Kaasuputki

Avainsana: mannerheim

  • Annanpäivän sota – annan dags kriget

    Sähly on lystikäs liikuntalaji. Sen harrastaminen edellyttää yleensä vain pieniä investointeja: mailan, sisätossut ja jonkin sortin urheiluvetimet, kuten t-paidan ja verkkarit. Halun päättömään koheltamiseen saa jokainen syntymälahjana. Pelikavereita kannattaa hakea työ- tai opiskelutovereista tahi joistakin järjestöistä, jonne on sattunut Luojan armosta järjestäytymään.

    Kun sääntökuorman ei anneta paisua liian suureksi ja kun joukkueet toimivat omina tuomareinaan, ottelut muodostuvat riemukkaiksi hiennostattajiksi.

    Sitten on olemassa salibandy.

    Kun sähly lakkaa olemasta hauskaa, kyseessä on salibandy. Sille on perustettu lajiliittonsa, kisaorganisaationsa ja messiaansa. Viimeksi mainittu on Petteri Nykky.

    Nykky on urheilutoimittajien lemmikki. Paulo Coelhoa lainaavan elämäkertakirjansa perusteella hän on hankkinut valmennusoppinsa Jiddu Krishnamurtilta ja zen-romaani Lokki Joonatanista. Hän on sivutoimisesti kouluttanut Leijonia.

    Aivan erikseen Helsingin Sanomat vielä keulii tiedolla, jonka mukaan ennen salibandyn MM-voittoa vuonna 2010 Nykky vei Suomen maajoukkueen miehet sankarihautausmaalle.

    Tähän kohtaan on kai välttämätöntä siteerata Heikki Klemetin kuoroteosta Oi, kallis Suomenmaa.

    Oi, Suomi synnyinmaa,
    suo helmallas sun poikasi
    onnellisena nukahtaa,
    kun hän henkensä halvan
    sulle antanut on!

    Ja muistammehan, että kyse on lajista, jossa siirretään reikäistä muovipalloa hiilikuidusta ja muovista tehdyillä mailoilla.

    Kuten kaikki kurinalainen joukkueurheilu, myös salibandy on aivan erityisesti Suomen kirjallisuuden historian huonoimman tiimipelaajan, Antti Rokan, suojeluksessa. Petteri Nykky ei lainkaan epäröinyt – kertoo Hesari – näyttää Rokan esimerkkiä valmentamansa Sveitsin maajoukkueen kouluttamisessa.

    Samoja metodeja on sovellettu myös Sveitsin joukkueeseen. Lämpöleirillä on käyty, ja ennen itsenäisyyspäivänä käytyä puolivälieräottelua Sveitsin valmennusjohto katseli Tuntematonta sotilasta. ”Herkistelimme hetken ja katsoimme pätkän Rokan Anttia”, Nykky paljastaa.

    Valitettavasti Suomen maajoukkue oli Tuntemattomansa lukenut eikä hiihtänyt näreen kohdalle. Sveitsi jäi lopulta pronssille.

    Suomen taistelevat kaukopartiomiehet saivat puolestaan turpaansa Ruotsin junnujoukkueelta. Olisiko pitänyt käväistä vielä kerran hekumoimassa sankarihaudoilla? Perukaa jatkosota! Mannerheim taatusti pyörii nyt pettymyksestä haudassaan.

  • Mannerheimin läppä

    ”

    Eräänä uudenvuodenpäivänä taas marski oli yllättäen pistäytynyt Luolaan, Naisvuoressa sijaitsevaan viesti- ja puhelinkeskukseen toivottamaan hyvää uutta vuotta ja kiittämään kuluneesta. Vuorossa olleet lotat olivat niin mykistyneitä, etteivät juuri saaneet sanaa suustaan. Seisoessaan puhelinpöydän ääressä marsalkka kysäisi rauhoittavasti: ’Mistäs se läppä sitten aukeaa, kun minä soitan.’ Asiaa selostaessaan lotan puhekyky palasi.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Marskin suklaakonvehdit

    ”

