Tämän tekstin piti alun perin ilmestyä hiukan yli kuukausi sitten. Vähän venähti. Sori siitä.
Feministisen Ajatushautomo Hatun johtajien Johanna Vehkoon ja Saara Särmän sekä kohubloggaaja Veikka Lahtisen seurassa pohjoisen yöttömässä yössä lauletut karaoke-esitykset painavat yhä punnuksina nilkoissa, kun hyytävän kylmä lauantaiaamu koittaa Oulussa.
Kokouspaikalla on jo päästy vauhtiin. Puolueen sääntöjä rukataan niin vähän kuin suinkin. Puoluekokousväliä haluttaisiin tiivistää, mutta enemmistöä ei ole kerätty aloitteen taakse riittävästi. Jäsenäänestyksiä helpotetaan. Puoluejohdon toimikausia ei rajoiteta. Urho Kekkosen hahmo nostetaan jossain puheenvuorossa esiin, mutta kukaan ei tiedä, onko kyseessä hyvä vai paha ennakkotapaus. Nuorisosiiven kokousedustajat ja -seuraajat vuoron perään viiltävät ranteitaan ja läpsivät yläfemmoja, kun Vasemmistoliitto pettää odotukset tai yllättää rohkealla etunojallaan.
Vaivihkaa täysin sietämättömäksi pipertämiseksi suistuneen sääntömuutoskeskustelun jälkeen yleisöä herätellään eksoottisilla ihmisillä kaukaa merten takaa. Etenkin Vänsterpartietin Jonas Sjöstedtin toverillisen tervehdyksen suomenkielinen osuus saa koko puoluekokouksen lankeamaan loveen.
Lehdistön nurkkahuoneeseen ilmestyy Ilta-Sanomien läppäri. Esityslistalla tuota pikaa häämöttävät henkilövalinnat saavat median innostumaan.
Erilaisiin puheenjohtajuuksiin tähyävien tovereiden saamat kannatuspuheenvuorot annetaan kolmen puheen nipuissa. Puolueen uskolliset taistelijat kuvaillaan toinen toistaan tavallisemmiksi kansalaisiksi, jotka todellakaan eivät yritä olla mitenkään erinomaisia – mitä nyt ovat täysin työhulluja, kaikkien rakastamia puolijumalia.
https://twitter.com/Kaasuputki/status/741557068360994816
Kyseessä on kuitenkin vain teatteri, sillä tärkeää ei ole se, mitä puhutaan, vaan se, kuka puhuu.
Ja kukapas seuraavaksi puhuisi, ellei Kyllikki!
Merja Kyllönen tosin ei pidä kannatuspuheenvuoroa, vaan tuo ohjelman mukaisesti ”terveiset Euroopan parlamentista”. Yleisöllä on pieniä vaikeuksia sulatella juuri popsittua lounastaan, kun Kyllönen lähtee tykittelemään.
Suomen johtavana vasemmistopopulistina Kyllönen käy kainostelemattomaan offensiiviin. Hän toteaa ”Puolangan pessimistipäivien” olevan arkista arkea ja höykyttää oikeistopuolueita vaalilupauksista, joita ei ollut kai aikomustakaan pitää, kunnes päästään Timo Soiniin ja jytkypomon outoihin pakkomielteisiin vaihtoehtohoitoja kannattavista kommunisteista.
Ystävämme Soini on ihan varmasti todella kuuman tantraseksin ja kuumakivihoidon tarpeessa horistessaan moisia tarinoita kiviä halailevista kommunistisista, vasemmistolaisista. Ja sanoisin näin, että vaikka välillä olen joskus tunnettu kylmän Kyllikin kylmästä kyljestä, niin kyllä täältä kuumaa vasemmistolaista kiveä Soinin kylkeen löytyy. Että please, come to mama!
Eipä tuossa mitään, yläkoulutasoista nälvintää blogissaan koko sen olemassaolon ajan viljellyt kristilliskonservatiivinen sutkauttelija saa kerrankin maistaa omaa lääkettään.
Kyllikki ei jää loikoilemaan järjettömän kansansuosionsa laakereille, vaan vapauttaa puhujanpöntön takaisin puoluekokouksen käyttöön. Ensimmäinen henkilövalinta on näet koittava.
Jäsenäänestyksen ylivoimainen voittaja, valtiotieteiden kandidaatti Li Andersson, valitaan yksimielisesti Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.
Sali räjähtää. Oulun teatteri on kokenut kaikenlaista aina Jumalan teatteri -performanssista alkaen, mutta nyt ovat veistokselliset betoniseinät kovilla. Puolueen kolmesataa delegaattia ja epälukuinen joukko kokousseuraajia ynnä toimitsijoita osoittavat suosiotaan seisten, tömistellen kuin vauhkoontunut gnuulauma vaelluksellaan halki Serengetin. Median edustajat syöksyvät oman eläinmetaforansa mukaisesti sopulilaumana ensimmäiselle penkkiriville ja esiintymislavan partaalle kilpaillessaan siitä, kuka etevimmin taltioi vastapaistetun puoluejohtajan onnenkyynelet.
Ja tuossa hän on! Andersson nousee paikaltaan, halaa ihmisiä ympärillään ja rientää puhujapönttöön ottamaan vastaan onnittelut ja sanomaan joitakuita valikoituja kiitoksen sanoja puolueen vanhalleisännälle ynnä koko konkkaronkalle.
Salamavalojen sietämättömässä ristitulessa on pakko kysyä, mitähän helvettiä mediassa sössötettiin ennen puoluekokousta jäsenäänestyksen ongelmallisuudesta. Ensin Maikkarin Timo Haapalan aina niin luotettava Twitter-tili päivittyi krokotiilinkyyneliä tihkuvalla huolestumisella Vasemmistoliiton mediaseksikkyyden puolesta.
https://twitter.com/TimoHaapala/status/739749871121498112?lang=fi
Sen perään Iltalehden toimittaja Juha Keskinen laati lehtensä pääkirjoitussivulle Li Anderssonille osoitetun ”Päivän meilin”, jossa aivan oikeasti luki näin:
Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia.
Pointti olisi ollut ymmärrettävä, jos jokin Li Anderssonia tukeva harmaa eminenssi olisi kulissien takana jaellut ruskeita kirjekuoria yksille, katkaistuja hevosenpäitä toisille saadakseen kilpailevat ehdokkaat väistymään kisasta. Mutta kun nyt puhutaan korkealla osallistumisprosentilla suoritetusta jäsenäänestyksestä, Keskisen omat puheet demokratiasta saavat kiusallisia sivuääniä.
Asiaa ei paljon auttanut Keskisen täsmennys 7. kesäkuuta, jolloin hän vaati Vasemmistoliittoa vastedes rikkomaan yhdistyslakia:
Valinnassa käytetty hybridimalli on kuitenkin outo. Jos vasemmistoliitto haluaa valita puheenjohtajansa suoralla jäsenvaalilla, se olisi syytä kirjata myös puolueen sääntöihin.
Unohtamatta tietenkään sitä, että vihreiden kipparina jo kolmatta kauttaan häärivä Ville Niinistö valittiin tehtäväänsä vuonna 2011 niin ikään neuvoa-antavalla jäsenäänestyksellä. Niin lyhyt on politiikan toimittajien muisti.
Mylvinnän jälkeen kokousta jatketaan kuten pitääkin. Ensimmäisen varapuheenjohtajan valinta taistellaan varkautelaisen Matti Semin ja Oulun oman likan, Hanna Sarkkisen, välillä. Nyt ei ole yhdelläkään porvarimediankaan edustajalla moitteen sanaa, sillä valinnan suorittavat arvovaltaiset kokousedustajat.
Ääntenlaskun aikana pieni porukka uusnatseja käväisee tuijottamassa teatteritaloa. Epäonnekseen katupartiolaiset törmäävät päivää paistattelevaan kansanedustaja Silvia Modigiin, joka karkottaa rasistit tiehensä. Natsikultien myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta epäilemättä yhteenotto kirjataan järjestön taisteluraporttiin uljaana hyökkäyksenä maanpettureita vastaan.
https://twitter.com/Kaasuputki/status/741599420148547585
Odinistien lyhyt, mutta sitäkin näkymättömämpi ohimarssi unohtuu tovin päästä, kun varapuheenjohtajavalinta valmistuu. Sarkkinen! Teatterisali räjähtää taas. Tuskin voisi olla parempaa tapaa varmistaa Vasemmistoliitolle jostain syystä täysin välttämätöntä alueellista tasapainoa ”pohjoisen” ja ”etelän” välillä.
Matti Semi, joka itsekään ei ollut missään tapauksessa huono ehdokas, todistaa olevansa hieno ihminen ja maailman sydämellisin häviäjä. Ennen kuin Hanna Sarkkinen ennättää pitämään kiitospuhettaan, Semi käväisee likimain pyytämässä anteeksi omaa ehdokkuuttaan. Kuinka tuolla tavalla tulikin haksahdettua. Liikuttuneessa puheessa ei ole katkeruuden häivähdystäkään, ei passiivis-aggresiivista syytöstä. On vain jostakin syvästä itsevarmuudesta kumpuava tunnustus ja tuki kokousväen suosikille. Alakuloiset kasvot huokuvat vilpittömyyttä, jollaista ei osaa odottaa näkevänsä muiden kuin Optimus Primen metallisessa katseessa. Toivottavasti savolaiset älyävät pitää Semistä kiinni kaksin käsin.
Toisen varapuheenjohtajan valinta on kimurantimpi. Neljästä ehdokkaasta pitäisi valita yksi. Veronika Honkasalolle on toiveikkaissa pöytäpuheissa sovitettu jonkinlaista ennakkosuosikin viittaa, mutta pirustako näitä tietää. Ääntenlaskun aikana yleiskeskustelu avataan taas todistamaan, että aatteellisinkin väkijoukko taantuu avoimen mikrofonin ääressä Kansanradioksi. Tuohtuneiden eläkeläisten loputtoman marinan katkaisee vain kaarinalainen Pentti Kallio, joka hoilottaa alkutahdit Taistojen tiellä -marssista. Jos hänellä jotain muutakin asiaa oli mielessään, se ei erityisemmin jää kenenkään mieleen.
Juho Kautto ja Veroninka Honkasalo jatkavat toiselle äänestyskierrokselle. Yleiskeskustelu jatkuu eivätkä kokousedustajat malta mitenkään pidättäytyä väliaplodeista, vaikka puheenjohtajisto epätoivoisesti yrittää kitkeä pois pahaa tapaa.
Kautto tietenkin valitaan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Mieskyynelten uhka on torjuttu onnistuneesti.
Täysin väistämätön kukitusseremonia hoidetaan alta pois sukkelasti, sillä puolueella on valittavana enemmän puheenjohtajia kuin monissa kilpailevissa poliittisissa liikkeissä on jäseniä. Kolmesta ehdokkaasta äänestetään aikailematta kaksi suosikkia. Toisen kierroksen suuri kamppailu käydään Veronika Honkasalon ja Erno Välimäen kesken. Työmieskortti on nyt käytetty, joten Honkasalolla on jopa mahdollisuuksia. Siitäkin huolimatta, että Välimäen kannattajiin lukeutuu Anna Kontulan tapaisia feministivaikuttajia.
Ääntenlaskun aikana yleiskeskustelu jatkuu sotien kauhut kokeneiden seniorikansalaisten kitinän merkeissä. Erityisesti Eläkeläiset ry:n Raahen osaston puhuja havahduttaa kuulijan ilmoittamalla porukkansa vetäytyvän koko liikkeestä, koska puolue on erkaantunut liiaksi miestyöläisjuuristaan, mikä näkyy erityisesti siinä, ettei raahelaisille eläkeläisille ole lapioitu säkkikaupalla pätäkkää joistakin mysteerien verhoamista miljardien eurojen eläkerahastoista.
https://twitter.com/Kaasuputki/status/741638933495328773
Jatkosodan taisteluarpien esittely katkeaa, kun äänestystulokset rätkäistään taululle. Veronika Honkasalo nousee hurraahuutojen saattelemana kiittelemään kokousedustajia. Äntligen! Helsinkiläistohtori räjäyttää katsomon katon vielä kerran avaruuteen ilmoittamalla tavoitteekseen ”duunarin määritelmän” uudelleenmuotoilemisen ja ennen kaikkea laajentamisen. Honkasalon mielestä koko käyty keskustelu todistaa, että tarvetta olisi.
Oikeassahan hän on. Piru yksin tietää, miksi toimeentulominimin alarajoilla keikkuvat apurahatutkijat, verissä päin keskenään pikkuroposista kilpailevat freelance-yrittäjät ja raskasta työtä paiskovat lähihoitajat ynnä muut naisvaltaisten matalapalkka-alojen työläiset eivät ole ”duunareita”. Vaikka vasemmistossa yleensä kovasti kannatetaan feministisiä näkemyksiä, työläisyys tuntuu yhä kovasti määrittyvän ahdistavan oikeistopopulistisesti pelkiksi miesvaltaisiksi teollisuusammateiksi.
Kokous ei jää odottamaan pohdintoja, sillä kello tikittää. Viimeisiä rivejä päivän esityslistasta availlaan. Puheenjohtajisto käynnistää kuin varkain äänestyksen puoluesihteeristä.
Kisasta on etukäteen arveltu oululaisen Risto Kalliorinteen ja tamperelaisen Sinikka Torkkolan kaksintaistelua. Äänestystulos kuitenkin on todellinen pommi. Täysin puun takaan puoluesihteeriksi valitaan Joonas Leppänen. Vasta 35-vuotias lupaus, mutta etenkin maakunnissa melko tuntematon ex-kansanedustaja Kalliorinteeseen tai Vasenta Kaistaa toimittaneeseen Torkkolaan verrattuna.
On tavattu oikeat tyypit ja pantu sanaa liikkeelle kulissien takana. Taitaa osata siis asiansa. Ja onpa tässä taas lisää nuorisoa puoluejohtoon! Vieläpä stadilainen väitöskirjatutkija. Vasemmistoliitto on arveluttavissa määrin muuttumassa nykyaikaiseksi poliittiseksi liikkeeksi.
Kokous nuijitaan kiinni lauantailta. Ohjelmassa on seuraavaksi Oulun kaupungin riemukas vastaanotto. Myös toimittajat saavat osallistua.
