Kirjailija Kari Hotakainen tutki sisintään ja huomasi, että hänen on hiukan vaikea päättää, kumpaan suuntaan kallistuisi.
Vihapuhe, johon netissä syyllistyvät molemmat osapuolet, on voimatonta ja löysää. Se on yhtä huteraa kuin käytössä olevien rintamalinjojen nimet: suvakit ja rasistit. Jos suhtaudun myötämielisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai maahanmuuttoon, en kutsu itseäni suvaitsevaiseksi. Ja jos pidän eräitä maahanmuuttoon liittyviä asioita ongelmallisina, en julistaudu rasistiksi.
Osapuolia kaikkialla! Vihapuhetta kaikkialla! Olisiko Hotakainen enemmän suvakki vai natsi? Valintoja, valintoja.
Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-verkkojulkaisulle loihtimassaan kolumnissa Kari Hotakainen kertoo, että hän on lukenut tunnin verran ”somesodan osapuolia” ja jäänyt päättämättömyyden limboon. Kumpaa kannattaisi, kumpaa vastustaisi? Entä jos on itse vähän kumpaakin?
Hotakaisen mukaan kumpikin puoli syyllistyy vihapuheeseen. Saattaa olla, että kirjailija sekoittaa viranomaistasolla asti määritellyn vihapuheen yksinkertaisesti ilmaistuna vihaiseen puheeseen. Mutta silti. MOLEMMAT OSAPUOLET.
Valinnan paikka, Hotakainen!
Toisella puolella olisi tarjolla väkivaltaa ja tappouhkauksia, valmiutta istua murhatuomio. Eikä siihen tarvita edes konkreettista syytä. Rajat kiinni -kansanliikkeen kollektiivista puukontuppea ruvetaan rapistelemaan jo siltä pohjalta, että joku näki unen, jossa turvapaikanhakija kajosi hänen koiraansa.
Kyllä, unen.
Näin ajattelee maailman menosta kansallisen dialogin se osapuoli, joka silmää räpäyttämättä uskoo Espanjassa asuvan venäläistaustaisen huume- ja väkivaltarikollisen älyttömimmätkin uutiset suomalaisnaisia raiskaavista jihadistiterroristeista, mutta tunkee sormet korviinsa ja huutaa neekeriä lukiessaan Tino Singhin kertomuksen päälleajoa yrittäneestä rasistisesta pakettiautoilijasta.
Ei sillä, etteivätkö he uskoisi Singhin sankaritarinaa – useat uskovat. Heitä vain harmittaa, kun viisivuotiaasta asti Suomessa asunut tv-juontaja ja toimitusjohtaja jäi henkiin.
Mutta se toinen osapuoli, suvakit. Se vasta onkin kauhea. Siellä on Saku Timonen, joka julmasti ottaa vastaan tappouhkauksia ja solvauksia.
Siellä on Musta Barbaari.
Ja siellä ovat ovat tikkaria tarjoavat ehdottoman väkivallattomat, mutta niin kovin rienaavat Loldiers of Odin, jotka koettavat epäreilusti nauraa kelpo ”Odinturvajoukot” suohon.
Sanotaan, että sodissa ja konflikteissa ensimmäisenä kuolee totuus. Soveltaen voidaan todeta, että vihapuheessa tuupertuu huumori – jos sitä siinä koskaan edes olikaan. Yhden totuuden torvet soivat kovaa ja peittävät alleen kaikki vivahteet.
Hotakaisen tuskan ymmärtää. On täysin mahdotonta erottaa toisistaan näitä osapuolia. Ne ovat toistensa peilikuvat. Ne ovat tasaisesti yhtä väärässä.
Yksi mässäilee sekä omien että naapureidensa tytärten kokemalla seksuaalisella väkivallalla ja toivoo sitä olevan paljon nykyistä enemmän ja kohdennetusti, jotta ”suvakit” oppisivat läksynsä. Toinen taas – silkkaa ilkeyttään, epäilemättä – kieltäytyy väkivallalla uhkailusta ja jopa sen toivottamisesta.
Tänään meistä jokainen on Kari Hotakainen. Olemme keskellä tienristeystä ja tähyilemme vasemmalle ja oikealle. Epätoivo viiltää mieltä. Kumpi tie vie parempaan maailmaan? Vasemmalla vaaditaan perustuslain ja kansainvälisten sopimusten takaamien ihmisoikeuksien kunnioittamista, ihmisten auttamista ja yleistä hyvinvointia. Oikealla vaaditaan muslimien pakkosterilointia, sosiaalietuuksien puolittamista tai lakkauttamista ja loppujenkin pakolaisten karkottamista sekä pakolaisia auttaneiden ihmisten raiskaamista.
Niin epämiellyttäviä valintoja. Kruuna vai klaava. Tekisi mieli vain jäädä keskelle katua nukkumaan. Niin kuin Kari Hotakainen, joka puolueettomana humanistina ei tohdi ottaa kantaa, vaan tuomitsee kummankin ääripään ennen kuin sulkee silmänsä ympärillään murenevalta sivistykseltä. Mikäpä siinä on keskiviivalla loikoillessa. Varmasti aamulla tämä kaikki on vain pahaa unta.
Eikä huolta, tie on turvallinen. Valkoista varakasta miestä kyllä väistää maahanmuuttokriittisempikin autokuski.
On se surkeaa, ettei oma osuuttaa sopassa tunnista. Juuri suvakit ovat erityisen kykenemättömiä katsomaan omaa vihapuhettaan peilistä.
Huomasin prikulleen tämän ongelman tutkiessani Rajat kiinni -ryhmän tappo- ja pahoinpitelyuhkauksia. Että jos katsoisin peiliin, sieltä pitäisi tietenkin näkyä yhtä pahaa tai pahempaa solvausta, uskonrauhan rikkomista ja kiihotusta kansanryhmää vastaan. Eikä niin millään, vaikka kuinka silmiäni siristelisin! Jostain syystä olen täysin kyvytön näkemään mielipidevaikuttamisessani samanlaisia joukkotuhontafantasioita kuin rasistipuolella harrastetaan. Olettaisin useilla puna- ja sinivihreillä tovereillani olevan samantapaisia peliinkatsomisvaikeuksia.
Voisitko ystävällisesti antaa jonkinlaisen esimerkin tai pari näiden ”suvakeiksi” kutsumiesi kirjoittamista/lausumista vihapuheista? Mielellään edes jonkinlaisen lähdeviitteen kera, ettei vahingossakaan syntyisi mielikuvaa, että olisit tempaissut esimerkkisi tyhjästä. Minä kun olen keskusteluita lukiessani päätynyt siihen mielikuvaan, että vihapuheet ovat rasistien heiniä. Ehkä olen lukenut vääriä keskusteluita, kun olen nähnyt vain rasistien vihapuheita?
Kaarina: ei puheita vaan tekoja.
Nimenomaan Tampereella kävi tuossa syksymmällä pidetyssä Rajat kiinni -mielenosoituksessa siten, että eräältä ko. mielenosoituksen osallistujalta ryöstettiin puhelin, ja kun tämä yritti saada puhelinta takaisin, seurasi joukkopahoinpitely.
Helsingissä itsenäisyyspäivänä anarkistiporukka yritti ihan konkreettisesti hyökätä soihtukulkueen kimppuun, ja kun tämä ei onnistunut, hyökkäsi poliisin kimppuun. Poliisi puolustautui ja sen seuraukset tiedämme.
Eli joo, siinä toisessa ääripäässä on sitten ihan konkreettista väkivaltaa.
Jos nyt puhut siitä marko mjölnir parkkola casesta, missä hän kävi kuristamaan mielenosoittajaa, jonka johdosta porukka kävi häneen käsiksi, niin voisit puhua edes miten siellä oikeasti kävi.
Se naurettava videopätkä missä näkyy kun mielenosoittajat menevät väliin ei ole kovin uskottava. Mutta tehän uskotte ihan mitä vaan koska ”vasemmistoanarkistit lässynlää” ja muumulisma
Niin, hänestä juuri. Häneltä ryöstettiin puhelin ja hän halusi sen takaisin. Et edes kiistänyt tätä.
Suomalainen ( ” ei suvakistinen” yhteiskunta ) on tosiaan rempallaan. Ja aina vain menee enemmän rempalleen tuolla menolla. Ja se on harvinaisen hysteerinen. Ollaaan muka ”sopassa” ja kärsitâän niin hirveästi, kun hyvinvoinnista uhataan viedä palanen ! On aikalailla psyken ongelmia, kun painajaisunia nähdään jo koirienkin tappamisesta, koska maassa on turvapaikanhakijoita ( ulkomaalaisia ihmisiä) , joita ei ole edes ehkä koskaan nähnyt….
Lopettaisitte ensin suojatun ja uhanalaisen suden lahtaamisen, niin sitten voitaisiin puhua vaikkapa koirista ( ps.olen entinen koirien kasvattaja) , joita susi kuulemma uhkaa ja tappaa…jne.
Kohta vissiin ehdotetaan turvapaikanhakijoidenkin ”kannanhoidollista” jahtaamista, koska ne saattaisivat tappaa koiriakin ! ? Ja mitä vielä ?
On aikoihin eletty, kun suuresta osasta suomalaisia on tullut noin kummallista ja vihamielistä porukkaa. Mistä oikeasti kiikastaa ?
PS edelliseen:
Nuo tässä blogissa esilletuodut julkiset uhoilut koirien käytöstä väkivallan välikappaleena ovat pyöristyttäviä ! On todella inhoittavaa, että ”ihmisen parhaasta ystävästä ” halutaan tehdä ihmisen pahin vihollinen.
Tuollaisilla puheilla ei loukata pelkästään turvapaikanhakijoiden ihmisarvoa, vaan myös koiria! Koiran tehtävänä ei ole ïhmisiin kohdistuvan väkivallan harjoittaminen. Päinvastoin koirat voivat olla hyvänä yhdyssiteenä toisten ja ”toisenlaisten” ihmisten tapaamiseksi ja ymmärtämiseksi. Koiralla voi olla siis myönteinen sosiaalinen merkitys.
Ottakaapa esimerkkiä :
Demokraattisen oikeusvaltion Ranskan lainsäädäntö kieltää koiran käyttämisen ihmisiin tai omaisuuteen kohdistuvan uhkailun ja väkivallan ja yleensä rikollisten tekojen välineenä.
Ranskassa on voimassa lisäksi v.2008 säädetty ns.koiralaki, jota kiristettiin v.2010. Laissa säädetään koirien pito, ja erikseen vaarallisten 1. ja 2.luokan koirien pito. Samoin säädetään KOIRIEN OMISTAJIA KOSKEVAT VELVOLLISUUDET JA VASTUU, joita on tiukennettu.Olen kirjoittanut tästä aiheesta Suomen Kennelliiton lehdessä Koiramme 3/2010.
Tuollaiset julkiset uhkailut ja vihapuheet netissä koirien käytöstä väkivallan välikappaleena eivät ole meillä mahdollisia. Yleensäkin väkivallalla uhkailu on laitonta.
Ja Kaukisen Sussu heti paikalla.
https://www.youtube.com/watch?v=EW0CBB-s0Sk
Suvakkien ja eliitin maailmankuva tulee muuttumaan ensi kesänä kun saamme tuplasti enemmän elättejä tähän maahan. Jo kevät tulee näyttämään kuinka väärässä te myönteiset olette. Tämä maa ei tule olemaan entisensä mutta tulette näkemään oikeiston nousun. Sitä te suvaitsevaiset ruokitte omilla toimillanne. Suomi on suomalaisten maa ja kansannousu tulee olemaan näyttävä. Me emme alistu muuttamaan omia tapojamme tulijoiden takia!
Aijaa. Kuinka monta vuodenaikaa itse meinasit odotella, ennenkuin harkitset maailmankuvasi muuttamista, jos profetiasi ei käy vieläkään toteen?
Te olette jauhaneet tuota ”ensi vuonna näette” -tyyppistä mantraa ainakin vuodesta 2008. Montako vuotta vielä, että TE uskotte?
Aika hauska nähdä kaikki teidät 20 huikeassa kansannousussa…
No me myönteiset haluttaisiin nähdä myönteinen tulevaisuuskuva, mutta ne kielteiset perseilette kaiken oman mielenlaatunne mukaiseksi, samalla paskoen muidenkin mahdollisuudet olla myönteisiä. V1tun ankeeta menoa…
Realistille :
Ketä ”elättejä” ?
Suomi ei ihan yksin ”elätä ” maahan tulleita pakolaisia, eikä suomalaisten tarvitse tyhjentää kukkaroaan turvapaikanhakijoiden takia!
Suomi , kuten muutkin Euroopan valtiot, on saanut ja saa EU:lta ja YK:lta ( pakolaisia koskevien kansainvälisten säännösten ja sopimusten puitteissa ) avustuksia turvapaikanhakjioiden vastaanottoon. Siihen on jo myönnetty miljoonia. Ja juuri EU-komissio on taas myöntänyt Suomelle 8 miljoonan euron lisäavustuksen turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. EU:n tuki kattaa 80% Pohjois-Suomen järjestelykeskuksen ja kahdeksan vastaanottokeskuksen viiden kuukauden aikana syntyneistä kuluista. Tukiprosentti on siis korkea.
Ja lisää Suomi tulee saamaan tarpeidensa mukaan. Yhteensä on vuoden kuluihin pyydetty alustavasti 120 miljoonaa euroa.
Lähde: Yle.fi – uutiset
Menee useassakin artikkelissa (tämä ei toki ainoa) tuo Iljetys Janitskinin venäläisyyden korostaminen tuonne rasismin puolelle. Mies kai kuitenkin on ihan Suomessa syntynyt.
Vai onko niin, että venäläisten vihaaminen on ok? On olemassa tiettyjä ryhmiä, joita vastaan saa lietsoa vihaa?
Vaikka niitä joukkotuhofantasioita ei olisikaan, niin silti sieltä Kaasuputken peilistäkin pilkistelee ihan sellainen vanhakantainen ryssäviha. Mutta sehän on sellainen rasismin muoto joka tuntuu olevan Suomessa hyväksytty niin rasistien kuin ”suvakkien” (anteeksi sanan käyttö, lasken itsenikin kyseiseen ryhmään) puolesta.
Piristävä poikkeus tämä ryssävihasta syyttäminen, kun yleensä on haukuttu Putinin hallintoa myötäileväksi hyväuskoiseksi hölmöksi.
Tarkennuksena, saattoi jäädä epäselväksi, usealla artikkelilla tarkoitin yleisesti koko Suomen mediaa, en ole blogiasi niin paljon lukenut että tietäisin siinä olevan joka kerta Janitskinin kohdalla maininnan venäläisyydestä.
”Näin ajattelee maailman menosta kansallisen dialogin se osapuoli, joka silmää räpäyttämättä uskoo Espanjassa asuvan venäläistaustaisen huume- ja väkivaltarikollisen älyttömimmätkin uutiset suomalaisnaisia raiskaavista jihadistiterroristeista”
Oliko tuo ”venäläistaustaisen” ehdottoman välttämätön kenties tässä yhteydessä? Asia ei olisi muuten tullut ymmärretyksi? Vai oliko juuri tuo venäläisyyden korostaminen yksi niistä tärkeistä asioista? Ei kai sentään. Silloinhan liikkuisit samassa mustassa vedessä kuin rasistit.
Älä ylitulkitse. Siinä korostetaan po. herran ”ulkomaalaisuutta”, joka on jännässä ristiriidassa hänen lukijoidensa yleisen ulkomaalaisvastaisuuden kanssa. Kas kun et vetänyt hernettä nenään Espanjan kuningaskunnan puolesta.
Se kohta kyllä pistää vähän silmään ja Ihmettelijä ansaitsisi sinulta ehkä vähän vähemmän sarkastisen vastauksen.
On ihan selvää, että ”maahanmuuttokriitikot” eivät ikinä ole kohdelleet kaikkia ulkomaalaisryhmiä samalla tavalla vaan kohdistavat vihansa nimenomaan väärän värisiin ja muslimeihin. Ei tämä ole mikään uutinen. Kun suomalainen rasisti puhuu ”mamusta”, ei tarkoiteta ketä tahansa maahanmuuttajaa vaan nimenomaan pakolaiselta näyttävää, Lähi-Idästä, Afrikasta tai Etelä-Aasiasta kotoisin olevaa maahanmuuttajaa. Venäläiset ja venäläistaustaiset eivät tietääkseni ole joutuneet rasistien erityisen vihan kohteeksi viime vuosina, vaikka kyllä heitäkin varmaan sopisi vihata paremman puutteessa.