    Kunnioittavat ystävyydenosoitukset ylipäällikön ja Lokin lottien välillä risteilivät molemminpuolisina. Lotat lähettivät ruusuja marsalkan syntymäpäivinä, marski puolestaan kiitti kohteliaalla sähkösanomalla. Näin kertyneet sähkeet arvottiin lottien kesken historiallisina muistoesineinä, samoin ne kuusi marskin valokuvaa, jotka hän jouluksi lähetti Lokin viestilotille hyvän joulun toivotuksin. Kerran tuli marskilta upea suklaarasia ’Luolan’ lotille ja kun makeiset tasattiin, jokainen sai puolitoista suklaakonvehtia – ’mutta se riitti meille, tiesimmehän, että se oli h ä n e l t ä’.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimin paloöljy

    18

    Joulukalenteri 2011

    ”

    Tarkastaessaan Itä-Syvärillä kenraali S:n divisionaa marski lähtöhetkellä kysyi, oliko kenraalilla vielä jotakin erikoista sydämellään. Kenraali lausui silloin hartaan toivomuksen, että paloöljyä olisi saatu enemmän, sillä miehet joutuivat oleskelemaan pienissä korsuissa ja valoa tarvittiin monessa pisteessä.

    Kenraali kertoi käyneensä eräässä poterossa, jossa ainoana valonkeinona oli hylsystä tehty tuikku. Kun hän oli valittanut pimeyttä, hän oli saanut railakkaan vastauksen: – Odotamme valoisampaa tulevaisuutta, herra kenraali.

    Marskia huvitti kovasti reipas repliikki, ja hän pani paloöljytilanteesta tenttiin mukana olleen kenraali Waldenin. Tämä sai tehtäväkseen investoida varastot ja keinot, joilla nykyhetkikin saataisiin valkenemaan. Niitä löytyi siitä päätellen, että öljyä saatiin.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimin viinuri

    11

    Joulukalenteri 2011

    ”

    Marski seurueineen, johon kuuluivat mm. kenraalit Walden ja Suolahti, tuli kantaravintolaansa syömään. Tilausta tehdessään hän pyysi hovimestarilta omaa viinimerkkiään. Tämän oli pakko ilmoittaa sen olevan lopussa. Lähellä oli viinuri Björklöf, joka oli usein palvellut marskia. Marski sanoi hovimestarille: ’Pyytäkääpä tuo poika tänne.’ Hän uudisti tilauksensa Björklöfille, joka myönsikin varanneensa lokeroonsa kaksi pulloa tätä merkkiä marskia varten, koska oli tiennyt sen kohta loppuvan ja maahan tuonnin olevan tietymättömissä.

    Marski sai viininsä, ja seurueen lähdettyä pöydällä oli Björklöfille kirjekuori, joka sisälsi senaikaista rahaa 100 markkaa. Huomionosoituksen arvoa lisää tieto siitä, että marski ei antanut juomarahoja, tarkka mies kun oli.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimin saappaat

    4

    Joulukalenteri 2011

    ”

    Toisinaan saappaankiillottaja sai kiitosta, toisinaan moitetta. Jos marski oli huonolla tuulella, moitteet saattoivat tulla aiheettomasti ja täysin epäjohdonmukaisesti. Näihin ’sirkuspäiviin’, joita silloin tällöin sattui, osattiin varautua, ne olivat ohimeneviä rajuilmoja, voimakkaan ihmisen purkautumishetkiä. Taustana olivat usein suuret ja vakavat asiat, esimerkiksi kesällä 1945 valtioneuvostossa käsitellyt sotasyyllisyyskysymykset. Se oli raskasta aikaa, ja kun siellä jotakin hankalaa tapahtui, siitä sai osansa vahtimestari valtioneuvostossa, samoin adjutantit ja autonkuljettaja matkalla Tamminiemeen. Siellä marski ryntäsi suoraan yläkertaan. Normaalisti hän ei päivisin vaihtanut saappaita. Tuollaisena päivänä lähetin kello soi, ja kun tämä salamana ampaisi yläkertaan, marski seisoi siellä sukkasillaan. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta lähetti tiesi mistä oli kysymys ja otti esille saappaat, jotka samana aamuna oli jynssännyt aivan välkkyviksi. Silloin jyrähti:

    – Kuinka sotamies kehtaa tuoda minulle noin huonosti kiillotetut saappaat! Se on sitten omituista, että täällä Suomessa ei osata kunnolla puhdistaa saappaita. Hans osasi kiillottaa englantilaisittain.

