Olli Immonen vihaa suomalaisia. Hän vainoaa kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pienituloisia lähimmäisiään vain sillä perusteella, että he asuvat paikkakunnalla, josta hän ei pidä, tai ansaitsevat kapean leipänsä laillisesti ammatista, jota hän ei hyväksy. Hän on ajatuspoliisi, joka kieltäisi eriävät mielipiteet siinä missä tosiasiatkin, jos voisi. Immonen on Suomen törkein elitisti.
Oululaispoliitikon toiminnan irstautta kasvattaa roimasti se totuus, että Immonen itse on hyväpalkkainen poliittinen broileri, jonka tase Suomen valtion kannalta – Perussuomalaisten teettämän tutkimuksen perusteella – on raskaasti miinusmerkkinen. Immonen ei ole aikuisen elämänsä aikana ennättänyt edes aloittaa hyvinvointivaltiolta saamiensa etujen takaisinmaksua ennen siirtymistään vieläkin muhkeammille kansanedustajapalkkioille.
Ajattelukykyiselle ihmiselle koulutustasoon katsomatta tuottaa tuskaa yrittää suhtautua Immosen loputtoman pitkiin, kauttaaltaan vainoharhaisiin vuodatuksiin ikään kuin punnittuja tosiasiaväittämiä sisältäminä poliittisina avauksina. Kaikesta näkee, että Immosen käsitys todellisuudesta on niin pahasti vääristynyt, ettei mitään yhteistä keskustelurajapintaa kansan enemmistön kanssa enää ole. Kaikki mitä Olli Immonen kirjoittaa ”punavihreästä kuplasta” kertoo oikeasti hänestä itsestään.
Eivätkö nämä Immoselta poimitut lainaukset sovi Immoseen ja hänen tukijoukkoihinsa lähes sellaisenaan?
Kyseinen muita ylenkatsova porukka on jo puolen vuosisadan ajan kilvan halveksinut ja polkenut kansallisia perinteitä ja kansallisidentiteettiä kansan enemmistön mielipiteistä piittaamatta.
Tyypillistä vasemmistohegemonialle on se, että se pyrkii kieltämään kaikki ikävät tosiasiat sekä vaientamaan sen kannalta epämieluisan ja haitallisen yhteiskunnallisen keskustelun.
Vasemmistohegemonian kannattajat pyrkivät tekemään kaikista vähemmistöistä uhreja. Tämän jälkeen he ryhtyvät kiihkomielisesti puolustamaan näitä ”sorrettuja” väestönosia ja siten pyrkivät pönkittämään omaa agendaansa ja valta-asemaansa yhteiskunnassa.
Ylimielisenä elitistinä Olli Immonen asettuu tavallisen ihmisen yläpuolelle ja jakaa korkeasta norsunluutornistaan väkeä vuohiin ja lampaisiin. Väärentämättömän hybriksen vallassa hän varaa itselleen ja vain itselleen oikeuden määritellä, ketkä ovat hyviä, ketkä pahoja, kuka elää, kuka kuolee.
Kansanedustaja on vienyt suvaitsemattomuutensa niin pitkälle, että se alkaa muodostua ongelmaksi hänen äänestäjilleenkin. Hän ei halua tutustua haukkumiinsa yliopisto-opiskelijoihin, toimittajiin, tuomareihin, kilpaileviin poliitikkoihin, helsinkiläisiin tai kulttuuri- ja taideammateissa laihaa elinkeinoaan kokoon raapiviin kansalaisiin ympäri Suomea. Hänelle nämä ihmiset ovat kategorisesti vihollisia, eivät ihmisiä ja maanmiehiä.
Selvää on tietenkin, että näiden kuviteltujen vihollisten uhreja ovat Immosen kaltaiset keski- ja hyvätuloiset miehet.
Immosen mukaan hänenkaltaistensa nationalistien sanomisen ja ajattelun vapautta on kahlittu julmasti paheksuntaa ja vastaväitteitä käyttämällä. Immoselle porvarilliset käytöstavat näyttäytyvät sensuurina ja hänen nuhtelemisensa vainona. Tässä mielessä mies ei ole kauhean kaukana naapurinsa Sanna Ukkolan ajatusmaailmasta. Muistammehan blogimerkinnän, jossa Ukkola vertasi Kalevan päätoimittajan kokemaa Facebook-keskustelua korruptoituneen diktatuurin harjoittamaan mielivaltaiseen sensuuriin. Lisääköhän Oulun kaupunki juomaveteen jotain perspektiiviharhaa aiheuttavaa hallusinogeeniä?
