Kategoria: uutiset

Joulukalenteri: Adventtiajan uutissattumia

12

Salo – Sodoman 120 päivää

  • Jimi os. Pääkallo koki Linnan jatkojen kaltaisen verilöylyn. Koko Vakka-Suomi ui kaulaansa myöten hurmeessa. Myös muusikko itse joutui kokemaan kovia: ”Hienot valkoiset keikka-Converseni olivat veressä.” | Veri roiskui rocktähden keikalla (Iltalehti)

Valtion tuottavuusohjelma tiedottaa

Äbäläwäbälä

Syrjinnästä vapaat alueet

Rahva Hääl

Facebook-hyökkäys

Edellä olevaan liittyen

  • Elinkeinoelämän Keskusliiton hellimä hyötyajattelu ja libertaari-insinöörien huoli huoltosuhteesta on toisinaan karkaamassa käsistä, mutta pitääkö tosiaan aivan erikseen muistuttaa kansalaisia siitä, että ”lapsi on terve kun se leikkii”? | Jos teini alkaa leikkiä, ei kannata huolestua (Savon Sanomat)

Joulukalenteri: Olkipukkeja ja lentoemoja

1

Joulunodotus on käynnistynyt asiaankuuluvin hoosiannoin. Median kuvastimessa sesonki näkyy toistaiseksi melko huterasti, mutta ainakin kaamosmasennuksen generoima hulluus on jo päässyt otsikoihin.

Media

  • Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja – kukaan ei liene vieläkään määritellyt, mitä Matti Apunen siellä itse asiassa johtaa – luki Uuden Suomen kolumnia ja pahoitti mielensä. Suomen kansa ihmettelee, mistä on kysymys. | Tulot, menot ja tykkääminen (Helsingin Sanomat)
  • … Vaikka itse asiassa Matti Apusen olisi pitänyt katsoa, mitä muuta Uuden Suomen nimissä maailmalle tuupataan. | Rothschildit hamuavat alumiinin tuotannon kontrolliinsa (Uusi Suomi)

Matkailu

Joulu

  • Sentään yksi jouluinenkin uutinen täplittää jäätävää talousjournalismia. Ruotsin perinteiset pukinpolttajaiset pyritään hillitsemään Milton Securityn avulla. | Gävlen olkipukki sai henkivartijat (Ilta-Sanomat)

Homman nimi

22.11.2010 kello 15.15 Helsingin Laajasalossa tapettiin ihminen. Hän menehtyi jäätyään nosturiauton pudottaman kävelysillan alle. Varsinaisen kuolemantapauksen ohella merkittävää on se, mitä kukaan ei ole sanonut.

Hommaforum oli hiljaa. Päivi Lipponen, Jussi Halla-aho ja keskusteleva nettikansa vaikenivat.

Kaikki tietävät, mitä Jussi Halla-aho olisi blogannut, jos nosturiauton kuljettajaksi olisi ilmennyt somalialainen turvapaikanhakija.

Tampereen murhapoltossa kuoli kolme ihmistä, viisi loukkaantui. Moni menetti asuntonsa toistaiseksi. Vielä Kekkosen valtakaudella asiasta olisi ymmärretty syyttää kommunisteja tai heidän vastustajiaan – Pekka Siitoimen masinoima kirjapaino Kursiivin tuhopoltto muistetaan hyvin vuodelta 1977 – mutta sittemmin ajat ovat muuttuneet.

Tällä kertaa uutiskeskustelu asiasta ajautui heti tilaan, joka osoitti vääjäämättömästi, miten hyvin rasistiöyhöttäjät ovat median kaapanneet. Koska tulipalossa oli mukana irakilainen pizzayrittäjä, päivystysvuorossa olleen maahanmuuttokriitikot olettivat ilman ensimmäistäkään todistetta, että tässä on nyt jotakin.

Merkittäköön pöytäkirjaan, että maahanmuuttokriittisyys on rasismia.

Maahanmuuttokriitikot yrittävät kiertää väitettä todistelemalla yhä uudelleen, että he eivät vastusta maahanmuuttajia, vaan arvostelevat maahanmuuttopolitiikkaa, joka päästää rajan yli Suomeen islaminuskoisia ihmisiä.

Toisin sanoen heitä eivät haittaa maahan päässeet neekerit, vaan se, että näitä on päästetty maahan.

Saivartelu asiasta on turhaa ja osoittaa vain, että rasisti on reppana jopa itseään kohtaan.

* * *

Tampereen murhapolttouutisen tultua otsikoihin Hommaforumin keskustelut lähtivät oitis näille linjoille. Spekulaatioon ei vaadittu yhden osapuolen irakilaisuuden lisäksi mitään muuta näyttöä. Ikään kuin toivottaisiin, että ulkomaalaiset olisivat juuri niin kauheita olentoja kuin Hommakerhon baaripöydässä taivasteltiin.

(Tämä on se tekijä, mikä voimakkaimmin erottaa rasistin antirasistista. Rasistin pahin pelko on se, että ulkomaalainen ei olekaan saatanallinen hirviö. Antirasistin pahin pelko on se, että rasisti on oikeasti rasisti.)

Uuden rasismin kyllästämän kansalaiskeskustelun näyttävin uhri on ollut kansanedustaja Päivi Lipponen, jonka Uuden Suomen blogitekstissä [kuvakaappaus täällä] sanottiin ääneen sama, mitä useimmat ajattelivat ensimmäisenä: tuhopolton motiivi on ollut ulkomaalaisvastaisuus. Miksi kukaan muuten polttaisi irakilaisen yrittäjän ravintolan?

