat ulkomaalaiset ja työelämään pyrkivät opiskelijat.

Pöpelikköön rysäytetään, kun työväenpuolueet liittyvät taustakuoroon ja haluavat poistaa näiltä ihmisiltä kaikki oikeudet vaikuttaa omiin asioihinsa.

Siksi Emilia Kukkalan kysymyksiin pitää lisätä vielä tämä:

Työnantaja kiertää ja jopa avoimesti rikkoo jo nyt hyviä tapoja, työehtosopimuksia ja lakia, joten miksi kukaan olettaa, että lain tiukentaminen jotenkin vaikuttaisi työnantajien toimintaan jatkossa?

Elinkeinoelämällä kysymyksessä ei ole mitään miettimistä. Jos työnantaja saa työt teetettyä – vaikka laittomastikin – halvemmalla, hän tekee niin. Kuten Björn Wahlroos on sanonut, yrityksellä ei ole eikä edes saa olla moraalia.

Laiska työväenpoliitikko menee yli siitä, mistä aita on matalin. On vain niin paljon helpompaa vainota kielitaidotonta keikkatyöläistä kuin hänet palkkaavaa yritysrypästä.

Vasemmistoäänestäjä on ansainnut parempaa.

Toto villitsi jazzkansan

Alussa oli rauhallinen maa. Lomapäivät venyivät kuutamouinneiksi, rakkaus kukoisti ja marjasadot kypsyivät. Helteet ja niitä seuranneet ukkosmyrskyt ruokkivat aika ajoin pientä eripuraa – kuka unohti kastella pihakukat, kuka korjata pyykit ajoissa narulta – mutta pääosin Kaitselmus piti suomalaisia kuin kukkaa kämmenellä.

Sitten, eräänä päivänä, Toto-yhtye rantautui Poriin, ja kirjaimellisesti ”villitsi jazzkansan”.

Hyvin pian näiden bakkanaalien jälkeen Suomen maahanmuuttokriittistä kansaa järisytti kahden elämää suuremman parisuhteen päättyminen. Eroon päätyivät tahoillaan sekä Viivi Pumpanen ja Pezhman Ahmadi että Juha Mäki-Ketelä ja verkkorasistit.

Kuka vielä väittää, että AOR on turhaa musiikkia?

Muiden verkkosivujen ohella tapaukset saivat ansaitsemansa huomion suositulla Hommaforum-foorumilla. Paniikki yltyi niin syväksi, että foorumin ylläpito ei voinut kuin sulkea koko sivuston 13 tunniksi. Itsenäisen Suomen historian ensimmäinen fooruminsulkemus ylittikin oitis uutiskynnyksen.

Helsingin Sanomain uutiskeskustelija ”Toisinajattelija” summaa koko kansan tunnelmat avausviestillään:

R.I.P. sananvapaus

Toisinajattelija  |  26.7.2010 12:17

Näyttää siltä, että myös Hommaforumin ylläpitäjät ovat sensuuriyhteiskuntaa kannattavia totalitaristeja.

Meininki on kuin Pohjois-Koreassa, DDR:ssä ja Orwellin kirjassa.

Maahanmuuttokriittisellä agendalla esiin nousseelle Juha Mäki-Ketelälle oli täydellinen yllätys, että Muutos 2011 -puolueen jäsenet eivät halunneetkaan mitään muuta kuin karkottaa kaikki ulkomaalaiset tai sellaisilta näyttävät ihmiset Suomesta. Tämä on tietenkin huono uutinen Mäki-Ketelän maailmankuvan lisäksi Pezhman Ahmadille.

Vai onko sittenkään?

Not So Scandinavian Hunk sai erouutisen alla yllättävän liittolaisen: Susanna Sievisen. Viivi Pumpasta vastaan suunnattu ristiretki on huipentunut mittavaan vuodatukseen, jonka mukaan Pumpanen on Saatana.

