Marski nousi seurueineen erästä Syvärin maisemien mäkeä linnoitustyömaan tarkastukselle. Hänellä oli yllään sadetakki, joka lienee ollut liikaa, koska hän riisui sen ja puolittain heittäen antoi sen minulle, joka lähettiupseerina astelin marskin rinnalla. Kun heilautin takin käsivarrelleni, marski huomautti, että taskussa oli helposti murtuvia sikareja. Kuinka lienenkin ajattelemattomuuttani lausahtanut, että ne olivatkin harvinaisia tähän aikaan. Kenties sanojani säesti vielä kaihoisa ilme, koskapa marski katsoi hetken, otti takin ja sen taskusta sikarin ja antoi minulle. Mäen päällä sikarit sytytettiin, ja siinä sauhutellessamme marski katseli kiipeävää seuruetta, vilkaisi minuun ja totesi:
– Me olemmekin sitten tämän seurueen suurimmat herrat.
Mukana olleet kenraalit ja muut upseerit olivatkin tosiaan meitä lyhyempiä.”
– Marski läheltä ja kaukaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1964.
Suosittu ja toivottu sunnuntaisten Gustaf Mannerheim -anekdoottien sarja jatkuu taas. Tällä kertaa lystikkäät kertomukset rakastetusta Suomen marsalkasta on poimittu Ea Rahikaisen, Tauno Majurin ja Reino Tuonosen vuonna 1964 toimittamasta kaskusikermästä Marski läheltä ja kaukaa.
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Marski osasi olla tuolla oikealla lailla ystävällinen. Saatamme mielessämme kuvitella sen savolaiseukon, joka Mikkelin apteekin kulmalla tuli Marskia vastaan ja lyykähti syvään ja kysyi että ihanko ite. Ja saatamme kuvitella Marskin, joka korkeudestaan kumartui taputtamaan eukkoa olkapäälle ja sanoi että ihan ite. Vaikka asetelma olisi keksitty, se on kuitenkin tosi, koska se täydellisesti vastaa sitä kuvaa, joka meillä on Marskista.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Oli tullut jonkinlainen ristiriita Marsalkan ja Airon välillä, ja Marsalkka oli sanonut Airolle vähän terävänlaisesti, jolloin Airo puolestaan oli sanonut:
– Herra Marsalkka. Minä olen useamman kerran pyytänyt päästä sotatoimiyhtymään, ja kaikkien muiden vastaavanlaisiin pyyntöihin on suostuttu. Minun pyyntööni ei ole suostuttu, mutta nyt pyydän, että tähän pyyntööni ehdottomasti suostuttaisiin. En missään tapauksessa halua olla täällä yhtään päivää enää.
Tämä tapahtui aamupäivän esittelyssä.
Tuli sitten iltaesittely. Airo sanoi, ettei hän mene esittelemään, ja lähetti jonkun lähimiehiänsä. Marsalkka kysyi heti:
– Missä Airo on? Käskekää Airo tänne!
Airo tuli ja hyvin kylmästi ja persoonattomasti suoritti koko esittelyn. Kun esittely oli päättynyt – huoneessa oli suuri karttapöytä – Marsalkka sanoi:
– Kenraali, nouskaa istumaan tähän pöydälle!
Katseli siinä vähän Airoa ja kysyi:
– Kuinka leveät nuo kenraalin housujen reväärit ovat? Ne kai ovat hiukan leveämmät kuin normaalit?
Airo hätkähti eikä osannut heti sanoa, sillä hän ei muistanut, mikä sen leveyden ohjesäännön mukaan piti olla, mutta siinä oli pöydän reunalla senttimetrimitta, vilkaisi nopeasti sitä ja sanoi:
– Viisi senttiä, herra Marsalkka!
– Niin, minulla on juuri uudet housut menemässä räätäliin ja minä teetän juuri samalla tavalla kuin kenraalin housut.
