Kaasuputki

Avainsana: turvapaikanhakijat

  • Toimittaja eli viikon turvapaikanhakijana

    Vuodesta 2015 lähtien turvapaikanhakijat ovat olleet kaikkialla keskuudessamme. Heidän läsnäolonsa on alusta asti jakanut suomalaisia kahteen leiriin. Toisessa halutaan estää turvapaikanhakijoiden pääsy Suomeen, toisessa ei suostuta uskomaan turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin ongelmiin. Suurin osa suomalaisista on silti tämän nokkapokan yläpuolella: ”tolkun ihminen” ei kiellä apua hätää kärsivältä, mutta miettii silti tarkoin, kelle sitä tarjoaa ja ketkä apua oikeasti arvostaisivat.

    Silti julkisuudessa liikkuu sinnikkäästi huhuja ja uutisia turvapaikanhakijoiden vaikeasta asemasta. Kerrotaan viranomaisten harjoittamasta mielivallasta, rikotuista perheistä. Tarinat ovat liikuttavia, mutta mikä on totuus?

    Näinä heittäytyvän journalismin aikoina konkreettinen todistus voittaa aina huhut. Kaasuputki-blogin kirjoittaja Jami Järvinen kokeili siksi asiaa itse elämällä viikon ajan turvapaikanhakijana.

    Maanantai

    Työskentelen eräässä ruoka- ja anniskeluravintolassa. Iltavuoro. Herään aamulla parin torkkusoiton jälkeen lopulta kahdeksalta ja keitän lapselle mikrokaurapuuron. Vien pojan yhdeksäksi päiväkotiin. Tunnen kiitollisuutta hyvin järjestettyä julkista varhaiskasvatusta kohtaan. Käyn ostarilla aamukahvilla ja kaupassa. Ostan lohta ja puikuloita kalakeittoa varten. Puolisoni lähtee joogatunnilleen, minä otan nokoset. Iltapäivällä vanhempani tulevat pariksi tunniksi lapsenvahdiksi ja minä ajan töihin, jossa pidämme työporukan kehityskeskustelun. Työvuoro päättyy aamuyöstä.

    Tiistai

    Iltavuoro töissä. Aamu toistuu samanlaisena kuin maanantaina. Käymme puolison kanssa neuvolassa, koska hän odottaa toista lastamme ja nykyään isyyden voi tunnustaa käymättä lastenvalvojalla. Otamme tulevan yhteishuoltajuuden harjakaisiksi kahvit ja börekit kauppakeskuksen turkkilaisessa kahvilassa. Kalakeittoa on yhä jäljellä, joten kaupasta tarvitaan vain välipala-aineksia. Ehdin juuri ja juuri päiväkodin kevätjuhlaan ennen kuin lähden taas töihin. Pääsen kotiin aamukolmelta.

    Keskiviikko

    Vapaapäivä. Olen kuitenkin sopinut keikkatyövuoron aamulle. Lyhyet yöunet tekevät päivästä hiukan tavallista hitaamman. Onneksi jääkaapissa on riisivälipala lapsen aamiaistarpeiksi. Puoliso kiikuttaa pojan päiväkotiin. Vuoro päättyy jo kolmelta, joten ehdin käväistä terassilla siiderillä ennen kuin käyn kaupassa ja ostan perheelle soijanugetteja sekä saunajuomat. Saunan jälkeen otan nokkaunet. Katselemme puolison kanssa yöllä suoratoistopalvelusta kohuttua tv-draamaa.

    Torstai

    Vapaapäivä. Aamu alkaa niin kuin aiemminkin. Teen lapselle mikrokaurapuuron, puen hänet ja vien päiväkotiin. Käyn ostarilla kahvilla ja siiderillä. Tänään ladataan akkuja. Noudan ostarilta lounasfalafelit. Järjestelemme puolison kanssa huonekaluja, jotta saadaan kesävauvalle hoitotilaa. Illan olen kokousleskenä. Leikin lapsen kanssa ulkona ja syömme taloyhtiön pihapöydän ääressä einesporkkanalaatikkoa ja maksamakkaraa. Lapsen nukahdettua katselemme illalla tv-draamaa suoratoistopalvelusta. Teen yömyssyksi roséspritzerin.

    Perjantai

    Vapaapäivä, mutta olen sopinut taas työkeikan aamulle. Teen mikrokaurapuuron ja jätän lapsen äitinsä huomaan. Lähden toiselle puolelle kaupunkia töihin. Ajan metrolla puolet matkasta ja polkupyörällä loput. Navigoin kännykän karttasovelluksella perille. Nelituntinen vuoro on nopeasti ohi, joten ehdin hyvin kaupan ja terassin kautta kotiin tekemään pizzat kaikille perheenjäsenille. Taikinan kohotessa käyn nokkaunilla. Piipahdan illalla lähiöbaarin karaokessa ystävän kanssa.

    Lauantai

    Aamuvuoro. Lapsi jää äitinsä kanssa nukkumaan, kun riennän bussille. Päivä on erilainen kuin tavallisesti, koska ravintolassa on isohko syntymäpäivätilaisuus. Kotona on yhä pizzaa, joten ostan kotiin lähtiessäni kaupasta vain välttämättömät: maitoa, leipää, vihanneksia ja hedelmiä. Vapautan puolisoni hoitovastuusta ja leikin lapsen kanssa illan. Teen itselleni gintonicin.

    Sunnuntai

    Aamuvuoro tänäänkin. Aamu toistuu lauantain tapaan, mutta joudun lähtemään matkaan hiukan aiemmin, koska bussin pyhäaikataulu on viheliäinen. Töissä on verkkaista, kun asiakkaat ovat kadonneet kesämökeilleen ja viljelypalstoilleen. Ostan kaupasta broilerinfileepihvejä, jotka paistan päivälliseksi ruotsalaisten varhaisperunoiden kanssa. Jalat kramppaavat ja kirjoitan muistilapun, että ostaisin maanantaina magnesiumtabletteja.

    Kokeilu osoitti, että turvapaikanhakijan elämä Suomessa on melko helppoa, turvallista ja monin tavoin miellyttävää. Kun on vaalea iho, suomalainen nimi, syntyperäinen ja kymmeniä vuosia rakkaudella vaalittu suomen kielen taito, vakituinen työpaikka ja täydet kansalaisoikeudet, säännöllistä kuukausipalkkaa nauttiva suomalainen puoliso, suomalaiset vanhemmat, ajokortti ja auto sekä tietenkin pysyvä asunto hyvällä sijainnilla Itä-Helsingissä, turvapaikanhakija ei kohtaa juuri minkäänlaisia esteitä saati ongelmia viranomaisten kanssa.