Tästä syystä Janitskinin venäläistaustaisuuden mainitseminen ei oikeastaan tuo argumenteillesi tai taustoituksellesi mitään lisäpainoa. Venäläistaustainen suomalainen voi ihan hyvin olla rasistien riveissä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Samassa kappaleessa positiivisessa mielessä mainitun Tino Singhin etnisyyttä et sen sijaan mainitse, vaikka molemmat henkilöt ovat eläneet Suomessa suurimman osan elämästään.
Vaikka sinua ei syytettäisikään ryssävihasta, niin on ihan paikallaan kysyä, miksi venäläistaustaisuus pitäisi Janitskinin yhteydessä mainita.
Se mainittiin, koska yleensä hänen lukijansa eivät hyväksy edes viidennen polven maahanmuuttajaa suomalaiseksi ja noin ylisummaan tykkäävät palautella Karjalaa ynnä muuta. Eikö sinun mielestäsi ole kiehtovaa, että Espanjassa asuva venäläistaustainen mies on saanut niin laajan hyväksynnän juuri niissä tahoissa, jotka eniten vihaavat kaikkia ulkomaalaisia tai edes sellaiselta vaikuttavia?
Niin miksi venäläinen tausta piti Janitskinin kohdalla mainita? Jos isä olisi ruotsalainen, niin olisiko hän ruotsalaistaustainen? Ei, koska ruotsalaisuus ei alleviivaa hänen pahuuttaan, eikä ruotsalaisen isän taustaa tällaisessa yhteydessä ole syytä mainita. Hän on ihan vaan suomalainen, niljakkuudestaan olen kyllä samaa mieltä.
Ensin ”Ihmettelijä” kysyy tätä, sitten ”Kummastelija”. Olette te vekkuleita.
No joo en vastaa muiden nimimerkkivalinnasta. Onhan se tuokin tapa väistellä itse asiaa.
Eipä tästä sen enempää. Sanavalintasi näytti olevan tietoinen. Minun silmissäni eroa halla-aholaisiin ei näy, samat on keinot.
Eli arvostelijasi ovat ”vekkuleita”? Tuo ei ollut vastaus, se oli vastaamisen välttelyä.
Kysyin, että jos Suomessa syntynyt ja elänyt Janitskin olisi isän puolelta ruotsalainen, olisitko edes huomannut asiaa?
Huomasitko itse, että se asuu Espanjassa?
MIKSI TEIT SEN ?
Kansan uutiset ei ole taho joka määrittää mihin paskasakkiin minun pitää kuulua, en kuulu sen kummemmin persuihin kuin kommareihin, heillä on omat jutut mistä saavat kicksinsä, mutta paradoksi on se, ettei he loppupeleissä eroa paljoakaan toisistaan.
En ole Hotakaisenkaan kanssa samaa mieltä, oma pää ja ajattelu turvaa massojen tyhmyydeltä.
Kansannousu tullaan näkemään. Sehän näkyy jo gallupeissa. Jytkypuolue alle 10% ja demarit 22%.
Eikö nuo fb-postaukset ole tehty julkisiin ryhmiin omilla nimillä? Turhaan sensuroit sukunimet niistä.
Mukapuolueettomat sivustakatsojat ovat merkittävä tekijä kaikissa ihmisen aikaansaamissa väkivallan leviämisen muodoissa, koulukiusaamisesta aina valtioiden välisten sotien syttymiseen asti.
Siis pää pois pensaasta nyt kaikki te, jotka ette hyväksy kenenkään ihmisen ihmisarvon loukkauksia. Myös Hotakainen tulkoon reilusti suvaitsevaisuuden rintamaan. Jos on vaikea sanoa itseään suvakiksi, luova ihminen keksii varmasti jonkin muun ilmaisun. – Näin tekee mieli taas huutaa oma kommenttinsa vihapuheiden sekaan Jami Järvisen blogikuvauksen jälkeen.
Tarkemmin Hotakaisen kolumnia lukiessa saan kuitenkin sen vaikutelman, niin kuin tosiluovien ihmisten tekstien rivien välistä usein saa, että hän nyt puhuu ihan muusta kuin mitä Järvinen tarkoittaa rintamalinjoista ja niiden valinnasta. Hotakainen nimittäin tuomitsee vihapuheen ”paskapuheeksi”, mikä kertonee ehkä sittenkin jonkinlaisen puolen valinnasta.
Hotakainen mielestäni perään kuuluttaa todellista suvaitsevaisuustoimintaa ja kehottaa jokaista meistä mittaamaan suvaitsevaisuuttaan todellisissa haasteissa – ei pelkissä ”paskapuhe”keskusteluissa. Ennen kaikkea hän kehottaa siirtymään pois somen vihapuhekeskusteluista ja keskittymään totuuden ja ratkaisujen etsintään. Leukojen lonksuttaminen on turhaa ajanhukkaa. Olemalla mukana netin viha- = ”paska”puheissa suvakkikin vain lisää totuuden hämärtymistä ja näköalattomuutta.
Mitä hyötyä meille on siitä, että meidät saadaan tappelemaan keskenämme, kun yhteiskunnassa on niin paljon korjattavaa ja meillä on yhdessä mahdollisuus niihin vaikuttaa? Meille siitä ei ole hyötyä, mutta joku taho siitä hyötyy, ja sitä on mietittävä tarkemmin. Huonot johtajat kylvävät aina eripuraa alaistensa joukkoon saadakseen pitää vallan valtikan hanskassaan.
Vihapuheet kumpuavat jostain aivan käsittämättömästä ymmärtämättömyydestä ja kääntyvät ihmisyyden vastaisina myös vihaajia itseään vastaan. Suvaitsevaisuus asenteena, näkökulmana tai toimintana ei ole puolen valitsemista, se on ihmisyyttä. Tästä toivoisi viisaitten, niin kuin Hotakaisenkin, puhuvan – ja suureen ääneen. Voisimme kääntää ”paskapuheen” järkipuheeksi ja levittää järjen ääntä kaikkien kuuluville.
Humaani toiminta vaatii kärjistyneissä vastakkain asettelun tilanteissa paitsi empatiaa ja viisautta, myös riittävää itsetuntoa ja itsenäisyyttä. Tarvitaan myös rohkaisua toimia ihmisyyden puolesta. Siksi tarvitsemme ehkä myös sitä Hotakaisen parjaamaa nettiä. Vaikka Hotakaisen sanoin suvaitsevaisuus todellisudessa mitataankin ”kylmissä ja hankalissa oloissa, ei netissä”.
Vasemman puolen pyrkimyksiä luettelet sen perusteella mitä puolueet ja poliitikot julistavat arvoikseen. Oikean puolen pyrkimyksiski luettelet asioita jotka olet keksinyt joittenkin kansalaisten facebook kirjoitusten perusteella. Sä oikeasti nuohoat jotain facebookkia etsien sieltä tuhansien ja tuhansien yksityisten ihmisten kommenteista jotain yliampuvaa. Sitten kirjottelet blogia jossa oikeasti yrität todistella niiden edustavan koko oikeistoa.
Aina kun joku puhuu turvapaikanhakijoiden tuomista lieveilmiöistä niin vasemmistolaiset rääkyy että ei kaikki turvapaikanhakijat ole rikollisia, vaikkei kukaan ole niin sanonutkaan. Syy tälle rääkymiselle johtuu siitä kun osaatte nähdä asiat vain yleistämällä. Etsin jonkun Jorman facebook kirjoituksen ja sen esität todistuksena kaikkien oikeistolaisten ideologiana. Vasemmistosta etsit sen ihmisen lausuman joka haluaa halata koko maailmaa ja yleistät sen koko vasemmiston ideologiaksi.
Toisinsanoen sun pää onnistuu näkemään yhden asian kerrallaan ja tekemään siitä johtopäätöksen koskien kaikkia. Sitten oletat että kaikki muutkin ihmiset ovat yhtä vajaita loogisen ajattelun suhteen. Koita ymmärtää ettei asia ole niin. Se olisi jo iso askel kohti sopua maailman kanssa.
Sitä yliampuvaa (oikesti ne haluavat puheidensa mukaan ampua suoraan kohti) ei tarvitse etsiä, sitä löytää rasistien keskusteluryhmistä vain avaamalla jokin kyseinen sivu.