Täydellistä tekohurskautta uhkuva Jussi Halla-aho riensi tietenkin Lipposen tekstin luettuaan tanssittamaan sormenpäitään näppäimistöllä. Hän aivan oikein huomauttaa, ettei rikoksen motiiveista tiedetä yhtään mitään ennen kuin poliisi kertoo enemmän. Ja yhtä oikein osoittaa Päivi Lipposen käyttäneen murhenäytelmää oman sanomansa levittämiseen.

Koska en tiedä, kuka palon sytytti ja miksi, en toistaiseksi osoittele syyttävällä sormellani mihinkään tiettyyn suuntaan. Päivi Lipposta kehottaisin häpeämään. Kolme täysin syytöntä ihmistä on kuollut. Lipponen käyttää heitä oman kilpensä kiillottamiseen, populistiseen pelon ja vihan lietsontaan sekä oman poliittisen agendansa edistämiseen. Mieleeni tulee eläin nimeltä raatokärpänen.

Olisiko Halla-ahon blogissa nyt enemmän kuin rahtunen – tuttua termiä käyttääksemme – moraalisäteilyä?

Ja ennen kaikkea: vaatiiko Jussi Halla-aho kielenkäyttöön lisää poliittista korrektiutta?

Tyylilleen uskollisena Eirabian suurmufti kaunistaa tekstinsä virkkeellä, joka kuvastaa enemmän maahanmuuttokriitikoiden ajatusmaailmaa kuin heidän opponentiensa toimintatapoja:

Vai tuleeko tästä tulipalosta joka tapauksessa ja tutkinnan lopputuloksesta riippumatta osa suvaitsevaiston mytologiaa, jolla herkutellaan maailman tappiin asti?

Tohtori-hyvä, Tehän tällä mässäilette. Ja muistetaan toki, että ”suvaitsevaisto” on fiktiivinen vastustaja, jonka nujertaminen väittelyssä on verrattavissa oman kätensä raiskaamiseen.

* * *

Tilanne on kehittynyt nopeasti Halla-ahon ja Lipposen alkuperäisistä kirjoituksista. Poliisi on pidättänyt asianosaisen pizzayrittäjän sukulaisensa kanssa epäiltynä tuhopoltosta ja sitä kautta kolmen ihmisen kuolemantuottamuksesta. Juonekäänne on saanut Halla-ahon jatkamaan aiempaa merkintäänsä tehostamalla vahingoniloaan sekä Lipposen pahoittelemaan äkkipikaisuuttaan.

Umpi-isänmaallisissa verkkokeskusteluissa juhlitaan. Maahanmuuttokriitikot ovat harvoin olleet yhtä iloisia kolmen suomalaisen kuolemasta kuin nyt.

Tällä hetkellä Hommassa on kolmattakymmentä sivua äbäläwäbälää, jossa haukutaan Päivi Lipposta kaikilla mahdollisilla ja osin mahdottomillakin lauseilla. Verenhimoiset blogit ja yleisönosastokirjoitukset – puhumattakaan Iltalehden keskustelufoorumin tapaisesta ihmiskunnan häpeätahrasta – kiljuvat asiasta ja asian ympäriltä.

Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa haltuun.

Katsokaa nyt peiliin, hommalaiset. Ja Jussi Halla-aho. Estradi on teidän. On ollut jo pitkään. Kyllä keskustelun matalaotsaisuudesta on vähän vastuuta maahanmuuttokriitikoilla itselläänkin. Vai pöytälaatikkoonko te vain provosoitte?

Uutispuuron eettinen manteli

Alkanut viikko on ollut jo nyt hurjempi kuin homoilta Tohlopissa. Luodaanpa siis katsaus uutisiin, joilla viimeiset 1. adventin aluspäivät juonnetaan liikkeelle.

Kotimaa

Metataso

  • Dosentin mukaan markkinatalous on eettisesti hyvä järjestelmä, koska se ei aiheuta ympäristölle peruuttamatonta tuhoa, kiristä ja lahjo demokraattisesti valittua julkista valtaa, alista ihmisiä toimeentulostaan keskenään kamppaileviksi kannibaaleiksi tai muodosta monopoleja ja kartelleja, jotka rajaavat kansalaisten kulutusvalinnat ylhäältä sanelluiksi pakkopulliksi, joissa määrä korvaa laadun. Eettisen markkinatalouden lisäksi dosentin mieltä lähellä on Uusi Iloinen Teatteri, joka edustaa uutta ja iloista teatteria. | Markkinatalous on eettisesti hyvä järjestelmä (Helsingin Sanomat)

Media

Ulkomaat

Pietismejä

Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja Antti-Pekka ”AP” Pietilä. Hän on paljon vartija, sillä konserni julkaisee roimaa nivaskaa mainoslehtiä pitkin Suomea.

Journalistiliiton taulukkopalkkojen perään kitisevien avustajien vaimentamiseksi Pietilä onkin ottanut tavakseen kierrättää materiaalia lehdestä toiseen. Ennen kaikkea hän tekee tätä omien kolumniensa kanssa.

Syntyy säästöä ja saadaan laatua.

Erityisesti Pietilä on inspiroitunut kuluneen vuoden suurista homopuheenvuoroista. Näitä usein uskonnollisten kysymysten kanssa tangeeraavia avautumisia voitaneen kutsua vaikkapa pietismeiksi. Ne julkaistaan aina kaikissa Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä.

