Avainsana: per-looks

  • Surkeiden ihmisten puolue

    Viimeaikaisesta vaalikuvakeskustelusta voidaan tehdä se johtopäätös, etteivät perussuomalaiset ole ainakaan kansalliskiihkoilijoita tai natseja. Sen verran pontevasti he ovat tuoneet esiin häpeän, jota he tuntevat omiaan kohtaan. Kelpo natsi olisi miettimättä todennut Per Looks -kuvien esittävän uljaita ja rotupuhtaita arjalaisia tai väittänyt koko kuvasarjaa väärennökseksi.

    Ulkopuolisen tarkkailijan kannalta ehkä järkyttävintä on ollut lukea Matti Putkosen – mikä piru hänenkin asemansa puolueessa on? – ja kansanedustaja Reijo Tossavaisen kammottavasta epäuskosta omiin ehdokkaisiinsa. Ilkeyden määrää paisuttaa entisestään se, että miesten inhoreaktiot ovat itse asiassa vastaus erään vihreän helsinkiläispoliitikon blogimerkinnälle.

    Kun Erkki Perälä aloitti bloginsa laatimalla aivan tietoisen olkinuken omista puoluetovereistaan ja sitten tuomitsemalla sen – siis kärjistetyn hipsteriajattelun ”meistä” ja ”heistä” – sekä Putkonen että Tossavainen riensivät kilvan inttämään vastaan. Heille Perälän luoma kauhuvisio on kristallinkirkas totuus heidän omasta puolueestaan. Heitä loukkaa se, että Perälä sanoi sen ääneen.

    Kaiken aikaa Perussuomalaisia lähellä oleva Hommaforum kirkuu omaa paheksuntaansa taustalla.

    Koko kuvio on käsittämätön, ellei persuanalyysissä tehdä erästä täyskäännöstä.

    Yleisesti tiedetään, että Perussuomalaiset ovat herravihapuolue, jossa kaiken pahan alku ja juuri nähdään pääkaupunkia hallitsevassa eliitissä. Mutta edustavatko persut itse ”valkoisen heteromiehen” tai alemman keskiluokan emansipaatiota – vallan palauttamista herroilta kansamme vähäväkisille?

    Eivät. Perussuomalaiset edustavat ehdotonta ja näyttävää antautumista Helsingin yliopiston sukupuolentutkijoille. Alistuminen on koko puolueen raison d’être.

    Timo Soinin puolue on ehkä kopioinut retoriikkansa Lapuan liikkeeltä, mutta se ei koskaan järjestäytyisi talonpoikaismarssiksi.

    Vertailun vuoksi tarkkailtakoon vaikkapa Suomen Keskustaa, joka on Perussuomalaisten pääkilpailija. Agraaripuolueessa nostetaan johtotehtäviin häikäilemättömiä pikkukekkosia, jotka ansaitsevat äänestäjiensä arvostuksen siirtämällä valtaa ja rahaa Helsingistä vaalipiireihinsä – sekä omiin taskuihinsa. Perussuomalaiset sen sijaan eivät menestyisi edes Miss Isoäiti -äänestyksessä, elleivät he lakkaamatta pitäisi yllä ja suorastaan ruokkisi omiensa alemmuuskompleksia. Tähän sisältyy kaikenlaisen edunvalvonnan välttely ja vauraan puoluejohdon teeskennelty rahvaanomaisuus.

    Selkeimmin Perussuomalaisten strateginen voimattomuus poikkeaa vanhassa työväenliikkeessä opitusta joukkovoimasta. Vielä hävityn sisällissodankin jälkeen vasemmistossa korostettiin puolueen ja ammattiyhdistyksen vahvaa neuvotteluasemaa, ”miljoonia olkapäitä”. Herroja ei pelätty, vaan heidän metkuistaan otettiin selvää: kouluttamattomassa työväenluokassa ylistettiin oppimista, mikä tuottikin liikkeelle lukuisia itseoppineita ideologeja. Vasemmistojohtajat Karl-August Fagerholmista Tarja Haloseen, Emil Skogista Mauno Koivistoon rakensivat poliittiset ja akateemiset uransa käytännössä omin käsin.