Kaikissa salaliittoteorioissa on eräs ristiriita, jota toisen kauden kansanedustaja ei itse halua tai edes kykene näkemään. Hänen mukaansa Suomea pitää lujassa pihtiotteessa kaikkea julkista toimintaa säätelevä ”vasemmistohegemonia”. Jos näin todella olisi, miksi ihmeessä kukaan tämän antinationalistisen diktatuurin jäsen ei ole pysäyttänyt hänen nousuaan lainsäätäjäksi tai estänyt häntä julkaisemasta vihasaarnojaan? Saattaa olla ylittämätön isku vapaustaistelijan identiteetille, kun usva aivoissa hälvenee ja senaattori tajuaa, ettei mitään ”vasemmistohegemoniaa” ole olemassa ja että kukaan ei juonittele Olli Immosen suun tukkimiseen tähtäävää valtiollista salaliittoa.
Pohjimmiltaan Immonen toki on vain kannattajiaan hyväksikäyttävä oikeistopoliitikko. Hän ajaa kaksilla rattailla niin kuin kuka hyvänsä populisti. Immonen voi kirjoittaa näin…
Koska vasemmisto ja oikeisto elävät tänä päivänä liitossa keskenään, on tästä syystä kansallismielisyys ainoa varteenotettava vastavoima nykyiselle rahanvallan ja monikulttuurisuuden nimiin vannovalle globalistiselle järjestelmälle. Jos haluamme aidosti palauttaa vallan takaisin kansalliselle tasolle, pois ylikansallisten päätöksentekoelinten, monikansallisten suuryhtiöiden ja niitä tukevien poliitikkojen käsistä, on saatava aikaan kansallismielinen vallankumous.
Oletettavasti lähinnä fiktiivisistä jäsenistä koostuva Taajamasusi-niminen organisaatio on lähtenyt komeassa etunojassa ajamaan agendaa, joka kertoo syvimmällä mahdollisella tavalla, mitä ongelmia maanmuuttokriittisessä liikkeessä on.
Kyllä, maahanmuuttokriittisessä.
Pienikokoinen, mutta isoääninen porukka julistaa, että on olemassa koko kansakunnan olemassaolon vaarantava uhka: turvalliseen lintukotoomme on hiipinyt suomalaiselle arkikokemukselle vieras taho, jota kukaan demagogeista ei ole varsinaisesti nähnyt, mutta josta on olemassa lukuisia spekulatiivisia todisteita, toisen käden silminnäkijälausuntoja, kehäpäätelmiä ja ulkomaisia red herring -tilastoja.
Kuulostaako tutulta?
Ilmestyskirjamaisessa visiossa vilahtelevat sanat ”hallitsematon” ja ”lisääntyminen” – sekä ennen kaikkea lapsiin kohdistuva maaginen uhka. Verisen profetiansa ponneksi porukka ilmoittaa olevansa valmis suojelemaan viattomia kansalaisia tältä juuri keksimältään uhalta.
Ongelman ytimessä on tosiasioiden täydellinen ja järkähtämätön torjuminen. Susijahtaajat ja maahanmuuttokriitikot elävät omassa lumetodellisuudessaan, jossa heidän mielipuoliset väitteensä ovat konkreettisia faktoja, joita mikään määrä fyysistä evidenssiä arkiulottuvuudesta ei kumoa. Se johtaa käsittämättömän outoihin ja joskus myös vaarallisiin kohtaamisiin.
Elämänsä isänmaan puolustamiselle omistanut joukko saattaa olla valmis myös ennaltaehkäisevään väkivaltaan niitä suomalaisia kohtaan, joiden he kokevat vaikeuttavan suojelutehtäväänsä. Häiriköinti on yksi keino, sabotaasi on toinen. Viimeinen, looginen askel on suora toiminta terroristeja vastaan. Onhan kyseessä sota. Vasta iskun kohteesta voidaan yrittää päätellä, ovatko asialla maahanmuuttokriitikot vai sudenvastustajat.
Maaliskuun alkupuolella sudentappoaktivistit onnistuivat tuhoamaan merikotkien ruokintapaikan Vakka-Suomessa Pöytyän Yläneellä. Ruokintapaikka ei ollut taajama-alueella eikä siellä ollut susia, mutta kaikkihan on aina mahdollista. Aivan kaikki. Ties vaikka hukat olisivat risteytyneet kotkien kanssa. Ei siinä auta leperrellä herttaisia luonnon monimuotoisuudesta, kun aarnikotka raatelee vauvoja. Jotka ovat kontanneet kymmenien kilometrien taipaleet ruokintapaikoille.
Yhdysvalloissa – josta susivainokin on saatettu tuoda Suomeen – uskotaan laajalti erilaisiin hallituksen salaisiin ohjelmiin. Google Maps -kuvat vanhoista ratapihoista tulkitaan liittovaltion katastrofiavun keskitysleireiksi. Samalla tavalla suomalainen kotkanruokintapaikka alkaa vähitellen saada salaliittoteorian hehkua ympärilleen. Ehkä se ei olekaan viatonta linnunkiikarointia.
Ehkä kotkanpesällä päivystivät susien ”siirtoistuttajat”, nämä valkoisilla pakettiautoillaan ja mustilla helikoptereillaan operoivat kasvottomat agentit.
Salaliittoteorioita on kahta lajia: kylähullujen hourailua ja kylähullujen hourailua, jolla on toimittajan tuki. Väite susien siirtoistuttamisesta päiväkotien takapihoille on esimerkki jälkimmäisestä. Maaseudun Tulevaisuus -lehden päätoimittaja Lauri Kontrolle on nimittäin päivänselvää, että jossain kaiken taustalla on miljardien eurojen ”hämäräbisnes”, joka loisii rehellisten veronmaksajien kukkaroilla piittaamatta pätkääkään toimintansa seurauksista. Vastuuton, kyyninen koneisto tuottaa kärsimystä silkan vallanhalun takia. Apunaan sillä ovat hyväuskoiset tyttölapset, jotka silkkaa sinisilmäisyyttään alistuvat politrukkien välikappaleiksi.
Susien ilmestyminen kansalliselle uhkakartalle kieltämättä yllätti useimmat. Tätä ennen sama on tehty somalialaisille turvapaikanhakijoille, muslimimiehille noin yleensä ja tietenkin pedofiileille. Loikka eläinkuntaan oli vaikeasti ennakoitavissa.
Toki pohjaa on: hukka on tuttu satukirjoista. Mutta kun kanta on vain hiukan toistasataa ihmisarkaa yksilöä, olisi typerämpi saattanut ajatella vihankylvön vaativan jotain mehevämpää täkyä. Kuten vaikka hullun siperialaistiedemiehen jalostamat yliälykkäät telepaattisudet. Tai Tšernobyl-jäkälän saastuttamien porojen mutatoimat hirmuliskon kokoiset jättiläissudet, jotka syövät kokonaisia henkilöautoja matkustajineen.
Muutaman tavallisen suden olemassaolo ei uhkaa ketään, vaikka eläimet sattuisivat olemaan oikeasti olemassa. Sen sanoo arkijärki. Mutta tolkulla ei olekaan mitään tekoa vihan ja pelon lietsonnan kanssa. Kourallinen ihmisiä onnistui nostamaan sudet keskusteluagendalle silkalla määrätietoisella hulluudellaan. Media ja poliitikot kyllä seuraavat, kun joku antaa materiaalia.
Ymmärrettävästi susiviha lopulta aivan oikeasti yhtyy ulkomaalaisvastaisuuteen. Populistipoliitikolle vihakampanja on paras keino muistuttaa äänestäjiä siitä, että hän on Arkadianmäellä aina valmiina yhtymään mihin tahansa rintamaan, jossa soihdut ja talikot heiluvat. Argumentteja on turha vaihtaa, vaikka kohde vaihtuisikin.
Kun Perussuomalaisia edustava Pentti Oinonen kertoi 30 000 suden olevan jo ”suunnittelemassa muuttoa Suomeen”, tavoitettiin jonkinlainen maahanmuuttokriittinen singulariteetti.
Viehättävintä on ollut keskustalaisen kansantaiteilija Mikko Alatalon sujuva takinkääntö. Vielä muutama vuosi sitten keikkamuusikko taisteli hirviä vastaan, nyt niiden viholliset tukijoukkoineen ovat senaattorin tappolistalla. Varttuneemmat äänestäjät saattavat muistaa sellaisenkin Alatalon, joka suorastaan lässytti luomakunnan ihmeiden puolesta.
Populistiselle argumentille eivät ole immuuneja ministeritkään, kuten Yleisradion helmikuinen uutinen osoittaa:
Koskisen mukaan tilanteet, joissa susi pentuineen vierailee pikkulapsiperheiden pihoilla pitäisi ilman muuta pystyä välttämään.
– Ihmisten huoliin ja pelkoon on syytä suhtautua kaikella vakavuudella.
Eli laittomuudet voidaan hyväksyä, koska lapset.
Susikeskustelu on vielä aluillaan, mutta koska susia oikeasti on todella vähän ja lopulta ongelma ratkeaa luonnollista kautta – haamususia ei enää voi ampua, joten metsästäjäjärjestöjen tuki kylähulluille lakkaa – pitää salaliittoteoreetikkojen kehittää jotain uutta. Esimerkiksi… vapaamuurarit? Joo, vapaamuurarit! Kaikki pelkäävät vapaamuurareita.
Muualla maailmassa suosittu reptiliaanijahti ei ole routaiseen maaperäämme juurtunut, mutta eiköhän se vielä tavoita yleisönsä. Noita- ja juutalaisvainotkin ovat epäilemättä jo kynnyksellämme, kun valistuksen suuri takaisinkelaus saadaan päätökseensä.
