Avainsana: kakka

  • 2013: Suuri liha- ja perunamiesten vuosi (1/2)

    Kaasuputki-blogin suuri vuosikatsaus kuluneeseen ajastaikaan ilmestyy kahdessa osassa. Tässä on ensimmäinen.

    Tammikuu

    Vuosi 2013 alkoi presidentin palkanalennuksella, joka sai elinkeinoelämän ylläpitämät lobbarit ehdottamaan samaa myös muille palkansaajille. Vauhdikkaan kuukauden kruunasi välisuomalaisnatsien suorittama puukotustoimenpide Jyväskylän kirjastossa. Suomalaisia koeteltiin myös Samaran lentokentän nälänhädällä.

    3.1. Myös EK:n Kokkila valmis palkanalennukseen

    • Työnantajapamppu hälytettiin kesken tiikerinmetsästyksen kommentoimaan vaatimusta sisäisestä devalvaatiosta. ”Ihan Intian tasolle ei kannata varmaan mennä”, toppuuttelee sahib Ilpo Kokkila huolestunutta paarialuokkaa.

    9.1. ”Se oli varhaisinta possua, mitä olen pitkään aikaan syönyt”

    • Lento Thaimaasta Suomeen moottorivian takia välilaskun venäläiselle Samaran lentokentälle. Urheita maailmanmatkaajia koeteltiin sietämättömillä olosuhteilla, kuten jauheliha- ja perunaruoalla, joka tunnetusti on suomalaiselle vierasta apetta. Etenkin aamulla.

    11.1. Poliisi tutki: Miehen pitkäkestoinen ja äänekäs onanointi häiritsi naapuria

    • Tamperelainen Aamulehti sai näppeihinsä poliisitiedotteen, joka ylitti julkaisukynnyksen heittämällä.

    11.1. Poliisi pesi kätensä Turun itsetyydytysepäilystä

    • Ilta-Sanomain rikostoimittaja oli samalla apajalla kuin pirkanmaalaiset kollegansa, mutta näytti mestarin ottein, kuinka ammattilainen otsikoi.

    22.1. Suomi pohtii kaivososaamisen viemistä Myanmariin

    • Kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala olisi suonut myös burmalaisille mahdollisuuden sijoittaa uuteen Nokiaan.

    27.1. Tänään on sotahistorian superpäivä: Vietnam, Mannerheim, Auschwitz…

    • Kaikki sodat nuijasodasta alkaen tapahtuivat tänään, ja Ilta-Sanomilla on niistä erikoisliite.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/561687783842262

    31.1. Eerola: Väkivalta hyvää mainosta vasemmistolaisten kirjalle

    • Perussuomalaisten äärioikeistossa pahoitettiin mieli, kun kierot vasemmistolaiset lähettivät natseijengille telepaattisen kutsun tulla kirjastoon puukottamaan hippejä.

    31.1. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Urjalan Sanomissa: ”Vapaamuurarit ovat tämän takana”

    • Silloin kun perussuomalaispoliitikot eivät ole otsikoissa hyväksymässä poliitisten vastustajien pahoinpitelyjä, he ovat Thaimaassa paossa vapaamuurariliikkeen kaikkialle ulottuvaa kouraa. Voimme vain toivoa, että urjalalaisvaltuutettu pääsi etelän lämpöön ilman liha- ja perunakoettelemusta Samarassa.

    Helmikuu

    Monella lukijalla juuttui runebergintorttu ruokatorveen, kun Ylkkärin toimittajattaret sekoittivat gonzon ja goatsen. Helmikuu oli muutenkin täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun paavi otti loparit ja abiristeilyllä kuoltiin nälkään. Lisäksi James Hirvisaari.

    1.2. YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun

    • Ylioppilaslehden päätoimittajat kokeilivat sitä, mistä useimmat vain haaveilevat: Risto Uimosen järkyttämistä.

    4.2. Kansanedustaja jakaa natsivideota

    • James Hirvisaari puolustelee Rammstein-fanitustaan kertomalla hakeneensa aluksi vain natsivideoita.

    5.2. Lisää paskaa housuun

    • Kakkakeskustelun yhteenveto julkaistiin Vihreässä Langassa.

    6.2. Kansanedustaja halveksii oikeuslaitosta: ”Sairasta, sairasta”

    • James Hirvisaari hämmästyi, kun suomalainen oikeuslaitos tuomitsi Freddy van Wonterghemin sakkoihin vain, koska tämä katsoi islaminuskoisten naisten tappamisen olevan ihan hyvä juttu. Hirvisaaren mukaan tämä merkitsee sitä, että oikeuslaitos kannattaa islaminuskoisten naisten tappamista. Tietysti, koska James Hirvisaari.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/570720239605683

    11.2. Paavi eroaa yllättäen tehtävästään

    • Saksalaisten maine kovina työntekijöinä on pelkkä myytti. Esimerkiksi Italian presidentti Giorgio Napolitano valittiin vielä toiselle toimikaudelle keväällä 2013, vaikka on kaksi vuotta Benedictus XVI:ta vanhempi. Mutta toki partisaanit ovat aina hiukan sitkeämpiä kuin natsit.