Sievisen kipparoima Egorazzi-verkkojulkaisu on ottanut tehtäväkseen vaatia Viivi Pumpasta osoittamaan, että hän on 167 senttimetriä pitkä. Asia on äärimmäisen vakava. Jos Pumpanen on valehdellut tässä, hänen tulee luovuttaa Miss Suomen kruununsa Sieviselle. Ehkä myös palata yhteen Petskun kanssa.

Tilanne joka tapauksessa kehittyy. Juha Mäki-Ketelän, Pezhman Ahmadin, Viivi Pumpasen ja Susanna Sievisen sekä kansallissosialistisen liikkeen draaman kaari on vasta aluillaan.

Terroristien tappavat banderollit

Hanna-Leena Hemming sanoi jälleen muutamia päättömyyksiä, mutta koska asiaa on käsitelty paremmin täällä, jääköön enempi kommentointi sikseen.

Aiemmin Hemming on tullut kuuluisaksi lausunnostaan, jonka mukaan köyhyys ja kouluttamattomuus on oma valinta – halutessaan kuka vain voi olla Jorma Ollila. Mielipide, jota jopa Jari Sarasvuo piti paksuna.

Hemming ei aio asettua ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Uudenmaan vaalipiirissä pohditaan jo kiivaasti, kenelle onnekkaalle äärioikeistolaiselle demagogille kaikki nämä löylynlyömät, emännättömät äänet periytyvät.

Puoluejohtaja kirjoittaa mielipiteen

Riihimäki, heinäkuu, varjossa 28 astetta. Neljännen kauden kansanedustaja, lääketieteen lisensiaatti Päivi Räsänen istuu talonsa patiolla. Hänen miehensä, teologian tohtori, pastori ja Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsänen, kiikuttaa molemmille vähänatriumiset kivennäisvedet limelohkojen kera.

Voisi ottaa rennosti. Onhan kesä.

Mutta kellon viisarit liikahtavat ja Kristillisdemokraatit rp:n vaalitavoite on taas sekunnin verran lähempänä. On puristettava vaalikarjaa nisistä ja lypsettävä. On kirjoitettava jotain kansaanmenevää nettiin. Päivi Räsänen viittaa miestään olemaan hiljaa. Hän avaa kannettavan tietokoneensa ja…

Viime päivinä uutistarjontaa ovat varjostaneet ikävät väkivallan teot.

Mistä tuo lause tupsahti? Jumalako itse pakotti sormenpäät rummuttamaan tämän ajatuksen läppärille? Kyllä!

Päivi Räsäsen työsuhdeläppärissä on auki tekstinkäsittelyohjelma ja kristillisdemokraattisen puolueen tärkein ohjenuora, Iltalehden keskustelufoorumi. Nimimerkkiensä takaa pahoinvointiaan maailmalle toitottavat ihmisvihaajat ovat harmissaan siitä, että Suomessa ei tunneta kidutus- tai kuolemantuomiota. Räsänen tuntee kannattajansa: he ovat juurikin näitä syntisten kivittämisestä haaveilevia perheenisiä.

Porvoon kolmoissurma järkyttää. Hiljattain ehdonalaiseen päässeen aiemmasta murhasta tuomitun elinkautisvangin surmatyö herättää kysymyksen rangaistusjärjestelmämme asianmukaisuudesta. CNN-uutiskanavan kirvoittamilla keskustelupalstoilla on ihmetelty eurooppalaisten käsitystä ihmisen eliniästä.

Mikä pohjustus! ”On ihmetelty”, nii-in! Päivi Räsänen nojaa taaksepäin ja kurkottaa kohti tarjoilupöytää ja juomalasia. ”Onneksi tuli tuo CNN mainittua”, Räsänen tuumii. Se saa Suomi-kuvasta huolestuneet tahot taas liikkeelle.

Mutta osoitteeton ihmettely ei yksi riitä. Äänestäjä tarvitsee konkretiaa, numeroita. Juuri niin kuin se kouluttaja sanoi.