Muut lehdet:
Tiina Raevaara kokosi blogiinsa kaiken salajuonittelun ja otti mukaan kohudosentin, koska miksi ei. | Propagandasotaa lapsista ja susista (Suomen Kuvalehti)
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tarjoaa ”faktoja” ja ”tietoa”, mutta sehän on kaikki pelkkää sumutusta. | Suurpetotutkimus: Sudet (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos)
Salaliittoteoreetikoissa on eräs tavattoman mielenkiintoinen ominaisuus. He tunnustavat toistensa salaliitot, vaikka ne olisivat keskenään täydellisessä ristiriidassa.
He voivat sulassa sovussa keskustella vapaamuurareiden salaisesta maailmanhallituksesta, Yhdysvaltain ilmavoimien HAARP-kokeista, Bilderberg-kokouksiin osallistuvista reptiliaaneista, rokotteiden ja kemikaalivanojen alumiinista sekä Keniassa syntyneen ääri-islamistisen Barack Obaman marxilaisesta kummisedästä, Ted Kennedystä. Se ei tunnu haittaavan ketään, että salajuonet ovat pahemmassa ristiriidassa keskenään kuin todellisuuden kanssa.
Myös poliittisella kartalla salaliittoteoreetikot ovat tolkuton käsitesoppa. Ayn Randiaan tavaileva fundamentalistiminarkisti voi veljeillä talousdemokratiasta ja Zeitgeistista vaahtoavan kansallisbolševikin kanssa, holokaustin kieltävä uusnatsi peukuttaa kannabiksen laillistamista ajavan luomuhipin Facebook-päivityksiä.
He ovat ystäviä ja liittolaisia, joille muu yhteiskunta on vihollinen. Media, suuryritykset, ammattiliitot, puolueet ja kirkko kuhisevat erilaisia saatananpalvojia, illuminaatteja, ulkoavaruuden olentoja ja kasvissyöjiä.
Toiminnalla ei tietenkään ole varsinaista perustetta. Salaliittoteoreetikkojen yhteinen ominaisuus on, ettei julkinen valta yleensä ole mitenkään loukannut heidän kansalaisoikeuksiaan. Tosin yksinäiselle vapaustaistelijalle ylinopeussakkokin näyttäytyy mielipidevainona. Ja auta armias, jos vouti yrittää ulosmitata sakkorästejä.
Salaliittoteoreetikko on henkilö, jonka filosofiassa joutsenet eivät ole valkoisia; joutsenia on pakko olla useampaa väriä, mutta hallitus on kätkenyt muut paitsi valkoiset.
Paranoia ei valitettavasti ole harmitonta kylähulluutta. Se on yksi äärimmäisimmistä narsismin muodoista: salaliittoteoreetikko pystyy vakuuttamaan itsensä – sekä lähipiirinsä ja haalimansa yleisön – omasta ainutlaatuisesta tärkeydestään. Että maailman suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat tahot käyttävät tähtitieteellisiä resursseja vain vaientaakseen hänet. Tunnetusti salaliitot perustuvat mittavan luokan gambiitteihin – maailman salaiset johtajat ovat valmiita uhraamaan tukuttain ihmisiä vain saadakseen asiansa etenemään, esimerkiksi lavastamalla sopivan uhrilampaan syylliseksi.
Tämä tietenkin pakottaa salaliittouskovaisen käyttämään kaikkia keinoja itseään ja lähimmäisiään puolustaakseen. Ei ole sattumaa, että seonneimmat olettavat olevansa sodassa. Seuraukset ovat yleensä katastrofaalisia.
Suomessa on vallalla useita häkellyttäviä salaliittoteorioita. Menestyksekkäin on tietenkin niin sanottu maahanmuuttokriittisyys eli Eurabia-teoria, joka perustuu pitkälti sille uskolle, että julkista valtaa käyttää kulissien takana salainen matriarkaalinen punavihreä ”mokuklusteri”.
Mutta kintereillä laukkaa jo muitakin.
Loivassa mutta vahvassa nousukiidossa ollut ”Suomen antifasistinen komitea” on saanut viime vuosina tililleen muutamia pistevoittoja taistelussaan todellisuutta vastaan.
Oikeussosiologian dosentin tittelin saanut tohtori Johan Bäckman sai jossain lyhyeksi jääneen akateemisen uransa vaiheessa päähänpinttymän, jonka mukaan neuvostoimperiumin ja nykyisen Venäjän kohtaamat todelliset ja kuvitellut vastoinkäymiset johtuvat ”fasisteista”. Vuonna 1971 syntynyt Bäckman ei ymmärrettävistä syistä itse ehättänyt mukaan alkuperäiseen taistolaisporukkaan, mutta aikaansaapaa miestä pieni myöhästyminen ei hetkauta.
Dosentin tyytyväisyydeksi Venäjän nykyhallinto on omaksunut neuvostoaikaisen terminologian sellaisenaan, vaikka täältä maailman onnistuneimmasta valtiosta katsottuna Kremlin oma hallintomalli näyttäisi sisältävän roppakaupalla fasistisia ominaisuuksia.
Bäckmanilaisessa kalvinismissa maailma on jaettu hyviin ja pahoihin sen mukaan, miten ihmiset tai organisaatiot suhtautuvat Venäjään. Tuttuun tapaan mitään kompromisseja ei hyväksytä: fasisteja ovat kaikki, jotka eivät kyllin pontevasti todista rakastavansa Vladimir Putinia ja tämän taustaorganisaatiota – ja loppujen lopuksi myös Bäckmania itseään.
Aivan varmaa ei ole, missä määrin Johan Bäckman itse uskoo fasistiteoriaansa, mutta ainakin hänellä on uskollinen seurakunta. Pastori Juha Molari, ohjaaja Jussi Parviainen ja Venäjän hallitus muiden mukana.
Melko pian voidaan huomata, että Suomessa on ehkä parisenkymmentä kansalaista, jotka eivät ole fasisteja. Dosenttia ahdistaa suunnattomasti, että pohjoista valtakuntaamme kalvaa näin syvälle syöpynyt Hollywoodin kulttuurivaikutus.
Ymmärtäväisenä miehenä Bäckman tietysti suo rivikansalaisille erehdysvaransa. Mistäpä oppimaton rahvas saisi tietää totuuden länsimaista pankkiirimafiaa vastaan kamppailevan presidentti Putinin rakkaudentäyteisestä sydämestä ja oikeauskoisuudesta, kun valtamedia syytää tuutin täydeltä fasistien valepropagandaa?
Onneksi on Janus Putkonen.
Janus Putkonen pitää yllä Verkkomedia.org-nimistä nettijulkaisua, jonka pääasiallinen tehtävä on olla ”kansalaismedia” ja tässä ominaisuudessa taistella ”valtamediaa” vastaan. Valtamediaksi Putkonen luokittelee kutakuinkin kaikki, jotka tekevät viihdeuutisia tai käyttävät Venäjän ulkopuolisia kansainvälisiä uutistoimistoja.
Ennen kaikkea valtamedia toimii Putkosen mukaan savuverhona niin sanotulle uudelle maailmanjärjestykselle, NWO:lle, josta pintautuu joka hetki uusia todisteita. Erityisen mieluisia todisteita ovat puuttuvat todisteet. Jos missään ei kerrota juutalaisten pankkiirien, Hollywoodin ja – mikäpä ettei – Kansallisen Kokoomuksen tekemästä kassakaappisopimuksesta, se merkitsee vuorenvarmaa evidenssiä tällaisen sopimuksen olemassaolosta.
Putkosen silmissä mainio esimerkki Suomea jäytävästä sensuurista on männätalvena syntynyt Ruotsin prinsessa ja kruununperillinen, joka ohitti kotimaisessa uutisvirrassa toviksi viimeiset viisisataa vuotta jatkuneen Iranin ja Syyrian kriisin. Natsikorttiin päättyvässä artikkelissaan Putkonen maalailee huolestunutta kuvaa prinsessa Estellen varjostamasta kansastamme, joka ei tiedä, että juuri nyt on käynnistymässä kolmas maailmansota.
Toki, jos jatketaan päätoimittajan kanssa samanlaisella googlailulinjalla, voidaan todeta, että viimeisen 12 kuukauden aikana Iran ja Syyria ovat aika hyvin kyenneet taistelemaan prinsessavauvan kanssa otsikoista.
Hetkinen, käytettiinkö tässä sanaa ”päätoimittaja”? Niin, Verkkomedia mielellään esiintyy uutismediana. Sillä on uutispalvelun tunnusmerkit ja päätoimittaja. Joka on julkisesti omalla sivustollaan kiistänyt olevansa mikään päätoimittaja. Eikä Verkkomediakaan loppujen lopuksi ole kuin jonkinlainen julkinen ilmoitustaulu:
Jos haen rahankeräyslupaa Verkkomedialle, olisin itse tai edustamani yhteisön kautta juridisesti vastuussa siitä mihin rahat käytetään – ja allekirjoittaessani Verkkomedian toiminta-ajatuksen poliisiviranomaisille, myöntäisin myös kantavani vastuun kaikesta informaatiosta mitä sivustolla liikkuu, eikös totta?
Paitsi että päätoimittajan tittelillä verkkojulkaisua pyörittävä henkilö on joka tapauksessa vastuussa palvelunsa sisällöistä, jos se vain vaikuttaa toimitetulta. Rahankeräysluvan hankkiminen ei tee hankkeesta enää virallisempaa, mutta kukaties laillisempaa.
Miten sitten lienee – Verkkomedian ylläpito on joka tapauksessa sijoittanut jokaiseen blogitekstiinsä huolelliset vastuuvapauslausekkeet. Kaiketikin turhaan, sillä tekstit joka tapauksessa ovat järjestään Verkkomedian toimituksen julkaisemia.
Verkkomedian varsinainen uutistuotanto on toki yhtä eksentristä alkaen Riikka Söyringin siteeraamasta WorldNetDailyn raportista, jonka mukaan ehkäisyvalistus on yhtä kuin holokausti, aina Annu Kivisenlaajaan yhteenvetoon Bilderbergin aikeista vakoilla eurooppalaisia tietoverkkoja. Myös Janus Putkosen alullepanema kiitosadressi Venäjän asevoimien komentaja Makaroville mennee tän on pakko olla trolli -kategoriaan.
Ja nyt palaamme tuttuu hahmoon, sillä tosielämän kannalta epäilemättä hurjinta sisältöä Verkkomediassakin on silti dosentti Johan Bäckmanin harjoittama ihmisoikeustaistelu Syyriassa. Niin, siis hänhän oli Venäjän lähettämänä tarkkailijana muun muassa tapaamassa presidentti Al-Assadia. Koska miksi ei.
Tietysti kaikista Suomen viestimistä juuri Janus Putkosen kipparoima Verkkomedia otti osaa Bäckmanin masinoimaan solvauskampanjaan, jolla yritettiin mustamaalata professori Teivo Teivaista.
Venäjällä tehty Pussy Riot -ryhmän Putin-kriittinen performanssi johti nopeasti syytteisiin ja melkoisen koviin vankeusrangaistuksiin. Jutun taustat on summattu oivallisesti nimimerkki Veli Itäläisen eli Antti Rautiaisenartikkelissa viime maaliskuulta. Tapaus kiinnitti kansalaisoikeusaktivistien huomion myös ulkomailla.
Ankarat syytteet ja uhkaavat tuomiot herättivät alusta asti vastalauseiden myrskyn pitkin länsimaita: Björk, Madonna ja lukuisat muut julkkikset asettuivat oitis pidätettyjen punkkarifeministien puolelle – siitäkin huolimatta, että Pussy Riotin ideologia lienee liian hapokasta mille tahansa kansakunnalle.
Suomessa valtiovalta piti naamansa Paasikiven–Kekkosen linjalla, mutta muiden vapaampien kansalaisten muassa professori Teivainen halusi keskustella asiasta maailmanpoliittisilla kaupunkikävelyillään. Juttu myös onnistui: kymmenet ihmiset seurasivat Teivaisen kintereillä paikasta toiseen, myös Katajanokalle.
Muutaman päivän sisällä kävelyretkestä venäläismedia alkoi kirkuavaltavinotsikoin, miten venäläisvastainen suomalaisprofessori oli yrittänyt tunkeutua virtsakanisterin kanssa Uspenskin katedraaliin muutamien nuorten naisten seurassa häpäisytarkoituksessa. Tietojen mukaan professori Teivo Teivaista odottaisi venäläisnaisten tavoin kahden vuoden vankeusrangaistus. Myöhemmin sanktiota korjattiin ylöspäin aina viiteen vuoteen asti. Yksi huutokuorolaisista oli The Moscow Times, suomalaisen Sanoma Oy:n julkaisema uutisväline.
Suomalaiset olivat kuin ällikällä lyötyjä, vaikka venäläisten uutistoimistojen käyttämä lähde mainittiin avoimesti: dosentti Johan Bäckman, ”suomalainen ihmisoikeusaktivisti”.
Uutinen lähti kiertämään maailmaa. UPI lainasi sen omaan uutisrotaatioonsa sellaisenaan. Ja Suomessa uutinen siis poimittiin Verkkomediaan.
Odotettuaan liian pitkään housut kintuissa suomalaiset alkoivat toimia. Nolostunut Verkkomedia poisti uutisensa – jonka Iltalehti oli jo ehtinyt noteerata – ja Helsingin yliopisto julkisti oikaisun, joskaan ei heti venäjäksi. Varsinaisesta mediasta aluksi vain Voima-lehdessä ja sittemmin Iltalehdessä otettiin äänekkäästi kantaa asiaan.
Yleisradio havahtui lopulta kutsumaan Teivaisen vieraakseen radio-ohjelmaan, joka on kuultavissa tästä. Viimeisten joukossa myös Helsingin Sanomat alkoi miettiä vastuutaan alueellisena viestintämonopolina. Toimittaja Saska Saarikoski laati pääkirjoitussivulle eriskummallisen, mutta ainakin jossain määrin asiansa ajavan avoimen kirjeen Venäjän Suomen suurlähettiläälle.
Tietenkään fasisteja kaikkialla näkevä Bäckman ei ole jäänyt vierestä seuraamaan kampanjansa onnistumista. Hän käytti momentumia hyväkseen ja julkaisi verkkosivuillaan vetoomuksen Teivo Teivaisen erottamiseksi virastaan. Osa vetoomuksen allekirjoittajista on sittemmin perunut mukaantulonsa. Myös taiteilijoiden PAND-rauhanjärjestö havahtui huomaamaan, että yhdistyksen nimeä on käytetty luvatta.
Dosentti myös kääräisee ketunhännän kainaloonsa ja väittää kirkkain silmin, ettei hän ole loanheittoa aloittanut. Eihän se ole koskaan raiskaajan, vaan uhrin vika:
Ympäri palloa leviävät inhimilliset väärinkäsitykset Teivaisen yrityksistä heitellä Uspenskiin virtsaa, hänen pidätyksestään, syytteestä ja mahdollisesti viiden vuoden rangaistuksesta kertovat vain siitä, minkälaisia ajatuksia Teivaisen mielentila maailman ihmisissä herättää.
Tänään on 3. adventtisunnuntain aloittaman viikon toiseksi viimeinen päivä. Liturginen väri on violetti tai sininen. Vuosi hiipii kohti loppuaan, sen sijaan kirkkovuosi on vasta alkanut. Mayakalenterin mukaan nyt on meneillään toiseksi viimeinen ajastaika, sillä joulukuussa 2012 Nibiru tuhoaa maailman.
Uusi Suomi on perustettu kenties Suomen parhaimmalle serverille. Se pystyy pitämään yllä valtavan määrän vapaaehtoista sisällöntuotantoa ja tarjoamaan sadoilletuhansille lukijoille uusimmat ultraisänmaalliset blogipäivitykset lähes olemattomilla vasteajoilla.
Niklas Herlinillä saattoi olla jokin jalo ajatus, kun hän perusti verkkojulkaisunsa. Ajatus saattoi liittyä vaikkapa konsensus-Suomea halvaannuttavan vaihtoehdottomuusmyytin murtamiseen. Tai ehkä hän ajatteli vain tehdä rahaa; eivät miljardööritkään ole aivan immuuneja tarpeelle tienata omat kaljarahansa.
Joka tapauksessa jokin meni hullusti.
Uusi Suomi täyttyi salaliittouutisista. Innokkaat itse itsensä nimittäneet erikoistutkijat tonkivat uupumatta tunkioita, jonne arvelevat kaikkivoivan hallituksen ja upporikkaiden liikemiesten kätkeneen todisteet juomaveden fluorauksesta tahi amalgaamipaikkoihin asennetuista radiolähettimistä.
Uuden Suomen vapaaehtoisista avustajista Jan Rossi, ”sitoutumaton kansainvälisen politiikan ja ihmisoikeustilanteen tarkkailija”, on erikoistunut juutalaisten lisäksi Bilderberg-ryhmän tarkkailuun. Häntä huolestuttaa aivan erityisesti ryhmän ja median sanaton yhteistyösopimus, jonka nojalla joukkoviestimet eivät kerro mitään koko organisaatiosta.
Hiukan samoilla linjoilla on Kokoomuksesta Kristillisdemokraattien kautta Itsenäisyyspuolueeseen päätynyt Jouko Piho, joka arvelee Suomea mädättävän homomyönteisen buumin johtuvan ennen kaikkea illuminaateista.
Pihon puoluetoveri Riikka Söyring edustaa kansainvälisesti nopeimmin levinnyttä ns. chemtrails-tarkkailua. Lentokoneiden jättämät juovat taivaalla ovat ilmiselvästi paksuuntuneet, mikä viittaa siihen, että hallitus, juutalaiset tai Bilderberg pyrkivät kylvämään jotain tunnistamatonta kemikaalia muiden muassa Suomenkin luontoon.
Mutta varsinainen kysymys karkaa Uuden Suomen ulottumattomiin. Kun ajatellaan, että taipumus vainoharhaiseen salaliittouskoon voi hyvinkin olla vakio – että jokaisessa ihmisryhmässä on tietty osuus foliopipokansaa, tulee mieleen hyytävä ajatus.
Tavallisille kansalaisille uutta maailmanjärjestystä ja aivopesua edustavat Bilderberg-ryhmän tai vapaamuurareiden kaltaiset väsähtäneet pankkiirit ja poliitikot. Samalla unohdetaan, että ihmisiä nämäkin syytetyt vain ovat, alttiita samoille harhoille kuin alamaisensa.
Toisin sanoen: millaisia mahtavatkaan olla bilderbergiläisten vainoharhat?
Kaasuputki-blogin koskaan ennen koettelematon perinne on ollut myöntää tunnustuspalkinnot merkittäville yhteiskunnallisille päänavauksille, mediailmiöille ja kohu-uutisille. Etenkin joulukuussa 2010 on tapahtunut asioita, joita ei pidä jättää noteeraamatta, vaikka mieli tekisi.