Helsingin Pride-kulkueen jälkimainingeissa elokuussa 2010 kirjoitettu ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” kysyi, miksi Suomi salli homomaahanmuuttajien julkisen masturbaation. Lokakuussa laadittu pietismi ”Piispat eivät osaa mediapeliä” tarttuu kirkkoa jäytävään ongelmaan, jossa häntä heiluttaakin koiraa – tässä tapauksessa Kristuksen ruumiin ollessa koira ja julkisen keskustelun näytellessä hännän vaativaa roolia.

Trilogian kolmannessa osassa Pietilä luo synteesiä rietastelevien homoseksuaalien ja selkärangattomien pappien yhteistoiminnasta marssittamalla näyttämölle salaliiton. Kristillisdemokraattisen ostrakismoksen uhriksi joutuneen lehtori Jouko Pihon viiltävä analyysi Illuminatin konspiraatioista saa viimeinkin tukea establishmentin sisäpiireistä:

Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina.

Ultraovelasti varjoissa vaaninut ”Yhteys” – jo nimikin viittaa avaruusolentoihin – on pitänyt kynttiläänsä niin visusti vakan alla, ettei yksikään ”iso media” ole oivaltanut heidän tarkoitusperiään. Vain salaisuuksiin vihkiytyneet saattoivat tietää, että yhteys.org-osoitteessa on julkaistu järjestön toimintakertomuksia ja pöytäkirjoja vuodesta 2003. Ja absoluuttisesti yksikään ei taatusti ollut perillä kirkon uudistusta markkinoivasta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka ehdokaslistat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Liian myöhään, vasta vaalien jälkeen, saattoi Pietilä hyödyntää syväkurkkua, jonka oli yhyttänyt ties mistä Helsingin syntisestä homokapakasta:

Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”

Antti-Pekka Pietilän vuoratessa pipoaan alumiinifoliolla muut kuluttaja-kansalaiset voivat pohtia, olisiko parempi, jos hän ottaisi mallia kollegastaan, vahvasti heteroseksuaalisesta toimittaja Aleksi Valavuoresta, ja hankkisi nipun homokavereita. Sellaisia saa melkein minkä tahansa media- tai kustannusyhtiön juhlista.

Poislukien tietenkin siis Lehtiyhtymän bileet.

Kansallisia rakkauskirjeitä

Tuskin oli Mikael Jungner päässyt määrittelemään rakkauden uudeksi Paasikiven–Kekkosen linjaksi, kun Suomen lehdistö täyttyi lemmenvuodatuksista.

Uuden viikon raikkaaksi aluksi Sanoma Osakeyhtiö teki kahdessa painetussa päämediassaan uutisen, jonka mukaan Suomen seuraava presidentti, Sauli Niinistö, on niin uskomattoman hellä ja ihana rakastaja, että Jenni Haukion lisäksi koko kansa joutuu haukkomaan henkeään.

Vaan viimepäivien varsinainen rakkauspommi julkaistiin jo YK:n päivän Helsingin Sanomissa. Aamukahviaan likomärkien Suomen lippujen katveessa siemailleiden kansalaisten viattomille silmille paiskattiin kulttuurisivuilla äitelin henkilönpalvonta-artikkeli sitten lätkäkulta-aikaisten pääkirjoitusten.

Emeritusprofessori, minnelaulaja Matti Klinge oli laatinut avoimen rakkauskirjeen, jonka Saska Saarikoski oli arvatenkin silkkaa saarikoskimaisuuttaan sijoittanut arvovaltaiselle C1-sivulle.

Mutta kenelle?

Kas, kohteena oli tietenkin ”taidehistorian täydellisen kurssin” suorittanut ”aina näkyvän tyylikkäästi pukeutunut” emeritustaistolainen, Björn Wahlroos, joka on myös ”aikamme johtavia herroja” – käyttääksemme professori Klingen muotoiluja.

Ilman varsinaista johtolankaa etenevässä fanikirjeessään Matti Klinge vertaa Wahlroosia milloin Kustaa III:een, milloin ”kreivillistä, suomalaisperäistä ylhäisaatelia” edustaneeseen Gustaf Mauritz Armfeltiin, josta ”tänä vuonna on Halikossa paljastettu (näköis)patsaskin”. Lukijalle käy selväksi, että Wahlroos on aivan ilmeisesti tehnyt jotakin sankarillis-patrioottista, josta yksinkertaisten talonpoikien tulisi olla hänelle hautaan asti kiitollisia.

Urotyön laatu selviää sinnikkäälle lukijalle tekstimassojen välissä: Björn Wahlroos on laadituttanut kirjan joitakin vuosia sitten kunnostamastaan, Armfeltin aikoinaan omistamasta Åminnen kartanosta (jonka hän remontoi vieläpä omalla rehellisellä työllään ansaitsemillaan miljardeilla sen sijaan, että olisi käyttänyt niihin jonkun toisen selkänahasta revittyjä rahoja).

Kirjaa ei valitettavasti voi ostaa mistään. Matti Klinge lienee kuitenkin kuulunut jakelun piiriin.

Lehteillessään ”upeata, foliokokoista kirjaa” Klingen mielessä kasvaa kuva Wahlroosista, joka on projektinsa myötä kasvanut itsekin Armfeltin veroiseksi isänmaanrakentajaksi.

Liioittelun määrä on kohtuullinen, sillä isänmaallisten tutkijoiden rakastama Kustaa Mauri on jäänyt historiaan ennen kaikkea miehenä, joka loi Suomen JA rakensi aiemmin mainitun kartanonkin. Mutta o tempora, o mores, nykyajan kääpiöt seisovat jättiläisten hartioilla ja näinä infantiileina ”puska- ja pintakulttuurin” aikoina jo onnistuneesti toteutettu putkiremontti riittää takaamaan paikan kansakunnan kaapin päällä.

