Hangessa makaava puolalainen nationalisti


Maahanmuuttokriitikot ovat tuohtuneet. Eivät tällä kertaa maahanmuuton aiheuttamista ongelmista suomalaiselle yhteiskunnalle, vaan maahanmuuttokriitikkojen kritisoinnista. Tämä on merkittävä ja pitkäkestoinen sivujuonne maahanmuuttokriittisiksi itsensä määrittelevien ihmisten ja yhteisöjen vaatimassa ”avoimessa keskustelussa maahanmuutosta”. Ja se on osaltaan ollut syynä keskustelutavoitteen jäämiseen lähtötelineisiinsä.

Väittely on muuttunut verbaaliseksi sisällissodaksi, jossa osapuolet ovat pitkälti kuvitteellisia. Maahanmuuttokriitikot ovat maalanneet itsensä nurkkaan niputtamalla kaikki heidän kanssaan erimieliset tahot yhdeksi valtavaksi ”suvaitsevaistoksi”, jota vastaan he kuluttavat kaiken energiansa.

Suvaitsevaistossa on pari vakavaa ongelmaa maahanmuuttokriitikoille itselleen.

1. Käsite

Suvaitsevaisen vastapoolina voi olla vain suvaitsematon. Moni ihminen jakaa osan maahanmuuttokriitikoiden mielipiteistä, muttei voi yhtyä heidän ehdottomuuteensa. Määrittelemällä itsensä suvaitsemattomiksi maahanmuuttokriitikot sulkevat ulos keskustelunhaluisia ihmisiä.

2. Kohde

Hyökkäykset ”suvaitsevaiston” punavihreää olkinukkearmeijaa vastaan ovat vaikutukseltaan nollatasoa. Elinkeinoelämän Keskusliiton talutusnuorassa marssivat Astrid Thors, Alexander Stubb, Päivi Lipponen – sekä sellaiset korporaatiot kuin Sanoma Oy – eivät missään nimessä tunnista itseään Homma-kellokkaiden mokuttajakuvastosta. Näillä ei ole ikinä ollut kaipuuta ”eksoottiseen värinään” tai ”kulttuurin rikastamiseen”.

(Lisävitsauksena on tietysti se, että verraten pienet oppositiovoimat, kuten Vasemmistonuoret ja erilaiset opiskelijajärjestöt ajautuvat reagoimaan ärhäkästi maahanmuuttokriitikkojen hyökkäyksiin – jotka ovat pahimmillaan jopa fyysisiä – vaikka niillä ei ole mitään vaikutusvaltaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on tietenkin työnantajaliittojen ja hallitusvastuussa olevien oikeistopuolueiden etu: oppositioryhmät syövät toisiaan eivätkä vaikeuta maan hallitsemista.)

* * *

Kiihtynyt keskustelu lataa median täyteen retorisia ongelmia, jotka entisestään vähentävät muiden asiasta kiinnostuneiden halua dialogiin. Peli menee rumaksi ilman tappouhkauksiakin – joita toki jaellaan sosiaalisessa mediassa avokätisesti.

On pakko kysyä, millä tavoin ”avointa keskustelua” edesauttaa vaikkapa presidentti Halosen r-vialle ilkkuminen kymmenissä nettikommenteissa. Indikoiko suvaitsijoiksi epäiltyjen ihmisten ulkonäön, parisuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen ja jopa sukupuolen ivaaminen valmiutta asiakeskusteluun? Entä kuinka paljon oletetaan Mikael Pentikäisen haluavan puheenvuoroja julkaisunsa sivuille porukalta, joka nimittää Helsingin Sanomia kommunistien toimittamaksi ”Hyysäriksi” ja uskoo siihen, että jokainen rikossähke, jossa ei ole epäillyn tekijän kuvausta, on Illuminati-suvaitsevaiston pimittämä uutinen muslimista pommiturbaanissa?

