Kun tehdas avas porttinsa, mä liksaa jälleen sain
Ja Kisapurren lavalta sun, Liisa, tanssiin hain.
Tämä teksti on kirjoitettu perjantaina 14.5.2010 Lievestuoreen Shellin ravintolassa, ravitsevan huoltoasemaruoan voimalla. Takana Kuopio, edessä Jyväskylä. Legendaarisen lietelammen kotikylä kuuluu nykyään Laukaaseen, kuten kaikki muutkin keskisuomalaiset kunnat. Selluteollisuus on jäänyt menneisyyteen, sen mukana koko taajama.
Lievestuoreen sulfiittisellutehtaan omisti Haarla-yhtymä, joka lakkautti tuotannon kannattamattomana vuonna 1967. Haarlakin on myyty. Se on osa UPM-Kymmene-konsernia.
Yksi sellutehtaan kannattamattomuuden syistä oli tiukentunut ympäristölainsäädäntö. Katkeroituneet duunarit pakkasivat tavaransa velka-Fiatinsa katolle ja ajoivat kuka Tornioon, kuka Vaasaan, mutta kaikki lopulta Ruotsiin. Känsäisissä työmiehen kourissaan he puristivat rattia. Nortti vapisi suupielessä. Huulten taosta purkautui hiljaisia kirouksia ympäristönsuojelijoita kohtaan. Miksi mokomat puunhalaajat menivät kiusaamaan hyvää työnantajaa?
Onhan selvä, ettei Raf. Haarla Oy olisi lopettanut sellunkeittämistä, ellei yrityksen johtoa olisi ehdoin tahdoin ärsytetty.
Työmarkkinajärjestöjen yhteistyön salaisuus oli aikoinaan tässä. SAK ja sen poliittinen siipi, SDP, on turvannut vakaat työolot ja jarruttanut ympäristönsuojelua kaikin keinoin. Elinkeinoelämä ollut olevinaan tästä kiitollinen ja antanut ymmärtää säilyttävänsä osan työpaikoista Suomessa vastalahjaksi.
Diili on ollut toimiva. Moni uskoo vieläkin, että ihmiset on jaettu säätyihin, ei luokkiin. Ylempisäätyiset, kuten teollisuudenharjoittajat, ovat ankaran asiallisia isähahmoja, jotka ottavat alempisäätyisiä, proletariaattia, liukuhihnojensa ääreen töihin. Kuuliainen lapsi saa hyvää viikkorahaa, kun taas kuriton kakara on ansainnutkin joutua mierontielle.
Toivo Rafael Valdemar Haarla, oli juuri sellainen isäntä, josta Eero Heinäluoma, Timo Koivusalo ja SAK yhä haaveilevat. Jämerä mies, joka loi työpaikkoja ja vaurautta ympäri maan. Olisipa vanha patruuna ollut elossa yhä 60-luvulla! Tai nyt. Ei Anni Sinnemäki hyppisi moisen tehtaanjohtajan nokille.
Toki, Haarla oli äärioikeistolainen Lapuan liikkeen kannattaja. Hän otti osaa Mäntsälän kapinaan, muilutuksiin ja vasemmistojohtajien pahoinpitelyihin. SDP:n ja oikeistovasemmiston (kyllä, sellainenkin ryhmä on) mielestä se on oikein. Onhan selvä, että työväenliike on joskus itselleenkin vaaraksi esittäessään porvareille kohtuuttomia vaatimuksia.
Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.
Mutta juuri nyt, vanhojen ukkojen keskellä huoltoasemalla, tuntuu ettei Lievestuoreen rahanhajuinen lipeälampi ala pulputa uudelleen, vaikka hallitus ja demarioppositio myöntyisväti kaikkiin EK:n vaatimuksiin, kuuden päivän työviikkoon, 10-tuntisiin työpäiviin, kolmeen ydinvoimalaan ja aateliston ensiyönoikeuksien palauttamiseen.
Ei kapitalistin ystävyyttä voi ostaa. Ei Lievestuore ole siksi autio, että on olemassa Vihreät De Gröna tai maahanmuuttajia.
Ehkä vasemmistopuolueet ja ay-liike voisivat vaihteeksi uskoa itseensäkin. Irwin on kuollut. Liisa on jo eläkkeellä.