Kun Airo nousi siitä, niin Marsalkka jatkoi:
– Kun me olemme sentään täällä kahden sodan aikana olleet niin paljon tekemisissä, niin emme suinkaan me voi erota.
Ojensi kätensä, ja sillä se oli selvä.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Marsalkka oli eräällä matkalla hyvällä tuulella ja kertoi, kuinka hänet ensimmäistä kertaa oli kutsuttu Blücherin luokse päivälliselle ja hänen pöytädaamikseen oli sijoitettu eräs saksalainen nainen, ihastuttava joka suhteessa. Nainen oli ottanut puheeksi Vapaussodan ja puhunut von der Goltzista, joka vapautti Suomen. Marsalkkaa tämä puhe rupesi vähän pistämään, ja hän sanoi naiselle jotakin. Tämä lausui:
– Niin, Marsalkkahan oli toinen, joka oli Suomen pelastaja jne.
Marsalkka sanoi, ettei hän voinut olla virkkamatta:
– Siinä tapauksessa täytyy sanoa, että meitä on kolme, jotka olemme vapauttaneet Suomen.
Nainen oli katsonut pitkään ja kysynyt: – Kuka se kolmas on?
– Se kolmas on kapteeni Förbom. – Kuka on kapteeni Förbom?
– Hän on se Arcturuksen kapteeni, joka toi jääkärit Suomeen.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Koska juhannusviikonloppuna jäi julkaisematta Mannerheim-anekdootti, lisätään tähän alle pieni bonuskertomus.
”
Kun Mannerheim v. 1917 jätti Venäjän ja matkusti läpi kuohuvan maan, hän yöpyi kerran eräässä rajan lähellä sijaitsevassa linnassa. Mieliala oli levoton, sillä pelättiin vallankumouksellisten hyökkäystä. Kenraalin isäntä ja adjutantti eivät menneet levolle, vaan valvoivat koko yön. Yhtäkkiä kuulivat he voimakasta jyrinää. Talon emäntä kysyi hengitystään pidättäen, oliko se tykkien jylinää.
– Ei, vastasi rauhallinen adjutantti, – se on herra kenraali, joka nukkuu.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Ensimmäinen teko, jonka Mannerheim teki ’vapautettuaan itsensä päällikkyydestä’ itärintamalla ja otettuaan vastaan ylipäällikkyyden Suomessa, oli valtiomiehen teko. Se oli vaatimus, että ulkomaiseen apuun ei turvauduttaisi. Virheellinen on luulo, että tämä vaatimus olisi syntynyt omakohtaisesta kunnianarkuudesta; hän oli siksi kokenut sotilas, että ymmärsi ottaneensa epätoivoisen urakan. Hän osasi katsoa asiaa historiallisesti eikä vain sen hetken ongelmana; katsoa sitä kansakunnan jatkuvan olemassaolon näkökulmasta – hän, kolmekymmentä vuotta vieraalla maalla palvellut soturi, oli itsenäisyysmiehempi kuin ansioituneet itsenäisyysmiehemme. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Snellman, joka meillä syvimmin on oivaltanut kansakunnan olemassaolon edellytykset, olisi ollut samaa mieltä kuin hän. – Tottahan kyllä on, että Mannerheimin vaatimukseen suostuttiin, mutta Svinhufvud, joka oleskeli Etelä-Suomessa, pehmeni ja kutsui saksalaiset apuun. Inhimillistä – mutta todistaa vain, että kaikesta jyryydestään huolimatta Ukko-Pekka oli liian melto luonne valtiomieheksi.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Olin vuonna 1933 keväällä Vuoksen Jääkäripataljoonan komentajana. Eräänä lauantai-iltana soitettiin Viipurista II divisioonasta, että marsalkka tulee huomenna Airon ja jonkun muun seurassa, matkustaa Kiviniemen kautta ja tahtoo syödä aamiaista Kiviniemessä. Kun soitto tuli lauantai-iltana myöhään, ei juttu ollut aivan yksinkertainen. Ajattelin upseerikerhoa. Ei voitu järjestää. Täytyi järjestää kotiini, vaikka vaimoni oli matkoilla. Soittelin apteekkiin, josta saatiin punaviiniä ja jotakin muuta kokoon. Siitä tulikin hauska aamiainen. Marski jatkoi matkaansa ja lähetti kiitoskortin.
