Avainsana: potkut

  • Maineenhallinta by perkele

    ”Jos Matti Nykänen olisi lautta”, kuten Image aikanaan virnuili uutiskoosteessaan Suomenlinna II -lautan käyttöönottovaikeuksista. Lause jäi elämään nasevana kuvauksena siitä, miten yhteen pisteeseen voi kasautua jokainen mahdollinen ja muutama mahdotonkin ongelma.

    Oireellista on, että Matti Nykänen vaikuttaa äskettäisestä linnatuomiostaan huolimatta melko tasaiselta ja hyvinvoivalta verrattuna Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoon sekä sen henkilöstöhallintoon.

    Ei, kukaan ei tiedä, mitä helvettiä AKT:ssä on tapahtunut. ”Juoksupojan juoksupojat” toimittavat käskyjä ja iskelmälaulaja Vicky Rostin kerrotaan sanoneen jotakin joskus. Omituisimmat kuviteltavissa olevat asiantuntijat kommentoivat asiaa lööppien pohjalta: Hjallis Harkimo on huolissaan ammattiyhdistysliikkeestä ja Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja näpäyttää liittoa mitä hurskaimmin. Entinen AKT:n lakkokenraali, sittemmin nuorsuomalainen libertaaridemari Risto Kuisma antaa hänkin haastattelun – Suomen Keskustan puoluelehdelle.

    Taustalla on parin vuoden ajan kypsynyt tilanne, joka huipentui 2. maaliskuuta 2012. Itsevaltaisista otteistaan tunnettu ja työpaikkakiusaajaksi väitetty liiton puheenjohtaja Timo Räty erotutti syytöksiä esittäneen viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen kesken kiusaamisväitteitä koskevan poliisitutkinnan.

    Potkujen varsinaiset perusteet ovat julkisuudelta salatut. ”Luottamuspulaa” on hoettu kuin ihmeitätekevää mantraa. Ikään kuin jollekulle Ahteen ja Rädyn katkenneet puhevälit olisivat uutinen. Tätä perustetta pidetään yleisesti riittämättömänä.

    Perinteiseen suomalaistapaan ns. viinakorttikin on jo pelattu. Kaksi AKT:n hallituksen jäsentä väittää nähneensä Ahteen kerran juovuksissa. Valitettavasti saman järjestön liittosihteeri kiistää väitteen, joten kyseessä on ratkaisematon tilanne.

    Luonnollisesti AKT:n nimissä luottamuspulasta ahkerasti tiedottanut varapuheenjohtaja Veijo Ruonala itse onnistui jäämään kiinni humalaisesta pahoinpitely-yrityksestä – joka kohdistui Hilkka Ahdetta puolustelleeseen AKT-aktiiviin hiukan ennen potkujen antamista. (Sittemmin Ruonala on pahoittanut mielensä saamastaan palautteesta siinä määrin, että on uhannut jättää pyrkimättä jatkokaudelle luottamustoimessaan. Mikä uhma!)

    Ja niin edelleen.

    Laaja konsensus sekä puoltajien että vastustajien riveissä vallitsee siitä, että Hilkka Ahde erotettiin, koska hänen toimintansa julkisuudessa vahingoitti järjestön ulkoista kuvaa. ”Toiminta” siis ollen hänen esiintuomansa väite työpaikkakiusaamisesta.

    Jätetään syrjään irtisanominen ja pohditaan sen seurauksia. AKT:n johtoporras, Rädylle uskollinen hallituskatras ja muutamat ympärillä hääränneet poliitikot kieltäytyvät suorastaan almamedialaisesti reagoimasta julkisuuden paineeseen. Sen sijaan he narahtavat lahjonnasta ja uhkailusta sekä saavat mainetta vainoharhaisina foliohattuina.

    Kaiken huipuksi AKT:n jokseenkin pidäkkeetön rahankäyttö viittaa siihen, että liitolla olisi ollut varaa siirtää Ahde palkalliselle virkavapaalle poliisitutkinnan ajaksi – tai aivan suoraan yrittää sovitella rahalla kiusaamissyytöksiä – sen sijaan, että työntekijä yritetään savustaa ulos työsuhdeasunnostaan tai että toimiston avaimet takavarikoidaan kesken läksiäiskahvien.