Sunnuntaiaamuna Hesarinsa ääressä krapulastaan toipuva kirkkorahvas on tosin saattanut olla melkoisen ymmällään professori Klingen hehkutuksesta. Autonomian vuosista on aikaa ja jokaiselle alle satavuotiaalle suomalaiselle – puhumattakaan 2010-luvun nenäkkäistä feisbuukkaajista – Armfelt on vain yksi nimi kymmenien joukossa hiukan nolostuttavassa kansallisvaltioprojektissa. Laajasti katsottuna 1700–1800-lukujen vaihteessa maailmalla vaikutti monenlaisia vipeltäjiä, joista usealla oli kartanoita Suomessakin. Tulisiko uutterien ugrien kumartaa jokaista Kustaa III:n poikaystävää?

* * *

Aivan yksin ei Matti Klinge ole väärentämättömässä ylimielisyydessään. Historian emeritusprofessori saa yllättävän liittolaisen sivistyksen puolesta käytyyn sissisotaansa niinkin kaukaa sisämaasta kuin Tampereelta.

Suomea jäytävä epä-älyllinen moukkamaisuus on nääs saanut eräätkin elitismin kultivoimat sieraimet värisemään inhosta Tammelassa: Rosa Meriläinen katsoi televisiota ja näki siellä barbarian vyöryn uhkaavan sivistyksen herkkää kylvöä turkulaisen kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin kolossaalisessa hahmossa.

Siksi on suurta moukkamaisuutta, kilpatanssia ja kilpatanssijoita halventavaa, tähtioppilas Jethro Rostedtin tapa ylimielisesti kuvata tanssia helpoksi samalla, kun hän ei ilmiselvästi tosissaan edes yritä oppia.

Mutta mistä kumpuaa halu äänestää henkilöä, joka ei ilmiselvästi ole lainkaan kiinnostunut tanssista lajina, vaan on tullut viihdeohjelmaan mukaan puhtaasti vietistään tyrkyttäytyä julkisuuteen. Mistä tulee tämä osaamattomuuden ja oppimattomuuden ylistys?

Ja jottei Rosa Meriläinen jäisi kakkoseksi professori Klingen hyperbolaretoriikalle, myös television tanssikilpailussa on nähtävä kansallinen projekti:

Kaipaan sellaista kukoistavaa yhteiskuntaa, jossa miehet ja naiset yrittäisivät kehittää itseään ja astua epämukavuusalueille – epäonnistumisen uhallakin.

* * *

Aamulehden kanssa samaa konsernia edustava Iltalehti muistuttaa lukijoita onneksi eräästä pikku tosiseikasta:

Rosan kolumni Aamulehdessä on päivätty 23. lokakuuta, joten se on kirjoitettu ennen Jethron eilistä salsayllätystä.

Suomen Kansan Teokraattinen Liitto

Reipas teologisen innostuksen hyökyaalto pyyhkäisi läpi Suomen ja tällä kertaa tsunamiuhreja ei lohduttanut edes Eero Huovinen.

Keskusteluun osallistuneiden maallikkojen määrä niin kirkollisissa kuin kirkottomissa porukoissa on hermostuttanut muitakin kirjanoppineita kuin Kansan Uutisiin bloggaavia teologian ikiylioppilaita. Aleksanterinkatu 7:n jykevien kiviseinien sisältä kuuluu eksegeettien ja dogmaatikkojen tuskaisia ähkäisyjä, kun Iltalehti ingressoi hupijuttunsa hiukan vasenkätisesti:

  • ”Homoliittojen vastustajat vetoavat 2000 vuoden takaisiin kirjoituksiin, joissa käsketään esimerkiksi ympärileikkaamaan poikavauvat.” | Räsäsen pojalla pitkä tukka – Raamattu kieltää (Oho, eipäs kun Kaksi tulkintaa) (Iltalehti)

Valitettavasti edes artikkelissa konsultoitu Helsingin seurakuntayhtymän tiedottaja ei huomannut oikaista toimittajaa ja kerrata, mistä kelpo luterilaiset – ystävien kesken lutskut – ammentavat oppinsa. Suomalaisen uskonnonopetuksen alennustilasta kertoo paljon se, etteivät edes kaikki uskovaiset tiedä, minkävärisellä silmällä ja missä huoneessa Vanhan testamentin lakikirjoja pitäisi protestanttipiireissä lukea.

Juttu sinänsä on harmiton. Toteaapa se vain saman kuin äskettäinen blogimerkintä: pitkätukat ovat Paavalin kirjoissa turhaa jengiä. Lisäksi olisi toki voinut muistuttaa, että vieläkin kauheampia ovat koruja käyttävät (1. Tim. 2:9–10), hunnutta rukoilevat (1 Kor. 11:5–6) ja seurakuntalaisia opettavat tai heidän kanssaan puhuvat (1. Kor. 14:34–35) naiset.

Iltalehden artikkeli poiki riemastuttavan letkan jumaluusopillista huutoa vähän puolesta ja enimmäkseen vastaan. Kuinka julmasti olikaan toimittaja pilkannut Tony Halmetta väittämällä häntä pitkätukkahipiksi! Useampi kymmenen kommentoijaa ilmoitti, etteivät enää ikinä osta tai lue Iltalehteä tai osallistu Iltalehden keskust…

No, klikkaa itse ja katso.

… Ja loput tuolla: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//forumdisplay.php?f=328

Iltalehden sisällöntuottajat ovat muiltakin osin ryhdistäytyneet. Jopa sotaveteraanien kunniakkaiden hautakumpujen pilkkaamiseen erikoistunut Kaarina Hazard on kastanut kynänsä musteeseen. Tällä kertaa hän kuitenkin syyttää aivan oikein TV2:n toimitusta epäkeskustelun masinoinnista.

Vaikka homoillan jälkiseurauksista olisi kuinka virkistynyt, kysyä toki voi asiaohjelman perään. Että milläs perusteilla oli vieraslista laadittu. Miten olikin niin, ettei paikalla ollut yhtä ainutta kirkon hyvin kohtelemaa lesbopappia, josta hämmästyä, eikä ensimmäistäkään hörhöisää homoaktivistia, johon vähän olisi voinut kyllästyä. Että sattuikin niin, että kaikki uskottavuus kuin sattumalta oli sillä homopuolella ja kaikki epäuskottavuus yhtä sattumalta oli suistunut niille umpiheteropalleille. Ai että sentään.

Tohlopin säälipisteet -tekstin varsinainen juju on lopussa:

Joku voisi moittia, että leirit, keskustelun kulku, lopputulos, häviäjät ja voittajat oli jo etukäteen päätetty, ottelu ennalta sovittu. Harmi. Homot, nimittäin, eivät tarvitse annettua etumatkaa, eivätkä tee mitään Tohlopin säälipisteillä.

Mutta mitä Hazardille vastaa Iltalehden palautekeskustelua kommentoiva kansan karttuisa käsi? Se, joka parasta aikaa nuijii näppäimistöään apinan raivolla?

”Sen rekkalesbon kootut selitykset eivät kiinnosta meikäläistä paskan vertaa”, toteaa yksi.

”Taas ryntää joku ’hasardi’ haaskalle saadakseen julkisuutta kuten ilman pariaan esiintyvät homoudellaan elvistelevät julkisuutta haluavat MIESHOMOT – missä LESBOT”, murahtaa toinen, hiukan illiteraatimpi.

Levottomat 4: Kun mikään ei kelpaa.

* * *

Päivi Räsästä on syytetty kirkon hajottamisesta, mutta suinkaan ainoa samanniminen hän ei ole asiallaan. Jo ennen kuuluisaa homodebattia oli Hervannan puolella otettu varaslähtö Räsäs-vetoisessa homovastaisuudessa.

Tamperelainen kirkkokansa oli tutkinut kirkkoherra Juhani Räsäsen saarnaa ”homoteologiasta” ja huomannut, että ”arkkipiispa Kari Mäkisen ja piispa Irja Askolan nimittäminen vääriksi profeetoiksi on seurakuntaa hajottavaa puhetta”. Sherlock Holmes olisi ylpeä seuraajistaan.

Psykiatri-psykoterapeuttivaimonsa kanssa Tampereella vuodesta 1976 asunut Räsänen väittää muun muassa tietävänsä, että ”ei ole esitetty mitään tieteellisiä faktoja, joiden perusteella olisi pitänyt muuttaa käsitystämme homoseksuaalisuuteen”.

Liekö Suomen Manchesterin pitkä teollinen historia tehnyt tepposensa pohjoishämäläisille kaivovesille?

Kuka sai kakkosta homoilta?

Suomessa on pienimmänkin arvion mukaan vähintään 80 000–300 000 ihmistä, jotka eivät suosi seksuaalisessa kanssakäymisessään tavanomaista siittimen viemistä emättimeen lisääntymistarkoituksessa. Heillä on näiden seksiharrastustensa ohella myös paha tapa aivan rakastumalla rakastua johonkin muuhun kuin vastakkaista biologista sukupuolta olevaan ihmiseen.

Useimmiten heikäläisistä puhuttaessa viitataan biologisesti ja sosiaalisesti itsensä miehiksi mieltäviin miehiin, jotka kiintyvät ja tuntevat sukupuolista vetoa toisiin, tismalleen samoilla attribuuteilla varustettuihin miehiin. Heitä kutsutaan homoiksi.

Tietysti myös on naisia, jotka rakastuvat naisiin. Heitä kutsutaan kuumiksi kissoiksi. Tästä aiheesta onkin olemassa iso nippu elokuvia.

Eriskummallinen ongelma näiden ihmisten elämässä on se, että huolimatta heidän tavastaan suorittaa varusmiespalvelus, äänestää Kokoomusta, maksaa veroja, hankkia tutkinto ja noudattaa liikennesääntöjä he eivät voi solmia avioliittoa.

Niinpä asiasta on käyty aina aika ajoin keskustelua, jossa homoja ja lesboja edustavat homot ja lesbot sekä Elsa Saisio, kun taas julkista valtaa edustaa joukko raivopäisiä fundamentalistikristittyjä.

Lopputulos ei yllätä ketään, ellei noin pariakymmentätuhatta suomalaista, jotka luulivat Päivi Räsästä kirkolliseksi auktoriteetiksi.

Vaan tutkitaanpa. Taannoinen kakkoskanavan teemailta sai aikaan ilmiön, joka jakaa kansan viiteen ryhmään. Tästä voidaan tehdä lupsakka nelikenttä.

LIBERAALIT FUNDAMENTALISTIT
ATEISTIT ITKEVÄT ONANOIVAT
USKOVAISET ITKEVÄT ONANOIVAT

Juuri nyt vapaamieliset kansalaiset sekä uskovaisella että uskomattomalla puolella ovat hätää kärsimässä. Heidän mielestään homojen avio- ja muut kansalaisoikeudet olisivat kiehtova puheenaihe, mutta valitettavasti fundamentalistit ovat kaapanneet koko areenan.

Eroakirkosta.fi-palvelun ympärille linnoittautunut kristofobinen lahko on ottanut vastaan yhä uusia käännynnäisiä, mutta niin on tehnyt myös vastapuolen umpikristillinen puolue. Kummankin joukon ääriajattelijat toitottavat ennakkoluulojaan totuuksina pitkin viestintäkenttää.

Kokonaan keskustelun ulkopuolella on viides ryhmä – monipuolinen kansanjoukko, joita asia ei koske, ja jotka luultavasti tekevät molempia taulukossa esitetyistä verbeistä tälläkin hetkellä, tuskissaan, koska inttäminen on varastanut median huomion.

Yksi tällainen ulkopuolisten joukko ovat tietenkin homot, joiden alkuperäinen tavoite olla tavallisia kansalaisia unohtui heti, kun Jumala nostettiin pöydälle.

Seta ry:n hallituksen jäsen, teemaillassakin kunnostautunut Manne Maalismaa ilmaisee asian ytimekkäästi, fundamentalistit vievät nyt ja muut vikisevät:

Joku totesi Facebook-keskustelussa jotakuinkin niin, että fundisten kanssa väittely on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa – ne kaataa nappulat, paskoo pöydälle ja lentävät sitten kertomaan voitosta omilleen.

Ikävä kyllä marssijärjestys on selvä. Homot odottakoot vuoroaan, kun ensin pohditaan, minkä vuosisadan mukaista tulkintaa Raamatusta tulisi Suomessa noudattaa ja miten häviäjiä pitäisi rangaista.

Kirkkohysteriaa

Keskeisin syy siihen, miksi suomalainen uskontokeskustelu on niin ärsyttävää, on kirkon omassa rakenteessa. Kukaan ei voi tietää, missä kirkko loppuu ja hulluus alkaa. Herätysliikkeillä on historiallisista syistä ollut oma paikkansa valtavan suuressa luterilaisessa viitekehyksessä. Kahjoimmatkin lahkot ovat suosiolla käyneet kuulemassa paikallista leipäpappia sen sijaan, että olisivat rehdisti kapinoineet esivaltaa vastaan, kuten Ranskan hugenotit ja Englannin puritaanit tekivät.

Kirkon johdossa on toiveikkaasti kuviteltu nerokkaasti paketoidun sisäisen herätysliikkeen olevan ”kirkon omatunto”, vaikka olisi pitänyt ymmärtää, että se on sen syöpä.

Tänäkin päivänä synkän ilottomat pohjoispohjalaiset lestadiolaissaarnaajat pitävät huolen, ettei Kristuksen ruumis ajaudu liian syvälle eteläisen vapaamielisyyden pyörteisiin – missä mielessä evankelis-luterilainen kirkko on täsmälleen samanlainen yhteisö kuin Vasemmistoliitto.

Myöhemmät herätysliikkeet ovat säilyttäneet osan tästä vaikutusvallasta kansankirkossa, vaikka ovat kooltaan aina vain pienempiä. Uuspietistit eli viidesläiset edustavat 1960-luvulla syntyneitä järjestöjä, taistolaissotien veteraaneja, jotka eivät piittaa massoista, vaan operoivat postmodernisti julkisuuden ja järjestödemokratian junttalistojen kautta. Yhtymäkohtansa vasemmiston vaikeuksiin tässäkin.

Ja nyt kirkko on menettänyt veronmaksajia enemmän kuin koko viidennessä herätysliikkeessä on jäseniä. Kriisi on tosiasia. Miten kirkko reagoi?

Lässyttämällä, kuten ennenkin.

”Toivon tietysti, että kirkossa jaksettaisiin olla” sanoo Helsingin vastaleivottu ylipapitar Irja Askola hiippakuntansa paikallislehdessä. ”Kirkon äänihän on monipuolinen, ja esimerkiksi minä kannatan linjaa, jonka mukaan pappi voi siunata homo- tai lesboparin.”

Arkkipiispa Kari Mäkinen komppaa Askolaa omalla nuhjuisella tavallaan. ”Nämä reaktiot kertovat sen, että kansankirkko on tärkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

”Kirkon monipuolinen ääni” – nähkääs – tarkoittaa maallikon, omasta seksielämästään tarkan seurakuntalaisen korvissa vain yhtä asiaa: Pentti Oinosen ja Päivi Räsäsen aivokuolleet argumentit insestistä tai eläimiinsekaantumisesta ovat piispojen mielestä samanarvoisia kuin kainoinkin toive siitä, että jos jokainen vain saisi pitää kynttiläänsä vakan alla.

Eipä ihme, että tv-väittelyssä piispakatrasta juuri tällä vaisulla tavalla edustanut tamperelainen Matti Repo on saanut sapiskaa sekä vasemmistoälykkö Jiri Niemiseltä että teologian tohtori Kari Latvukselta.

Kari Latvus:

Vähänkin asioiden taustoja tunteva tietää, etteivät Kristillisdemokraatit, Kansanlähetys ja Patmos-järjestö edusta luterilaisen kirkon keskilinjaa vaan ovat äärikonservatiivia liikkeitä ja edustavat äärimmäisiä mielipiteitä. Äärikonservatiivit eivät ole kirkko.

Protestin kärki ja eroaallon voima nousee piispa Matti Revon puheista. Repo oli keskustelussa vaitonainen ja jos kommentoi jotakin, niin linjaukset tukivat mainittujen äärilinjan puheita. Mikä selittää piispan nukahduksen ja puheet?

Jiri Nieminen:

Sen sijaan uskon Tampereen piispa Matti Repon kyvyttömyyden piispuuteen Ajankohtaisen kakkosen keskusteluillassa tulleen muillekin kuin itselleni järkytyksenä ja repäisseen kirkon väliverhon kahtia paljastaen sakariston onttouden. Repo kun ei nähtävästi ole koskaan ymmärtänyt sitä, että mitä eroa on sillä, onko Tampereen piispa vai kappalaisen viransijainen Urjalan seurakunnassa.

Johtajien tehtävä on johtaa. Kirkollisveronsa kiltisti maksavat seurakuntalaiset eivät halua, että kaikki lampaat johdetaan teuraalle vain siksi, että paimenet heittäytyvät susien hyökätessä demokraateiksi.

Entäs sitten?

Liberaalit uskovaiset muovaavat Jumalasta ihmisen kuvan tavalla, johon ateisteilla ei ole mitään lisättävää. Raamatusta poimitaan rusinat pullasta. Jumala on kulloinkin vallitsevien arvojen ja yksilön toiveiden heijastuma.

Niinkin yllättävän tahon kommentaattori kuin Savon Sanomien ajankohtaistoimituksen esimies pukee sanoiksi keskustelun kompastuskiviä. Yksi tällainen on Raamattu, jonka tulkinnassa konservatiivisiipi johtaa nyt kilpailua.

Ilman mitään hiuksienhalkomista Uusi testamentti tarjoilee muutamia selvääkin selvempiä kohtia, joissa homoseksuaaliset teot tuomitaan. Niitä ei voi selittää pois. Eikä homojen kokemaa syrjintää vähennä tuumaakaan se, että liberaaliteologit lepertelevät Raamatun olevan sisimmässään ihan kivasti homoystävällinen.

Kun se ei ole.

Apostoli Paavali kieltää homouden syntinä (Room. 1:26-27) ja muun väittäminen on niin räikeää älyllistä epärehellisyyttä, että ei ihmekään, jos kirkosta erotaan.

Sen sijaan, että yritetään valkopestä Paavalin puheita, pitäisi katsoa, mitä muuta hän sanoo eri asioista, ja miten kirkko niihin suhtautuu.

Paavali kieltää naisia olemasta kirkossa ilman huivia (1. Kor. 11:6), miehiä kasvattamasta hiuksiaan (1. Kor. 11:14), ketään ennustamasta (Apt. 16:16), ketään ottamasta avioeroa (1. Kor. 7:1-16) ja kaikkia olemasta tuomitsematta millään tavalla niitä, jotka eivät seurakuntaan kuulu (1. Kor. 5:12-13).

Jokainen Paavalin muotoilema kehotus on edelleen Raamatussa kaikkien luettavana riippumatta siitä, miten siihen on suhtauduttu ennen ja miten siihen suhtaudutaan nyt.

Valtava määrä ohjeita sisältää asiakohtia, joista kukaan ei piittaa. Mitä tulisi sanoa kirkkoherrojen lapsista tahi tottelemattomista orjista? Missä on julkinen paheksunta, kun lyhyttukkainen nainen istuu kirkonpenkissä ilman pipoa? Paavalille tämä olisi ollut homoseksuaalisen aktin veroinen törkeys.

Pitkä tukka on miehellä kauhistus? Edes Päivi Räsänen ei ole väittänyt, että Beatles-tukka tekee seurakuntanuoresta kelpaamattoman käymään Herran ehtoollisella. Gospelbändejä katsoessa käy ilmi väistämättä, että Paavalin hiusmallia ei enää noudateta, vaikka apostoli on antanut täysin selvät ohjeet.

Evankelis-luterilainen kirkko on sopinut itsensä kanssa, etteivät tekstit ole vesitiiviitä. Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat ovat olleet ahkeran tulkinnan kohteena. Mikä on uskolle oleellista ja mistä voidaan tinkiä?

Hiusten pituus, orjuus ja avioeron ottaneiden vihkiminen ovat tällaisia asioita, joissa kirkko on myöntänyt Paavalin olleen hiukan äkkiväärä. Nyt sen olisi pohdittava vikkelästi ja vakavissaan, olisiko suhde homoseksuaalisiin tekoihin samantapainen anakronismi.

Eikä lopputulosta saa pelätä. Mikäli homouden hyväksyminen osoittautuu ylivoimaiseksi, se pitää sanoa ääneen. Kirkkokansa kaipaa ennen kaikkea selvän kannan, oli se kuinka kauhea hyvänsä.

Sitä odotellessa voisi maallinenkin yhteiskunta kokeilla, josko homopareihin saattaisi  jo pikku hiljaa alkaa suhtautua niin kuin ihmisiin yleensä.

Jeesuksen ja homojen välinen riita otsikoissa

  • Savon Sanomien toimittaja tekee hyviä havaintoja uskonnosta, muttei tiedä mitään ateismista. Jos Sami Vainio olisi edes kerran eläissään vieraillut Tiede-lehden keskustelupalstalla, hän tietäisi, että eturivin islamofobit ovat nimenomaan espoolaisia ateisti-insinöörejä. | Kristityt maallisella tuomiolla (Savon Sanomat)
  • ”Koraani ajaa joillekin saman asian kuin Raamattu.” Jari Tervo löysi humaanista, homomyönteisestä sielustaan mamukriitikon.| Homoilta ja ihmisoikeudet (Uusi Suomi)
  • ”Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet”, sanoo Raimo Ilaskivi, jonka mukaan homot ovat tämän päivän taistolaisia. | Tukitaanko Päivi Räsäsen suu? (Iltalehti)
  • Te idiootit. | Kirkosta eronneet eivät voi äänestää seurakuntavaaleissa (Kirkon tiedotuskeskus)
  • Lopuksi tuote, jota Kaasuputki-blogi suosittelee kaikille keskusteluun osallistuneille. | Baby Jesus Butt-plug (Divine Interventions)

Typerien uutisten worldrekord

Kun kysytään keneltä hyvänsä joensuulaiselta, kiteeläiseltä tai kesälahtelaiselta, tulee yksi asia selväksi: Karjalan kysymyksestä on neuvoteltava Venäjän kanssa vakavissaan. Liian pitkään ovat karjalaiset saaneet sinnitellä juonittelevien kommunistien ikeessä, keinotekoisten rajojen emämaastaan erottamina.

Kyllä! Helsingin tulenpunaisten sosialistipäättäjien on tartuttava härkää sarvista ja tehtävä selväksi Dmitri Medvedeville sekä Vladimir Putinille, että Täyssinän rauhan rajaa on kunnioitettava.

Pohjois-Karjala on palautettava venäläisille!

Vuosikausia helsinkiläiset ovat yrittäneet sopeuttaa pohjoiskarjalaisia ”maan tapoihin” – turhaan. Venäläisessä kansojen meressä pohjoiskarjalaiset saisivat toteuttaa heimolleen ominaisia perinnäistapoja kenenkään häiritsemättä – taivas on korkea ja Moskova on kaukana, kuten musikat tapaavat lohkaista. Jää hyvästi, Pohjois-Karjala-projekti!

Toki on tunnustettava, että joensuulaiset eivät ole tykkänään vastuussa suomalaisten henkisestä alennustilasta. Jopa aivan eteläisimmän Perus-Suomen rajojen sisäpuolella on ollut jälleen siksi paljon aivopieruja, että jonkun pitäisi jo kohta avata ikkunat Eurooppaan ja tuulettaa.

Viekää tuhkatkin uurnasta

Ruotsissa oli vaalit, joista kaiken oleellisen kertoo Arto Huovinen Kansan Uutisten artikkelissaan. Lisäksi megafoni.org tarjoaa Janne Hernesniemeltä analyysintapaistakin.

Tiivistellen: Vähemmän kiihkeä oikeisto voitti, vaikka ei saanutkaan enemmistöä eduskuntaan. Vasemmisto hävisi ja etenkin sosiaalidemokraatit ottivat turpiin. Häviäjäblokin sisällä vihreät saivat äänivyöryn. Blokkien ulkopuolella ruskeita ihmisiä vastustava ryhmä imaisi komean 5,7 prosentin siivun kaikista äänistä.

Ruotsista tuli siis Suomi.

Koska vaalien voittajakoalitio on äärettömän tylsä – periaatteessa ruotsinkielinen versio uuniperunasta – ja häviäjät nyt vain ovat luonnostaan seksittömiä, kiinnitettäköön huomio 20-henkiseen arjalaistiimiin, joka kiilasi uutena tulokkaana valtiopäiville.

En återgång till den assimileringspolitik som gällde fram till mitten av 1970-talet och som innebär att det är invandrarna som skall anpassa sig till det svenska samhället och inte tvärtom.

Tätä lupaavat Ruotsidemokraatit, Sverigedemokraterna. Puolue, jonka vankka tukialue on Skoonessa ja jonka aktiivit ovat usein suomalaisia – ja joka siis voitti Ruotsin vaalit ohjelmallaan, jossa vaaditaan maahanmuuton hillitsemistä ja maassa asuvan väestön pakkoruotsalaistamista.

Ei enää verorahoja suomalaiseläkeläisten omankielisiin palveluihin! Mamma, du måste bara lära sig svenska, nu.

Kenties suomalaisten kansallinen itseinho ratkaisi länsinaapurin vaalit.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että SD:n ohjelma ei ole aivan näin yksiulotteinen. Maan kaikki ongelmat ratkaistaan pakkoruotsin lisäksi rekisteröimällä pedofiilit, laittamalla enemmän ihmisiä vankilaan ja – niin, korottamalla eläkkeitä. Sitten kaikkien kelpaa!

Voittajaporukka on hyvin mielenkiintoinen. Media onkin poiminut esiin muutamia asioita:

  • Eduskuntaan valittiin yksin Ruotsidemokraattien listoilta kolme maahanmuuttajataustaista, kuten sanonta kuuluu: suomalaisista vanhemmista siinneet Richard Jomshof ja Erik Almqvist ynnä ”torniolaistaustainen” Lars Isovaara. | Monia uusia ruotsinsuomalaisia nousee valtiopäiville (Sisuradio)
  • Kansanedustaja Kenth Ekeroth aikoo käyttää vasta hankkimaansa valtaa karkottaakseen kaikki islaminuskoiset pois Ruotsista. Siis koska islam on uusi natsikommunismi. | Nu kräver de makten (Aftonbladet)
  • Toki vaaleissa valittiin paljon muutakin kuin 349 kansanedustajaa. Pehmeäposkiset oikeistopopulistit joutuvat häpeämään pastellivärisiä samettihousujaan ensimmäisen aidon VALTUUSTONATSIN edessä. Sieg Heil! Onneksi perinteinen natsius ei ole uutta, pahaa natsismia niin kuin islam. | Kansallissosialistit saivat ensimmäisen kunnanvaltuutettunsa Ruotsissa (Helsingin Sanomat)

Vaikka… Niin, no, loppujen lopuksi mitään mullistavaa maan tavoissa ei ole povattu tapahtuvaksi. Intomieliset ihmiset marssivat komeasti rasismia vastaan – mutta vasta hävittyjen vaalien jälkeen – ja herra von Arnold Antonin otsakaiverruskin kadonnee tästä maailmasta jälkiä jättämättä.

* * *

Sillä välin Suomessa: Auton kattoon ilmestyi lommo Rovaniemellä (Lapin Kansa)