Puhumattakaan täysin tahallisesta mustavalkoisesta väärinlukemisesta. Jokainen eriävä mielipide joistakin maahanmuuttokriitikoiden toimintatavoista tai sanavalinnoista ei tarkoita automaattista hyväksyntää vaikkapa tamperelaisten pizzerioiden tuhopoltoille. Tämä ajatus on nähtävästi ollut ylivoimaisen vaikea useille.

* * *

Kaasuputken taannoisessa blogitekstissä oli eräs retorinen karkeistus, joka herätti närää asianosaisissa:

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Se ei tietenkään pidä paikkaansa, jos sana tulkitaan kirjaimellisesti ja unohdetaan, että se on jo saanut täysin uuden merkityksen suomalaisessa julkisessa keskustelussa.

Muiden muassa Vasemmistoliitossa ja Vihreissä hyvinkin paljon jäseniä ja kannattajia, jotka suhtautuvat ulkomaalaislakiin huomattavasti kriittisemmin kuin keskimääräinen hommalainen.

Vasemmistonuoret – esimerkiksi – ovat nostaneet esiin oikeistohallituksessa istuvan ministeri Astrid Thorsin useaan otteeseen henkilönä, jonka vahtivuorolla Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja etuuksia on supistettu. Näin Markus Himanen:

Astrid Thors esiintyy uusnatsien vainoamana humanistimarttyyrinä, vaikka hänen esittämänsä lakimuutokset vähentävät turvapaikanhakijoiden toimeentuloa, vaikeuttavat perheenyhdistämistä ja ylipäätään tiukentavat kontrolleja.

Olisivatko siis vassarinuoret maahanmuuttokriitikkoja? Tässä mielessä ovat. Mutta on hyvin luultavaa, että Hommassa nämä kannanotot saisivat kirjaimellisesti nuivan vastaanoton. Kenties kaikki maahanmuuttokriittisyys ei ole maahanmuuttokriitikoidenkaan mielestä oikeaa maahanmuuttokriittisyyttä?

Pidettäköön siis sovittuna, että julkisessa keskustelussa ”maahanmuuttokriitikoilla” tarkoitetaan niitä muutamaa sataa henkeä, jotka kontribuoivat Hommaforumille ja joiden poliittinen koti on laajasti ymmärretyssä oikeistossa.

Ja täten sanottuna jokainen maahanmuuttokriitikko ei tietenkään ole rasisti. Moni – ehkä jopa enemmistö – on. Mutta eivät kaikki. Erottelu eri maahanmuuttokriitikkoryhmien välillä on hankalaa, sillä rasistikin saattaa perustella ulkomaalaisvastaisuuttaan rahanmenolla, jota sattumalta vain tietystä ilmansuunnasta tulevat tietyn uskonnon harjoittajat aiheuttavat.

Muutamia maahanmuuttokriitikkotyyppejä on vapaalla kädellä taulukoitu tässä:

VERONMAKSAJA Ei oikeastaan ole edes maahanmuuttokriittinen. ”Julkinen tuhlaaminen” huolestuttaa yleensäkin, joten hän vastustaa kaikkia hyvinvointivaltion toimintoja, humanistisia tieteitä, laiskottelua, jyrkimmillään jopa sotaveteraanien vaippojen maksamista verovaroin. Maahan tulleiden ulkomaalaisten ylläpito on vain yksi osa turhaa tuhlausta.  Saattaa pahimmillaan olla libertaari.

Ei näe mitään ongelmaa työvoiman maahantuonnissa, jos se on yksityisen sektorin asia, kuten vaikkapa ydinvoimalan rakennustyömaa.

HERRAVIHAAJA Perinteinen SMP:n äänestäjä, usein myös demari tai pohjoissuomalainen kirveskommunisti (voi asua Helsingissä). Hän argumentoi usein samoilla sanoilla kuin fiskaalinen maahanmuuttokriitikko, mutta kannattaa silti perusturvaa, hyvinvointivaltiota. Hänen toimintansa moottori on elitismi-inho eli klassinen herraviha. Hän näkee ”monikulttuurisuuden” vain yhtenä Helsingin herrojen keppihevosena, jolla rehellistä työläistä pilkataan ja kurjistetaan.