Tämä siis tapahtui vuonna 1933 keväällä. Meni sitten vuosia, olin Berliinissä sotilasasiamiehenä ja palasin. Talvisodan jälkeen toukokuussa istuin vaimoni kanssa Savoyssa sattumalta syömässä. Marski istui nurkkapöydässä Waldenin kanssa. Yhdentoista maissa hän nousi ylös ja lähti pois. Hän sivuutti meidän pöytämme, pysähtyi, tervehti, kääntyi vaimoni puoleen ja sanoi:
– Valitan syvästi, ettei everstinrouva ollut läsnä silloin, kun minä vuonna 1933 kävin Kiviniemessä kotonanne lounasta syömässä.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Suomen nuoret ovat itse kukin jälleen kerran valmistuneet opinahjoistaan. Suvivirren veisattuaan he ovat rientäneet Esplanadille kumoamaan punssimaljat kansallisrunoilijan näköispatsaan lyyrisessä katveessa, kenties laulaa luikauttaneet maakuntalaulut – ehkäpä juurikin Kesäpäivän Kangasalla – vain hetkeä myöhemmin kirmatakseen kesälaitumilleen kuin nuoret vasikat. Tätä riviä tapaillessasi, lukijani, nämä spes patriae jahtaavat ylioppilaiden ja maistereiden perinteisin tavoin perhosia valkolakit tuleentuneen ohran värisillä kutreillaan keikkuen, uittavat tukkeja pahaisiksi lentojätkiksi naamioituneina – tai virittelevät helkavirsimaratonia, joka sykähdyttäisi kyynisimpienkin vanhasuomalaisten sydämiä juhannusyön taianomaisissa tunnelmissa.
Missään tyhjiössä nämä lapsukaiset eivät silti ole lukujaan lukeneet, sillä tapahtumia ja uutisaiheita on ollut Suomi ja maailma väärällään.
Kehittyvien Maakuntien Suomi:
”Hänelle oli tarjottu ruokaa, mutta ei riittävästi.” Nälänhätä sai nuorukaisen turvautumaan epätoivoisiin tekoihin Etelä-Pohjanmaan pettuseuduilla. | Grillin pihassa nahisteltiin Kurikassa (Ilkka)
Rahan haju piinasi pohjoispohjalaisia. Stora Ensolle on jo välitetty toive, jos se voisi sulkea pikaisesti myös tämän kattilansa. | Sellutehdas kiusasi hajullaan Oulussa (Kaleva)
”Johnny Depp rakastui ranskalaiseen laulajatähteen Vanessa Paradikseen 12 vuotta sitten”, Iltalehden lainaama konekäännös kertoo, ja mainitsee Deppin tätä ennen seurustelleen Monsieur Mossen Kate-nimisen lehtolapsen kanssa. | Hän on maailman kadehdituin vaimo (Iltalehti)
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Näen vieläkin edessäni ne tappioilmoituskaavakkeet, mitenkä hän punakynällä veti viivan alle, jos oli jotakin erikoista, josta piti antaa selvitys: Mistä näinkin suuri tappio taas johtuu, mitä siellä oli tapahtunut? Tämä esittely oli aika lailla jännittävä tilaisuus, ja siihen piti valmistua huolellisesti. Jos ei pystynyt vastaamaan, niin hän oli hyvin koleerinen herra, joka antoi aika lailla satikutia. Sattui joskus, ettei ollut asiasta täysin perillä tai joku oli antanut toisenlaisen selityksen vähän ennemmin. Silloin joutui erikoiseen tilanteeseen, josta piti selviytyä nokkeluudella.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Suomen marsalkka evp. Gustaf Mannerheim täyttää tänään 143 vuotta. Ikäisekseen nuorekas marski viettää ankarien taisteluiden ja kiusallisen mediaryöpytyksen jälkeen seesteisiä eläkepäiviä yksiössään Etu-Töölössä.
Miten Marskista tuli Marski
Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi köyhään, mutta vaatimattomaan aatelisperheeseen 4. kesäkuuta 1867 Askaisten Louhisaaressa, Varsinais-Suomessa. Isä karkasi varhain ulkomaille, minkä tähden Gustaf Mannerheimin elämä muistuttikin hyvin paljon Tony Halmeen elämää.
G. Mannerheimin synnyinvuode Louhisaaressa. Kuva kirjoittajan.
Huonosti menneen ”kadiksen” aikana nuori Gustaf Mannerheim pyrki Pietariin Paašikouluun, muttaTuomas Nevanlinnan esi-isä teki hankkeen mahdottomaksi. Mannerheim vaipui masennukseen ja joutui jättämään lukunsa kesken. Raimo Sailas vihaa siksi Mannerheimia enemmän kuin mitään muuta maailmankaikkeudessa.
Lopulta tuleva marski pääsi kuin pääsikin ylioppilaaksi, jahtasi perhosia valkolakki päässä koko kesän ja läksi viimein Pietariin jatko-opiskelijaksi. Hän suoritti Nikolain ratsuväkikoulun, pääsi hyväryhtisenä ja pitkänä miehenä chevalierkaartiin, osallistui everstiluutnanttina Venäjän–Japanin-sotaan ja vieläpä ratsasti halki Aasian.
Siinä sivussa Mannerheimin huhutaan myös käyneen vihillä.
Ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä Mannerheim jätti Venäjän armeijan ja palasi tuhlaajapoikana suuriruhtinaskunnan puolelle, jossa hänen piti sietää nousukasidiooteista ja pohjalaisjunteista kootun esikunnan smalltalkia johtaessaan nuijasotilaitaan tappopuuhissa.
Pistettyään hengiltä 27 000 epäisänmaallista suomalaista Mannerheim toimi tovin valtionhoitajana ja lopulta katosi. Ajoittain hän metsästeli ihmissyöjätiikereitä, viljeli maata ja osallistui erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan.
Vuonna 1933 kenraali Mannerheim nimitettiin sotamarsalkaksi. Saman vuosikymmenen lopulla sota syttyikin.
Myöhemmin Gustaf Mannerheim nimitettiin myös Suomen marsalkaksi – 75. syntymäpäivänään – ja otti vastaan Adolf Hitlerin, jonka hän kertoman mukaan altisti passiiviselle tupakoinnille.
Presidentiksi nimitetty marsalkka jäi eläkkeelle Suomen diktaattorin tehtävistä vuonna 1946. Hän matkusti Sveitsiin ja kuoli siellä 27. tammikuuta vuonna 1951.
Perinteisin menoin
Mannerheimin syntymäpäivänä – puolustusvoimain lippujuhlan päivänä – on tavallisesti ylennetty sotilashenkilöitä ja palkittu kruunun uskollisia alamaisia viehättävillä kunnianosoituksilla. Kaasuputki-blogi onnittelee siksi muiden muassa sotilaskotisisar Erja Elina Ylistä, kokki Sinikka Anneli Tarkiaista, autonkuljettaja Juha Petteri Myllymäkeä, asentaja Tero Tapio Kalliota, arkistosihteeri Maija Riitta Heikkistä, mielisairaanhoitaja Kaisu Helena Norrbackaa ja aivan erityisesti sotakamreeri Mikko Tapani Seliniä itse kunkin uunituoreesta kunniamerkistä.
Puolustusvoimain taannoinen komentaja Juhani Kaskeala toki sai kirkkaimman prenikan, Vapaudenristin suurristin rintatähtineen. Grattis!