  • Kykypuolueen informaatiosota

    Kansallisen Kokoomuksen julkaisema Verkkouutiset sai poikkeuksellisen kunnian olla ainoa iso uutismedia, joka julkaisi Suomessa räyhäoikeistolaisen Daily Caller -lehden sähkeen Murmanskissa tapahtuneesta joukkoahdistelusta ja sitä seuranneesta joukkoahdistelijoiden joukkopahoinpitelystä.

    Lukuisissa tiedotusvälineissä maailmalla on uutisoitu Venäjän Murmanskissa tapahtuneesta väitetystä joukkoväkivallasta ulkomaalaisryhmää kohtaan. Muun muassa Daily Caller kertoo, että taustalla olisi ollut pakolaisiksi sanotun ryhmän oma toiminta.

    Daily Caller – jonka omakin maine on mitä on – pohjasi uutisensa kahteen lähteeseen.

    Ensimmäinen, Schweizmagazin, sai tietonsa murmanskilaiselta FlashNordilta. Raflaavasta nimestä huolimatta kyseessä on silti vähintään itse itsensä vakavasti ottava uutistoimisto. Se pitää jopa yllä kirjeenvaihtajaverkostoa toiminta-alueellaan, muun muassa Suomessa.

    Uutisessaan FlashNord kertoo murmanskilaisiin viranomaislähteisiin perustuen, että lukuisia Lähi-idästä kotoisin olevia turvapaikanhakijoita on piesty Poljarnye Zorin kaupungissa. Tai ainakin viisi. Uutisessa myös muistellaan, miten Suomessa on tehty rikosilmoitus kahdestakymmenestä seksuaalisesta häirinnästä epäillystä turvapaikanhakijasta. Uutinen ei kerro, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa.

    Hyvää kansainvälistä tapaa noudattaen FlashNord on kuitenkin seurannut tilannetta ja lisännyt uutisartikkeliinsa melko pian linkin korjaukseen: viranomaisten mukaan mitään irakilais-venäläistä massapahoinpitelyä ei ole tapahtunut. Suomeksi saman on kertonut muun muassa Sputnik.

    Toinen Daily Callerin ja sitä kautta Verkkouutisten lähde on FlashNordiakin eksoottisempi. Imola Oggi -niminen italialainen äärioikeistolainen nettijulkaisu tietää kertoa, että peräti 18 turvapaikanhakijaa sai pataan ja 33 pidätettiin. Nyt siis alkuperäisen viranomaislähteen mainitsemat – ja heti perään kiistetyt – viisi ovat muuttuneet jopa viideksikymmeneksiyhdeksi.

    Italialaisrasistien lainaama lähde on venäläinen Fort Russ, joka äänekkäästi julistaa olevansa riippumaton uutispalvelu. Suuressa riippumattomuudessaan se muistuttaa hieman suomalais-donetskilaista Verkkomediaa. Toisin sanoen se on täydellisen vainoharhainen suhteessaan ”länteen”, jonka ”yhtiövetoinen valtamedia” pimittää yleisöltä totuuden – mikä se sitten ikinä on.

    Fort Russ on erikoistunut kääntämään venäläisten viestimien uutisia englanniksi, pitäähän länsimaisen valtamedian sumuttamien massojen saada venäläisviestimiltä vaihtoehtoisia totuuksia. Listalla on rutkasti RT:n ja Sputnikin juttuja. Murmanskin kuulumisia on saatu myös edelllä mainitun FlashNordin kautta. Sen sijaan juuri tässä tapauksessa Fort Russ on ammentanut aivan erityisestä lähteestä: Newsli.ru-sivulta.

    Newsli.ru-palvelua ”toimittavat” nimimerkkien takaa ahkeroivat kansalaisjournalistit. Kirjoittajia on melkoinen nivaska ja ahkerimmilla on nimissään tuhansia artikkeleita. Verkkouutisiin asti yltänyt tieto 18 pahoinpidellystä ja 33 vangitusta turvapaikanhakijasta on kotoisin Aleks 71 -nimisen samizdatistin raportista ”Мигранты в Мурманске пристали к русской девушке, теперь 18 из них в больнице, 33 в спецприемнике”. Tekstinsä päätteeksi Aleks 71 huomaavaisesti varoittaa, että uutinen perustuu sosiaaliseen mediaan. Sillä ei siis ole mitään uutisarvoa.

    Vastuuvapauslausekkeesta huolimatta Aleks 71:n venäjäksi kynäilemä ja Fort Russin englanniksi kääntämä tarina levisi pikavauhtia uusnatsifoorumeille sekä äärioikeistolaisiin verkkolehtiin ja blogeihin. Suomeksi sen julkaisivat Ilja Janitskinin omistamat rasistiset verkkosivustot, jotka olivat saaneet sanatarkasti saman artikkelin haltuunsa, mielenkiintoista kyllä, slovakialaisen konservatiivilehti Hlavné správyn kautta.

    Kokoomuksen äänenkannattaja on hyvässä seurassa.

    Verkkouutiset ei toki ole ensimmäistä saati viimeistä kertaa. Lehti julkaisi vähän ennen Murmansk-uutistaan reippaammanpuoleisen uutisen Kölnin uudenvuodenyön joukkoahdisteluista ”tarkasti suunniteltuna terrori-iskuna”. Otsikolla ”Kölnin kaaoksen salaisuus – iljettävien rikosten vyöryn takana oli iso tarkoitus” varustettu lennokas raportti perustui suoraan kalifornialaisen FrontPage Magazinen telepaattisesti keräämään tiedustelutietoon.

    Kyseessä on jyrkästi islamofobinen julkaisu, joka ekstrapoloi jokaisesta perhosensiiveniskusta kulttuurien yhteentörmäyksen. Sattuvasti saman uutisen tuuttasivat ilmoille uskollisesti samasta lähteestä ammentaneet Janitskinin MV-lehti ja Uberuutiset.

    Ei siis ihme, että myös Vihreä Lanka huomioi Verkkouutisten omituisen lähdekritiikin – tai paremminkin sen puutteen.

    Kokoomuslaiset eivät luovuttaneet. Muutamia päiviä Murmansk-uutisen jälkeen Verkkouutisten sivuille kohosi viiltävää vainoharhaa tihkuva otsikko: ”Arabian kieli haluttaisiin pakolliseksi oppiaineeksi”.