    15.2. Peteliuksen ja Kallialan välirikko on ohi

    • Ystävänpäivä meni ilmeisen romanttisissa merkeissä, sillä seuraavana aamuna koko kansakunta havahtui eeppisen toran lauhtumiseen.

    16.2. Abiristeilystä täyskatastrofi: ”Kuin olisimme vankileirillä”

    • ”Vankileirien saaristo” sai uuden merkityksen abiristeilyllä, jossa ei ollut tarjolla edes liha- ja perunaruokaa. M/s Anastasiaan verrattuna ateria Samaran lentokenttä oli kuin Luculluksen päivälliset.

    20.2. Meidän kaikkien tulevaisuuskonsultti

    • Long Play sai skuuppinsa ja Twitteriin muuttaneet konservatiivit myötäpahoittivat mielensä.

    https://twitter.com/Romakka/status/305295096197308417

    23.2. James Hirvisaari eroaa Suomen Sisusta

    • James Hirvisaari erosi järjestöstä, jota ei pitänyt ”vääränä, rasistisena tai laittomana”, mikä taisikin olla pohjimmainen syy koko manööverille.

    27.2. Naista päin ajanut kunnanhallituksen puheenjohtaja eroaa – ”Thaimaan loma meni pilalle”

    • KAIKKI MENI.

    Maaliskuu

    Uusi yllätyspaavi valittiin maaliskuussa, mutta tapahtuipa paljon Suomessakin: aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista haudattiin eduskunnassa ja herätettiin jälleen henkiin kansalaisaloitteena, ministeri Heidi Hautala kärähti veronkierrosta ja melkoinen joukko hyvätuloisia keski-ikäisiä miehiä viittasi, kun kysyttiin, ketkä haluavat kyykyttää köyhiä ja kipeitä.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/578608655483508

    1.3. Viranomaisten vaatimukset estivät kirjakeskustelun Kotkassa

    • Kotkalaispoliisi ymmärsi perussuomalaisten ja etenkin Juho Eerolan huolen: yhteiskunnalisen tietokirjan esittely kirjastossa pitää estää, jotta kirjan tekijät eivät saisi taas houkuteltua äärioikeistolaisia sisupuukottajia kimppuunsa.

    11.3. Kotkatutkijoiden tutkimuskoju poltettiin – Taajamasusi-yhdistys paljasti sijaintipaikan

    • Pöytyällä asuu ihmisiä, joiden mukaan a) kotkat ovat oikeasti vain susia joilla on siivet, b) suoalue 2–3 kilometrin päässä Mynämäki–Yläne-maantieltä on ”taajama” ja c) oli miten oli, elämä Vakka-Suomessa on todella ikävää, kun joka päivä lapsi palaa koulusta kotiin yhtä raajaa tai päätä köyhempänä ahneitten susien leuoista täpärästi karanneena.

    13.3. Outo vana seurasi naista

    • ”Nainen yritti mennä pois alta, mutta vana seurasi häntä.”

    14.3. Miksi perussuomalaisten jäsen rinnasti homot ja pedofiilit?

    • Kiiminkiläispersu ei itsekään osannut sanoa muuta kuin että minkäs teet, kun ei voi muuta ajatella. Se on sitä sananvapautta. Tulitukea annetaan aatetovereiden keskustelufoorumilla:

    14.3. Ministeri Hautala teetti pimeän oviremontin

    • Heidi Hautalan 650 euron oviremontti ilmeni uudeksi Nokiaksi. Suomessa luottamushenkilöiden rahaskandaalit ovat aina niin surkean mitättömiä, että poliitikkojen pitäisi erota jo ihan sen takia.

    16.3. Hautala jättää ministerityöryhmän

    • Vielä tässä vaiheessa Iltalehdessä ei korkattu skumppapulloa, mutta jallunapsut kilisteltiin.

    21.3. EK: Yritysveroale ei ehkä riitä

    • Hallitus päätti ottaa elinkeinoelämältä poskeen, mutta Jyri Häkämiehen mukaan pörssiyhtiöt eivät rupea luomaan työpaikkoja ennen kuin hallitus myös antaa tuikata kakkoseen.

    28.3. Ei toimeentulotukea nuorille

    • Heikki Hiilamon ristiretki alle 25-vuotiaiden kansalaisoikeuksia vastaan ei ole koskaan ohi. Professorin mielestä köyhien on mentävä pakkotöihin tai tehtävä lapsia, muussa tapauksessa hankkikoot ylläpitonsa kioskimurroilla ja prostituutiolla. Lisäksi tummaihoisille ei saisi antaa duunia.

    28.3. Paavi korvasi kiirastorstairituaalissa katoliset papit nuorisovangeilla – pesi muslimitytön jalat

    • Uusi argentiinalaispaavi ilmeni oitis pahimman lajin ultraliberaaliksi toteuttamalla Raamatun sanoja melko kirjaimellisesti.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/591519574192416

    Huhtikuu

    Kevättä rinnoissa yksillä jos toisilla. Pääsiäisen jälkeen huhtikuusta 2013 sukeutui lopulta suomalaisen populismin huippukuukausi, jossa itkeviä lapsia ja vammaisia ei säästelty.

    https://www.facebook.com/henna.kalinainen/posts/612129268814359

    2.4. Tyttären järkytys: Isän hautapaikka tyhjeni

    • Pääsiäinen alkoi tyhjän haudan ihmeellä.

    4.4. Vain vähän helpotusta osakesäästäjälle

    • Kauppalehdessä ei pelkästään riemuittu verouudistuksesta, mikä sinänsä aina herättää edes vähän toivoa.

    8.4. Margaret Thatcher on kuollut

    10.4. Yle-vero ei armahda ketään

    • Helsingin Sanomissa mikään määrä niljakasta sosiaalipornoa ei ole liikaa, mikäli sillä voidaan jotenkin mätkiä Yleisradiota. Uskollisena soturina Susanna Reinboth valjasti työnantajansa ideologisen mission sokean CP-vammaisen selkään ja ratsasti printtimedian auringonlaskuun.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/596270027050704

    11.4. Keskosilla Yleä vastaan

    • Talvi Digital Oy rikkoi tekijänoikeuslakia, hyvää makua ja kaikenlaista järjenkäyttöä vastaan koko vuoden 2013 typerimmällä kampanjalla, jossa HBO:n fantasiadraama ja 22. ja 37. raskausviikon välillä syntyneet vauvat kilpailevat samoista euroista.

    16.4. Himanen: Tutkimuskohu hyökkäys Kataista kohtaan – ”toimittajien puoluekannat julki”

    • Valtakunnanideologi keksi, että mikäli journalistit kannattaisivat samaa puoluetta kuin työnantajansa, he lakkaisivat kertomasta ikäviä uutisia. Lisäksi ajojahti.

    16.4. Entinen pääministeri Esko Aho vältti Bostonin iskun työn ansiosta

    • Bostonissa tehdyssä pommi-iskussa kuoli kolme ihmistä. Esko Ahokin kuoli melkein, koska olisi saattanut olla pommien kanssa samassa kaupungissa, ellei olisi ollut aivan eri kaupungissa ja itse asiassa eri maassa. Ehkä ex-pääministerille tulisi silti myöntää jokin asiaankuuluva urhoollisuusmitali?

    17.4. Roskis paloi Myllykoskella

    • Myös Suomessa tapahtui kauheita.

    24.4. Madeleinen häät: Niinistö jäi ilman kutsua

    • Ruotsalaiset ilmeisesti pelkäsivät, että Jenni Haukion hehku jättäisi morsiamenkin varjoonsa.

    25.4. Helsingin lähiöissä pysäköi keskustaa kalliimmin

    • Helsingin Sanomain sota lähiöitä vastaan sai uuden käänteen, kun datajournalismin huippuyksikkö selvitti nerokkaalla nettikyselyllään, ettei ruutukaava-alueen ulkopuolella pysäköidä kadunvarteen.

    25.4. Viitamies: Anna mun kaikki kestää!

    • Mikkelin torin alle tehty pysäköintilaitos eli toriparkki on tuhonnut torikaupan, minkä vuoksi torille päätettiin rakentaa pysäköintipaikkoja.

    25.4. ”Ajatelkaa niitä pieniä itkeviä lapsia työttömien turkistarhaajien kodeissa”

    • Turkistarhauksen kieltämistä vaatinut kansalaisaloite sai Kimmo Sasin suoltamaan sosiaalilapsipornoa, joka oli yhtä inhottavaa kuin tekopyhääkin.

    Toukokuu

    Tuskin olivat vappupuheet vaienneet, kun jo jouduttiin ottamaan kantaa Jemenissä kaapattujen suomalaisten kohtaloon. Vauhdikas toukokuu tarjosi useita hienoja hetkiä kansallisen ja järjestöllisen itsepetoksen merkeissä. Kuun lopussa kuluttaja-äänestäjiä mätkäistiin vielä naamaan uutisilla Helsingin Sanomista.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/605474179463622

    3.5. Onko toisten viha sallitumpaa kuin toisten?

    • Ilta-Sanomain päätoimittaja ei voi olla niin tyhmä kuin antaa ymmärtää, joten asetetaan panokset ilkeydelle. Suomen johtava populistitoimittaja keräsi keväällä ääniä Timo Soinin äärikonservatiiveille kysymällä, miksi kukaan ei ajattele natsien tunteita.

    4.5. Hornetille kunnon seuraaja

    • Lupaamme tässä ja nyt tarjota tuopin ensimmäiselle, joka tämän kolumnin ymmärtää.