Oletko muuten sinäkin sitä väkeä joka on kiinnostunut vain ”turvapaikanhakijoiden tuomista lieveilmiöistä” välittämättä mistään muusta mitä tässä maassa tapahtuu, esim. siitä tosiseikasta että yleisin raiskauksen tekijä on suomalaisen naisen oma suomalainen aviopuoliso? Vai liippaako turhan läheltä, maahanmuuttaja kun on mukavan etäinen ja helppo syntipukki vähän mihin tahansa?
Siitä vaan osoittamaan joku mielestäsi vasemmistolainen joka esittää julkisesti omalla nimellään tappouhkauksia. Saatat joutua etsimään aika pitkään.
Suomessa on monta tahoa jotka on rakennettu ennaltaehkäisemään raiskauksia ja muuta väkivaltaa. Ja kokoajan rakennetaan lisää. Ei ole keinoja mikä saisi sen kokonaan loppumaan mutta kokoajan on iso yritys saada riskiä pienemmäksi. On ollut jo vuosikymmeniä. Outo väite etteivät Suomalaiset välittäisi.
Ja koska meillä on nyt ilmiö käsillä mikä lisää väkivallan riskin määrää niin siihen ei saisi puuttua ihan vain siksi koska kyllähän Suomalaisetkin sitä tekee?
”yleisin raiskauksen tekijä on suomalaisen naisen oma suomalainen aviopuoliso?” -No kidding Sherlock. Me ollaan Suomessa.
Ehkä en löydä vasemmistolaista kirjoittelemassa tappouhkauksia. Itsenäisyyspäivänä niitä oli reilu sata heittelemässä kivillä ihmisiä, ehkei heillä ole aikaa uhkailla? Omissa kirjoissa ihmisten kimppuun käyminen ja kivillä heittely on hitusen vakavempaa kuin jotku facebookkiin kirjoittelut.
Taitaa Hotakaisenkin kohdalla olla kyse myös siitä, että hän ei oikein kykene samaistumaan kumpaankaan osapuoleen. Se on selvää ettei kuolasuisiin murharaiskausfantasioijiin kykene samaistumaan kuin aivan äärimmäiset sekopäät, mutta ymmärrän tavallaan sitäkin ettei hän kykene samaistumaan ”suvakkeihin”. Se nimittäin vaatisi että olisi *täysin* eri mieltä ns. maahanmuuttokriitikoiden kanssa. Se taas vaatisi että osaisi ajatella epäitsekkäästi. Tähän eivät kaikki kykene, vaan he näkevät kaikessa oman etunsa, ja kukas sitä nyt näkisi omaa etuaan siinä, että tänne saapuu uusia ihmisiä jotka eivät suoraan hyödytä Hotakaisen pankkitiliä.
Ehkäpä Hotakaisen asenne muuttuisi jos hänelle uskoteltaisiin että pian nämä uudet tulijat oppivat suomea ja ryhtyvät ostamaan hänen kirjojaan.
Kovin valikoivasti Jami somea lukee, jos ei yhteenkään antifasitiseen väkivältafantasiaan ole törmännyt. Mielenkiintoinen valinta on myös pistää vertailuun nettitrollit ja julkisuuden hahmot mukamas ryhmien edustajina. Sen verran kömpelöä propagandaa. että vaikea uskoa ammattilaisen kirjoittamaksi. Hotakainen on valittavasti oikeassa.
Oletkos sinä se sama Rauno Halme joka esitti mm. minulle turpaanantouhkauksia Facebookissa, oltuasi ensin kovasti huolestunut näiden hurjien antifasistien väkivaltauhkauksista. Eli kun niitä uhkausia ei ruvennut tippumaan, yritit provosoida niitä suurinpiirtein väkisin. Eikä niitä vielä sittenkään tullut.
Niin, Joni Pelkonen, mitenköhän se FB-juttu meni? Keskustelun aiheena oli naamioitunut ääri-oikestolainen, joka koitti polttaa palamattoman EU-lipun. Kysymykseen ”Miksi ääri-oikeistokin naamioituu?”, olin sarkastisesti kommentoinut” Poliittinen hevosenkenkä on jo niin vääntynyt että ääripäät muistuttavat koko ajan enemmän toisiaan. Tähän Joni Pelkonen kommentoi: Sarjismi, tuo somen ei vaiskaan, ei onnistuisi kadulla kohdattaessa, turpiin tulisi.”. Jätän lukijoiden harkintaan kuka uhkaili ja ketä. Jamille tässä hyvä esimerkki antifasistien ”väkivallattomuudesta”.
Jospa sitten jatkaisitte näitä riitojanne jollakin toisella foorumilla.
Jami, läntisessä mediassa, johon KU:kin kuuluu, myönnetään oikasumahdollisuus, mikäli henkilöstä on julkaistu väärää tietoa. Joni Pelkosen kommetti ei liitynyt millään tavoin kolumniisi, vaan oli henkilöön käyvää trollausta, joten on outoa, että se läpäisi tarkastuksen. Ymmärrän kyllä, ettet halua kuulla näkemyksesi vastaista totuutta antifasisteista.
Tämä keskustelu on se oikaisumahdollisuus. Käsittääkseni olet juuri oikaissut. Tämän jälkeen voisitte todellakin koettaa kinastella jossain muualla.
Lukekaa Hotakaisen kolumni ennen kuin alatte hakata häntä leimakirveillänne. Hotakaisen kirjoituksen irvimisestä = hänen ajatustensa vääristelystä tulee esiin mielestäni juuri se, mistä hän todellisuudessa kirjoittaaa.
On hämmästyttävää, että sellainen ajattelun taitaja ja ammattilainen kuin Kari Hotakainen eksyy harhaanjohtavaan ”tasapuolisuuteen”, jollaisessa esimerkiksi kreationismia ja luonnontiedettä käsitellään yhtä varteenotettavina vaihtoehtoina. Sellainen käsittelytapa on pitkälti halvaannuttanut länsimaisen median, samalla kun kaikenlaiset diktatuurit voivat estottomasti julistaa ”ainoata totuuttaan” Buddhalaisen maailmankatsomuksen suuri ajatus, että universumi koostuu kahdesta perusprinsiipistä yin ja yang, jotka yksinkertaistaen tulkitaan hyväksi ja pahaksi – molemmat välttämättömiä kokonaisuuden kannalta – on saavuttanut jalansijaa vastakohtana kristilliselle dualismille, ja ”hyvä” niin. Siitä on kuitenkin ollut seurauksena heikkomielinen kaiken suhteellistaminen, jossa luodaan vääriä vastakohtia, ja sellaisia suhteellisuuksia jollaisia George Orwell ansiokkaasti kuvasi: ”Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa”. Jos kaksoisajattelu, jossa valhe on totuutta, saadaan juurrutettua kansan syviin riveihin, kuten on tapahtunut Venäjällä, kaiken toivon edistyksestä ja demokraattisesta kehityksestä voi unohtaa, ja edessä on synkkä ja tunkkainen tunneli, jonka päässä ei todellakaan tuiki himmeintäkään valonkajoa.
”Sanotaan, että sodissa ja konflikteissa ensimmäisenä kuolee totuus. Soveltaen voidaan todeta, että vihapuheessa tuupertuu huumori – jos sitä siinä koskaan edes olikaan. Yhden totuuden torvet soivat kovaa ja peittävät alleen kaikki vivahteet.” Näin Hotakainen asian ilmaisi. Kuten Eeva Vallius kertoi ”hänen asiansa vääristely tuo esiin juuri sen,mistä hän kertoo. Ei Hotakainen yritäkään ymmärtää rasistien murhaamishimoa tai suvaitsevaisuutta ilman järkiperäistä pohdiskelua maahanmuuttoaallon lieveilmiöistä. Vaikeaa on todellakin asiaan ottaa kantaa jos puolensa joutuu valitsemaan näistä kahdesta leiristä eikä muuta totuutta ole!
Paitsi että näitä kahta leiriä ei ole. Niin sanotut suvakit ovat niitä, jotka kunnioittavat Suomen kansainvälisiä sitoumuksia ja perustuslain takaamia oikeuksia. Hotakainen on höpsähtänyt kuvittelemaan, että näihin perusarvoihin sitoutuminen tarkoittaa täyttä anarkiaa.
