Avainsana: hallitusneuvottelut

  • Kesädekkari: Säädytön talo

    Jarmo Vetinen (s. 1975) on yläpirkanmaalainen dekkarikirjailija, jonka uutuusjännäri Säädytön talo julkaistaan Kansan Uutisissa kesän 2011 kuluessa.

    1.

    Lakanat olivat hikisenä myttynä vuoteen jalkopäässä. Krapula ei vaikuttanut tappavalta, mutta nestehukka pahensi sitä sekunti sekunnilta. Saatanallinen heinäntekohelle oli ajautunut täsmälleen kesämökkini päälle lojumaan eikä öisin harjoitettu seipäitten pystyttely ollut ainakaan vähentänyt vedentarvetta. Vissypullon seireeninkutsu visersi viestiään jopa jääkaapin huurtuneiden eristeiden läpi.

    Yritin hivuttautua jaloilleni. Huolellisesti käytetty ja täytetty kondomi luiskahti väsyneestä siittimestäni lattialle toisen samanlaisen viereen. Nielaisin kurkkuun säikähtäneet vatsahapot.

    Kuka…?

    Kolmas mukillinen hapokasta, erityisen natriumpitoista kivennäisvettä teki tehtävänsä. Maailma jäsentyi jengoilleen. Tunnistin mökinpirtin omakseni. Pöydän pepitakuvioidulla kerniliinalla oli jokunen oluttölkki, kolme… neljä tyhjää kuohuviinipulloa ja puoliksi juotu jallulesti. Viron tuliaiset oli tullut näemmä imaistua huiviin korkojen kera. Joissakin juomalaseissa oli huulipunatahroja.

    Arvatenkin eilisellä juomaseurallani oli jokin elimellinen yhteys parketille valahtaneeseen lateksiseen yöasuuni. Mitään nimeä tai edes kasvoja ei palautunut mieleeni. Nostelin lasit tiskialtaaseen ennen kuin uskalsin tutkia matkapuhelintani.

    Seitsemän vastaamatonta puhelua. Kaksikymmentäyhdeksän tekstiviestiä. Vatsa alkoi taas kouristella.

    ”En saanut sua hereille. Lähdin töihin. Kiitos viimeöisestä.”

    Ei nimeä, vain lähettäjän numero. Samasta numerosta oli soitettu eilen ja pari kertaa tänään aamupäivällä.

    – Otan susta selvää kohta, mumisin ja jatkoin kännykän selaamista. Ketkä muut olivat minua tavoitelleet ja miksi? Yövieraani mustasukkainen puoliso, kukaties?

    Tekstiviestikatraan alkupäässä oli terassikutsu tutulta tv-toimittajalta. Sama ihminen oli näemmä yöllä vielä lähestynyt: ”Nyt Städäris. Ootko lähellä? Jatkot mun luona. Teemu on työmatkalla Tukholmassa.”

    Tunsin vihlaisun nivusissa.

    Ja sitten pommi putosi: ”Avaa telkkari NYT!” Viesti oli tullut aamupäivällä puolisoltani. Hän oli myös yrittänyt soittaa. Heti perässä oli samanlaisia viestejä muilta. Ystäviltä, kollegoilta, vanhemmilta. ”Joko sä näit uutiset?”

    Kaikkein ytimekkäin oli erään järjestötiedottajan viesti: ”Vittu huh huh”. Jotain uskomatonta oli näemmä tapahtunut sillä aikaa kuin olin pannut parastani ties minkä metsäteknikonrouvan kanssa.

    Mutta mitä? Sieppasin kaukosäätimen ja käynnistin television. Digisovittimen heräillessä avasin kännykän nettiselaimen.

    Yksi ja sama uutinen täytti matkapuhelimen pienen ruudun yhä uusin sanamuodoin: ”Seitsemän kuollut Säätytalon tulipalossa!”

    Klik. Klik. Klik. Laukkasin linkiltä toiselle uskomatta silmiäni. Suomen jokaisen eduskuntapuolueen puheenjohtajat olivat loukkaantuneet, osa melko vakavastikin. Valtion ylimpiä virkamiehiä makasi kuoleman rajamailla tehohoidossa. Säätytalo itse oli tuhoutunut niin täydellisesti kuin vain kivitalo tulipalossa voi.

    Television lastenohjelman päällä pyöri leveänä nauhana uutissyöte. Ylimääräisiä uutislähetyksiä oli tulossa koko päivän, seuraava jo kuuden minuutin kuluttua. Tiedotustilaisuuksia oli jokaisella kellonlyömällä.

    En enää pidätellyt oksennustani.

    2.

    – Kaapo Rahinkäki ei voi hoitaa puheenjohtajan työtä ennen kuin hän pääsee sairaalasta, joten meillä on tässä pieni ongelma, Mia Taimenpuro selitti. Olin tekevinäni muistiinpanoja kuin oikeakin toimittaja.

    Vasemmistoliitto oli kriisissä. Kaksi hallitusneuvotteluissa ollutta asiantuntijatoveria oli kuollut, usea oli loukkaantunut. Inhimillistä tragediaa syvensi pinne: puolueella ei ollut minkäänlaista johtoa. Toinen varapuheenjohtaja Laina-Riitta Keponen oli tehohoidossa.

    – Ensimmäinen varapuheenjohtaja Taisto Vuorensyrjä on yhä lomamatkallaan Murmanskissa emmekä ole onnistuneet tavoittamaan häntä.

    Toimittajia Vasemmistoliiton tiedotustilaisuudessa ei ollut liikaa. Isommilla eduskuntapuolueilla oli sanansa sanottavana myös eivätkä ne kursailleet mediahaltuunotoissaan. Kokoomus oli menettänyt kolme avainhenkilöään ja oli siksi raahannut eläkevaarinsa, Pauli Siivistön, murahtelemaan medialle kuolemanläheiskokemuksistaan Thaimaassa.

    Säätytalolla oli ollut meneillään hallitusneuvotteluiden viimeinen vääntö, joten onnettomuushetkellä oli rakennuksessa ollut väkeä paljon. Porrashallissa avustajat, sihteerit ja muutamat luottotoimittajat olivat päässeet pakoon, mutta työhuoneisiinsa lukittautuneet työvaliokunnat olivat jääneet loukkuun. Monet olivat saaneet vakavia savumyrkytyksiä. Osa oli jäänyt romahtavaan taloon.

    Kiinnostavin asia, onnettomuuden syy, ei ollut selvinnyt edes viranomaisille.

    Tuli oli tarttunut Säätytalon rakenteisiin kuin purukumi kengänpohjaan. Kuumuus oli kohonnut sietämättömiin lukemiin kaikkialla ja kaikesta päätellen pahimmat palopesäkkeet olivat uloskäyntien edessä estäen ulospääsyn.

    Koko rakennuksen katto oli romahtanut yllättävän äkkiä. Tuho oli ollut mittaamatonta.

    Raapustelin vihkooni: ”Palon syy epäselvä. Puoluejohto huk. Missä kaikki on?”

    En ollut missään tapauksessa pätevä kirjoittamaan asiasta mitään. Halusin jonnekin liuottamaan aivojani alkoholiin.

    Vaikkapa Rytmiin.

  • Hullutusneuvottelut

    Kun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hän neuvottele hallitustunnustelija Jyrki Kataisen kanssa edes hallitukseen menemisen ehdoista, se palkittiin suosionosoituksin. Soinin toki juorutaan olleen omaan yksimieliseen päätökseensä tyytymätön, mutta kun jytky on puhunut, Soinikin joutuu sommittelemaan turpansa poikkeuksellisen tiukasti rullalle. Sääli sinänsä, sillä Soinilla ei oikeastaan ollut mitään motkottamista jo väistyneen hallituksen linjauksissa. Perussuomalaiset olisi sopinut kivuttomasti kepuksi kepun paikalle.

    Voittajan tuska on luettavissa sappea tihkuvista blogi- eli plokimerkinnöistä. Soinin tyyli, joka perustuu kolmen sanan kappaleisiin ja teennäiseen lupsakkuuteen, natisee jo liitoksissaan nillittäessään niin Paavo Arhinmäestä kuin Päivi Räsäsestä:

    Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.

    Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.

    Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.

    Lisäys (24.5.2011): Timo Soini äityi riehumaan eduskunnan täysistunnossa, jossa Portugalille annettavan lainan takauksesta keskusteltiin. Tämän linkin takana on Arhimäen puheenvuoro. Huomatkaa Soinin rikkinäinen levy, joka hokee vain ”ensi viikosta”.

    Timo Soinin suuri suru on siinä, että hänen poliittinen uransa ei saa kruunuaan. Saavutukset hakevat jo vertaistaan ja jokin painava superministerin salkku olisi sopinut vaalivoiton päälle kuin marenki britakakkuun. Mutta nyt Veikko Vennamon ihmelapsi miettii ohimo tykyttäen, kuinka hän onnistui hävittämään loppumetreillä koko vaikutusvaltansa. Paimen vilkuilee murheissaan katrastaan: 39 kansanedustajan jättiryhmä on täynnä pässejä, jotka kieltäytyvät edes kokeilemasta, olisiko nurkkaan ajetulta Jyrki Kataiselta lypsettävissä etuja.

    Siinäpä vasta äänestäjien pettämistä! Puoluetuki ja kansanedustajapalkka kelpasi koko konkkaronkalle Kike Elomaasta Jussi Halla-ahoon, mutta ainuttakaan lupausta ei näemmä ollut edes aietta pitää.

    Ei sillä, että lupauksia olisi edes annettu.

    Samaan aikaan täipuolueet, Vasemmistoliito (14 edustajaa) ja Vihreät (10), pystyvät kiristämään kokoomusjohtajalta toinen toistaan vasemmistolaisempia klausuuleja vaaliohjelmaan. Se tuntuu ottavan erityisen koville Soinin elimistössä, koska ylisanat ajautuvat jo sfääreihin:

    Tämä on rappion toteemi, huijauksen huippu.

    Mitäpä Paavo Arhinmäki vastaisi, ellei:

    Hehehtshhh!

    Vakavasti sanottuna kun vaalivoittaja kieltäytyi käyttämästä vaalivoittoaan mihinkään muuhun kuin verorahojen imuroimiseen aatteettomalle populistipuolueelleen, tarjoutui häviäjille kultainen tilaisuus kääntää tappio voitoksi. Näin Arhinmäki ojensi Timo Soinia Kansan Uutisissa:

    Kritiikki siitä, että on muodostumassa häviäjien hallitus, osuu oikeaan, mutta näin on siksi, että vaaleissa oli vain yksi puolue, joka selkeästi voitti, ja se jättäytyi oma-aloitteisesti pois hallitusneuvotteluista

    Neuvottelut ovat kesken. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta jo yksinomaan Vasemmistoliiton – ja Vihreiden – läsnäolo neuvottelupöydässä pakottaa Jyrki Kataisen ja pienessä määrin Jutta Urpilaisenkin reivaamaan purjeitaan pahimman uusliberalismikiiman osalta.

    Mielenkiintonen seuraus Vasemmistoliiton poliittisesta rohkeudesta on se, että vaikka Vasemmistoliitto jäisi pois hallituksesta, hallitusohjelma saattaa olla näiden neuvottelujen jäljiltä sosialistisempi kuin kymmeniin vuosiin.

    * * *

    Pieni ongelma Paavo Arhinmäellä on. Vasemmistoliiton kannattajakunnassa on fraktio, jolle puoluejohto on myrkkyä joka tilanteessa. Kun Arhinmäkeä oltiin valitsemassa puheenjohtajaksi, hänen ”tiedettiin” olevan Esko Seppäsen aivopesemä äärivasemmistolainen taistolaisrobotti. Nyt Arhinmäen ”tiedetään” syleilevän kokoomuslaista yksityistämisohjelmaa ja jakelevan Portugalille biljoonia euroja pankkitukea legendaaristen ministeri-Audien toivossa.

    Nämä niin sanotut vasemmistohakkaraiset eivät missään tapauksessa halua, että Vasemmistoliiton vaaliohjelman vaatimukset pyrittäisiin toteuttamaan. Eivät edes sitä vähää, että puoluejohto marssisi keskustelemaan näistä mahdollisuuksista pääministerikuumeessa hehkuvan Kataisen kanssa.

    Jollekin kaikki on aina väärin, vaikka koko puolueohjelma toteutuisi jokaista pilkkuaan myöten. Jos Jyrki Katainen julistaisi kesäkuun alussa Suomen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jollakin netin keskustelupalstalla olisi tämä sama kommentti:

    Taivas varjele, mikä sieltä tulee, voi vain köyhä väki ihmetellä. Seuraavat vaalit ja ääni vaihtuu Persuille.

    Kaitselmus yksin tietää, miksi vasemmistohakkaraiset äänestävät puoluetta, jonka ne eivät haluavan käyttävän poliittista valtaa; jonka puoluejohtoa he epäilevät kaikesta pahuudesta ja jonka tavoitteita he eivät allekirjoita. Kaiken järjen mukaan heidän tulisi juuri tällaisista syistä kannattaa Perussuomalaisia, jossa puoluejohdon ei tarvitse ikinä pelätä osallistuvan politiikantekoon.

    * * *

    Facebookissa Vasemmistoliiton soturi, Karoliina Öystilä, kirjoitti tärkeän muistutuksen kaikille selkäänpuukottajille:

    Karoliina Öystilä luettuaan keskusteluja täällä, haluaisi muistuttaa vasemmistoliittolaisia sekä puolueen kannattajia ja symppareita tärkeästä oikeusvaltion periaatteesta: syytön, kunnes toisin todistetaan. Luotetaan nyt meidän neuvottelijoihin, odotetaan, että tiedetään ensin millainen hallitusohjelmasta tulee, ja päätetään vasta sitten, onko se sellainen, että voimme olla mukana. Ei revitä pelihousujamme vielä tässä vaiheessa.