    Kun nyt tarkastelemme tätä tavoiteltua ja strategian mukaista AKT:n mainetta, voimme vain kauhistuneena ajatella:

    Miten kauhealta se näyttäisikään ilman potkuja?

  • Jokaiselle kenkää!


    POHJAN TAHTI #9. Kirjoittanut Jami Järvinen. Piirtänyt Reetta Laitinen.
    Julkaistu aiemmin Kanava-lehden numerossa 1/2012.

  • Taistolaiset!

    Tämä merkintä on omistettu 110-vuotiaalle Urho Kaleva Kekkoselle ja hänen motolleen ”niin on, jos siltä näyttää”.

    Vuosi 1974. Aleksandr Solženitsyn karkotetaan Neuvostoliitosta. Urho Kaleva Kekkonen jatkaa presidenttikauttaan poikkeuslain turvin neljällä vuodella. Abba voittaa Eurovision laulukilpailun. Gerald Ford vannoo virkavalansa ja armahtaa Richard Nixonin. Antero Eerola syntyy.

    Pitkin vuosikymmentä taistolaiset ovat jatkaneet terrori-iskujaan. He muiden muassa pitävät puheita, järjestävät omia aatetovereitaan opiskelijajärjestöjen johtotehtäviin ja järjestävät bileitä, jonne porvariopiskelijoita ei kutsuta. Tätä pidetään yleisesti huomattavasti pahempana kuin 1930-luvulla koettua lapualaisterroria eli ”isänmaallista toimintaa”.

    Vielä 2000-luvulla Ilkka Kylävaara toteaa katumusta ja ylpeyttä äänessään, että lapualaiset olivat joutavia pellejä verrattuna taistolaisiin. Onni Happosen hakkaaminen kuoliaaksi vuonna 1930 ei ollut mitään verrattuna siihen, kun Kulttuurityöntekijäin Liitto perustettiin 1972. EI MITÄÄN!

    Taistolaisaika huipentuu vuonna 1975, kun heidän johtajansa, yksivuotias Antero Eerola sanelee UKK:lle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan sisällön.

    * * *

    Mitä on tapahtunut?

    Vuonna 2010 Antero Eerola on menossa uusimaan työsopimustaan Yleisradioon, kun hänelle ilmoitetaan, ettei asiasta tule mitään. Eerolan esimies, Jouni Kemppainen, valittelee, ettei ”ollut muuta mahdollisuutta”, vaikka työhön oltiinkin tyytyväisiä.

    Tämä vaatii lähempää tutkimista.

    Antero Eerolalla oli määräaikainen työsopimus. Se oli juuri päättymässä. Toimittajalle oli luvattu tai hänen oli annettu ymmärtää, että sopimusta jatkettaisiin.

    Tähän asti kaikki on jokseenkin normaalia. Hyviä työntekijöitä ei haluta heittää pihalle, joten työnantaja rohkaisee määräaikaisiaan lupaamalla jatkoaikaa tai vihjaamalla löysähkösti, että vielä ei tarvitse alkaa katsella seuraavaa työpaikkaa. Toisin kuitenkin kävi, kuten tiedetään.

    Oliko Eerolalla huono esimies, joka ei uskaltanut kertoa ajoissa, että se on loppu nyt ja jengat päähän – tai olisiko käynyt niin, että pomokaan ei tiennyt asiasta vielä viikko sitten? Jouni Kemppaisen olisi syytä kukaties pohtia, kumpi vaihtoehto on hänen kannaltaan harmillisempi.

    Mutta tarinassa ei vielä ole mitään täysin tavatonta. Määräaikaisia työntekijöitä on oikeus kohdella kuin lihakarjaa eikä jokainen esimies ole hyväntahtoinen patruuna, joka ilman muuta puolustaa alaisiaan.

    Vaan juoni tiivistyy.

    Antero Eerola ilmoittaa julkisesti, että sopimusta ei uusittu, koska hänen uutisjuttunsa ei ollut maan valtapuolueen ja sen puheenjohtajan mieleen. Syynä oli siis Jyrki Kataisen moka.

