Joulukalenteri: Sysimökin joulu

2

Sysimökin joulu

Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta

Osa 1.

Jo oli talvi hiipinyt Kainuun perimmäisiinkin korpiin. Kuukkelit olivat kieppiensä sopukoissa, teeret soitimella, vain uljas maakotka alati kyltymättömänä kaarteli lumihuntuisten honkien yllä tarkoilla silmillään jäniksenjälkiä hakien. Jokunen hukka jolkotteli yli Kyrpävaaran kohti Mätäsuota. Harmaaturkit tiesivät kiertää kaukaa Alatalon, vaikka vanha Susi-Ville oli jo vuoden päivät maannut vanhempiensa vieressä Saukkokankaan routaisessa povessa eikä kylmenneillä tiluksilla majailleet kuin lahoihin heinäkasoihin pesänsä nakertaneet myyrät.

Vaan Hyrsynsuon laidalla, mahtavan Mälsätunturin juurella paloi valo harmaan mökin räppänässä. Ikivanhat karhunsammaleet olivat jo alkaneet varista talonrähjän salvoksista, mutta vielä tovin riitti tuvassa lämpöä. Sisällä mökintapaisessa varautuivat Elsa ja Timo keittämään iltaseksi pettuvelliä. Adventtisunnuntailta oli vielä säilynyt höppävoikimpale, josta puurohinkaloihin kelpasi lusikoida viimeiset voisilmät.

– Eipä kehdanne Hanna tänäkään jouluna kotona käydä, Elsa mutisi soppaa hämmennellen. Tiesihän, hän ettei Timo mitään vastaa. Kuuro mies. Kunhan suutaan pieksi. Itku tuli silmään, kun tytärtä ajatteli.

Nälkävaaran isäntä oli vasta viikko sitten käynyt hätyyttelemässä vanhaa paria.

– Myykää torppanne minulle ja muuttakaa kunnalliskotiin, oli tuo muhkea herra sanonut.

Ei ollut Timo mitään kuullut, mutta oli arvannut puheenaiheen.

– Kunnalliskotiin ei mennä. Tyttö ottaa meidät syytingille, kun saa asiansa järjestykseen. Sitä ennen täällä ollaan ja pysytään!

Oli isäntä räjähtänyt nauruun.

– Teidän Hanna myy itseään etelän kaupungeissa, herralta toiselle menee, vai joko olisi niin alas vajonnut, että sällien kourissa parastaan antaa killinkiä vastaan! Unohtakaa tuollaiset maailman viemät. Myykää tönönne minulle ja turvatkaa yksin Jumalaan.

Mutta vielä Hanna tulisi kotiin, toisi ylkänsä mukanaan, rakentaisivat uutispirtin ja pitäisivät vanhasta parista huolta. Elsan kuivettuneesta rinnasta kohosi taivaisiin huokaus.

Harmin ja murheen kyyneleet maustoivat rukiista ja rohtimista keitetyn vellin.

Jatkuu…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.