Miten elinkautinen voi tarkoittaa vain 12 vuoden vankeutta?

Päivi Räsänen on ylpeä retorisesta kysymyksestään. Hän hieraisee nenäänsä. Tuosta se lähtee. Miten Suomessa on yleensä yhtään ihmistä elossa, kun kaikki raiskaaja-murhaajat oikein kädestä pitäen talutetaan vain 12 vuoden kakun jälkeen takaisin raiskaamaan ja murhaamaan? Hän maiskuttelee mielessään, kuinka voisi kysyä saman kysymyksen televisiossa joltakulta kukkahattutädiltä.

Ehdonalaiseen vapauteen elinkautisvanki päästetään yleensä 12 vuoden, käytännössä viimeistään 15 vuoden vankeusrangaistuksen kärsimisen jälkeen. Vaikka Helsingin hovioikeudessa tehtävä päätös on harkinnanvarainen, siitä on muodostunut säännönmukainen käytäntö. Armahdusautomaatista tulisi luopua.

Armahdusautomaatti! ”Siinä vasta sana!” Räsänen tuumailee. Hän on varma, että se poimitaan MTV3:n Kymmenen uutisiin. Tavaraa kasautuu ruudulle vinhaa vauhtia. Viime hetkellä Räsänen päättää poistaa vaatimuksen peukaloruuveista ja roviolla polttamisesta.

Mielenterveys- tai persoonallisuushäiriöiden lisäämälle rikoksen uusimisriskille pitäisi antaa nykyistä suurempi painoarvo. Ongelmana ovat juuri ne rikoksen tekijät, joita ei todeta täysin syyntakeettomiksi ja joita ei siten voida sulkea pakkohoitoon vankimielisairaalaan.

Räsäsen kehäpäätelmä on ilmatiivis. Rikollinenhan on lähtökohtaisesti häiriintynyt. Uusimisriski on heti noussut, kun lakia on kerran rikottu. Sen tietää kuka tahansa. Soihtu- ja talikkoporukka tulee hyrisemään tyytyväisyydestä saadessaan Päivi Räsäsestä Koston Enkelin.

Puoluejohtaja sulkee tietokoneensa kannen ja katsoo kohti taivaita. Hän tuntee Jumalan hymyilevän hänelle kuin rikostoverille. ”Kyllä nyt on Herra kättäni ohjannut”, hän tuumii punniten tekstirivejään.

”Tuliko valmista?” Niilo Räsänen kysyy vaimoltaan.

Perkele! Seesteinen tuokio on ohi. ”Pitikös mun jotain kirjoittaa vielä?” Päivi Räsänen kysyy sisimmässään auringonpolttamalta käpylisäkkeeltään. Hän nostaa läppärinsä kannen. Aivan kuin jokin asia vielä kutittelisi silmäkuopan pohjalla.

Asuntovelat, sairaat lapset, sairaat aikuiset…?

Aikuiset? Homot!

Iljettävät homot, jotka viettelevät ja raiskaavat kelpo perheenpäitä. Hehän saivat silmilleen taannoin kyynelkaasua ja pippurisumutetta, missä ei todellakaan ollut mitään moittimista. Vähän se kirvelee, mutta mitäs kävelivät kirkkaassa päivänvalossa olemassa homoja? Päivi Räsänen tuntee kiihottuvansa: tästä voisi jotain vielä lisätä tekstiin.

Myös Helsinki Pride- kulkuetta vastaan tehty kaasuisku on tuomittava ja huolestuttava. Onneksi kukaan ei saanut pysyviä vammoja. Kaikkien kansalaiset perusoikeuksia tulee puolustaa, niin oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kuin mielipiteen ilmaisun vapauteen.