    Otsikkoa klikannutta lukijaa ei tämän jälkeen enää kiinnostanut lukea alkuperäistä Die Zeitin verkkojulkaisussa kerrottua uutisjuttua. Reaalitodellisuuden puolella kukaan ei väittänyt, että saksalaiskoulujen pakkoarabialla olisi laajakin kannatus tai että moinen ohjelma olisi jo käynnissä. Kyseessä oli vain erään kanadansaksalaisen tietojenkäsittelytieteen professorin ajatusharjoitus, jonka Zeit julkaisi vieraskynäpalstallaan.

    Muut tunnustetut suomalaismediat eivät tarttuneet mehevään skuuppiin, mutta Verkkouutisten toimittaja Juha-Pekka Tikan lohduksi juttu kopioitiin vikkelästi sekä Finnleaksiin että Hommaforumille.

    Jos hiukan silmiä siristämme, huomaamme samannimisen toimittajan olleen vastuussa muistakin Verkkouutisten lähteistämättömistä kohu-uutisista, joiden pääsisältönä on toistunut islaminuskoisten ihmisten hirvittävä kataluus ja turvapaikanhakijoiden aiheuttamien tuhojen massiivisuus.

    Tikan journalistisista motiiveista on ulkopuolisen vaikea sanoa mitään. Merkeistä päätellen hänen kristilliskonservatiivinen ristiretkensä on jatkunut jo vuosikausia. Syystä tai toisesta hallituspuolue Kansallisen Kokoomuksen julkisin varoin ylläpidetty pää-äänenkannattaja on ollut halukas rahoittamaan tuottajansa hämärää missiota ilman minkäänlaisia estoja.

    Mutta älkäämme kajotko lehdistönvapauteen. Jos ja kun kokoomuslaiset mielihyvin tukevat rasististen huhujen kylvämistä kannattajiensa keskuuteen, kyseessä on yksinomaan heidän asiansa.

    Ja ehkä ihan vähän myös Julkisen sanan neuvoston, jonka perussopimukseen Verkkouutisetkin on sitoutunut.

  • Sisäinen terroristi

    Oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on luultavasti tärkein kaikista oikeuksista. Tätä oikeutta on viime vuosina nakerrettu joka puolelta. Erityisesti naisten oikeus turvallisuudentunteeseen on kokenut raskaita iskuja.

    Jos oikeus tuntea olonsa turvalliseksi on tärkein oikeus, tämän turvallisuudentunteen vähentäminen, saati poistaminen, on rikoksista vakavin. Rikoksen kataluutta syventää se, että rikolliset itse toimivat tässä oikeudenkäynnissä kantajina, syyttäjinä ja tuomareina.

    Suomalaiset pelkäävät nyt enemmän kuin koskaan ennen. Me pelkäämme valtionvelkaa, susia, tuulivoimaa ja piru ties mitä, mutta ennen kaikkea me pelkäämme ulkomaalaisia – siis turvapaikanhakijoita – ja terrorismia.

    Kasvaneen turvattomuudentunteen taustalla ei ole todellisen uhan absoluuttinen kasvaminen. Meitä on yksinkertaisesti vain peloteltu niin paljon kuin kehdataan. Ja kyllähän nuo kehtaavat.

    Tämä kommentti muuten ei tarkoita, että ketään muka ei ahdisteltaisi, ryöstettäisi tai raiskattaisi, tai että kaikki pelot olisivat turhia. Kyllä ahdistellaan, kyllä ryöstetään ja kyllä raiskataan. Ja kyllä sitä tekevät ja kokevat kaikki väestöryhmät ihonväriin ja uskontoon katsomatta.

    Eri asia on, kuinka todennäköisesti ryöstö, raiskaus tai murha osuu omalle kohdalle.

    Kun laskeskellaan erilaisten väestöryhmien yli- ja aliedustuksia rikostilastoissa, unohdetaan ilmiselvä fakta: suomalainen on itse itselleen moninkertaisesti vaarallisempi kuin mikään ulkopuolinen uhka. Vuonna 2014 Suomessa tehtiin 790 itsemurhaa. Se on yli kymmenkertaisesti enemmän kuin murhia (78 kappaletta). Yksikään murha ei ollut terrori-isku. Kaiken järjen mukaan Soldiers of Odinin tulisi partioida meitä itseämme, ei tuntemattomia puskaraiskaajia vastaan. (Silti: myös itsemurhien määrä on koko ajan vähentynyt.)

    Sananmukaisesti määriteltynä pelon kylväminen on terrorismia.

    Suomen pahimmat terroristit eivät resitoi Koraanin vihasuuria rukoushuoneissaan. Todelliset terroristit ovat heitä, jotka eniten vetoavat pelkoihimme.

    Terroristeja ovat julkisen velan kasvulla pelottelevat liikepankkien ekonomistit ja turvapaikanhakijoiden hallitsemattomalla seksuaalivietillä pelottelevat rasistit.

    Terroristeja ovat laskevista levikeistään huolestuneet iltapäivälehtien päätoimittajat ja puoluekannatustaan maksimoivat populistipoliitikot sekä tietenkin puolueettomuuttaan korostavat tutkijat, jotka ovat koko turvattomuusnarratiivin keskeisiä arkkitehteja.

    Terroristeja ovat jengitunnuksiinsa sonnustautuneet katupartiomiehet. Kun he jalkautuvat julkisille paikoille, he eivät lisää turvallisuutta, vaan päinvastoin korostavat uhkaa. He ovat pelottavia henkilöitä itsessään – eihän kukaan voi varmasti tietää olevansa turvassa heidän rotupuhtausvaatimuksiltaan – mutta myös säikyttelevät kyseenalaisen suojelunsa kohteita uskottelemalla, että kaikkialla vaanii kauheita ulkomaalaisia, jotka voivat minä hetkenä hyvänsä kenenkään toisen estämättä raiskata suomalaisneitoja; että ilman heidän jatkuvaa läsnäoloaan jotain kauheaa tapahtuu.

    Terroristeja ovat poliisit, jotka toistavat äärirasististen nettijulkaisujen villit huhut ”poliisin tiedustelutietoina”. Tämäkin terrorismi toimii kahdella rintamalla. Vahvistamalla pahantahtoiset ja usein rikkinäisen puhelimen moneen kertaan vääristämät nettijuorut poliisi saa monet tasapainoisemmatkin ihmiset uskomaan mielettömiin salaliittoihin. Samalla poliisi heikentää omaa uskottavuuttaan niissä kansalaisissa, jotka haluaisivat edes virkavallan pitävän kiinni faktoista.