    6.5. Burger King tulee Suomeen

    • Jokseenkin näihin aikoihin ensimmäiset jonottajat pystyttivät jo telttansa Mannerheimintien varteen.

    10.5. Päätoimittajalta: Miksi media vaikeni?

    • Ilta-Sanomat haluaa muistuttaa Suomen kansaa siitä, että heidän lehdessään ollaan sekä hienoja miehiä ja naisia että kovia panemaan.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/608320745845632

    15.5. Guggenheimia pusketaan uudestaan Helsinkiin

    • Luulitteko tämän menneen ohi? Ehei, sehän rakennetaan Helsinkiin vaikka ja nimenomaan väkisin.

    16.5. Atte ja Leila Kaleva pakenivat toimittajia katsastamattomalla autolla!

    • Seitsemän päivää -lehden jymyskuuppi Suomen kaikkien aikojen vihatuimmasta pariskunnasta ja heidän laittomasta pakoautostaan. Kukaan ei olisi arvannut, että arabien kidnappaamat suomalaiset upseerit ja valantehneet heteroseksuaalit olisivat lopulta kansallisen halveksunnan kohde. Heistä tuli median ja populistien silmissä suorastaan maahanmuuttajia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/609008169110223

    19.5. Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja

    • Paljon puhuttu ”punavihreä kupla”, jossa helsinkiläisten toimittajien sanotaan elävän, vuotaa kuin seula verrattuna Perussuomalaisten naisten aistideprivaatiotankkiin.

    24.5. Perussuomalainen: Alppilan kohuopettaja lähtee politiikkaan – harkitsee eurovaaleja

    • Peruskoululaispoikaa Alppilassa retuuttanut opettaja sai potkut hiukan puutteellisten vihanhallintataitojensa perusteella. Kokemusta rikkaampana hän kuuli maailmankaikkeudelta pyynnön käydä ajamaan isänmaansa asiaa Brysseliin Perussuomalaisten europarlamentaarikkona. Kohuopettaja vaikuttaakin kaikin puolin sopivalta juuri tuohon puolueeseen.

    27.5. HS:n vastaava päätoimittaja jättää tehtävänsä

    • Juuri kun kaikki luulivat toukokuun olevan taputeltu, Sanomatalossa jysähti: Yleisradion vastaiseen kamppailuun kaiken työaikansa omistanut päätoimittaja sai kenkää ”luottamuspulan” takia.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/615778201766553

    Kesäkuu

    Puoluekokous- ja prinsessahääsesonki kävi kesäkuussa kuumimmillaan, mutta tässä ei nyt piitata niistä. Tai mistään muustakaan. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin hiukan tylsä kuukausihan se taisi olla.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/620059341338439

    3.6. Suomi ei ole varautunut tällaisiin hellejaksoihin – satoja ylimääräisiä kuolemia

    • Aurinko näyttäytyi Suomen taivaalla. Harvat henkiinjääneet kertovat siitä yhä tarinoita kauhistuneille lapsilleen.

    11.6. Unimaailma on paha mysteeri

    • Unitutkija Sandman.

    13.6. Bryggare järkyttyi Arhinmäen puheista: ”Aika erikoinen ehdotus”

    • Koska Paavo Arhinmäki (Vas.) ehdotti Olympiastadionin valotaulun modernisointia, Arto Bryggare (SDP) ilmoitti eroavansa puolueestaan. Emme ota nyt kantaa tähän logiikkaan, mutta kuinka monta kertaa entinen mestariaiturimme suistui pää edellä hiilimurskalle nuorna poikana treenatessaan?

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/622553461089027

    12.6. Kätilö: Kivunlievityslääke voi hidastaa synnyttäjän rakastumista lapseen

    • Lisäksi: adoptiovanhemmat ovat täysin tunnekylmiä kapakaloja lapsensa kanssa, isistä nyt puhumattakaan. Kyllä niin on, että lapsen etu on syntyä mahdollisimman suurella tuskalla tai mieluiten olla syntymättä ollenkaan, koska kohtu on lapsen paras paikka vielä keski-iässäkin.

    12.6. Monikulttuurisuuden juhlarahassa Suomen Sisun käyttämä symboli

    • Perkele, hakaristin olivat menneet painamaan… Hetkinen, mutta tämähän on hannunvaakuna. Miksi juhlarahassa syrjitään Windows-käyttäjiä elvistelemällä Mac-näppäimistön symbolilla?

    17.6. Guggenheimilta uusi esitys Helsingille kesän aikana

    • Spoiler alert: uusi esitys ei lopultakaan ollut ratkaisevasti erilainen kuin vanha esitys.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/629937067017333

    24.6. Salama iski puuhun – ”Pommiko se oli?”

    • Pallosalamauutisista tulee aina hyvälle mielelle. Niitäkään ei enää tehdä niin kuin ennen.

    29.6. Soinin uusi taistelupari: ”Olen enemmänkin sovinisti”

    • Riikka Slunga-Poutsalo ei sitten tainnut saada Perussuomalaisten naisten muistiota, jonka mukaan puolueessa ei ole sovinisteja.

    https://www.facebook.com/kaasuputki/posts/623777374299969

     

  • Natsiperformanssin varjossa

    Kansanedustaja Jussi Halla-aho teki aikoinaan mediakokeen tympäännyttyään Facebook-perseilyistään jatkuvasti tehtyihin otsikkonostoihin. Hän kirjoitti tuolloin vielä avoimeen profiiliinsa jäähyväisviestin ja totesi, että mikäli perussuomalaispoliitikko käyttää sosiaalisessa mediassa vaikkapa sanaa ”kakka”, se on kymmenessä minuutissa jokaisen verkkomedian etusivulla.

    Arvio oli hiukan ylioptimistinen, siihen meni kokonainen päivä.

    Asikkalalaisen kiihkouskonnollisen rasistin, James Hirvisaaren, eduskunta-avustaja Helena Eronen sanoi ”kakka” Uuden Suomen blogissaan.

    Proverbiaalinen kakka oli tässä tapauksessa pitkähkö blogimerkintä siitä, miten eri mälsää on valittaa poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista – ja miten tältä ongelmalta voitaisiin jatkossa välttyä käyttämällä julkisia tunnisteita, kuten hihamerkkejä. Jos ei ulkomaalaisilla, niin suomalaisilla.

    Jokaiselle koskaan mitään lukeneelle oli ensimmäisestä rivistä alkaen päivänselvää, että ehdotus oli kirjoitettu ja tarkoitettu vitsiksi. Satiiri voi olla tympeää, asenteellista ja väsähtänyttä, mutta se on satiiria silti.

    Turun Sanomat ehätti ensimmäisenä tekemään blogista uutisen.

    Sanomalehti veti mutkat kertaheitolla suoriksi. Kaikki tietävät turkulaiset jokseenkin ironiasokeiksi, mutta otsikolla ”Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä” varustettu artikkeli veti pohjat jopa auranlaaksolaisittain. Varsinaissuomalaistoimittaja ymmärsi perussuomalaisen tekemän merkinnän ohjelmanjulistuksena. Jokainen lause leikattiin irti ja luettiin kirjaimellisesti – paitsi maininta amerikkalaisille ajatellusta hampurilaishihamerkistä, joka jätettiin kokonaan pois. (Uutista täydennettiin tältä osin myöhemmin.)

    Turun Sanomien kintereillä saman ehdottoman totisen tulkinnan teki STT ja sitä kautta koko media.

    Satiirin ja sarkasmin ystävää tällainen huolestuttaa ilman muuta. Erosen blogia lukeneet toimittajat ovat joko täydellisesti lukutaidottomia idiootteja tai tyystin häikäilemättömiä valehtelijoita. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi suotavampaa: älykäs ilkimys voi korjata mielipiteitään, mutta ääliötä on mahdoton opettaa fiksuksi.

    Onhan se ulkomaalaisvastainen

    Nyt on ehkä tehtävä pieni asia selväksi ennen kuin tuohtuneisto lähettää päätoimittajalle ja Julkisen sanan neuvostolle vihapalautteen, jossa kysytään, miksi Kansan Uutiset sietää sivuillaan tällaista rasisteja hyysäävää kansallisbolševikkia.

    Tietenkin Helena Erosen tekstissä on ulkomaalaisvastainen ja yleissyrjivä sanoma. Tokkopa James Hirvisaaren kaltaisen roturealistin avustajaksi edes pääsisi ihminen, joka suhtautuu tummaihoisiin tai vaikkapa islaminuskoisiin mitenkään muuten kuin nuivasti.

    Tuskin siis kukaan loksauttaa leukaansa hämmästyksestä lattiaan, jos todetaan, että Erosen tekstissä aivan kiertelemättä vähätellään tai suorastaan pyritään mitätöimään ei-eloveenatukkaisten kohtaamaa viranomaismielivaltaa. Lisäksi Eronen käyttää vastinpareina toisaalta ”suomalaisia” ja toisaalta vähemmistöjä, kuten homoseksuaaleja, ruotsinkielisiä ja Suomessa asuvia ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Se kertoo paljon kirjoittajastaan. Paljon enemmän kuin verraten itseironinen ja hyvin historiatietoinen provokaatio hihamerkeistä.

    Aktiivinen syrjintä tai sen hiljainen hyväksyminenkin merkitsevät ihmisoikeuksien halveksuntaa. Se on poliittisesti huonotapaista ja aktiivisimmilta osiltaan jopa lainvastaista. Meuhkattakoon siis siitä. Miksi James Hirvisaarta ei haittaa avustajansa penseä suhtautuminen perusoikeuksiin?

    Suunnilleen näin pitkälle blogimerkintää voidaan tulkita menemättä metsään. Se tosiaankaan ei kerro kirjoittajastaan tai tekstin motiiveista mitään muuta. (Kannattaa lukea se, koko teksti on kuvakaappauksena täällä.)