    Palkansaajat, köyhät ja syrjityt äänestävät yhä SDP:n ja Vasemmistoliiton ehdokkaita siksi, että vanhat vasemmistopuolueet edustavat puutteistaan huolimatta vallan ja kunnioituksen siirtoa sortajilta sorretuille.

    Perussuomalaisia äänestetään, jotta puolue pitäisi yllä illuusiota avuttomuudesta.

    Tällä hetkellä jopa nuoret ja menestyneet perussuomalaistohtorit kieriskelevät maassa valittamassa sitä, kuinka voimattomia he ovat kuviteltujen ja todellistenkin vastuksien edessä. Jytkyvoitto oli puolueelle šokki, mutta hartiavoimin työskentelemällä persukellokkaat onnistuivat lopulta vakuuttamaan äänestäjänsä siitä, että isollakaan eduskuntaryhmällä ja miljoonien puoluetuella he eivät mahda mitään. Kellekään.

    Mutta miksi?

    Gallupien mukaan kuudesosa suomalaisista aikoo äänestää puoluetta, joka ei edes suostu ajamaan kenenkään asiaa. Syyksi on vaikea keksiä mitään muuta kuin halu ulkoistaa vastuu omasta itsestä salaliitoille. On vapauttavaa olla uhri. Ei tarvitse ottaa selvää mistään, koska sehän olisi ihan turhaa: herrathan ne näistä kuitenkin päättävät.

    Sanottua:

  • Gate-Looks

    Kuvassa Jami Järvinen kauneimmillaan.

    Ihmiskunta muistaa Vesa Hackin Länsi-Helsingin Vihreistä, joiden edusmiehenä hän yritti ratsastaa eduskuntaan muun muassa vaatimalla seksuaalirikollisten julkista rekisteröintiä. Tämän takia Helsingin Vihreät Nuoret katkaisivat Hackin kuningastien ja estivät hänen ehdokkuutensa vuoden 2011 jytkyvaaleissa.

    Puolue vaihtui Kokoomukseksi, vaikka aate pysyi ennallaan. Jotain pientä katkeruudensiementä on silti jäänyt hampaankoloon itämään, sillä viimeisimmässä Uuden Suomen Puheenvuoro -merkinnässään Hack ei hetkeäkään häikäile iskiessään Kallio-liikkeen ehdokkaana kaupunginvaltuustoon pyrkivän Erkki Perälän (vihr.) kimppuun.

    Pidempää leipäjonoa Helsinginkadulle erilaisten korttelijuhlien keinoin vaativa Perälä oli näet laatinut sivuilleen tekstin, jossa tuomittiin eräs Per-Looks-niminen kuvakollaasi. Uuskokoomuslaisen Hackin silmissä asia ei ole aivan selvä:

    Perälä toteaa blogissaan: ”He ovat rokonarpisia, lihavia, kierosilmäisiä, isonenäisiä … HE eivät ole lainkaan kuin ME. He ovat perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaita, joiden vaalikuvia on koottu Per-Looks -blogiin.”

    Kuvastaako sitaatti vihreiden nuorten arvomaailmaa? Tosin Erkki Perälä ei ole ihan kuka tahansa vihreä nuori. Hän on Vihreän Liiton puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja.

    Myöhemmässä kommentissaan Hack pitkin hampain myöntää, että Perälä ei nyt aivan suorastaan vaadi kierosilmäisten ihmisten kaasuttamista, mutta silti jokin mättää.

    Eikö Hack sitten lainkaan huomaa Per-Looksissa aknen runtelemia pottunokkia? Ei, kuten ei kansanedustaja Reijo Tossavainenkaan, joka ilman muuta olettaa Erkki Perälän olevan syypää joidenkin PS-ehdokkaiden silmien karsastukseen. Samaan syssyyn Tossavainen voisi kyllä vaatia anteeksipyyntöä myös FT Jussi Halla-ahon suunnalta – muistammehan eiralaishumanistin luonnehtineen puoluetovereitaan hiukan samoin sanankääntein.

    Per-Looksin aiheuttama tyrmistys on ollut kova. Supernopea blogitehtailija Helena Eronen oli kärppänä olettamassa, että kyseessä ei ole vain huonoa makua ilmentävä huumoripommi, vaan poliittisesti motivoitunut paha tahto. Ilmeisesti muistikuvat hänen omasta hihamerkkitekstistään ehtivät jo haalistua.

