Avainsana: barack obama

  • Aseillakin on tunteet

    Yhdysvalloissa Connecticutin Newtownissa uskotaan nuorehkon miehen ampuneen molemmat vanhempansa sekä kaksikymmentäneljä muuta ihmistä – näistä 20 oli lapsia – ennen kuin menehtyi itse joko omaan tai poliisin luotiin. Murhaaja toteutti aikeensa alakoulussa. Yleisradion tietojen mukaan ampujalla oli ainakin kaksi käsiasetta ja yksi 223-kaliiperinen kivääri ja hän oli sonnustautunut luotiliiveihin.

    Tuttuun tapaan aseharrastajat kokevat massamurhan henkilökohtaisena loukkauksena. Lapset kuolivat vain, jotta ilkeä valtiovalta voisi vaikeuttaa ampumaurheilua.

    Yhdysvalloissa keskustelu on perinteisesti vinoutunutta. Liittovaltion perustuslakiin saneltu lisäys kaikkien kansalaisten aseistamistarpeesta on nihkeästi ohitettavissa, sillä amerikkalaisessa kansalaisuskonnossa perustuslaki ymmärretään täsmälleen yhtä sananmukaisesti virheettömänä jumalansanana kuin Koraani islamissa.

    Wonkette-blogi kokosi nopeasti muutamia Kansallisen kivääriyhdistyksen (NRA) ja muuten vain aseharrastajien reaktioita joukkomurhaan. Jälki ei ole kaunista, mutta pahempaakin on. Gawkerin toimituksen silmiin osui äärikristillinen, äärikonservatiivinen Mike Huckabee, joka poliittisen uransa kuivuttua siirtyi FOX Newsin leipiin. Huckabee totesi yksinkertaisesti, että lasten joukkosurmat johtuvat siitä, että ”olemme poistaneet Jumalan kouluistamme”.

    Jumalan poissaolon lisäksi toki osavaikutus kuoleman uusissa aluevaltauksissa voi olla vahvalla aselobbyllä. OpenSecrets.org on pitänyt kirjaa Kansallisen kivääriyhdistyksen julkisista kampanjalahjoituksista. Painopiste on tukevasti konservatiivioikeistossa, mutta myös demokraattien riveissä on tarjota ymmärrystä ampuma-aatteelle.

    Sattumoisin Yhdysvaltain toiseksi vaikutusvaltaisin asejärjestö, Kansallinen ampumaurheiluliitto, pitää päämajaansa juuri Newtownissa, Connecticutissa.

    Bloomberg BusinessWeek, jota tuskin voi pitää tulipunaisena kommunistimediana, toteaakin, että Yhdysvalloissa on meneillään tuliasebuumi. Osavaltiotasolla aseiden hallussapitosäännöksiä helpotetaan, liittovaltio ei pane kapuloita rattaisiin ja asekauppiaat ja NRA pelottelevat kansalaisia väittämällä, että presidentti Barack Obama tuotapikaa ottaa kaikilta pyssyt pois.

    Obaman esikunta ei ole ottanut mitään kantaa, taaskaan, aselakeihin. Presidentin puhe sinänsä on niin kuin pitääkin:

    Myös Suomessa on reagoitu. Facebook-kynttilöiden lisäksi ovat oman elämänsä Antti Rokat säpsähtäneet takajaloilleen.

    Pahamaineiselle Hommaforumille ilmaantui äkkiä sekä spekulointia mahdollisesta islamistiterrorismista sekä tuttu itkuvirsi pahoista kukkahattutädeistä, jotka silkkaa kusipäisyyttään haluavat kieltää vapailta kansalaisilta tuliaseet sillä tekosyyllä, että aseilla tapetaan lapsia.

    Samalla hompanssit tulivat syyllistyneeksi han-argumentointiin, jota he yleensä pitävät vääränä: miksi pistoolit pitäisi kieltää, tapetaanhan puukoillakin?

    Mitä pre-emptiivisimmin sekä suomalaisissa että amerikkalaisissa pyssypiireissä on käyty kaikkien mahdollisten ja mahdottomien tahojen kimppuun, jotka ”politisoivat” viattoman verilöylyn.

    Jollain aivan ihmeellisellä kaavalla vaatimukset aselainsäädännön helpottamiseksi tai vähintään nykyisenkaltaisena säilyttämiseksi eivät ole ampumaharrastajien mielestä lainkaan niin poliittisia kuin jokseenkin perustellut vaatimukset lain tiukentamisesta.

    Väittelyssä on myös yksi aivan perustavaa laatua oleva vinouma. Tuliaseiden omistaminen ja hallussapito sekä niillä ampuminen eivät ole mitenkään välttämätön osa ihmiselämää. Vallankin suomalaisessa kontekstissa tuliaseita voi perustella vain mukavuussyillä. On ”kivaa” harrastaa tarkkuusammuntaa. On ”kivaa” käydä metsällä. Yksikään ihminen ei kuole tai edes kärsi siksi, että hän ei pääse kosketuksiin tuliaseiden kanssa.

    Tai jos kärsii, ongelma on vielä syvempi, ja aseisiin tulisi suhtautua kuin muihinkin huumausaineisiin.

    Aseharrastajien tavoite kuitenkin on pakottaa väittely vääristyneeseen asetelmaan, jossa heidän vapaa-ajanviettohupinsa muuttuu ihmisoikeuskysymykseksi. Julkinen keskustelu joutuu ottamaan kantaa pelkkään harrastusasiaan ikään kuin kyse olisi ammatin- tahi elinkeinonharjoittamiseen liittyvästä välttämättömyydestä tai luovuttamattomasta ja elimellisestä ominaisuudesta.

    Taksinkuljettaja tarvitsee välttämättä autonsa, vaikka liikenneturmissa kuolee lapsia. Kettutarhaajalla on lain suoma oikeus vielä toistaiseksi harjoittaa julmaa elinkeinoaan ruokkiakseen itsensä ja kersansa. Tummaihoinen ei pysty edes aseella uhattuna – ja voitte uskoa, että asiaa on yritetty monta kertaa – muuttumaan valkoiseksi ja homoseksuaalista ei tule heteroa vaikka koko kaupunki rukoilisi.

    Sen sijaan ase on vain ylimääräinen kapistus. Jos se kielletään tai sen käyttöä rajoitetaan, kansalainen ei joudu kadulle, vaan joutuu vain keksimään uusia tapoja kuluttaa aikaansa. (Patruunalaatikon hinnalla saa paremmankin ristikkolehden vuosikerran.)

    Laittomia aseita tehdään laillisista. Ja murhia ynnä tappoja tehdään molemmilla. Vaatimukset saatavilla olevien aseiden määrän vähentämisestä eivät ole vihapuhetta. Mikäli ampumaharrastajia olisi uskominen, median ja poliittisten päättäjien tulisi pyytää anteeksi ja suorastaan opetella tuntemaan lepertelevää empatiaa näitä ressukoita kohtaan.

  • Barack Obama valittiin jatkokaudelle – Donald Trump räyhäsi Twitterissä

    Yhdysvaltain kansalaiset ja paperittomat siirtolaiset saivat jälleen kerran vapauden päättää, miltä tv-kanavalta seuraavat, kuinka Ohion osavaltion äänioikeutetut valitsevat liittovaltiolle presidentin. Ehdolla loppusuoralla olleista oikeiston ja äärioikeiston ehdokkaista vähemmän pelottava lopulta voitti vaalit. Barack Obamalle annettiin toiset neljä vuotta aikaa tienata förskottina saamansa rauhannobel.

    Mitt Romney hävisi niukasti, mikä jälleen todistaa amerikkalaisten suvaitsemattomuudesta. Olisihan Romney valituksi tultuaan ollut ensimmäinen ei-kristitty presidentti sitten perustajaisien.

    Obaman valinta ei ollut itsestäänselvyys. Talousvaikeuksien keskellä amerikkalaisilla on taipumus äänestää mieluummin pankkiiria kuin kommunistia. Pohjoismaista katsottuna Obaman väitetty vasemmistolaisuus vaikuttaa tietenkin omalaatuiselta, mutta kyseessä on näköharha. Sikäläisittäin ymmärrettynä Kokoomuksen Nuorten Liiton johtohahmot edustaisivat keskitien demokraatteja – vaikkakin puheenvuorot lapsilisän kannattamisesta tuomittaisiin järkyttävänä sosialismina.

    Vain potku-uhan alla oleva varanpuheenjohtaja saattaisi päästä republikaanien suosioon, jos sattuisi majailemaan enemmänkin rapakon takana.

    Tulosta ei ole nielty sellaisenaan.

    Vaikka mikään muu ei todistaisi sosialismin etenemistä ja kapitalismin mätänemistä, niin newyorkilaismiljardööri Donald Trump ainakin tuntuu vakuuttuneen siitä. Viimeöistä ääntenlaskentaa seurannut Trump pahoitti mielensä näyttävästi. Twitter-sivullaan tämä maailman kuuluisimman kaksoispäällekampauksen omistava yritysjohtaja antoi muutaman minuutin sisällä ymmärtää, että Yhdysvallat ei ole demokratia, vaan maailman naurunaihe – mikä tavallaan on tottakin – ja vaati lopuksi vähintään kaatamaan terveydenhuoltouudistuksen.

    Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ilmaistaan äskeinen näppärällä GIF-animaatiolla. Voilà: