Avainsana: esko aho

  • Jäätynyt parta ja mustikkasoppaa

    © Ari Pirttisalo

    Pahkasika-lehdessä numero 17 (ilmestymisvuosi 1984) oli Ari Pirttisalon sarjakuva ”Mitali-toivomme”. Sarjakuva oli piirretty samana vuonna kuin Martti Vainio kärähti anabolisten steroidien käytöstä tultuaan toiseksi Los Angelesin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa.

    Sarjakuvan valmistumisaikana kaksinaismoralismi kukoisti likimain yhtä vahvasti kuin nykyäänkin. Maassa oli tapana ylläpitää urheilijoita ruskein kirjekuorin – heille maksettiin palkkaa pimeästi. Nimellisesti jokainen keihäänpaiskoja ja pikaluistelija oli tietysti amatööri, joka treeniensä ohessa suorittelee siviilitointaan eikä suinkaan pyri hyötymään taloudellisesti osaamisestaan.

    © Ari Pirttisalo

    Urheilujärjestöt olivat – ja ovat – rahan ja vallan kahmimiseen erikoistuneita organisaatioita, joihin on Suomen valtiollisen historian alkuhämäristä asti hakeutunut kahdenlaisia poliittisia toimijoita: pyrkyreitä, joille järjestö tarjoaa näkyvyyttä ja tukea, ja vanhoja konkareita, joille paikka antaa kunniallisen poistumistien päivänpolitiikasta sekä tietenkin ministerin tahi kansliapäällikön palkkaa vastaavan korvauksen olemattomasta työstä.

    Urheilijat olivat koko koneistolle vain välttämätön paha.

    Täsmällisesti Pirttisalo kuvailee valtavaa valmennus- ja urheilujohto-organisaatiota, jonka huipulla istuu presidenttihaaveita elättelevä karriääripoliitikko ja jonka korkeimmassa päättävässä elimessä ovat vanha natsi, tehokkuusbyrokraatti, kana ja pari likaisen työn tekijää.

    © Ari Pirttisalo

    Urheiluinstituutiota elättää mahdollisuus rahaan ja maineeseen. Tehovalmennettaviksi rynnivät atleetit haaveilevat ulkomaanmatkoista ja väritelevisioista, joiden hintana on ainoastaan se, että ”vatsa kestää pillereitä”.

    Pirttisalon näkemystä voisi pitää liioitellun kyynisenä, ellei tosielämä jotenkin todistaisi sitä. Martti Vainion käryn aikoihin ei julkisuudessa vielä tiedetty suomalaisen huippu-urheilun koko kuvaa.

    Doping on ollut järjestelmällistä ja pitkäaikaista. Ja mukana ovat olleet kaikki.

    Kun hiihtäjä Mika Myllylä jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä vuonna 2001, hänen rehdin miehen hahmonsa romahti täydellisesti. Ihanteen takana oli pelkkä kertomus isänmaallisella suoharjoittelulla saavutetusta huippukunnosta. Myytissä oli totuuden ripe, sillä kansainvälisen tason kilpaurheilijaksi ei tulla pelkillä lääkkeillä kuin sarjakuvissa. Mutta kaikki harjoittelu, huippuhiihtäjän elämänmittainen rakennustyö, unohtui valmentaja Kari-Pekka Kyrön lääkelaukun kanssa huoltoasemalle Ala-Tikkurilaan.

    © Ari Pirttisalo

    Myllylältä puuttui tykkänään exit plan. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään, että dopingista voi jäädä kiinni. Hänellä ei ollut muunlaista tapaa olla olemassa kuin juhlitun kansallissankarin voittajarooli.

    Kuuluisassa testamentissaan Mika Myllylä ei pyydä anteeksi valheelle perustuvaa uraansa, vaan pahoittelee kiinnijäämistään. Vakuudeksi hän vielä vierittää osasyyn dopingin käytöstään ja kärähtämisestään itsensä Isä Jumalan leveän eteerisille hartioille:

    Uskon, että Jumala tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan pyytää virhettäni anteeksi Suomen kansalta ja koko urheilevalta maailmalta.

