Yhden miehen kansa

immonen

Olli Immonen vihaa suomalaisia. Hän vainoaa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pienituloisia lähimmäisiään vain sillä perusteella, että he asuvat paikkakunnalla, josta hän ei pidä, tai ansaitsevat kapean leipänsä laillisesti ammatista, jota hän ei hyväksy. Hän on ajatuspoliisi, joka kieltäisi eriävät mielipiteet siinä missä tosiasiatkin, jos voisi. Immonen on Suomen törkein elitisti.

Oululaispoliitikon toiminnan irstautta kasvattaa roimasti se totuus, että Immonen itse on hyväpalkkainen poliittinen broileri, jonka tase Suomen valtion kannalta – Perussuomalaisten teettämän tutkimuksen perusteella ­– on raskaasti miinusmerkkinen. Immonen ei ole aikuisen elämänsä aikana ennättänyt edes aloittaa hyvinvointivaltiolta saamiensa etujen takaisinmaksua ennen siirtymistään vieläkin muhkeammille kansanedustajapalkkioille.

Ajattelukykyiselle ihmiselle koulutustasoon katsomatta tuottaa tuskaa yrittää suhtautua Immosen loputtoman pitkiin, kauttaaltaan vainoharhaisiin vuodatuksiin ikään kuin punnittuja tosiasiaväittämiä sisältäminä poliittisina avauksina. Kaikesta näkee, että Immosen käsitys todellisuudesta on niin pahasti vääristynyt, ettei mitään yhteistä keskustelurajapintaa kansan enemmistön kanssa enää ole. Kaikki mitä Olli Immonen kirjoittaa ”punavihreästä kuplasta” kertoo oikeasti hänestä itsestään.

Eivätkö nämä Immoselta poimitut lainaukset sovi Immoseen ja hänen tukijoukkoihinsa lähes sellaisenaan?

Kyseinen muita ylenkatsova porukka on jo puolen vuosisadan ajan kilvan halveksinut ja polkenut kansallisia perinteitä ja kansallisidentiteettiä kansan enemmistön mielipiteistä piittaamatta.

Tyypillistä vasemmistohegemonialle on se, että se pyrkii kieltämään kaikki ikävät tosiasiat sekä vaientamaan sen kannalta epämieluisan ja haitallisen yhteiskunnallisen keskustelun.

Vasemmistohegemonian kannattajat pyrkivät tekemään kaikista vähemmistöistä uhreja. Tämän jälkeen he ryhtyvät kiihkomielisesti puolustamaan näitä ”sorrettuja” väestönosia ja siten pyrkivät pönkittämään omaa agendaansa ja valta-asemaansa yhteiskunnassa.

Ylimielisenä elitistinä Olli Immonen asettuu tavallisen ihmisen yläpuolelle ja jakaa korkeasta norsunluutornistaan väkeä vuohiin ja lampaisiin. Väärentämättömän hybriksen vallassa hän varaa itselleen ja vain itselleen oikeuden määritellä, ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja, kuka elää, kuka kuolee.

Kansanedustaja on vienyt suvaitsemattomuutensa niin pitkälle, että se alkaa muodostua ongelmaksi hänen äänestäjilleenkin. Hän ei halua tutustua haukkumiinsa yliopisto-opiskelijoihin, toimittajiin, tuomareihin, kilpaileviin poliitikkoihin, helsinkiläisiin tai kulttuuri- ja taideammateissa laihaa elinkeinoaan kokoon raapiviin kansalaisiin ympäri Suomea. Hänelle nämä ihmiset ovat kategorisesti vihollisia, eivät ihmisiä ja maanmiehiä.

Selvää on tietenkin, että näiden kuviteltujen vihollisten uhreja ovat Immosen kaltaiset keski- ja hyvätuloiset miehet.