”Touché!” huudahtaa Räsänen ääneen omalle tekstilleen. Sananvapaus! Myös kyynelkaasu on sananvapautta! Valtavirran kommunistimediat ovat vaientaneet kansallismielisen konservatiivinuorison, joten kapsaisiini on heidän mediansa. Siihen on perustuslaillinen oikeus!  Räsänen haluaisi alleviivata, ettei edes synnin turmelema homovauva saanut pysyvää vauriota iskussa. Vaikka olisi pitänyt!

Isku herättää kysymyksen, miten laajalti äärioikeistolaiset ja uusnatsismiin liittyvät ajatukset saavat kannatusta nuorten keskuudessa.

Huolestunut Räsänen pyyhkäisee silmäkulmastaan krokotiilinkyyneleen ja jatkaa:

Osaltaan ilmiöön saattaa vaikuttaa vaikenemisen kulttuuri maahanmuuttopolitiikassa. Jos maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista tosielämän ongelmista kaikissa puolueissa vaietaan, ääriliikkeille jää toimintatilaa.

No, niin! Räsänen tietää surffaavansa tukevasti Timo Soinin vihapoliittisella aallonharjalla. Juutalaiset ovat syypäitä työttömyyteen! Vai mitä nämä nyt olivat, somaleita vai ruotsalaisia? Hyssyttely on joka tapauksessa viety liian pitkälle! Netin keskustelufoorumit sykkivät Päivi Räsäsen kanssa saman tahtiin kuin kostea vulva, jota osaava poliitikko nuijii islamofobisella falloksellaan. Vielä yksi syvä työntö ja kristillisdemokraateille singahtaa miljoona ääntä:

Voiko Pride-kulkuetta vastaan tehdyn typerän hyökkäyksen tulkita myös vastareaktioksi poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle?

Päivi Räsänen ulvahtaa. ”KYLLÄ VOI!” Hän tietää olevansa oikeassa, kiinni kansassa. Hän ei missään tapauksessa ole ”poliittista eliittiä”, vaan aivan tavallinen 16 vuotta eduskunnassa vaikuttanut lääketieteen lisensiaatti tohtorismiehineen. ”Enkö ole oikeassa?” Räsänen kysyy sydämeltään. Siellä, kohonneen pulssin seassa, huohottaa Jumala, joka on täsmälleen samaa mieltä. Väkivaltaiset nuoret pahoinpitelemässä juhlakulkuetta eivät ole ongelma. Kulkue on ongelma kaikkine vapaamielisine ajatuksineen.

Elinikäisiä vankeusrangaistuksia, ulkomaalaisuuden ja homouden kieltämistä, damn liberals… Päivi Räsänen silti muistaa, että hän ei ole asemassa, jossa esitetään vaatimuksia. ”Olen uhri, marttyyri!” hän huudahtaa hyvälle ystävälleen Jeesukselle, joka nyökkää laupiaasti. Hän näppäilee nöyrästi loppukaneetin, jossa muistuttaa propellipäisiä lukijoitaan siitä, että Suomea hallitseva punavihreiden lesbofeministien kaikki elämänalueet kattava telepaattinen salaliitto saisi luopua julmasta aborttidiktatuuristaan, joka sortaa ennen kaikkea Päivi Räsästä ja hänen viittä Kristuksessa viljeltyä lastaan:

Demokraattisessa yhteiskunnassa tulee erityisesti huolehtia siitä, että perhepolitiikassa sallitaan rauhallinen, avoin keskustelu ja erilaisten mielipiteiden esittäminen.

”Se on täytetty!” Päivi Räsänen kiljahtaa ja napsauttaa tekstin sähköpostissa avustajalleen. Hän sulkee koneensa. Aurinko paistaa. Jumalakin näyttää peukkua.

Vain yksi asia kaihertaa ajatuksissa.

Olisi pitänyt toivoa aselakien höllennystä. Että lainkuuliaiset kansalaiset voisivat nakkikioskilla ampua ensin. Sen jälkeen Päivi Räsäsen tie pääministeriksi olisi ollut suora ja leveä.