    Mutta vielä testamentin tekoaikaan ei tiedetty, millaiselle sylttytehtaalle jäljet johtaisivat. Silloisten urheilujohtajien voisi tosin olettaa jo aavistelleen, ettei paluuta viattoman naaman näyttämiseen ole. Keskellä rehellistä tunnustustaankin Myllylä yhä puolustelee Hemohesin käyttöä ikään kuin muuten vain, ilman mitään yhteyttä kasvuhormonivalmisteisiin.

    * * *

    Doping-vyyhti oli alkanut purkautua jo kolme vuotta ennen Lahden joukkokäryjä.

    STT:n vuoden 1998 uutinen epo-hormonin käytöstä hiihtomaajoukkueessa johti aluksi siihen, että paljastuksen kirjoittanut toimittaja joutui lopettamaan uransa ja STT tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia kaksinaamaisuudessaan uskomattomille urheiluvaikuttajille. Hiihtoliiton puheenjohtajan pallilta viime tingassa pakoon päässyt ex-pääministeri Esko Ahokin ennätti vaatia puolta miljoonaa markkaa kipurahoja ennen kuin päätyi niin sanotusti haukkaamaan paskaa.

    Silti ehätti kymmenen vuotta kulua ennen kuin päästiin itse asaan. Asianosaisten rivit alkoivat rakoilla. Urheilupomojen pelastettua nahkansa valmentajat ja sittemmin myös urheilijat alkoivat paljastella asioita. Melko pian kävi ilmi, että kansallinen hiihtourheilu oli medikalisoitu järjestelmällisesti. Yksi todistajista oli kaiken tuon ajan Seiskan maksamana tuurijuoppona Suomen kansaa naurattanut Mika Myllylä.

    © Ari Pirttisalo

    Ari Pirttisalon pelottavan profeetallinen sarjakuva päättyy urheilijan kuolemaan. Koneisto jatkaa elämäänsä.

    Entinen huippuhiihtäjä, alkoholisti Mika Myllylä löydettiin kotoaan kuolleena 5.7.2011. Maastohiihdon päävalmentaja ja lajipäällikkö Pekka Vähäsöyrinki ilmoitti samana päivänä olevansa tyytymätön saamaansa petostuomioon.

  • Sisu

    Talousjournalismi pysähtyi kuin seinään palindromipäivänä 11.2.2011. Maailmanhistorian suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia ja sen uuden toimitusjohtajan entinen työnantaja, Microsoft, ilmoittivat kihlauksestaan. Häät on tarkoitus pitää pikapuoliin. Pahat kielet ovatkin jo epäilleet, että suomalaista nuorikkoa olisi ns. pantu halvalla ja että miehelään on kiire luonnollisista syistä.

    Itse asiassa kukaan ei vielä tiedä, mitä näiden kahden firman strateginen allianssi tarkoittaa. Ainoa selväsanainen viesti on ollut teknistä lajia: Nokia alkaa käyttää Microsoftin Windows Phone 7 -nimistä käyttöjärjestelmää mutkikkaammissa kännyköissään, mutta toisaalta ei aio lopettaa Symbian– ja Meego-järjestelmienkään kehittämistä. Eli Nokia siirtyi kahdesta järjestelmästä kolmeen. Tosin kahta jälkimmäistä systeemiä jatkokehitetään vastedes ilman henkilökuntaa.

    Yleisesti ottaen uutinen on tulkittu siten, että 5 000–10 000 ihmistä sanotaan joka tapauksessa irti. Varmin merkki suurkatastrofista on, että Mauri Pekkarinen lupaa luoda poispotkituille uudet urat.

    Potku-uhan alla olevat käyttöjärjestelmätyöläiset ja ties ketkä – kriisithän ovat yleensä mainio tekosyy lopettaa kokonaisia tehtaita – saavat toivon mukaan pientä lohtua taloustoimittajien patrioottisista orgasmeista. Kukapa ei tuntisi empaattisen ilon läikähdystä rinnassaan lukiessaan Taloussanomista parasta uutista sitten Normandian maihinnousun: ”Suomalaiset säilyttivät paikkansa Nokiassa”. – Lehti tietenkin viittaa johtokunnan kokoonpanoon, jossa vain jokin arveluttava jalkapalloilija sai tehdä tilaa uusille yrittäjille:

    Yksikään suomalaisista johtajista ei menettänyt paikkaansa Nokian johtokunnassa. Lähtemään joutui sen sijaan Alberto Torres ja mukaan tulee uusia kansainvälisiä jäseniä.

    Mitä onkaan tuo etäinen kohina? Kas, hurraahuudothan siellä kaikuvat Myllypuron leipäjonossa. Kansalaiset juhlivat, kun Esko Ahon maaginen kosketus ei katoakaan tulevasta Microsoftin kännykkäyksiköstä.

    Samaisen lehden sisarjulkaisu IT-Viikko myös hehkutti tietoa, joka ei voi olla koskettamatta jokaista suomalaista sylivauvasta sotaveteraaniin: Suomen Nobel-prinssi sai töitä! ”Marko Ahtisaaresta tulee Nokian design-johtaja”, kertoo sanomalehti. Koska Ahtisaari jo nyt vastaa nokialaisten muotoilusta, voidaan Xbox-kännyköiden olettaa menestyvän vähintään samalla tavalla.

    Mauri Pekkarinen ei ole ainoa, joka lupaa lämmintä kättä työvoimareserviin siirtyville. Mitä vastuullisimpana yrityksenä Nokia itse vakuuttelee auttavansa työllistymisessä kaikin muin keinoin, paitsi työllistämällä. Tiedottaja Päivyt Tallqvist muotoilee asian näin:

    Kun vaikutukset täsmentyvät, olemme vahvalla panoksella mukana kehittämässä hankkeita ja edistämme vaihtoehtoja työllistymismahdollisuuksille.

    Työntekijöiden ja vasemmistopoliitikkojen tekemiin ehdotuksiin potkujen hyvittämisestä jollakin tavalla työntekijöille ei ole vielä vastattu. Nokian Saksan Bochumin tehtaan tapaisiin raha- ja koulutustarjouksiin ei toki Suomessa liene rahkeita, routaisessa maassa kun ei vauraus kasva , mutta vaikkapa vyöhön kiinnitettävät kännykkäkotelot jokaiselle irtisanotulle voisi olla kaunis ele.

    Niin, vaikka massairtisanomiset ovat Suomen lain puitteissa pelkkä ilmoitusasia, on huomattava, että toimitusjohtaja Stephen Elop ei selvästikään halua olla vain inhottava saneeraaja, joka panee legioonittain koodaajia kilometritehtaalle. Se ei sopisi kanadalaisjohtajan lupsakkaan imagoon – hänhän sentään on ”avoin, maanläheinen, helposti lähestyttävä, suorapuheinen ja hyvä kommunikoimaan”. Ei, Elop lähettää ahkerat muurahaisensa maailmalle motivoivin terveisin.

    Näin Iltalehden mukaan:

    Ei siis ihme, että Kauppalehden blogipalveluun ilmestyi lohduton öinen päivitys. ”Risto Nurkkalaksi” itseään nimittävä henkilö (näinä identiteettivarkauksien aikoina kenestäkään ei voi olla oikeasti varma) päätti purkaa mielipahansa pariin riviin:

    Mitään tulevaisuutta ei ole tässä maassa, kiitokset homoille kun ovat pilanneet tämän maan !

    Noksu lähtee, metsä lähtee, tänne jää pelkästään velat, vanhukset, ja muut köyhät !

    Niin se menee. Metsäkin lähti.

    Nurkkalaa, Pekkarista ja muita lohduttanee kuitenkin tietoturvayhtiö F-Securen tiedote. Vaikka koko Suomen teollisuus ja luonnonvarat vietäisiin, ainakin kännykät toimivat: