Mörrimöykyn kolo

Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.