Joulukalenteri: Sysimökin joulu – viimeinen osa

23 Sysimökin joulu Tuokiokuvia Suomen kansan kohtalonvuosilta Osa 5. Timo tunsi sydämensä pusertuvan kokoon. Hän horjahti, iski kätensä tulikuumalle liedelle ja ulvahti tuskasta. Mutta kipu selvitti pään: hänellä oli jossain tyttärenpoika, perillinen, joka jonakin päivänä kuivattaisi viheliäisen torpan ympärillä levittäytyvät suot, rakentaisi uuden talon komeine lasikuisteineen, mittailisi tiluksiaan ja silloin tällöin virtsaisi komeita kaaria niin […]

Joulukalenteri: Perinteisin menoin

18 Ilta-Sanomilla on kolme päätoimittajaa ja oletettavasti yhdessä kolmasosassa tästä Kerberoksesta välähti ajatus, jonka mukaan lehti voisi vielä kerran tarttua leijonariipusmiehiä nänneistä (tai mistä ruumiinosasta nyt milloinkin) ja lypsää ahdistavalla monokulturismilla mainostuloja. Niinpä aviisin toimittajat pantiin kasaamaan vetoomus: Suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa vietetään näinä päivinä joulujuhlia. Tutut laulut ja esitykset on kuitenkin yhä useammasta paikasta […]

Jeesus, Vanhanen, kolmiulotteinen porno ja muita asioita

Paavo Haavikon toteamus parodian kuolemasta on osoittautunut yhä profeetallisemmaksi. ”Ne tekevät sen itse”. Ja miten he sen tekevätkään! Pääministeri ei luota omaan puoluetoimistoonsa sitäkään vähää, että jättäisi seuranhaun heidän tehtäväkseen. | Matti Vanhanen ja Katariina Souri: Tiivistä yhteydenpitoa (Iltalehti) Eikä ole syytäkään, sillä se on puoluetoimisto, jonne mennään vain poliisivoimin. | Poliisi iski keskustan puoluetoimistoon (Helsingin Sanomat) […]