    Turun Sanomien ulkomaan osaston toimittaja Tuomas Muraja on toista mieltä. Hän laati Facebookiin muistiinpanon, jossa on pelottavaa ennakkotapauksen tuntua:

    Erosen kannanotossa kyse ei ollut satiirista vaan natsiperformanssista, jossa huumorin varjolla tuotiin oikeat mielipiteet esille muka vitsin varjolla. Eronen myönsi radiossa pointikseen sen, että poliisin pitäisi pystyä erottamaan rikolliset selkeämmin. Natsiperformanssin ydin on ajatusleikki, jossa oma aate puetaan vitsiksi, ja esitetään marttyyriä, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman ideologisen sanomansa levittämisestä. Erilaiset fasististen, natsihenkisten ja rasististen ”vitsien” järjestelmällinen levittely ei ole uutta. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti omalle sisäpiirille, vaikka niitä netissä julkaistaankin.

    Joko Muraja tahallaan sysää Helena Erosen mukana kaikki väärinymmärretyt humoristit ja ITE-koomikot ”natsiperformanssin” sudenkuoppaan tai sitten hän vain ei ole poistunut vähään aikaan poliittisen korrektiuden kuplasta. Toivotaan että kyse on vain jälkimmäisestä.

    Näet missä tahansa työpaikassa, kapakassa, kouluruokalassa ja – no – ruutukaavan ulkopuolisessa maailmassa esitetään puheenvuoroja, jotka ovat huomattavan rivoja. Kokonainen natsiperformanssien tsunami runtelee Suomenniemeä.

    Muutamia rasistivitsejä ryydittääkin vahva ulkomaalaisvastainen vakaumus ja yritys provosoida, mutta useimmiten kyseessä on vain tietämättömyys tai piittaamattomuus muista kuin omista asioista. (On melko turvallista olettaa, että perussuomalainen liike nojaa tähän vahvemmin kuin konsanaan tieteelliseen rasismiin.)

    Ja koska Suomi on niin etevä elektronisessa kommunikaatiossa, jutut leviävät.

    Juuri nytkin tuhat varavaltuutettua laatii kukin omanlaistaan natsiperformanssia jollekin netin lukemattomista keskustelufoorumeista tai Facebook-profiileista. Aikooko Turun Sanomat tehdä artikkelin jokaisesta kansalaisjournalismin helmestä, vai rajataanko skuupit vain perussuomalaisiin?

    Päätelmän huolestuttava ydin on tässä: ”– – esitetään marttyyriä, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman ideologisen sanomansa levittämisestä.”

    Jotkin aitosisulaiset saattavat pystyä tuollaiseen kylmäveriseen gambiittiin, mutta jopa Jussi Halla-aho on toisinaan vaikuttanut aidosti hämmästyneeltä joutuessaan vastaamaan natsisyytöksiin. Ei hänkään aivan robotti ole. Useimmat homoneekerivitsejä kertovista PS:n huumoriniekoista ovat Halla-ahoa rutkasti pahemmin ulkona poliittisen korrektiuden sensitiivisistä nyansseista. He ovat kunnallispolitiikassa vaikuttavia osastopäällikköjä, sairaanhoitajia, taksikuskeja ja isännöitsijöitä, jotka ”jäävät kiinni” vahingossa, typeryyttään, ja ovat oikeasti yllättyneitä kohusta, johon ovat joutuneet.

    Myös Helena Eronen. Vaikka kokeneena bloginpitäjänä häntä ei voi missään tapauksessa täysin neitseellisenä mediapelaajana pitää.

    Murajan ja muutamien muiden toimittajien sekä tutkijoiden natsiloukku uhkaa sattumatrolleja ja kuoliaaksinaurattajia tavalla, joka hirvittää jo ammattikoomikkoakin. Innokkaiden nettisuojeluskuntalaisten ansiosta kuka hyvänsä kansalainen voi yhtäkkiä joutua vastaamaan epäkorrektista vitsistään julkisuudessa. Eikä kukaan pysty oikaisemaan väärinkäsityksiä, jos vastapuoli kivenkovaan väittää väärinkäsityksen olleen tahallinen. Vielä julmemmaksi se menee, jos väärinkäsittäjä on tietentahtoen väärinkäsittänyt. Toimittajan ei pidä huutaa natsiperformanssia, jos on sen itse luonut.

    Eikä tämä edelleenkään ole mustavalkoista. Juttukumppanilla voi olla pahat aikeet, mutta tilannetaju sekä sisälukutaito olisi syytä osata: eivät ne motiivit ole aivan aina niin laskelmoituja kuin ne omassa päässä tuntuvat.

    Alumiinifoliossa on kaksi puolta

    Varsinaisista aatteellisista maahanmuuttokriitikoista eli rasistisen politiikan advokaateista paljastuu kiehtova seikka, kun heidän keskustelukulttuuriaan seuraa.