Immosen mukaan hänenkaltaistensa nationalistien sanomisen ja ajattelun vapautta on kahlittu julmasti paheksuntaa ja vastaväitteitä käyttämällä. Immoselle porvarilliset käytöstavat näyttäytyvät sensuurina ja hänen nuhtelemisensa vainona. Tässä mielessä mies ei ole kauhean kaukana naapurinsa Sanna Ukkolan ajatusmaailmasta. Muistammehan blogimerkinnän, jossa Ukkola vertasi Kalevan päätoimittajan kokemaa Facebook-keskustelua korruptoituneen diktatuurin harjoittamaan mielivaltaiseen sensuuriin. Lisääköhän Oulun kaupunki juomaveteen jotain perspektiiviharhaa aiheuttavaa hallusinogeeniä?

Kaikissa salaliittoteorioissa on eräs ristiriita, jota toisen kauden kansanedustaja ei itse halua tai edes kykene näkemään. Hänen mukaansa Suomea pitää lujassa pihtiotteessa kaikkea julkista toimintaa säätelevä ”vasemmistohegemonia”. Jos näin todella olisi, miksi ihmeessä kukaan tämän antinationalistisen diktatuurin jäsen ei ole pysäyttänyt hänen nousuaan lainsäätäjäksi tai estänyt häntä julkaisemasta vihasaarnojaan? Saattaa olla ylittämätön isku vapaustaistelijan identiteetille, kun usva aivoissa hälvenee ja senaattori tajuaa, ettei mitään ”vasemmistohegemoniaa” ole olemassa ja että kukaan ei juonittele Olli Immosen suun tukkimiseen tähtäävää valtiollista salaliittoa.

Pohjimmiltaan Immonen toki on vain kannattajiaan hyväksikäyttävä oikeistopoliitikko. Hän ajaa kaksilla rattailla niin kuin kuka hyvänsä populisti. Immonen voi kirjoittaa näin…

Koska vasemmisto ja oikeisto elävät tänä päivänä liitossa keskenään, on tästä syystä kansallismielisyys ainoa varteenotettava vastavoima nykyiselle rahanvallan ja monikulttuurisuuden nimiin vannovalle globalistiselle järjestelmälle. Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous.

… mutta Perussuomalaiset joka tapauksessa kannattavat TTIP-sopimusta. Eikä siinä ole riviäkään Olli Immosen hellimistä kansallissosialistisista tavoitteista.

Kaasuputki äänestää

Ennakkoäänestys on ohi, mutta vaalipäivä edessä. Ne todelliset vaalit. Äänestäminen arkipäivänä lounastauolla tai töiden jälkeen postissa on hätähousujen hommaa. Premature election, kuten sanoisimme kansalliskielellämme englannilla. Touhu on ymmärrettävää, jos on vaalipäivänä työvuorossa, mutta muuten ennakkoäänestäminen on vähän niin kuin kävisi maistraatissa vihillä, vaikka kihlapari kuuluisi kirkkoon.

Säädylliset ihmiset käyttävät äänioikeutensa oikealla äänestyspaikalla oikeana äänestyspäivänä. Se on paitsi kunniakas perinne myös hyvää kuluttajansuojaa: vaalisunnuntaina kaikki kampanjan aikaiset kuprut ynnä skandaalit ovat selvinneet ja salarakkaat sekä vaalivauvat haastateltu. Vaalipäivän ääni on vakaan ja harkitsevan ihmisen huolellisesti punnittu kannanotto.

Pyhänä virastotalon huoltoyhtiön irakilaiset työntekijät käyvät kiskaisemassa Suomen valtioliput salkoihin. Töihin tulleiden virkamiesten palkka juoksee kaksinkertaisena. Vaalilautakunnat tarkastavat kalustonsa, avaavat äänestyspaikan ja ryhtyvät ottamaan vastaan demokratiaa.

Kansalaisen kotona vaalipäivä alkaa tavallista arvokkaammilla aamukahveilla. Pöytään voidaan siivuttaa toinenkin viipale pullapitkoa. Radio avataan. Siellä paikallis- tai maakuntaradion lupsakka toimittaja kertoo urheilu-uutisten lomassa, miten hienoa on äänestää vaalipäivänä. Tosin hän itse joutui äänestämään ennakkoon, koska on vaalipäivänä työvuorossa. Ohjelmassa soitetaan sivukylän alakoululla vaalilautakuntaa johtavalle eläkeläiselle ja kysytään, miltä tuntuu.

Kahvin jälkeen koko perhe pukeutuu siisteihin vaatteisiin – smart casual riittää hyvin, ei kukaan vaadi rippipukua – ja suuntaa oikeusministeriön ilmoittamalle äänestyspaikalle. On kohteliasta sujauttaa lompakon pohjalle unohtuneet viisisenttiset ovensuussa kyttäävän hyväntekeväisyysjärjestön lippaaseen.

Tässä ovat Kaasuputki-blogin suositukset niille, jotka eivät ole vielä äänestäneet:

Lapin vaalipiiri

29 Inkeri Yritys

yritys_inkeri

Kittilän kunnanjohtaja erotettiin hirvittävän puliveivauksen jälkeen lain henkeä ja kirjaintakin rikkoen, koska tämä oli kehdannut haastaa paikallisen mafian. Yksikään puolue ei selviä asiasta puhtain paperein, ei edes Vasemmistoliitto. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys kuuluu niihin harvoihin, jotka uskalsivat sanoa ääneen, ettei asiassa ole menetelty oikein. Rohkeutta puolustaa oikeutta jopa omia vastaan tarvitaan myös Arkadianmäellä.

Oulun vaalipiiri

135 Katja Hänninen

katja_hanninen

Varasijalta eduskuntaan noussut Katja Hänninen joutui järjettömän julkisen viharyöpyn kohteeksi, kun Elämän Kovan Koulun ehtolaiskurssille jämähtäneet nettikeskustelijat saivat selville hänen pitkän parisuhteensa epätavalliset alkuvaiheet. Kansanedustaja piti päänsä kylmänä ja osoitti moraalisaarnaajille, miksi hän on eduskunnassa päättämässä maan asioista ja he puskissa huutelemassa vielä seuraavankin vaalikauden.

Keski-Suomen vaalipiiri

100 Matias Heikola

Heikola_Matias

19-vuotias Matias Heikola ponnistaa Jämsästä, jonne hän on tovereineen perustanut Vasemmistonuorten paikallisosaston. Keski-Suomi kuuluu maamme sakeaan raamattuvyöhykkeeseen. Helluntaiherätys äänestää perussuomalaisia, kirkolliset herätysliikkeet kristillisdemokraatteja ja tapauskovaiset keskustalaisia. Nopeasti hupeneva työväestö äänestää kernaimmin oikeistodemaria, kuten helsinkiläistä työläisherra Lauri Ihalaista. Vakiopaineessa reggaen tahtiin notkuvat kolme vasemmisto-opiskelijaa eivät ikinä tee vallankumousta edes omalla soittolistallaan. Siksi luottamus vasemmistolaisen nuorisoliikkeen voimaan pohjoishämäläisessä teollisuusyhdyskunnassa ansaitsee kannatuksen vaikkapa valtiollisissa vaaleissa annetun äänen välityksellä.

Vaasan vaalipiiri

26 Anneli Lehto

Lehto_Anneli

Jos ei ole varma ehdokkaasta, yksi hyvä sääntö on pyrkiä antamaan ääni nuorelle naisehdokkaalle. Pohjanmaalla tämä on entistäkin tärkeämpää. Vuonna 1983 syntynyt rakennusinsinööri Anneli Lehto edustaa Vasemmistoliiton tämänhetkistä punavihreää päävirtausta. Hän vastustaa ydinvoiman lisärakentamista ja asettaa ympäristön kaikessa etusijalle. Vasemmistoliitonkaan kohdalla se ei ole aina ollut itsestäänselvyys.

Savo-Karjalan vaalipiiri

137 Antti Saarelainen

antti saarelainen

Lieksa on tympeiden rasistien asuttama junttitaajama. Tai ainakaan lieksalaiset eivät ole tehneet mitään tuulettaakseen koko maahan hiljalleen leviävää myrkyllistä ilmapiiriään. Muutto Lieksasta Joensuuhun ei ole kilometreissä loputon, mutta henkisesti se on valtava harppaus. Antti Saarelainen on tehnyt tuon maineteon ja oppinut joensuulaishumanistien keskellä uusia taitoja, kuten feminismin. Jokainen f-sanaa myönteisessä mielessä käyttävä poliitikko on todellinen kansallisaarre.

Pirkanmaan vaalipiiri

143 Anna Kontula

Kontula_Anna

Vasemmistoliiton ja koko Suomen terävintä kärkeä edustava Anna Kontula on viimeinen renessanssi-ihminen. Hän ei epäröi pistää itseään likoon vaikeammissakaan asioissa. Poliitikkona, tutkijana ja tietokirjailijana hän on erikoistunut aiheisiin, jotka ovat usein epämuodikkaita ja suuren yleisön silmissä pahimmillaan hyvinkin epäilyttäviä – olivat nämä sitten rakennusmiehiä tai seksityöläisiä. Kontulan ajattelua voisi kuvata eräänlaiseksi äärirealismiksi, joka on yleensä niin aukotonta, että poliittisille opponenteille ei jää muita vasta-argumentteja kuin hänen henkilönsä arvostelu.

Hämeen vaalipiiri

25 Elisa Lientola

Lientola_Elisa

Vasemmistoliitto on kulttuuripuolue par excellence. Eduskuntaryhmässä on aina ollut kirjailijoita ja runoilijoita. Lahtelainen Elisa Lientola on kuvanveistäjä, joka myös opettaa kuvataiteita. Hän tietää taiteilijan arkeen ja toimeentuloon liittyvät ongelmat, mutta myös syyt ja motiivit taiteilijan uran valitsemiseen. Millään tavalla se ei ole ehdokkaalle haitaksi, että hän tulee Helsingin ja suurten yliopistokaupunkien ulkopuolelta. Kallion kulttuuripiireissä kun helposti unohtuu, millaisessa ahdingossa maakuntien taiteilijat tai sellaisiksi haluavat ovat.

Satakunnan vaalipiiri

71 Raisa Ranta

RaisaRanta

Taas yksi insinööri? Kyllä vain! Porilainen Raisa Ranta on punavihreä feministi, joka – äärioikeiston suosimaa verbiä käyttääksemme – homorummuttaa surutta sukupuolten ja seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Suomalaisessa vaalijärjestelmässä yhdistellään henkilö- ja listavaalin ominaisuuksia siten, että jokaisen ehdokkaan saama ääni menee osaksi listan yhteistä vertauslukua. Henkilökohtaisella äänimäärällä ratkotaan sijoitus läpimenijöissä. Satakunnassa tämä on tärkeää, sillä vaalipiiri on perinteisesti lähettänyt parlamenttiin Vasemmistoliiton oikeistosiipeä edustavan Jari Myllykosken. Nyt olisi aika kokeilla kandidaattia vasemmalta.

Kaakkois-Suomen vaalipiiri

61 Taneli Hämäläinen

Hamalainen_Taneli

Trolli eduskuntaan! Taneli Hämäläinen on tuttu nimi City-lehden lukijoille ja erilaisille kuokka- ynnä kiakkovieraille. Provokatiivisesta kirjoitustyylistään ja tavattomasta kirjoitusnopeudestaan tunnettu toimittaja ei välttämättä ole eduskunnassa aivan kuin kotonaan, mutta se riittää, jos on kuin vieraissa kävisi. Vasemmistoliittoa on aina vaivannut pyrkimys jonkinlaiseen ylikorrektiin salonkikelpoisuuteen, jotta kukaan ei vain suhtautuisi puolueeseen häirikkönä. Kirosanoja ja sormella osoittelua välttelemällä saavuttaa varmasti protokollamestarin suosion, mutta varovaisen on turha odotella klikkauksia.