    Terroristeja ovat tasavallan presidentti ja pääministeri, jotka hyväksyvät poliisien ja populistitoimittajien vahvistamattomat väitteet totuuksina.

    Suuri kysymys on, miksi hyväksymme yltyvän pelon. Miksi emme vaadi mediaa, poliitikkoja ja elinkeinoelämää lopettamaan pelko- ja vihakampanjoitaan? Miksi poliisi haluaa lietsoa pelkoja eikä valaa öljyä laineille?

    Nimittäin kohta pelko on johtamassa siihen, mitä pelottelijat väittävät torjuvansa. Hurskaat puheet ja vaatimukset naisrauhasta kääntyvät itseään vastaan, kun naiset pakotetaan pelkäämään jokaista kadunkulmaa ja lumikinosta. Presidentistä katupartiolaisiin kaikki nämä huolestuneet ”tolkun ihmiset” – kaikki miehiä – ovat rajaamassa naisten vapautta. He tekevät kaduistamme turvattomia sanomalla niitä turvattomiksi.

    Maassa, joka ylpeilee pitkällä ja vankalla tasa-arvokehityksellään, naiset pysyvät kotilieden ääressä oman pelkonsa kahlitsemina.

    Yhdysvaltain pitkäaikaisin presidentti Franklin D. Roosevelt sanoi virkaanastujaispuheessaan maaliskuussa 1933 tämän:

    So, first of all, let me assert my firm belief that the only thing we have to fear is…fear itself — nameless, unreasoning, unjustified terror which paralyzes needed efforts to convert retreat into advance.

    Vapaasti suomennettuna:

    Aluksi haluan vakuuttaa vankan käsitykseni olevan, että ainoa asia, jota meidän on pelättävä, on… pelko itse – nimetön, järjetön, perusteeton kauhu, joka halvaannuttaa tarvittavat toimet, joilla perääntyminen voidaan kääntää etenemiseksi.

    Läkkä ääreen, saatana.

  • Me täällä äärikeskustassa olemme jo pitkään ihmetelleet

    Tällaisia presidentillisiä viisauksia minä, iisalmelainen mieskirjailija, tuossa tuumiskelin, kun istuin työhuoneessani kauhistelemassa kaikkea hiukan liian monimutkaista.

    Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset.

    Tolkun ihminen ei kiistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia eikä hekumoi ajatuksella, että kansanedustaja tai hänen lapsensa raiskattaisiin.

    En ihan tähän hätään muista, mistä olin saanut sen mielikuvan, että suomalaisessa turvapaikanhakijakeskustelussa olisi olemassa kaksi ääripäätä. Siis että Suomen perustuslain ja vaikkapa Geneven pakolaissopimuksen takaamien oikeuksien puolustaminen on jotenkin täsmälleen yhtä paha asia kuin ihmisten vainoaminen heidän uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella.

    Vielä vähemmän muistan todisteita sen puolesta, että yksikään poliitikko tai asiantuntija kiistäisi maahanmuuttoon liittyvän mitään ongelmia. Vähän koetin googlata netistä, jos vaikka joku punavihreässä kuplassaan näsäviisasteleva helsinkiläinen taistolaisnuori olisi lämpimikseen valehdellut, ettei 32 000 turvapaikanhakijan joukossa ole minkäänlaista uhkaa kellekään, mutta ei nyt osunut haaviin.

    Mutta ei sillä ole väliä, onko väitteeni totta vai ei – näin nämä nyt vain koetaan.

    Minä tällaisena tolkun ihmisenä olen äärimaltillinen ja vaadin, että viranomaiset toimivat täsmälleen niin kuin ovat koko ajan toimineet. Se, että kuorrutan nämä täydellisen yhdentekevät nollavaatimukseni sellaisilla kriisiajan paniikkitermeillä kuin ”rajalliset resurssit”, ”kaikista hädänalaisimmat”, ”todelliset turvapaikan tarvitsijat”, ”hallitsematon pakolaisvirta” ja ”yhteiskuntarauha”, on vain minulle kirjailijana suotu literääri tehokeino.

    Sekin oli minulta vähän hassu ajatus, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ja heidän niukimmin mahdollisin resurssein tapahtunut auttamisensa olisi voitu tehdä ”omien kansalaistemme kustannuksella”, mutta tulipa nyt tuolla tavoin muotoiltua. Emmehän me tolkun ihmiset tietenkään yleensä ajattele, että pakolaisten telttapatjat ja kauravellit olisi suoraan ulosmitattu sotaveteraanien hoitoon varatusta budjetista. Näin nämä nyt vain koetaan. Ei, kun tuonhan minä sanoin jo.

    Kaltaiseni tolkun ihminen on aivan toisenlainen kuin raiskaajia rakastavat ”suvakit”. Me sentään tuomitsemme turvapaikanhakijoiden tekemän seksuaalisen häirinnän. Ja rikokset. Ja kaiken. Itse asiassa me tolkun ihmiset taidamme uskoa, että maahanmuuttoon ja turvapaikanhakuun liittyy pelkkiä mittavia ongelmia. Kun meille sanotaan ”turvapaikanhakija”, me kuulemme ”raiskaaja”.

    En silti tarkoita, että olisimme rasisteja niin kuin nämä kaduilla partioivat räyhääjät. Me emme räyhää ja tappouhkaile, me vain ajattelemme niin kuin he. Se on aivan eri asia.

    Tolkun ihminen ymmärtää, mitä rasistit yrittävät tehdä. He yrittävät vihaa ja pelkoa lietsomalla saada tolkun ihmisiä liittymään heihin, jotta viha, pelko, epäluulo ja turvattomuus lisääntyisivät. Tolkun ihminen ei tähän lankaan mene.

    Nimittäin, kun me tolkun ihmiset pohdimme näitä maahanmuuttajia ja muita yhteiskuntaamme luonnostaan kuulumattomia asioita, me tiedämme – päinvastoin kuin rasistit – että kyllä tumminkin murjaani voi olla osa pohjoista kansaamme. Hänen pitää vain olla kiitollinen, nöyrä, katsoa maahan, mutta ennen kaikkea hänen on oltava sopeutuvainen.

    Tolkun ihminen olettaa, että ihminen, joka saa maastamme turvaa ja suojaa, osaa antaa sille arvoa eikä ylenkatso tai halveksi kulttuuriamme tai uskontojamme. Tolkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä. Tolkun ihminen osaa kunnioittaa mutta myös vaatia kunnioitusta – sekä olla itse sen arvoinen.

    Sopeutumattomat vierasmaalaiset ovat niitä pahimpia terroristeja. Sellaiset kuuluvat meidän tolkun ihmisten mielestä saunan taak…

  • Puolueettoman humanistin korulauseet

    Kirjailija Kari Hotakainen tutki sisintään ja huomasi, että hänen on hiukan vaikea päättää, kumpaan suuntaan kallistuisi.

    Vihapuhe, johon netissä syyllistyvät molemmat osapuolet, on voimatonta ja löysää. Se on yhtä huteraa kuin käytössä olevien rintamalinjojen nimet: suvakit ja rasistit. Jos suhtaudun myötämielisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai maahanmuuttoon, en kutsu itseäni suvaitsevaiseksi. Ja jos pidän eräitä maahanmuuttoon liittyviä asioita ongelmallisina, en julistaudu rasistiksi.

    Osapuolia kaikkialla! Vihapuhetta kaikkialla! Olisiko Hotakainen enemmän suvakki vai natsi? Valintoja, valintoja.

    Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-verkkojulkaisulle loihtimassaan kolumnissa Kari Hotakainen kertoo, että hän on lukenut tunnin verran ”somesodan osapuolia” ja jäänyt päättämättömyyden limboon. Kumpaa kannattaisi, kumpaa vastustaisi? Entä jos on itse vähän kumpaakin?

    Hotakaisen mukaan kumpikin puoli syyllistyy vihapuheeseen. Saattaa olla, että kirjailija sekoittaa viranomaistasolla asti määritellyn vihapuheen yksinkertaisesti ilmaistuna vihaiseen puheeseen. Mutta silti. MOLEMMAT OSAPUOLET.

    Valinnan paikka, Hotakainen!

    Toisella puolella olisi tarjolla väkivaltaa ja tappouhkauksia, valmiutta istua murhatuomio. Eikä siihen tarvita edes konkreettista syytä. Rajat kiinni -kansanliikkeen kollektiivista puukontuppea ruvetaan rapistelemaan jo siltä pohjalta, että joku näki unen, jossa turvapaikanhakija kajosi hänen koiraansa.

    Kyllä, unen.

    koirafantasia-web

    Näin ajattelee maailman menosta kansallisen dialogin se osapuoli, joka silmää räpäyttämättä uskoo Espanjassa asuvan venäläistaustaisen huume- ja väkivaltarikollisen älyttömimmätkin uutiset suomalaisnaisia raiskaavista jihadistiterroristeista, mutta tunkee sormet korviinsa ja huutaa neekeriä lukiessaan Tino Singhin kertomuksen päälleajoa yrittäneestä rasistisesta pakettiautoilijasta.

    Ei sillä, etteivätkö he uskoisi Singhin sankaritarinaa – useat uskovat. Heitä vain harmittaa, kun viisivuotiaasta asti Suomessa asunut tv-juontaja ja toimitusjohtaja jäi henkiin.

    tino-singh

    Mutta se toinen osapuoli, suvakit. Se vasta onkin kauhea. Siellä on Saku Timonen, joka julmasti ottaa vastaan tappouhkauksia ja solvauksia.

    Siellä on Musta Barbaari.

    Ja siellä ovat ovat tikkaria tarjoavat ehdottoman väkivallattomat, mutta niin kovin rienaavat Loldiers of Odin, jotka koettavat epäreilusti nauraa kelpo ”Odinturvajoukot” suohon.

    Sanotaan, että sodissa ja konflikteissa ensimmäisenä kuolee totuus. Soveltaen voidaan todeta, että vihapuheessa tuupertuu huumori – jos sitä siinä koskaan edes olikaan. Yhden totuuden torvet soivat kovaa ja peittävät alleen kaikki vivahteet.

    Hotakaisen tuskan ymmärtää. On täysin mahdotonta erottaa toisistaan näitä osapuolia. Ne ovat toistensa peilikuvat. Ne ovat tasaisesti yhtä väärässä.

    Yksi mässäilee sekä omien että naapureidensa tytärten kokemalla seksuaalisella väkivallalla ja toivoo sitä olevan paljon nykyistä enemmän ja kohdennetusti, jotta ”suvakit” oppisivat läksynsä. Toinen taas – silkkaa ilkeyttään, epäilemättä – kieltäytyy väkivallalla uhkailusta ja jopa sen toivottamisesta.

    Tänään meistä jokainen on Kari Hotakainen. Olemme keskellä tienristeystä ja tähyilemme vasemmalle ja oikealle. Epätoivo viiltää mieltä. Kumpi tie vie parempaan maailmaan? Vasemmalla vaaditaan perustuslain ja kansainvälisten sopimusten takaamien ihmisoikeuksien kunnioittamista, ihmisten auttamista ja yleistä hyvinvointia. Oikealla vaaditaan muslimien pakkosterilointia, sosiaalietuuksien puolittamista tai lakkauttamista ja loppujenkin pakolaisten karkottamista sekä pakolaisia auttaneiden ihmisten raiskaamista.

    Niin epämiellyttäviä valintoja. Kruuna vai klaava. Tekisi mieli vain jäädä keskelle katua nukkumaan. Niin kuin Kari Hotakainen, joka puolueettomana humanistina ei tohdi ottaa kantaa, vaan tuomitsee kummankin ääripään ennen kuin sulkee silmänsä ympärillään murenevalta sivistykseltä. Mikäpä siinä on keskiviivalla loikoillessa. Varmasti aamulla tämä kaikki on vain pahaa unta.

    Eikä huolta, tie on turvallinen. Valkoista varakasta miestä kyllä väistää maahanmuuttokriittisempikin autokuski.

  • Visa viikonvaihteeksi

    visailu

    Perjantai on jälleen koittanut. Tässäpä siksi koko perheen voimin arvuuteltava aivopähkinä.

    Mistä ihmisryhmästä on kysymys?

    5 pisteen vihje:

    Ryhmä koostuu etenkin nuorista asevelvollisuusikäisistä miehistä.

    4 pisteen vihje:

    Näitä ihmisiä siirrellään bussilasteittain ympäri Suomea tänäkin päivänä.

    3 pisteen vihje:

    Tästä ihmisryhmästä liikkuu epävirallisia varoituksia, sillä sen pelätään aiheuttavan häiriöitä. Joillakin paikkakunnilla nämä ihmiset ovatkin osoittaneet mieltään jopa rikkomalla paikkoja.

    2 pisteen vihje:

    Tämän ihmisryhmän takia naiset joutuvat pukeutumaan peittävämmin.

    1 pisteen vihje:

    Kyseessä eivät ole turvapaikanhakijat.

    Ratkomisen iloa!

  • Saattue Murmanskiin

    hakala

    Miespuolinen opettaja katsoo ryhmänsä viisitoistavuotiaita tyttöjä eikä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seksuaalista väkivaltaa näitä kohtaan. Hän ajattelee, kuinka heidät raiskataan. Hän ajattelee lenkkipolun pintaan iskeytyvää takaraivoa, repeytyviä vaatteita, vahvaa kättä, joka peittää suusta karkaavat kauhunhuudot toisen käden riisuessa väkisin pikkuhousut. Hän ajattelee voimakkaita sormia, jotka kovakouraisesti kaivavat tiensä sisään emättimeen. Hän ajattelee raiskaajan sisällä kiehuvaa verta, joka voimakkaiden sydämenlyöntien saattelemana pakkautuu suonikkaaseen, massiiviseen siittimeen. Hän ajattelee vavahtaen, kuinka tuo hirviö elimeksi työntyy herkkien häpyhuulten välistä sisään. Hän ajattelee valtavaa siemensyöksyä, joka vaahtopäänä vie miljoonat halukkaat siittiösolut neitseelliseen kohtuun.

    Hyvä Jumala, miten paljon näitä tyttöjä on! Aivan kuin heitä olisi yhtäkkiä paljon enemmän kuin ennen. Kaikilla napapaidan alla painovoimaa uhmaten pullistuvat rinnat, housunkauluksesta vilkkuvat narumaiset alushousut. Tuo paljastava pukeutuminen, joka suorastaan kutsuu tekemään pahoja. Opettajan syke nousee. Hän erittää hikeä. Bulbouretraalirauhaset tiristävät siittimen kärkeen pisaran.

    Eikö kukaan voi estää tätä silmitöntä raiskaamista? Opettaja huohottaa jo ääneen. Eikö kukaan?

    Ja yhtäkkiä vastaus on itsestään selvä. Alistair MacLean! Ai saatana, siinäpä mies. Saattue Murmanskiin. Jos olisi sellaisia miehiä paikalla, loppuisi raiskaaminen kuin seinään. Opettajan housunetumus tasoittuu, pulssi palaa normaaliksi. Hän kertaa kuuluisia Jäämeren taistelutapahtumia. MacLeanin kirja on fiktiota, mutta saattueet totta. Etenkin PQ 17 – sen opettaja muistaa. Sehän oli kuuluisa saattue Neuvostoliiton pohjoisiin satamiin. Samanlaista tarvittaisiin.

    Nyt siemennesteen tahrimina koulutien pinnassa makaavat alastomat teinitytöt vaihtuvat opettajan ajatuksissa yksi kerrallaan Barentsinmeren hyisissä aalloissa kuoleviin matruuseihin. Siellä he kaikki ovat vaipumassa hypotermian petolliseen uneen, nääntymässä kranaatinsirpaleiden ja ammusten avaamiin haavoihinsa, elleivät jo jauhautuneet hengiltä räjähdysten, vääntyvän metallin ja raivoavan meren suunnattomissa voimissa. Lopulta pohjoisen kesän yöttömän yön hiljaisuus, kun kuolevien tuskanhuudot ovat vaimenneet ja saksalaisten lentokoneet sekä sukellusveneet ovat palanneet tukikohtiinsa.

    Saksal… Helkkari, opettaja parahtaa. Tosiaan. Siksihän PQ 17 muistetaan, että se oli yksi toisen maailmansodan suurista sotilaallisista epäonnistumisista. Britit olivat toimittamassa tarvikkeita Neuvostoliittoon, mutta sössivät tiedustelunsa ja määräsivät saattueen hajaantumaan, jolloin saksalaisten oli helppo upottaa suurin osa aluksista.

    Opettaja istuu alas tutkimaan PQ 17 -analogiaansa. Jos koulutytöt ovat brittiläisiä ja amerikkalaisia rahtilaivoja kuljettamassa tarvikkeita Neuvostoliittoon ja kaupunginhallituksen palkkaamat turvamiehet näitä turvaava saattue, eikö se tarkoita, että turvapaikanhakijat ovat saksalaisia lentokoneita ja sukellusveneitä, jotka ovat juuri raiskanneet 22 kauppalaivaa?

    Toisaalta. Niin. Yhdistynyt kuningaskunta oli julistanut sodan Suomelle itsenäisyyspäivänä 1941 ja taistelu Neuvostoliiton kanssa oli jo muuttunut reippaasta hyökkäyssodasta jähmettyneeksi asemasodaksi. Saksalaiset olivat suomalaisten ainoat ja parhaimmat liittolaiset. Opettaja on isänmaallinen mies. Hyvä kun mokasivat, PQ 17 pitikin upottaa. Jokainen laiva kantoi mukanaan tuhoa ja kuolemaa Suomen kansalle.

    Mutta saattue tarvitaan, koska Kauhavalle on jonakin päivänä tulossa miespuolisia turvapaikanhakijoita, jotka ovat täynnä sukupuolisia ja väkivaltaisia impulsseja. Toisin kuin me vakaat pohjalaiset, opettaja nyökkää itselleen. Me emme kuunaan seksualisoisi alaikäisiä tyttölapsia.

  • Avoin kirje

    Hyvät ”maahanmuuttopolitiikan kritisoijat” kaikissa puolueissa,

    ettekö voisi viimeinkin tunnustaa olevanne rasistisia ihmisperseitä sen sijaan, että kätkeydytte tekopyhän moraalisen närkästyksen taakse tuhahtelemaan Välimeren pakolaisten sukupuolijakaumasta tai heidän omistamistaan kommunikaatiovälineistä?

    Tässähän ei ole mitään uutta. Te olette aina koettaneet inttää asiakeskustelun hengiltä vaahtoamalla milloin mistäkin keksimästänne tai kuvittelemastanne epäkohdasta. Tällä kertaa siitä, kuinka monet turvapaikanhakijat ovat ”nuoria terveitä miehiä”. Teille minulla on kaksi sanaa: Eveline Fadayel.

    Kun korkeakoulututkinnon suorittanut kristitty isoäiti halusi muutama vuosi sitten jäädä Suomeen, te rasistiset ihmisperseet aloitte laskea, että myönteinen oleskelulupapäätös tietäisi puolentoista miljardin euron suoraan stetsonista poimittuja menoja. Te teitte kaikkenne, jotta mummo kuolisi Suomen rajojen ulkopuolella.

    Eveline Fadayel ei ollut ”terve nuori mies”, vaan sairas eläkeikäinen nainen.

    ankkurilapsi-saarakkala-2005

    Ei sillä, että teille kelpaisi lapsipakolainenkaan. Ihme olisi, jos kelpaisi. Te olette toistakymmentä vuotta möykänneet ”ankkurilapsista”. Jos Kosin rantaan kelluisi vielä elossa oleva viisivuotias, te tönäisisitte hänet takaisin mereen mieluummin kuin ottaisitte riskin, että vanhemmat saapuisivat lapsensa kintereillä Suomeen.

    Te pöyristytte siitä, että yksi maailman vauraimmista ja vakaimmista valtioista auttaa edes niukimmalla mahdollisella tavalla ihmisiä, jotka näitä rivejä lukiessamme hukkuvat Välimereen paetessaan kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Ja te loukkaannutte, kun teille sanotaan, että noin reagoidakseen on oltava pahimman lajin sosiopaatti.

    Kaiken tämän jälkeen vielä kehtaatte vaatia, että inhoamanne kreikkalaiset tekisivät teidän likaisen työnne ja tappaisivat puolestanne turvapaikanhakijat rannoilleen.

    Kunnioitan vilpitöntä natsia enemmän kuin teidänlaisianne tagliatelle-selkärankaisia roistoja. Te olette pelkureita. Te tanssitte kunniassa kuolleiden isienne ja isoisienne haudoilla möykkäämässä talvisodasta ja maanpuolustuksesta, mutta tosipaikan tullen ette uskalla kohdata edes itseänne.

    Epäystävällisesti teidän,

    Jami Järvinen

  • Kateellisten kansanpuolue

    peruss_logo_rgb

    Me täällä mediassa olemme tehneet karkean virhearvion. Myönnetään se tässä ja nyt, avoimesti. Se olisi pitänyt nähdä viimeistään ykkösjytkyssä, ehkä jo Halme-ilmiössä. Perussuomalaiset poliitikot kyllä nähtiin ja kuultiin korkealta ja kovaa, mutta kansaa ei. Vaikka kansahan ne äänet lapioi persujen laariin.

    Virheen taustalla on oletus, että puolue kuin puolue on olemassa ensi sijassa ajaakseen peruskannattajaryhmänsä asiaa. Demarit marssivat parasta aikaa historian roskakoriin vakiduunissa työskentelevien palkansaajien nimissä. Kokoomus ajaa työnantajaliittojen, pankkiirien ja yleensä hyvätuloisten asiaa, keskusta on perustanut oman kannatuksensa maamme satoihin kirkko- ja kunnanvaltuustoihin ja vasemmistokin lyö henkitoreissaan rumpua pienituloisten tai kerta kaikkiaan tulottomien puolesta. Kristilliset puolustavat kansankirkkomme militantteja ääriliikkeitä ja ruotsalaisten tukijoukot voidaan lukea suoraan väestötilastoista. Jopa vihreillä on ympäristöasia ajettavanaan, vaikka puolue muuten ei tähtää yhdenkään ihmisryhmän välittömien etujen turvaamiseen.

    Perussuomalaiset ovat yksin siinä, että he eivät aja kenenkään tai minkään etua – ei uusia etuja tai vanhojen säilyttämistä.

    Tätä viestiä on hoettu siitä asti, kun Timo Soini ensimmäisen kerran yritti puhua pehmoisia työväenpuolueesta ilman sosialismia. Hallitusvastuussa puolue on käynyt sanoista tekoihin. Kukaan ei voi pahimmissa houreissaankaan väittää persujen kohentaneen edes isä-Vennamon ajoista asti mukana roikkuneiden ydinkannattajiensa hyvinvointia. Puolue on turvannut toiminnassaan tähän mennessä vain oman ja johtajistonsa talouden.

    Me houkat olimme kuvitelleet punaisen eri sävyissä loimuavissa kuplissamme, että tokihan persuäänestäjä katsoo numeroita ja tekee johtopäätöksensä, mikäli eurot eivät virtaa kotiinpäin. Mikä idioottimainen arvio! Demareiden kannatuskehitys riippuu täysin kolmikannassa sovituista palkankorotuksista ja keskustan kannattaja on tarkka siitä, että etupihalle vedetään uusi moottoritie viikon päästä siitä, kun puoluetoveri on nimetty liikenneministeriksi, mutta perussuomalaista lämmittää vallan toinen ajatus. Persu ei halua itselleen mitään.

    Persu on kuin tunnetun vitsin suomalainen. Kerrotaan, nimittäin, opettavaista kaskua, jossa vertaillaan amerikkalaista ja suomalaista. Kun amerikkalaisen naapuri ostaa auton, amerikkalainen ostaa itse samanlaisen tai kalliimman. Kun suomalaisen naapuri rakentaa saunan, suomalainen toivoo, että kunpa se palaisi.

    Tämän Soini on oivaltanut ja tätä kateusrauhasta hän lypsää kuolemaansa asti.

    Perussuomalainen on periaatteessa tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on, oli rahaa sitten säästöiksi asti tai ei. Enemmän vaurauden tavoittelu olisi vaivalloista ja tulisi oikeastaan melko kalliiksi. On helpompaa leikata naapurilta. Kun turvapaikanhakijalta otetaan pois loputkin sosiaalietuuksien jäännökset, joita loputtoman saita yhteiskuntamme on harvoille rajan yli päässeille luovuttanut, perussuomalaisen suhteellinen asema kohoaa. Kun taiteilijalta otetaan pois apurahansa, perussuomalainen ejakuloi saunassaan pelkästä vahingonilosta.

    Tasa-arvoinen avioliittolaki kismittää perussuomalaista siitä riippumatta, onko hän piinkova ateisti vai sattuuko hän palvomaan helluntailaisten raivohullua Jumalaa. Ei hän siitä piittaa, miten lakia puolustellaan. Hän näkee silmissään jonkin ihmisryhmän saavan oikeuksia, joita sillä ei aiemmin ollut, ja se on väärin. Jotenkin se on pois häneltä.

    Kreikan tukipaketit olivat perussuomalaisille aluksi kimurantti kysymys. Periaatteessahan siinä annetaan rahaa jollekulle toiselle eli kohennetaan jonkun muun asemaa. Mutta mitä enemmän vasemmistossa toitotetaan lainaehtojen kauheudesta ja Kreikan kansan lohduttomista tulevaisuudennäkymistä, sitä kernaammin persut allekirjoittavat kaikki EU:n faksaamat takauspaperit. Vaikka Suomi hyvin todennäköisesti menettää kaiken antamansa korkojen kera, se on halpa hinta Kreikan kansantalouden lanaamisesta. Meillä on ehkä yt-neuvottelut, mutta teistä luojan kiitos tehtiin kehitysmaa.

    Viimeksi suomalaiset kansalais- ja ihmisoikeusaktivistit olivat tyrmistyksissään Timo Soinin kannasta, jonka mukaan Suomi ei voi ottaa vastaan 792 Välimeren turvapaikanhakijaa. Siis puolta prosenttia jo yksin siitä siirtolais- ja pakolaisjoukosta, joka on viimeisen puolen vuoden aikana rantautunut EU-maihin tai hukkunut yrittäessään. Ei edes, vaikka Suomella on kaksi vuotta aikaa osallistua taakanjakoon.

    Pöyristyneinä olemme punaiset ja vihreät tahoillamme puhkuneet, eikö uskovaisella miehellä ole minkäänlaista lähimmäisenrakkautta. Tai olisiko edes hänen kannattajillaan omaatuntoa ja empatiantajua.

    Onhan sitä, kyllä kylminkin persu empatiaan kykenee. Hän pystyy kuvittelemaan, miten syvältä viiltää lähteä sotaa ja köyhyyttä pakoon omasta kodista, hylätä isä ja äiti, käyttää kaikki perheen rahavarat vain voidakseen uhmata hukkumiskuolemaa, Kreikan ja Italian väkivaltaisia rannikkovartijoita ja lopulta koko EU:n ulkomaalaisvastaista maahanmuuttokoneistoa. Juuri se saa suomalaisen sydämen sykkimään. Hän tuntee iloa siitä, että itsellä ei ole noin paha olla. Hänen pienet vaikeutensa alkavat tuntua siedettäviltä, kun tietää, että kokonaiset kansat tuhoutuvat hänen kynnyksellään. Auta armias, jos siellä joku ojentaa kätensä hukkuvalle!

    Muutamat parhaimman argumentin periaatteeseen uskovat loogikot taas saattavat hölmöyksissään ajatella, että perussuomalaisia äänestäneen pää olisi käännettävissä osoittamalla tilastoin ja anekdotaalisin esimerkein, ettei alle 800 hypoteettisen turvapaikanhakijan ottamisesta vastaan ole pienintäkään taloudellista haittaa Suomen kansantaloudelle. Puhumattakaan mahdollisista hyödyistä myöhemmässä elämässä. Järjetöntä, eivät suomalaiset laske sellaisia. Työlästä puuhaa ja tuloksiltaan epävarmaa. On mutkattominta varmistaa tässä ja nyt, että toiset, ketkä hyvänsä, kärsivät vähän enemmän.

    Se on perussuomalaisuuden syvin oivallus. Ei minulle mitään, mutta kaikilta muilta pois.

  • Pitäisikö Björn Wahlroosin veroja korottaa?

    Oho, kun pierettää.

    Uhhuh, taisi tulla oikein varren kanssa.

    Äitii, tuu pyyhkimään!

    Kaikki alkoi, kun Björn ”Nalle” Wahlroos pohti maahanmuuttokeskustelua ja ilmoitti vakaasti harkittuna mielipiteenään, että Suomen tulisi ulottaa vihainen suhtautumisensa ulkomaalaisiin myös Suomen valtionrajojen ulkopuoliseen maailmaan.

    Kehitysyhteistyö on näet turhaa ja se riistää leivän lastemme suista, päinvastoin kuin konsernijohtaja Wahlroos.

    Kevyesti verotettu, yhteiskunnan tuella vaurautensa rakentanut ruotsinkielinen kartanonherra on harvoin jos koskaan saanut yhtä paljon umpisuomalaisia ystäviä kuin nyt, ehdotettuaan rahojen takavarikointia niiltä, jotka eivät voi tapella vastaan. Uutinen levisi oitis kaikkiin viestimiin. Maa järisi, kun kiimaiset ulkomaalaisvihaajat klikkailivat äänestysnappuloita työpaikoillaan ja peräkammareissaan.

    Aivan erityisellä intohimolla Suomen kansa on jyrähtänyt Iltalehden nettisivuilla. Tieteellisesti pätevän ja kaikinpuolin validin tutkimuksen perusteella suomalaiset eivät halua ensisijaisesti turvallista elämää, vakaita tuloja, tilavia asuntoja tai rauhallisia eläkevuosia. Ei, he haluavat ennen kaikkea ruskeiden ihmisten kuolevan ja äkkiä.

    Värikoodi sinänsä on sattumaa. Suositun hokeman mukaan ruskeiden ihmisten epäinhimillisyys ei missään tapauksessa johdu heidän ihonväristään, vaan heidän kulttuuristaan. Tämä kulttuuri – päinvastoin kuin kulttuurit yleensä – on kuitenkin hämmästyttävän geneettinen ja siten täysin muuttumaton.

    Kansanäänestyksen tulos on yllättävä, sillä iso osa suomalaisista itse asiassa kannattaa kehitysyhteistyöhön varattujen määrärahojen lisäämistä. Siis näiden, joita Suomi maksaa suurelta osin itse itselleen.

    Kysymys, jota ei ole esitetty, on tämä: jos Suomi yllättäen sanoutuisi irti kansainvälisistä vastuistaan, lakkaisi ottamasta vastaan pakolaisia ja rahoittamasta liike-elämänkin tarpeita varten räätälöityjä kehityshankkeita, mitä näille säästyneille miljoonille tapahtuisi?

    Nettikeskustelijoiden kannoista päätellen ei mitään, sillä sekä haukilahtelaiset toimitusjohtajat kolmenkymmenentuhannen euron kuukausipalkalla että kontulalaiset työkyvyttömyyseläkeläiset pullonpalautusautomaatilla ovat täysin yksimielisiä siitä, että ainakaan tätä rahaa ei tule jakaa yhteiskunnan loisille: työttömille, opiskelijoille, sairaille tai yksinhuoltajille – tai edes eläkeläisille, koska tokihan vanhusten hoitaminen kuuluu heidän lastensa vastuulle, ei veronmaksajalle.

    Jätetäänpä siis kysymys roikkumaan ilmaan. Kommenttiosioon voi itse kukin jättää oman ehdotuksensa siitä, mihin lakkautetusta hyvinvointivaltiosta säästyneet varat voisi laittaa.