Tällaisia presidentillisiä viisauksia minä, iisalmelainen mieskirjailija, tuossa tuumiskelin, kun istuin työhuoneessani kauhistelemassa kaikkea hiukan liian monimutkaista.
Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset.
Tolkun ihminen ei kiistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia eikä hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin.
En ihan tähän hätään muista, mistä olin saanut sen mielikuvan, että suomalaisessa turvapaikanhakijakeskustelussa olisi olemassa kaksi ääripäätä. Siis että Suomen perustuslain ja vaikkapa Geneven pakolaissopimuksen takaamien oikeuksien puolustaminen on jotenkin täsmälleen yhtä paha asia kuin ihmisten vainoaminen heidän uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella.
Vielä vähemmän muistan todisteita sen puolesta, että yksikään poliitikko tai asiantuntija kiistäisi maahanmuuttoon liittyvän mitään ongelmia. Vähän koetin googlata netistä, jos vaikka joku punavihreässä kuplassaan näsäviisasteleva helsinkiläinen taistolaisnuori olisi lämpimikseen valehdellut, ettei 32 000 turvapaikanhakijan joukossa ole minkäänlaista uhkaa kellekään, mutta ei nyt osunut haaviin.
Mutta ei sillä ole väliä, onko väitteeni totta vai ei – näin nämä nyt vain koetaan.
Minä tällaisena tolkun ihmisenä olen äärimaltillinen ja vaadin, että viranomaiset toimivat täsmälleen niin kuin ovat koko ajan toimineet. Se, että kuorrutan nämä täydellisen yhdentekevät nollavaatimukseni sellaisilla kriisiajan paniikkitermeillä kuin ”rajalliset resurssit”, ”kaikista hädänalaisimmat”, ”todelliset turvapaikan tarvitsijat”, ”hallitsematon pakolaisvirta” ja ”yhteiskuntarauha”, on vain minulle kirjailijana suotu literääri tehokeino.
Sekin oli minulta vähän hassu ajatus, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja heidän niukimmin mahdollisin resurssein tapahtunut auttamisensa olisi voitu tehdä ”omien kansalaistemme kustannuksella”, mutta tulipa nyt tuolla tavoin muotoiltua. Emmehän me tolkun ihmiset tietenkään yleensä ajattele, että pakolaisten telttapatjat ja kauravellit olisi suoraan ulosmitattu sotaveteraanien hoitoon varatusta budjetista. Näin nämä nyt vain koetaan. Ei, kun tuonhan minä sanoin jo.
Kaltaiseni tolkun ihminen on aivan toisenlainen kuin raiskaajia rakastavat ”suvakit”. Me sentään tuomitsemme turvapaikanhakijoiden tekemän seksuaalisen häirinnän. Ja rikokset. Ja kaiken. Itse asiassa me tolkun ihmiset taidamme uskoa, että maahanmuuttoon ja turvapaikanhakuun liittyy pelkkiä mittavia ongelmia. Kun meille sanotaan ”turvapaikanhakija”, me kuulemme ”raiskaaja”.
En silti tarkoita, että olisimme rasisteja niin kuin nämä kaduilla partioivat räyhääjät. Me emme räyhää ja tappouhkaile, me vain ajattelemme niin kuin he. Se on aivan eri asia.
Tolkun ihminen ymmärtää, mitä rasistit yrittävät tehdä. He yrittävät vihaa ja pelkoa lietsomalla saada tolkun ihmisiä liittymään heihin, jotta viha, pelko, epäluulo ja turvattomuus lisääntyisivät. Tolkun ihminen ei tähän lankaan mene.
Nimittäin, kun me tolkun ihmiset pohdimme näitä maahanmuuttajia ja muita yhteiskuntaamme luonnostaan kuulumattomia asioita, me tiedämme – päinvastoin kuin rasistit – että kyllä tumminkin murjaani voi olla osa pohjoista kansaamme. Hänen pitää vain olla kiitollinen, nöyrä, katsoa maahan, mutta ennen kaikkea hänen on oltava sopeutuvainen.
Tolkun ihminen olettaa, että ihminen, joka saa maastamme turvaa ja suojaa, osaa antaa sille arvoa eikä ylenkatso tai halveksi kulttuuriamme tai uskontojamme. Tolkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä. Tolkun ihminen osaa kunnioittaa mutta myös vaatia kunnioitusta – sekä olla itse sen arvoinen.
Sopeutumattomat vierasmaalaiset ovat niitä pahimpia terroristeja. Sellaiset kuuluvat meidän tolkun ihmisten mielestä saunan taak…