• • •
Ulkomaalaisvastaiselle Hommaforumille myönnettäköön tunnustus sinnikkäästä vainoharhasta. Niin epätodennäköistä tapahtumaa ei ole keksittykään, etteikö joku maahanmuuttokriitikoista olettaisi takana piilevän mokuttajien, maahanmuuttajien tahi Illuminatin salaliiton. Rohkaiskoon tämä huomionosoitus mainitun keskusteluryhmän ylläpitoa tuhoon tuomitussa kamppailussa, jonka osapuoliksi ovat jäämässä kuvitteelliset kukkahatut ja näiden mitä todellisimmat folioversiot:
• • •
Helsingin Golfklubille ryöpytköön punaisten ruusukkeiden lisäksi kokonainen kultasade tunnustuksena taitavasta yhteisten varojen yksityistämisestä. Satojentuhansien eurojen julkista vuokratukea nauttivan suljetun snobikerhon ansiokkaat edustajat saivat alkusyksystä vieraakseen Ylioppilasteatterin ja osoittivat ihailtavaa rohkeutta sodassa terrorismia vastaan rikkomalla ainoastaan pari kameraa.
• • •
Kokoomuksen Nuorten Liitolle ojennettakoon täten Ayn Randin kuvalla varustettu korkea ansiomerkki. Ehdottomalla äärioikeistolaisuudellaan elämöivä uuskonservatiivinen, ksenofobinen nuorisojärjestö on nokkamiehensä johdolla osoittanut tutkineensa Yhdysvaltain teekutsuliikkeen oppisisältöjä intohimolla, jota toisessa maailmanajassa ja ilmansuunnassa kutsuttaisiin suomettuneisuudeksi.
• • •
Bob Helsingille tulkoon nyt luovutetuksi tämä vaatimaton pahoittelu mainostoimiston sponsoroiman paviaaniuroksen puolesta. Samassa yhteydessä on myös syytä laskea lippu puolitankoon Repen poismenon vuoksi.
Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja Antti-Pekka ”AP” Pietilä. Hän on paljon vartija, sillä konserni julkaisee roimaa nivaskaa mainoslehtiä pitkin Suomea.
Journalistiliiton taulukkopalkkojen perään kitisevien avustajien vaimentamiseksi Pietilä onkin ottanut tavakseen kierrättää materiaalia lehdestä toiseen. Ennen kaikkea hän tekee tätä omien kolumniensa kanssa.
Syntyy säästöä ja saadaan laatua.
Erityisesti Pietilä on inspiroitunut kuluneen vuoden suurista homopuheenvuoroista. Näitä usein uskonnollisten kysymysten kanssa tangeeraavia avautumisia voitaneen kutsua vaikkapa pietismeiksi. Ne julkaistaan aina kaikissa Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä.
Helsingin Pride-kulkueen jälkimainingeissa elokuussa 2010 kirjoitettu ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” kysyi, miksi Suomi salli homomaahanmuuttajien julkisen masturbaation. Lokakuussa laadittu pietismi ”Piispat eivät osaa mediapeliä” tarttuu kirkkoa jäytävään ongelmaan, jossa häntä heiluttaakin koiraa – tässä tapauksessa Kristuksen ruumiin ollessa koira ja julkisen keskustelun näytellessä hännän vaativaa roolia.
Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina.
Ultraovelasti varjoissa vaaninut ”Yhteys” – jo nimikin viittaa avaruusolentoihin – on pitänyt kynttiläänsä niin visusti vakan alla, ettei yksikään ”iso media” ole oivaltanut heidän tarkoitusperiään. Vain salaisuuksiin vihkiytyneet saattoivat tietää, että yhteys.org-osoitteessa on julkaistu järjestön toimintakertomuksia ja pöytäkirjoja vuodesta 2003. Ja absoluuttisesti yksikään ei taatusti ollut perillä kirkon uudistusta markkinoivasta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka ehdokaslistat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Liian myöhään, vasta vaalien jälkeen, saattoi Pietilä hyödyntää syväkurkkua, jonka oli yhyttänyt ties mistä Helsingin syntisestä homokapakasta:
Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”
Antti-Pekka Pietilän vuoratessa pipoaan alumiinifoliolla muut kuluttaja-kansalaiset voivat pohtia, olisiko parempi, jos hän ottaisi mallia kollegastaan, vahvasti heteroseksuaalisesta toimittaja Aleksi Valavuoresta, ja hankkisi nipun homokavereita. Sellaisia saa melkein minkä tahansa media- tai kustannusyhtiön juhlista.
Ulkomaalaisvastaiselle 
Helsingin Golfklubille ryöpytköön punaisten ruusukkeiden lisäksi kokonainen kultasade tunnustuksena taitavasta yhteisten varojen yksityistämisestä. Satojentuhansien eurojen julkista vuokratukea nauttivan suljetun snobikerhon ansiokkaat edustajat saivat alkusyksystä 
Bob Helsingille tulkoon nyt luovutetuksi tämä vaatimaton pahoittelu mainostoimiston sponsoroiman paviaaniuroksen puolesta. Samassa yhteydessä on myös syytä laskea lippu puolitankoon 
Ja lopuksi saakoon MTV3-kanava mojovat onnittelut elegantista tavasta muuttaa laulajasuuruuden kuolema aivan tuoreeltaan 
Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja