Kansanedustaja Jussi Halla-aho teki aikoinaan mediakokeen tympäännyttyään Facebook-perseilyistään jatkuvasti tehtyihin otsikkonostoihin. Hän kirjoitti tuolloin vielä avoimeen profiiliinsa jäähyväisviestin ja totesi, että mikäli perussuomalaispoliitikko käyttää sosiaalisessa mediassa vaikkapa sanaa ”kakka”, se on kymmenessä minuutissa jokaisen verkkomedian etusivulla.
Arvio oli hiukan ylioptimistinen, siihen meni kokonainen päivä.
Asikkalalaisen kiihkouskonnollisen rasistin, James Hirvisaaren, eduskunta-avustaja Helena Eronen sanoi ”kakka” Uuden Suomen blogissaan.
Proverbiaalinen kakka oli tässä tapauksessa pitkähkö blogimerkintä siitä, miten eri mälsää on valittaa poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista – ja miten tältä ongelmalta voitaisiin jatkossa välttyä käyttämällä julkisia tunnisteita, kuten hihamerkkejä. Jos ei ulkomaalaisilla, niin suomalaisilla.
Jokaiselle koskaan mitään lukeneelle oli ensimmäisestä rivistä alkaen päivänselvää, että ehdotus oli kirjoitettu ja tarkoitettu vitsiksi. Satiiri voi olla tympeää, asenteellista ja väsähtänyttä, mutta se on satiiria silti.
Turun Sanomat ehätti ensimmäisenä tekemään blogista uutisen.
Sanomalehti veti mutkat kertaheitolla suoriksi. Kaikki tietävät turkulaiset jokseenkin ironiasokeiksi, mutta otsikolla ”Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä” varustettu artikkeli veti pohjat jopa auranlaaksolaisittain. Varsinaissuomalaistoimittaja ymmärsi perussuomalaisen tekemän merkinnän ohjelmanjulistuksena. Jokainen lause leikattiin irti ja luettiin kirjaimellisesti – paitsi maininta amerikkalaisille ajatellusta hampurilaishihamerkistä, joka jätettiin kokonaan pois. (Uutista täydennettiin tältä osin myöhemmin.)
Turun Sanomien kintereillä saman ehdottoman totisen tulkinnan teki STT ja sitä kautta koko media.
Satiirin ja sarkasmin ystävää tällainen huolestuttaa ilman muuta. Erosen blogia lukeneet toimittajat ovat joko täydellisesti lukutaidottomia idiootteja tai tyystin häikäilemättömiä valehtelijoita. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi suotavampaa: älykäs ilkimys voi korjata mielipiteitään, mutta ääliötä on mahdoton opettaa fiksuksi.
Onhan se ulkomaalaisvastainen
Nyt on ehkä tehtävä pieni asia selväksi ennen kuin tuohtuneisto lähettää päätoimittajalle ja Julkisen sanan neuvostolle vihapalautteen, jossa kysytään, miksi Kansan Uutiset sietää sivuillaan tällaista rasisteja hyysäävää kansallisbolševikkia.
Tietenkin Helena Erosen tekstissä on ulkomaalaisvastainen ja yleissyrjivä sanoma. Tokkopa James Hirvisaaren kaltaisen roturealistin avustajaksi edes pääsisi ihminen, joka suhtautuu tummaihoisiin tai vaikkapa islaminuskoisiin mitenkään muuten kuin nuivasti.
Tuskin siis kukaan loksauttaa leukaansa hämmästyksestä lattiaan, jos todetaan, että Erosen tekstissä aivan kiertelemättä vähätellään tai suorastaan pyritään mitätöimään ei-eloveenatukkaisten kohtaamaa viranomaismielivaltaa. Lisäksi Eronen käyttää vastinpareina toisaalta ”suomalaisia” ja toisaalta vähemmistöjä, kuten homoseksuaaleja, ruotsinkielisiä ja Suomessa asuvia ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Se kertoo paljon kirjoittajastaan. Paljon enemmän kuin verraten itseironinen ja hyvin historiatietoinen provokaatio hihamerkeistä.
Aktiivinen syrjintä tai sen hiljainen hyväksyminenkin merkitsevät ihmisoikeuksien halveksuntaa. Se on poliittisesti huonotapaista ja aktiivisimmilta osiltaan jopa lainvastaista. Meuhkattakoon siis siitä. Miksi James Hirvisaarta ei haittaa avustajansa penseä suhtautuminen perusoikeuksiin?
Suunnilleen näin pitkälle blogimerkintää voidaan tulkita menemättä metsään. Se tosiaankaan ei kerro kirjoittajastaan tai tekstin motiiveista mitään muuta. (Kannattaa lukea se, koko teksti on kuvakaappauksena täällä.)
Turun Sanomien ulkomaan osaston toimittaja Tuomas Muraja on toista mieltä. Hän laati Facebookiin muistiinpanon, jossa on pelottavaa ennakkotapauksen tuntua:
Erosen kannanotossa kyse ei ollut satiirista vaan natsiperformanssista, jossa huumorin varjolla tuotiin oikeat mielipiteet esille muka vitsin varjolla. Eronen myönsi radiossa pointikseen sen, että poliisin pitäisi pystyä erottamaan rikolliset selkeämmin. Natsiperformanssin ydin on ajatusleikki, jossa oma aate puetaan vitsiksi, ja esitetään marttyyriä, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman ideologisen sanomansa levittämisestä. Erilaiset fasististen, natsihenkisten ja rasististen ”vitsien” järjestelmällinen levittely ei ole uutta. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti omalle sisäpiirille, vaikka niitä netissä julkaistaankin.
Joko Muraja tahallaan sysää Helena Erosen mukana kaikki väärinymmärretyt humoristit ja ITE-koomikot ”natsiperformanssin” sudenkuoppaan tai sitten hän vain ei ole poistunut vähään aikaan poliittisen korrektiuden kuplasta. Toivotaan että kyse on vain jälkimmäisestä.
Näet missä tahansa työpaikassa, kapakassa, kouluruokalassa ja – no – ruutukaavan ulkopuolisessa maailmassa esitetään puheenvuoroja, jotka ovat huomattavan rivoja. Kokonainen natsiperformanssien tsunami runtelee Suomenniemeä.
Muutamia rasistivitsejä ryydittääkin vahva ulkomaalaisvastainen vakaumus ja yritys provosoida, mutta useimmiten kyseessä on vain tietämättömyys tai piittaamattomuus muista kuin omista asioista. (On melko turvallista olettaa, että perussuomalainen liike nojaa tähän vahvemmin kuin konsanaan tieteelliseen rasismiin.)
Ja koska Suomi on niin etevä elektronisessa kommunikaatiossa, jutut leviävät.
Juuri nytkin tuhat varavaltuutettua laatii kukin omanlaistaan natsiperformanssia jollekin netin lukemattomista keskustelufoorumeista tai Facebook-profiileista. Aikooko Turun Sanomat tehdä artikkelin jokaisesta kansalaisjournalismin helmestä, vai rajataanko skuupit vain perussuomalaisiin?
Päätelmän huolestuttava ydin on tässä: ”– – esitetään marttyyriä, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman ideologisen sanomansa levittämisestä.”
Jotkin aitosisulaiset saattavat pystyä tuollaiseen kylmäveriseen gambiittiin, mutta jopa Jussi Halla-aho on toisinaan vaikuttanut aidosti hämmästyneeltä joutuessaan vastaamaan natsisyytöksiin. Ei hänkään aivan robotti ole. Useimmat homoneekerivitsejä kertovista PS:n huumoriniekoista ovat Halla-ahoa rutkasti pahemmin ulkona poliittisen korrektiuden sensitiivisistä nyansseista. He ovat kunnallispolitiikassa vaikuttavia osastopäällikköjä, sairaanhoitajia, taksikuskeja ja isännöitsijöitä, jotka ”jäävät kiinni” vahingossa, typeryyttään, ja ovat oikeasti yllättyneitä kohusta, johon ovat joutuneet.
Myös Helena Eronen. Vaikka kokeneena bloginpitäjänä häntä ei voi missään tapauksessa täysin neitseellisenä mediapelaajana pitää.
Murajan ja muutamien muiden toimittajien sekä tutkijoiden natsiloukku uhkaa sattumatrolleja ja kuoliaaksinaurattajia tavalla, joka hirvittää jo ammattikoomikkoakin. Innokkaiden nettisuojeluskuntalaisten ansiosta kuka hyvänsä kansalainen voi yhtäkkiä joutua vastaamaan epäkorrektista vitsistään julkisuudessa. Eikä kukaan pysty oikaisemaan väärinkäsityksiä, jos vastapuoli kivenkovaan väittää väärinkäsityksen olleen tahallinen. Vielä julmemmaksi se menee, jos väärinkäsittäjä on tietentahtoen väärinkäsittänyt. Toimittajan ei pidä huutaa natsiperformanssia, jos on sen itse luonut.
Eikä tämä edelleenkään ole mustavalkoista. Juttukumppanilla voi olla pahat aikeet, mutta tilannetaju sekä sisälukutaito olisi syytä osata: eivät ne motiivit ole aivan aina niin laskelmoituja kuin ne omassa päässä tuntuvat.
Alumiinifoliossa on kaksi puolta
Varsinaisista aatteellisista maahanmuuttokriitikoista eli rasistisen politiikan advokaateista paljastuu kiehtova seikka, kun heidän keskustelukulttuuriaan seuraa.
Kaikesta moderoinnista huolimatta Hommaforumilla on sangen väkevästi paranoidi vire. Yhteisön jäsenet hyvin laajalti olettavat, että on olemassa monikulturistien salaliitto, jota koordinoi ja rahoittaa Oikeuspoliittinen yhdistys Demla, ehkä vauraiden suomenruotsalaisten säätiöiden tuella, jos sotaveteraaneilta ja Heinolan reumasairaalalta varastetut verovarat eivät riitä. Tätä kuvitteellista vihollista pitää sitten vastustaa kaikin keinoin. Ja sehän on melko haastavaa, sillä Demla vaanii jokaisessa puskassa eikä niin hämärää tekstiä ole laadittukaan, etteikö sitä jollain ufotasolla pidettäisi valtionsyyttäjä Mika Illmanin tilaustyönä.
Hommalainen Demla-foliohattuilu on tutunkuuloista. Eikö juuri täsmälleen samalla tavalla ole täällä suvaitsevaisella puolella arvioitu Helena Erosen blogimerkintää? Että vaikka nyt ei suoraan sanotakaan, niin ”siellä taustalla” kuitenkin on se Suomen Sisu. Pakko olla, koska Helena Eronen ilmiselvästi pyörii samoissa piireissä ja työskentelee tälle yhdelle mouhulle. Aihetodisteet kasautuvat oletusten päälle, kunnes alkuperäisen oletuksen köykäisyys ei enää näy.
Tietenkään vastakkainasettelu ei ole aivan yhden suhde yhteen, sillä Demla ry:n tavoitteet ovat yhteiskunnallisesti huomattavasti vaatimattomampia – suorastaan olemattomia – verrattuna Suomen Sisun vallankumoukselliseen vaatimuslistaan. Mutta kuten todettua, totuus on vain sosiaalinen konstruktio. Fiktiivisen rintaman molemmilla puolilla ollaan koko ajan näkemässä vihollisen desantteja.
Ehkä siinä on lapsen ja aikuisen ero. Mielikuvituskaverit kuuluvat imeväisikään, täysikasvuisella on mielikuvitusviholliset.
Helena Erosen blogi
Palataanpa takaisin asiaan. Tässähän on koko ajan ollut aiheena eräs aivan tietty löysä satiiri ja sen saama mediahuomio. Idioottimaisessa nettiväittelyssä unohdetaan, että vaihtoehtoja on aina enemmän kuin joko–tai. Tekstit ovat aina muutakin kuin sataprosenttisen hienoja tai sataprosenttisen tuomittavia.
Helena Erosen tekstin puolustaminen väärin perustein tehtyjä hyökkäyksiä vastaan ei pidä sisällään vaatimusta, että pitäisi hyväksyä mikä tahansa huumoriyritelmä viattomana vitsinä. Luonnollisestikin liioitteluun ja erilaisiin räikeyksiin perustuva humoristinen teksti eli pakina voi olla kiihotusta kansanryhmää vastaan. Ei huumori vapauta ketään vankilasta.
Huumori on vaikea laji ja poliittinen huumori on aivan saatanallinen savotta sekä tekijälleen että kokijalleen. Teksti voi olla hillittömän hauskaa luettavaa, vaikka se samalla on rohkaisupuheenvuoro äärimmäisen ikäville maahanmuuttokriitikoille. Mutta se voi olla myös väsynyttä trollausta, joka kannattaisi jättää lukematta.
Nämä ovat täysin makuasioita.
Se sijaan satiiri ei ikinä ole toimintaohje. Sitä ei saa lukea kirjaimellisesti, mikäli haluaa pitää kiinni lukutaitoisen maineestaan. Myös lukijalla on velvollisuuksia eikä teeskennellyn tyhmyyden taakse ole koskaan kovinkaan kunniakasta vetäytyä.
Aivan ilmeisesti Eronen ei vaadi syrjinnän tehostamista etnistä taustaa tai seksuaalista suuntautumista osoittavalla asusteella. Hän vitsaili aiheella. Vitsi voi olla huono tai jopa loukkaava – parhaimmat vitsit ovat – mutta se on edelleen vitsi.
Vai onko nyt uskottava, että Turun Sanomissa ajatellaan myös, että kertomus siitä, miten suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kohtasivat jättiläisen peräsuolessa mustan valottoman pikajunan, on karu historiallinen fakta? Tai olisi ainakin, jos RKP:n kansanedustajan avustaja kertoisi tämän vitsin?
Tässä vetoamme auktoriteettiin
Tilanteen ollessa päällä MTV3 ehätti tuoreeltaan jututtamaan niin sanottua päivystävää dosenttia. Komiikantutkijan tuomio oli selvä:
Vaikka kyseessä olisikin ennakkoluuloinen tai jopa rasistinen vitsi, ei voida missään tapauksessa vetää sitä johtopäätöstä, että nyt vaaditaan hihamerkkejä ulkomaalaisille. Ne otsikot, joita siitä nostettiin, oli virheellisiä. Se asiavirhe pitäisi oikaista, mutta eihän sitä tule koskaan tapahtumaan.
Miksi tätä lainausta pitäisi sitten pitää järkevänä? Koska FL Janne Zareff ei ole mikä tahansa kämyskenen kuulapäinen kellaritrolli, vaan punavihreän intelligentsijan ytimessä: ”läheisesti tekemisissä Lehti-satiirijulkaisun kanssa” ja tietenkin mitä punavihreimmän Pressiklubin toimittaja.
Zareffin julkisella Facebook-seinällä käyty keskustelu avaa asiaa vieläkin paremmin.
Sanna Ukkola: Janne, miten sun mielestä asia olisi pitänyt uutisoida vai olisiko pitänyt jättää uutisoimatta kokonaan?
Janne Zareff: Sanna: Ensinnäkin vähemmällä painoarvolla, nyt se tuntui olevan valtakunnan ykkösuutinen hetkittäin. Toisekseen paikkansa pitävässä muodossa, esimerkiksi että ”avustaja vitsailee hihamerkeistä ulkomaalaisille” tai jos halutaan se olennaisempi, niin ”avustaja ei pidä ihonväriin perustuvia tarkastuksia ongelmana” tms. Ei kovin hyviä otsikoita nyt nämä, mutta tällä idealla.
– –
Janne Zareff: Väärinkäsitysten välttämiseksi korostettakoon, että uutisoitava oli kyllä. Kansanedustajan avustaja kertoo ulkomaalaistaustaisia ihmisiä leimaavia vitsejä, se on ihan oikea uutinen. Kysymys on ainoastaan siitä, millä volyymilla ja mihin keskittyen. Jos uutisoinnissa halutaan tuoda julki asenteita, olisi hyvä myös puuttua niihin asenteisiin, eikä yksittäisiin sanoihin tai lauseisiin. Eikä sitä analyysiäkään saisi pelätä.
Nitistitte sitten poliittisen satiirin siinä samalla
Valitettavasti minkäänlainen järkevä asenne ei läpäise kohu- ja performanssikuplaa. Kun pitäisi pystyä vastustamaan tympeää ulkomaalaispelkoa, rasismia ja yleistä ennakkoluuloihin perustuvaa syrjintää, kaikki kompastuvat sanoihin. Puhutaan natseista ja hihamerkeistä tai Turun Sanomien toimittajista, kun pitäisi puhua kaikesta muusta.
Kokonaan keskustelun ulkopuolelle jätetyt hommalaiset ja sisulaiset kihisevät oikeutetusta kiukusta omassa pesässään. Perussuomalaisten enemmistö on kääntänyt tykit omiaan vastaan – piru yksin tietää, millainen sisällissota heillä on meneillään. Suomen tärkein julkista puheoikeutta käyttävä taho, Helsingin Sanomat, ei edes yritä pohtia asiaa, vaan julistaa sodan huumoria vastaan.
Lasitalossa yksin tiedetään, mitä on hyvä ja siis sallittu vitsinkerronta.
Jos kansanedustajan avustaja viittaa murjaisussaan natsi-Saksan rotuoppeihin, se ei ole ”hyväntahtoista ja hauskaa”. Se ei ole edes ”huonoa huumoria”, kuten perussuomalaisten ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tulkitsi.
Se on vain törkeää. Ihmiskunnan historiaa tunteva tietää, että rotuopit johtivat kuuden miljoonan ihmisen teolliseen teurastukseen. Kyse ei siis ole siitä, että tosikot eivät ymmärtäneet Erosen idean ”satiirisuutta”.
Pardon, Hesari, mutta kyllä se on ”huonoa huumoria”, vaikka olisi kuinka törkeää ja vaikka kuinka olisi kukka lerpsallaan hatussa. Jos huumori yritetään huonon maun takia kieltää, natsit ovat oikeasti voittaneet.
Siispä, kun tänä kesänä jälleen kokoonnumme Holokaustisten kansanmusiikkijuhlille siemailemaan skumppaa VIP-teltan katveeseen, pohtikaamme tätä intoa, millä hyvää tarkoittavat, korkeasti oppineet ihmiset soveltavat mielivaltaista, henkilöön ja hänen viiteryhmäänsä perustuvaa syytöstä maailmankuvansa kannalta epämiellyttävään tekstiin. Eivätkä näe siinä mitään ongelmaa.
Olisiko paikallaan miettiä vielä?
Ehkä juuri nyt joku laatii Paavo Arhinmäelle avointa kirjettä, jossa vasemmistojohtajaa vaaditaan sanoutumaan irti Kaasuputki-blogissa käytetystä loukkaavasta ilmaisusta. Miksi se kirottu Järvinen ei pyydä anteeksi Stalinin vainoja?
Lisää asiasta
Entisessä Turun ja Porin läänissä on kasvanut ja asunut muutamia armoitettuja koomikkoja Jarkko Laineesta Heli Laaksosen kautta Reijo Mäkeen, jotka ovat toisinaan yrittäneet opettaa varsinaissuomalaisia hymyilemään. Menestys on ollut vaihtelevaa. Huumorin lajit eivät yksinkertaisesti kohtaa.