Vastustaa verovaroilla loisimista yhtä paljon kuin työpaikkojen viemistä suomalaisilta, joten ei hyväksy mitään maahanmuuttoa.

Vastustaa myös ympäristönsuojelua, kasvisruokapäiviä, Kaarina Hazardin kolumneita, ruotsinopetusta, naistutkimusta ja käytännössä kaikkea, jossa näkee uhkia jantelaiselle kotikasvatukselleen.

FENNOMAANI Uskoo kansalliseen projektiin. Kokoomuslainen tai ainakin diplomi-insinööri. Vihaa ruotsalaisia ja ruotsin kieltä, mutta saattaa sietää tai jopa sympatisoida Venäjää – ainakin niin kauan kuin puna-armeija ei hyökkää. Vastustaa kaikkea maahanmuuttoa, koska pelkää ainutlaatuisen suomalaisen kulttuurin korruptoituvan. On pikemminkin ksenofobi kuin rasisti, koska on valmis syrjimään kaikkea rajan yli tulevaa.

Hänet tunnistaa etenkin A. O. Freudenthal -sitaateista ja pyhästä vihasta suomalaisaatteen pettureita kohtaan. Kokee suomalaisten olevan rasismin uhreja.

Usein myös kriittinen kristinuskoa kohtaan. Jos ei ole ateisti, harjoittaa omintakeista shamanismia tai linkolalaista luonnonpalvontaa.

Saattaa olla itse maahanmuuttaja.

KRISTITTY (FUNDAMENTALISTINEN) Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
ATEISTI (FUNDAMENTALISTINEN) Pakkomielteinen islamofobi. Ei näe ihmisessä muuta kuin uskonnon, jota kammoksuu. Ennakkoasenne pätee sekä uskovaisiin muslimeihin että uskonnollisia muslimeita Suomeen paenneita ateistisia tai kristittyjä turvapaikanhakijoita.
RASISTI Todennäköisesti fennomaani, mutta osaa ruotsia. Saattaa jopa rakastaa Venäjää. Muistuttaa vennamolaista herravihaajaa, mutta toimii päinvastaisista syistä: hän ei erityisesti inhoaisi koulutettua sivistyneistöä, ellei se koko ajan laivaisi maahan vääränrotuisia, -kielisiä, -uskoisia tai muuten vain ”sopimattomia” ihmisiä.

Hän tietää rasismin, tiettyyn väestöryhmään kohdistuvan selittämättömän ennakkoluulon olevan kelvoton peruste ihmisten syrjinnälle ja näiden maahantulon estämiselle, joten rasisti vetoaa yleensä kaikkien muiden maahanmuuttokriittisten tahojen käyttämiin syihin: kustannuksiin, maahanmuuton propagoijien suomalaisvastaiseen elitismiin, etenkin islaminuskon vierauteen kristillisessä yhteiskunnassa ja samalla sen vaaroihin maallisessa agnostikkoyhteiskunnassa… Siis käytännössä mihin tahansa tekosyyhyn, jota voi käyttää vaikuttamatta hullulta.

Rasistia ei välttämättä edes tunnistaisi, ellei hän kavaltaisi ajatuksiaan esittämällä epäilyksiään tai syytöksiään vain tietynvärisiä tai tiettyä uskontoa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Saattaa olla miedoimmillaan ns. kulttuurirasisti, mutta silloinkin hän uskoo, että vieras kulttuuri ihonvärin tavoin on pysyvä ja ihmistä kaikin puolin määrittävä ominaisuus.

NATSI Umpirasisti, jonka mukaan varsinaissuomalaisten, suomenkielisten tai ainakin ”valkoisen rodun” tulisi hallita planeettaa. Rakastaa Natsi-Saksaa ja Vladimir Putinia. Ei osaa päättää, pitäisikö hänen kieltää holokausti vai ylistää sitä. Vihaa muunvärisiä ihmisiä ja näiden kanssa yhteistyössä olevia rodunpettäjiä. Ei kiertele rahanmenon ja muiden tekosyiden ympärillä, vaan askartelee pommia kellarissaan – tai ainakin ajatuksissaan.
HULLU Jokaisessa liikkeessä on näitä, myös maahanmuuttokriitikoissa.

”Hullun tuntee heti. Hullu on sellainen hölmö, joka ei osaa sääntöjä. Hölmö yrittää perustella väitteensä, hänen logiikkansa on ehkä kelvoton, mutta se sentään on olemassa. Hullu ei piittaa logiikasta, hänellä on omat oikotiensä. Hänelle kaikki käy perusteluksi kaikelle. Hullulla on yksi päähänpinttymä, ja mitä tahansa tapahtuukin, se vain vahvistaa hänen käsitystään. Hullun tuntee siitä millaisia vapauksia hän ottaa perustelujen suhteen ja mistä hän innostuu. Voi kuulostaa omituiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin hullu siirtyy aiheeseen temppeliherrat.” (Umberto Eco)

Joskus nämä kategoriat sekoittuvat pahastikin. Ja joku on väistämättä maahanmuuttokriittinen aivan eri syistä. Ehkä juuri sinä.

* * *

Väärinlukeminen on pitkän tekstin takia taas todennäköistä, joten laitetaan loppuun vielä muutama selväsanainen huomautus.

  • Kaasuputki-blogi EI kannata tuhopolttoja. Ei edes silloin, kun tekijänä ovat jalot villit.
  • Päivi Lipponen edustaa Kehittyvien Maakuntien Suomea, ei kehitysyhteistyö- ja pakolaisjärjestöjä.
  • Antirasismi on lurjuksen viimeinen pakopaikka.
  • Perussuomalaiset rp. on oikea poliittinen puolue ja eri asia kuin Hommaforum.
  • Taustoittamattomia rikossähkeitä ei voi käyttää todisteena oman aatteen puolesta. Tämä muistutukseksi niillekin, jotka nyt sanovat Päivi Lipposta raatokärpäseksi.

Kommentit

8 vastausta artikkeliin “Hangessa makaava puolalainen nationalisti”

  1. Rasisti avatar
    Rasisti

    No se on rasisti tässä terve! En kyllä tunnistanut itseäni tuosta kuvauksesta, mutta varmasti tuo taulukko pohjautuu tieteellisiin tutkimuksiin, joten en ala siitä väittelemään.

    Jos muuten olet hämmästynyt saamasi palautteen määrästä ja laadusta, niin voin paljastaa etteivät blogiisi kirjoitelleet pelkästään suosikkisi hommalaiset, vaan ilmeisesti ensiksi blogiasi ihmeteltiin Kuvalaudan kopiolla/jatkajalla Kotilaudalla ja sen jälkeen Muropaketilla. Homma löysi blogin vasta paljon myöhemmin. Voisitko vaihteeksi Homman sijaan mainostaa lautailevia teinejä ja maahanmuuton kustannuksia ihmetteleviä insinöörejä?

    1. Jami Järvinen avatar
      Jami Järvinen

      Taulukon kuvauksessa mainittiin sen olevan pelkkä luonnos l. raapustettu vapaalla kädellä. Ehkä jopa hiukan huumorilla. Siitä varmasti jäi pois monta tyyppiä.

      Tekstissä mainittiin sekä maahanmuuton kustannuksien kauhistelijat että insinöörit.

      Hommaforum kiinnostaa enemmän kuin useimmat verkkosivut. Sehän on aivan oikeasti yksi tämän maan parhaimmin toimitettuja keskustelufoorumeita. Keskustelijoiden maailmankuvat ovat lähes täysin päinvastaiset kuin vaikkapa minulla, mutta arvostan foorumin kovatasoista moderointia, joka on johdomukaista eikä nitistä keskustelua. Valitettavasti sinne on kehittynyt myös ilmatiivis me-henki, joka ei jätä liikaa tilaa toisinajattelulle. Siksi mukaan ei tee mieli lähteä.

      Tämän blogin kävijätilastoissa Hommaforum on Muron ja Kotilaudan edellä. Tosin ei mitenkään valtavalla marginaalilla.

  2. Miksi olen kulttuurirasisti? avatar
    Miksi olen kulttuurirasisti?

    Edellisen bloggauksesi saama palaute oli pääosin melkoista soopaa ja täytyy myöntää, että varsin pitkämielisesti ja asiallisesti jaksoit viesteihin vastata. Minulle tuli mieleen – ja aiempi kirjoittaja sen vahvistikin – että ensimmäiset kommentoijat eivät olleet hommalaisia.

    Maahanmuuttokriitikot ovat sliti edelleen hyvin herkkänahkaisia ja aggressiivisiakin kommentaattoreita, ja tämä johtuu ihan vain siitä, että maltillisenkin kritiikin esittäjät on leimattu rasisteiksi/ksenofobeiksi/islamofobeiksi/keksi-itse-lisää niin pitkään, ja ainoastaan faktoista piittaamaton maailmanhalaaminen on ollut sallittua. Nyt sitten pato on murtunut ja monet haluavat antaa suvaitsevaisuudella ratsastaneille moralisteille ja natsiksi haukkujille takaisin samalla mitalla.

    Oma rasismini kohdistuu Islamia kohtaan. Olen hyvin pessimistinen ja epäluuloinen sen suhteen. Minua aidosti pelottaa miten Euroopan, sen kulttuurin, perinteiden ja vapauden käy kun muslimien määrä kohoaa riittävästi. En jaksa uskoa muslimien integraatioon tai Islamin sekularisoitumiseen: pikemminkin näyttää, että fundamentalismi tai vaihtoehtoisesti jengiytyminen valtaa alaa eurooppalaisten muslimien keskuudessa. En tunne henkilökohtaisesti kuin kaksi muslimia töitteni kautta, mutta heistäkin toinen kertoi kannattavansa Shariaa ja toinen myöhästeli ja oli niin paljon pois töistä, että sai lyhyehkön työsuhteen jälkeen potkut. Omana elinaikanani ei Suomi ei tule voimakkaasti islamisoitumaan, mutta monet Euroopan maat tulevat, ja tämä on mielestäni ainoastaan kielteinen asia. Heteromiehet ovat Islamissa toki hyvässä asemassa, mutta naisten ja erityisesti homojen oikeudet todella heikot. On sääli, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon eteen on taisteltu niin kauan ja sitten hyväuskoiset ja sinisilmäiset päättäjät tuottavat Eurooppaan valtavia määriä ihmisiä, joiden käsitykset em. ryhmien oikeuksista ovat kuin keskiajalta. Minä hyväksyn vaikka mitä uskontoja, kunhan ne eivät julista tuhoa länsimaille, kivitä homoja, sullo naisia kaapuihin tai kannusta pommi-iskuihin. Mielestäni maahan tulisi ottaa vain pakolaisia, jotka tulevat sellaisista kulttuuripiireistä, että heidän on helppo sopeutua ja työllistyä. Esimerkiksi monista Aasian maista. Työperäinen maahanmuutto on myös varsin hyvä asia.

    Hommalaisuudessa vetoaa se, että pitkästä aikaa joku tuntuu ajavan lähtökohtaisesti suomalaisten etua. Suomi on niin pieni maa ja suomalaiset mitätön vähemmistö maailmalla, että meidän tulee ajaa ennen kaikkea omaa etuamme. Sitä syyllistämistä ja jankutusta suomalaisten huonoudesta olemme sen sijaan saaneet kuulla jo ihan riittämiin.

    Janne

  3. Joni Pelkonen avatar
    Joni Pelkonen

    Olen kritisoinut islamia jo vuosikausia. Minua ei ole kukaan koskaan syyttänyt rasistiksi. Tämä johtunee kahdesta seikasta:

    1) kritiikkini nojaa asia-argumentteihin eikä tuomitse kohdetta vaan kertoo mitä parannettavaa siinä on, usein myös parannusehdotuksen

    2) en yksinkertaisesti ole rasisti.

  4. Oula Lintula avatar

    Paremaan suuntaan ollaan menossa. Itse en tosin tunnista itseäni ainoastakaan noista kategorioista, mutta myönsithän itsekin etteivät kaikki niihin kuulu. Veronmaksaja kai on lähimpänä mutta ei sekään silti aivan osu.

    Itse olen huolestunut lähinnä ihmisoikeuksien, varsinkin sananvapauden tilasta maahanmuuton myötä. Esimerkkinä tästä mainittakoon Halla-aholle annettu tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja eduskunnassa harjoitettu puuhastelu sananvapauden kaventamisesta edelleen ns. viharikos-verukkeella. Keksipä tästä uusi kategoria jos huvittaa.

    1. Jami Järvinen avatar
      Jami Järvinen

      Jussi Halla-ahon tuomio tuli väärin perustein. Uskonrauhaa hän tietenkin rikkoi, mutta sitä tehdään koko ajan kaikkialla muuallakin. Sen sijaan hän täysin eksplisiittisesti kiihotti kansanryhmää vastaan väittämällä, että muslimit ovat pedofiilejä. Ja se on inhottava rikos.

      Sananvapauden tilasta sinänsä en olisi huolissani. Maassamme ei vieläkään joudu vankilaan, vaikka suoltaisi minkälaista soopaa somaliraiskaajista ja vihreitten naisten raiskausfantasioista. Toimittajia on säätelevinään JSN, poliitikkoja suitsivat äänestäjät, mutta bloginpitäjillä ei ole kuin ääripäät: kaikki demagogia on sallittua ennen kuin mennään käräjille. Jotain tolkkua siis olisi kiva olettaa noudatettavan ennen kuin julkaisunappia klikataan. Mutta kun.

      – – –

      Viharikospykälät ovat asia, johon suhtaudun kaksijakoisesti.

      Ylipäänsä en oikein usko, että kovemmat rangaistukset auttavat takomaan järkeä päähän. Jos ei ymmärrä tehneensä väärin, raskaampi tuomio vain kirkastaa omaa ja tovereitten marttyyrinkruunua. Ja jos rikoksensa taas tajuaa, silloin tuomio on jo saatu ja sitä kärsitään ennen kuin edes oikeuteen on ehditty.

      Mutta jotenkin haluaisin yhteiskunnan osoittavan, että rasistinen* motiivi ei syyllisyyttä ainakaan vähennä.

      (* Tai mikä tahansa ajatuskuvio, joka perustuu jonkin ihmisen ja hänen edustamansa ryhmän vääryyteen, pahuuteen, vierauteen.)

  5. Oula Lintula avatar

    ”Sen sijaan hän täysin eksplisiittisesti kiihotti kansanryhmää vastaan väittämällä, että muslimit ovat pedofiilejä.” – ei väittänyt, vaan väitti että islam on pedofilian pyhittävä uskonto. En ala tässä nyt vääntää väitteen totuusarvosta sinänsä, totean vain että se kohdistuu nimenomaan uskontoon eikä uskoviin.

    Halla-ahohan on poliitikko, joten häntä suitsivat äänestäjät. Niin sen demokratiassa kuuluukin toimia.

    ”Mutta jotenkin haluaisin yhteiskunnan osoittavan, että rasistinen* motiivi ei syyllisyyttä ainakaan vähennä.” – niin, en minäkään halua että se vähentäisi. Haluan että samanlaiset teot tuomitaan samalla tavalla, riippumatta siitä onko niiden takana tekijänsä rasismi vai silkka kus’päisyys (no, eiväthän ne ole edes poissulkevia). Jos itse saan köniini kalpeanaamalta niin eipä yhtään lohduta tieto siitä että teko ei ole rasistinen.

  6. […] On tekopyhää politikointia valjastaa asia-argumentit ideologisen lobbauksen peitoksi, oli kyse rasismista tai […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *