Tupla-Mannerheim

Mannerheim

Sunnuntaisin Kaasuputki-blogissa julkaistaan hersyviä anekdootteja Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin elämästä.


Marsalkka oli eräällä matkalla hyvällä tuulella ja kertoi, kuinka hänet ensimmäistä kertaa oli kutsuttu Blücherin luokse päivälliselle ja hänen pöytädaamikseen oli sijoitettu eräs saksalainen nainen, ihastuttava joka suhteessa. Nainen oli ottanut puheeksi Vapaussodan ja puhunut von der Goltzista, joka vapautti Suomen. Marsalkkaa tämä puhe rupesi vähän pistämään, ja hän sanoi naiselle jotakin. Tämä lausui:

– Niin, Marsalkkahan oli toinen, joka oli Suomen pelastaja jne.

Marsalkka sanoi, ettei hän voinut olla virkkamatta:

– Siinä tapauksessa täytyy sanoa, että meitä on kolme, jotka olemme vapauttaneet Suomen.

Nainen oli katsonut pitkään ja kysynyt: – Kuka se kolmas on?

– Se kolmas on kapteeni Förbom. – Kuka on kapteeni Förbom?

– Hän on se Arcturuksen kapteeni, joka toi jääkärit Suomeen.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)


Koska juhannusviikonloppuna jäi julkaisematta Mannerheim-anekdootti, lisätään tähän alle pieni bonuskertomus.

Kun Mannerheim v. 1917 jätti Venäjän ja matkusti läpi kuohuvan maan, hän yöpyi kerran eräässä rajan lähellä sijaitsevassa linnassa. Mieliala oli levoton, sillä pelättiin vallankumouksellisten hyökkäystä. Kenraalin isäntä ja adjutantti eivät menneet levolle, vaan valvoivat koko yön. Yhtäkkiä kuulivat he voimakasta jyrinää. Talon emäntä kysyi hengitystään pidättäen, oliko se tykkien jylinää.

– Ei, vastasi rauhallinen adjutantti, – se on herra kenraali, joka nukkuu.”

(Lähde: Suomen marsalkka tuokiokuvina. Toim. Yrjö Kivimies. Kustannusosakeyhtiö Karhu, Helsinki. 1952.)

Uhrattu kansakunta

Aurinko ei laske. Toukotyöt ja kevätkylvöt on tehty, ensimmäiset perunat ja mansikat on korjattu, mutta vain mausteeksi; varsinainen kasvukausi on etenkin kevätviljojen suhteen vasta alkanut. Jokainen jyväjemmari rukoilee suotuisia säitä ja hyvää satoa. Eikä rukouksen kohde ole eteerinen Jahve kristillisessä etäisyydessään, vaan Saturnuksen, Demeterin tai jonkin paljon vanhemman, mysteerien verhoaman jumalan julma ja verenhimoinen aspekti.

Tieto on ihmisellä verenkierrossa. Kaikenlainen perimätieto ja sellaiseksi luullut aivopierut tähtäävät kesäpäivänseisaukseen kuin kosmisiin hääjuhliin. Viattomimmillaan folklorismit ilmenevät nudistiyhdyskunnan šamaanirummuttamisena Stonehengeä imitoivan kiviröykkiön äärellä, irvokkaimmillaan puukotusraiskauksina, joissa kukaan ei humalaltaan muista, kuka tuikkasi ketä ja millä.

Tässä välissä on muistettava, että ihminen kommunikoi jumaltensa kanssa täsmälleen kahdella tavalla: rakastelemalla tai kuolemalla. Suomessa harrastetaan molempia – jahka on kylliksi Ukon vakkoja kumottu – ja aivan erityisellä hartaudella suositaan jälkimmäistä.

Keskikesän juhla vaati 23 kuolonuhria” – Iltiksen uutinen, joka kertoo kaiken mittumaarin ideasta. Astetta atavistisemmin saman asian on otsikoinut Aamulehti: ”Juhannuksen uhriluku nousi yhä: synkin kymmeneen vuoteen”.  Tammerkoski ei suotta laske vesiään juuri siihen järveen, jota sanotaan pyhäksi.

Ehkä ei siis kannattaisi ottaa riskiä. Juhannusyönä jumalat liikkuvat. Henget käyvät levottomiksi. Kalojen merkeissä syntyneet hyvin tietävät, että magia koskettaa kaikkia. Kuninkaita siitetään, mutta niin myös varkaita. Isättömiä kummassakin tapauksessa. On syytä olla varovainen; tasapaino on säilytettävä. Olisi kannattanut pysyä kotona ja kuunnella suljettujen kaihtimien takana Radio Suomen merisäätä eikä sännätä kossukumarassa lähimpään järveen hukkumaan.

Ruotsalainen evankelista-laulaja Carola Häggkvisthurmasi helluntailaiset” juhannusaattona, kuten Seurakuntalainen-lehti asian uutisoi. Keuruulla. Samassa kylässä kuoli, samana juhannusyönä, 19-vuotias ruotsalaisnuorukainen. Kiivastuiko yksi jumala, kun toista ylistettiin hänen kulmakunnillaan? Olivat motiivit mitkä tahansa, Thor vastasi tähän kostamalla suomalaisille juhannuspäivänä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä siitä, mihin jumalten julkinen huutelu johtaa.

Yöttömänä yönä ihminen ei ole turvassa, luomakunta kihisee jumaluuksia. Koskaan ei tiedä, tuleeko yli usvaisten peltojen valoisan kesäyön puolihämärässä vastaan kirkastunut jumalolento vai Jukka Mutasen minikaivuri. Vai olisiko Kaivuri-Jukka itse myös jumala? Vaatiiko hänkin ihmisuhreja – tieltä suistuvia viattomia mopoilijoita?

Kaikki on mahdollista.

Ainakin Mutanen on tehnyt todistettavan maineteon: hänen ansiostaan maahenkeä kumartava keskustalainen Tuomo Hänninen aikoo liittyä Facebookiin.