Gate-Looks

Kuvassa Jami Järvinen kauneimmillaan.

Ihmiskunta muistaa Vesa Hackin Länsi-Helsingin Vihreistä, joiden edusmiehenä hän yritti ratsastaa eduskuntaan muun muassa vaatimalla seksuaalirikollisten julkista rekisteröintiä. Tämän takia Helsingin Vihreät Nuoret katkaisivat Hackin kuningastien ja estivät hänen ehdokkuutensa vuoden 2011 jytkyvaaleissa.

Puolue vaihtui Kokoomukseksi, vaikka aate pysyi ennallaan. Jotain pientä katkeruudensiementä on silti jäänyt hampaankoloon itämään, sillä viimeisimmässä Uuden Suomen Puheenvuoro -merkinnässään Hack ei hetkeäkään häikäile iskiessään Kallio-liikkeen ehdokkaana kaupunginvaltuustoon pyrkivän Erkki Perälän (vihr.) kimppuun.

Pidempää leipäjonoa Helsinginkadulle erilaisten korttelijuhlien keinoin vaativa Perälä oli näet laatinut sivuilleen tekstin, jossa tuomittiin eräs Per-Looks-niminen kuvakollaasi. Uuskokoomuslaisen Hackin silmissä asia ei ole aivan selvä:

Perälä toteaa blogissaan: ”He ovat rokonarpisia, lihavia, kierosilmäisiä, isonenäisiä … HE eivät ole lainkaan kuin ME. He ovat perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaita, joiden vaalikuvia on koottu Per-Looks -blogiin.”

Kuvastaako sitaatti vihreiden nuorten arvomaailmaa? Tosin Erkki Perälä ei ole ihan kuka tahansa vihreä nuori. Hän on Vihreän Liiton puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja.

Myöhemmässä kommentissaan Hack pitkin hampain myöntää, että Perälä ei nyt aivan suorastaan vaadi kierosilmäisten ihmisten kaasuttamista, mutta silti jokin mättää.

Eikö Hack sitten lainkaan huomaa Per-Looksissa aknen runtelemia pottunokkia? Ei, kuten ei kansanedustaja Reijo Tossavainenkaan, joka ilman muuta olettaa Erkki Perälän olevan syypää joidenkin PS-ehdokkaiden silmien karsastukseen. Samaan syssyyn Tossavainen voisi kyllä vaatia anteeksipyyntöä myös FT Jussi Halla-ahon suunnalta – muistammehan eiralaishumanistin luonnehtineen puoluetovereitaan hiukan samoin sanankääntein.

Per-Looksin aiheuttama tyrmistys on ollut kova. Supernopea blogitehtailija Helena Eronen oli kärppänä olettamassa, että kyseessä ei ole vain huonoa makua ilmentävä huumoripommi, vaan poliittisesti motivoitunut paha tahto. Ilmeisesti muistikuvat hänen omasta hihamerkkitekstistään ehtivät jo haalistua.

Salaliittoteoreetikkojen harmiksi tämän -gaten taustalla ei ole puoluepoliittinen myyräntyö. Jonkinlaisena toivoneleenä järjen puolesta voidaan pitää sitä, että kaikista maailman ihmisistä juuri Jari-Petri Heino (Muutos 2011) oli ensimmäisenä huomauttamassa, ettei sivua ole tehty Vihreiden puoluetoimistossa ja ettei Erkki Perälä ilkkunut Perussuomalaisille.

Sillä aivan oikein kyseessä on vain erään pelifirman graafikon ystäviensä iloksi perustama hassuttelu. Eivätkä Vihreät naura sille. Päinvastoin, he ovat ryhtyneet hartiavoimin paheksumaan koko sivustoa, mikä lisää Per-Looks-gateen uuden, kiehtovan metatason: kuvagalleria leviää netissä paheksuvien saatesanojen kanssa kulovalkean tavoin antaen Vesa Hackille, Helena Eroselle ja heidän vihervastaisille ystävilleen yhä lisää aihetta epäillä pahinta.

Mutta miksi huvittavat kuvat ihmisistä pitäisi sekä Perussuomalaisten että Vihreiden mielestä tuomita? Heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei ole koskaan nauranut Hel-Looksille. Sillehän tässä myös irvistellään.

Per-Looks-galleriassa ihmiset näyttävät monin tavoin hullunkurisilta. Tietenkin. Heillä on lystikkäitä asusteita, kuvanottohetkellä hassuun asentoon mennyt suu, liian pienet tai isot vaatteet, vanhuuden eri tavoin pullistamat tai lommouttamat posket. Useimmat eivät yksinään näyttäisi mitenkään erikoisilta, mutta vierekkäin aseteltuina kuvat muodostavat sarjan, jossa harmittominkin piirre vahvistaa toistaan. Jopa norminmukaisesti aivan hyvännäköinen alkaa äkkiä vaikuttaa hiukan löylynlyömältä.

Se naurattaa, koska se on hassua.

Vain Vihreät ja Perussuomalaiset katsovat kuvia naama näkkärillä. Nuo kaksi puoluetta ovat toisinaan hirvittävässä määrin samanlaisia hankkeita. Tästä on jauhettu ennenkin, mutta sen enempää Vihreillä kuin Perussuomalaisilla ei ole taakkanaan ammattiin, omaisuuteen tai asuinpaikkaan sidottuja eturyhmiä, joille pitäisi rakentaa siltarumpuja. Niillä ei ole paikkaa historiassa tai tavoitetta tulevaisuudessa, parisataavuotiaaseen filosofiaan perustuvaa vakaumuksellista lähetystehtävää. Ne ovat lähes yksinomaan identiteettipuolueita.

Niinpä Per-Looksin ilmestyttyä Vihreät tunnistivat oitis oman ylemmyytensä ja Perussuomalaiset alemmuutensa. Tunnistamisesta seurasi häpeä ja häpeästä tarve reagoida.

Vihreä reaktio oli syyllisyys: vähäväkisille ei saa nauraa, vammaisia ei saa potkia. Erkki Perälä riensi oitis tunnustamaan persuehdokkaiden inhimillisyyden ikään kuin hänellä olisi valta tehdä toisinkin.

Perussuomalainen oma ratkaisu oli uhriutua, nähdä kuvat vain pilkkana ja väheksyntänä. Vaikka sivustolla ei ole riviäkään tekstiä, jossa väitettäisiin niiden merkitsevän mitään muuta kuin hauskoja kuvia.

Ehkä tämä jotenkin selittää, miksi Vihreiden ja Perussuomalaisten välisessä viestinnässä molemmat syyttävät toisiaan natseiksi.

Meille muille jäävät pelkät kuvat, joihin suhtautuminen on ihan itsestä kiinni.

* * *

 Äärimmäisen turhana vetona kuvakohuun on vastattu perustamalla ainakin nämä mukahauskat vastineet:

Lisäys (20.55):

Lisäys (8.10., 0.44):

Merkintä on aivan yksityisistä syistään omistettu tänä vuonna 105 vuotta täyttävälle suomenhevoselle.

Ota osaa keskusteluun

14 kommenttia

  1. Näin kirjoittaa J P Roos: ”Helena Eronen & co kirjoittavat närkästyneinä per-looks- sivustosta johon on valittu kaikkein rumimmat persuehdokkaat. On selvä että ulkonäöllä ei sinänsä ole merkitystä politiikassa, mutta nämä miehet (ja muutama nainen) ovat tosissaan aika karmean näköisiä. Kun ehdokkaita on haettu tosiaan ihan pohjamutia myöten niin tulos on tälläinen. Ymmärrän hyvin että persujen kannattajat täällä ovat kuohuksissaan. Samanlaista porukkaa ei todellakaan löydy muiden puolueiden ehdokasjoukosta.” http://jproos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119801-persujen-kuvagalleria

    Aika tylyä.

  2. Koska olen kipeänä ja siksi joutanut koko päivän tätä juttua seurailemaan, niin kyllähän aamupäivällä vielä ainakin tuon kuvagallerian kuville irvailtiin hyvin ilkeästi mm. Facebookin kommenttiketjuissa. On erittäin tekopyhää väittää, etteikö niin olisi tehty.
    Olen myöskin monessa eri yhteydessä antanut synninpäästöni vihreille, koska sieltä on monen eri tahon suulla tuomittu tuo galleria ja siihen liittyvä kommentointi.
    Toivoisin, että näinä aikoina, kun koulukiusaamisestakin puhutaan paljon, samoin syrjäytymisestä, aikuiset ihmiset pidättäytyisivät kaikenlaisesta ihmisten ulkonäköön menevästä pilkasta.

    Mitä tulee Perälän blogiin, niin itse allekirjoitan hänen tekstinsä täysin.

  3. Helena Erosen puolustus on hyvä ja koko hihamerkkijuttu oli ilmiselvä harhautustaktiikka: Suomen valtio ”hihamerkitsee” ihmisiä mitä moninaisemmin tavoin julkisiin rekistereihin. Kannattaisi olla kusi sukassa, jos on niin kovin syyllinen. Jos transsukupuolisista puhutaan, niin Suomen valtio ”hihamerkitsi” transsukupuoliset niin että sukupuolen korjaustiedosta tulee merkintä maistraatin rekisteriin. MIKÄÄN eduskuntapuolue ei ole kiirehtinyt tätä epäkohtaa korjaamaan, joten kaikki ovat syyllisiä.

    Törmäsin sivuun ensimmäisenä kokoomuksen ehdokkaan fb-sivulla ja hän paheksui sitä, mutta toisaalta esitti vihreät nuoret sivuston tekijänä. Aika jännä, minulla on tosi paljon vihervasemmistoa kavereissa, eikä kukaan ole jakanut kyseistä sivustoa.

  4. Sananvapaus – sitä minä kannatan!
    Oma vika jos suuttuu – röh röh 😀

  5. Ei pitäisi tulla kenellekkään että yllätyksenä suuri (suurin?) osa suomalaisista on vanhoja ja rumia. Tosin samalle porukalle taisi tulla yllätyksenä että jostain löytyi 62% äänestämään ryppyistä Miinistöä nuorekkaan Haaviston sijaan. Väittäisin että per-looksin naamat ovat tavallisempia suomalaisia kuin suurempien puolueiden 18-30 vuotiaan näköisiksi pakkeloidut ja photoshopatut naamat.

    Yhteiskunnan kauneuskäsityksessä on saavutettu uusi metataso, kun tavallisella epätäydellisellä iholla varustetut kasvot muuttuvat naurettaviksiö

    1. Ei tuohon ole muuta lisättävää kuin se, että mainoskuvissa noudatetaan omaa kauneuskäsitystään. Ei H&M:n bikinimallilla voi olla selluliittia tai Gillette-miehellä finnejä. Siksi puleeraamaton ehdokaskuva on nyt ja aina ”oudon” näköinen.

      Eikä se Haavisto nyt todellakaan nuorekas ollut. Hänethän oli kauhealla vaivalla yritetty meikata vanhemman näköiseksi kaikissa potreteissaan.

  6. Voisiko Vihreiden joukolla osoittama paheksunta tätä Per-Looksia kohtaan kenties johtua siitä, että heitä syytetään siitä? Taustalla ei välttämättä ole vihreä ylimielisyys ja natsismi.

    1. Ehdittiinkö Vihreitä syyttää sivustosta ennen kuin he itse tekivät asian julkiseksi? Putkonenkin ehätti epäilemään SDP:tä.

  7. Toisen ulkonäölle nauraminen julkisesti on kiusaamista.

    Ihmettelemme päivittäin, miksi lapset kiusaavat toisiaan koulussa, mutta emme voi ymmärtää, miksi huomautamme tavisaikuisten ulkonäölle nauravasta sivustosta. Mitä ihmettä? Sekö nyt onkin tekopyhää, kun ei halua kiusata?

    On aivan eri asia kyseenalaistaa toisen sanomisia kuin toisen vaatevalintaa. Nää ei oo sit mikkään missikisat, kuten Juti sanoi leijonaäänestyksessä 1995.

    Koska kyseessä on kunnallisvaaliehdokkaiden kuvat (kaiketi), kukaan ei tunnu välittävän siitä, että tämä on vain samaa tuksuilua kuin kaikki muukin tabloiditouhu. Katsokaa, toi on läski, katsokaa, toi on humalassa, katsokaa tolla on korkokengät vaikka se on pomo, hahahahhhaaa.

    Satiiri on ivallista, mutta iva ei ole aina satiiria.

  8. Saitti on parasta perussuomalaista mainontaa, mitä rahalla saa.

    Varmasti nosti puolueen kannatusta reilusti enemmän kuin laski.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.