Kannattaa tutustua vaikka Niko Ravattisen ja Dan Koivulaakson tuotantoon aluksi jossei sitä väkivaltaista vasemmistoa löydä (ja sitä löytyy ihan tuutin täydeltä netistä kun viitsii etsiä). Mitä tulee perustuslain takaamiin oikeuksiin niin kun terroristin oikeuksia piti puolustaa, ni asiantuntijaa oli vaikka minkälaista kertomaan että kuinka ihmisoikeudet kuuluu myös terroristille. Kun SOO aloittaa katupartioinnin ja nyt puoli vuotta myöhemmin ei vieläkään ole syyllistynyt yhteenkään rikokseen, ni kovasti löytyy halukkuutta talloa perustuslaillisten oikeuksien yli. Ja jopa poliisin yli siinä samalla kun ei fasistinatsisikapoliisi ole samaa mieltä suvakin kanssa. Koska vain vihervasurin väkivalta on suvakin mielestä sallittua. Ja kuten tuolla aikaisemmin jo joku mainitsikin niin eikö tuohon tasapuolisuuden nimessä pitäisi nyt linkittää ne suvakkien väkivallaiset edesottamukset, joissa oikeasti on ihmisiä loukkaantunut? Vai onko äärioikeiston PUHEET vaarallisempia kuin suvakkien OIKEA VÄKIVALTA? Joten kyllä, aivan 100% varmasti nuo kaksi leiriä on olemassa ja täytyy olla umpisokea (tai jompaan kumpaan leiriin kuuluva) jossei tuota näe.
Eiköhän kaikki tämän blogin lukijat ole tutustuneet ihan hyvin dan koivulaakson ym. uraan. Että turhaan täällä toitotatte noita ikivanhoja hommafoorumin liirumlaarumeja. Ne on jo niin luettu, eikä uppoa kuin teidän oman maailmankatsomuksen omaaviin järjenjättiläisiin.
Koittakaa nyt jo vaihtaa levyä. Toi ”mamut ja anarkistisuvakkiväkivalta tuhoaa suomem” on jo niin nähty, teitä ei muuten taida paljoa kiinnostaa mitä tuo meidän hallitus on tekemässä tuhotakseen suomem ja isämmaam. Lisää lismaa !!
Kaikki vihapuhe ei ole kriminalisoitua vihapuhetta; eli siinä mielessä Hotakaisen käyttämä termi vihapuhe voi tarkoittaa myös vihaista puhetta, ja itsekin sen niin käsitän kun luen kolumnin kokonaisuutena.
”Kukaan ei tiedä, mitä termi vihapuhe tarkasti ottaen tarkoittaa. Lainsäädännöstä sitä ei löydy. … Vihaaminen on 2000-luvulla levinnyt yleiseurooppalaiseksi mielenmaisemaksi. Konsensus, kuunteleminen ja kompromissi eivät ole muodissa. Monet suorastaan riemuitsevat vastakkainasettelujen ajan paluusta.” (HS 7.6.2015 http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1433556140082)
Rikoslaissa vihapuhe ja rasististen ilmaisujen levittäminen on kriminalisoitu 11 luvun 10 §:ssä nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. (Riikka Rask: Vihapuhe Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa. http://www.oikeus.fi …)
Toisaalta, tarkkana saa olla suvakkikin, ettei itse muutu suvaitsemattomaksi vihapuhujaksi, joten olisikin aika alkaa muuttaa toimintatapoja ja pitää vihapuhelle hautajaiset niin kuin Hotakainen ehdottaa.
Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan
”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.” —
Siis vihapuhetta voi olla myös hyökkäys yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan mielipiteen perusteella.
(http://eivihapuheelle.fi/files/vihapuheen-monitahoisuus/vihapuhe-koettelee-sananvapauden-rajoja/)
Niin, siis tuolla tekstissäni lukee: ”Hotakaisen mukaan kumpikin puoli syyllistyy vihapuheeseen. Saattaa olla, että kirjailija sekoittaa viranomaistasolla asti määritellyn vihapuheen yksinkertaisesti ilmaistuna vihaiseen puheeseen. Mutta silti. MOLEMMAT OSAPUOLET.”
Hotakainen menee metsään sekä siinä, että hän sekoittaa nämä käsitteet, että siinä, että hän haluaa kieltää vihaisen puheen. Miksi saatanassa pitäisi VIHAINEN PUHE hyssytellä pois? Outoa estetiikkapoliisitoimintaa.
Suvaistevaisten ja rasistien välinen mittelö ei johda mihinkään. Kummatkin osapuolet ovat löytäneet sisäisen yli-ihmisen, josta käsin he tarkastelevat maailmaa.
On olemassa kolmas tie. Hankkiudutaan eroon suvaitsevaisuudesta ja rasismista ja annetaan tavallisuudelle mahdollisuus. Täällä on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat elää rauhassa, tehdä duunia ja olla läheisten kanssa. Heitä ei kiinnosta tämä maailmalta kopioitu sisällissota, joka hyödyttää lähinnä maailman rikkainta yhtä prosenttia.
Tuo ”suvaitsevaisuus” on juuri sitä kaipaamaasi ”kolmatta tietä”. SUVAKKI sellaisena kuin sen rasistifoorumeilta tai Ilta-Sanomista luet on pelkkä olkinukke.
Mielestäni ei ole. Kuten mainitsin, molemmat osapuolet tarkastelevat maailmaa yli-ihmisyydestä käsin provosoiden Amerikasta kopioitua sisällisotaa. Kaiken kaikkiaan kolmas tie eli tavallisuus olisi myös vastaus uhkaavaan ilmastonmuutokseen ja resurssiniukkuuteen. Täällä on oikeasti rauhaa rakastavia ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä kohtuus tarkoittaa.
Yksi esimerkki vihapuheesta on yleistää jokainen ei-suvakki pakettiautomurhaajaksi.
Minä olen maahanmuuttokriittinen ja halveksun kaikkea, mitä kommunistit ajavat, myös suvaitsevaisuutta. Ja TOIVON (en UHKAA) raiskausten osuvan ne aiheuttaneisiin suvakkeihin.
Mutta yhtälailla nuo pakettiautomurhaajat, jos olemassaolevia, ja muut raivopäiset rasistiöyhöttäjät ovat älyllisesti ali-ihmisiä. Parasta olisi, kun päästäisiin eroon heistä, suvakeista ja haittamamuista ja voitaisiin palata onnelliseen Impivaaraan.
Missäs nyt on yleistetty jokainen ei-suvakki pakettiautomurhaajaksi?
No kirjoituksessasi käsittääkseni ilmaistiin, että puolenvalinta suvakkien ja rasistien / mamukriitikoiden väliltä on hullua, kun jokainen hyvä ihminen haluaa vastustaa pakettiautomurhaajia ja muita hulluja öyhöttäjiä ja näin ollen valitsee suvakkien puolen. Toisin valitsevat siis vähintään kannattavat pakettiautomurhia, jos eivät itse niitä teekään.
Uiva Nuiva:
Mistä olet saanut tuon ” ali-ihminen”-käsityksen ? Kenen ideologiaan se kuuluu ? Millä perusteella uskot olevasi suvaitsevien ihmisten yläpuolella, siis sellainen jokin ”yli-ihminen ” ? ”Ali-ihmistä” ei ole olemassakaan, vaan se on juuri rasistien ja natsien keksintö!
Ja millä todistettavissa olevilla perusteilla Suomessa tapahtuvat raiskaukset ovat nimenomaan ” suvakkien ” aiheuttamia ?
Ja miten voit ja uskallat toivoa raiskausten osuvan juuri ihmisarvoa kunnioittaviin, ihmisen tavalla käyttäytyviin, hyväntahtoisiin ja toisia ihmisiä suvaitseviin kanssaeläjiisi ? Tâllaisesta toivomisesta on hyvin lyhyt hyppäys uhkaamiseen.
Raiskaus on rikos, eikä rikoksen tekemistä voi kukaan järjissään oleva ihminen toivoa! Ei kenellekään eikä kenenkään tekemänä. Olisitko itse valmis raiskaamaan ”suvakin”, kun niin kovasti sitä toivot muilta ? Oletko miettinyt sitä, että tuollainen puheesi voi yllyttää muita ”urheita ” noudattamaan toivomustasi ja tekemään rikoksen ?