    Kaikesta moderoinnista huolimatta Hommaforumilla on sangen väkevästi paranoidi vire. Yhteisön jäsenet hyvin laajalti olettavat, että on olemassa monikulturistien salaliitto, jota koordinoi ja rahoittaa Oikeuspoliittinen yhdistys Demla, ehkä vauraiden suomenruotsalaisten säätiöiden tuella, jos sotaveteraaneilta ja Heinolan reumasairaalalta varastetut verovarat eivät riitä. Tätä kuvitteellista vihollista pitää sitten vastustaa kaikin keinoin. Ja sehän on melko haastavaa, sillä Demla vaanii jokaisessa puskassa eikä niin hämärää tekstiä ole laadittukaan, etteikö sitä jollain ufotasolla pidettäisi valtionsyyttäjä Mika Illmanin tilaustyönä.

    Hommalainen Demla-foliohattuilu on tutunkuuloista. Eikö juuri täsmälleen samalla tavalla ole täällä suvaitsevaisella puolella arvioitu Helena Erosen blogimerkintää? Että vaikka nyt ei suoraan sanotakaan, niin ”siellä taustalla” kuitenkin on se Suomen Sisu. Pakko olla, koska Helena Eronen ilmiselvästi pyörii samoissa piireissä ja työskentelee tälle yhdelle mouhulle. Aihetodisteet kasautuvat oletusten päälle, kunnes alkuperäisen oletuksen köykäisyys ei enää näy.

    Tietenkään vastakkainasettelu ei ole aivan yhden suhde yhteen, sillä Demla ry:n tavoitteet ovat yhteiskunnallisesti huomattavasti vaatimattomampia – suorastaan olemattomia – verrattuna Suomen Sisun vallankumoukselliseen vaatimuslistaan. Mutta kuten todettua, totuus on vain sosiaalinen konstruktio. Fiktiivisen rintaman molemmilla puolilla ollaan koko ajan näkemässä vihollisen desantteja.

    Ehkä siinä on lapsen ja aikuisen ero. Mielikuvituskaverit kuuluvat imeväisikään, täysikasvuisella on mielikuvitusviholliset.

    Helena Erosen blogi

    Palataanpa takaisin asiaan. Tässähän on koko ajan ollut aiheena eräs aivan tietty löysä satiiri ja sen saama mediahuomio. Idioottimaisessa nettiväittelyssä unohdetaan, että vaihtoehtoja on aina enemmän kuin joko–tai. Tekstit ovat aina muutakin kuin sataprosenttisen hienoja tai sataprosenttisen tuomittavia.

    Helena Erosen tekstin puolustaminen väärin perustein tehtyjä hyökkäyksiä vastaan ei pidä sisällään vaatimusta, että pitäisi  hyväksyä mikä tahansa huumoriyritelmä viattomana vitsinä. Luonnollisestikin liioitteluun ja erilaisiin räikeyksiin perustuva humoristinen teksti eli pakina voi olla kiihotusta kansanryhmää vastaan. Ei huumori vapauta ketään vankilasta.

    Huumori on vaikea laji ja poliittinen huumori on aivan saatanallinen savotta sekä tekijälleen että kokijalleen. Teksti voi olla hillittömän hauskaa luettavaa, vaikka se samalla on rohkaisupuheenvuoro äärimmäisen ikäville maahanmuuttokriitikoille. Mutta se voi olla myös väsynyttä trollausta, joka kannattaisi jättää lukematta.

    Nämä ovat täysin makuasioita.

    Se sijaan satiiri ei ikinä ole toimintaohje. Sitä ei saa lukea kirjaimellisesti, mikäli haluaa pitää kiinni lukutaitoisen maineestaan. Myös lukijalla on velvollisuuksia eikä teeskennellyn tyhmyyden taakse ole koskaan kovinkaan kunniakasta vetäytyä.

    Aivan ilmeisesti Eronen ei vaadi syrjinnän tehostamista etnistä taustaa tai seksuaalista suuntautumista osoittavalla asusteella. Hän vitsaili aiheella. Vitsi voi olla huono tai jopa loukkaava – parhaimmat vitsit ovat – mutta se on edelleen vitsi.

    Vai onko nyt uskottava, että Turun Sanomissa ajatellaan myös, että kertomus siitä, miten suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kohtasivat jättiläisen peräsuolessa mustan valottoman pikajunan, on karu historiallinen fakta? Tai olisi ainakin, jos RKP:n kansanedustajan avustaja kertoisi tämän vitsin?

    Tässä vetoamme auktoriteettiin

    Tilanteen ollessa päällä MTV3 ehätti tuoreeltaan jututtamaan niin sanottua päivystävää dosenttia. Komiikantutkijan tuomio oli selvä:

    Vaikka kyseessä olisikin ennakkoluuloinen tai jopa rasistinen vitsi, ei voida missään tapauksessa vetää sitä johtopäätöstä, että nyt vaaditaan hihamerkkejä ulkomaalaisille. Ne otsikot, joita siitä nostettiin, oli virheellisiä. Se asiavirhe pitäisi oikaista, mutta eihän sitä tule koskaan tapahtumaan.

    Miksi tätä lainausta pitäisi sitten pitää järkevänä? Koska FL Janne Zareff ei ole mikä tahansa kämyskenen kuulapäinen kellaritrolli, vaan punavihreän intelligentsijan ytimessä: ”läheisesti tekemisissä Lehti-satiirijulkaisun kanssa” ja tietenkin mitä punavihreimmän Pressiklubin toimittaja.

    Zareffin julkisella Facebook-seinällä käyty keskustelu avaa asiaa vieläkin paremmin.

    Sanna Ukkola: Janne, miten sun mielestä asia olisi pitänyt uutisoida vai olisiko pitänyt jättää uutisoimatta kokonaan?

    Janne Zareff: Sanna: Ensinnäkin vähemmällä painoarvolla, nyt se tuntui olevan valtakunnan ykkösuutinen hetkittäin. Toisekseen paikkansa pitävässä muodossa, esimerkiksi että ”avustaja vitsailee hihamerkeistä ulkomaalaisille” tai jos halutaan se olennaisempi, niin ”avustaja ei pidä ihonväriin perustuvia tarkastuksia ongelmana” tms. Ei kovin hyviä otsikoita nyt nämä, mutta tällä idealla.

    – –

    Janne Zareff: Väärinkäsitysten välttämiseksi korostettakoon, että uutisoitava oli kyllä. Kansanedustajan avustaja kertoo ulkomaalaistaustaisia ihmisiä leimaavia vitsejä, se on ihan oikea uutinen. Kysymys on ainoastaan siitä, millä volyymilla ja mihin keskittyen. Jos uutisoinnissa halutaan tuoda julki asenteita, olisi hyvä myös puuttua niihin asenteisiin, eikä yksittäisiin sanoihin tai lauseisiin. Eikä sitä analyysiäkään saisi pelätä.

    Nitistitte sitten poliittisen satiirin siinä samalla

    Valitettavasti minkäänlainen järkevä asenne ei läpäise kohu- ja performanssikuplaa. Kun pitäisi pystyä vastustamaan tympeää ulkomaalaispelkoa, rasismia ja yleistä ennakkoluuloihin perustuvaa syrjintää, kaikki kompastuvat sanoihin. Puhutaan natseista ja hihamerkeistä tai Turun Sanomien toimittajista, kun pitäisi puhua kaikesta muusta.

    Kokonaan keskustelun ulkopuolelle jätetyt hommalaiset ja sisulaiset kihisevät oikeutetusta kiukusta omassa pesässään. Perussuomalaisten enemmistö on kääntänyt tykit omiaan vastaan – piru yksin tietää, millainen sisällissota heillä on meneillään. Suomen tärkein julkista puheoikeutta käyttävä taho, Helsingin Sanomat, ei edes yritä pohtia asiaa, vaan julistaa sodan huumoria vastaan.

    Lasitalossa yksin tiedetään, mitä on hyvä ja siis sallittu vitsinkerronta.

    Jos kansanedustajan avustaja viittaa murjaisussaan natsi-Saksan rotuoppeihin, se ei ole ”hyväntahtoista ja hauskaa”. Se ei ole edes ”huonoa huumoria”, kuten perussuomalaisten ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tulkitsi.

    Se on vain törkeää. Ihmiskunnan historiaa tunteva tietää, että rotuopit johtivat kuuden miljoonan ihmisen teolliseen teurastukseen. Kyse ei siis ole siitä, että tosikot eivät ymmärtäneet Erosen idean ”satiirisuutta”.

    Pardon, Hesari, mutta kyllä se on ”huonoa huumoria”, vaikka olisi kuinka törkeää ja vaikka kuinka olisi kukka lerpsallaan hatussa. Jos huumori yritetään huonon maun takia kieltää, natsit ovat oikeasti voittaneet.

    Siispä, kun tänä kesänä jälleen kokoonnumme Holokaustisten kansanmusiikkijuhlille siemailemaan skumppaa VIP-teltan katveeseen, pohtikaamme tätä intoa, millä hyvää tarkoittavat, korkeasti oppineet ihmiset soveltavat mielivaltaista, henkilöön ja hänen viiteryhmäänsä perustuvaa syytöstä maailmankuvansa kannalta epämiellyttävään tekstiin. Eivätkä näe siinä mitään ongelmaa.

    Olisiko paikallaan miettiä vielä?

    Ehkä juuri nyt joku laatii Paavo Arhinmäelle avointa kirjettä, jossa vasemmistojohtajaa vaaditaan sanoutumaan irti Kaasuputki-blogissa käytetystä loukkaavasta ilmaisusta. Miksi se kirottu Järvinen ei pyydä anteeksi Stalinin vainoja?

    Lisää asiasta