    Salaliittoteoreetikkojen harmiksi tämän -gaten taustalla ei ole puoluepoliittinen myyräntyö. Jonkinlaisena toivoneleenä järjen puolesta voidaan pitää sitä, että kaikista maailman ihmisistä juuri Jari-Petri Heino (Muutos 2011) oli ensimmäisenä huomauttamassa, ettei sivua ole tehty Vihreiden puoluetoimistossa ja ettei Erkki Perälä ilkkunut Perussuomalaisille.

    Sillä aivan oikein kyseessä on vain erään pelifirman graafikon ystäviensä iloksi perustama hassuttelu. Eivätkä Vihreät naura sille. Päinvastoin, he ovat ryhtyneet hartiavoimin paheksumaan koko sivustoa, mikä lisää Per-Looks-gateen uuden, kiehtovan metatason: kuvagalleria leviää netissä paheksuvien saatesanojen kanssa kulovalkean tavoin antaen Vesa Hackille, Helena Eroselle ja heidän vihervastaisille ystävilleen yhä lisää aihetta epäillä pahinta.

    Mutta miksi huvittavat kuvat ihmisistä pitäisi sekä Perussuomalaisten että Vihreiden mielestä tuomita? Heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei ole koskaan nauranut Hel-Looksille. Sillehän tässä myös irvistellään.

    Per-Looks-galleriassa ihmiset näyttävät monin tavoin hullunkurisilta. Tietenkin. Heillä on lystikkäitä asusteita, kuvanottohetkellä hassuun asentoon mennyt suu, liian pienet tai isot vaatteet, vanhuuden eri tavoin pullistamat tai lommouttamat posket. Useimmat eivät yksinään näyttäisi mitenkään erikoisilta, mutta vierekkäin aseteltuina kuvat muodostavat sarjan, jossa harmittominkin piirre vahvistaa toistaan. Jopa norminmukaisesti aivan hyvännäköinen alkaa äkkiä vaikuttaa hiukan löylynlyömältä.

    Se naurattaa, koska se on hassua.

    Vain Vihreät ja Perussuomalaiset katsovat kuvia naama näkkärillä. Nuo kaksi puoluetta ovat toisinaan hirvittävässä määrin samanlaisia hankkeita. Tästä on jauhettu ennenkin, mutta sen enempää Vihreillä kuin Perussuomalaisilla ei ole taakkanaan ammattiin, omaisuuteen tai asuinpaikkaan sidottuja eturyhmiä, joille pitäisi rakentaa siltarumpuja. Niillä ei ole paikkaa historiassa tai tavoitetta tulevaisuudessa, parisataavuotiaaseen filosofiaan perustuvaa vakaumuksellista lähetystehtävää. Ne ovat lähes yksinomaan identiteettipuolueita.

    Niinpä Per-Looksin ilmestyttyä Vihreät tunnistivat oitis oman ylemmyytensä ja Perussuomalaiset alemmuutensa. Tunnistamisesta seurasi häpeä ja häpeästä tarve reagoida.

    Vihreä reaktio oli syyllisyys: vähäväkisille ei saa nauraa, vammaisia ei saa potkia. Erkki Perälä riensi oitis tunnustamaan persuehdokkaiden inhimillisyyden ikään kuin hänellä olisi valta tehdä toisinkin.

    Perussuomalainen oma ratkaisu oli uhriutua, nähdä kuvat vain pilkkana ja väheksyntänä. Vaikka sivustolla ei ole riviäkään tekstiä, jossa väitettäisiin niiden merkitsevän mitään muuta kuin hauskoja kuvia.

    Ehkä tämä jotenkin selittää, miksi Vihreiden ja Perussuomalaisten välisessä viestinnässä molemmat syyttävät toisiaan natseiksi.

    Meille muille jäävät pelkät kuvat, joihin suhtautuminen on ihan itsestä kiinni.

    * * *

     Äärimmäisen turhana vetona kuvakohuun on vastattu perustamalla ainakin nämä mukahauskat vastineet:

    Lisäys (20.55):

    Lisäys (8.10., 0.44):

    Merkintä on aivan yksityisistä syistään omistettu tänä vuonna 105 vuotta täyttävälle suomenhevoselle.