Marskin loikoillessa Hietaniemessä Suomen voitokas armeija on juhlinut talvisotaa. Lippujuhlapäivän kunniaksi valtion väkivaltamonopoli ojensi Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsinille ja uutistoimittaja Pasi Jaakkosellesotilasansiomitalin.
Eikä suinkaan turhaan, sillä Suomen toiseksi isänmaallisin iltapäivälehti omisti Neuvostoliitosta saavutetulle riemuvoitolle ”kunnian päivien” hengessä peräti 105 prosenttia sisällöstään sekä
[…] teki talvisodasta myös kolme erikoislehteä, Talvisota 70 vuotta, Sodan kuvat ja Väinön sota, jotka kaikki löysivät lukijansa. Ensimmäinen myi yli 100 000 kappaletta. Lehtiä on jaettu myös veteraanitilaisuuksissa ja hyödynnetty lukioiden opetuksessa.
Kiitospaidat salkoon!
UPDATE (11.04): Tuoreimpien tietojen mukaan pääministeri Matti Vanhanen ei vietä puolustusvoimien lippujuhlan päivää. Kesärannan lipputanko ammottaa tyhjyyttään. Kuolivatko talvisodan veteraanit turhaan?
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Reichsgesundheitsführer Contin vierailu Päämajassa antoi Marskille aiheen muistettavaan repliikkiin.
Conti oli Hitlerin puolueen vanhimpia jäseniä ja hänen läheinen ystävänsä, lastenlääkäri, lihava, yli 40-vuotias mies, Saksan lääkintähuollon diktaattori, voi sanoa. Hän oli tullut Suolahden seurassa Päämajaan, ja Marski kutsui hänet lounaalle.
Conti sijoitettiin Marskin toiselle puolen, toiselle Erfurth. Kun muuta oli puhuttu, Conti rupesi selittelemään, kuinka ihmiset ovat erilaisia. Saksalaiset ovat etevin rotu ja suomalaiset ovat hyvää joukkoa myös. Täytyy pitää huoli maailman onnellistamisesta, mutta sitä varten pitäisi vain hyvien ihmisten lisääntyä ja ehkäistä huonojen lisääntyminen. Niinpä esimerkiksi puolalaisten ei pitäisi saada lapsia.
Läsnäolijat näkivät, miten Marskin poskilla rupesi puna hehkumaan: varma suuttumisen merkki. Mutta mitä Marski tekee? Saappaalla hän ei voi heittää ystävällismielisen valtion edustajaa.
Hän taputti olkapäälle Erfurthia, joka oli suunnilleen yhtä vanha kuin hänkin, ja sanoi:
– Kuulkaahan nyt, hra Reichsgesundheitsführer! Kenraali Erfurth ja minä olemme jo niin vanhoja, että emme enää voi auttaa teitä rodunparannuksissanne.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
– Poikkeuksellisesti sunnuntainen Mannerheim-anekdootti julkaistaan vasta tiistaina. Blogin ylläpito pahoittelee.
Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.
”
Hän oli aivan erilainen kuin kaikki toiset miehet ja vaikeasti tavoitettava saalis. Kauneimmat ja älykkäimmät arvelivat, että sellainen yksinäinen sankari oli suuren vaivan arvoinen. Mutta kuinka kiivaaksi ajo tulikin, näytti Mannerheim aina väittävän kiinni joutumisen vaaran. Hän oli hetken ansassa, mutta jo seuraavassa pääsi vapaaksi. Hän oli myös hyvin avomielinen naisellisen kauneuden ihailija, mutta hän ihaili mieluummin turvallisen välimatkan päästä kuin antoi sitoa itseään ja ne, jotka valitsivat hänet riistaotukseksi, huomasivat pian, että häntä oli yhtä vaikea vangita kuin saada kotka hämähäkin verkkoon. He nakkelivat oikukkaasti niskojaan, kun lopuksi ymmärsivät, että lintuja ei pyydetä samalla tavoin kuin kärpäsiä.”
(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)
Mannerheimin syntymäpäivänä – puolustusvoimain lippujuhlan päivänä – on tavallisesti