Avainsana: uhrimieli

  • Uhrattu kansakunta

    Aurinko ei laske. Toukotyöt ja kevätkylvöt on tehty, ensimmäiset perunat ja mansikat on korjattu, mutta vain mausteeksi; varsinainen kasvukausi on etenkin kevätviljojen suhteen vasta alkanut. Jokainen jyväjemmari rukoilee suotuisia säitä ja hyvää satoa. Eikä rukouksen kohde ole eteerinen Jahve kristillisessä etäisyydessään, vaan Saturnuksen, Demeterin tai jonkin paljon vanhemman, mysteerien verhoaman jumalan julma ja verenhimoinen aspekti.

    Tieto on ihmisellä verenkierrossa. Kaikenlainen perimätieto ja sellaiseksi luullut aivopierut tähtäävät kesäpäivänseisaukseen kuin kosmisiin hääjuhliin. Viattomimmillaan folklorismit ilmenevät nudistiyhdyskunnan šamaanirummuttamisena Stonehengeä imitoivan kiviröykkiön äärellä, irvokkaimmillaan puukotusraiskauksina, joissa kukaan ei humalaltaan muista, kuka tuikkasi ketä ja millä.

    Tässä välissä on muistettava, että ihminen kommunikoi jumaltensa kanssa täsmälleen kahdella tavalla: rakastelemalla tai kuolemalla. Suomessa harrastetaan molempia – jahka on kylliksi Ukon vakkoja kumottu – ja aivan erityisellä hartaudella suositaan jälkimmäistä.

    Keskikesän juhla vaati 23 kuolonuhria” – Iltiksen uutinen, joka kertoo kaiken mittumaarin ideasta. Astetta atavistisemmin saman asian on otsikoinut Aamulehti: ”Juhannuksen uhriluku nousi yhä: synkin kymmeneen vuoteen”.  Tammerkoski ei suotta laske vesiään juuri siihen järveen, jota sanotaan pyhäksi.

    Ehkä ei siis kannattaisi ottaa riskiä. Juhannusyönä jumalat liikkuvat. Henget käyvät levottomiksi. Kalojen merkeissä syntyneet hyvin tietävät, että magia koskettaa kaikkia. Kuninkaita siitetään, mutta niin myös varkaita. Isättömiä kummassakin tapauksessa. On syytä olla varovainen; tasapaino on säilytettävä. Olisi kannattanut pysyä kotona ja kuunnella suljettujen kaihtimien takana Radio Suomen merisäätä eikä sännätä kossukumarassa lähimpään järveen hukkumaan.

    Ruotsalainen evankelista-laulaja Carola Häggkvisthurmasi helluntailaiset” juhannusaattona, kuten Seurakuntalainen-lehti asian uutisoi. Keuruulla. Samassa kylässä kuoli, samana juhannusyönä, 19-vuotias ruotsalaisnuorukainen. Kiivastuiko yksi jumala, kun toista ylistettiin hänen kulmakunnillaan? Olivat motiivit mitkä tahansa, Thor vastasi tähän kostamalla suomalaisille juhannuspäivänä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, mihin jumalten julkinen huutelu johtaa.

    Yöttömänä yönä ihminen ei ole turvassa, luomakunta kihisee jumaluuksia. Koskaan ei tiedä, tuleeko yli usvaisten peltojen valoisan kesäyön puolihämärässä vastaan kirkastunut jumalolento vai Jukka Mutasen minikaivuri. Vai olisiko Kaivuri-Jukka itse myös jumala? Vaatiiko hänkin ihmisuhreja – tieltä suistuvia viattomia mopoilijoita?

    Kaikki on mahdollista.

    Ainakin Mutanen on tehnyt todistettavan maineteon: hänen ansiostaan maahenkeä kumartava keskustalainen Tuomo Hänninen aikoo liittyä Facebookiin.

  • Äiti, tytöt kiusaa

    Kuva: /Sizemore/ @ Flickr

    Kouvolan keskustassa on vuonna 1936 päivätty muistomerkki, jolla pyritään kunnioittamaan kaikkien niiden sotien voittajia, joissa voittajaosapuoli on ollut suomalainen tai saksalainen. Kivipaaden alaosaan on runoiltu värssy:

    Uhrimieli,
    sankaruus,
    isänmaamme
    voimakkuus

    Runo on sattuvasti valittu, sillä se kuvastaa täsmällisesti suomalaisen miehen tuntoja. Tärkeintä on olla uhri. Jos ei oikeasti, niin ainakin tuntea itsensä sellaiseksi. Paremman viholliskuvan puutteessa suomalainen mies on valmis kelpuuttamaan itselleen ylivoimaiseksi vastustajaksi ihan minkä tahansa.

    Tällä hetkellä taloudellista, poliittista ja kulttuurillista ylivaltaa de facto käyttelevät ”valkoiset heteromiehet” ovat kilpaa syöksymässä myyttisen vihervasemmistolaisen suvaitsevaiston feministisen ikeen alle. Nettipalstoilla insinöörit, reservinupseerit ja vientiteollisuuden vuorotyöntekijät vakuuttavat kukin vuorollaan, etteivät ole vuosikausiin päättäneet omasta elämästään. Useimmat ovat kuvauksesta päätellen rientäneet heti työelämään päästyään antautumaan Vasemmistoliiton, Vihreiden tai Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajille. Etenkin naistutkimuksen opiskelijat ovat suosittuja miehensimputtajia.

    Alle 1500 euroa kuussa tienaavat, virkakielloista kärsivät, poliittisesta päätöksenteosta syrjäytyneet tutkijat ja taiteilijat – puhumattakaan meistä siiderillä elävistä puolikolumnisteista – ovatkin täydellisesti yllättyneet heille tyrkytetystä vallasta. Miksi rikas keskiluokka haluaa ehdoin tahdoin vaihtaa osia akateemisen rupusakin kanssa? Luulevatko kalapuikkoviiksimiehet aivan aidosti, että toivoton huutelu marginaalista on hauskempaa kuin rajoittamaton etujen kahmiminen?

    Joka tapauksessa tätä uhrimieltä on kannustettava. Jokainen lesbofeministien ja maahanmuuttajien etuoikeuksista itkevä mies netissä on yksi mies pois päätöksenteosta.