    Mainittu Hans oli marsalkan itävaltalainen kamaripalvelija 1930-luvulla.

    Lähetti meni vaihtamaan toiset saappaat. Ne saattoivat olla kaksi viikkoa levänneet ja pölyiset, mutta sillä ei ollut nyt merkitystä: – No niin, osaahan sotamies kiillottaa…”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheim ja savolainen römpsä

    ”

    Eräs savolainen sotamies kuurasi rantahiekalla mukiaan, ja kun oli saanut sen mielestään kelvolliseen kuntoon, kaatoi römpsästään sen täyteen korviketta, meni marskin eteen sanoen käsi ojossa:

    – Ottaskos se herra sotamarsalkka korviketta. Sotamarsalkka otti ja kiitti. Poika kaivoi taskuaan, otti sieltä pari melko harmahtavaa sokeripalaa ja antoi ne vielä kestittävälleen.

    Marsalkka joi korvikkeen hiljaa nautiskellen ja juttua jatkaen, katseli ympärilleen ja huomattuaan äskeisen korvikkeen tarjoojan ojensi mukia sanoen, antaisiko sotamies vielä toisenkin mukillisen, kun ensimmäinen teki niin hyvää. Hän sai toisen mukillisen ja myös asiaan kuuluvat kaksi sokeripalaa.

    Seuraavana päivänä sotamies harmitteli: meni neljä sokerimurua.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimin etiketti

    ”

    Marski oli tavattoman tarkka etiketistä ja sen noudattamisesta.

    Kerran päämajassa oli korkeita saksalaisia vieraita, mm. erään rintaman komentajana toimiva kenraalieversti. Hän istui marskin vasemmalla puolella, ja oikealla oleva paikka oli varattu entiselle sotaväen päällikölle, kenraali Vilkamalle. Marski ei ollut vielä ennättänyt lausua vierastaan tervetulleeksi, kun kenraali Vilkama kohotti ensimmäiseksi lasinsa ja esitti maljan saksalaiselle kenraalille. Tapahtuma herätti tietysti huomiota, ja marskin suuttumus näkyi selvästi. Marski kääntyi ja sanoi Vilkamalle aika terävästi:

    – Tätä sinun ei olisi pitänyt tehdä.

    Läsnäolijat olivat tapahtumasta sitä enemmän hämmästyneitä, kun kenraali Vilkama oli tunnettu syvästi uskonnollisena raittiusmiehenä.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimista Guggenheimiin

    ”

    Luutnantti Akseli Gallen-Kallela oli vapaussodassa ylipäällikön adjutanttina. Miehet ystävystyivät, ja sodan jälkeen professori maalasi valkoisen kenraalin muotokuvaa. Tällöin istunnon aikana muuan sivullinen kenraali oli läsnä ja sanoi:

    – Kenraali Mannerheimin silmät eivät ole tuon väriset.

    Gallen-Kallela sai mallin hymyilemään:

    – Kenraali Mannerheimin silmät ovat sen väriset kuin miten minä ne maalaan.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.

  • Mannerheimin kuohkea sohva

    ”

    Marskilla oli kotonaan – on vieläkin Mannerheim-museossa – matala pöytä ja sen takana matala ja pehmeä sohva. Itse hän istuutui pöydän toisella puolen olevalle jakkarantapaiselle. Kun vieras istuutui eikä tuntenut sohvan erikoisominaisuutta, saattoi etenkin raskaamman sarjan istujalle käydä niin että hän suorastaan tärähti permantoon. Taru ei kerro, ovatko näin syntyneet tilanteet ruokkineet isännän leikkimieltä – arvattavasti. Ne vieraat, jotka ennestään tunsivat sohvan pehmeän ”vastaanottavaisuuden”, istuutuivat varovasti aivan sen reunalle.”

    – Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.

    Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.