Varsinais-Suomen vaalipiiri

134 Li Andersson

Andersson_Li

Image-lehti teki männä syksynä Vasemmistonuorten puheenjohtajasta ja eurovaalien ääniharavasta kansijutun otsikolla ”Hän on vasemmiston ainoa toivo”. Päätoimittajan mukaan otsikko on tarkoituksellisesti kärkevä, mutta osittain se on myös totta. Vasemmistoliitto on käynyt läpi hurjan sukupolvenvaihdoksen, joka alkaa olla valmis kautta maan. Vuonna 1987 syntynyt Li Andersson kuuluu ikäluokkaan, jolle koko Neuvostoliitto on pelkkä luku historiankirjoissa, eräänlainen myytti – hiukan niin kuin natsi-Saksa tai Brasilian keisarikunta. Pyyleville toimittajasedille ja oikeistopuolueiden ideologeille nuoret vasemmistolaiset ovat vaikea ongelma. Nelikymppiset puoluekaaderit sentään ovat kasvaneet itäblokin varjossa, mutta parikymppisten maailma on aivan toinen. He ovat eläneet lapsuuden, jossa Venäjällä vallitsee villi markkinatalous, Virosta laivataan pakettiautoittain viinaa, Suomi on jääkiekon maailmanmestari ja Keanu Reeves käyttää Nokian kännykkää taistellessaan tekoälybotteja vastaan keinotodellisuusmatriisissa.

Uudenmaan vaalipiiri

163 Oula Hyrske

Oula Hyrske

Keski-Uudenmaan alue lienee suurimmalle osalle suomalaisista vain radanvarteen noussutta kerrostalomaisemaa, mutta kyseessä on myös yli sadantuhannen asukkaan tilkkutäkkikaupunki. Poliittinen valta Tuusulanjärven rantojen hegemoniakamppailussa on painottunut pikemminkin etelään Keravalle kuin pohjoiseen Järvenpäähän. Vasemmistoliiton Uudenmaan listalla on hurja joukko hyviä ehdokkaita, mutta nostettakoon nyt jalustalle Oula Hyrske. Järvenpääläinen perheenisä on loputtoman ahkera politiikan tekijä ja tunnustettu kulttuuriammattilainen. Kyllä eduskuntaan mahtuu myös muita muusikoita kuin Mikko Alatalon kaltainen ankea populisti.

Helsingin vaalipiiri

29 Veronika Honkasalo

Honkasalo_Veronika

Vasemmiston tohtoriosastoon kuuluva nuorisotutkija Veronika Honkasalo on hankkinut kannuksensa opiskelija- ja järjestötyössä ennen kuin nousi rakettimaisesti mukaan puoluepolitiikan kovaan ytimeen. Monikulttuurisuuden raskaan sarjan ammattilainen kuuluu siihen joukkoon ihmisiä, joita niin sanotut maahanmuuttokriitikot vainoavat pahimmillaan hyvinkin henkilökohtaisesti. Kun faktoja ja väitteitä ei osata kumota toisilla faktoilla ja vastaväitteillä, hyökätään ihmisen kimppuun. Onneksi tämä ei ole turmellut Honkasalon loistavaa huumorintajua ja kykyä nähdä asiat todellisessa mittakaavassaan – molemmat ominaisuuksia, joista punavihreässä kuplassa ei luoja paratkoon ole ylitarjontaa.

Yrjö Rautiosta Kansan Uutisten päätoimittaja

ku

Yhdentoista vuoden korpivaellus tuli onnellisesti päätökseen maaliskuisilla keväthangilla kun neuvottelut Kansan Uutiset Oy:n ja lehdestä aikoinaan ovet paukkuen lähteneen emerituspäätoimittaja Yrjö Raution välillä saatiin kaikkia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Lyhyen ylimenokauden ”Kusaria” päätoimittanut Sirpa Puhakka siirtyy lehden määräaikaiseksi erikoistoimittajaksi, kun Rautio jälleen astuu rakkaan työväenlehtensä johtoon.

Kuusitoista vuotta Kansan Uutisten päätoimittajana aina vuoteen 2004 työskennellyt Rautio on välivuodet pitänyt kynänsä terävänä kirjoittamalla kolumneja Apuun ja Helsingin Sanomiin päivänpolttavista asioista, kuten SKP:n enemmistön ja vähemmistön ­– niin kutsuttujen taistolaisten – välisistä henkilö- ja linjaristiriidoista. ”Heittolaukauksistaan” tunnettu Rautio aikoo jatkaa samalla linjalla vanhassa tutussa vasemmistomediassaan. Aihe taatusti kiinnostaa kaikkia lehden lukijoita ikään ja sukupuoleen katsomatta.

– Vasemmistoliitossa on paljon vanhoja stalinisteja, jotka eivät ole koskaan tehneet tiliä menneisyytensä kanssa, Rautio toteaa luottavaisesti.

Hän uskoo neljänkymmenen vuoden takaisten traumojen tavoittavan myös uusia lukijoita:

– Puolueessa on lisäksi nuoria myöhempien aikojen änkyröitä, joiden politiikkakäsitys kasvaa suoraan stalinismin perinnöstä.

Koko Suomea jäytävän stalinismin uhasta keskustellaan Raution mukaan liian vähän. Hän aikoo korjata tilanteen Kansan Uutisten sivuilla.

– Äärioikeisto ja -vasemmisto eivät ole janan ääripäitä, vaan vierekkäisiä pisteitä ympyrällä, Rautio muistuttaa arvoituksellisesti virnistellen.

Tässä hän on maahanmuuttokriitikoiden kanssa samaa mieltä siitä, että myös Hitler oli oikeastaan vasemmistolainen ja että mitään ”äärioikeistoa” ei edes ole olemassa.

– Kun kulkee kyllin kauas vasemmalle, tulee äärioikealle, kun kulkee kyllin kauas oikealle, tulee äärivasemmalle.

Vaarallisilta on, että koskaan ei voi tietää, kuka on stalinisti. Rautio huomauttaa, että fanaattiset liikkeet houkuttelevat mukaan ”älykkäitä, sivistyneitä ja fiksuja ihmisiä”.

– Heitä oli stalinismissa – myös sen suomalaisessa ilmenemismuodossa, jota kaunistellen taistolaisuudeksi kutsuttiin.

Erityisesti stalinisteja haudotaan Raution mukaan Vasemmistoliitossa.

– Siihen kuuluu stalinisteja, joiden oikeampi paikka olisi häpeäpaalussa historian tunkiolla.

Vasemmistoliiton ongelma ei Raution mielestä ole kuitenkaan pelkästään stalinisteissa. Puolueen riveissä on suunnattomasti enemmän kaikkia muita kuin stalinisteja, mikä saattaa harhauttaa heikommalla havaintokyvyllä varustetut kansalaiset kuvittelemaan, että Vasemmistoliitto olisi arvoliberaali punavihreä työväenpuolue.

– Järkevintä olisi, että puolueen reformistit siirtyisivät Sdp:hen – ja vihreät vihreisiin. Puolue jäisi niille, jotka haluavat tehdä siitä museon vaalimaan stalinististen aatteiden rippeitä.

Merkittävimmäksi syyksi kaikkialla ympärillään rehottavaan taistolaisuuteen Rautio arvelee Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta – tai ”vasemmistoa”, kuten Rautio sitä nimittää – riivaavan henkilökulttivajeen. Nuoriso säntäisi vaaliuurnille huomattavasti nykyistä kerkeämmin, mikäli Paavo Lipponen yhä johtaisi vasemmistoliikettä.

Ensimmäinen Yrjö Raution toimittama Viikkolehti tulee pääsiäispyhien vuoksi jakeluun poikkeuksellisesti jo 1. huhtikuuta. Lehteä jaetaan samana päivänä ilmaiseksi Kontulan ostoskeskuksessa kello 12. Sadalle ensimmäiselle lahjoitetaan Viikkolehden lisäksi muoviämpäri.