Muutoksia puolueorganisaatiossa

mvuutisetTalouden sopeutustarpeet iskevät myös puoluerahoitukseen. Tästä päivästä lukien valtioneuvosto on päättänyt leikata tuntuvasti eduskuntapuolueille myönnettävää toimintatukea. Tämä johtaa supistuksiin kautta puoluekentän, erityisesti pienissä puolueissa.

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset aloittaa yt-neuvottelut tavoitteena sanoa irti koko henkilökunta. Vastaisuudessa vasemmistolainen poliittinen journalismi tilataan kilpailutuksen perusteella vapailta markkinoilta. Huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen seuraavat neljä vuotta palveluntarjoajaksi on valittu yhteiskunnallisesta viestinnästään tunnettu espanjalais-suomalainen MV-mediakonserni.

Kaasuputki-blogi jatkuu myös uuden julkaisijan suojissa, mutta sen ylläpitäjä vaihtuu. Uudeksi bloggaajaksi on valittu oululainen Junes Lokka.

Puoluetuen leikkaaminen iskee myös puoluetoimistoihin, jotka aiotaan säästösyistä yhdistää. Eri puolueiden henkilökuntaa vähennetään eläkejärjestelyin ja irtisanomisin. Lakkautetut puoluetoimistot korvaava yhteinen yleistoimisto avataan Perussuomalaiset rp:n nykyisen puoluetoimiston tiloihin Helsingin Punavuoressa vuoden loppuun mennessä.

Vasemmistoliiton jäsenillä on tänään mahdollisuus käydä tutustumassa työmies Matti Putkosen opastamana uuteen puoluetoimistorakennukseen osoitteessa Yrjönkatu 8-10, 00120 Helsinki. Ovet ovat auki 9.30–16.45. Ensimmäisille kolmellesadalle kävijälle on varattu ilmainen Vasemmistoliitto-ämpäri.