    Tätä ei hevillä myönnetä. Kansallinen Kokoomus ilmoittaa puheenjohtajansa suulla, että kyseinen toimittaja on kylmäverisesti valehdellut venäläiselle haastateltavalleen täten vaarantaen koko isänmaan turvallisuuden.

    Ja tietenkin viestinnän asiantuntemuksen huippuyksikkö Yleisradio ilmoittaa, että toimittaja oli hyvä tyyppi ja rautainen ammattilainen; irtisanominen oli vain sattumalta samaan aikaan kuin tämä pieni palautekeskustelu. Vaikka toki, myönnetään, Kokoomuksesta oltiin yhteydessä Yleisradioon, oikea syy oli silti kahden läppärin varastaminen Antero Eerolalta. Mieshän on turvallisuusriski.

    Eerola vastaa Kokoomukselle kirjoittamalla Savon Sanomien yleisönosastoon, että älkää edes yrittäkö, tiedätte puhuvanne muunneltua totuutta:

    Koko haastattelu on venäjänkielisellä nauhalla, jonka olen toimittanut Savon Sanomille sekä Kataiselle ja hänen avustajilleen. Missä on siis puutteellinen totuus, provokaatio ja tarkoituksellinen valehtelu?

    Yleisradion läppäritekosyystä annetaan Uudelle Suomelle haastattelu, jossa tehdään selväksi, ettei tämä voi olla koko totuus:

    Eerolan Yle-diili oli katkolla elo-syyskuun vaihteessa. Hän ihmettelee, miksei hylkäysaikeista kerrottu aikaisemmin, jos kerran syy oli tietokonevarkaus tai -varkaudet. Eerolan mielestä Katais-kohulla ja Ylen hänelle antamilla lähtöpasseilla näyttäisi olevan selvä ajallinen yhteys varsinkin, kun hänen Yle-esimiehensä oli varoittanut Kataisen esikunnan käyvän kuumana uutisoinnin takia.

    Lopulta saavutetaan konsensus siitä, että ”jokin tässä haisee”. Eerola sanoo sen itse Yleisradion Pressiklubissa, Journalistiliiton puheenjohtaja keskustalaisessa Verkkoapilassa ja Viikkolehden toimituspäällikkö Kansan Uutisissa. Yleisradio ei enää ota kantaa eikä Jyrki Katainenkaan vastaa saamaansa vastineeseen.

    Hajun syytä ei luultavasti koskaan selvitetä.

    * * *

    Kuinka kokoomuslaisten kannattajat reagoivat? Verkkouutisten artikkelin alla ensimmäinen lukijapalaute on selvä:

    Fundeeraaja

    Taistolaiset 02.09.2010 08:53

    Jee, vihdoinkin maksatetaan taistolaisille heidän kotimaalleen tekemistään antipalveluista.

    1970-luvulla syntyneet potkupukutaistolaiset ovat ymmärrettävästi hämillään. Eivät ainoastaan Kokoomuksen puoluelehdessä julkaistun mielipiteen takia. Sinne sun tänne neutraalin tai myönteisen kansalaismielipiteen sekaan on lorahtanut vino pino puhdasta, kiilusilmäistä vihaa:

    Nyt Antero Eerolan ja vähän muidenkin alle 40-vuotiaiden taistolaisten olisi syytä olla varuillaan. Tai ainakin lakata hallitsemasta vuoden 1970 Teiniliittoa.

    * * *

    Hyvät porvariystävämme, pitäisi kysyä teiltä erästä asiaa.

    Kun te olette aivan varmoja, että taistolaissukupolven lapset aikovat toistaa isiensä synnit – vastustaa Iranin väkivaltaista hallintoa, levyttää melodista musiikkia, järjestää maailmanpolitiikkaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja jättää antamatta seksiä oikeistolaisille – mikä on suhteenne karvan verran vakavampaan poliittisen väkivallan uhkaan?

    Toisin sanoen, mikä on suhteenne siihen, että omat edustajanne Suomen Keskustassa ja Kansallisessa Kokoomuksessa haaveilevat valkoisen terrorin sekä Mäntsälän kapinan kunnian päivistä ja siksi puuhaavat maahamme takaisin suojeluskuntia?