Lisäksi julkisesti sanot halveksivasi äärettömästi miljoonia kanssaeläjiäsi, ja toivot päästävän eroon monista ihmisistä, jotka mielestäsi eivät sovi elämään siellä kuvitellussa Impivaarassa. Mitä tarkoitata ”eroonpääsemisella” ? Noiden miljoonien ihmisten väkivaltaista hävittämistäkö ? Näistä yhteiskuntaa” puhdistavista” puheistasi päätellen olet hyvin itsekäs , ahdasmielinen ja erittäin kyvytön elämään muiden kanssa sopuisaa ja onnellista yhteiseloa siellä menneisyyden Impivaarassa. Onkin aihetta kysyä, mistä tuollainen monille suomalaisille nykyään ominainen kyvyttömyys johtuu.
… Muuten, havaitsenko oikein: Tässä Hotakaisen kolumnin analysoinnissa ja Jami Järvisen blogin sekä sen myötä syntyneen vihapuheen analysoinnissa synnytämme itse juuri sitä viha- eli Hotakaisen sanoin ”paskapuhetta”, mistä meidän pitäisi jo päästää irti.
(Seuraava siirto onkin miettiä, osallistuako vai ei ollenkaan näihin keskusteluihin … kaikki voidaan aina vääntää päälaelleen … tunteet kuumenevat … ajatus sumenee ja tositoimiin ryhtyminen asioiden eteenpäin viemiseksi vain siirtyy … itsekin tässä mukana tietenkin, en esitä viatonta … mutta miten yhdessä muuttaisimme nettikeskustelut järkipuheeksi? )
Suvakkipuolelle semmoinen huomio että kyllä sitä teilläkin väkivallalla uhkaillaan, nimittäin valtion väkivaltakoneisto on valjastettu verojen välttelijöiden väkivaltaiseen alistamiseen veronmaksuun. Näitä (muiden) rahoja sitten käytetään erilaisiin projekteihin. Tämä kannattaa ottaa huomioon niin ymmärtää ehkä osan siitä kiukusta minkä pakolaisryntäys ns. tavallisessa kansalaisessa aiheuttaa. Eli kannattaisi esitellä niitä asiallisia työllistymiseen johtavia toimenpiteitä pellehommien sijaan. Ei mulla muuta, rauhaa kaikille vaan tasapuolisesti!
Olis hyvä jos tää hotin öyhötyäminen loppuis jo puolin ja toisin! Ei näitä teidän suvakk/rasisti öyhötyksiä kukaan enää jaksa seurata… Tarkoitushakuista vihanlietSONTAA ja vastakkainasettelua. Lopettakaa jo!
Puolueettomuus se vasta ”paskapuhetta” on : Kukaan ihminen ei voi olla puolueeton kun hän havaitsee rasistista kohtelua, ellei hän sitten ole aivan tajuton.
————————
Laura Huhtasaari ajautuivat kiihkeään sanasotaan Ylen Perjantai-ohjelmassa . Auvinen ja Huhtasaari ottivat yhteen siitä, miten katupartioihin pitäisi suhtautua.
Huhtasaaren mielestä katupartioita ei voi kieltää tai niiden toimintaa rajoittaa, ellei toimintaan liity rikollisia tekoja.
– Jos rikosta ei ole tapahtunut, niin en ymmärrä, miten se [katupartio] lisäisi turvattomuutta, Huhtasaari sanoi.
Auvinen puolestaan syytti Huhtasaarta rasismin normalisoimisesta.
Auvinen myös kritisoi Huhtasaarta siitä, että hän oli itsenäisyyspäivänä mukana kansallismielisessä Itsenäinen Suomi 2015 -tapahtumassa.
– Olet itse ollut rasistien tapahtumassa 6.12. Sun käsien peseminen ei vakuuta pätkän vertaa, Auvinen sanoi.
Huhtasaari sanoi olevansa valmis puhumaan missä tahansa tapahtumassa, koska kannattaa avointa vuoropuhelua. Hän myös sanoi, ettei etukäteen tiennyt, keitä tapahtumaan on tulossa tai että siellä tehdään natsien käsimerkkejä.
– Et ole tyhmä ihminen. Tiesit, ketkä sitä järjestävät, Auvinen vastasi tähän.
Tapahtumaa oli järjestämässä useita järjestöjä, muun muassa Rajat kiinni -kansanliike, Itsenäisyyspuolue, Hommaforum ja Suomen Sisun Etelä-Pohjanmaan piirijärjestö. Huhtasaari totesi, että hänet kutsui tapahtumaan Itsenäisyyspuolue, joka ei ole maahanmuuttokriittinen puolue.
– Pidän sinua vastuullisena, jos katupartio pahoinpitelee tai tappaa jonkun, Auvinen myös sanoi Huhtasaarelle.
—————–
Kaikki nuo Auvisen mainitsemat järjestöt ovat rasistisia ja piilofasistisia järjestöjä. Demokratian olisi puolustauduttava ja kiellettävä niiden toiminta.
Huhtasaaren vetoaminen siihen, että hän sai kutsun Itsenäisyyspuolueelta on yhtä epäuskottava kuin väite siitä, ettei kyseisillä järjestöillä olisi mitään sidettä Perussuomalaiseen puolueeseen. Itsenäisyyspuolue poistettiin puoluerekisteristä v. 2015 vaalien jälkeen.
PS. Luin juuri Jussi Niinistön 2003 kirjoittaman kirjan Suomalaisia Vapaustaistelijoita. Kirja sankaroi 30- luvun terroria ja natsismia. Teoksessaan hän yrittää pestä tuon aikaiset rikokset puhtaiksi. En voi kuin ihmetellä sitä, että tuonkaltaisia tekoja ihannoiva henkilö on maamme puolustusministerinä.
Kirjoitus on harhaanjohtava. Multikulturalismin analyyttisen kriitikkojen tekstit ovat pääasiassa sivistyneempiä ja humanistisempia kuin yhdenkään ”suvakiksi” leimatun blogaajan kirjoitukset. Vesikauhuinen, rasistinen älämölö ei ole maahanmuuttokriitikkiä vaan pelkkää digitaalista kuonaa.
Lukekaa vaikka blogeja Takkirauta, Timo Vihavainen, Yrjö Perskeles, Alkon kassalla ja Jaskan pauhantaa. Löytyvät Googlesta helposti.
Onkin ollut tarkoitus jo pidemmän aikaa kirjoittaa oikein mietteliäs teksti tästä teidän salaliittoteoriastanne eli ”multikulturalismin vastustamisesta”. Rasistista älämölöähän sekin on, vaikka näennäisesti näissä blogeissa (listastasi unohtuivat Halla-ahon ja Immosen verkkotekstit) vastustetaan myyttistä mokuklusteria eikä niinkään ulkomaalaista itseään. Siksi nämä mainitsemasi blogit ovat joskus vaarallisempia kuin Rajat kiinni -ryhmän alaston raivo. Multikulturalismikriitikkojen kuuluisin nimi on Anders Behring Breivik. Eihän hänkään kirjoittanut vesikauhuista älämölöä, vaan nimenomaan pyrki iskemään ”mokuttajiin”.
Suosittelen myös perehtymään vähän ei-maahanmuuttokriittisiin blogeihin. Ymmärrän hyvin, että Kaasuputkessa viljelty toisinaan hyvinkin karkea ivallisuus ei sinun hienostunutta makuasi tyydytä, mutta Suomi ja maailma ovat täynnä sivistyneitä ja humanistisia kirjoittajia, jotka jostain syystä kykenevät olemaan hourimatta Demlasta, Tarja Halosen kuvitellusta vappupuheesta, islamisaatiosta tai suomalaisten kansanmurhasta.
Maailman kuuluisin eläintensuojelija oli Hitler eli on velvollisuutemme rääkätä eläimiä.
En jaksanut lukea postausta johon vastasit, kuten en avaustasikaan, mutta multikulturalismista: mitkään isot salaliitot eivät ole minustakaan uskottavia. On silti paljon ihmisiä, jotka ovat multikulturalisteja eli uskovat monikulttuurin olevan itseisarvoisesti tavoiteltavaa ja pyrkivät sitä edistämään ollen ristiriitatilanteissa aina valmiita huomaavaisesti luopumaan kantaväestön yhtenäiskulttuurin piirteistä. Tällaiset ihmiset toki löytävät toisensa ja ajavat omien arvojensa mukaisia asioita myös kimpassa, mikä saattaa salaliitoltakin joillekin näyttäytyä.
Hotakainen asettaa oman suvaitsevaisuutensa testiin:”Suvaitsevaisuus mitataan kylmissä ja hankalissa olosuhteissa, ei netissä. Bittiavaruuden näppäimistöllä suvaitsevaisuus on ilmoitusluontoinen asia, mutta oikeassa elämässä se tiristää ydinmehun jokaisesta.”
Tuo on huomattavan paljon enemmän kuin Järvisen, tietenkin suvaitsevaisuuden nimissä, tapa pelata jokaisen ääriajattelijan pussiin ja pyrkiä kasvattamaan ennakkoluuloja ja erimielisyyksiä. Natsinkin onnistui löytämään Hotakaisen tekstistä, minä en.
Voisitko ystävällisesti yksittäisen ihmisen kimppuun hyökkäämisen sijaan esim. keskustella jostain tärkeästä, kuten ”kuinka voisimme vähentää maahanmuuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja/kuinka voisimme vähentää maahanmuuttajien kanta-asukkaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja? Kuinka voisimme saada maahanmuuttajat ja kanta-asukkaat kohtaamaan pelkonsa ja ennen kaikkea kohtaamaan toisensa?”
Mainitsemiini kysymyksiin Hotakaiseltakin löytyy enemmän vastauksia kuin Järvisen oksettavasta, niin oksettavasta kirjoituksesta että vuosien jälkeen lopetan Kaasuputken tilaamisen facebookissa.
Natsien ja suvakeiden lisäksi Järvinen sai kaivettua lääkkeenä huolestuttavalla tulehtuneeseen keskustelukulttuuriin vielä ”puolueettoman humanistin”. Hyvin tehty, olet ilmeisesti voittajien puolella, sinun ei enää tarvitse keskustella kenenkään kanssa, olet siirtynyt julistajien piiriin, piiriin josta ihmiskunnan parhaat hetket ovat seuranneet.
Järvisen kirjoitus lisää ennakkoluuloja, kasvattaa harhoja, opettaa näkemään tekstissä sen minkä haluaa. Ja se on todella huolestuttavaa, tekstin lukeminen sellaisena kuin se on, on vaikeinta ihmisen kohtaamisen jälkeen.
Olenko jossain väittänyt olevani ”suvaitsevainen”?
Jatkuvasti havainnoin yhtä äärimmäisen tärkeää seikkaa: tulee loputonta sotkua kun ei hahmoteta TUNTEIDEN (esim viha, kateus, rakkaus) ja TEKOJEN (esim lyöminen, valehtelu, suukko) välistä eroa.
Me kaikki vihataan. Toivottavasti. Me kaikki emme lyö.
Mitä on vastuullisuus ihmisyydessä? Onko se kykyä… Tai halua pyrkiä ottaa vastuuta omista negatiivisista tunteista?
Puolueettomuus se vasta ”paskapuhetta” on – olen samaa mieltä nimimerkin Show must go on kanssa. En käsittänyt Hotakaisen ketään puolueettomuuteen kehottavan enkä itsekään sitä toivo.
Mutta nämä keskusteluketjujen loputtomat kiistelyt eivät vie suvaitsevaisuuttakaan eteenpäin. Tämä on siksi aivan turhaa.
Jos emme voi muuttaa nettikeskusteluja järkipuheeksi, voimme lakata osallistumasta niihin. Se olisi yksi vaihtoehto lopettaa ”paskan” puhuminen.
Useimmissä seuraamissani kiistelyissä on aivan sama tilanne kuin niissä väittelyissä, joissa skeptikko yrittää valistaa enkeliterapoijaa. Mikään fakta ei mene perille. Tosin rasismi päähän pinttymänä on oikeasti vaarallista. —
Ja: Kuinkahan moni täällä keskustelijoista ottaa näistä minunkaan ajatuksistani murto-osaakaan oman pohdintansa alle niin, ettei alkaisi heti väsätä vastalauseita mielessään?
No, sainpahan sanottua jotain kuitenkin. Ehkä oma ymmärrys edes vähän kirkastui, toivottavasti. Se kai se tärkeintä.
Minäkin luulin ennen lukeutuvani ”suvakkeihin”. Kunnes tapasin myöskin ”suvakiksi” julistautuneen ihmisen, joka tuomitsi minut tuntematta ja leimasi minut ylimielisesti itseään huonommaksi ihmiseksi. Hän kyseenalaisti oikeuteni olla erilainen tai eri mieltä kuin hän ja solvasi minua kostoksi erilaisuudestani. Hän tekee samaa myös muille. Harmiksi hän ei ole edes ainut ”suvaitsevainen”, joka käyttäytyy näin. Tajusin, että mitään puolia ei ole olemassa. Ahdasmielisiä kusipäitä esiintyy kaikissa ”ryhmittymissä”. Joillekin heistä ”suvakkina” olo on jopa oikeutus pitää joitakin itselleen epämiellyttäviä ihmisiä ali-ihmisinä, mikä sotii itsessään jo omia periaatteitaan vastaan. Ei meistä kukaan ole huonompi kuin toinen, mielipiteistä voi kiistellä ja mielipiteitä voi muuttaa, se kuuluu kehitykseen. Samalla viivalla kaikki ollaan. Pakko vaan ottaa jokainen ihminen yksilönä, eikä yleistää heitä massana. Maahanmuuttajista todella moni tekee rikoksia mutta eivät kaikki heistä ole rikollisia. Maahanmuuttokriittisistä todella moni on vihapuheita lietsovia rasisteja, mutta eivät kaikki heistä. ”Suvakeista” liian moni on ahdasmielisiä leimaajia, mutta eivät kaikki heistä. Kaikkiin ”ryhmiin” kuuluu keskenään hirveen erilaisia, eri arvot omaavia ihmisiä. ”Suvaitsevainen” on vielä niin hienon kuuloinen sana, että en ihmettele yhtään miksi jotkut itseään muita älykkäämpänä ja arvokkaampana ihmisenä pitävät julistautuvat suoraan mielummin suvakeiksi kuin muiden ihmisarvoa sortaviksi muukalaisvihamielisiksi. Kaikki mihin ihminen koskee, likaantuu 😀 rauhaa ja ymmärrystä sinulle 🙂
Niin, siis ”suvakki” on haukkumasana, jolla ns. maahanmuuttokriitikot nimittelevät melkein kaikkia, jotka eivät jaa heidän tavoitteitaan. Todellisuudessa sellaista ryhmää kuin ”suvakit” ei ole, saati jotain tyypillistä ”suvakkia”. Sinua on siis johdettu tässä valitettavasti harhaan.
Nyt olen ymmälläni. Itse katson ihan KAIKKEA maailmassa kriittisin silmin, myös maahanmuuttoa. Minun elämässäni mikään asia ei voi muodostua niin tabuksi, että se jätettäisiin täysin kritiikin ulkopuolelle. olen siis ilmeisesti myöskin maahanmuuttokriitikko? Minä myöskin välitän ihmisistä ympärilläni, en ole koskaan toivonut kenellekään raiskausta tai maahanmuuttajalle minkäänlaista ahdinkoa. Ystäviä mulla on monesta kulttuurista enkä ole rasisti. Enkä mielestäni ole keksinyt sanaa suvakki. Samalla lailla näköjään leimataan ihmisiä, olivat he sitten maahanmuuttajia, ”suvakiksi” tai maahanmuuttokriitikoiksi julistautuneita. Tai vaikka vähän niitä kaikkia. Ehkäpä leimaaminen ja massojen yleistäminen on inhimillistä kun sitä tuntuu kaikki harrastavan. Nähtävästi ihan hyvä, että tuli puheeksi tämä aihe, jos tämä vaikka lisäis ymmärrystä ihmisten välille!
”Olenko jossain väittänyt olevani ’suvaitsevainen’?” -Jami Järvinen.
Myönnän, tein oletuksen, olin ennakkoluuloinen. Henkilökohtaisesti lasken suvaitsevaisuuden olennaiseksi piirteeksi, mikäli ennakkoluuloja ja rasismia vastaan halutaan taistella. Enkä ole yksin tuon kanssa. Siksi luulin, myös bloginpitäjän pyrkivän nimenomaan suvaitsevaisuuteen ja erilaisuuden kunnioittamiseen.
En nyt aivan ymmärrä, onko tässä joku tympeä sanoilla- tai käsitteilläleikittely takana vai mikä (esim. tyyliin ”en suvaitse rasisteja” tämän leikin mestareitahan ovat esim. A.W. Yrjänä tai Jussi Halla-aho), mutta kommentti jää vieraaksi sisällöltään.
En millään löydä siitä kuin väistöliikkeen. Edelleen pointti on se, että Hotakainen ei väistele vastuuta. Hän ei suostu valitsemaan hiekkalaatikkotermeistä ”suvakki” ja ”rasisti” kumpaakaan (”natsi”-vaihtoehtoahan hänellä ei ollut, se oli Järvisen lisäämä), mutta kaikesta päätellen on valmis kantamaan vastuunsa lisätäkseen suvaitsevaisuutta maailmassa.
Myöskin yritys havaita sekaannus ”vihapuheen” ja ”vihaisen puheen” välillä on laimea. Vihapuheen määritteleminen paskapuheeksi, osoittaa ja alusta alkaen, että vihapuheen yhteydessä puhutaan jostain muusta kuin lakitermistä. Logiikka on sama kuin kutsuisi huonoa metaforaa rikolliseksi, eihän siitä toki tuomiota saa.
Tällä Hotakainen nähdäkseni korostaa sitä seikkaa, että suurin huolenaihe rasismin ja suvaitsemattomuuden kasvussa ei suinkaan ole se joukko, joka on valmis mihin tahansa, jonka uhkauksissa on voimaa ja pontta. Suurin huolenaihe on ”vihapuheen” arkistuminen. Tällöin suuret massat alkavat lipsua ääriajattelun puolelle. Ja tuohon arkistumiseen osallistuvat molemmat osapuolet, suvakit ja rasistit – he eivät ole niitä, jotka hekumoivat milloin milläkin sairaalla toiminnalla (ja kyllä suvakitkin osaavat olla sairaita, he ovat ihmisiä siinä missä muutkin). Suuret massat eivät lähtökohtaisesti pyri muuhun kuin käymään töissä, kasvattamaan lapsia turvallisessa ympäristössä ja elämään elämäänsä ilman suuria hankaluuksia. He elävät arkea, kannattavat rauhallista arkea ja mikäli tämän arjen osaksi saadaan haluamansa ideologia, on ihmiskunnan historiasta löydettävissä kuolettavia esimerkkejä tietysti loputtomat, pannaan tähän vaikka perinteiset Neuvostoliitto ja Kolmas valtakunta.
Huumorin kuolema taas on vihapuheen ja rasismin voitto. Tästä aiheesta voi katsoa vaikka Slavoj Zisekin puheita rasistista vitseistä.
Ja edelleen, miksi ihmeessä tällainen kolumni, tällaisena aikana, kun pelkoa, sotaa ja rintamalinjoja toitotetaan kaikkialla? Tätä kaipaavat kaikki rasistit, tätä kaipaa Suomen hallitus. Juuri tuollaista löysää luentaa, joka synnyttää vastakkainasettelua. Kenen pussiin sinä, Miksi? Mikä on motiivi?
”Huumorin kuolema taas on vihapuheen ja rasismin voitto. Tästä aiheesta voi katsoa vaikka Slavoj Zisekin puheita rasistista vitseistä.”
Mitä mieltä LOLdiers of Odinista?
Noo-o, LOLdiers of Odinin koin samaan tapaan kuin kuullessani, että Venäjällä Eurooppaa kutsutaan joidenkin virallistenkin tahojen toimesta ”Gayroopaksi”: Eurooppa vaikutti hetken huomattavasti vapaammalta ja valoisammalta kuin euroopan uutisia seuratessani nykyisin. Soldiersin ja LOLdiersin yht’aikainen läsnäolo muistutti siitä, ettemme ole sisällissodassa ja kaikesta vihanlietsonnasta voidaan pidättäytyä. Enemmän ajattelua, vähemmän meuhkaa – en kuvittele tietäväni, mitä ajattelu on tai kykenäväni tarjoamaan vastauksia, mutta itsensätoteuttavien ennustuksien ja ”varo vain mitä toivot, voit vielä saada sen”-viisauden toimivuuden olen huomannut ihan omassakin elämässäni.
Ehkä henkilökohtaisesti olisin toivonut joukkoa hiljaisia, äänettömiä klovneja seuraamaan Soldierseja – ikään kuin varjona olisivat seuranneet tätä mistälie supersankarisarjakuvasta karannutta turvallisuusyksikköä. Mutta tuo nyt ei vaikuta pointtiin sinänsä, kukin löytää tehonsa mistä ikinä löytääkin.
Vihanlietsonnan, kulttuurien yhteensopimattomuuden ja kansan halkaisevien erimielisyyksien aiheuttaman ahdistuksen hoitoon paras keino sen sijaan ollut esim. Helsingin Malmin kirjaston liepeillä hengailu. Ihmiset vaihtelevin sosiaalisin statuksin, syntyperin, ihonvärein, pukeutumistyylein tuntuvat jotenkin vain selviävän ongelmitta keskenään. Maapallo pyörii ja elämä jatkuu. Aikamme polttavin ongelma näkyy siellä myös: rikkain tai varakkain osa tuntuu tästä sosiaalisesta prismasta puuttuvan. He alkavat Suomessa siirtyä omiin tiloihin.
Rasismin ja köyhyyden yhteenliittouma alkaa samalla paljastua. On jotenkin vaikea uskoa, että Suomestakaan löytyy kovin suurta joukkoa ihmisiä, jotka aivan pelkästään ihonvärin vuoksi olisivat valmiita estämään tänne tulemisen. Suuri osa maahanmuuttokritiikistä kalskahtaa korvaan hyvin saman tyyppiseltä kuin kokoomuslaisten puheet vähävaraisista tai köyhistä: laiskottelevia elintasopummeja. Sikäli ei ole ihme, että esim. Persut ja Kokoomus mahtuvat ongelmitta samaan hallitukseen. Molemmilla on pohjimmiltaan sama syypää Suomen ongelmiin: köyhät.
Soldiers of Odin ?
Mistä nämä kaduilla partioivat Soldiers of Odin- jengiläiset ovat ideoineet nimensä?
Kirjeessään tiedotusvälineille massamurhaaja Anders Breivik sanoo uskovansa Odin- jumalaan. Hän ei ole koskaan ollut kristitty.
Puhe kahdesta vastapuolesta johtuu yksinkertaisesti ennakkoluuloisuudesta eli siitä, että ns. keskustelijoille tuntuu olevan mahdottomuus ymmärtää se asia, että yhdestä asiasta samaa mieltä oleminen ei tarkoita kokonaisen maailmankuvan jakamista. Jokainen keskustelija siis luo ympärilleen piirin, johon voi suhtautua vain olemalla kaikesta samaa mieltä tai vastustamalla kaikkea. Jos vastustan katupartioita, rasistipuolella oleva satunnainen hyypiö ajattelee esim. että jahas, tuo on ääri-islamistien puolella ja ”suvakki”puolella oleva, että jahas, tuossapa tyyppi, joka on varmasti altis kuuntelemaan harrrastamani veganismin ilosanomaa. Jos taas huolestun ulkomaalaisten rikollisuudesta, vastassa on muuri ”suvakki”puolen hyypiöitä, jotka leimaavat minut suit sait sukkelaan rikolliseksi ja vastaavasti rasistipuolella joku klikki kuvittelee minun tämän takia vastustavan homoutta. Näillä ei ole itse asian kanssa mitään tekemistä, mutta niin minun mielipiteeni vain muuntuu kätevästi joksikin ihan muuksi. (Olipas ennakkoluuloisia esimerkkejä:))
Toki puhdas peittelemätön rasismi on ihan eri tasolla kuin joku ”anti”-fasismi tai vastaava ja rasismi on tietenkin ihmisyyttä vastaan, mutta valitettavasti tämä on mennyt siihen, että ”vastapuolet” ovat karkoittaneet ns. hiljaisen enemmistön, joko tahallaan tai sitten mistään muusta kuin omasta erinomaisuudestaan välittämättä. Jos joku (hyvin teoreettinen henkilö, se on kyllä huomattu) haluaisi ns. hiljaisen enemmistön äänekkäämmin vastustamaan rasismia, tulisi tämän henkilön pitäytyä rasismin vastustamisessa eikä lainkaan vetää soppaan mukaan muita palikoita elämänkatsomuksestaan tässä yhteydessä. Se, että tähän ei ole kyetty, on ollut merkittävässä asemassa helpottamassa rasistien nousua hallitusvastuuseen asti, Ja näemmä tämä lällätys jatkuu edelleeen, vaikka kaduilla hakataan jengiä ja polttopullot viuhuu. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki rasismin pysäyttämisestä lällätyksellä vaan. Että sikäli …