Kari Haakana: Välitön uhka. Aula & co. 2022
Maailma on täynnä jännitysromaaneja, joissa kivikasvoiset erikoismiehet pahoinpitelevät syrjäkujilla alamaailman konnia ja hetkeä myöhemmin hymyilevät huulillaan vaan eivät silmillään ravintoketjun yläpäässä juonitteleville karriääripoliitikoille.
Mutta vain suomalaisessa jännitysromaanissa kivikasvoisen erikoismiehen kaipaama rahoitus operaation toteuttamiseksi lapioidaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen hallinnoimasta säätiöstä.
Kari Haakanan kaunokirjallinen debyytti on kovaksi keitettyä toimintaa. Romaani aloitetaan laukauksella eikä lukijaa armahdeta avausverilöylyssä.
Eri avainhahmojen näkökulmasta kirjoitetut luvut valottavat toisiaan risteävien juonilankojen kulkua ja todella iso osa kirjasta on näennäisesti tyhjäkäyntiä. Näennäisesti. Ykköskertojan pääjuoni etenee itse asiassa hätkähdyttävänkin nopein harppauksin.
Suurin kitkanaiheuttaja kirjassa on rikosta tutkiva poliisi. Diplomaattisen selkkauksen varjossa miekkahihat joutuvat tyytymään tiedonmurusiin, joita samaa juttua penkova yksityinen toimija kylvää – tahtomattaan – ympärilleen. Ja silti viranomainen joutuu istumaan kättensä päällä. Turhautumisen tunne aiheutetaan lukijalle suorastaan performatiivisesti.
Rikosromaanien peruskauraa on poliisin halvaannuttava byrokratia ja yksittäisen sankarikytän taistelu sekä rikollista että poliisijohtoa vastaan. Haakana vetää samasta vivusta, mutta hersyvästi. Kasvottoman virkavallan ja kireälle väännetyn budjettiruuvin sijaan lukijalle tarjoillaan työhyvinvoinnin samettihansikkaaseen kätketty nyrkki.
Haakanan kerrontaa ohjaa kaiken läpäisevä niukkuus. Tässä hän muistuttaa hiukan Maarit Verrosta, jonka teoksissa sankarit ovat neuvokkaita aktoreita vailla stereotyyppisiä sukupuoliominaisuuksia. Tarina tapahtuu muualla kuin hahmojen sielunelämässä eikä se kärsi siitä tippaakaan, päinvastoin!
Läyryävän identiteettiproosan adjektiivimyrskyyn tottuneelle lukijalle kuiva asiateksti voi tietysti olla pientä pureskelua vaativa pala nieltäväksi. Kannattaa silti maistaa. Ties vaikka jäisi koukkuun.
Välitön uhka on olevinaan jännitysromaani, mutta pinnan alla piilee klassinen moraliteetti. Paljon mutkikkaampi kuin takakansiteksti sekoilee. Antiikin näytelmistä tuttua tunnelmaa korostaa siellä täällä tarinaa kommentoiva sarkastinen kuoro: täysin epäuskottavat STT:n uutissähkeet, jotka tietävät vähän liikaa tapahtumista ollakseen ”totta”.
Hyvien tragedioiden tapaan myös tämän tarinan taustalla ovat taivaan sinessä väijyvien jumalten juonet, joiden otteessa kuolevaiset kaikkine metkuineenkin ovat pelkkiä pelinappuloita. Eräänlainen opetus sekin.